Apua apua...
Auttakaa joku. Tilanne on tää; Mies ON alkoholisti vaikka ei ite sitä tunnustakaan kuin vain sopivissa tilanteissa minua miellyttääkseen ja saadakseen mut jäämään. Ajoittain on kuukausia juomatta pitemmän ryyppyruljanssin jälkeen, vaikkakin joka kerta on tarkoitus ollut jättää pullo iäksi. Oon tehny kaiken minkä keksin saadakseni avioliiton pelastettua ja miehen selville vesille, oon patistanu aa.han(minne ei oo suostunu lähtemään), psykiatrilla kävi kerran, pariterapiassa käynti jäin myös yhteen kertaan, olen hakenut avioeroa kerran josko havahtuis, ja olin jo päättänyt lähteäkin, mutta jotenkin se vaan saa mun myötätunnon heräämään joka kerta ja jään.
Käy kyllä töissä, mutta aina kun ryyppyputki hirttää päälle kännää kaikki vapaapäivät. Juo yksin autotallissa, ja suorii lähes aina taksilla kapakkaan "jatkoille", ja ilmaantuu takasin kotiin 1-2.n vuorokauden kuluttua. En tiedä missä se yönsä viettää, joskus kun oon kysyny sanoo vain että "tuolla poikien luona", enää en jaksa edes vaivautua kysymään. Tiedän että liikkuu humalassa ties kenen kanssa, on sosiaalinen ja tutustuu helposti uusiin ihmisiin, ja kuka tahansa kelpaa seuraksi kännipäissään. Aina saa oottaa sydän kurkussa tuleeko kotiin enää, joutuu joskus myös vaikeuksiin virkavallan kanssa kun riehuu ja tappelee ja teloo itseään.
Ja se mikä oikeestaa on suurin ongelma on se järkyttävä rahanmeno. Rahaa ei todellakaan oo muutenkaan ylimäärästä, ja tämä vaan hassaa menemään, ja sit muka stressaa miten saadaan laskut maksettua. Lisäksi kadottelee tavaroita reissuillaan, millon häviää puhelin millon lompakko ja millon silmälasit...
Enkä voi sanoa että olis muutenkaan kovin hyvä isä/aviomies. Koskaan ei tehdä kaksin mtn,kun ei oo kuulemma rahaa! Töistä kun tulee niin nukahtaa hetken ja loppuillan istuu tietokoneella, lasten kans on melko vähän ja mun kans ei oikeestaan lainkaan.
Ja vieläpä se että ei suostu puhumaan mulle mistään asioista,aina kun yritän ottaa ongelmat esille niin ärähtää vaan ja vastaa joka kysymykseen "en tiiä".
Ite en käy kuin 1-2 kertaa vuodessa ulkona ystävien kanssa, ja sekin on alkanut jäädä, koska pari kertaa mies on alkanut tissutella myös ollessaan lasten (2ja3v.) kanssa keskenään, eipä noita uskalla siis kai enää keskenään jättää. Asutaan paikkakunnalla jossa meillä ei ole ketään sukulaisia ja vain muutama ystävä asuu automatkan päässä.
Mä oon niin yksin tän asian kanssa, mietin koko ajan eroa, mut en tiedä miten pääsen täältä käytännössä pois. Ja kun mies ei halua erota, niin yrittää varmaan tehä helvettiä mun elämästä jos lähden. Talovelkaakin on ja takaajina mun vanhemmat, empä haluis et neki joutus liemeen tässä vielä.
Ja mua hävettää jo oikeesti niin paljon, miehen puolesta, mutta ehkä viel enemmän omasta puolesta koska oon vielä tässä. Ja niin heikko että uskon aina kaikki valheet ja lupaukset ja sorrun sääliin kun mies vähän kyynelehtii,pelkkiä krokotiilin kyyneleitä kai nuo ovat.
Se on vielä niin hyvä juoniin ja valehteleen ja kääntään asioita että kukaan muu ei kai oikeesti ees usko sitä juopoksi. Ja kun on viel sevinpäin niin mukava ihminen ja kiva kaikille. Ja noi raittiusjaksot jaksaa hämä'tä esim. sen omia vanhempia, "eihän se voi alkoholisti olla koska pystyy olemaan juomatta noin kauan", mut eipä vaan pysty kokonaan pulloa jättään.
Auttakaa ny joku kerokaa ajatuksia. Onko kukaan muu koskaan ollu näin syvässä kuopassa...? Ja miten ootte päässeet irti tilanteesta. :'(
Kiitos jos joku jaksi lukea koko tän tilityksen. :ashamed:
Auttakaa joku. Tilanne on tää; Mies ON alkoholisti vaikka ei ite sitä tunnustakaan kuin vain sopivissa tilanteissa minua miellyttääkseen ja saadakseen mut jäämään. Ajoittain on kuukausia juomatta pitemmän ryyppyruljanssin jälkeen, vaikkakin joka kerta on tarkoitus ollut jättää pullo iäksi. Oon tehny kaiken minkä keksin saadakseni avioliiton pelastettua ja miehen selville vesille, oon patistanu aa.han(minne ei oo suostunu lähtemään), psykiatrilla kävi kerran, pariterapiassa käynti jäin myös yhteen kertaan, olen hakenut avioeroa kerran josko havahtuis, ja olin jo päättänyt lähteäkin, mutta jotenkin se vaan saa mun myötätunnon heräämään joka kerta ja jään.
Käy kyllä töissä, mutta aina kun ryyppyputki hirttää päälle kännää kaikki vapaapäivät. Juo yksin autotallissa, ja suorii lähes aina taksilla kapakkaan "jatkoille", ja ilmaantuu takasin kotiin 1-2.n vuorokauden kuluttua. En tiedä missä se yönsä viettää, joskus kun oon kysyny sanoo vain että "tuolla poikien luona", enää en jaksa edes vaivautua kysymään. Tiedän että liikkuu humalassa ties kenen kanssa, on sosiaalinen ja tutustuu helposti uusiin ihmisiin, ja kuka tahansa kelpaa seuraksi kännipäissään. Aina saa oottaa sydän kurkussa tuleeko kotiin enää, joutuu joskus myös vaikeuksiin virkavallan kanssa kun riehuu ja tappelee ja teloo itseään.
Ja se mikä oikeestaa on suurin ongelma on se järkyttävä rahanmeno. Rahaa ei todellakaan oo muutenkaan ylimäärästä, ja tämä vaan hassaa menemään, ja sit muka stressaa miten saadaan laskut maksettua. Lisäksi kadottelee tavaroita reissuillaan, millon häviää puhelin millon lompakko ja millon silmälasit...
Enkä voi sanoa että olis muutenkaan kovin hyvä isä/aviomies. Koskaan ei tehdä kaksin mtn,kun ei oo kuulemma rahaa! Töistä kun tulee niin nukahtaa hetken ja loppuillan istuu tietokoneella, lasten kans on melko vähän ja mun kans ei oikeestaan lainkaan.
Ja vieläpä se että ei suostu puhumaan mulle mistään asioista,aina kun yritän ottaa ongelmat esille niin ärähtää vaan ja vastaa joka kysymykseen "en tiiä".
Ite en käy kuin 1-2 kertaa vuodessa ulkona ystävien kanssa, ja sekin on alkanut jäädä, koska pari kertaa mies on alkanut tissutella myös ollessaan lasten (2ja3v.) kanssa keskenään, eipä noita uskalla siis kai enää keskenään jättää. Asutaan paikkakunnalla jossa meillä ei ole ketään sukulaisia ja vain muutama ystävä asuu automatkan päässä.
Mä oon niin yksin tän asian kanssa, mietin koko ajan eroa, mut en tiedä miten pääsen täältä käytännössä pois. Ja kun mies ei halua erota, niin yrittää varmaan tehä helvettiä mun elämästä jos lähden. Talovelkaakin on ja takaajina mun vanhemmat, empä haluis et neki joutus liemeen tässä vielä.
Ja mua hävettää jo oikeesti niin paljon, miehen puolesta, mutta ehkä viel enemmän omasta puolesta koska oon vielä tässä. Ja niin heikko että uskon aina kaikki valheet ja lupaukset ja sorrun sääliin kun mies vähän kyynelehtii,pelkkiä krokotiilin kyyneleitä kai nuo ovat.
Se on vielä niin hyvä juoniin ja valehteleen ja kääntään asioita että kukaan muu ei kai oikeesti ees usko sitä juopoksi. Ja kun on viel sevinpäin niin mukava ihminen ja kiva kaikille. Ja noi raittiusjaksot jaksaa hämä'tä esim. sen omia vanhempia, "eihän se voi alkoholisti olla koska pystyy olemaan juomatta noin kauan", mut eipä vaan pysty kokonaan pulloa jättään.
Auttakaa ny joku kerokaa ajatuksia. Onko kukaan muu koskaan ollu näin syvässä kuopassa...? Ja miten ootte päässeet irti tilanteesta. :'(
Kiitos jos joku jaksi lukea koko tän tilityksen. :ashamed: