avuttomuus

En nyt oikeen tiiä kuuluuko tää tänne vai minne, mut laitampa kuitenkiin. Eli meiän tilanne on semmoinen, kun päätin vihdoin ja viimein viimeisen kerran, että nyt riittää ukon sekoilut ja haukkumiset. Sovittiin sitten, että minä jään lapsen kanssa tähän nykyiseen kämppään ja hän etsii uuden asunnon itsellensä (tai mitä lie tekekään).

Nyt vain on ongelmaksi muodostunut se, että ukko ei tee asian eteen yhtikäs mitään. Makaa vaan kaiket päivät tai käy jossain kavereillansa, ja takaisin tulee niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan (yrittää kieltää kaiken?) Kun sitten itse kysyn/muistutan uuden kämpän etsimisestä, alkaa mahdoton mykkäkoulu ja mun haukkuminen, jos nyt jotain suustansa päästää. Itse olen ajatellut asuvani tässä viimeistään toukukuun alusta lähtien lapsen kanssa kaksistaan, en vain tiedä eteneekö asia mihinkään suuntaan ellen ala itse niitä järjestää, ja helpommalla pääsisin jos vain hankkisin sitten meille uuden asunnon (en vain jaksaisi sitä muuttamista).
Nytkin sanoi minulle (vaikka tiedän että rakastaa lastaan ylikaiken) ettei ala miksikään vknloppi-isäksi (joten käsitin sen niin ettei tahdo olla ollenkaan tekemisissä lapsen kanssa).

Mitähän mun nyt kannattaisi tässä tehdä?

Mies on muutenkin aika passiivinen omien asioidensa suhteen, ei välitä laskuista (tai onko ne maksettu), ei siitä onko jääkaapissa ruokaa tai täytyykö käydä kaupassa, rahansa käyttää aina heti mitä tililtä löytyy yms.

 

Vai kenties kommentti vl-isyydestä tarkoitti, ettei aio mihinkään lähteä? Eli miehethän usein haluu unohtaa ikävän asian, ajattelee et se siten katoaa - vaikka nyt yleistämiseksi meneekin, mutta ovat aika on/off-tapauksia. Kaikki viittaa siihen, että ajattelee et säkin tyydyt entiseen, jos ei tee mitään. Kuulostaa lähinnä siltä, että ei tuu tapahtuun mitään jos et itse lähde...

 

Nii, kyllä se voipi olla niinkiin että mieli on muuttunut, muttei vaan ole sanonut sitä minulle..

Ja meillä on usein ollut niin, että olen uhannut lähteä, mutta kuitenkin olen jäänyt. Jos mies sitten luulee, että kaikki on kuin ennenkin. Tää viimekertainen nyt vain sattu olemaan se viimeinen niitti, ja tiedän ettei tää tästä paremmaksi muutu koskaan. Vielä, kun itse olen ollut todella hyvällä päällä nämä päivät, enkä pahemmin ole noteerannut häntä, tai viimekertaista riitaamme. Jotenkin vain helpottaa olo sisälläkin, kun tietää että asioihin tulee muutos . Sitä kyllä ihmettelen, ettemme avon kanssa puhuneet mitään "erosta", ainoastaan sen sovimme että muutamme eri kattojen alle. Mutta kaipa se ottaa tilanteen erona, asiasta kysyminenkin on turhaa kun ei vastausta kuitenkaan heru.

Kaipa se on sitten itse marsittava sinne asuntotoimistoon heti huomenna, ja laittaa paperit eteenpäin. Inhottavaa vain muuttaa 1-vuotiaan kanssa, kun ei mistään apuakaan saa, ja tuskimpa tuo ukkelikaan auttaa.

 

Niin, no miehen mielestähän se sun hyvä tuuli on merkki siitä, et sun mieli on muuttunut :/ . Kyselyt on sitte vaan "kettuilua"... kun olet ennenkin uhkaillut. Eli ehkä se kun meet ja hankit asunnon (vaikka hänen nimissään?) ja sen ilmoitat, niin ehkä se sitten uskoo. Mut jos on noin laiska ja saamaton, ehkei silti saa ahteriaan liikkelle... Joten tsemppiä vaan muuttoon, koita saada jostaki apuja!

 

Kiitos

Juu, täytyy alkaa nyt tekemään tässä sitten itse näitä ratkaisuja miehenkiin puolesta, koska ei nää asiat ittestäänkään etene. Mies on tosiaan aika saamaton, ollu koko sen ajan kun olen hänet tuntenut. Mielestäni se asunnon ettiminen ei olisi niin vaikeaa hälle, mutta voishan siinä toki olla jonkinlaista "pelkoa" takana muuttaa itekseen, kun ei ole ikinä omia asioitansa hoitanut. Mutta ehkä hän sitten oppii huolehtimaan niistäkin, kun kaikki ei ole aina valmiiksi nenän edessä =).