~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

@Mamido onnittelut kääröstä! :love: Jään myöskin odotteleen synnytyskertomusta suurella mielenkiinnolla.

@Kesäheinä-78 Harmi, että vuodot vaan jatkuvat. Muista kuitenkin, että nämä pienet ihmisenalut ovat yllättävänkin sitkeitä tapauksia ja hyvä, että sait paniikkiultrassa varmistuksen, että kaikki on hyvin kohdussa. :)

@Gerbera_81 Mullahan kävi niin, että mun työsopimusta ei jatkettu vaan mun tilalle otettiin toinen työntekijä periaatteessa tekemään samaa hommaa mitä itse tein. Jouduin kertomaan pomolle aika aikaisessa vaiheessa raskaudesta (tai no, nakkas mulle paperinivaskan että lue nämä. Raskaus ei saa vaikuttaa työntekoon blaablaablaa ja ei mitään raskauteen liittyviä asioita työaikana... :rolleyes: Lopulta pomon ja mun välit oli aika tulehtuneet, kun olin pari viikkoa raskauspahoinvoinnin vuoksi saikullakin. Työsuhteen vikana päivänä ei toivottanut onnea jatkoon kuten työkaverit vaan tokas et muista jättää avaimet pöydälle lähtiessä. Ei ihan hirveästi innosta, jos sieltä saisi jatkoa. Ja tosiaan epäilen et vakipaikkaakaan tullut raskauden vuoksi. Otin yhteyttä luottamusmieheenkin, mutta ei siitäkään ollut oikein apua.

@VienoUnelma Juuri radin takia sain synnytystapa-arvion tyksiin.


Täällä vielä odotellaan, tosin tänään pakkasin sairaalakassin, kun yö meni valvoessa kipujen takia. Kunnon menkkamaista jomotusta alapäässä, mihin ei panadolikaan auttanut. Ehkä tässä alkaa loppu lähenemään. Me voidaankin ehkä vielä pitää @shelterme n kanssa miitti synnärillä, sun tilanne kuulostaa melkoisen hyvältä kyllä!
 
Mamidolle isot, isot onnittelut! :love::love: Minäkin mielelläni kuulisin tarkempaa synnytyskertomusta, jahka jaksat tulla kertomaan.

Kesäheinä
, no onpas piinaa siellä! :( Mutta ihanaa että ultrassa oli kuitenkin kaikki hyvin. :love: Kunpa ne vuodot nyt pian loppuisivat. Olikos sulla se joku tukilääkitys, joka voi aiheuttaa vuotoja - voisikohan sitä jossain vaiheessa vähentää tai lopettaa?

Gerbera, olipas todella ikävä ja asiaton kommentti esimeheltäsi! Kyllähän meillä kaikilla on ihan yhtäläinen oikeus lisääntyä, oltiin sitten minkä kokoisessa työpaikassa vaan. :mad: Kannattaa ilman muuta ottaa asia jossain vaiheessa puheeksi, vaikkei se välttämättä kovin paljon autakaan. Harmi, ettei noin pienessä työpaikassa ole luottamusmiestä, jota pyytää tueksi. Toki sitä on itsekin välillä miettinyt, mitä hankaluuksia oma äippäloma aiheuttaa työpaikalla ja löytyykö tilalle sopivaa sijaista, mutta yritän ajatella että se on työnantajan eikä minun ongelmani...

Työpaikalla kertomisesta: mä en ole vielä raskaudesta kertonut (nyt siis 11+5), kun poissaoloja ei onneksi ole tullut. Haluan ehdottomasti odotella ainakin nt-ultran ja nipt-tulokset ennen sitä. Mielellään lykkäisin kertomista vielä vähän pidemmällekin, jos tämä turvonnut pötsi vaan pysyy jotenkin piilossa. :rolleyes: Mites te muut?

Reunalle ja Sheltermelle kovasti tsemppiä loppumetreille! (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Reuna
Heippa,

Onnea evangelina!

Mä oon kanssa uusi täällä, 8 vuoden lapsettomuuden jälkeen ekan kerran elämässä raskaana, nyt 6+3. Alun onni vaihtui ensin kauhuun (kun tuli valtava kipukohtaus 4+5), ja kun siitä selvisi nyt puolestaan kaksi päivää sitten oireet (turvotus, vatsanippailut ja rintakipu) hävisivät. Näin viime yönä unta keskenmenosta ja nyt sitten pelottaa oliko enneuni...
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa mukaan, Evangelina ja giraffen! Noi alkuviikot on kyllä niin piinaavia, kun epävarmuus on koko ajan läsnä - mutta kyllä ne lopulta aika nopeasti menee! Giraffen, mullakin oireet on olleet todella lieviä ja hävinneet välillä kokonaan, ja silti kaikki on ultrien mukaan kunnossa. Onko sulla milloin tiedossa varhaisultra - siinähän voisi jo sykekin näkyä?

ON: Me saatiinkin jo tänään nipt-testin tulokset, ja kaikki on siltä osin kunnossa. :):love::love::) Voiko ihan oikeasti olla niin, että tämä tulee nyt onnistumaan? :geek::barefoot:
 
Heippa,

Onnea Roxanne nipt -testin tuloksesta:)

Joo eka ultra on tasan viikon päästä eli 7+3. Toivottavasti sinne pääsisi ja kaikki olisi hyvin. Minä onneton ajattelin saada mielenrauhaa tekemällä raskaustestin eilen ja tänään, ja ellen väärin katsonut testiviiva on tänään aavistuksen haaleampi kuin eilen :( Toivon että katsoin väärin.
 
@Roxanne Ihan mahtavaa, onnea NIPT-tuloksista! Nyt uskaltaa ehkä vähän relata, vai? Mulla on tosiaan yhtenä tukilääkkeenä ollut Klexane, joka on siis verenohennuslääke ja voi näin ollen aiheuttaa vuotoa. Se jätettiin nyt ainakin toistaiseksi pois. Ilman vuotoa sitä olisi jatkettu viikolle 12 asti, koska sen on todettu jotenkin vaikuttavan suotuisasti istukan muodostumiseen.

@Evangelina Tervetuloa joukkoon! Mulla on myös erittäin vaikea endometrioosi, ja vaikka munanjohtimet onkin vielä tallella niin kaikenlaista muuta estettä se perhanan tauti on tälle tielle kyllä ripotellut. Toivottavasti sulla menisi kerralla putkeen!

Tervetuloa myös @giraffen___ ! Toivotaan, että kaikki on hyvin. Niistä testeistä ei kannattane noin pienestä otoksesta vielä tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, se viivan vahvuus kun voi vaihdella vuorokauden ajasta ja virtsan vahvuudesta ja itse testistä johtuen. Todennäköisesti näit väärin siis (y).

Täällä vuoto hiipui jo eilisillan aikana ja tänään on taas ollut ihan vuodotonta aamun pieniä jälkituhruja lukuun ottamatta. Muita oloja on sitten vaikka muille jakaa. Pahoinvointi on voimistunut ja mahassa tuntuu vaikka mitä. Menkkamaisia jomotuksia, turvotusta, paineen tunnetta, kiristelyjä, nipistelyjä... Toivotaan, että nää on normaaleja raskaudesta johtuvia oireita eikä enteile keskenmenoa... Mä oon miettinyt, että mulla on endometrioosin ja laparoskopian jäljiltä koko vatsaontelo niin täynnä kiinnikkeitä, että ehkä nekin voi tällaisessa tilanteessa vähän kiristellä? Varsinaisia kipuja ei ole.

Menispä nää muutamat ekat viikot nyt vaan nopeasti ja olispa kaikki hyvin :confused:. Tajusin just, että meillä ei ole mitään seuraavaa steppiä sovittuna. Kai sitä täytyy ultrassa piipahtaa taas joku päivä, ja jos siellä on edelleen kaikki hyvin, ruveta sitten varailemaan niitä neuvoloita sun muita.
 
Kiitos kaikille onnitteluista
@Kesäheinä-78 Kyllä on varsin kamala tauti tää endo, ite oon kans miettiny voiko nämä jatkuvat kivut olla osittain endokiinnikkeiden syytä.

Esikoista tässä yritetään hautoa. Taustasta sen verran et edellisen suhteen aikana 2 kohdunulkoist ja 4 alkuraskauden keskenmenoa. Yhtään kertaan en ole sykettä kuullut. Nyt kuitenkin mahdollisuudet tämän lapsen saapua maailmaan on paljon paremmat, kun endoa siivottu pois alta ja varmasti oikeassa paikassa pitäisi olla ku ei niitä munajohtimia enää oo.
@giraffen___ oi sulla kohta jo ultra! Ihanaa! Itsellä vielä vajaa 3viikkoa ekaan ultraan. Kyllä odottavan aika on pitkä
 
Mahtavaa Roxanne! :love:

giraffen__ Se on ihan normaalia että alkuviikkojen edetessä plussa alkaa näyttää jossain vaiheessa hailumpaa, kun hcg alkaa olla niin korkeella että se ikäänkun ylittää noiden kotitestien "ymmärryskyvyn".. ite tein joskus rv30+ huvikseni testin ja totta tosiaan, selvästi hailumpi oli kun joskus rv4-5 vaikka varmaankin arvo on sillon suurempi. Eli eiköhän kaikki oo ihan kunnossa (y)
 
Roxanne onnea nipt-tuloksista (y)

Ja giraffen ja evangelina tervetuloa :)

Ja kiitos kaikille kommenteista tuohon työ asiaan. Tein eilen niin, että keskustelin esimieheni kanssa suoraan asiasta. Kerroin että ymmärrän että äitiysloma tulee kalliiksi mutta etten ymmärrä miksi miulle pitää kelaa haukkua ja kertoa tarkat summat paljon loma maksaa ja se että hän oli todella epäkunnioittava syntymätöntä lastani kohtaan. Tuntui ymmärtävän ainakin osaksi ja ymmärsi että on mennyt jonkun rajan yli jonka yli ei esimies voi työntekijän kohdalla ylittää... Katsotaan miten loppuaika menee töissä, onneks äippäloma alkaa heinäkuun alussa joten ei ole enää pitkä aika olla töissä :)

Tänään oli neuvola + lääkäri ja vauvalla kaikki hyvin :love: neuvolantäti kun koitti kuunnella sydänääniä niin vauva kääntyi ja äänet piti etsiä uudelleen ;) lääkärin ultrassa vauva liikkui myös paljon ja lääkärikin tuumaili että "vilkas on" :LOL:

Koska suolistopulmieni takia en mene enää sokerirasitustestiin, niin tänään sain sokerimittaus laitteen kotiin ja nyt pitää opetella ja muistaa mitata sokerit 2-3 kertaa viikossa :)

Hyviä vointeja kaikille (y)
 
Roxanne, onnea nipt-tuloksista.
Ja tervetuloa giraffen_ ja Evangelina tänne ja tsemppiä alkuun!
Kesäheinä-78, hienoa et vuoto taas loppunut.
Gerbera_81, hyvä että sait juteltua esimiehesi kanssa. Josko toinen vähä heräisi, et mitä tulikaan sanottua. Ja on varmaan helpompaa olla loppuaika töissä, kun asiasta puhuttu. Hienoja neuvolakuulumisia myös sulla!

ON: Viime yönä jo odottelin et jaahas nytkö jo pian tulee lähtö. Ensin tuli piiiitkä menkkajomotus ja sen jälkeen 3 tosi kipeää supistusta, mut ne lopahti ku seinään ja olin nukahtanu. Olen myös juossut ihan koko ajan pissalla. Vauva jotenkin nyt niin alhaalla, vaikka toisaalta näyttää ettei mun maha ois vielä edes mihinkään laskeutunu. Kyllä mä niin mielelläni jo ottaisin nyytin syliin. Mut tosiasiahan on, että hän tulee kun haluaa.
Rv 37+3
 
Ihania uutisia täällä :love: Mäkin haluan ehdottomasti kuulla Mamido tarkemman selostuksen heti vaan kun jaksat kirjoitella :love:

Roxanne, oliko joku syy miksi kävit Nipt kokeessa? Onnea hyvästä tuloksesta! Mä olisin halunnut siihen mutta koska NT ultrassa ei ollut mitään hälyyttävää niin en päässyt o_O

Reuna ja Gerbera_81, kamala miten huonosti kohdeltu töissä :eek: Itse olen tosi isossa firmassa töissä, teen hommaa jossa meitä on vain viisi muuta. Pomo oli iloinen ja onnitteli, mutta samalla voivoitteli valmiiksi että sijainen pitää hankkia ajoissa yms. Itselle jäi tosi hyvät fiilikset kuitenkin. Kerroin NT ultran jälkeen, meillä ainakin neuvolassa saa käydä työajalla joten se oli yksi syy kertoa :LOL:

shelterme Jännät ajat sulla :eek: Mä niin jo odotan syksyä ja että itsekkin on samoilla viikoilla jännäämässä.

Mulla on maha jo ihan pullahtanut esiin. Töissä en ole kertonut työkavereille ollenkaan, mutta oon varma että ne on huomannu, ehkä eivät kehtaa sanoa :LOL: Kävin eilen ylimääräisessä ultrassa yksityiselllä. Oli rakenneultraan erikoistunut lääkäri. Katottiin mitat ja elimet. Kaikki näytti ihanalta ja täydelliseltä :love: Kysyin näkeekö kumpi hän on, ei uskaltanut sanoa mitään.
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
Mulla on tänään ihan tosi huono fiilis, ahdistaa suoraan sanottuna aika lailla... Pientä tuhruvuotoa on taas ollut, mistä en olisi muuten niin älyttömän huolissani kun se hyytymä kohdussa kuitenkin näkyi, mutta nyt on eilen ja tänään ollut vatsassa niin paljon kaikenlaista tuntemusta, että pistää pakostikin miettimään, mitä tuolla mahassa oikein tapahtuu. Alavatsassa on jatkuva pieni paineen tai kiristyksen tunne, jota en ehkä kuvailisi kivuksi, mutta ei se miellyttävääkään ole. Välillä on myös nippailuja ja juilimisia, jotka säikäyttävät joka kerta.

Toivo alkaa hiipua. Tässä on nyt niin paljon kaikenlaista epänormaalia, että en tiedä voiko tässä käydä hyvin. Kun takana on monta keskenmenoa ja edessä vain vähän mahdollisuuksia uuteen raskauteen, olo on suorastaan epätoivoinen. En ole itse asiassa kertaakaan hoidoissa ollut näin huonona henkisesti, tähän asti olen pystynyt tsemppaamaan ihan kivasti, mutta nyt... Saa nähdä riittääkö voimat enää hoitojen jatkamiseen.

@Blob Millaisia sulla oli ne kivut, joita oli yhtä aikaa vuotojen kanssa? Ilmeisesti ei selvinnyt mistä johtuivat?
 
Voimia kovasti, Kesäheinä! <3 Kyllä mä edelleen uskon, että siellä on kaikki hyvin. Ne tuntemukset on varmaan ihan luonnollisia, kun kohdussa kuitenkin jotain tapahtuu, kohtu kasvaa ja kudosnesteet lisääntyy. Ja ehkä endokin voi vaikuttaa asiaan?

Kiitos kaikille onnitteluista! :love: Emmiina, mä halusin mennä nipt-testiin ikäni vuoksi, kun olen jo yli neljäkymmentä ja ikähän tunnetusti lisää riskejä. Ajattelin niin, että oli tulos mikä hyvänsä, haluaisin tietää sen niin aikaisin kuin mahdollista. Ja olen kyllä tosi tyytyväinen, vaikka testi yksityisellä kallis olikin - nyt ei enää tartte jännittää yhtään ensi viikon nt-ultraa. :) En kuitenkaan usko, että testiin on mitään tarvetta silloin, jos ikää on selvästi alle 40 eikä seuloissa tule ilmi mitään hälyttävää.

Tsemppiä kaikille vaiheisiinne! Kukahan täällä poksahtaa seuraavaksi? :)
 
  • Tykkää
Reactions: Emmiina85
@Blob Millaisia sulla oli ne kivut, joita oli yhtä aikaa vuotojen kanssa? Ilmeisesti ei selvinnyt mistä johtuivat?
Mulla ne pahimmat kivut oli kuin vuosituhannen menkat. Sen jälkeen on ollut jomotusta,vihlomista ja kunnon särkyä ja useimiten kipu paikallistuu enemmän oikealle puolelle lähelle munasarjaa..aattelin ottaa tän ultrassa puheeks...
Nyt ei oo vuotoja ollut melkein 2viikkoon tippaakaan mut kipuja on useamman kerran viikossa..oon aatellut että ne on kohdun kasvukipuja..

---

Terveisiä kreikasta...ollaan oltu täällä nyt 5päivää, sunnuntaina takaisin. Ei kyl huvittais tulla, täällä on niin ihanan lämmin :LOL:

Rv 12 alkaa sunnuntaina, saas nähdä joko pian tulis kutsu np- ultraan..sen pitäis olla kai ens pe tai seuraava maanantai..
 
@Blob aurinko loma luulostaa just nyt ihan fantastiselta. Täällä vielä metri lunta ja joet ja järvet jäässä, oi mikä ihana toukokuu....

@Kesäheinä-78 miten jakselet? Onko kipuja/vuotoja vielä? Mulla on myös tullu pariin kertaan kirkasta verta tiputellen ha aina aivan järkyttävävän pelon keskenmenosta se herättää ( 7 raskaus nyt menossa, ei yhtään synnytystä). Siihen pelkoon ja toivottomuuteen ei auta kauneimmatkaan sanat joten toivotan sinulle vain voimia <3 toivottavasti kaikki olis hyvin ja saisit nyytin nuuhkittavaksi lopulta.

@shelterme joko sulla on äksöniä?

@Emmiina85 oi ihana masu, en malta odottaa että mullekki tulis :love: paljonko sulla nyt viikkoja?

On: aika matelee, mutta nyt ei onneksi oo ollu vuotoa ja plussa pärähtää jo vahvasti tikkuun. Tissit on vihdoin alkanu hentoisesti kipeytyä, tosin voi johtua siitäki että oon puristellu niitä tutkimus mielessä aikalailla :ROFLMAO::rolleyes::D
 
Kiitos taas kaikille tsempeistä!

Täällä on fiilikset rauhoittuneet vähän muutaman päivän takaisesta, ei ahdista enää kuin ajoittain. Vuoto on taas hiipunut on/off-tuhruksi, nyt selvästi rusehtavaksi kun se aiemmin oli punaista. "Kipuja" tai niitä erilaisia vatsatuntemuksia on myös selvästi vähemmän, silloin tällöin kyllä nippailee ja kiristelee edelleen, mutta se lienee asiaankuuluvaa. Raskauoireet jatkuvat, eli nännejä aristaa ja silloin tällöin ohi pyyhkäisee lievä pahoinvoinnin aalto. Myös väsymystä, vessassa ramppaamista ja huimaamista ilmenee, ja olen myös varsin tunteikas (mitä olen kyllä normaalistiki).

Ehkä maltan odottaa vielä muutaman päivän seuraavaan ultraan, enkä ryntää sinne heti huomenaamulla paniikkipäissäni.

@Blob Lohduttavaa kuulla, että runsaatkaan vuodot ja kivut ei tarkoita välttämättä huonoa. Ja tervetuloa takas Suomeen!

@Evangelina Sullakin on ollut vuotoja? Ja kiitos lohdun sanoista, niistä on kyllä apua. Toivottavasti sielläkin on kaikki hyvin! Koskas sulla on varhaisultra?

@giraffen___ Mikäs siellä tilanne? Oletko vielä testaillut vai malttanut odotella rauhakseen?

Olen nyt viikonloppuna yrittänyt keskittyä rentoutumiseen ja kaikenlaiseen kivaan puuhasteluun. Siitäkin on ollut apua ahdistuksen ja pelkojen torjunnassa. Taidanpa tästä painua jatkamaan sitä samaa.

Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!
 
Alhaalla käyrillä ja odotellaan streptokokki-näytteen tulosta. Se ilmeisesti määrittää lähdetäänkö nopeuttaan vai annetaanko mennä omalla painollaan. Kotiin tästä ei ilman vauvaa kuitenkaan lähdetä eli osasto kutsuu.
 
Tsemppiä loppu rutistukseen Reuna ja Shelterme ❤

Pitkästä aikaa minäkin täällä kirjoittelen. Nyt siis viikot 30+5. Aika on kyllä mennyt kuin siivillä :) Eilen kävin neuvolassa ja sain päivystysajan lääkärille selkäkivun ja voimakkaiden ennakoivien suppareiden takia. Nyt sitten tämä viikko lepoa ja maanantaina katsotaan tilanne uudestaan. Supistukset ei onneksi olleet saaneet aikaan mitään ei toivottua (y)

Sitten yksi asia joka askarruttaa mieltäni; mulle on siis nyt viime ja tällä viikolla tullut ihan jäätäviä pahoinvointikohtauksia ja olen oksentanut enemmän ja rajummin kuin alkuraskaudessa. Myös päätä särkee nyt kolmatta päivää, mutta ei niin paljoo, että uskoisin pahoinvoinnin johtuvan siitä..
Onko muilla täällä vastaavia kokemuksia ja mikä niihin on syynä? (n) Neuvolassa hoitaja sanoi, että näillä viikoilla raskaushormoonien määrä nousee ja voi aiheuttaa ko. tuntemuksia..
Silti huolettaa :unsure:
 
Heippa kaikille!

Oi tsemppiä @Reuna ja @shelterme , teillä kohta palkinto sylissä :love::love:

@Kesäheinä-78 joo, on ollu välil kirkasta veristä vuotoa, onneksi vain parina päivänä ja silloinki vaan pyyhkiessä. En oo koskaan ollu raskaana näin vähällä vuodolla, joten toiveet kohoaa ette tänä nyt olis vihdoin normaali raskaus :rolleyes: kyllä sen ensimäisen vuodon jälkeen itkin jo menetyksen tuskan koska historia on niin vahva mulla. Nyt lähinnä hieman hölmistynyt olo kun ei enää vuodakkaan :LOL:(y)

Digi anto tänään 3+. Oireet on itsellä edelleen aika lievät, mutta kai siellä jotsin kasvaa (n) 2 viikkoa vielä ar- ultraan, piiitkä aika...

Evangelina 5+2
 

Yhteistyössä