anoppi ongelmana

anoppini on käyttäytynyt minua kohtaan hyvin ilkeästi. Sanonut tosi paljon loukkaavia asioita, arvostellut äitiyttäni, mollannut minua puolisona.. vaikka mitä. Tästä syystä olen jättänyt käymättä anoppilassa ja miehellänikään ei ole fiiliksiä mennä. Nyt kuitenkin äitienpävä lähestyy ja anoppi on alkanut valittaa kun evätään häneltä isovanhemmuus... miestäni yrittää kovin marttyyrimaisesti taivutella tulemaan yksin pojan kanssa. Minulla on sellainen periaate että ei poikaa sinne ennen kuin anoppi on pyytänyt anteeksi minulta. tänään mieheni kysyi äidiltään asiasta ja hän ei ole kuulemma anteeksi pyytämässä kun on ollut oikeassa. Itse olen kovin tunnollinen äiti ja sitä mieltä ovat muutkin että äitiyteni olen hyvin hoitanut. Anoppi yrittää valheillaan mustamaalata minua yms. Olen ollut lapseni pääasiallinen hoitaja alusta lähtien.. ja lapseni on kyllä tyytyväinen silti tuntuu pahalta kuin joku koko ajan mustamaalaa minua. Mihenikin on pahoillaan äitinsä sanoista mutta haluaa viedä pojan anoppilaan vaikka minut siinä sivutettaisiinkin. Muuten parisuhteemme toimii kuin rasvattu, tämä on ainoa riidan aiheemme. Anoppi on sanonut minusta mm. näin.

"Sinä olit niin itseäsi täynnä jo ennen lapsen syntymää.. sinullehan se ei ole tärkeää miten lapsi myöhemmin voi kunhan saat vaan itse nauttia elämästäsi"
"Olisi kannattanut myös lykätä lapsen tekoa myöhäisemmäksi, kun kasvamisesi aikuiseksi on täysin kesken."
lisäksi kaikkea muutakin on tullut niskaan lista on loputon.

Itse en halua että lapsi menee kylään jos minusta ajatellaan noin eikä kaduta sanoja, mielestäni miehen meneminen sinne pojan kanssa tarkoittaa yhtä kuin että minua kohtaan voi olla millainen vaan... mitä itse tekisitte.
 
Kohtalotoverisi
Voi kuinka tuttua... Mulla lähes sama tilanne. Erona vain se, että mieheni on äitinsä puolta AINA!

Kuitenkin, kaikesta huolimatta, annan lapsen käydä mammansa luona isänsä kanssa, koska lapselle mamma on tärkeä! On suuri rikkaus lapselle saada tuntea sukunsa.

Missään nimessä en vähättele kokemuksiasi, vaan ymmärrän sinua täysin. Älä ajattele niin, että sinut sivuutetaan, vaan näytä, että olet "vahvempi ja kypsempi" kun osaat ajatella asiaa lapsen kannalta.

Tsemppiä ja voimia Sinulle :flower:
 
Meillä melkein sama tilanne. Anoppini ei koskaan ole täysin suoraan minua mollannut, mutta epäsuorasti kylläkin. Luulee kait, etten tajua. Ei ihan noin pahoja kommentteja kylläkään!
En haluaisi itsekään lastani anopille tuollaisessa tilanteessa, puhuisi varmaan lapsellekin pahaa omasta äidistä. Jos kerta noin sanonut sinullekin suoraan.
Koita keskustella asiasta vielä miehesi kanssa, jos saisit hänet ymmärtämään mitä kaikkea se sinulle merkitsee kun jäät ulkopuolelle kaikesta ja sinua loukataankin noin pahasti. Tuskin miehesikään haluaisi sinua ja lasta sellaiseen paikkaan jossa häntä mollattaisiin noin!
Koita saada tilanteeseen jotain järkevyyttä vai liekö edes mahdollista kun anopeista kyse :whistle: :hug:
 
mutta eikös se nyt ole hyvä että hän siis anoppi on hyvä ja täydellinen ihminen??
vaikea tilanne.haukkuuko hän sinua myös lapsen kuullen?

osta anopille äitienpäivälahjaksi t-paita,missä lukee TÄYDELLINEN NAINEN<br><br>
 

Yhteistyössä