Anoppi omii vauvan

Pieni tyttömme on kohta 2kk vanha. Mieheni käy isänsä kanssa uimassa viikottain ja yleensä tuolloin anoppi tulee käymään. Ei haittaa muuten ollenkaan, mutta tuntuu, että omii vauvan joka kerta kun tulee käymään. Aina kun hän on käymässä niin en saa vauvaa edes pitää sylissä, kun anoppi vie hänet. On totta että saan hoitaa vauvaani kun hän ei ole käymässä, mutta haluaisin hoitaa lapseni itse kun hän on vielä pieni. Kävimme yhdessä vaunuilemassakin niin siinäkään en saanut työntää vaunuja kun anoppi kirjaimellisesti työntyi minun ja vaunujen väliin ja alkoi itse työntää vaunuja. Hän on aikoinaan omien lastensa vaunut työntänyt niin kyllä minäkin haluan oman lapseni vaunut työntää jos olen mukana. En tiedä olenko itse yliherkkä tms. mutta niin. Olen toki iloinen, että ennemmin on innokas kuin tympääntynyt, mutta tuntuu kuin minut työnnettäisiin äitinä syrjään aina kun anoppi astuu sisään eikä se ole oikein. Mitä mieltä olette? Olenko liian herkkänahkainen vai onko normaalia tuntea näin?

 

Olet herkkänahkainen. Olisit iloinen kun anoppi auttaa. Tuskinpa hän teillä niin paljon on aikaa viettämässä että missaisit siitä hoidosta paljoakaan. Ja jos se tilanne niin kovin ahdistaa, niin sano anopille että istuu kahville ja antaa sinun hoitaa lapsen. Sitten toki voi olla turha kysellä sitä hoitoapua myöhemmin.

 

Relaa. Hei kerta pari viikossa pari tuntia.

Lapsellekin tärkeä että on muitakin aikuisia ympärillä. Etkä sinä vain "korvaamattomana"

Tunne on varmaan ihan luonnollinen, oot vielä hormoonityrskyjen vallassa. Mutta koeta nyt muistaa ajatella järjellä.

 

Muutaman kuukaiden päästä voit olla iloinen että vauvallasi on läheinen suhde anoppiin niin voit turvallisin mielin jättää hänet hoitoon.
Jos työnnät anopin nyt pois ei lapsi sitten hyväksy häntä kun vierastukset yms alkaa. On pelkästään hyvä asia että lapsella on monta turvallista aikuista elämässään ja että lapsi tottuu erilaisiin hoitajiin.

Ymmärrän varsin hyvin nuo tunteet mitä käyt läpi, itsellä ollut paljon samanlaisia ajatuksia pahimmassa hormonimyräkässä. Anna kuitenkin anopinkin nauttia vauvasta, se on vauvankin etu.

 

Älä anna omia. Sano sille että et pidä siitä. Mä lähtisin pois siksi aikaa ennen kuin anoppi tulee.

 

Itselläni ei ollut vauva- eikä pikkulapsiaikana sen enempää omaa äitiä kuin anoppiakaan "tunkeutumassa" elämäämme. Äitini on kuollut ja anoppi oli jo vanha ja huonokuntoinen. Tällaisen päivityksen tyyppiset kitinät on tuntuneet aika pahalta vuosien varrella, kun itse on joutunut olemaan ja hoitamaan lapset täysin yksin, ilman isovanhempia tai muitakaan läheisiä sukulaisia. Olisit kiitollinen ja onnellinen. Jos ei isovanhemmilla ole vakavia mielenterveysongelmia tai vaikkapa alkoholiongelmaa, niin ei ole kyllä mitään syytä miksi et tekisi kaikkeasi sen eteen, että vauvan ja isovanhempien väleistä tulee lämpimät ja läheiset.

 

Olet hiukan liian herkkä. Mitä enemmän vauvalla on hänestä aidosti välittäviä aikuisia ympärillä, sen parempi vauvan kehitykselle.
Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa vain hyvältä - ota apu vastaan!
Voisitko käyttää kahden tunnin ajan viikossa itseesi? Vauva tarvitsee äitiä, joka osaa huolehtia omastakin hyvinvoinnistaan.
Jatkossa, jos anoppi tuppautuu liikaa elämäänne, voit ajoittaa kaupassa käynnin/kirjastossa käynnin/ystävän luona vierailun vauvan kanssa hetkeä aikaisempaan, jolloin pääset tarvittaessa anopista eroon. Myös "kiitos ei" onnistunee, mikäli tilanne yltyy.
Nauti avusta nyt, kun apua tuntuu olevan juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän.

 

Muistan, kuinka esikoisen vauva-aikaan kärvistelin ihan samojen tuntemusten kanssa, olisin tuolloin voinut kirjoittaa tuon sinun aloituksesi sanasta sanaan!

Raskaus- ja vauva-ajan hormonien tyynnyttyä opin kuitenkin katsomaan tilannetta toisin ja olin hyvin tyytyväinen, etten ilmaissut aiempaa ärtymystäni. Se, että anoppisi omii vauvan, ei ole epäluottamuksen osoitus sinua tai vauvaasi kohtaan. Anoppisi ei myöskään yritä tehdä itsestään äidinkorviketta tai sinua tärkeämpää vauvalle. Hän on vain innoissaan. Hän on niin hullaantunut ja rakastunut lapsenlapseensa, että haluaa sen muutaman tunnin viikossa osallistua tämän elämään kaikin mahdollisin keinoin. Hän rauhoittuu siitä kyllä lähikuukausina, usko pois. Se, mitä sinä saat, on hetkisen ajaksi vapaat kädet (opit arvostamaan sitäkin valtavasti, kun pahin leijonaemo-hormonimyrsky laantuu) ja lapsi-mummo-suhteen, josta moni vain haaveilee

 

Mun lapsella on hyvä suhde mun vanhempien kanssa. Äiti ei koskaan ominut lasta tuolla tavalla.

 

Mun lapsella on hyvä suhde mun vanhempien kanssa. Äiti ei koskaan ominut lasta tuolla tavalla.

Miten hemmetissa ap:n anoppi omii muka lapsen jos kerran viikossa haluaa työntää kärryjä!!!? Tai pitää lapsenlasta sylissä.

 

Miten hemmetissa ap:n anoppi omii muka lapsen jos kerran viikossa haluaa työntää kärryjä!!!? Tai pitää lapsenlasta sylissä.

Sillä tavalla että kylässä ollessa pitää lasta koko ajan itsellään. Ei anna lasta äidilleen.

 

Sillä tavalla että kylässä ollessa pitää lasta koko ajan itsellään. Ei anna lasta äidilleen.

no ei se nyt taida noin mennä ap:lla.

Mutta joo. Tunnen äitejä joiden itsetunto sillä tasolla että jopa mummo koetaan uhkaksi. Vaikka oikeasti lapsen etu on "monta syliä".

 

Älä anna omia. Sano sille että et pidä siitä. Mä lähtisin pois siksi aikaa ennen kuin anoppi tulee.

Äidin ja vauvan on siis lähdettävä omasta kodistaan karkuun että saisivat olla rauhassa tunkeilevalta anopilta

 

Olet liian herkkä. Anoppisi haluaa auttaa. Kuulostaa kovasti minun anopilta - hänen ansiostaan olen voinut lukea tenttiin, nukkua välillä koko yön, käydä mieheni kanssa syömässä, juoda kahvit rauhassa jne. Oma äitini kuoli ennen kuin lapseni syntyivät ja olen kiitollinen anopin tarjoamasta avusta.

 

no ei se nyt taida noin mennä ap:lla.

Mutta joo. Tunnen äitejä joiden itsetunto sillä tasolla että jopa mummo koetaan uhkaksi. Vaikka oikeasti lapsen etu on "monta syliä".

Kyllä kuule ihan oikeasti tuollaisia ihmisiä on. He oikeasti kirjaimellisesti tulevat ja ottavat/yrittävät ottaa vauvan sylistäsi heti kun tulevat ovesta sisään. Vaikka tarkoitus on hyvä, en itsekkään todellakaan ilahdu asiasta varsinkin kun oma vauvani osasi vierastaa jo tuossa samassa 2kk iässä. Siinäpä sitten heti alat lohduttelemaan hysteerisesti huutavaa vauvaa... näin siis oma anoppini joka ei käy kerran viikossa, joten läheisiä välejä ei muutenkaan tule..

Mutta ap:lle. Jos vain muuten tulet toimeen anopin kanssa, niin yritä ottaa anopin touhuaminen auttamisena. Kun hän tulee, niin sen sijaan että hän ottaisi vauvan, niin anna vauva hänelle jo heti alkuunsa. Se ei ole mitenkään sinun äitiydestä pois että anoppi hoitaa vauvan koko vierailunsa ajan. Vain tekemällä vauvan kanssa asioita, vain niin vauvan kanssa voi tutustua. Vauva on todella rakas hänelle, osa hänen perhettään. Hänen lapsensa on saanut lapsen, se on ihan isoimpia asioita elämässä.

...on myös erilailla vauvoihin ja lapsiin suhtautuvia ihmisiä.. toiset eivät osaa tehdä lasten kanssa mitään, ja toisille on ihan luonnollista arjessa koko ajan touhuta lasten kanssa. Anoppisi taitaa kuulua tähän jälkimmäiseen porukkaan.

.. Sinun ehkä pitäisi opetella luottaa anoppiin.. yksi hyvä harjoitus on, että käyt viemässä ihan vaan roskapussin ulos, ja pakottaudut kävelee kaikessa rauhassa...henkäistä rauhassa, ja nauttia ilmasta. Ja uskoa, että hyvin he siellä sisällä pärjäävät.

 

Äidit ja anopit on ilmaista apua. Ihan oikeasti. Ja puhun ihmisenä, joka tottui käyttämään maksullista apua asuessaan töidensä takia kauko-idässä. Täysin ilmaista apua. Älä vain kieltäydy siitä!

 

Kun muistat ap tehdä tavat, säännöt selviksi anopille. Eli anoppi ei keksi omia rutiineja syömisen, nukkumisen ja muiden tärkeiden asioiden kanssa. Toteuttaa teidän tapaa kasvattaa ja hoitaa lasta.
Anna ja jaa vastuuta vähitellen samalla opit luottamaan hänen taitoihinsa.

Meillä jouduttiin käymään vakavia keskusteluja vauva-aikana käsihygieniasta pienen vauvan hoidossa, sylkikontaktin ehdotomasta välttämisestä, vaippojen käytöstä peppupesuihin, ruoka-ajoista ja siitä mitä voi ruuaksi tarjota, kohteliaasta puhetavasta, kielen käytöstä ilman jatkuvaa lässyttämistä tai valittamista, nimittelyä ja kiroilua.

Joillakin isoäideillä on omat tarpeet, tavat tärkeämpiä kuin kunnioittaa vauvan vanhempien kasvatusta. He oikeasti jyräävät vauvan vanhemmat ja täyttävät tilan omalla erinomaisuudella ja rakkauden kaipuulla. Pieni viaton lapsi joutuu isoäidin rakkauden kohteeksi ja pahimmillaan tilanteen jatkuessa lapsi joutuu kuuntelemaan kuinka epäkelpoja omat vanhemmat ovat. Isovanhemmuus on joillekin egon jatke jolla ystäväpiirissä kerskutaan tai tehdään itsestä "korvaamaton" kodin hengetär.

 

Kyllä mummu saa antaa vauvalle ruokaa samalla lusikalla kuin itse syö sukulainenhan hän on .

 

Jokainen äiti tuntee ja toimii omalla tavallaan. Jos vauvan antaminen anopin hoidettavaksi tuntuu tässä kohtaa pahalta niin älä suostu siihen! Kyllä sekin aika tulee kun kaipaat apua tai vaikka ihan hetken hengähdystaukoa ja silloin voit pyytää anopin apuun.
Huolehdithan kuitenkin että isä saa myös osuutensa vauvan hoidosta ja yhteisestä ajasta vauvan kanssa? Kannattaa sopia vaikka niin että itse käyt sillä aikaa kaupassa tai kävelyllä kun on isän vuoro hoitaa vauvaa. Näin saat itse välillä taukoa ja isä saa rauhassa nauttia vauvan hoidosta ilman neuvoja.
Ensimmäinen lapsi ja hormonit- paljon asioita joita ei voi järjellä selittää mutta sinulla on täysi oikeus toimia juuri niin kuin itsestäsi hyvältä tuntuu.

 

On ihan normaalia tuntea noin (ja on myös ihan normaalia että ei tunne vahvasti) ja se dissattu "hormonimyrsky" on olemassa vauvan eloonjäämisen vuoksi. Vaikka nykypäivänä se ei ole siitä kiinni niin ei ole väärin seurata omaa tunnetta.

Oleellista ei ole se montako minuuttia tai tuntia anoppi vauvaa "omii" vaan ap:n tunne että anopilla on valta lapseen hänen ohitseen ja kokemus siitä että anoppi työntyy väliin. Anopin tarkoitus on ehkä olla avuksi, päättäväisestikin, mutta ap ei koe sitä niin. Vaikka muuten ei olisi piikit pystyssä niin ne nousee heti jos kokee että joku käyttää lapseni valtaa ohi minun antamieni valtuuksien ja yrittää tulla väliin.

Lapsen ja isovanhemman välisen hyvän suhteen perusta ei ole yhdessäolo pikkuvauva-aikana vaan vanhemman ja isovanhemman molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus. Kannustaisin siis tekemään ololle JOTAIN. Joko yrittää vähän tottua ja sanoa rohkeasti sitten kun on sun vuoro ("nyt minä haluan hänet hetkeksi syliin") tai puhua asian auki ("tää on vähän hassua mutta mulla on vielä tosi kova tarve pitää vauva enimmäkseen ihan lähellä itseä, muuten on niin orpo olo, mitkä lie hormonit, mutta ihana kun haluut olla täällä meidän seurana".)

 

Pieni tyttömme on kohta 2kk vanha. Mieheni käy isänsä kanssa uimassa viikottain ja yleensä tuolloin anoppi tulee käymään. Ei haittaa muuten ollenkaan, mutta tuntuu, että omii vauvan joka kerta kun tulee käymään. Aina kun hän on käymässä niin en saa vauvaa edes pitää sylissä, kun anoppi vie hänet. On totta että saan hoitaa vauvaani kun hän ei ole käymässä, mutta haluaisin hoitaa lapseni itse kun hän on vielä pieni. Kävimme yhdessä vaunuilemassakin niin siinäkään en saanut työntää vaunuja kun anoppi kirjaimellisesti työntyi minun ja vaunujen väliin ja alkoi itse työntää vaunuja. Hän on aikoinaan omien lastensa vaunut työntänyt niin kyllä minäkin haluan oman lapseni vaunut työntää jos olen mukana. En tiedä olenko itse yliherkkä tms. mutta niin. Olen toki iloinen, että ennemmin on innokas kuin tympääntynyt, mutta tuntuu kuin minut työnnettäisiin äitinä syrjään aina kun anoppi astuu sisään eikä se ole oikein. Mitä mieltä olette? Olenko liian herkkänahkainen vai onko normaalia tuntea näin?

Moikka!

Kuinka ihana tilanne sulla onkaan Anna anopin hoitaa rauhassa sillon kun käy, ja lähde itse vaikka shoppailemaan/kävelylle/salille tm. Itse olisin ollut ikionnellinen tuossa tilanteessa meillä ei ollut vauva-aikana ketään auttamassa, ja unelmoin että saisin vaikka nukkua kerran viikossa kunnon päikkärit.

Ota rennosti, ja anna anopin nauttia lapsenlapsestaan

 

Moikka!

Kuinka ihana tilanne sulla onkaan Anna anopin hoitaa rauhassa sillon kun käy, ja lähde itse vaikka shoppailemaan/kävelylle/salille tm. Itse olisin ollut ikionnellinen tuossa tilanteessa meillä ei ollut vauva-aikana ketään auttamassa, ja unelmoin että saisin vaikka nukkua kerran viikossa kunnon päikkärit.

Ota rennosti, ja anna anopin nauttia lapsenlapsestaan

"Minä koin näin, ja ainakin kuvittelen että olisin kokenut sinun tilanteessasi toisin kuin sinä koet, joten sinun kokemuksesi on väärä, ala siis käskystä kokea toisin, sillä oikealla eli minun tavallani."

 

Oletko sä jutellut miehesi kanssa tilanteesta, minusta kuulostaisi että anopin käytökselle on jokin syy. Olisikohan mies pyytänyt anoppiasi avuksi siksi aikaa kun harrastaa ettei sun tarvii "koko ajan" olla vauvan kanssa vaan saat syödä rauhassa/peseytyä yms vauvan saadessa silti syliä? Oletko sanonut miehellesi olevasi väsynyt tai kiukutellut hormoneissasi? Jostainhan anopin näkemys vauvan hoidon tarpeeseen kumpuaa ja itse juttelisin asian halki mieheni ja äitinsä kanssa ihan hyvällä asenteella.. Sä tulet vielä tarvitsemaan vauvalle niitä muitakin sylejä, joten älä kylmiltä torppaa toisen antamaa apua vaan sopikaa yhdessä avulle hetki.

 

No, joskus joutuu konkreettisesti häätämään ihmisen pois ja siihen ap:llä on oikeus. Älä irrota käsiäsi vaunujen kahvasta!!! Älä anna kenenkään ottaa vauvaasi sinulta. Pidä vauvasta kiinni, jos sinulla on kädet, onko??

 

Vauva vasta 2 kk. Ap vielä hormonihuuruissa. Muutaman kuukauden päästä jo arvostaa sitä pientä mahdollista irtiottoa vauvan hoitamisesta.