Anteeksi, selittäkää mulle...

...miksi pitää tehdä lapsia ja sitten valittaa sitä että kun ne vaatii huomiota, ne olettaa että ÄITI viihdyttää. Kukas muu sen tekekisi?

Nämä äidit ovat kotona, lapset tarhassa ja se loppuaikakin on lapsen kanssa tappelua, viikonloput on "jumissa" "elämä loppu" jos joutuisi lapsen kanssa olemaan - lapset isovanhemmille ja ite bilettään, pitkälle viikonlopulle ulkomaille jne. Näkevät lapsiaan keskimäärin 30h/viikkossa ja sekin on liikaa.
Kavereille ei voi lähteä kylään koska lapsi voi alkaa kiukuttelemaan (kavereilla myös lapsia, varmasti tietävät millaisia lapset voi olla)

Ja sit väkipakolla pukataan itsemme paksuksi uudelleen jotta saatais kerätä sympatiat raskaasta ajanjaksosta.
Nää samat äidit jakaa jotain iänikuista fb-kiertostatusta ylpeästä äidistä...

Joo - mä olen kotona, hoidan lapseni ja nautin siitä, en ole katkera - saan minäkin lapset hoitoon tarvittaessa jos ja kun haluan... ...mutta kun mun käy sääliksi niitä lapsia (ja kyrsii toi valittaminen).

*sateenvarjo auki*

 

Mä olisin ilomielin äiti parille lapselle, kunhan nyt vain saisin ne. Leikkisin ja kaikkea muuta kivaa. Eikä rasittaisi mua yhtään.

 

Täydellinen peesi

 

Mulla vähän samanlaiset fiilikset. Kyllä mä tunnen olevani etuoikeutettu kun saan ja pystyn olemaan lapsen kanssa kotona. Ihmetyttää välillä ne äidit joille tuntuu tulevan suurena yllätyksenä se, että lapsen kanssa voi olla rankkaa ja että siinä kohtaa kun se lapsi syntyy niin ei välttämättä ookkaan enää aikaa itselle siinä määrin kuin ennen, jos ollenkaan... Vielä enemmän ihmetyttää ne äidit, jotka jo ekan kohdalla tuntuvat löytävän vain valitettavaa lapsiperheen arjesta, hommautuvat paksuksi kun eka lapsi on vasta jokusen kuukauden ja sitten kun lapsilla on se reilu vuoden ikäero niin valitetaan vielä kahta kauheammin kun on entistä väsyneempi ja sitten niitä lapsia pitää lykkiä hoitoon ettei oma pää hajoa.. Minäkin kyllä saisin lapseni hoitoon käytännössä milloin tahansa, mutta rehellisesti sanottuna ei baareissa juokseminen eikä kahvilla istuminen erossa omasta lapsesta kiinnosta tuon taivaallista. Kyllä mielummin vietän laatuaikaa oman jälkikasvun kanssa kun katselen känniääliöitä lähikapakoissa..

 

Aikalailla sammaa mieltä olen.

 

Oi miksi ei saa valittaa?

Mä narisen, nitisen ja örisen kuinka junnu tekee sitä ja tätä ja kokoajan saa juosta perässä ja elämä on välillä niin ankeeta ja ja ja..Silti oon raskaana enkä vaihtais tätä esikoistakaan mihinkään ikinä!

Joskus vaan tuntuu siltä että kaikki kaatuu niskaan enkä mä jaksa vääntää tekohymyä ja kertoa kuinka ihanaa ja auvoista meillä on..

 

Mulla vähän samanlaiset fiilikset. Kyllä mä tunnen olevani etuoikeutettu kun saan ja pystyn olemaan lapsen kanssa kotona. Ihmetyttää välillä ne äidit joille tuntuu tulevan suurena yllätyksenä se, että lapsen kanssa voi olla rankkaa ja että siinä kohtaa kun se lapsi syntyy niin ei välttämättä ookkaan enää aikaa itselle siinä määrin kuin ennen, jos ollenkaan... Vielä enemmän ihmetyttää ne äidit, jotka jo ekan kohdalla tuntuvat löytävän vain valitettavaa lapsiperheen arjesta, hommautuvat paksuksi kun eka lapsi on vasta jokusen kuukauden ja sitten kun lapsilla on se reilu vuoden ikäero niin valitetaan vielä kahta kauheammin kun on entistä väsyneempi ja sitten niitä lapsia pitää lykkiä hoitoon ettei oma pää hajoa.. Minäkin kyllä saisin lapseni hoitoon käytännössä milloin tahansa, mutta rehellisesti sanottuna ei baareissa juokseminen eikä kahvilla istuminen erossa omasta lapsesta kiinnosta tuon taivaallista. Kyllä mielummin vietän laatuaikaa oman jälkikasvun kanssa kun katselen känniääliöitä lähikapakoissa..

No kyllä mutkin yllätti se, että pienen vauvan kanssa oli niin rankkaa ja se väsymys oli niin totaalista. Ei se musta huonoa äitiä tee. Onnellinen mä olen tästä osastani silti. Mutta on tuokin musta outoa, ettei saa sanoa MITÄÄN negatiivista. Ihan normaaleita tunteita nuo on. Eri asia sitten, miten niitä käsittelee.

 

Mulla vähän samanlaiset fiilikset. Kyllä mä tunnen olevani etuoikeutettu kun saan ja pystyn olemaan lapsen kanssa kotona. Ihmetyttää välillä ne äidit joille tuntuu tulevan suurena yllätyksenä se, että lapsen kanssa voi olla rankkaa ja että siinä kohtaa kun se lapsi syntyy niin ei välttämättä ookkaan enää aikaa itselle siinä määrin kuin ennen, jos ollenkaan... Vielä enemmän ihmetyttää ne äidit, jotka jo ekan kohdalla tuntuvat löytävän vain valitettavaa lapsiperheen arjesta, hommautuvat paksuksi kun eka lapsi on vasta jokusen kuukauden ja sitten kun lapsilla on se reilu vuoden ikäero niin valitetaan vielä kahta kauheammin kun on entistä väsyneempi ja sitten niitä lapsia pitää lykkiä hoitoon ettei oma pää hajoa.. Minäkin kyllä saisin lapseni hoitoon käytännössä milloin tahansa, mutta rehellisesti sanottuna ei baareissa juokseminen eikä kahvilla istuminen erossa omasta lapsesta kiinnosta tuon taivaallista. Kyllä mielummin vietän laatuaikaa oman jälkikasvun kanssa kun katselen känniääliöitä lähikapakoissa..

Täys peesi tälle

 

Kyllä mäkin valitan, on se normaalia että joskus on vaikeaa tai tuntuu että pää hajoo kun mikään ei mee putkeen.

Mutta se että jos elämässä ei oikeesti oo muuta ku sitä valitusta ja se lapsi tuntuu taakalta sen muutaman tunnin päivässäkin niin kyllä mä miettisin että tuliko tehtyä vika päätös ja onko se lapsen etujen mukasta, saati sitten että kannattaako siihen vielä useampia tehdä.

 

Hei!
Kaikille pitäisi olla pakollinen kurssi missä on oikeita vauvoja ja yöherrämisiä ennenkuin suunnitellaan perheen perustamista, liian helposti purnataan että on vaikeeta lasten kanssa vanhemmissa se vika on ei lapsissa.

 

Hei!
Kaikille pitäisi olla pakollinen kurssi missä on oikeita vauvoja ja yöherrämisiä ennenkuin suunnitellaan perheen perustamista, liian helposti purnataan että on vaikeeta lasten kanssa vanhemmissa se vika on ei lapsissa.

juu, kellekään ei kuule valkene noilla sun kursseillasi se totuus vauva-arjesta Vauvoja on niin paljon erilaisia, että ennakointi mahdotonta.

 

Mä olisin ilomielin äiti parille lapselle, kunhan nyt vain saisin ne. Leikkisin ja kaikkea muuta kivaa. Eikä rasittaisi mua yhtään.

On se vaan jännä miten mielipiteet muuttuu.
Ystäväni ei tullut ihan luomusti raskaksi vuosien yritystenkään jälkeen
Hän aina valitti minulle ettei minulla ole varaa valittaa väsymyksestä tai mistään kun itse olen lapseni hankkinut ja hän ei saa edes yhtä
Aina oli hyvin katkeran oloinen jos siis erehdyin sanomaan kuinka on rankkaa kolmen lapsen kera jos heillä kaikilla oksutauti päällä tms.
Tai kun viimeisestä raskaudesta kerran erehdyin mainitsemaan että minulle tuli raskausmyrkytys ja en voi juoksennella pitkin klauppoja shoppailemassa hänen seuranaan.
Ei minulla ollut oikeutta valittaa tilastani kun olin luomusti siis tuossakin tilassa.

Kuinkas ollakkaan kaveri pääsi (yhteiskunnan maksamiin) lapsettomuushoitoihin ja tulikin raskaaksi
Alkoi valittaminen ja kivut ja kolotuksen raskausaikana ja kamalaa se oli vauva aikakin ja mitä isommaksi lapsi tulee aina vaan valittaa.
Joskus tekisi niin mieleni sanoa ettei sinulla ole varaa valittaa kun yhteiskunta auttoi sina lapsen saannissa ja itse sitä niin kovasti halusit.

Eli pontti, oli asia niin tai näin aina joku tekee toisen mielestä väärin
-Parempi keskittyä siihen omaan elämään ja antaa muidenkin elää omaansa vaikka muuten olisikin ystäviä.

 

[QUOTE="jebu";24750510]

On se vaan jännä miten mielipiteet muuttuu.
Ystäväni ei tullut ihan luomusti raskaksi vuosien yritystenkään jälkeen
Hän aina valitti minulle ettei minulla ole varaa valittaa väsymyksestä tai mistään kun itse olen lapseni hankkinut ja hän ei saa edes yhtä
Aina oli hyvin katkeran oloinen jos siis erehdyin sanomaan kuinka on rankkaa kolmen lapsen kera jos heillä kaikilla oksutauti päällä tms.
Tai kun viimeisestä raskaudesta kerran erehdyin mainitsemaan että minulle tuli raskausmyrkytys ja en voi juoksennella pitkin klauppoja shoppailemassa hänen seuranaan.
Ei minulla ollut oikeutta valittaa tilastani kun olin luomusti siis tuossakin tilassa.

Kuinkas ollakkaan kaveri pääsi (yhteiskunnan maksamiin) lapsettomuushoitoihin ja tulikin raskaaksi
Alkoi valittaminen ja kivut ja kolotuksen raskausaikana ja kamalaa se oli vauva aikakin ja mitä isommaksi lapsi tulee aina vaan valittaa.
Joskus tekisi niin mieleni sanoa ettei sinulla ole varaa valittaa kun yhteiskunta auttoi sina lapsen saannissa ja itse sitä niin kovasti halusit.

Eli pontti, oli asia niin tai näin aina joku tekee toisen mielestä väärin
-Parempi keskittyä siihen omaan elämään ja antaa muidenkin elää omaansa vaikka muuten olisikin ystäviä.[/QUOTE]

Näinpä. Samanlaisia kokemuksia useampikin.

 

No kyllä mun mielestä äideillä on oikeus valittaa jos siltä tuntuu. Vaikka ne lapset on ihania ja niistä on syytä olla onnellinen niin ei se sitä tarkoita että arki olisi aina ruusuilla tanssimista. Kyllä mua ainakin kyllästyttää toisinaan tämä kotielämä ja valitankin siitä mutta ei se tarkoita että katuisin lapsentekoa.

 

Mun mielestä ylipäänsä outoa tehdä lapsia, jos ne vaan vie päiväkotiin hoidettaviksi.

Enkä jaksa itsekään kuunnella tuollaista alituista valittamista, vaikka joskus varmaan jokainen vähän valittaa.