Apua, kun kaikki pyykit pitää pestä eri koneellisissa??

  • Viestiketjun aloittaja kilpukka
  • Ensimmäinen viesti
kilpukka
Hei!
Vähän vaikea oli otsikkoon selittää ymmärrettävästi. Siis mitä ihmettä teen kun meidän perheen vaatteita pitää pestä niin eri lämpötiloissa ja eri aineilla ja vielä eri väriset erikseen, että vaan muutama vaate kerrallaan olisi menossa koneeseen? Tyttövauvalla on herkkä iho ja käytän mietoa pesuainetta hänelle. Sillä taas ei isomman pojan ja aikuisten vaatteet tunnu lähtevän puhtaaksi. Pojalla ja aikuisilla on tummia vaatteita, valkoisia, punaisia, jne, vauvalla esim. vaaleanpunaista, punaista ja valkoista ja kaikki nämä eri värit pitäisi pestä erillään toisistaan ja lisäksi eri pesuaineella isomman lapsen ja vauvan vaatteet. Joskus olen tuskastunut ja yhdistellyt ja sitten on ollut vauvan vaaleanpunainen haalari harmaana tai vauvan pesuaineella ei ole muut pyykit puhdistuneet. Siis miten yhdistelette vaatteita koneeseen??
t. uusavuton :(
 
Mä pesen tummat, punaiset, villan erikseen. Kaikki kirjavat joissa on valkoistakin menee valkoisten kanssa samoin useamman kerran pestyt kirjavat. Vaatteet jotka saa pestä 60 asteessa menee sinne vaippojen, lakanoiden ja pyyhkeiden kera ja loput 40 asteeseen. Kaiken pese pesupähkinöillä ja käytän tarvittaessa tahranpoistoainetta. Harvat lasten vatteet muuten värjää, vaan tummat pesen muista erillään, mutta yksikään H&M, lindexin, tutan tms. lasten vaate ei ole ikinä värjänny.

muoks. monet vauvan vaateethan voi pestä 60 asteessa joten pese niitä pyyhkeiden ja lakanoiden kanssa niin saa täysiä konellisia =)
 
kilpukka
Kiitos ihan hyvistä vastauksista =)
Heffalump, mitä tahranpoistoainetta käytät? Pelkään aina et lähtee kaikki väritkin tahranpoistoaineella tai että vauvan iho ärtyy jos pyykätessä käytän tahranpoistoainetta.
 
Swipen sininen yleispuhdistusaine (emäksinen) on myös hyvä ja turvallinen tahranpoistoaine, ei lähde värit.
Käy katsomassa http://www.homcare.fi sivuilla sieltä löydät tietoa tuotteista.
Yv:tä voit myös lähettää .
 
minä pesisin vauvan vaatteet yhdessä koneellisessa sillä miedolla pesuaineella.

Aikuisten ja pojan vaatteet samassa koneellisessa, valkoiset/vaaleat (vaaleanpunaiset, beiget ym) valkaisuaineella, tummat(mustat, tummansiniset, punaiset) värillisille pyykeille tarkoitetulla pesuaineella, värikkäät(esim raidalliset) sitten samalla kuin tummat
Farkut pesen yleensä samassa koneellisessa ilman huuhteluainetta tai sitte jos on pakottava tarve saada farkut niin pistän tummien sekaan
Harvemmat lastenvaatteet tosiaan niinkuin joku aiemmin sanoikin että eivät värjää :)
 
Meillä on pesty lapsen vauva-aikana ja välillä vieläkin kaikki lapsen vaatteet 60 asteessa, vaikka lapussa 40 astetta olikin suosituksena ja hyvin on toiminut, ei ole vaikuttanut kokoon tai värin lähtöön mitenkään. Tosin villa- ja ulkoiluvaatteet pesuohjeiden mukaisesti.
Ollaan myös oltu niin laiskoja, ettei olla jaksettu paljon värin mukaan pyykkiä lajitella, joten sekaisin vaan kaikki. Tosin pari ekaa pesua kannattaa pestä samanväristen kanssa. Tai esim. joku värikäs uusi vaate mustien kanssa pari ekaa kertaa. Ja kyllä, meillä tulee puhdasta pyykkiä. :)
 
Pese vaaleanpunaiset ja valkoiset keskenään kirjopyykkiaineella, ja joskus tarvittaessa valkoiset valkaisuaineella. Punaiset, beiget, tummat ym. värikkäät (ei kuitenkaan vaaleat) voi pestä kirjopesuaineella keskenään.
 
MInä vaihtaisin pesuaineen, joka sopii kaikille.
Meillä on 8v, 7v, 3v x2 ja 4kk ikäiset lapset, joten pyykättävää on.
Pesen valkoiset erillään muista, usein käytän pesun ja huuhtelun välillä kloriittia. Vaaleat erikseen, mustat erikseen, sinivihreät erikseen, punaiset erikseen. Pestävää on. Olethan huomioinut, vaikka koneesi olisi esim; 8kg:n kone, niin kaikki ohjelmat eivät sovellu siihen. Meillä 8kg:n eco bubble ja vain yksi ohjelma soveltuu 8kilolle, muut 2-4kg. Ja henkilökohtaisesti suosittelen nestemäistä ainetta ja ennemmin vajaita kuin täpötäysiä koneellisia.
 
Minä myös vaihtaisin tuon pesuaineen kaikille sopivaan. Esim. Neutral, Omo Sensitive tai Bioluvilin uusi hajusteeton pesuaine. Valikoi sellainen missä ei ole valkoisuainetta, niin sopii kaikenlaiselle pyykille. Kyllä meillä saa tuolla aineella lähtemään miehenkin hajut, kun ottaa tällöin vain vähän pidemmän pesuohjelman.

Meillä kaikki vaatteet käyttöönottopestään yksittäin aina ensin. Tällöin vaatteesta lähtee ns. tehdasväri pois, eikä sitä irtoa tulevissa pesuissa enää merkittävissä määrin. Näin ollen vaatteita voi rohkeammin yhdistellä samaan koneeseen. Pyykit lajittelen seuraavasti, pääperiaatteena se mitä väriä on vaatteessa eniten:

- Punaiset, oranssit, vaaleanruskeat, keltaiset jne.
- Siniset, vihreät, tummanlilat jne.
- Mustat
- Valkoiset
- Pyyhe- ja lakanapyykki (jonne lyön kaiken väriset mustaa lukuunottamatta sekaisin)
- Hienopyykki
- Villapyykki

Pääsääntöisesti koneelliset ovat 40 asteen koneita hienopyykkiä, lakanoita ja villapyykkejä lukuunottamatta. Jos pyyhkeitä (esim. puklurättejä) on vain vähän, lyön ne 40 asteen koneelliseen. Joskus teen myös tuollaisen "ei sovi mihinkään lajittelukasaan" -koneellisen, jonne laitan kaikki pyykkikorin pohjalle pyörimään jääneet epämääräiset, kirjavat vaatteet :D Ja joskus kun tarpeeksi laiskotuttaa, lyön koneeseen mitä käteen sattuu. Suurimmilta vahingoilta on silti aina vältytty ;)
 
Kirjava pyykki menee kyllä kaikki samaan koneeseen (punainen, sininen, vihreä, ruskea). Valkoiset, pastillisävyiset tai muuten vain vaaleat taas samaan koneeseen. Toki ensimmäisellä kerralla kannattaa pestä varovaisemmin (mahdollisesti erikseen) että se väri mikä irtoaa, niin irtoaa.

Meillä on suhtellisen helppoa pyykin lajittelu, kun kaikki on joko tummaa tai vaaleaa. Eli:

60 astetta tumma pyykki (sukat, kalsarit, t-paidat...)
40 astetta tumma pyykki (farkut, tietyt paidat)
60 astetta valkoinen/vaalea pyykki (sekä pyyheliinat-petivaatteet yms.)
40 astetta vaalea pyykki (lähinnä mun hienommille neulepaidoille ja aremmille kankaille)

Koneesta sitten ohjelma: likainen pyykki, hellävarainen, käsinpesu, jne. Mitä sitten tarvitaankaan. Huuhteluainetta ei olla käytetty vuoteen. Siksi urheiluvaatteetkin menee silloin tällöin 6o asteen pesuun, että hiki lähtee kunnolla.
 
Meillä hajusteeton herkän ihon pesuaine, jolla pesen kaiken. Jos on oikein likaista niin esipesu samalla aineella tai sitten mitallinen vanishia joukkoon ja koneeseen lisähuuhtelu, niin vauvankin iho kestää. Monista aineista pieni saa ihottumaa. Pyykit jaan ronskisti kolmeen: 1) vauvan vaipat ja harsot 2) tummat ja värilliset 3) vaaleat ja valkoiset. Lämpötilana yleensä 40 astetta, poikkeuksena lakanat ja vaipat, jotka menee 60 asteessa. Jos joku vaate ei kestä, sitä ei ollut meille tarkoitettu :D
 
Ja vaateostoksilla on myös hyvä joskus miettiä pyykkäystä. Meillä esim omat alusvaatteet ja vauvan arkivaatteet ovat valkoisia, miehen alusvaatteet ja sukat mustia/tummansinisiä. Ja arvatkaa vaan valittaako herra että "taaskaan ei ole pesty mun pyykkiä" :headwall: Minkäs teet kun yksi pulauttaa noin 20 kertaa päivässä...
 

Yhteistyössä