Appivanhemmat

Ongelmana on minä ja appivanhemmat (aika yleistä tällä palstalla ). Appivanhemmissa ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta ne ärsyttää mua ihan hirveästi, enkä mä oikeen tiedä tarkkaa syytä siihen. Käydään harvoin kylässä heillä ja he tykkäävät nähdä lapsenlapsiaan, mutta... He eivät ole koskaan olleet minulle ilkeitä tai sanoneet pahasti ja kasvotusten tullaan ihan toimeen (tosin aika teennäisesti). Mikään ei pitäisi olla ulkoisesti vialla, ovathan he kasvattaneet ihan pojan ( jotain ovat siis tehneet oiken ). Olen yrittänyt järkeillä että he ovat mieheni vanhempia ja haluavat nähdä lapsia, mutta aina silti ottaa päähän kun sinne pitäisi mennä tai he tulisivat meille, jotenkuten olen yrittänyt hymyillä vierailujen ajan. He ostelevat lapsille mielellään lahjoja (kysyvät ensin mitä tarttee) antavat rahaa lasten vaatteisiin, tuovat välillä meille ruokaa (vaikka emme sitä tarvitsisi), ehkä se on tuo yliholhoaminen ja meidän asioihin puuttuminen joka menee minulla hieman yli.
Olisihan se kiva tulla appivanhempien kanssa toimeen, niin tämä elämäkin olisi helpompaa ( ei tarvitsisi katkerana miettiä milloin taas nähdään). Ehkä jonain päivänä saan asenteeni kuntoon
Onko muilla vastaavia ongelmia?

 

Olen aistivinani samaisen tilanteen meilläkin miniän suhteen... välimatka on pitkä ja harvoin näemme, puhelimessa olis kiva edes lapsenlapsen kuulumisia kuulla, mutta aina soitetaan pahaan aikaan, no poika tietysti kertoilee kuulumisia, mutta kyllähän se äiti enempi vielä pienen vauvan kanssa on.... en halua tunkeutua ja puuttua nuorten asioihin, mutta olis kiva kuulla ihan arkipäivän asioita

 

omat appivanhempani ovat eronneet. Anoppi otti pienimmäisemme hoitoon ja molemmilla kerroilla kävimme hakemassa tyttäremme (silloin 1 v.) kapakasta kun mummi oli lähtenyt vähän ulkolemaan.

Emme ole tekemisissä muuten kun anoppi nykyisin lähettelee kortteja ja kirjeitä jossa valittaa kuinka miniä varasti häneltä pojan (poika nyt 43 v).

Appi on onneksi selväpäinen siis kaikinpuolin mutta käy vain todella harvoin. Sanoo ettei heidän suvussa ole koskaan ollut tapana oikein olla tekemisissä. Mut parempi sekin kuin ns, anopin vaihtoehto.

Kiva olisi ollut jos olisimme voineet olla tekemisissä appivanhempien kanssa mutta välit anoppiin menivät kokonaan. Miehenikään ei halua olla tekemisissä. Olen sanonut hänelle että olisi väleissä äitinsä kanssa kuitenkin johon mieheni toteaa että "missä väleissä?".

Surullista mutta toisaalta huojentavaa koska emme olisi hänelle enää voinut lasta hoitoon luottaa!

 

Meillä on vähän saman tyylistä. Anoppi huolehtii joskus vähän turhankin paljon asioistamme ja olettaa asioita, joista ei ole edes keskusteltu.

Nyt taas joulu tulossa ja senhän tietää, että anoppilaan pitäis mennä, vaikka siellä käydään väh. 3xkk:ssa syömässä ja muutenkin nähdään usein. Olemme menossa jouluksi vanhemmilleni, mutta eihän anoppilan väki sitä ymmärrä. Omia vanhempiani näen melko harvoin nykyisin ja nyt haluankin viettää koko joulun siellä, kun se pitkästä aikaa on mahdollista. Saan varmasti anopin vihat päälleni, kun ilmoitan, ettemme tule koko jouluna käymään. Miksi joulun pitää olla niin erityinen vierailuaika, vaikka muuten nähdään usein?

Muuten onneksi menee anopin kanssa ihan hyvin, mutta joskus ärsyttää, kun hän huolehtii syömisistämme yms. ihan kuin eme itse saisi ruokaa hankittua. Aina käymään tullessaan hän tulee "eväiden" kanssa ja heiltä lähtiessämme meillä on myös eväät mukana. Onneksi mieheni ei ole kiinni vanhemmissaan ja hän tekee myös selväksi, ettei asioihimme liikaa pidä puuttua. Joskus vaan ottaa päähän ne anopin touhut.

 

Ihana anoppi, käy joka vuosi ja silloinkin vain jos pyydetään. Ei ole kasvattanut miestäni ja on siis etäinen. Mukava ihminen, voisin tavata useamminkin!

Vastapainona on sitten aivan kamala appiukko. Kun tulee käymään, pitäisi punainen matto levittää ja herrana kohdella. Mitään käytöstapoja ei hänellä ole, eikä omasta mielestä tarvikkaan kun on niin paljon parempi kuin me kaikki muut.

Lapsenlapsestaan ei välitä lainkaan, koskaan ei kysele kuulumisia ja kun käy ei edes katso poikaan päin. Saatika että puhisi pojalle jotain.. Omaa poikaansa, minun miestä, kohtelee kuin koiraa. Huutaa pää punaisena että asiat on tehtävä niinkuin hän sanoo ja juuri sillä minuutilla.
Jos lapset on sairaana kun on tulossa kylään, soittelee kaikille sukulaisille että onko lapset todellakin sairaana vai keksitäänkö vaan.. Kamalaa sanon minä. Oikeasti luulin ettei tällaisia ihmisiä ole olemassakaan

Omilla avaimilla tuli sisään jos ei oltu kotosalla. Tavaroita heitteli roskiin kun oli hänen mielestään aika siivota autotalli.

Minusta kuitenkin löytyy sen verran naista ettei kukaan hypi silmilleni omassa kodissa pienten lasten nähden. Eikä minun lasten tarvitse pelätä ketään omassa kodissaan. Niinpä vaihdatin lukot, sanoin appiukolle suorat sanat ja rauhallista on ollut pitemmän aikaa! Ja tulee olemaan

 

\

Olen aistivinani samaisen tilanteen meilläkin miniän suhteen... välimatka on pitkä ja harvoin näemme, puhelimessa olis kiva edes lapsenlapsen kuulumisia kuulla, mutta aina soitetaan pahaan aikaan, no poika tietysti kertoilee kuulumisia, mutta kyllähän se äiti enempi vielä pienen vauvan kanssa on.... en halua tunkeutua ja puuttua nuorten asioihin, mutta olis kiva kuulla ihan arkipäivän asioita

Minä ainakin sanon kaikille soittajille, jos en ehdi juuri silloin puhua, en katso sitä, onko anoppi vai joku muu. Muutoin puhelen kyllä arkiasioistakin, mutta välillä kieltämättä nyppii anopin tapa neuvoa joka asiassa. Eihän siinä mitään, joskus hyviäkin neuvoja tulee, mutta ei nyt joka asiaan tarvi sanoa "Kuule, sinun pitää nyt...". Samanlaista puhetapaa en voi käyttää, koska hän itse loukkaantuu kovasti :/

Kerran hän pätkäytti suoraan, että hänen mielestään lapsemme ei opi syömään monipuolisesti, jos emme anna mansikoita kymmenkuiselle Niin, meillähän on allerginen lapsi... Anopin omat kaksi nuorimmaista eivät syö käytännössä lainkaan vihanneksia tai salaatteja, mitä meidän lapset kyllä vetävät joka ruokakerta. (tulihan vuodatettua)

Jos jatkuva neuvominen jätetään pois, niin anoppini on mukava ihminen ja tulen hänen kanssaa toimeen. Kaikkein parasta on hänen antamansa aika lastenlapsille, hän ihan oikeasti leikkii heidän kanssaan ja sitä arvostan todella paljon!

 

Anoppini kanssa meni ihan hyvin kunnes vaihdevuodet iskivät, siis hänelle. Soiteltiin ja käytiin kaupungilla jne. Nykyään ottaa päähän mennä sinne ja ottaa päähän jos tulevat meille.

Myönnän että tulkitsen hänen sanomisiaan kielteisesti osittain koska hän ärsyttää minua. Mutta joskus kun kavereitani on ollut yhtäaikaa meillä, niin kyllä hekin ihmettelevät anoppini möläytyksiä.

Anoppini yrittää kasvattaa lapsiamme kaiken aikaa, joka ei tosiaankaan kuulu hänelle. moittii syömistä ja kertoo 50luvun joululahjoista ja ihmettelee nykypäivän tyytymättömiä lapsi.

No anoppi saa tuntea kyllä nahoissaan lasteni mielipiteet, lapset eivät koskaan halaa, suukota tai mene hänen syliinsä. Hän saa siinä sivusta katsella kun pyörivät äitini ympärillä. Ja sen verran fiksu olen, että en ole lasten aikana koskaan moittinut appivanhempiani, päin vastoin haluan, että lapsilla on hyvät välit isovanhempiinsa.

Anoppi on välistä pyytänyt lapsia yökylään, mutta eivät he halua mennä sinne, kun kuri on kovempaa kuin kotona. Vastaavat menevänsä toisen Mumman luo, missä ei vaadita mitään ihmeellisyyksiä ja ei tarvitsekkaan. Osaan nimittäin itse olla aikamoinen alikessu kun sille päälle satun, riittää, että minä ja mieheni pidämme lapset kurissa.

 

OMPA HARMI JOS APPIVANHEMPIEN KANSSA TÖKKII.ITELLÄNI MAAILMAN PARHAAT SELLASET.AINA SAA APUA KUN TARVII JA VARMASTI PIDETÄÄN IHMISENÄ,LAPSET VIETTÄVÄT LÄHES JOKA PÄIVÄ USEITA TUNTEJA MUMMOLASSA,MUMMO JA UKKI PITÄVÄT MUKSUJA MUKANAAN KAUPOILLA JA AJELUILLA MUUTENKIN.OLEN TODELLA ONNELLINEN APPIUKOSTANI JA ANOPISTANI PAREMPIA EN OLISI VOINUT SAADAjavascript:emoticon('=)')YRITÄN MYÖS KIITTÄÄ HEITÄ VÄLILLÄ,SILLÄ KIITOKSEN HE ANSAITSEVAT

 

Ensimmäisen kerran "kuulen", että anopilla on vaihdevuodet!
Ja se riittää syyksi, että hänen kanssaan ei tule juttuun!

Upeata lukea, että joku on oivaltanut hyvän elämän itselleen ja perheelleen..hyväksymällä luonnollisen kanssakäymisen isovanhempien kanssa. Hänen perhessään ollaan onnellisia!
Turhat nipotukset pois ja katse uuteen vuoteen. Parempaan huomiseen!

 

Mä tuun enempi toimeen anopin kans mitä appiukon kans. Anoppi ei puutu mun ja mieheni elämän kulkuun mutta appiukko taas VARMASTI puuttuu. Kerran sattuikin riita appivanhempien luona ja tottakai appiukko heti ekana alkoi kertoileen mikä on oikein ja mikä ei.
Anoppi, mieheni pikku veli ja sen kihlaatu kävi meillä joulukuun ekana viikon loppuna ja se meni oikein hyvin. Appiukko ei ollu mukana. Anoppi kertoi syynsä miks appiukko ei tullu mukaan. Anopin kans oli mukava juttu tuokio.
Reiluun vuoteen emme oo käyneet heillä. Oli talon rakennusta ja sit tämä joulu aika. Kuitenki oon ollu nii helpottunu ku ei oo tarttenu käydä appivanhemmilla.

 

\

Ensimmäisen kerran "kuulen", että anopilla on vaihdevuodet!
Ja se riittää syyksi, että hänen kanssaan ei tule juttuun!

Upeata lukea, että joku on oivaltanut hyvän elämän itselleen ja perheelleen..hyväksymällä luonnollisen kanssakäymisen isovanhempien kanssa. Hänen perhessään ollaan onnellisia!
Turhat nipotukset pois ja katse uuteen vuoteen. Parempaan huomiseen!

Vaihdevuodethan on monille naisille tosi vaikeat ja joillakin vaikuttaa ikävästi käytökseen..

Luonnollinen kanssakäyminen isovanhempien kanssa ei aina vaan ole mahdollista. Kaikki vanhemmat eivät ole syystä tai toisesta kiintyneet lapseensa, saatika lapsenlapseensa. Puhumattakaan siitä että heidän elämä tai auttaminen kiinnostaisi. Karua, mutta totta. Minkäs teet?

Vaikka miehen puolen isovanhempiin ei meidän lapsi ole yhteydessä, ollaan meidän perheessä onnellisia! Onhan lapsella toiset todella rakastavat ja välittävät isovanhemmat :heart:

 

mutta välillä kieltämättä nyppii anopin tapa neuvoa joka asiassa. Eihän siinä mitään, joskus hyviäkin neuvoja tulee, mutta ei nyt joka asiaan tarvi sanoa "Kuule, sinun pitää nyt...". Samanlaista puhetapaa en voi käyttää, koska hän itse loukkaantuu kovasti :/

Kerran hän pätkäytti suoraan, että hänen mielestään lapsemme ei opi syömään monipuolisesti, jos emme anna mansikoita kymmenkuiselle Niin, meillähän on allerginen lapsi...


En tiedä onko tässä suomalaisuudessa joku sellainen erityispiirre, että ihmisille ei useinkaan sanota SUORAAN että he mielipiteillään ja käytöksellään loukkaavat muita.En minä nyt tiedä kannattaako sitä aina hienotunteisuuden vuoksi pitää suunsa kiinni jos joku päräyttää jotain josta ei ite tykkää...sittenhän sitä pikkuhiljaa vaan rupeaa välttelemään tuota päräyttelijää kun se "vaan jotenkin ärsyttää".
Jotenkin huolestuttaa kun lukee esim. 100-lehden tekstareita ja ihmiset niissä valittaa mutkan kautta asioita mistä ehkä olis voinut sanoa ääneenkin.
Ihan vaan reippaasti ja vaikka vähän huumorilla, rakkaat ihmiset, ladatkaa takasin!!! Mitäs siittä jos loukkantuvatkin vähän...Ei tommosia mansikan syönti neuvoja kannata niin äärettömän vakavasti ottaa. Meidän mummi soittelee joskus aamusella ja sanoo että laita nyt lapsille paljon päälle kun ulkona on kylmä ilma...ja mä sanon että, ei kun aattelin ne alasti ulos laittaa kun aurinko kuitenki paistaa.Se siitä!

 

minua eivät anopin eikä muidenkaan neuvot hirveästi haittaa. käytän ns. kuulosuodatinta eli jos jollakin on minulle hyviä neuvoja töissä tai kotona tai kylässä, ne joista en ole kiinnostunut menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. samoin käy kaikenlaisen muun keskustelun kanssa eli otan aktiivisesti osaa vain minua kiinnostaviin keskusteluihin olematta silti epäkohtelias.
olisin varmaan hermoromahduksen partaalla jos hikeentyisin jokaisesta neuvosta joka olis vastoin omaa mielipidettä. eihän tässä nyt itsekään ole mikään enkeli
mut onneks mulla on ystävälliset ja älykkäät appivanhemmat (ovat varmasti kivemmat kun minä sitten aikanaan...)