Apua raskauspahoin vointiin

Minulle on jäänyt aivan mysteeriksi aamupahoinvointi.Itse asiassa heti herättyä on ainoastaan hyvä olo.Ököttää ja kuvottaa koko ajan.Vähä olen saanut apua kylmän syömisestä mutta pitää koko ajan vaihtaa elintarviketta.Enää ei voi syödä jäätelöä,purkkiananasta, hedelmäpirtelöitä..yms. kaikki rupee pikku hiljaa etomaan jo pelkkänä ajatuksena.Olen ollut raskaana vasta kuukauden, millojn tämä paha olo loppuu,vai loppuuko koskaan.Ensimmäinen neuvola on ensi viikolla mutta kaipaisin kokemuksen tuomia neuvoja :heart:
 
Mulla ei ole koskaan ollut aamupahoinvointia vaan olen kahden raskauden aikana kärsinyt ympärivuorokautisesta pahoinvoinnista. Jopa öisin! Lopulta en ole voinut syödä mitään, ei edes vesitippaa juoda. Ekassa raskaudessa aika kauan pärjäsin banaaneilla ja tavallisilla Pringleseillä :D Terveellinen ruokavalio vai mitä! Mulla siis jo hajut teki pahan olon, enkä voinut sen vuoksi laittaa ruokaa edes suuhun, kun jo yökkäsin. Jopa vasta leikatun ruohon haju yökötti.
Istuin suljettujen ovien takana, kun mies raukka teki itsellensä ruokaa keittiössä, liesituulettimen alla tietenkin ettei hajut leviä.

Toka kerralla ei ollut mitään pahoinvointia, mutta kolmas oli kaikista pahin. Silloin aloin hakemaan apua ja kokemuksia muilta. Olin niin heikkona lopulta, etten jaksanut edes puhua. Kävin akupunktiohieronnassa, se auttoi pienen hetken. Lopulta kuulin usealta ihmiseltä, että olivat käyttäneet Postafenia tähän vaivaan. Mies myös haki apteekista B-vitamiinia ja sielläkin suositeltiin Postafenia.
Kysyin asiasta äitipolilla lääkäriltä ja hän sanoi sen olevan turvallinen lääke. Näin vastasi mulle kolme eri lääkäriä. Sitten uskalsinkin kokeilla sitä. Ja se auttoi! Pahoinvointia jäi kyllä jäljelle, mutta sen kanssa pärjäsi eli sain siis syötyä tarpeeksi.
 
Itse painin samaisen ongelman kanssa juuri tälläkin hetkellä. Oksettaa, oksettaa ja oksettaa :x pönttöä on tullut halailtua viimeviikon loppupuolelta saakka kiitettävästi ja loppua ei näy varmaan vielä useaan useaan viikkoon (toivossa on hyvä elää, että rupeaa kuitenkin jossain vaiheessa helpottamaan!!!). Itselläni pahaolo on pahimmillaan aamupäivällä, iltapäivä menee jotenkuten ja illalla alkaa selvästi helpottaa.

Ainut mikä minulla auttaa on vähän väliä jonkin syöminen. Isoja annoksia ei muutenkaan tunnu menevän nyt alas, joten max puolen tunnin välein jotain pientä poskeen. Lisäksi siis tottakai oikea lounas ja päivällinen, mutta annoskoot pienentyneet normaalista. Koitan itse suosia naposteltavana hedelmiä ja muuta kevyttä jottei paino ala jo heti näin alussa nousemaan. Mm. jääkaappikylmät viinirypäleet, mandariini, lasten erilaiset pilttipurkit jne on hyväksi havaittuja. Myös nektariinit menee. Aamuisin olen heti herättyäni pyrkinyt kumoamaan jogurttipurkin, jotta olisi hetimiten jotain mahassa... Vettä pitäisi opetella juomaan varmaan myös enemmän, sitä ei vaan tunnu ikinä muistavan ottaa.

Hankalaahan tämä tällainen jatkuvasti syöminen on, ainakin kun sellaiseen ei ole tottunut.

Kaveri joutui tiputukseen saakka pahoinvoinnin yllyttyä ihan mahdottomaksi ja mikään ei pysynyt enää sisällä. Toivon hartaasti että siihen en kuitenkaan jouduttaisi.

Tsemppiä PikkuOtus, kerro jos keksit jonkun todella hyvän konstin pahoinvoinnin laannuttamiseen :hug:

Piiju rv6+5
 
lisäisin tuohon omaani vielä,että olen ollut pahoin voivana sen kuukauden ja raskaana kaksi.ajatus ei illalla näköjään luista.
ton vinkin olen kuulut joskus aijemmin että kannattas vähä niinkuin koko ajan syödä.ja oikeastaan hyvä olo on vain silloin kuin jotain natustelee.huono olo nälkäisenä ja myös kylläisenä..toivottavasti tämä laantuisi :heart:
mutta täytyy kokeilla noita pilttipurkkeja jääkylmänä
 
Mnulla oli aikoinaan kans koko ajan huono olo, etova olo mahassa. En jaksanut ton huonon olon vuoksi yhtään mitään. Oksentaa ei onneksi tarvinnu. Mulle auttoi kun aloin syömään B6 vitamiinia raskauden puolessa välissä kun joku suositteli sitä. Siinä kans rajoitettua kuinka paljon sitä sai ottaa raskaana, mutta mulle se annostus riitti. Heti jos muutamaan päivään en ottanut tota vitamiinia huono ja etova olo palasi. Saa apteekista ainakin ja eikä ollut kallista jotain 6-7 euroo vuonna 2003 tietty nyt hinta on voinut laskea tai nousta siitä.
 
joka ei ollut vain aamusellaista...Kokopäivän kestävää..sisällä pysyi varmaan 2dl nesteitä päivässä..Huh..sitä zombie-oloa..

Vaan ainoa mikä auttoi oli AKUPUNKTIO...itse menin epäilevänä..vaan jösses se auttoi..Reilun viikon saatoin tankata ja syödä mitä vaan(melkein)...sitten pahaolo tuli takaisin...Vaan olo oli huomattavasti parempi...kun olin saanut jotain syödyksi ed. viikolla..

suosittelen
 
Heips...Tarinat pahasta olosta kuulostaa tutulta...Itse odotan 3:tta lastani 8+1 viikolla. Aikaisemmat raskaudet -03 ja -05 ovat sujuneet ilman pahaaoloa. Mutta tämä nykyinen raskaus on kyllä antanut minun ymmärtää miltä teistä muista jotka on kertoilleet pahoinvoinnista raskausaikana, on tuntunut.

Pahoinvointi iskee illalla kello 22.00, jatkuu yön, ja aamulla 11.30 voi alkaa miettimään mitä suuhun oikein laittaisi... Syötyäni ihan vähänkin jotakin; olo alkaa olla täysi ja pahaolo taas saapuu, eli periaatteessa olen pahoinvoiva ihan 24tuntia vuorokaudessa. Kaikki Mahdolliset ruuan tuoksutkin saavat nykyään voimaanpahoin :'( .

Maanataina olisi virallinen ensi neuvola.Mutta olen joutunut jo 2 kertaa käymään painotarkkailussa, sillä 2päivän aikaan on 4 kiloa painoa hävinnyt, mutta alamaha senkun kasvaa....

Toivottavasti pahaolo loppuisi nopeasti eikä kestäisi koko raskausaikaa!!!!

Tsemppiä toisille odottajille....


 
Tietääkö kukaan, saako 20 mg Heksavitia enää apteekeista? Mies kävi eilen kysymässä sitä ja Yliopiston apteekissa sanoivat, että se on lopetettu jokin aika sitten ja tuskin löytyy enää mistään. Netistä en löytänyt mitään tietoa lopettamisesta.
 

Yhteistyössä