Auttakaa, hukassa! :(

En tiedä enää miten kestän anoppiani, meille syntyi maaliskuussa vauva ja on nyt siis 5kk ikäinen. Anopillani on joku kova tarve määräillä mitä me teemme lapsemme kanssa, tuntuu ettei hän osaa kunnioittaa päätöksiämme. Hän juuri sanoi silloin aikasemmin kun vauvamme oli vastasyntynyt, että " ottakaa neuvoja ja vinkkejä vastaan, mutta tehkää selväksi se missä menee rajat." No, miehelläni on 6vuoden ikäinen pikkusisko, aikamoinen "ad/hd" lapsi onkin. Ei sillä etten luottaisi mieheni pikkusiskoon, mutta lapsilla ei kuitenkaan ole sitä samaa suojeluvaistoa kuin aikuisella jos kaatumisesta on puhe. Olemme mieheni kanssa yhdessä sopineet ettei hänen pikkusiskonsa kanssa lastamme vielä. Nyt olen ruvennut kuulemaan tältä pikkusiskolta kuinka hänen äitinsä (meidän lapsen mummu) antaa hänen kantaa vauvaamme. Hänelle on sanottu varmaankin miljoona kertaa asiasta, olen jopa oikein kunnolla kiukustunutkin siitä, mutta ei. Missä näkyy kunnioituksen rajat...? EN omasta mielestäni näe niitä ollenkaan.

Toinen mistä olen sanonut ainakin 10 kertaa on vauvamme lähellä tupakoimisesta, tuntuu että anoppini on yksin kertaisesti liian laista siirtymään kauemmaksi ulkona kun vauvamme nukkuu rattaissa. Itse en siedä sitä, että lapsen edessä edes poltetaan. Pakkomieleteinen vai ei? Hän ei vaan kumma kyllä saa aikaiseski siirrettyä itseään, vaikka meidän säännöt ovat nämä. Kun kerta lapsellamme on mahdollisuus olla pois tupakansavusta niin kyllä minä vaadin aikuisilta sen verran älliä päästä.

En oikeasti enää tiedä mitä tehä, puhuminen ei auta ja tuntuu että tilanne vain luisuu käsistä pahemman kerran, itse kun on jo niin kiihtynyt tilanteeseen. Auttakaa!

 

Ehdotan, että istut anoppisi kanssa kahdestaan alas, ja rauhassa kerrot mistä asioista et pidä. Jos on yhtään aikuinen tuo anoppisi, niin tällainen voisi auttaa. Ja pistät anopin lupaamaan, että jatkossa tiettyihin asioihin tulee muutos.

Jos tämäkään ei auta, niin voisiko miehesi jyrähtää äidilleen? Pojilla voi olla äiteihin joskus arvaamaton valta....

 

Hei,
en oikein ehkä ymmärtänyt kaikkea tuosta viestistäsi mutta minun neuvoni on yksinkertainen: älä anna lastasi anopin hoitoon. Miksi ihmeessä, jos olette noin eri linjoilla lapsen kasvatuksen suhteen? Ja sinun ei tarvitse ymmärtää anoppiasi jos on kyse sinun lapsestasi - vain sinä ja miehesi tiedätte mikä lapsellenne on hyväksi ja vain te päätätte häntä koskevista asioista. Ei siinä mielestäni tarvitse kovin kauan hakata päätään seinään ja keskustella anopin kanssa - ette näe anoppia tai jos näette vauvan kanssa, niin olette itse aina mukana. Ei kai silloin kukaan voi tupakoida lapsen lähellä tai kantaa lasta vastoin teidän tahtoanne...

Sorry, ehkä oli hiukan tyly vastaus. Mutta ei niitä anoppeja tarvitse mielistellä jos ei sana mene perille... En ymmärrä, miksi annatte anopin määrätä. Onko tilanteessa jotain sellaista että teidän on pakko antaa vauva anopin hoitoon...?

 

No, tuhon että mieheni voisi jyrähtää äidilleen ei varmaan tule onnistumaan kun mies on itse niin kiinni äidissään, ettei hän voisi. Emmehän voi muuttaa kauemmaksi edes sen takia kun hän haluaa olla äitiään lähellä. :/ En itse mielistele anoppiani, olen kyllä moneen kertaan asiasta puhunut ja sanonut että meidän säännöt ovat meidän sääntöjä ja niitä tulee noudattaa. Hän tekeekin tätä aina kun itse en ole näkemässä. Mutta niinkuin sanoin aikasemmin, mieheni pikkusisko on siinä iässä ettei hän osaa olla hiljaa asioista eikä osaa pitää salaisuuksia, eli toisin sanoen tulen aina kuulemaan viimeistään häneltä jos on saanut luvan äidiltään kantaa lastamme. Asumme Kiimingissä, välillä olemme halunneet pitää omaa aikaa ja lähteä kahdestaan ja sitten kun tässä on ollut tätä muuttohässäkkää niin joinakin päivinä on yksin kertaisesti ollut pakko jättää Minea hoitoon heille, jotta saisimme jotakin pakattua.

Niinkuin sanoin aikasemmin tässä tekstissä, en ole antanut itse anoppini määrätä lapsemme kasvatuksesta, mutta kun tosiaan nämä asiat tapahtuvat juuri silloin kun emme ole itse paikalla, on erittäin hankalaa toisesta päästä kiiminkiä valvoa, ettei lapsemme kasvatusmetodeja rikota. Olen yrittänyt melkein kaikkea, puhunut kauniisti, itkenyt ja sanonut ja jopa huutanut pää punaisena, mutta sekin on turhaa.. :/

 

Inhottavaa kun mies on niin tossukka ettei voi äidilleen mitään sanoa. Oma mies on samanlainen, ja inhoan sitä piirrettä hänessä. Anoppini on myös aika rasittava ja itselleni on TODELLA vaikea sanoa vanhemmalle ihmiselle vastaan. Hän viljelee älyttömiä vauvanhoito-ohjeitaan, näitä "älä imetä vauvaa liikaa ettei tule lihava" ja "anna itkeä vaan ettei ala pompottaa", 5 viikkoa vanhasta vauvasta. Tupakoi myös, mutta menee toiseen huoneeseen kun olemme siellä vauvan kanssa. Sekin ärsyttää koska savu kulkee joka paikkaan. Onneksi käydään hänellä vain 1-2 kertaa kuussa. En missään tapauksessa jättäisi vauvaa (nyt 2,5kk) hänen hoitoonsa vielä pitkään aikaan, mutta hän onkin aika iäkäs, vähän yli 70. Pitäiskö sun pistää miehesi koville ja VAATIA häntä laittamaan äitinsä kuriin! Hänen tehtävä se olisi.