Apgarin pisteet?

  • Viestiketjun aloittaja mammuli81
  • Ensimmäinen viesti
mammuli81
Olen jäänyt miettimään, että minkä perusteella vauvalle annetaan Apgar-pisteet? Usein kuulee ihmisten kehuskelevan kymmenen pisteen vauvoilla. Minun esikoiseni sai kuitenkin 9 , mutta sitä ei perusteltu mitenkään. Enkä älynnyt kysyäkään. Nyt myöhemmin olen miettinyt, mikä asiaan vaikutti. Tytöntylleröni oli kuitenkin kaikin puolin terve ja normaalin punaisen värinenkin. Synnytys sujui ongelmitta jne.
 
En nyt muista mistä ne kaikki pisteet muodostuu, mutta tuo 9 on todella hyvä. Yleensä se yks piste menee väristä. Vauvat kun tunkeutuvat sieltä ahtaas kolosta, niin ovat usein hiemen sinertäviä. Tällee mule selitettiin. Meillä oli esikko, keskonen, 10 vauva, mutta kakkonen 9 vauva, kun tuosta väristä meni se 1 pois.
 
niin ja siitä menee myös pisteitä pois jos napanuora on kaulan ympäri..meillä eka oli 10/10 ja toka 9/9 tällä oli kaksi kertaa napanuora kaulan ympärillä ollu jonka sain tietää vasta kun oltiin kotiin lähdössä.
Että ei se 9 ole 10 vaan aina sillä on jokin merkitys jos pinna putoo pois.
 
Amaryllis
Googlettamalla löytynyt tieto:

Pisteet annetaan seuraavista osa-alueista:
*sydämen syke
*hengitys
*ärtyvyys eli hoitoon reagointi
*lihasjäntevyys
*ihonväri

Tosiaan se yksi piste menee yleensä aina sinertävästä ihonväristä. Harva vauva jää alle kuuden pisteen.

 
Meillä tyttö sai 7-7-8 muistaakseni.....napanuora oli kerran kaulan ympäri, sydänäänet laski melkein niin alas ennen syntymää, että meinasin joutua hätäsektioon, tyttöä piti läpsiä, että saatiin virkoomaan, oli lisäksi happi-/lämpökaapissa heti syntymän jälkeen eikä ihonvärikään varmasti ollut paras mahdollinen. Siinä nyt ainakin joitakin syitä!
 
Sama homma ku edellisellä, neljännen lapsen kohdalla, napanuora kaulan ympäri mut silti täydet. Meillä meni pisteet ekan kohdalla ku rääkäsyy ei meinannu kuuluu ja väristä 7/8. :heart: <br><br>
 
mie
Muakin harmittaa kun en tullu synnärillä kysyneeksi, miksi meidän lapsi sai 9 pistettä. Sektiolla synnytin ja huusi kyllä ennenkuin oli mahastakaan täysin ulkona, tosin synnytyskertomuksesta sitten luin, että oli ollut napanuora kaulan ja vartalon ympäri...
 
Se tavallisin pistemäärä on 9 ja se yksi menee todellakin väristä yleisimmin. Eli jos vauvan varpaat tai sormet sinertää, niin kun ne aina tekee, vielä minuutin iässä, niin piste menee.

"Ammattipiireissä" sanotaankin, että se viiminen piste on kätilölle, jos 10 pisteen vauva syntyy ;)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.06.2006 klo 13:08 nappa kirjoitti:
niin ja siitä menee myös pisteitä pois jos napanuora on kaulan ympäri..meillä eka oli 10/10 ja toka 9/9 tällä oli kaksi kertaa napanuora kaulan ympärillä ollu jonka sain tietää vasta kun oltiin kotiin lähdössä.
Että ei se 9 ole 10 vaan aina sillä on jokin merkitys jos pinna putoo pois.
Ei siitä oteta pisteitä pois jos napanuora on kaulan ympäri. Pisteet ovat ns. kuntopisteitä jotka siis kertovat vauvan voinnista syntymähetkellä (ja tarvittaessa 5 ja 10 min iässä)
10 pisteen vauvoja syntyy harvemmin, yleensä aina otetaan 1 piste pois väristä. Ja tämä on taas ihan pisteiden antajan oma näkemys joten senkin vuoksi jotkut ottavat hanakammin sen pisteen pois kuin toiset.
Yleensä on kuitenkin niin että jos vauva saa yli 7 pistettä niin kaikki on hyvin. Eikä huonommatkaan pisteet tarkoita sitä etteikö vauva olisi terve ja kaikinpuolin priima.
 
Meillä esikoinen sai pisteitä 5,6 ja 7. Oli syntyessään minun mielestä elottoman näkönen, veltto, väri ihan tumma, ei ääntänyt, eikä ilmeisesti pystynyt ominavuin hengittämään, sydän pumppasi kuitenkin niin se riitti.
Vauva vietiin heti sit toiseen huoneeseen kiireellä virvoteltavaksi, minulle jäi vähän arvoitukseksi, et mitä tehtiin, happikaappiin ainaki laitettiin ja ilm. lisähappea maskilla...siitä se sit virkosi onneksi nopeasti, niin ei tarvinnu viiä lastenosastolle. Kahdentunnin päästä synnytyksestä sain nähdä vauvan. Napanuora oli kahdesti (tai kolmesti) kaulan ympärillä ja ponnistusvaihe oli pitkä ja vaikea kummallekin!
Toka ja kolmas lapsi sai 9 pistettä, väristä napsahti piste molemmilta.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.06.2006 klo 21:08 HuliHumppanpuli kirjoitti:
"Ammattipiireissä" sanotaankin, että se viiminen piste on kätilölle, jos 10 pisteen vauva syntyy ;)
Joskus muistan kätilön sanoneen, että alakautta syntyneitä 10 pisteen vauvoja ei ole, kyllä niillä ainakin kämmenet aina sinertää, jos tarkkoja ollaan. Sektiolla syntyneillä taas se piste menee ärtyvyydestä tai jäntevyydestä, eli 10 vauvoilla se viimeinen piste taitaa tosiaan olla henkilökunnalle, kun toisille on tärkeää sanoa että "täyden 10 vauva tuli"

Napanuorasta kaulan ympärillä itsessään ei pistettä mene, mutta se tietenkin aiheuttaa helpommin väriin ja ehkäpä ärtyvyyteen/jäntevyyteenkin muutoksia.
 
krisse-80
Meillä pisteet oli 9-9 ja yksi piste lähti tod. näk. syntymäpainosta, joka oli reilut 2 kg, kun viikot oli kuitenkin 39+3. Väristähän se yleensä lähtee. Voi olla, että näin oli meilläkin, mutta tuskin pienipainoisena syntyvä koskaan kymppiä saa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.06.2006 klo 14:43 krisse-80 kirjoitti:
Meillä pisteet oli 9-9 ja yksi piste lähti tod. näk. syntymäpainosta, joka oli reilut 2 kg, kun viikot oli kuitenkin 39+3. Väristähän se yleensä lähtee. Voi olla, että näin oli meilläkin, mutta tuskin pienipainoisena syntyvä koskaan kymppiä saa.
Paino ei vaikuta pisteisiin mitenkään. Pienipainoinen voi hyvinkin saada täydet pisteet jos kunto on hyvä.
 
anu
Juu täällä näyttää olevan hyviä pisteitä.. mutta onneksi ne ei oikeesti merkkaa mitään.
Meillä tyttö sai 2-2-7 (pisteet lasketaan n.10min. välein) Napanuora kaks kertaa kaulan ympärillä, ei äännellyt, vetelä ja sininen. Vietiin heti lastenlääkärille; emme saaneet edes nähdä lastamme. Menin ihan sekasin siitä.

No vartin päästä happikaapissa potki terve ja reipas pieni tyttö ja puolen tunnin päästä synnytyksestä saimme hänet syliimme. :heart:
 
Täh?!?!? Siis miten voi lapsi saada syntyessään yhden tai kaksi pistettä, eikös hänessä sillon ole pakko olla jotain ns. vikaa...? Vai eikö niillä pisteillä tosiaan ole mitään merkitystä?!?!? :attn:
 

Yhteistyössä