Alkuraskauden oireet

Olen tehnyt muutaman päivän sisällä kolme positiivista raskaustestiä, ollaan sen verran aikaa lasta yritetty etten heti uskonut todeksi :D Nyt mietin kun minulla on aiemmissa kierroissakin ollut samanlaista nännien arkuutta ja alavatsan turvotusta että olisinko ollut raskaana aiemminkin mitkä olisivat sitten heti alussa menneet kesken. En siis ole koskaan aiemmin tehnyt raskaustestejä. Minulla on ollut kiertojen pituudet todella vaihtelevia, mutta pidemmissä kierroissa on ollut juurikin näitä samoja oireita. Nyt pelottaa että menkat alkaa kun alavatsa kramppailee välillä aika paljon ja oireet muutenkin tuntuu siltä että menkat yrittäis alkaa. Tiedän ettei tässä nyt auta kun odottaa mutta haluaisin tietää muiden kokemuksia ja tuntemuksia raskauden alkuvaiheilta. Olen siis nyt rv4+5.
 
Itsellä oli ihan selkeitä eroja noihin kuukautiskipuihin luettaviin nännien arkuuteen ja alavatsan turvotukseen - se turvotus oli huomattavasti isommalla alueella (siis tuli ihan kunnon pömppis vatsaan, muutamat housut ei mahtuneet jalkaan) ja rinnat oli kokonaisuudessaan arat ja kipeät, kun tuntui, että ne rinnat alkoivat samantien turvota ja paisua. Olo oli muutenkin hyvin erilainen aiempaan nähden, mutta sitä on niin kovin vaikea selittää ja tuntuu niin typerältä sanoa, että kyllä sen sitten tietää. :D Tein kaksi testiä itsekin jo ennen kuukautisten alkua, rv3+6 ja rv4+0 eli peräkkäisinä päivinä, kun tunsin selvästi sellaisen muljahduksen yöllä ja seuraavana iltana siis tein ekan testin. :) melko nopeasti ne oireet vahvistuu tuosta, kovasti tarrasukkia sinne :heart:

muoks. Niin ja ne kramppailut oli tuttuja itsellekin alkuraskaudesta - ne ovat kovin samanmoisia kuin kuukautiskrampit. Mut eipä kyllä tullu mitään muita PMS-oireita ja sehän se taisi kaiken paljastaakin, kun olin kovin kovin seesteinen jopa miehen mielestä. :) Nyt on se kyllä tasoittunut tässä kuukausien saatossa, oon melkoinen äkäpussi ja äkkipikainenkin vielä. :D
(täällä nyt menossa rv21+5 ja esikoinen tulossa, kaikki on kovin outoa ja ihmeellistä)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Helena2013

Yhteistyössä