alle 30-vuotiaita 3-4 (tai useammankin) lapsen äitejä?

Jos löytyisi muita, jotka haluaisivat keskustella arjen ympyröistä ym? =)
Itse olen 24-vuotias kolmen lapsen (poika 3v4kk, tytöt 1v7kk & 6kk) äiti.
Neljättä odotellaan syntyväksi kesäkuussa 2010. (jos kaikki vaan menee hyvin)

arki on meillä melkoista hulinaa välillä, toisaalta lapset viihtyvät toistensa kanssa erittäin hyvin. :)

Esikoinen on päiväkodissa kahtena päivänä viikossa.
Ensi keväänä yritetään esikoisen päiväkotipäiviä lisätä yhdellä ja keskimmäinen yritetään saada kerhoon/päiväkotiin 1-2 päiväksi viikossa.
Oppivat sitten vähän paremmin toimimaan muiden kanssa, vaikka kotonakin sisaruksia on.
Keskimmäinen varsinkin on ottanut nyt tavakseen repiä toisilta kaikki lelut käsistä.

Olen pyrkinyt siihen, että yritetään joka päivä käydä ulkona, melko hyvin on onnistunut.

toivottavasti tänne joku löytää kirjoittelemaan! :wave:

NH kera katraansa
 
:wave:

minä ensi kuussa 26v. Tytöt kohta 6v., 2v8kk ja 1v5kk. Neljättä odotan myös ihan alkumetreillä, menee myös johonkin sinne kesään -10.

Nurkissa pyörii lisäksi kani, 4 kissaa, koira, pieni kanala, 2 ponia ja 4 hevosta (joista 1 ja 1 on omia :)).

Esikoinen aloitti just eskarissa, taksi hakee aamulla ja tuo iltapäivällä, että sikäli vähän helpommalla pääsee. Mutta aikamoista hössötystä, hulinaa ja juoksemista on välillä täälläkin.

Ulkona puuhataan joka päivä, kelillä kuin kelillä, ne hevoset vaan on hoidettava.

Itse käyn tuulettamassa päätäni osa-aikatöissä pari-kolme iltaa viikossa ja viikonloppupäivät.

Mies osallistuu minkä töiltään ehtii. Täysi sirkus täällä silti useimmiten on päällänsä, mutta näin on hyvä. Ei tätä ikuisuuksia kestä kuitenkaan =)
 
:wave:

Minä olen 27v viidettä odottava ja raskaus on jo viikolla 33+5 ja tytöt meillä on 4v10kk,3v9.5kk ja 2v9kk ja poika on 1v6.5kk

Kotityöt meillä tehdään melkei aina puoliksi,tai msitte se tekee kuka ehtii mutta nyt ite ei saa pahemmin mitää raskasta nostaa ettei tää vauva viel syntyis.
 
:wave:

meilläkin mies auttaa ihan kiitettävästi. :)
Meillä lasten lisäksi on vain kaksi kissaa. Koiraa tuo isäntä on harkinnut mutta saas nähdä.. :whistle:
Juuri näihin aikoihin meillä on hirveät iltajuoksut meneillään, lapset riehuu ja kissat juoksee edestakas. Kuopus kattelee ihmeissään :D Pikkuhiljaa siitä sitten rauhotutaan ja aletaan iltatoimiin.

Miten teillä nukutaan päiväunet ja yöunet?
 
heips! meillä on kolme lapsosta, vanhin tyttö täyttää ens kuus 7,koululainen siis, keskimmäinen tyttö 2.5v ja pienin poika on 1v4kk.. oon kotosalla, opiskelen kyllä hermoratahierojaks samalla ja keväällä alan sitten tekeen niitä hommia jos laajennus saadaan siihen mennes... maalla asutaan. mies pelailee kiekkoa ja sb ja aika paljon pois..mikä sopii mulle koska nautin omastakin rauhasta. meillä nukkuu pienet tossa 20 maissa ja heräillään 7-8 ja 12maissa noin 1.5h päikyt. esikoinen nukkuu 20.30-21 ja 7 ylös.. taksi hakee myös kouluun pihasta.. välillä mietin et meidän lapset on nyt tässä, sitten taas että ehkä kuitenkin vielä yks...muttei ihan viä.. töitä vähän eka.. tai sitten 3v olen harkinnut sijaisvanhemmuutta. koira meil on ja pari marsua..
 
Mä olen 27v, mies 34v ja poika 5v6kk, poika 3v3kk ja tyttö 1v9kk.

Meillä on kaikki lapset kotona. Esikoinen kävi ensin puolipäivähoidossa, joka muuttui kerhoksi, mutta kerhotoiminta lopetettiin kokonaan toukokuun lopussa.

Meillä minä hoidan pääsääntöisesti kodin ja kotityöt, koska kotosalla olen ja mies on aamut töissä (klo 6 alkaa työt), sen jälkeen menee kouluun ja koulun jälkeen tekee välillä vielä extratunteja...mutta hyvin tämä meille sopii :)

Meillä ei enää päikkäreitä nukuta, ei edes kuopus. Ei vaan nukahda. Illalla koko sakki nukahtaakin jo klo 19 (kuopus jo ehkä aiemmin). Koko päivä on hulinaa, menoa ja meininkiä, niin alkaahan tuo väsyttää :) Lapset heräävät aamuisin siinä klo 7-7.30.

Neljäs olisi haaveissa (mies haluaisi ainakin viisi lasta), mutta ihan vielä ei ole yrityksen aika ;)
 
Täällä yks 25v mamma jolla neljä lasta pojat 8/01, 8/03 ja 12/06 sekä tyttö 8/08, viidennen la olisi 3/10. Perheeseen kuulu tietenkin vielä mies 32v.

Esikoinen on reipas tokaluokkalainen ja toka poika käy esikoulua. Keskimmäiset pojat ovat päivähoidossa ja tyttökin sitten ennen vauvan syntymää menee myös. Hyvä on hoitaja kaikilla lapsilla ollut kun mummu hoitaa :)

Vilinäähän meillä riittää välillä liiaksikin asti, mutta sehän taitaa olla ihan normaalia =) MIes käy töissä ja samalla opiskelee oppisopimuksella uutta ammattia. Kotityöt tehdään yhdessä kuten myös lastenkin kaitsemiset.
 
Täälläkin yksi "ehdot" täyttävä :D

Eli itse olen 25v, mies 27v, lapset on tyttö 4v 4kk, poika 1v 10kk ja poika 6kk.

Kaikki ovat kotihoidossa, lukuunottamatta esikoisen kahta kerhokertaa viikossa, mutta sitä nyt en laske varsinaisesti hoidoksi, vaan harrastukseksi....lisäksi esikoinen käy kerran viikossa tanssissa ja esikoinen ja keskimmäinen kerran viikkoon jumpassa minun tai miehen kanssa, ens viikolla alkaa taas talvikauden kestävä liikuntaharrastus myös yhteen iltaan viikossa kahdelle vanhimmalle.

Harrastusten lisäks ulkoillaan aina ku mahdollista aamupäivisin 2-3 tuntia ja välipalan jälkeen 1-2 tuntia.....kuopus nukkuu parit kolmet unet ja keskimmäinen yhdet, esikoinen ei enää nuku päikkäreitä.

Välillä elämä on aikamoista vilskettä, mutta haittaakos tuo....naapureita ehkä :LOL: aamuisin pojat herää yleensä puol seiskan maissa, neiti saattaa nukkuu puol kasiinkin, yöunet alkaa isommilla puol kasin ja puol ysin välissä, kuopuksella kasin ja ysin välillä.

Omien lisäks meillä on sukulaislapsi noin neljänä päivänä viikossa hoidossa, 1,5-vuotias, että ei kävis elämä tylsäks :whistle: ;)

Kotityöt, noh, hoidan sen minkä kerkiän päivän mittaan ja mies tekee aikalailla pyykkihommat ja auttelee iltasin jonkin verran, laittaa lapsia nukkumaan tai jotain.....

Missäpäin kukin asustelee?! Me Raumalla....
 
Minäkin lukeudun tähän porukkaan :D Minä 26 ukko 25 ja lapset 03,04,06,08 ja keväällä syntyvä masuasukki. Vanhin alotti just eskarin ja 04, 06 syntyneet on puolipäiväsessä ryhmiksessä, juniori on kotona. Jaloissa pyörii 3 koiraa ja tallista löytyy pieni eläintarha mm hevosia, vuohia, alpakoita, kanoja, ankkoja, pupuja, minipossu ja riikinkukkoja. Päivät on yleensä aikas sekalaista säntäilyä sinne tänne mutta en kyllä tätä elämää vaihtais mihinkään :D Toisinaan tulee tietysti päiviä jolloin pää meinaa sanoa sopimuksen irti, mutta eikös niitä tule kaikille ;)
 
Voi ihanaa, tänne on löytänyt jo näin moni. :)
mulla näköjään sattui tarkoittamaton palstatauko tässä kun on ollut kaikenmoista vilskettä.

Maanantaina oli varhaisultra ja siellä paljastui ettei meidän nelonen olekaan ihan yksin, eli kaksi sykettä löytyi.
Toinen syke heikompi kuin toinen, eli vielä ei voi mitään varmaa sanoa, mutta tällä hetkellä meillä odotetaan kaksosia.

mitenhän viiden alle 5-vuotiaan kanssa pärjättäisiin. :saint:

NH & nöpöset 7+4
 
hei :wave:
mä olen 25v (hiljattain täytin) äiti.
isäntä on 37v.
ollaan oltu n.9v yhdessä josta naimisis 2v.

lapsi katraaseen kuuluu:
esikoinen,poika 5/02 eli 7v5kk. :heart:
kolme pienen pientä enkeliä,km tuli 5-11 viikoilla. :ashamed:
tyttö 11/05 eli pian 4v :heart:
poika 11/07 eli pian 2v. :heart:
neljättä (seitsemättä ) odotellaan alku metreillä. :heart:

mamma ja nasu 7+0
:wave:
 
minä en ihan vielä kriteereitä täytä, mutta ihan kohta! olen 25 vee ja mies 27. meillä tytöt 4v 2kk ja 2v 2kk ja masussa ollaan viikoilla 39+3, eli kohta puoiin meitäkin on viisi :) + meillä on pikkuinen koira! ja vaikka masussa elämää onkin, toivon jo nyt että lapsi katras kasvaisi vielä tämänkin jälkeen :)

lapset on ollu kotihoidossa jo pitkään, kakkosen syntymästä asti, meillä kun kävi hyvä tuuri ja mä sain työpaikan jossa oon neljä iltaa viikossa, mies kerkes töistä kotiin aina ennen ku mä lähin, on muuten suuri säästö. asutaan kivassa taloyhtiössä jossa hirveesti kotiäitejä ja saman ikäisiä lapsia, joten ulkopuolista seuraa on joka päivä ulkona!

nukkumaan meillä mennään 20.00, tai siis iltasadun lukuun, nukahtavat sitten siinä 20.30... ja aamulla heräävät 8-9 aikaan. esikoinen ei ole nukkunut enää aikoihin päikkäreitä, nuorempi nukkuu 13-14.30 noin...

meillä tällähetkellä pientä uhmaa esikon kanssa, nyt vaan toivon ettei pahene ku vauva syntyy... mitenkäs on teidän esikot ottaneet vastaan alati syntyviä pikkusisaruksia? mua niin huolettaa ettei tuntis itteensä hylätyks, avulias ja kiltti tyttö, nuorempi on taas niin tempperamenttinen, että tarvitsemansa huomion saa varmasti, isosisko taas ei huomiota oo koskaan noin hakenu..

ihania uutisia, neljäshaaveissa! onko teillä suvussa kaksosia? mulla selvis tän toisen kohalla synnytyksessä, että raskaus oli alkanu kaksosraskautena, oli lisäistukka, mutta oli mennyt kesken jo ihan alkumetreillä... mutta on se mietityttänyt monta kertaa...

ihanan kirpeitä syys imoja!

nallemakarooni tytöt ja toukka 39+3 =)
 
meillä esikoinen oli yli 3v kun tyttö syntyi.
ehkä mustat sukat oli jalas useaan otteeseen mut nuorimmaisen kohdalla oli (5v) niin isoo veljee.tyttö oli 2v ku poika syntyi joten itkuja kuunneltiin enemmän,
aina silloin olis pitäny päästä äitin syliin ku vauva oli sylis.
ny mua vähän huolestuttaa kuinka käy jos neljäs lapsi meille suodaan.
tyttönen ja nuorimmainen on niin kovasti äidin ja isän poikaa/tyttöö joten mä tunnen et ongelmia tuloo..
no ne ratkotaan sit silloin.

mamma84 ja nasu 7+1
 
Me asustellaan kankaanpäässä.. Esikoisen ja keskimmäisen välillä kun on 4v 4kk ikäeroa, aluksi meni hyvin kun vauva tuli, mutta kun lähti liikkumaan, alkoi mustasukkasuus ja katkeruus mitä on vieläkin vaikka kolmaskin lapsi on jo ja esikoinen pian 7v.. on ollut tosi pahaa uhmaa hänenkans, 3vuotiaaksi asti oli kuin enkeli, senjälkeen tähän pvään asti ollut tosi vaikeaa.. lisänä sitten keskimmäisen korvatulehd.kierteet kunnes putkitettiin (heräiltiin hänenkanssa siis tohon 2v asti varmaan paljon, hampaiden ja korvienvuoksi) ja pienimmällä leikattiin venekallo kesäkuussa. siis on ollut rankkoja aikoja.. mutta kaipa tämä tästä..
 
meidän nukkumisista en tainnutkaan vielä kirjoittaa,
Pienin meillä nukkuu n. 11.30-13(.30) ja n. 16.30-17.30. Yöunille menee n. 21-21.30 (vasta) ja herää aamulla kasin aikaan. Ja silloin tällöin päättää kuudelta että nyt herätään niin ottaa yleensä puolen tunnin tirsat 8-9 aikaan. Yöheräilyn on lopettanut miltein kokonaan, silloin tällöin saattaa kerran,kaks heräillä ja kaipailla tuttia.

Keskimmäinen menee yöunille 20.30-21 ja herää melkein kellon tarkasti klo 7. Päiväunet nukkuu 12---> 13-14

Esikoinen nukkuu 21-22 ---> 7.30-9. Ei nuku päiväunia kuin tosi harvoin ½tuntia jos yöunet jääneet lyhkäisiksi. (en kyllä nyt muista edes milloin viimeksi on nukkunut päivällä)

nallemakarooni minun äidin veljet on kaksoset, muita en sitten tiedäkään..

Esikoinen oli vajaa 2-vuotias kun keskimmäinen syntyi, oli alkuun melkoisen mustasukkainen ja uhmasi varsinkin minua.
Sitä kesti enemmän ja vähemmän noin vuoden verran.

Kuopuksen syntyessä poika oli pikkasta vajaa kolme ja tyttö reilun vuoden ikäinen, poika kovasti alusta asti "hoitamassa" vauvaa, tyttö aluksi yritti kiivetä syliin aina samaan aikaan kun vauva oli, mutta on nyt lopettanut sen.

Saas nähdä miten käy jos meille nämä kaksi vauvaa suodaan.. :D
 
Heippa!

Olen 27v ja lapset, poika 8v (tammikuussa 9), tyttö 6v ja poika 1v (viikon päästä) ja neljättä odotellaan saapuvaksi toukokuussa. Turussa asustellaan. Esikoinen on tokaluokkalainen, keskimmäinen on eskarissa + 11pvä/kk kokopäivähoidossa, samoin tämä nuorimmainen on 11pvä/kk kokopäivähoidossa ja käytännössä tää tarkottaa joka toine viikko hoidos ja joka toinen viikko vapaalla.

Nää isommat oottaa innolla et vauva syntyy, kuopuksesta en tiedä, voi olla mustis kyl :D
 
Täällä kans 23v neljän lapsen äiti,mies on 30v. ja lapset tyttö melkein 7, poika 5, tyttö 3 ja poika 2kk.
Lammilla asustellaan.vanhin tyttö on eskarissa puoleen päivään ja kaks seuraavaa ovat päivähoidossa kolmeen saakka.ja siltikin hulinaa tuntuu riittävän :)
lapset (paitsi vauva) menevät nukkumaan iltaisin n.klo.20.00 ja heräävät aamullan.6.45. keskimmäiset nukkuvat hoidossa päikkärit,poika n. puol tuntia ja tyttö n.tunnin.eskarilainen ei nuku enää unia päivällä.ja vauva nukkuu vielä miten sattuu.
 
Moikka

Täällä on 27.v, 3 tytön äiti.
Esikoinen 04/04, Kakkonen 10/07 ja kuopus 09/09
Esikoinen ja kakkonen oli ennen vauvaa ja minun lomaa n. 3-4 päivää viikossa päiväkodissa, joskus vähän vähemmän, riippuu minun ja miehen vapaa päivistä.
Esikoinen ja kakkonen menee nukkumaan 20.00-21.00 heräilee sitten siinä 07.00 aikoihin.
Vauvan vuorokausi rytmi on jo melkein oikea:)
 
Täällä olis 27-vuotias kolmen tytön äiti ja neljättä odotellaan syntyväksi heinäkuun alussa 2010.
Tytöt on 11/02, 11/03 ja 12/06. Esikoinen on ekaluokalla ja kakkonen eskarissa, nuorimman kanssa olen kotona. ja nähtävästi olenkin tulevaisuudessakin niin kauan kun nuorimmainen täyttää sen 3v, siis se tuleva vauva. Mies on pari vuotta mua vanhempi,29v. ja yksityisyrittäjä. Työpäivät on mitä on, välillä pitkiä ja välillä on päiviä ettei oo töitä ollenkaan.

Lapsilla on iltapala tuossa 19.30 ja sen jälkeen iltapesut ja pisut ja sängyssä ovat tuossa 20 viimeistään, ja aamulla kaksi vanhinta herää kello 7,että ehtivät linja-autoon ja kouluun. Kuopus herää viimeistään 8 aikaan,eikä nuku päikkäreitä. Esikoinen saattaa iltaisin valvoa tuonne 22 asti, mutta touhuilee omiaan hiljaisuudessa :) Hän on aina ollut vähäuninen lapsi.
 
voi ei..no onneksi toinen on pysyny matkassa mukana :hug:

Täällä ollaan hyvin sopeuduttu vauva-arkeen kun tuo viides syntyi 18.11 klo 14.32 mitoin 4160g ja 53cm.Synnytys meni taas vauhdilla alusta loppuun jonka tuloksena tuli 10 pisteen poika josta voin tänää laittaa kuvaakin viel josai vaiheessa.
 

Yhteistyössä