Apua, yksin asuva 6-kymppinen isäni on alkanut dementoitua!!

Minä olen ainut lapsi, ja äitini ja isäni ovat eronneet, eivätkä vanhempani ole missään tekemisissä keskenään, eli olen ainut lähisukulainen isälleni.

Olen jo muutaman vuoden huomannut että isällä muisti pätkii, mutta nyt kun mieheni on ollut viime aikoina remontin takia hänen kanssaan tekemisissä päivittäin, mies sanoi ettei isäni mitenkään enää kauaa pysty huolehtimaan itsestään ja asioistaan, kun ei muista enää edes asioita joita on samana päivänä puhuttu, puhumattakaan edellisenä päivänä puhutuista/sovituista. Lapsuudestaan kuulemma puhuu paljon, sehän on ominaista dementialle, eli lähimuisti ei pelaa mutta pitkän ajan muisti kyllä. Emme edes tiedä kuinka huono tilanne oikeasti on, koska isäni saattaa filmata muistavansa enemmän kuin oikeasti muistaakaan.

Mitä sitten kun hän ei pärjää enää yksin, minne fyysisesti terveet, nuorehkot dementikot kuuluvat? Ei nimittäin ole aavistustakaan, en tiedä kuin vanhaikodit, ja se tuskin sitten hänen paikkansa on. Käymme kumpikin töissä ja meillä on pieniä lapsia, meille emme oikein pysty häntä ottamaan.

Huolestuttaa muutkin asiat, esim. hänen raha-asiansa, asuntonsa yms. Mistä voisi kysyä neuvoa miten pitäisi toimia kaikkien asioiden suhteen, jos vanhempi sairastuu dementiaan?

Lääkäriin varmaan pitäisi isä saada menemään, toivottavasti suostuu.. pelottaa vähän ettei hänellä ole Alzheimer, kun hän on kuitenkin niin nuori. :-(

Pelottaa mitä tapahtuu.:-((((

 

Asumisvaihtoehtoja on monenlaisia. Ensin kannattaa todellakin selvittää, missä mennään.

Tolla vois jo kotioloissa hiukan selvittää tilannetta:

Uusi sivu 1

 

Kyllä vanhainkoteihin otetaan myös nuorehkoja dementoituneita.

Varaa isällesi aika lääkäriin ja menkää sinne yhdessä. Isäsi ei nimittäin välttämättä muista, mitä lääkäri sanoi. Netistä löytyy varmasti yhteystietoja yhdistyksiin, joilla on tietoa ja kokemusta dementoituneiden asioista ja omaisten mahdollisuuksista. Kotiapua, kotisairaanhoitoa.... kaikki riippuu siitä, mikä tilanne on ja miten se tulee muuttumaan. Itse siis aloittaisin tuosta lääkärireissusta.

 

On ikävää että noin nuorena ilmenee Alzheimerin tauti. Mutta ei mitenkään tavanomaista.
Tiedän alle 50v hlön jolla tuo sama sairaus.
Kyllä kuulostaa siltä että isälläsi on tuo kyseinen sairaus.
Ois hyvä selvittää onko muualla suvussa ollut/on tuo sairaus.
Yhteys lääkäriin ,lähetteen saa ensin muistitesteihin.
Sen jälk.katsotaan tilanne/lääkitys ym..
Itselläni on 83v asiakas joka sairastaa myös tuota sairautta.
Pärjää kotona hyvinkin pitkään/pitkälle.
Kotpalvelu käy,ruoka tulee kotiin,pesupalvelut,siivoukset jne..
Sosiaalitoimistosta saa näihin liittyviin asioihin apua/neuvoa.
Uskon että isäsikin pärjää kotona näillä sosiaalisilla avuilla ilman
ettei heti laiteta laitokseen

 

Muistuttaisin, et kannattaa alkaa mahdollisimman pian selvittelemään koska tuo dementia voi edetä todella kovaa vauhtia. Mun isä oli 64-vuotias kun sai vanhainkotipaikan dementiaosastolta (oli toki muutakin kuin dementia mut kuitenkin).

Ja kun isä alkaa ryttyilemään asian kanssa (yleensä ne aina), ni tohkeesti muistutat siitä et sen oman turvallisuuden takaamiseksi sä selvittelet näitä asioita.

 

No eka kannattaa käydä muistitesteissä sen isäs kanssa ja sen jälkeen katsoa tarviiko ruokapalvelun ja miten paljon kodinhoitajapalveluita. Samalla kannattaa tehdä jo varaus vanhainkodin dementiapuolelle jonot kun voi olla parikin vuotta. Toki akuuttitapauksille annetaan usein eka avautuva paikka.

 

Niin ja hellaan voi hommata semmosen automaattikatkaisijan.

 

Voi harmi. Luulen, että osasyy dementian varhaiseen alkamiseen on juuri ero ja kontaktien puute. Yritä saada isä lääkärin puheille yhdessä sinun kanssasi. Voi olla, että loukkaantuu aluksi verisestikin, mutta itke vaikka ja pyydä polvillasi, niin tossa vaiheessa vielä luulisi tajuavan sinun olevan tosissaan huolissasi. '

Lääkäriltä pyydät, että isä saa suorittaa muistitestin. Yksinkertaisia kysymyksiä paperilla. Luulen, ettei vielä kovin pitkällä ole mahdollinen ja todennäköinen dementia ja alkuvaiheessa lääkkeet voivat vielä hidastaa sairautta.

Melko pitkään nykyään pystyy ja yritetään pitää kotona. Kotiapua saa sitten kunnan tilanteen ja oman kunnon mukaan vaihtelevasti. Aina pahimmat tapaukset ensin, joten etenkin aluksi tarvitsee varmasti teidän apuanne myös. Siinä vaiheessa, kun alkaa näyttää siltä, ettei ruuanlaitto enää suju, ei esim. muista miten kastike tehdään tai perunat keitetään, kannattaa irrottaa hellan sulake. Se on yleensä onneksi erillinen keittiön muista laitteista. Mikrolla pystyy melko turvallisesti lämmittämään ruokaa.

 

Muistuttaisin, et kannattaa alkaa mahdollisimman pian selvittelemään koska tuo dementia voi edetä todella kovaa vauhtia. Mun isä oli 64-vuotias kun sai vanhainkotipaikan dementiaosastolta (oli toki muutakin kuin dementia mut kuitenkin).

Ja kun isä alkaa ryttyilemään asian kanssa (yleensä ne aina), ni tohkeesti muistutat siitä et sen oman turvallisuuden takaamiseksi sä selvittelet näitä asioita.

Hyvä tietää että tauti etenee kovaa vauhtia. Joo varmsti alkaa isä ryttyilemään eikä meinaa suostua lääkäriin, kun on tosiaan filmannut tervettä jo jonkin aikaa. Yleensä kun näemme vain pari tuntia kerrallaan 1-2 krt viikossa, niin on pystynyt olemaan oma itsensä. Nyt kun mies on nähnyt häntä tunteja päivittäin, niin ei ole sitten enää onnistunut tuota peittämään.

Itse muistan tuossa noin vuosi sitten ajatelleeni ekan kerran toden teolla että onkohan kaikki Ok, kun isä ei muistanut erästä sairautta joka hänellä oli vuosia sitten, oli vielä aika vakava ja kivulias juttu. Väitti ettei hänellä sellaista ole ollut, kun siitä puhuin. :-(

 

Ei dementia aina etene nopeasti, eikä vanhukset ole aina samanlaisia siihen sairastuttuaan. Oma mummu pärjäs tuetulla kotona ololla 5 vuotta. Häl on alzheimer. Jossain vaiheessa voitte hakeutua holhoojaksi.. tai mikä se termi nyt onkaan jolloin sulle lähetetään kaikki laskut, tai sitten pistätte laskut suoraveloitukseen.

 

Hyvä tietää että tauti etenee kovaa vauhtia. Joo varmsti alkaa isä ryttyilemään eikä meinaa suostua lääkäriin, kun on tosiaan filmannut tervettä jo jonkin aikaa. Yleensä kun näemme vain pari tuntia kerrallaan 1-2 krt viikossa, niin on pystynyt olemaan oma itsensä. Nyt kun mies on nähnyt häntä tunteja päivittäin, niin ei ole sitten enää onnistunut tuota peittämään.

Itse muistan tuossa noin vuosi sitten ajatelleeni ekan kerran toden teolla että onkohan kaikki Ok, kun isä ei muistanut erästä sairautta joka hänellä oli vuosia sitten, oli vielä aika vakava ja kivulias juttu. Väitti ettei hänellä sellaista ole ollut, kun siitä puhuin. :-(

Korjaan lausetta siihen, että VOI edetä nopeasti. Meillä oli tosiaan hellasta proppu pois pitkään ja muutkin turvatoimet mietittyinä, mut vuodessa heikenty siihen, et lopputuloksena olikin sit pikapaikan saanti. Meillä isä jätti ulko-ovee auki, pölynimuri saattoi löytyä vaikka keittiön alakaapista, tavaroita kannettiin roskikseen, avaimet jäi kotiin ja naapurit soitti et tulkaa päästään sisään tää. Lopullinen päätös tuli siitä kun lähti eräänä itapäivänä ulos eikä sitten palannutkaan illan suussa kotiin kuten normaalisti teki. Katoamisesta soitin poliisille ja yöllä se sitten löytyi ihan toiselta puolelta kaupunkia. Ja toi oli ihan hirveetä aikaa myös itselle, koska koskaan et voinu tietää mitä se keksii. Todella raastavaa. Nyt on helpompi olla kun tietää sen olevan turvassa, eikä koko ajan tartte olla sydän syrjällään sen puolesta.

 

Korjaan lausetta siihen, että VOI edetä nopeasti. Meillä oli tosiaan hellasta proppu pois pitkään, mut vuodessa heikenty siihen, et lopputuloksena olikin sit pikapaikan saanti. Meillä isä jätti ulko-ovee auki, pölynimuri saattoi löytyä vaikka keittiön alakaapista, tavaroita kannettiin roskikseen, avaimet jäi kotiin ja naapurit soitti et tulkaa päästään sisään tää. Lopullinen päätös tuli siitä kun lähti eräänä itapäivänä ulos eikä sitten palannutkaan illan suussa kotiin kuten normaalisti teki. Katoamisesta soitin poliisille ja yöllä se sitten löytyi ihan toiselta puolelta kaupunkia. Ja toi oli ihan hirveetä aikaa myös itselle, koska koskaan et voinu tietää mitä se keksii. Todella raastavaa. Nyt on helpompi olla kun tietää sen olevan turvassa, eikä koko ajan tartte olla sydän syrjällään sen puolesta.

Huh sentään, varmasti on ollut rankkaa, onneksi hän on nyt hyvässä hoidossa.

Oma isäni on aina ollut hajamielinen ja kova hukkailemaan tavaroita, ja niin olen minäkin, meillä on siis jo valmiina muisti/keskittymishäikkää ihan suvussa. Aika paljon on mennyt sen piikkiin, ja tosiaan isäni skarppaa aina kun tapaamme.

Muistinpa tässä juuri, että jokin aika sitten isäni luuli että oli keskiviikko, kun oli perjantai. Väitti kivenkovaan vastaan kun sanoin että on perjantai. Sitten kun tarkisti asian ja huomasi että olen oikeassa, totesi hämmästyneenä että häneltä on sitten pari päivää kokonaan kadoksissa. Sekin huolestutti. Tosin eläkkeellä ei välttämättä päiviä muista, itsekään en kotiäitinä ollessani aina muistanut mikä päivä on. Mutta silti tuokin tapaus pisti miettimään. Kun tuontapaisia juttuja on tosiaan aika paljon, vaikka hän skarppaakin aina kun näemme.

 

Minä ottaisin kotiin asumaan ja järjestäisin hänet työpäivien ajaksi päiväkeskukseen. Kunnes sitten aikaanaan on niin huonona sitten, että ei pärjää enää päiväkeskuksessa työpäivän ajan ja on pakko turvautua osastohoitoon.

Äitini oli päiväkeskuksessa (tai mikä se nyt virallisesti lie onkaan) silloin, kun sairastui Altzheimeriin. Me muut kävimme kouluissa, töissä ym normaalisti, ja haimme hänet sitten matkaan suunnatessamme kotiin päin. Päiväkeskuksessa samassa elämäntilanteessa olevat puuhastelivat milloin mitäkin kykyjensä ja vointiensa mukaan. Päivät eivät olleet yksinäisiä, paikalla oli hoitohenkilökuntaa ja kohtalontavereita, päiväohjelmaa ja turvaa.

Olen aina katunut näin jälkeen päin, että miksi en tajunnut ottaa äidin viimeisistä parhaista vuosita kaikkea irti. Kiireessä ja arjen pyörityksessä ei tajunnut, että ne hyvät ajat ovat nopeasti ohi ja sen jälkeen jäävät vain ne raskaat ja koettelevat ajat. Olisinpa löytänyt äidilleni enemmän aikaa tehdä kivoja juttuja ja pysähtynyt kuulemaan ja tekemään hänen lempipuuhiaa. Ikävää sanoa, mutta vielä kohtuu hyviä aikoja ei saa enää koskaan takaisin ja on ikävää, kun muistoissa on päälimmäisenä ne raskaat viimeiset vuodet.

 

Muistuttaisin, et kannattaa alkaa mahdollisimman pian selvittelemään koska tuo dementia voi edetä todella kovaa vauhtia. Mun isä oli 64-vuotias kun sai vanhainkotipaikan dementiaosastolta (oli toki muutakin kuin dementia mut kuitenkin).

Ja kun isä alkaa ryttyilemään asian kanssa (yleensä ne aina), ni tohkeesti muistutat siitä et sen oman turvallisuuden takaamiseksi sä selvittelet näitä asioita.

Ne aina ryttyilee? On oikein ja luonnollista että muistisairaallakin on omia toiveita ja mielipiteitä tulevaisuutensa suhteen ja oikeus niitä ilmaista. Monet pärjäävät vuosia avustettuna kotona. Ekana nyt lääkäriin ja testit ja lääkitys alkuun, on esim. laastareita jos ei halua syödä tabletteja.

Tohkeesti muistutat...ei oikein hyvä tyyli, usein muistisairas arkakin ja käskytys tuo pahan mielen ja tunteen ettei omaa tahtoa kunnioiteta. Pitäs aina ajatella miltä tuntuis olla itte samas tilantees kun toiset määräilee.

Ap:lle tsemppiä. Muistiliitosta saa kans tukea ja neuvoja.

 

Ne aina ryttyilee? On oikein ja luonnollista että muistisairaallakin on omia toiveita ja mielipiteitä tulevaisuutensa suhteen ja oikeus niitä ilmaista. Monet pärjäävät vuosia avustettuna kotona. Ekana nyt lääkäriin ja testit ja lääkitys alkuun, on esim. laastareita jos ei halua syödä tabletteja.

Tohkeesti muistutat...ei oikein hyvä tyyli, usein muistisairas arkakin ja käskytys tuo pahan mielen ja tunteen ettei omaa tahtoa kunnioiteta. Pitäs aina ajatella miltä tuntuis olla itte samas tilantees kun toiset määräilee.

Ap:lle tsemppiä. Muistiliitosta saa kans tukea ja neuvoja.

Mä tossa jälkimmäisessä viestissä laitoinkin, en näköjään vuosia mutta 8 vuotta isä oli tuettuna kotihoidossa ja siinä tuli sitten tutustuttua muihin samassa tilanteessa oleviin. Muistisairas yleensä kiistää tilanteensa täysin ja on varma että pärjää siinä missä ennenkin. Ehkä yleistin liikaa. Ja haluan korostaa, tuota viimeistä lausetta, että oman turvallisuuden takaamiseksi asioita selvitellään. Eli lääkärissä käynti, mitkä on ne mahdolliset paikat josta apua saa jos sitä tarvitaan jne... Luultavimmin se sanoo, ettei se halua lääkäriin, niin silloin olis hyvä saada se tajuamaan että miksi sä sen sinne haluat.

 

Heti lääkäriin,alzheimeriin on lääkehoitoa joka ei tautia paranna mutta hidastaa sen etenemistä.Kun dementia pahenee on mahdollista saada kotihoidon ja kotisairaanhoidon apua.Voitte myös halutessanne ja jos se isällesi myös sopii hänen omaishoitajaksi.Jos ei kotona pärjää niin yksi vaihtoehto on palvelutalo.Usein dementoituneet ahdistuvat kun sairaus on vielä suhteellisen lievässä vaiheessa ja he itse vielä tajuavat sairastavansa.Se on aina rankkaa potilalle itselleen sekä myös omaisille joten voimia toivotan teille :hug: Ja hei,kysessä ei välttämättä edes ole dementia vaan esin kilpirauhasen ongelmat saattaa aiheuttaa muistamattomuutta

 

Jos isälläsi on alzheimerin tauti, niin olisi ensiarvoisen tärkeää aloittaa lääkitys viivyttelemättä! Alzheimerin tautia ei voida lääkkeillä parantaa, mutta varhaisessa vaiheessa aloitettu sopiva lääkitys hidastaa taudin etenemistä todella merkittävästi. Lääkkeet saattavat vaikutuksen alettua myös palauttaa hieman jo menetettyä toimintakykyä. Taudin etenemiseen voidaan siis vaikuttaa oikealla hoidolla erittäin merkittävästi!

Tärkeää olisi siis mennä lääkäriin, tutkia isäsi muisti ja kertoa lääkärille muuttuneesta tilanteesta myös omaisen näkökulmasta. Sun on tärkeää olla mukana lääkärissä, koska isäsi todennäköisesti yrittää peitellä huonontunutta muistiaan myös lääkärissä ja pahimmassa tapauksessa muistiongelmat tulevat aliarvioiduiksi.

Tsemppiä, netistä löytyy paljon kirjoituksia aiheesta etkä ole yksin asian kanssa!

 

Aivojen magneettikuvaukseen välittömästi! Mitä aikaisemmin tauti todetaan, sitä paremmin lääkkeet hidastavat taudin etenemistä. Kertomasi perusteella voi olla jo myöhäistä. Nyt ei kuitenkaan kannata odotella enää yhtään pidempään.

 

Hei! Itse olen dementiaosastolla töissä, ja siellä on joitakin alle kuuskymppisiäkin, ei ole mitenkään tavatonta. Ensimmäisenä kylläkin pohditaan kotona asumisen mahdollisuutta, siis kotihoidon turvin.

Ota yhteyttä terveyskeskukseen.

 

[QUOTE="vieras";21913110]No eka kannattaa käydä muistitesteissä sen isäs kanssa ja sen jälkeen katsoa tarviiko ruokapalvelun ja miten paljon kodinhoitajapalveluita. Samalla kannattaa tehdä jo varaus vanhainkodin dementiapuolelle jonot kun voi olla parikin vuotta. Toki akuuttitapauksille annetaan usein eka avautuva paikka.[/QUOTE]

Ei niitä paikkoja noin vain varailla.. jokaisella kunnalla/kaupungilla on tietyt pykälät ja vaatimukset joiden kautta asiakkaat/potilaat otetaan palvelukoti/ hoivakoti jonoihin.. Uskoisin kyllä että ap:n isä pärjää vielä kotona, kun saa sinne apua (kotisairaanhoito, ateripalvelu, kauppa-apu jne). Rohkeasti vaiin toimeen, varaa isällesi aika lääkäriin ja mene itse mukaan. Kun tarpeeksi ajoissa (tarvittaessa) aloitetaan muistilääkitys, niin taudin eteneminen hidastuu.. Itse töissä paikassa, jossa näitä käsitellään päivittäin, joten tiedän, mistä puhun.. Tsemppiä ap:lle!!

 

Välittömästi lääkäriin! Muistamattomuutta voidaan hoitaa! Heti ens viikolla neurologille aika, vie mieluiten suoraan yksityiselle.

 

Käymme kumpikin töissä ja meillä on pieniä lapsia, meille emme oikein pysty häntä ottamaan.

Minulla on täsmälleen sama tilanne, paitsi kyse on äidistäni. Hän asuu meidän luonamme ja homma toimii hienosti. Äitini saa suunnattomasti elämänhalua ja -iloa lapsistamme ja lapsille mummu on äärettömän rakas. Tottakai (erityisesti minulla) on välillä raskasta, mutta sitten taas huomaan miten paljon eri sukupolvet toisiltaan saavat.

Miksi nykyään vanhemmat sysätään vain yhteiskunnan hoidettavaksi, missä on nykylasten vastuu omista vanhemmistaan ja heidän hyvinvoinnistaan?

 

Ei kaikilla vain ole mahdollisuuksia ja jaksamista ottaa vanhempaansa luokseen asumaan. Ei se ole yhteiskunnan hoidettavaksi sysäämistä jos ei kertakaikkiaan pärjää enää vanhuksen kanssa. Omaishoitajuus on todella rankkaa, hattua saa nostaa heille ketkä jaksavat.

Työssäni näen todella pahasti dementoituneita, eikä heistä olisi mitenkään asumaan enää kotona.

 

Ei kaikilla vain ole mahdollisuuksia ja jaksamista ottaa vanhempaansa luokseen asumaan. Ei se ole yhteiskunnan hoidettavaksi sysäämistä jos ei kertakaikkiaan pärjää enää vanhuksen kanssa. Omaishoitajuus on todella rankkaa, hattua saa nostaa heille ketkä jaksavat.

Työssäni näen todella pahasti dementoituneita, eikä heistä olisi mitenkään asumaan enää kotona.

mahdollisuutta ja jaksamista = halua.

Siinä tosin olen kanssasi samaa mieltä, että omainen harvoin pystyy loppuun asti hoitamaan. Mutta usein siinä välissä on monia vuosia, jolloin mahdollisuus olisi jos vain halua löytyisi.

 

[QUOTE="minä";21914166]
Miksi nykyään vanhemmat sysätään vain yhteiskunnan hoidettavaksi, missä on nykylasten vastuu omista vanhemmistaan ja heidän hyvinvoinnistaan? [/QUOTE]

Tämä lapsi ainakin luhistuu vastuunsa alle, jos joutuu vielä äidistäänkin huolehtimaan. Tuoreehko ero takana, kolme pientä lasta, opiskelut, ainoa lapsi. Olen kohta aivan loppuunpalanut, jos otan huolehdittavakseni vielä dementoituvan äitinikin asiat (isäni on kuollut). Yksi ihminen ei jaksa kantaa aivan kaikkea, ja minulle on tällä hetkellä tärkeämpää oma tulevaisuuteni (siis opiskelu) ja lasten hyvinvointi (eli mielenterveyteni).

Kannattaa miettiä että kaikilla ei ole sama elämäntilanne kuin sinulla.