asumisoikeus asujat hoi!!

kookoo
Voi odottaa rauhassa oman ostamista. Esim. odotellessa hintojen laskua tai sitä missä se pitkäaikaisempi työpaikka tulee sijaitsemaan. Turvallinen ison perheen koti, koska yksityisten 4h+k yleensä samana aikaan myös myynnissä.
 
Olen asunut kahdesti Espoossa asumisoikeusasunnossa. Vuokrat ovat halvempia kuin vastaavan asunnon vapailta markkinoilta vuokrattaessa. Asumisvarmuus on sama kuin omistusasunnossa. Naapurit siistimpiä kuin monissa kaupungin vuokrataloyhtiöissä. Noissa asui paljon lapsiperheitä. Saa perheelleen riittävän suuren asunnon tarvitsematta ottaa isoa lainaa.

Pois olen muuttanut koska kuitenkin oli samalla rahalla vara lyhentää myös omaa. Ja koska halusi rakentaa jo pikku hiljaa ikiomaa pysyvää kotia.

Molemmissa asumisoikeusasunnoissa viihdyimme tosi hyvin, ja jos tulot olisivat olleet pienemmät, varmaan asuisimme asossa edelleen. Esim. edellisessä takapihaltamme aukesi metsä. Rauhallinen paikka. 100 neliötä paritalossa Espoossa, vuokra oli 3 vuotta sitten 1045 euroa. Huomattavasti vähemmän kuin samankokoisten asuntojen vuokrat yksityisellä. Naapurit olivat tosi mukavia. Koulut, palvelut jne. lähellä.
 
on se
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Pepppi:
halvempi "vuokra" kuin samanlaisessa asunnossa vuokramarkkinoilla
ei välttämättä ole halvempi...
Kyllä se on, ihan lakisääteisesti täytyy olla samantasoista vuokra-asuntoa halvempi. Kaupungille usein pääsee halvammalla, mutta kuka kaupungille haluaa ja kaupungin kämpissä ei yleensä ole omaa saunaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
Olen asunut kahdesti Espoossa asumisoikeusasunnossa. Vuokrat ovat halvempia kuin vastaavan asunnon vapailta markkinoilta vuokrattaessa. Asumisvarmuus on sama kuin omistusasunnossa. Naapurit siistimpiä kuin monissa kaupungin vuokrataloyhtiöissä. Noissa asui paljon lapsiperheitä. Saa perheelleen riittävän suuren asunnon tarvitsematta ottaa isoa lainaa.

Pois olen muuttanut koska kuitenkin oli samalla rahalla vara lyhentää myös omaa. Ja koska halusi rakentaa jo pikku hiljaa ikiomaa pysyvää kotia.

Molemmissa asumisoikeusasunnoissa viihdyimme tosi hyvin, ja jos tulot olisivat olleet pienemmät, varmaan asuisimme asossa edelleen. Esim. edellisessä takapihaltamme aukesi metsä. Rauhallinen paikka. 100 neliötä paritalossa Espoossa, vuokra oli 3 vuotta sitten 1045 euroa. Huomattavasti vähemmän kuin samankokoisten asuntojen vuokrat yksityisellä. Naapurit olivat tosi mukavia. Koulut, palvelut jne. lähellä.
tähän tulee sitten lainanmaksu päälle...
 
mihin lainaan?
Alkuperäinen kirjoittaja matamiko:
tähän tulee sitten lainanmaksu päälle...
Saa sen käteiselläkin maksaa.

Minä asun nyt asumisoikeusasunto numero kolmessa eikä ole koskaan ollut senttiäkään lainaa.

Kohta otetaan asuntolainaa, kun vihdoin alkaa asunnot halventua sen verran, että meidän nykyisillä asumiskustannuksillamme pystyi jo lyhentämäänkin lainaa, aiemmin nykyiset asumismenomme samantasoisessa omistusasunnossa olisi mennyt suoraan asunnon vastikkeeseen ja pelkkiin lainan korkoihin.
 
papukaijan ruokottomat puheet
Lisäksi asunnon omistajalla on velvollisuus lunastaa asumisoikeus viimeistään 3kk:n kuluttua irtisanomisesta. (Vertailu: Omistusasunnosta eroon pääsemisestä ei heikossa markkinatilanteessa ole minkäänlaista takuuta.)
 
No meillä asuminen lainoineen tuli halvemmaksi kuin ta-asuntojen vuokra-asunnossa.

Muutettiin asoon viimeksi 2004, silloin 93 neliöisen paritalokolmion vuokra oli 1040 euroa, tuon 100 neliöisen ason 845 euroa, maksettiin 160 euroa lainaa. eli asumiskulut olivat 1005 euroa, asunto vähän isompi.

Sitten kun muutettiin pois, asumisoikeusmaksu oli noussut rakennuskustannusindeksin noustessa, eli saatiin pari tonnia enemmän rahaa kun maksettiin + lainan lyhennyksistä kertynyt säästö. Eli meille tuli omistusasuntoon pieni pesämuna säästöistä ja tuosta rakennuskustannusindeksin noususta.

Ja viimeksi kun katsoin ero oli vain kasvanut asumisoikeusasuntojen eduksi!
 
Ex asolainen
ÄLÄ MENE SIIHEN HALPAAN! Me asuimme Avaran asunnossa ja se oli yhtä tuskaa. Muka uusi ja hieno asunto, mutta kylmä kun jääkaappi, pinnat järkyt, rahastivat vielä jälkikäteen hirveät määrät ja ötököitä puski nurkista, mutta isännöitsijää ei kiinnostanut juuri mikään mitä asunnossa oli vialla. En voi suositella. Pahin virhe minkä teimme asuntoasioissa ikinä.
 
just
Alkuperäinen kirjoittaja Ex asolainen:
ÄLÄ MENE SIIHEN HALPAAN! Me asuimme Avaran asunnossa ja se oli yhtä tuskaa. Muka uusi ja hieno asunto, mutta kylmä kun jääkaappi, pinnat järkyt, rahastivat vielä jälkikäteen hirveät määrät ja ötököitä puski nurkista, mutta isännöitsijää ei kiinnostanut juuri mikään mitä asunnossa oli vialla. En voi suositella. Pahin virhe minkä teimme asuntoasioissa ikinä.
Mutta jos olisitte muuttaneet Avaran valmistamaan omistusasuntoon, se tuskin olisi ollut noin vakava paikka ja et pyörisi täällä varoittelemassa ihmisiä omistusasunnoista?

Teille kävi huono tuuri eikä tuo liity asumismuotoon millään lailla.
 

Yhteistyössä