~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Kettuperhe mulla näkyi haalea viiva vasta kaksi päivää virallisen testipäivän jälkeen. Sitä aiemmin en testaillutkaan muuta kuin Ovitrellen poistumista, mutta ei varmaan paljoo olisi näkynyt virallisena testipäivänä.
 
@maljakko miten hyvä, että sektiota suunnitellaan ajoissa! Siis nyt olipainoarvio on 1600? Eikös painoa tule noilla viikoilla lisää jo ihan mukavasti/viikko (n) että yli kahden kilon on varmaan hyvät mahdollisuudet?

@kettuperhe 2 päivää ennen annettua päivää näkyi vahva viiva, tässä raskaudessa. Esikoisesta sen sijaan, vasta testipäivänäkin sai suurennuslasilla tihrustella että näkyi jotain. Ja tosi hitaasti siitä vahvistui. En koskaan saanut sellaisia räikeitä viivoja kuin nyt meneillään olevasta raskaudesta. Tsemppiä piinailuun (y) Toivotaan parasta!
 
Heippa!

Kettuperhe, tsemppiä testaukseen, kunpa se toinenkin viiva sieltä vielä ilmaantuisi(y)

Kaikilla täällä näyttää olevan asiat mallillaan❤ Rauhallista odottelua.
Sitä samaa täälläkin. Just käytiin ultrassa ja kaikki kunnossa:) Poika oli noin 2kg, tyttö noin 1750g. Kasvut oli tasaantuneet ja vähän hidastuneet, mutta näin kuulemma kaksosilla näillä viikoilla käy. Yksöseen verrattuna tulee painoa maltillisemmin. Noin 200g viikossa ovat kasvaneet viime ultran jälkeen.
Yöt on huonoja ja päivisin väsymys vaivaa. Muuten vointi on ollut ihan ookoo.
Synnytys alkanut taas pelottaan...täytyy tästä pelosta mainita seuraavassa neuvolassa.
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87 ja SalamaT
Onnea lullaby ihanista ultrakuulumisista ja tyttölupauksesta!

Maljakko kuulostaa hurjalta ja pelottavalta, onneksi tuo selvisi tässä kohtaa ja pystyy seuraamaan ja varautumaan! Voi kun kaikki menisi nyt hyvin sinne sektioon saakka!

Hope, meidän takapajula neuvolassa ei ole ultraa, joten ei ole tehty painoarviota. Hyvä että sulla arvot paremmat!

Tiiättekö mitä? Eka äitiyslomapäivä!!! Selvisin! Itkin eilen koko kotimatkan, onnesta, helpotuksesta, ihanien työkavereiden sanoista... Mies oli kukkien kanssa vastassa ja illalla otettiin kuohuvaa loman kunniaksi. Mä annoin hänelle kokoamani isyyspakkauksen ja onnistuinkin yllättämään kunnolla :love:

Neuvolassa terkkari meinasi aamulla, että näyttää masu jo niin laskeutuneen ja tosiaan supistelua on jatkuvasti että tuskin täysille viikolle odotuttaa. Ei saanut päätä tunnusteltua ja kohtu tuntuu kuulemma tosi täydeltä, joten laittoi kaupunkiin ultraan ensi to. Varmistetaan tarjonta, koko ja veden määrä. Yläkäyrän tuntumassa menee nyt oletetun kääntymisen jälkeen, mutta ei kuulemma tuntunut käteen mitenkään erityisen isolta. Mielelläni meen sit ultraan tarkistukseen!

Salama 34+5
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala ja lullaby
No eipä tää voinu liian helposti ja huolettomasti jatkua vieläkään... parvon uusintatestin img lievästi positiivinen :( :poop: Lääkäri soittaa huomenna mitä tehdään. Käsittääkseni sitä sitten pitäs seurata ainakin 3kk ultrilla joka viikko alkaako sikiöllä olla jotain turvotusta tms. ja en tiä otetaanko jotain lapsivesinäytteitäkin.

20+5
 
@SalamaT Aivan. Unohdan välillä että muilla ei oo näitä ultria näin tiheeseen o_O mutta kohta pääset sit kurkkaamaan tyyppiä ❤ ihanaa mammalomaa, olet sen ansainnut!

@lullaby Voi ei! Kaikki peukut pystyssä että ei tulisi vauvalle mitään!! Tsemppiä!

Hurjalta kuulostaa myös @maljakko siellä, onneksi on hyvässä seurannassa! ❤

Hienoa @kettuperhe, hyvältä kuulostaa! Mulla oli myös hyoerin oireita ja akusta asti olin heti kun jollain 5kk raskaana :ROFLMAO: Se oli tosi inhottava tunne, toivottavasti helpottaa. Muista juoda kokoajan, vaikka sekin on inhottavaa kun mulla oli ainakin ihan ähky olo ja tuntui ettei edes se vesi mahdu vatsaaan.

Täällä ollaan taas osastolla ottamassa kortisonia, väläyteltiin jo huomiselle sektioaikaa mutta lapsivesipuntiossa näkyi että pienen keuhkot ei oo vielä valmiit joten nyt kortisonia ja seurantaa. Olivat kuitenkin sitä mieltä että ennen vappua olisi tyttö maailmassa :eek::love: Taas viikossa munuaisten tilanne reippaasti huonompi, joten ei enää odotella sen kummemmin, kunhan vauvan on turvallista syntyä ❤ JÄNNITTÄÄ hulluna, alan olla tosi väsynyt näihin piikkeihin ja testeihin ja jännitykseen. Koitan pysyä positiivisena ja miettiä et kaikki on vauvaa varten, mutta itku kyllä tuli ennen sitä punktioo, vaikka oli kyllä turhaa kun ei se sattunut mua eikä vauva ollut moksiskaan. Pelottaa kuin kipeä sitä sit on sektion jälkeen ja kuinka kauan. Haluisin jo vaan kotiin vauvan kanssa pelkäämään sitä arkea :ROFLMAO:❤

36+1
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Täällä syntyi 23.4.18 pieni 2415g poika hätäsektiolla rv 34+4 napanuoran valtimon poksahdettua. Nyt mennään päivä kerralla teholla, mutta toistaiseksi kaikki kohtuullisen hyvin. Suojelusenkelit oli matkassa, kun maanantai aamuna alkoi vuoto ja mentiin vauhdilla päivystykseen seurantaan. Napanuora petti aivan yllättäen kesken seurannan, mutta poika saatiin vielä virvoitettua rajusta synnytyksestä huolimatta. Jos näin olisi käynyt kotona ollessa, ei olisi käynyt meille hyvin.

Laittelen myöhemmin kuulumisia. Meidän tapaus oli todella harvinainen, joten älkää ottako leidit itsellenne pelkoja meidän tapauksesta omien synnytysten kanssa!

Helios ja poika
 
Helios, Lämpimät onnittelut pikkuisesta! Teillä on ollut kyllä enkeleitä matkassa❤❤ Onneksi olitte jo seurannassa ja juurikin käyrillä kun tämä tapahtui. Hurja juttu!
Pieni on nyt turvassa, se on tärkeintä kaikesta huolimatta. Kaikkea mahdollista. sitä voikaan sattua(n)

Hope, tsemppiä sinne osastolle. Teilläkin pieni pian maailmassa. Kylläpä täällä nyt alkoikin rytinällä syntymään ennenaikaisia vauvoja:unsure: Onneksi te kaikki ootte jo suht hyvillä viikoilla, ei siinä mielessä ole niin suurta hätää.

Maljakolle myös voimia epävarmuuteen. Toivottavasti siellä kaikki hyvin❤
 
Haikara matkalla :love:

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

#hope ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 22.5.2018
SalamaT ... 3.IVF 3.PAS ... ensimmäinen ... 31.5.2018
Bridge ... 5.ICSI:n jälk.lahja-alkio ... ensimmäinen ... 1.6.2018
esemila ... 9.PAS (lahjamunasolut) ... toinen ... 5.6.2018
Siida ... 3.ICSI 1.PAS ... toinen ja kolmas... 15.6.2018
kiuski ... 2.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... 25.6.2018
maljakko ... 3.ICSI 2.PAS .. ensimmäinen ... 29.6.2018
marrasmai ... 5.ICSI ... ensimmäinen ... 8.7.2018
Zoona ... 2.IVF 3.PAS ... toinen ...11.8.2017
lullaby ... 7.IVF ... kolmas ... 6.9.2018
Choco coco ... 2.? IVF 1.PAS ... kolmas ... 4.10.2018
Iiris80 ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 20.10.2018.
Mamido ... luomu 2.IVF:n jälkeen ... kolmas ... 11.11.2018
mmmoi ... 1.ICSI 3.PAS ... toinen ... 19.12.2018


Myöhemmin onnistuvat :unsure:

Toiveikas81 (1.ICSI - myöh. km)
Lia_ (2.ICSI - keskeytys rv22+1)
Tinnu (3.hoito/4.alkio - kkm)
Nenna81 (2.IVF 3.PAS - kkm)
AdeliinaJosefiina (2.ICSI 2.PAS - km)
Ravishing (1.IVF - kkm)
love- (1.ICSI ?.PAS - kem)
Jantzu (1.ICSI 2.PAS - kkm)
reason (2.IVF - kkm)
Molly3 (2 IVF+1 hoito lahjasoluilla 2.pas - tm)
Iiqu (? - kkm)
gemmy (3.IVF/1.PAS - kkm+tm)
Domi (4.IVF/1.PAS - tm)
An1z81 (1.IVF 1.PAS - tm)
Noran (2.IVF 2.PAS - ku)


Maaliin päässeet (y)

Haaveilija87 ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 40+2 ... 17.2.2017
Mamido ... 2.IVF ... toinen ... 40+1 ... 27.4.2017
shelterme... 1.IVF ... ensimmäinen ... 38+1 ... 9.5.2017
Reuna ... 1.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 39+5 ... 12.5.2017
VienoUnelma ... 6. ICSI 3.PAS ... ensimmäinen ... 41+4 ... 13.6.2017
pussipiru ... 1. ICSI 2. PAS ... ensimmäinen ... ??+?
Yrittäjä J ... 2.IVF/ICSI ... ensimmäinen yhteinen ... 37+3 ... 16.6.2017
Sphinx ... 3.IVF/ICSI ... ensimmäinen yhteinen ... ??+? ... 24.6.2017?
adelmiina_ ... 3.IVF ... ensimmäinen ... ??+? ... 14.7.2017
Toive* ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... ??+? ... 16.7.2017
Viljonkka_ ... 2.IVF/ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... ??+? ... 3.8.2017
Gerbera_81 ... 3.IVF ... ensimmäinen ... 39+5 ... 5.8.2017
Emmiina85 ... 3.IVF ... ensimmäinen ... ??+? ... 7.10.2017
vipe1986 ... 2.IVF/ICSI 1.PAS ... toinen ...??+? ... 12.10.2017
Blob ... 1.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen yhteinen ... 37+3 ... 8.11.2017
Roxanne ... 6.ICSI ... ensimmäinen ... 40+4 ... 20.11.2017
Kesäheinä-78 ... 6.IVF 1.PAS ... ensimmäinen .. 38+3 ... 11.12.2017
Evangelina ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 36+4 ...15.12.2017
Giraffen__ ... 3.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 39+0 ... 19.12.2017
Voikukka ... 3.IVF 3.PAS ... ensimmäinen ... 39+0 ... 19.12.2017
Henrietta77 ... 1.ICSI ... toinen ... 39+3 ... 13.1.2018
Caro87 ... 2.IVF 1.PAS ... toinen ... 38+6 ... 17.2.2018
MyMa ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 40+6 ... 24.2.2018
Ranau ... 1. IVF ... toinen ... 40+0 ... 26.2.2018
Xienna ... 2.ICSI 1.PAS ... toinen (1.yhteinen) ... 39+2 ... 21.3.2018
mavli ... 2.IVF/ICSI 1.PAS ... toinen ... 29+1 ... 5.4.2018
Helios... ... 4.ICSI 8.PAS (lahjasiittiöt) ... ensimmäinen ... 34+4 ... 23.4.2018


************
Päivitykset siten, että ota [ quote ] alusta ja lopusta pois. Jokainen voi päivittää itse tai jättää punaisella värillä / muuten selkeästi päivityspyynnön.



***********
Hurjasti onnea Helios... pikkumiehestä! Pelottavalta kuulostaa, huhhuh.. :/ kyllä tarvii valtavasti olla hyvää onnea ja tuuria monessa kohtaa että tässä hommassa selviää joskus voittajina maaliin..

Onnea myös kettuperheelle ja tervetuloa, laita tarkempia tietoja sitten kun haluat että lisäillään listalle :)
 
Viimeksi muokattu:
Helios onnea kovasti pojasta! Ja luojan kiitos olitte juuri sairaalassa, huh mikä tilanne! Voimia toipumiseen ja pienelle kasvuun!

Hope aika nopea tilanteen muutos sielläkin... hei ihan kohtahan te olette kotona vauvan kanssa! Tsemppiä viimeisiin raskauspäiviin!

Voi lullaby, ei olis nyt tuota huolta enää tähän tarvittu...

Onnea kettuperhe plussasta! :) Tulehan tänne tarinoimaan sit kun siltä tuntuu!

Katsoitteko eilen Armanin ohjelman, oli Kättärillä kätilön kanssa hommissa. Ihanan kätilön olivat ohjelmaan löytäneet! Lisäsi kyllä tuon työn arvostusta ja kovasti.
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Lääkäri vihdoin soitti, oli keskustellu infektiolääkärinkin kans ja siks soitti monta tuntia myöhässä.. kävin jo siellä paikan päällä kyseleenkin onko unohdettu soittaa kun ei sinne saa mitään puh.yhteyttä soittoajan jälkeen... Eli kiireellisenä lähete äitiyspolille ja siellä jatkoseuranta. Uus testi varmaan otetaan vielä ja jos se ois negatiivinen, ois mahdollista että lievästi positiivinen ois ollu väärä hälyytys.. mutta tällä erää suhtaudutaan niin että se tartunta on, ja sikiön vointia seurataan. 70% mahdollisuus ettei tarttuis sikiöön. Ilmeisesti näitä usein seurataan raskauden loppuun saakka, kun anemia voi kehittyä myöhäsessäkin vaiheessa.
Lapsen tarhassa on epäilty myös enterorokkoo joillain, mutta sen ei pitäs olla sikiölle sillee vaarallinen. Vaikka eipä totakaan kiva ois saada vielä kaiken muun päälle.

Katoin myös sen Armanin eilen, voi vaan kuvitella miten vaativaa hommaa se on... oli joskus lapsena omakin toiveammatti mutta se on selvää ettei musta kyllä siihen ois, on niin kovin vastuullistakin etten taatusti kestäis sellasta ressiä, kiireisiä hätätilanteita ym.
 
Helios paljon onnea ja hui apua mikä tilanne! Tsemppiä pikkuiselle että jaksaa nyt kunnolla kasvaa!

Lullaby voi kurjuus :( Pidetään peukkuja että olisi väärä hälytys tai ettei ainakaan tarttuisi vauvaan.

Kettuperhe onnea plussasta! :)

Mä meinaan tiättekö ihan nääntyä noihin töihini. Ei siis oo mitenkään fyysisesti rankkaa, mutta täytyy pitää niin monet langat käsissä että näillä raskausdementia-aivoilla se alkaa olla jo varsin vaikeaa. Oon lähettäny pari ihan sekomeiliäkin kollegoille kun oon kattonu asioita ihan väärin :confused: Onneksi mulla on pe vapaa ja sitten tuleekin pari lyhyempää viikkoa putkeen, jospa sen voimin jotenkin sinnittelisi. Tylsä valittaa kun on kuitenkin kiva ja siisti sisätyö, mutta pelkään sotkevani asioita pahastikin.

Kävin tänään kesken päivää käyrilläkin, kun ahdistuin niin paljon liikkeiden vähenemisestä. Kaikki vaikutti ihan ookoolta, mutta ylimääräisen ultran pistivät kuitenkin maanantaille. Pikaisesti ultrasivat tänäänkin, ja siellä toinen istua möllötti pää ylöspäin, peppu kohdunsuulla ja kintut mun vasemmassa kyljessä ja heilutteli varpaita. Oikein sieluni silmin näin omapäisen pikkutytön istumassa siellä kädet puuskassa :ROFLMAO: Ehkä häntä ei nyt vaan huvittanut jumpata niin paljoa tai sitten uhmaikä iskee poikkeuksellisen aikaisin.

29+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: lullaby
@HELIOS Onnea pojasta. Onneksi pääsitte nopeasti hoitaviin käsiin ja tilanne päätyi kuitenkin hyvin.

@#hope tsemppiä! Vappua on ihan kohta! Ja hyvät viikot sinulla (y)

@lullaby tsemppiä! Onneksi prosentit ovat vauvan puolella. Toivottavasti ei tartu vauvaan. Onko sinulla jotain oireita? Ja toivottavasti tosiaan säästyt entorolta. On siinä parvossa jo kylliksi immuunipuollustuksella puuhaa.

Äitiysloma tuntuu hirveän kaukaiselta asialta. Eikä me olla vieläkään saatu tehtyä päätöstä esikoisen hoidosta. Ehkä hän on sitten elokuuhun 2019 kotona ja käy kerhossa 2-3 päivää viikossa. Hieman vaan hirvittää oma jaksaminen. Olen jotenkin hermot iekaleina ja ärsyynnyn ihan jo pelkästään omista ajatuksistanikin. Vauva meinaa välillä ihan unohtua kaiken muun ohella ja poden siitä huonoa omaatuntoa. Ja tietysti vauvan puolesta harmittaa tämä kiukkuinen olo. Minkälainen tinttaliisa hänestä tulee, jos kohtuaikana välittyneet fiilikset on tällaisia :( Tämän kai pitäisi olla ihanaa aikaa tämän odotuksen, jotenkin vain ilo puuttuu. Työterveydessä käyn edelleen puhumassa itsekseni ja miehen kanssa käydään yhdessä puhumassa keskinäisistä solmuista toisaalla.

Zoona 24+5
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Zoona joo painoarvio oli viikon 29+6 ultrassa 1640 g. Jos jatkaa normaalia kasvuvauhtia, niin pitäisi kyllä olla muutaman viikon päästä reilustikin yli 2 kiloa. Ikävää, että sulla on mieli maassa ja kiukuttaa. Mutta älä ny liikaa vauvan puolesta stressaa, tuskin kiukku on tarttuvaa :LOL: Tosi hyvä, että pystyt/pystytte käymään juttelemassa huolista.

Helios onnea rakkaasta! :love: Kuulostaapa pelottavalta kokemukselta, mutta onneksi olitte valmiiksi sairaalassa! Menittekö siis verenvuodon takia näytille ja mahtoikohan vuoto liittyä napanuoran pettämiseen?

Hope sielläkin pian tapahtuu/on jo tapahtunut :) Tsemppiä ja onneksi tosiaan olet jo hyvillä viikoilla.

Lullaby voi onpa kurjaa :( Varmasti tilanne huolettaa, mutta onneksi olette hyvässä seurannassa. Ja jospa vielä selviäisi, että positiivinen testi olikin väärä hälytys. Tsemppiä!

Kettuperhe onnea plussasta! :)

Viikon päästä mulla on sit se uusi ultra, jossa pitäisi selvitä, onko irralliset suonet kohdunsuun päällä sikiön napasuonia. Oon googletellu vasa previaa ja huonosti löytyy suomenkielisiltä sivuilta tietoa, mutta englanniksi paljon paremmin. Vasa previa on tosi harvinainen, koskettaa noin 1:2000 raskautta. Alkionsiirrosta alkaneisiin raskauksiin liittyy jostain syystä normaalia suurempi riski saada se, 1:300. Luin myös, että diagnosoimattomana synnytyksen alkaessa sikiön kuolleisuusriski on noin 90 prosenttia, mutta jos tila diagnosoidaan hyvissä ajoin raskauden aikana, asianmukaisella hoidolla selviämisennuste lähentelee 100 prosenttia. Luojan kiitos, että ollaan Suomessa ja tämä lääkäri oli valveutunut. Sektiohan mulle olisi tullut joka tapauksessa etisen istukan takia, mutta ny se tiedetään tarvittaessa tehdä aikaisemmin. Pieni toivo vielä elää, että irralliset verisuonet on istukan suonia. Mutta liikaa on kyllä vasa previan riskitekijöitä: moniosainen istukka, etinen istukka ja ICSI.

maljakko 31+0
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
@kettuperhe onnittelut plussauksesta! Toivottavasti, et saa pahaa hyperiä.

@#hope Jännittäviä aikoja, tsemppiä synnytykseen!

@Helios... Onnittelut pienestä pojasta. Voi, että mikä tuuri teillä on käynyt, että olitte oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Toivottavasti kaikki jatkuu yhtä onnekkaasti eteenpäin ja pienimies vahvistuu ja pääsette pian kotiin.

@lullaby Toivotaan, että väärä hälytys. Ja toivottavasti entero jättää teidät välistä.

@Zoona Mä olin edellisessä raskaudessa aika huonolla tuulella, ärsytti ja oli niin paljon kaikkia ihmeellisiä inhottavia oireita, että en kyllä nauttinut raskaana olosta yhtään eli en missään vaiheessa hehkunut mitään raskausonnea. Silti sain niin positiivisen ja onnellisen pojan. Eli vauvalla varmasti mahassa kaikki hyvin, sun fiiliksistä huolimatta. Hienoa, että käytte yksin ja yhdessä purkasmassa tunteita.

@maljakko Toivottavasti saat ens viikolla hyviä uutisia ultrasta.

Täällä alkoi sitten tänään tämä aamusta iltaan krapulaolo. Jos menee niin kuin esikoisen kohdalla niin tiedossa tätä seuraavat 6 viikkoa. Hiphei. Mä en kaiken lisäksi oksenna, vaikka työntäisi nyrkin kurkkuun, niin oloon ei saa mitään helpotusta. Mulla oli lapsena paha migreeni ja oksensin silloin paljon, niin mulla on varmaan joku elämän oksennuskiintiö tullut silloin täyteen. :ROFLMAO:
:censored: Appivanhemmat tulossa viikonlopuksi kylään ja pitäisi jotenkin feikata tää olotila, kun en haluaisi raskautta paljastaa ennen kuin ultrassa on tullut käytyä. Saa nähdä, miten hyvin onnistuu...(n):whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Lullaby, On kyllä ikävää toi lievä positiivinen parvorokko....äh, eipä tosiaan tarvis noita lisähuolia enää matkaan. Ihan riittävästi me jokainen täällä om kannettu huolta ihan joka hetki ja kaikesta. Täytyy nyt toivoa, että olisi ollut se väärä positiivinen tai jos positiivisena sitten säilyy, ettei nyt ainakaan tarttuisi pikku pikkuprinsessaan. Voimia epävarmuuteen.

Maljakko, kylläpä on sielläkin jännittävä tilanne:unsure: Kaikkea nää hoidot voikaan aiheuttaa/lisätä riskejä jos tuommosta tietoa olet löytänyt(n) Mistä sitä nyt itekään tietää kun vielä kaksin kappalein on riskejä mukana, että mitä aikapommeja tuolla kantaakaan mukana, mitä ei voi ultrallakaan nähdä.
Hohhoijaa, ehkä vaan parempi kun yrittää olla miettimättä.
Onnea teille matkaan ja olette hyvässä seurannassa
Aina huojentavaa kun tuollaiset huomataan ajoissa❤
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Onnea Kettuperhe, kaikkea hyvää raskauteen :)

Kylläpä täällä on muilla turhan "jänniä" tilanteita, mutta onneksi Helios teillä päättyi onnellisesti uhkaava tilanne. Paljon onnea, pienelle kasvamista ja sinulle toipumista!

Hope! Tsempit viime metreille ja hyvä, että pikkuisen keuhkot saa vielä pikkuhetken kehittyä!

Maljakko: hui, kaikkea sitä tosiaan voikin olla. Pelottava juttu, mutta kuten totesit, niin kaikki menee ihan varmasti teilläkin hyvin nyt kun asia on tiedossa. Toivon sinne mahdollisimman levollista mieltä!

Lullaby: olen pahoillani positiivisesta testistä. Nyt kädet ristissä, ettei tartu vauvaan ja selvitään säikähdyksellä! Onneksi tekin olette hyvässä seurannassa ja jospa se entero edes teidät kiertäisi!!

Marrasmai: hyvä et kaikki käyneillä hyvin! Tsemppiä töihin!

Täällä huomenna nt-ultra.....aapuuuaaaaa!! Tässä on ollu niin paljo kaikkea, viikonloppuna 1v juhlat, asunto laitettu myyntiin jne et vaikka sitä onki ku kuuta nousevaa odottanu niin silti tuntuu et pääsi yllättämään. Huh, toivottavasti ensi yönä saa unta!
11+0 vu mukaan
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Zoona, ei oo tällä hetkellä mitään, tai korkeintaan limaa kurkussa mitä joutuu välillä yskiin.. pari viikkoo sitten oli nuhaa ja yskää enempikin ja kahtena aamuna poskia punotti. Kävin sillon kyseleen siitä tarkistustestistä, ja sitä tuskin ois otettu edes ilman noita oireita. Uskosin silti että mahdollinen tartunta on tullu jo reilu kk sitten kun pojalla oli nuhaa, kuumetta ja sen posket punotti varmaan ainakin viikon. Itelläkin oli sillon kuumetta parina päivänä ja muutenkin inhottavan kipee olo oli pidemmän aikaa. Mut ehkä ne vasta-aineet on niin hitaat nouseen ettei näkyny vielä siinä ekassa testissä. Että hyvä sentään kun tilanne nyt huomattiin ja se toinenkin testi otettiin..muutenhan ois jääny ihan pimentoon seurannan ulkopuolelle.

21+1
 
Hip hei! Ultrassa käyty ja 45min. Ultralla alakautta ja mahan päältä vuoroin et saatiin nt-mitta otettua..välillä kävin aina pomppimassa tasajalkaa..ultraa siis koko rahan edestä. Kaikki hyvin siis nt oli 0,7 ja päivinäkin vu nähden saatiin neljä lisää, jes. Nyt vaan ootellaan postissa vielä seulan lukemia... LA muuttui 11.11.

Onnellinen Mamido 11+5
 
Kiitos kaikille onnitteluista! Täällä voidaan jo paljon paremmin ja poika saattaa huomenna päästä teholta normiosastolle minun kanssa.

Maljakko taisi kysellä vuodosta. Mentiin tosiaan aamulla päivystykseen, kun alkoi verinen lorahteleva vuoto. Varsinaista syytä ei tutkimuksissa oikein löytynyt, joten jäin seurantaan. Lääkäri oli sitä mieltä, että vuoto ei välttämättä liittynyt valtimon pettämiseen ja saattoi olla erillinen ongelma. Napanuora oli jotenkin kalvokiinnitteinen ja siten epänormaali, mutta kovin selkeä tämä tapaus ei tainnut lääkäreillekään olla loppujen lopuksi. Pääasia, että kaikki ollaan hengissä ja pikku hiljaa aletaan opetella perhe-elämää pikkuisen kanssa.

Tsemppiä Lullabylle rokon kanssa ja samoin Maljakolle haastavaan raskauteen.

Helios ja poju
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Lullaby, varmaan se uusintanäyte otetaan just siksi, että tulos voikin viiveellä vielä muuttua. Voi itkut, mutta hyvä seuranta sulla ja nyt vaan toivotaan ettei pikkuprinsessa tartuntaa saisi. Tiiä vaikka äippäpolin käytävillä törmäillään kun mullakin nyt käynnit tihenee kohta kerta viikkoon ;)
Täälläkin on muuten räkä kurkussa koko ajan, aina joutuu rykäseen kun jotain alkaa puhuun ja aamuisin saa ihan kunnolla niistää kun on tukkoinen olo. Raskausnuha siis...mulla oli tytöltäkin koko raskausajan nenä tukossa.

Zoona, kuten mmmoikin, kirjoitti, niin samat fiilikset ollu täälläkin koko raskauden, että en ole kyllä kovin hehkunut:LOL:, todellakaan!! Henkinen puoli on ollu koetuksella, mutta niin oli tytönkin raskausaikana sama juttu. Silloin kyllä kannoin huolta, että kuinka kaikki hermoilut ja kireydet vaikuttaa lapseen, mutta kyllä mekin saatiin niin kiltti ja hyväntuulinen tyttö! Niin aurinkoinen ja helppo tyttö ollut syntymästään saakka.
Nyt en ole näistä oloista jaksanut sillä tavalla ressata, että mitä nää
vaikuttaa. Toivon vaan ahrtaasti ettei vaikuta:oops:

Mamidolle onnittelut❤ Ihanaa kun kaikki hyvin.

Helios, Ihanaa kuulla että siellä mennyt kaikki hienosti ja pikkunen voi hyvin.
 
Onpas täällä nyt jotenkin paljon kaikenlaista, kun miettii kuinka suuri osa raskauksista ja synnytyksistä sujuu kuitenkin ilman ongelmia. Tsemppiä kaikille kovasti! <3

Helios onnea pienestä ja pikaista toipumista leikkauksesta! <3 Siellä kuulostaa olevan kaikki mallillaan, jos saat pojun jo kainaloonkin pian!

Hopelle tsempit viime hetkiin, pian on pieni sielläkin jo kainalossa! <3

Marrasmai saikkua hakemaan jo..ei siellä töissä sankaria tarvii leikkiä, ei sitä kukaan koskaan muista kuitenkaan ja toisekseen itseä ennemmin kaduttaa myöhemmin.. Jos edes hetken lepäisi ja ottaisi rennommin ja vaikka kokeilis sitten vielä töitä uudelleen. Tsemppiä sinnekin!

Täällä on nyt vähän pienen keskosen hengitysongelmat nostaneet päätään mutta ei mitään suurempaa kuin pientä lisähapen tarvetta, joka näyttää sekin jo helpottavan. Vähän alkaa jo ajoittain käymään rankaksi, viisi viikkoa sairaalaelämää takana ja suunnilleen saman verran edessä hyvinkin luultavasti. Meillä tää tulee oleen niin pitkä prosessi ja huonekaverit vierellä vaihtuu ja yksi toisensa jälkeen lähtee kotiin.. Lisäksi tietysti mietityttää se, mitä tämä kaikki tarkoittaa vielä tulevaisuutta ajatellen. Vieläkään en oo laittanut mitään valmiiksi vauvaa varten. Ollaan saatu lahjaksi pieniä vaatteita, nekin on niissä pusseissa missä ne on saatu..ei jotenkin osaa valmistella mitään vielä(kään). Mutta pääasia, että pieni tuntuu olevan vahva ja hänellä on kaikki suht hyvin. <3

Mavli ja pikkumies 3 vkoa
 
Joo voi lisäillä listalle.
1. IVF toinen La ilmeisesti 1.1.2019

Hyperi alkaa vähän helpottaa. Maha ei ole enää niin pinkeä. Olen juonut paljon ja kun käytiin nyt viikonloppuna kauempana sukulaisissa, niin piti pysähtyä matkalla kolme kertaa juomaan. :D

Seurailen varmaan alkuun täällä keskustelua, että pääsen jyvälle asioista. Sen verran luin/ymmärsin, että vähän huolia ollut muutamalla. Pidetään peukkuja, että kaikki menee hyvin. Suomessa on onneksi hyvä terveyden-/sairaudenhoito ja saa hyvää hoitoa.

Mulla on hyperin seurantalääkäri keskiviikkona. Labrat maanantaina. Jokohan ke näkyy jotain raskauspussia ultrassa? Että onko yksi vai kaksi. Kaksi alkiotahan minulle siirrettiin.
 

Yhteistyössä