Apua, varhaisraskauden ultrassa ei kaikki hyvin

Osaisiko joku jakaa kokemuksia? Kävin vahaisraskauden ultrassa, menossa arviolta 5+4 - 6+0. Haalea plussa tehty kaksi viikkoa aiemmin. Ultrassa löytyi vain 1,1cm sikiöpussi ja sisältä epämääräinen 3mm kaiku, jossa ei näkynyt verenkiertoa eikä sykettä.

Gyne sanoi, että luultavasti tuulimuna, viikon päästä uuteen ultraan. Kohtu on kasvanut normaalisti ja mulla on kunnon oireet pahoinvoinnista kipeisiin rintoihin. Viime päivinä on tullut ihan tosi vähän ruskeaa tuhrua.

Olen ihan hajalla, ilmeisesti tämä nyt menee sitten kesken tai keskeytetään jos ei itsekseen tule ulos. Onko kenellekään käynyt toisin vastaavassa tilanteessa? Tai onko kokemuksia siitä, kuinka kauan pitää kestää, jos onkin tyhjennys edessä?
 
Ei kokemusta tuosta tilanteesta, mutta tuo viikkomäärä kuulostaa sen verran pieneltä että ei ihme jos ei vielä sykettä näy. Itse kävi alkuraskauden ultrassa ja sillon oli rv 6+0 ja ultraaja sanoi että juuri ja juuri tultiin niillä viikoilla että syke näkyi. Eli ei yhtään mahdotonta että viikon päästä siellä syke näkysi. Mitkä viikot sulla pitäis olla?
 
Munkaan mielestä ei ole mitenkään mahdotonta ettei syke vielä näy noilla viikoilla vaikka kaikki oiskin hyvin, ja siis ilmeisesti kuitenkin sikiöpussista löytyi kaiku alkiosta? Onko mahdollista että raskaus olisikin alkanut jonkun verran myöhemmin, onko sulla kuinka täsmällinen kierto? Tai voiko olla että alkio ois kiinnittynyt hiukan myöhemmin kun menkoista laskien luulisi?
 
Viimeksi muokattu:
Tarkkaa viikkolukemaa ei ole tiedossa, koska edeltänyt kierto oli reilusti normaalista poikkeava. Mutta piti olla silloin toissapäivänä 5+4 - 6+0. Ultrassa tosiaan näkyi joku 3mm kaiku, mutta ilmeisesti ei esim. erillistä ruskuaispussia ja alkiota. Vain ”jotain”. Odottelen tässä nyt sitten keskenmenoa alkavaksi, kun en osaa mitään parempaa toivoa. Kauheeta, kun kaikki raskauden oireetkin on olemassa ja pahenee vain. ;(
 
Täällä vähän samojen ongelmien kanssa painin.

Mulle tuli perjantaina täysin shokkina, ettei sykettä löytynyt. Kävin ultrassa, koska ollut kipuja. Perjantaina siis viikko 6+3 menkoista laskien. Uusi hyvä ultralaite, ja vain tyhjä pussi näkyi. Sain samantien ajan gynepolille ja uuteen ultraan maanantaille, alettiin myös suunnitella tyhjennystä.

Kun tokenin ensijärkytyksestä, aloin tutkia tuulimunaraskautta ja miettiä onko ovulaatio voinut olla myöhemmin. Suuresti ihmettelin sitä, että niin heti alettiin puhua tyhjennyksestä.

No eilen sitten oli se toinen ultra, mutta ei edelleenkään näkynyt muuta kuin tyhjä musta aukko. Lääkäri kuitenkin sanoi, ettei mitään hätää ja voin odottaa. Hän ultraa viikon päästä eli ensi maanantaina uudestaan, vaikkei hirveästi toivoa antanut.

Sain eilisen hCGn tulokset, 21 000, perjantaina uusiksi.

Tein ovulaatiotestejä kun tätä raskautta yritettiin, mutten saanut ovulaatiota ”kiinni”, siksi epäilen, että voisi olla ollut jopa viikkoa myöhemmin, vaikka kierto säännöllinen. Raskaustestissä joku maailman hailein haamuviiva kaksi pv ennen kuin menkat piti alkaa. Positiivinen seuraavalla kerralla, seuraavana pv kun menkkojen olisi jo pitänyt alkaa. Nyt viime sunnuntaina digitesti näytti hedelmöityksestä 3+.

Raskausoireet voimakkaat alusta asti. Ei mitään vuotoa koko aikana.

Nyt vain mietin, että missä vaiheessa tää täytyy hyväksyä... maanantaina meen ultraan ja silloin 7+6 (tai jos ovis vkoa myöhemmin niin 6+6). Tahtoisin vielä uskoa ja toivoa, mut olen aika lyöty... voiko se musta aukko muuttua miksikään... nyt toisessa ultrassa näkyi raskauspussin vieressä kirkastuma, lääkärin mielestä verta. Mut eipä oo yhtään mitään tullut.
 
Osaisiko joku jakaa kokemuksia? Kävin vahaisraskauden ultrassa, menossa arviolta 5+4 - 6+0. Haalea plussa tehty kaksi viikkoa aiemmin. Ultrassa löytyi vain 1,1cm sikiöpussi ja sisältä epämääräinen 3mm kaiku, jossa ei näkynyt verenkiertoa eikä sykettä.

Gyne sanoi, että luultavasti tuulimuna, viikon päästä uuteen ultraan. Kohtu on kasvanut normaalisti ja mulla on kunnon oireet pahoinvoinnista kipeisiin rintoihin. Viime päivinä on tullut ihan tosi vähän ruskeaa tuhrua.

Olen ihan hajalla, ilmeisesti tämä nyt menee sitten kesken tai keskeytetään jos ei itsekseen tule ulos. Onko kenellekään käynyt toisin vastaavassa tilanteessa? Tai onko kokemuksia siitä, kuinka kauan pitää kestää, jos onkin tyhjennys edessä?
Älä usko mulla oli joskus noin ja ihan normi raskaus oli kummiskin..odota rauhassa ja mene ultraan uudestaan
 
Amanita, toivottavasti kaikki olisikin seuraavassa ultrassa sulla hyvin! Omalla kohdalla kävi onnekkaasti, kontrolliultrassa (julkisella) viikko tuulimunatuomion (yksityisellä) jälkeen löytyi alkio, ruskuaispussi ja vahva syke. Oli vain viikkoa pienempi kuin aluksi luultiin.

On jäänyt vähän kaivelemaan se yksityisen gyne, joka ei tällaista vaihtoehtoa tajunnut vaan päätyi heti antamaan 0% toivoa. Itse selvittelin itseni sinne julkiselle puolelle kontrolliin, ettei tarvinnut taas maksaa 200€ yksityiselle..
 
  • Tykkää
Reactions: <3<3
@Paipinen, hienoa, että kaikki kääntyi hyvin :)

Mulla oli tänään ultra ja suureksi yllätykseksi siellä näkyi nyt ruskuaispussi ja sikiökaiku, koko vastais viikkoa pienempää kuin menkoista laskettu! <3 Sykettä ei voinut varmaksi nähdä, ehkä oli tai ei. Kyllä tää silti pienen pienen toivon tulevasta antaa, viikko sitten kun ei näkynyt yhtään mitään!! Taas ensi viikolla uudestaan ultraan katsomaan onko muutosta...
 
@Amanita
Minulla on vastaava tilanne kuin sinulla, vain tyhjä pussi löytyi viikolla 6. Viikon päästä minulla on uusi ultra, jossa tarkistetaan tilannetta. Kauhun sekaisin tuntemuksin odottelen, mutta tarinasi luo toivoa myös minulle :)
 
Sama juttu oli minulla alkuraskaudessa, Ensimmäisellä kerralla ei näkyny mitään, toisella kerralla oli pelkkä ruskuaispussi mutta ei sikiötä.
Lääkäri sanoi että on luultavasti kesken mennyt, kun oli minulla todella runsasta verivuotoa ja hyytymiä tullut ulos, jonka syyksi myöhemmin paljastui hematooma.

Kolmannella kerralla sitten löytyikin hyvin voiva sikiö.
Tosin itse halusin että vielä kerran katsotaan, ja onneksi niin tein.
3 kertaa ainakin menin siihen ultraan, ennen kuin hyvin voiva vauveli löytyi.
Ja kohta laskettu aika käsillä :D
 

Yhteistyössä