Annatteko taaperonne kiipeillä ja tipahdella vapaasti vai pelkäättekö loukkantumista?

Kuinka vapaasti annatte taaperoittenne kiipeillä ja putoilla ja harjoitella liikkumista? Minne lapsi saa kiivetä ja minne ei? Pelottaako teitä että lapsi loukkaa itsensä?

Olen huomannut että tässä on isoja eroja vanhempien välillä. Oma reilu yksivuotiaani on saanut aika vapaasti kiipeillä noin tuolin korkeudelle, ja myös tipahdella aika vapaasti. Olen vähän ajatellut että siinähän oppii. Nykyisin saa aika itsenäisesti kulkea myös portaissa. On sellaista varovaista sorttia, ei hirveä rämäpää.

Osa ystävistäni on sitä mieltä että näin tietysti, niin lapsi oppii. Vanhempani kauhistelevat ("sehän saa aivotärähdyksen jos se tuolta tippuu!") ja appivanhempani eivät anna vielä kolmevuotiaankaan kulkea itsenäisesti rapuissa.

Mikä linja teillä on?

 

Jossain se raja on, pöydälle asti ei sentään saa mennä.

Kerran meni sydän kurkkuun, kun tuo 2,5-vuotias oli puuhun menossa ja oli jo 150 cm:n korkeudella. Isänsä vahtivuorolla tottakai...

 

On se saanu aika vapaasti opetella,rapuissakin menny niin että olen ollu aivan vieressä mutten pitäny kiinni. Ei ne harjottelematta opi. Nyt on pian 3 ja kehittyny todella taitavaksi kiipeämään, mitään kuhmua suurempaa ei oo koskaan sattunu tolle rämäpäälle.

 

En rajattomasti anna kiipeillä mutta kyllä annan välillä myös vähän kokeilla ja tupsahtaakin. Eihän lapsi muuten opi mitään.

 

Alan kattelemaan perään kun mennään sohvan korkeudelle tai yli. Portaissa kuljen takana. Leikkipuistossa aika monesti näkee, etteivät 1-2-vuotiaat saa mennä vähänkään isompien telineisiin, vain pikkuliukumäkiin. Olen nostellut telineisin ja kulkenut vierellä. Ei menevä lapsi missään hiekkiksessäkään viihdy.

Eka lapsi oli toisen sorttinen ja karttoi itse korkeampia paikkoja monta vuotta. Häntä piti enemmän rohkaista kuin rajoittaa.

 

Meillä on 2v7kk. On saanut alusta asti kiipeillä esim. kiipeilytelineissä. Onkin aika ketterä ja rämäpäinen liikkumaan.

 

Annan kiivetä rahin päälle ym, tuo pieni nyt muksahtelee ihan lattiatasossakin että ihan kaikkea en ehdi estämään. Nyt on oppinut ottamaan keittiön tuolin ja siirtämään sen haluamaansa kiipeilypaikkaan, ja tätä touhua vahdin kyllä. Saattaa siis seistä tuolilla ja katsoa kun teen ruokaa ym. Aika varovainen on liikkeissään vaikka ylös koko ajan pyrkiikin.

Ikää on 1v 8kk

 

olen valitettavasti just sellainen ylivarovainen äiti.

 

Annan kiivetä rahin päälle ym, tuo pieni nyt muksahtelee ihan lattiatasossakin että ihan kaikkea en ehdi estämään. Nyt on oppinut ottamaan keittiön tuolin ja siirtämään sen haluamaansa kiipeilypaikkaan, ja tätä touhua vahdin kyllä. Saattaa siis seistä tuolilla ja katsoa kun teen ruokaa ym. Aika varovainen on liikkeissään vaikka ylös koko ajan pyrkiikin.

Ikää on 1v 8kk

Ja siis leikkarissa anna kiivetä minne haluaa kiivetä, autan tai tuen tai olen vierellä estämässä isot vahingot =)

 

Meillä kiipeilee, vaikka perään katsotaankin. Pöydälle asti on päässyt myös itsekseen. Melkoista kiipeilijäsorttia on tämä 1v 7kk tapaus!!! :O

Osaa tulla oikeinpäin pois tuolilta jne., mutta komennetaan, jos alkaa menemään liian rajuksi ja villiksi kiipeilytouhu. Pumpulissa on vaikeaa kasvattaa nykyaikana lapsia, vaikka jotkut sitä pitkään yrittävätkin.

 

Mun 1v3kk saa kiipeillä aika paljon, mutta paikan katson tarkkaan. Kyseessä on semmoisella hälläväliä-asenteella varustettu napero, että ympäristön on oltava mahdollisimman "kulmaton", kun hän kuitenkin putoaa ennen pitkää.

Rappusiin ei pienellä ole mitään asiaa yksin. Niin kauan menee hyvin kun suunta on ylöspäin, mutta pienikin herpaantuminen tai halu tulla alas johtaisi saman tien sairaalareissuun. Tuolia korkeammalle ei saa kiivetä yksin, mutta jos joku on vieressä valmiina ottamaan kopin, kiivetköön vaan. Koskee siis leikkivälineitä, matalia tikkaita yms. Pöydälle ei kiivetä, semmoinen ei ole hyvää käytöstä.

Naperon ollessa riehakkaalla tuulella vahdin myös sitä sohvalle/tuolille kiipeämistä, sillä en ehdoin tahdoin halua antaa lapsen pudota. Riski on riehaantuessa suuri, sillä lapsi unohtaa mitä hänen takanaan on/ei ole ja muksahtaa helposti taaksepäin.

 

kyllähän lapsen pitää saada kiipeillä, mutta aikuinen on aina vastuussa lapsen turvallisuudesta. Pari vuotias osaa kyllä mennä portaat itsenäisesti, mutta saattaa silti kompastua ja pyöriä portaat alas korkealtakin. Eli en anna lapsen valvomatta kiipeillä edes tuolille.

 

No, täytyy sanoa että on meillä havereitakin tullut : / Hampaat huulesta läpi, päässä vekki kun kaatusi rappukäytävässä, sormia oven välissä ym. Mutta minkäs teet kun toinen on toimelias ja vilkas. Ei voi talutushihnassakaan pitää tai kulkea selän takana varmistelemassa.

 

[QUOTE="jojo";22271150]Mun 1v3kk saa kiipeillä aika paljon, mutta paikan katson tarkkaan. Kyseessä on semmoisella hälläväliä-asenteella varustettu napero, että ympäristön on oltava mahdollisimman "kulmaton", kun hän kuitenkin putoaa ennen pitkää.

Rappusiin ei pienellä ole mitään asiaa yksin. Niin kauan menee hyvin kun suunta on ylöspäin, mutta pienikin herpaantuminen tai halu tulla alas johtaisi saman tien sairaalareissuun. Tuolia korkeammalle ei saa kiivetä yksin, mutta jos joku on vieressä valmiina ottamaan kopin, kiivetköön vaan. Koskee siis leikkivälineitä, matalia tikkaita yms. Pöydälle ei kiivetä, semmoinen ei ole hyvää käytöstä.

Naperon ollessa riehakkaalla tuulella vahdin myös sitä sohvalle/tuolille kiipeämistä, sillä en ehdoin tahdoin halua antaa lapsen pudota. Riski on riehaantuessa suuri, sillä lapsi unohtaa mitä hänen takanaan on/ei ole ja muksahtaa helposti taaksepäin.[/QUOTE]

Näin. Koppivalmius ja tenava menköön itse. Pojalla on muutaman kk nuoree kaveri ja siinä kun mun menee telineissä itse nin kaverin äiti on kiinni kokoajan ja varoittelee putoamasta. Vieressä minäkin varalta. Vielä ei oo tarvinnu kiinni ottaa.

 

[QUOTE="jojo";22271150]Rappusiin ei pienellä ole mitään asiaa yksin. Niin kauan menee hyvin kun suunta on ylöspäin, mutta pienikin herpaantuminen tai halu tulla alas johtaisi saman tien sairaalareissuun.[/QUOTE]
Tästä mä käyn itseni kanssa keskustelua että kuinka pahasti voi lapsi loukata itsensä jos tippuu rappusissa Mä olen itse tippunut pienenä ja vähän isompanakin ilman edes mustelmia, ja samoin mieheni, ja tuo taapero on vauva-aikanaan tippunut puoliväliin kunnes sain kopin (ei jälkiä, itkua vaan).

Nyt kun lapsi on itse kulkenut monta kertaa päivässä jo parin kuukauden ajan sekä ylös että alas ei ole koskaan edes jalka lipsahtanut, ja mä olen jo aika lailla lakannut edes vahtimasta, lapsi saa kulkea usein ihan yksinkin ylös asti. Mutta niin, vieläkin mietin että mitäs jos se tippuu niin miten käy. Mutta voihan sitä isompikin lapsi tippua!

 

Mä olen yrittänyt vahtia mutta... Mun kaksoset on sellasia apinoita eikä niitä pidättele mikään. En vaan yksinkertaisesti ehdi joka paikkaan ja ovat muutaman "vaarallisen" paikan joutuneet oppimaan kantapään kautta. Heti kun silmä välttää. Vielä ei olla ensiapuun jouduttu *koputtaa puuta*. olen myös huomannut että ovat paljon varovaisempia jos olen kauempana kuin että olisin vieressä. Vieressä jos olen niin luotto äitiin ja äidin kopinottotaitoon on huikea!!! Pikku kopsahduksia sattuu... Usein... Paikallaan kun eivät ole kun nukkuessaan.

 

Näin. Koppivalmius ja tenava menköön itse. Pojalla on muutaman kk nuoree kaveri ja siinä kun mun menee telineissä itse nin kaverin äiti on kiinni kokoajan ja varoittelee putoamasta. Vieressä minäkin varalta. Vielä ei oo tarvinnu kiinni ottaa.

Jatkuva varoittelu on erittäin tehokas keino välittää lapselle sanoma, ettei lapsi osaa eikä pärjää kuitenkaan. Ikävää mutta niin totta.

 

[QUOTE="vieras";22271269]Jatkuva varoittelu on erittäin tehokas keino välittää lapselle sanoma, ettei lapsi osaa eikä pärjää kuitenkaan. Ikävää mutta niin totta.[/QUOTE]

Osaakin olla muuten hyvä pointti tuokin

 

Meillä on kaikki kolme kyllä kiipeillyt aika huolettomasti ja siten opetelleen rajojaan. Juu, on muksahduksiakin sattunut; esikoinen oli kaikista kovapäisin ja otti vastaan koviakin tällejä, joita sattui tasapuolisesti niin vahdittuna kuin "vapaalla ollessaankin". Muksujen määrän lisääntyessä vahdittavuus osin oli mitä oli...ja nuorimmainen onkin sitten aivan mahdoton; tyttö kiipeilee 1v5kk ikäisenä kaikkialle - jopa kerrossänkyynkin, ja harva se kerta saan olla nostamassa pois keittiön pöydältä. Sitä ei pidättele mikään! Rappusissa meneminen on tullut tutuksi jo hyvissä ajoin ja aika ketteränä niissä kulkeekin. Toistaiseksi sujunut ilman....*kop kop kop*

 

No sehän pitää soveltaa tilanteen ja lapsen motoristen taitojen mukaan. Oma vajaa 2-vuotias on kulkenut välitasollisissa portaissa iät ja ajat ilman että tarvitsee vieressä kulkea - sen sijaan kierreportaissa kuljetaan kädestä pitäen ja tarvittaessa kannetaan. Isojen leikkitelineisiin pääsee myös, jos ei ole verkkojuttuja yms mistä saattaa tippua. Sohville ja tuoleille saa kiivetä, pyödille ei ihan senkään takia että ne eivät ole sitä tarkoitusta varten

 

Meillä ei vielä tuo 14 kk:n ikäinen paljoa kiipeile.Kaatuilee välistä muutenkin ja lyö päätään johki terävään kulmaan;( Mut sitten kun kiipelilystä innostuu,saa kiivetä jonnekin sohvan/tuolin korkeuteen.Pöydälle ei meilläkään kiipeillä,koska pöytä ei ole sitä varten.

 

Oon jostain varovaisen ja vapaamielisen väliltä. Pöydille meillä ei ole mitään asiaa, mutta se johtuu lähinnä siitä ettei niillä istuta tai muutakaan. Katson myös ettei mene mihin tahansa kalliolle ja rajat pidän siinäkin kuinka korkealle saa kiivetä. Meillä pudottiin nojatuolista kivilattialle kun oli 1v 3 kk ja tuloksena rannemurtuma, muutama viikko käsi kipsissä. Edes taapero ei selviä aina pelkillä mustelmilla.

 

Meillä ei ole enää taaperoita (onneksi) mutta olen antanut molempien lasten kiipeillä ja kupsahdella aika vapaasti ja oikeastan olen jopa kannustanut tekemään, kokeilemaan ja harjoittelemaan. Nyt vanhempana molemmilla lapsilla on hyvät motoriset taidot ja itseluottamusta löytyy vähän vaativampaankin suoritukseen. Puissa kiipeillään kuin apinat konsanaan ja varsinkin nuoremmalla näyttää olevan vielä parempi tasapaino kuin esikoisella, koska on heti kävelemään opittuaan tasapainoillut isompien perässä mm. hiekkalaatikonreunoilla. Välillä korkeat kiipeilytelineet vähän pelottaa, koska niissä voi pienikin lapsi päästä korkealle eikä välttämättä osaakaan sitten enää tulla alas ja kerran olen kuopuksen joutunu kiipeilytelineestä kiskomaan nilkoista alas väkisin (ylsin nippa nappa lapsen nilkkoihin kiinni), koska oli sellainen paikka (vaakatasossa menevät puolapuut, jotka vielä kiemurtaa ylös ja alas), ettei 2v. siitä olisi selviytyt millään. Toisaalta kyllä meilläkin välillä tipahdellaan vieläkin, mutta se kuuluu asiaan ja kerran esikoinen on saanu aivotärähdyksen, joka johtui lähinnä kovasta lumesta johon löi tippuessaan päänsä ja jos alusta olisi ollut pehmeä, niin oltaisiin varmasti selvitty vähemmälläkin.

 

Mä olen ollut aika ylivarovainen äiti, ja lapsestakin on tullut aika arka kiipeilijä. Poikaa pelottaa korkeat paikat, eikä kauheen innoissaan kiipeile. Siksi olen nyt viime aikoina yrittänyt hillitä itseäni ja pikemminkin koittanut rohkaista kiipelyyn jotta oppisi. Valitettavasti olen tehnyt lapsestani jatkuvilla varoituksillani aran kiipeilijän, joka ei luota itseensä.

 

esikko sai aikoinaan ja no vielläkin rymistä menemään miten sattuu ja oppinut onkin.kuopuksen kasvatan pumpulissa aika pitkälle,no en nyt ihan mutta aika läheltä jo liippaa.kuopus on sairastellu koko ikänsä ja loukannut ittensä usein pienemmistäkin asioista.