Allergiset odottajat

c81
Hei!
Täällä on varmasti muitakin allergisia odottajia. Kuinka te otatte allergiat huomioon? Itsellä on paljon ruoka-aine allergioita, ja olen pyytänyt neuvolasta lähetettä neuvojalle, joka katsoisi vähän ruokavaliota läpi että saisin kaikki tarvittavat vitamiinit yms.
Olen myös pahasti siitepölyille allerginen, ja olen vain vältellyt pahimpia heinikko paikkoja, pitänyt ovet ja ikkunat kiinni jne mitä muutenkin. Mitään lääkettä en ole ottanut vaikka tarvittaessa setiritsiiniä saisikin ottaa. Vasta tänään lääkäri sanoi, että sitä kannattaa silti välttää jos ei ole aivan pakko ottaa. Antoi avaavaa astma lääkettä pahimpiin oireisiin, sanoi sen olevan turvallista jos vaan pysyy annostuksessa.
Millaisia 'selviytymiskeinoja' muilla on?
 
En ole varmastikaan lähellekään yhtä pahasti allerginen kuin sinä, mutta minulla ainakin allergia-oireet ovat aina lieventyneet tai jopa kadonneet raskauden ja imetyksen aikana (nyt kolmas raskaus). Mutta toisaalta olen kuullut myös sellaisia tapauksia, että oireet ovat pahentuneet. Eli riippuu tämäkin asia taas ihan henkilöstä.

Minulla siitepölyallergiat ovat yleensä hellittäneet siten, että en ole tarvinnut lääkkeitä käyttää. Tänä vuonna olin alkukeväästä vasta niin alussa raskaana, että jonkin verran oiretta pukkasi, mutta pysyttelin sitten sisällä aika paljon enkä kärsinyt suuresti :)

Ruoka-aineallergioita minulla on pahin tomaatti ja lievempinä monet hedelmät. Näitä voin jo syödä ihan hyvin ja on niiiiiiin ihanaa kun voi syödä tomaattia, kun se on niin hyvää, mutta yleensä siitä aukeaa suupielet ja koko suun ympärys punoittaa. Nyt oli alkuun vähän kutinoita suupielissä, mutta nyt jo voin (rv 11) syödä :)

Ei tästä tainnut juuri apua sulle olla, mutta halusin vain lohduttaa, että joskus saattaa käydä niin onnellisesti, että allergiat hellittää hormonien ansiosta. Toivottavasti sinäkin olet niin onnekas!
 
Hei!
Mullakin on niin ruoka-aine kuin siitepölyallergiakin. Ruoka-aineallergioita on onneksi sen verran vähän, mitä en saa syödä, että niiden kanssa pärjään. Siitepölyallergiaan neuvolalääkäri kirjoitti mulle Nasonex -nenäsumutetta ja se on auttanut ihan ok:sti oireisiin. Onneksi tämä kesä on ollut pölyjen puolesta vähän helpompi :)
 
Mä oon tosi allerginen vähän kaikelle..ruoka-aineille, siitepölylle jne. Keväällä vähän aivastutti ja käytin nenäsumutetta. Muuten allergiat tuntuvat melkein hävinneen tai ainakaan ei kovin paljoa oireita tullut. oon mansikoillekin tosi allerginen mutta nyt oon ihan surutta saanut syödä niitäkin litratolkulla..ihanaa
 
Mulla on allergiat, ainakin astma pahentunu raskausaikana! Eli ennen jouduin ottaa avaavaa lääkettä n. kerran kuussa, nyt päivittäin. Sain myös kortisonia, jota täytyy ottaa aamulla ja illalla.

Ruoka-aineallergiat ei oo ollu ikinä kovin pahoja, eikä niissä oo mitään muutosta ollu.

Myös antibioottikuureja oon jotunu syömään, on ollu poskiontelo- ja keuhkoputkentulehusta..

Että lääkkeitä joutuu ottamaan, mutta luulen, että nykyään aika moni on turvallisia. Täytyyhän niiden kans olla tarkkana, mutta mä ainakin uskallan ja on pakkokin ottaa..
 
Allergiat -kuten muutkin sairaudet- paranee tai pahenee raskauden aikana. Pääsääntö kuitenkin on, että jos äiti voi hyvin, niin sikiökin voi hyvin eli lääkitään, jos on tarvetta sille.
Esikoisen raskausaikana mulla hävisi astmaoireet ihan kokonaan ja lääkkeiden käyttökin väheni ihan huomattavasti. En myöskään tarvinnut allergialääkkeitä ollenkaan sen kesän aikana.
Nyt toista lasta odottaessani minulla ei astman kanssa ole myöskään ollut mitään oireita. Alkuvuodesta vaivasi 4.5kk ajan välikorva- ja poskiontelotulehduskierre, jota hoidettiin punkteeraamalla 14 kertaa poskiontelot ja 7 kertaa puhkottiin korvat, kunnes niihin laitettiin putket. Lisäksi söin 6 kuuria antibioottia, jolla ei ollut vaikutusta. Mutta altistuminen tämmöiseen kierteeseen oli varmaan taustalla olevien allergioiden syytä.
Nyt käytin koivun siitepölyaikaan nenäsumutetta (Nasonex), silmätippoja (Lomudal) ja n. viikon ajan Zyrtec-tabletteja.
Eli vaihtelee tuo allergiajuttu samalla ihmisellä eri raskauksienkin aikana, mutta pointti on, että lääkitään (ei tarvi kärsiä ), jos on tarvetta.
 
Täälläkin yksi siitepölyallergikko. Tämä heinäaika on minulle yleensä aina se hankalin aika vuodesta. Nyt olen käyttänyt vain Lecrolyn-silmätippoja (vastaava kuin Lomudal), koska ovat kerta-annospipeteissä eikä niissä siten ole säilöntäaineita tms. Samasta pipetistä riittää tippa molempiin silmiin ja loput laitan nenään.

Minulle lääkäri neuvoi, että zyrteciä saa ottaa jos on pakko eli jos ei muuten pärjää. Sitä on käytetty niin kauan, että se on todettu turvalliseksi myös raskausaikana, vaikkei varsinaisia tutkimuksia asiasta olekaan. Ai niin, lääkäri taisi sanoa, että alkuraskaudessa pitäisi välttää kaikki lääkkeitä, mutta puolenvälin jälkeen ainakin tiettyjä allergialääkkeitä voisi käyttää turvallisesti. Riippuu varmasti tapauksesta. Kuten joku jo aiemmin kirjoitti, "pakkohan" sitä on jotakin helpotusta saada, jos oireet ovat tosi pahat.
 
Minä olen käyttänyt koko siitepölykauden (sekä koivu- että heinätkin näyttäis nyt aiheuttavan oireita) nenäsuihketta (Beconase/Flixonase/Nasofan) ja välillä kun silmissä on tuntunut enemmän niin silmätippoja (Lecrolyn; Lomudal ja Glinorhan ovat samaa ainetta). Niillä olen pärjännyt ihan ok, toki eron huomaa siihen, että aikaisempina kesinä olen käyttänyt myös antihistamiinitabletteja.

Pakko alan ihmisenä kommentoida tuohon Zyrtec-"mainostukseen", että yhtä turvallisia ja käytettyjä ovat kaikki setiritsiinivalmisteet, turha maksaa Zyrtecistä melkein 8 euroa, kun halvimmat vaihtoehdot maksavat alle puolet siitä. Reseptillähän Zyrtecistä ei enää edes saa isoja (100tbl) pakkauksia.
 

Yhteistyössä