Anopin juhannuskilarit

Luin ketjua vähän enemmän, eikös nuo potunkeittojutut ole kuitenkin aika pieniä ongelmia.....?

 

:hug:
Ne niin ihanat anopit. Mun anoppi tuli meille viikkoo ennen laskettua aikaa 900km päästä et on sit muksujen kans ku lähtö tulee. Ei sietäny mun esikoista ja kielsin sitä huutamasta mun tytölle. No haukku mut sit samantien lasten kuulle miehelle, tilas taksin ja meni lentokentälle. Lasten nimet kuulema on ihan kauheita, en pärjää lasten kans, oon itsekäs... lista on lpouton. Kumma ettei miehen suvun kanssa ole muiden kanssa mitää ongelmia.

Mies teki selväks jos anoppi ei osaa käyttäytyä nii sit ei olla tekemisissä. Toimisko teillä?
Ei muuten olla oltu tekemisis.

 

Tsemppiä!
:flower:

Kannatan lämpimästi hygieenistä tapaa, eli ota etäisyyttä monin tavoin. Lapset voivat varmaan tavata mummoaan isänsä kanssa pikavisiiteillä? Tai siis jos haluat kunnioittaa anoppisi "oikeutta lapsenlapsiinsa". :/

Anopit ovat joskus... hmmm... haasteellisia. Laitan y-viestiä, jos ehdin. B)

 

Tsemppiä! Kannatan lämpimästi hygieenistä tapaa eli etäisyyttä vaan monin tavoin. Lapset voi varmaan tavata mummoaan isänsä kanssa pikavisiiteillä? Tai siis jos haluat kunnioittaa anoppisi "oikeutta" lapsenlapsiinsa".

Anopit ovat joskus... hmmm... haasteellisia.

Pikavisiitit mahdottomia kun on pitkä välimatka.

 

Luin ketjua vähän enemmän, eikös nuo potunkeittojutut ole kuitenkin aika pieniä ongelmia.....?

Joo, jos ne olis vain pelkkiä potunkeittojuttuja, mutta yhdistettyinä jatkuvaan haukkumiseen ja arvosteluun nekin ovat liikaa.

 

Pikavisiitit mahdottomia kun on pitkä välimatka.

Sä voit aikuisena ihmisenä jättäytyä pois matkasta! Kyllä isi ja lapset pärjää keskenään. En ymmärrä, että vielä 2000-luvulla Suomalainen nainen ottaa vastaan mitä vaan...
Jos ei mee palapelin palat yksinn jonkun kanssa, ei sitä ihmistä tarvitse sietää, ainakaan pitkään. Ristiäiset ja synttärit kai menee jo kohteliaisuudesta, mutta Juhannusta/lomiani en suostuisi pilaamaan. Tsemppiä!

 

Pikavisiitit mahdottomia kun on pitkä välimatka.

Sä voit aikuisena ihmisenä jättäytyä pois matkasta! Kyllä isi ja lapset pärjää keskenään. En ymmärrä, että vielä 2000-luvulla Suomalainen nainen ottaa vastaan mitä vaan...
Jos ei mee palapelin palat yksinn jonkun kanssa, ei sitä ihmistä tarvitse sietää, ainakaan pitkään. Ristiäiset ja synttärit kai menee jo kohteliaisuudesta, mutta Juhannusta/lomiani en suostuisi pilaamaan. Tsemppiä!

Täytyy sanoa, että muutama vuosi menee, ennen kun nuo pienet ja isä voi keskenään reissata. Molemmat on moniallergikkoja, mies hädin tuskin pysyy perässä mitä voivat syödä ja toinen on tiiviisti tississä ainakin vuoden vielä (siis ikää 2,5kk nyt ja toisella 1v10kk).

 

Meillä on oma mökki juuri tämän takia! Ikinä en enää anopin kanssa samaan huvilaan/mökkiin mene! Omalla mäkillä ollaan oman perheen kesken jos ollaan. Ja sopu on pysynyt! =)

 

Meillä mies reissaa lasten kanssa anoppilassa ja hyvin on selvinnyt allergioista huolimatta =)

 

Molemmat on moniallergikkoja, mies hädin tuskin pysyy perässä mitä voivat syödä ja toinen on tiiviisti tississä ainakin vuoden vielä (siis ikää 2,5kk nyt ja toisella 1v10kk).

Isi osaa ja pystyy jos haluaa isomman kanssa. Vaikka sitten tarkan listan kanssa. Olisihan sen pakko, jos sulle taphtuisi jotain. Älkää aina aliarvioiko isien salaisia voimia...
Ja kun pienempi kasvaa pois tissiltä, niin sit... =)

 

Samalta kuulostaa, kuin meillä :/ Anoppi on erittäin voimakastahtoinen ihminen, ja hänellä on ne tietyt rutiinit ja asiat, jotka pitää tehdä juuri tietyllä tavalla eikä sinne päin. Joskus alkuaikoina kun jotain sanoin takaisin, siis esimerkiksi että minusta tuo ei tunnu kivalta tms, niin anoppi veti ihan överiksi ja huusi ja itki, kun minä olen hänen ainoa poikansa vienyt häneltä :/

Jos mä haluan selvitä ilman sitä melodraamaa, pitäis antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Silloin anoppi taas alkaa ihan liikaa kontrolloimaan muita asioita, luulee että voi puuttua ihan kaikkeen. Alkaen meidän kodin sisustuksesta ja lasten nimistä ja vaikka sitten ihan mistä vaan.

Anoppi piikittelee, mutta ei koskaan silloin kun mies kuulee. Minulla on siellä aina sellainen olo, että tein miten päin vaan, ei ole koskaan hyvä. Ja olen itse sitten siellä todella stressaantunut.

Meillä anoppi tekee sitäkin, että joskus on ollut meillä "auttamassa" tai ollaan oltu siellä "lomalla". Kun mies on läsnä, on koko ajan lasten kanssa ja puuhailee. Kun mies on jossain muualla, niin huokailee vaan sitä että häntä väsyttää ja huomauttelee koko ajan minulla, että tee tuo tee tuo tee tuo, eikä todellakaan ole lasten kanssa. Sitten miehelle kuitenkin voi taas sanoa, että olipa mukava olla lasten kanssa ja kyllä minä autan.

Eipä me siellä kyllä enää lomaillakaan, tai olla pyydetty anoppia tänne auttelemaan. Siellä käynnitkin on vähentyneet, kun en jaksa sitä että pitää koko ajan varoa matonhapsuja tai sitä, että kaikki on just tasan oikein, ja että lapsista ei lähde liikaa ääntä ja niin edelleen.



Ja minä olen ainoa miniä :/

 

Samalta kuulostaa, kuin meillä :/ Anoppi on erittäin voimakastahtoinen ihminen, ja hänellä on ne tietyt rutiinit ja asiat, jotka pitää tehdä juuri tietyllä tavalla eikä sinne päin. Joskus alkuaikoina kun jotain sanoin takaisin, siis esimerkiksi että minusta tuo ei tunnu kivalta tms, niin anoppi veti ihan överiksi ja huusi ja itki, kun minä olen hänen ainoa poikansa vienyt häneltä :/

Jos mä haluan selvitä ilman sitä melodraamaa, pitäis antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Silloin anoppi taas alkaa ihan liikaa kontrolloimaan muita asioita, luulee että voi puuttua ihan kaikkeen. Alkaen meidän kodin sisustuksesta ja lasten nimistä ja vaikka sitten ihan mistä vaan.

Anoppi piikittelee, mutta ei koskaan silloin kun mies kuulee. Minulla on siellä aina sellainen olo, että tein miten päin vaan, ei ole koskaan hyvä. Ja olen itse sitten siellä todella stressaantunut.

Meillä anoppi tekee sitäkin, että joskus on ollut meillä "auttamassa" tai ollaan oltu siellä "lomalla". Kun mies on läsnä, on koko ajan lasten kanssa ja puuhailee. Kun mies on jossain muualla, niin huokailee vaan sitä että häntä väsyttää ja huomauttelee koko ajan minulla, että tee tuo tee tuo tee tuo, eikä todellakaan ole lasten kanssa. Sitten miehelle kuitenkin voi taas sanoa, että olipa mukava olla lasten kanssa ja kyllä minä autan.

Eipä me siellä kyllä enää lomaillakaan, tai olla pyydetty anoppia tänne auttelemaan. Siellä käynnitkin on vähentyneet, kun en jaksa sitä että pitää koko ajan varoa matonhapsuja tai sitä, että kaikki on just tasan oikein, ja että lapsista ei lähde liikaa ääntä ja niin edelleen.



Ja minä olen ainoa miniä :/

Ja lisää vielä sen, että meillä on kyllä vähentynyt tosi paljon sekin, että itse mentäis sinne anoppilaan avuksi, kun ei mitään en osaa tehdä oikein oli sitten kyse metsäsavotasta tai perunamaasta tai talon maalauksesta tai ruuanlaitosta :/

 

Esimerkkitilanne; Miniä sattuu auttamaan keittiötöissä. Anoppi vahtaa kolmen metrin säteellä koko ajan hänen tekemisiään.. Ja puuttuu niihin antamalla ohjeistusta.

Mua vahdittiin joskus aikoinaan vieressä, että leikkasin juuri oikean mallisia ja kokoisia kuutioita juureksista keittoon Ja miehen mummo vielä päälle, vahtimassa että tein rosolliin juuri oikean kokoisia kuutioita, eikä mitään sinne päin

 

Samalta kuulostaa, kuin meillä :/ Anoppi on erittäin voimakastahtoinen ihminen, ja hänellä on ne tietyt rutiinit ja asiat, jotka pitää tehdä juuri tietyllä tavalla eikä sinne päin. Joskus alkuaikoina kun jotain sanoin takaisin, siis esimerkiksi että minusta tuo ei tunnu kivalta tms, niin anoppi veti ihan överiksi ja huusi ja itki, kun minä olen hänen ainoa poikansa vienyt häneltä :/

Jos mä haluan selvitä ilman sitä melodraamaa, pitäis antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Silloin anoppi taas alkaa ihan liikaa kontrolloimaan muita asioita, luulee että voi puuttua ihan kaikkeen. Alkaen meidän kodin sisustuksesta ja lasten nimistä ja vaikka sitten ihan mistä vaan.

Anoppi piikittelee, mutta ei koskaan silloin kun mies kuulee. Minulla on siellä aina sellainen olo, että tein miten päin vaan, ei ole koskaan hyvä. Ja olen itse sitten siellä todella stressaantunut.

Meillä anoppi tekee sitäkin, että joskus on ollut meillä "auttamassa" tai ollaan oltu siellä "lomalla". Kun mies on läsnä, on koko ajan lasten kanssa ja puuhailee. Kun mies on jossain muualla, niin huokailee vaan sitä että häntä väsyttää ja huomauttelee koko ajan minulla, että tee tuo tee tuo tee tuo, eikä todellakaan ole lasten kanssa. Sitten miehelle kuitenkin voi taas sanoa, että olipa mukava olla lasten kanssa ja kyllä minä autan.

Eipä me siellä kyllä enää lomaillakaan, tai olla pyydetty anoppia tänne auttelemaan. Siellä käynnitkin on vähentyneet, kun en jaksa sitä että pitää koko ajan varoa matonhapsuja tai sitä, että kaikki on just tasan oikein, ja että lapsista ei lähde liikaa ääntä ja niin edelleen.



Ja minä olen ainoa miniä :/

Kuulostaapa erittäin tutulta!

 

Tsemppiä! Kannatan lämpimästi hygieenistä tapaa eli etäisyyttä vaan monin tavoin. Lapset voi varmaan tavata mummoaan isänsä kanssa pikavisiiteillä? Tai siis jos haluat kunnioittaa anoppisi "oikeutta" lapsenlapsiinsa".

Anopit ovat joskus... hmmm... haasteellisia.

Pikavisiitit mahdottomia kun on pitkä välimatka.

Se on tietenkin yksi ongelma/ haaste. Minun anoppini asuu yli 200 km:n päässä ja olen siellä ollessa ystävieni ja sukulaisteni luona ja piipahdan anoppia moikkaamassa. Mies hoitaa poikia siellä.

Allergiat yms. ovat toki hidasteena, en näe niitä esteenä. Tiedän mistä puhun, mutta yleisessä ketjussa en ala terveysasioita setvimään.

Joka tapauksessa henkinen välimatkakin on hyvä. Ei kannata antaa anopin tulla ns. ihon alle ja kuluttaa omaa energiaa. Anopeilla on usein juuri tässäkin ketjussa esille tullut tapa: "Anopin tyyli on se ainoa oikea tyyli tehdä asioita."

Minullakin on ns. voimakastahtoinen-teräväkielinen-konservatiivinen anoppi. Tiedän todellakin mistä puhun. Toisaalta tiedän, että en ole se mielin kielin miniä, joka on aina kiltti ja kaikin puolin anopin mieleen, mutta selän takana toista. Sanon asiat suoraan ja kolmas maailmansota on kolkutellut jo pari kertaa 12 vuoden aikana. Kolkutelkoot, teeskentelemään en ala.

Hohhhoijjakaa, kyllä väh. 200 km on se välimatka, mikä antaa hiukan tilaa hengittää ja olla. Ei toisaalta tule niitä "piipahduksia" sieltäkään toiselta suunnalta.

Lisäksi yksi olennainen seikka on: mies on sinun puolella, jos ja kun yhteentörmäyksiä tulee. Jos näin ei olisi, sitten olisi vaikeaa olla.

Think positive. B)

 

Pikavisiitit mahdottomia kun on pitkä välimatka.

visiittejä voi helpottaa yöpymällä hotellissa. sukulaisiin aamupalan jälkeen hissuksiin ja illalla viiden-kuuden tienoilla takaisin hotelliin.