Clomifem-hoidosta plussanneet!

PikkuJellona tsemppiä taloprokkikseen :) meillä on kans talo rakenteilla ja tiedän kyllä tunteen tuosta rahanmenosta ja muusta. Mä koen tällähetkellä olevani lähes yh ton esikoisen kanssa kun mies on kaikki illat ja viikonloput raksaamassa. Meillä on tarkoituksena tehdä mahdollisimman paljon ite, joten aikaa ja hartiavoimia palaa. Tarkoituksena oli myös että päästäisiin muuttamaan jouluksi uuteen kotiin, mutta nyt kun tän kakkosen suhteen tärppäsi ja LA on joulukuun alussa niin saas nähdä, saadaanko huhkittua talo valmiiksi. Mies on meillä onneksi pitänyt kirjan budjetista, koska ostaakin kaiken tavaran ja hoitaa asiat putkarin ja sähkärin kanssa. Mä oon lähinnä saanu keskittyä vaan suunnitteluun ja talotekniikkapuoleen, kun ne on mulle ammatin puolesta tuttuja.
Mutta pitkä on vielä matka. Tänään laittavat sähköjä, viimeistelevät lattiaeristystä ja siivoavat mun veljen kanssa siellä että vappuna päästäisiin laittamaan lattialämmitystä paikoilleen ja toukokuun alussa olis lattiavalu.
Me asutaan nyt rakennusaika tämmöisessä halpiskaksiossa kun edellinen oma saatiin myytyä. Joten vähän olis painetta senkin puolesta saada talo valmiiksi. Ei täällä ainakaan kovin kauaa 4 ihmistä asu :D

Mulla on onneksi nyt alkanut toi alkuraskauden väsymys vähän tasaantua (yrjötys on tullu tilalle..... En oo onneksi oksentanut) jaksaa vähän pommin selviytyä kotihommista, töistä ja esikoisen viihdytyksestä :)
Ja ensiviikolla olis sit eka neuvolakin. Vähän jännittää kun on ihan outo täti, et miten kemiat kohtaa. Esikoisen aikainen täti oli aivan mahtava, joten jännittää et jos onkin joku niuho tai muuten vaan tiukkapipoinen tätsä.

doppleri mulla oli esikoisen aikana lainassa ja sain varmaan just 10 viikon tienoilla äänet kuuluviin silleen et olin puoli-istuvassa asennossa. Nyt en tiedä saanko keltään lainaksi ja ostaa en ajatellut, ainakaan vielä.

Hyy2 8+2
 
Luna: Oon kohta viikon laittanut yhden Lugen aamuin illoin ja tiistaista viikko pitäisi jatkaa vielä yhdellä kapselilla iltaisin. Alkuannos oli siis kaksi aamuin illoin ja kun vko 11 poksahtaa olis tarkoitus lopettaa.

Doppleri kiinnostais hankkia mut en oo suunnitellut asiaa ainakaan nyt vielä...

Mulla siis pitäisi olla menkoista laskettuna nyt 10+1, mutta kahdessa ultrassa on pituudeksi saatu kolme päivää vähemmän eli sen perusteella olisi 9+5. En oikein tiedä kumman mukaan nyt itse menisin, aika kai tarkentuu niskapoimu-ultrassa. Miten te muut ootte ite laskeneet viikot jos ultra ei oo ollu päivälleen sama kuin menkoista laskettuna?

Meillä on viime syksynä just saatu ok-talon remontti valmiiks, eli ei oo se tässä painamassa päälle onneksi. Lisäks mul tulee just vuosi täyteen uudessa työssä, eli hyvillä mielin voin jäädä mammikselle. Esimiehelle ajattelin kertoa 15.5 jälkeen kun kriittiset viikot ja np-ultra ohi, tää maha alkaa meinaa pömpöttää kans siihen malliin eikä asiaa auta se ettei mua juurikaan ällötä vaan ruoka maistuu hyvin :)
 
Hyy2 toivottavasti sulle osuu mukava neuvolan täti! Ja joo täälläkin on yrjötys jatkunut mutta vielä en oo kertaakaan oksentanut, mutta ikävää sekin kun on välillä on pitkään olo että tuleeko oksennus vai ei.

Hempukkainen
Mä tiedän pregnylin piston vuoksi aika tarkkaan millon mun ovulaatio tapahtu ja mun oma lääkäri, joka meiän lapsettomuutta hoiti, niin laski mun viikot sen mukaan eli tänään on 10+1. Mutta neuvolassa hoitaja laski menkkojen mukaan, joka tekee tänään 11+0. Koitan pitää nuo molemmat mielessä, mutta ite pidän tärkeempänä tota 10+1, koska sen mukaan sikiön pitäisi kasvaa, eli todennäköisesti np-ultrassa pieni ei vastaa noita menkkojen mukaan laskettua viikkoja. Eli tärkeetä on että vastais noita ns. oikeita viikkoja mitkä ovulaation mukaan laskettu. Mutta np-ultrassa pitää kattoo mikä sillon on tilanne.
 
Luna Mulla alkoi menkat 16.2 ja ovis oli melko varmasti 4.3. Tiedätkö miten tuosta pitäisi laskea? Oon vähän pihalla nyt...

Varhaisultran mukaan tänään siis 9+5 ja menkoista laskettuna 10+1. Neuvolan mukaan menkoista laskettuna vieläkin enemmän mutta ne käyttää oletuskiertona 28 päivää kun ite oon laskenu 30 päivän mukaan.
 
Hempukkainen mulla oli ovis todnäk 2.3. eli se tarkottas että kun mulla on tänään oviksen
mukaan 10+1 niin sulla ois tänään oviksen perusteella 9+6.
Se on sit makuasia minkä mukaan itelle on tärkeetä laskee, mutta ite tykkään laskee
oviksen mukaan, ettei vääristy se kauan se alkio/sikiö oikeesti on kasvanu, kun menkkojen
ja kierronpituuden perusteella hedelmöitys ois mulla tapahtunu muka 6 päivää aiemmin.
Pienihän se ero on ja neuvolakin kai täsmentää laskettua aikaa sit kai np-ultran
koon mukaan jos se eroaa menkkojen mukaan lasketusta yli 7 päivää?
Mutta tosiaan ite tykkään laskee oviksen mukaan kerta sen niin tarkkaan tiiän ja kun pitkä
kierto:) Olikohan vau.fi vai raskauskiekko-sivustolla laskurit eri laskentatavoille.
Neuvolassa kerroin pregnylistä ja hoitaja sit varailikin aikoja ultraan, seuloihin jne sen
mukaan että ne osuu raja-aikojen loppupuolelle jotta ei sit oo liian aikasin.
 
Viimeksi muokattu:
Luna: Kiitos :)
Sit tuo oviksen mukaan laskettu vastaisi täysin kokoa varhaisultran mittoihin. Huoh. Millä kiertopäivillä sä laskit tuon, kun itse katsoin netistä et jos ovis 4.3 ja kierron pituus 30, olis tänään 10+0 ja LA 25.11. Nuo neuvolan laskut on kyllä pahasti eellä kun tosiaan laskevat menkoista.
 
Hei ihanat plussanneet!
En aio vielä liittyä joukkoonne hillittömän epävarmuuteni takia. Ja mun real testipäiväkään vielä ole ollut.
Mutta, en keksi mitään muutakaan paikkaa kysellä, joten toivottavasti te osaisitte vastata ja rauhoittaa mun mieltä:

Eli eilen illalla pp11 illalla mulla tuli parikolme tippaa veta paperiin. Paniikkihan siinä iski. Sen jälkeen ei ole tullu verta ja aamulla tein vielä varmuudeksi digin, joka näytti raskaana 2-3.
Kysymys siis kuuluu: Onko teillä ollut vastaavaa?!? Pitäisiköhän tässä alkaa huolestumaan...
Googlelta en taaskaan saanut mitään hyvää vastausta, ja enemmän mä teidän mielipiteeseen luotan. =D
Niin, ja lääkäriin voin soittaa vasta perjantaina. Joten sieltäkään ei saa apua.
 
Neppu toivottavasti kaikki menee superhyvin ja liityt tänne pian:)
Mulla oli hieman värjääntynyttä lugemassaa dpo 10, ja siks testasinkin jo sillon. Sen jälkeenkin
kerran, 2 vkoa varhaisultran jälkeen, tuli vähän rusehtavaa vuotoa, jonka vuoks menin ultraan ja
kaikki oli hyvin. Noi tiputtelut on mun tietääkseni hyvin normaaleja, vaikka ne onkin inhottavia
koska ei voi tietää varmaks tarkottaako jotain huolestuttavaa vai ei.
Mun mielestä toi digin 2-3 vaikuttaa tosi hyvältä!
Toivottavasti täällä muut vastailee kans, joilla enemmän tietoa.
Halaus!:)
 
Varovaiset onnittelut Neppu_! Minulla oli tuota tiputteluvuotoa säännöllisen epäsäännöllisesti alkuraskaudessa jonnekin 10-12 viikkojen tienoille. Lääkärikin taisi olla vähän huolissaan kun totesi että ruskea vuoto on yleensä harmitonta (mulla oli aina punaista, mutta määrät vähäisiä, juuri tuon muutaman pisaran luokkaa). Vaikka ensi järkytyksen jälkeen totesin ettei tässä nyt mikään km ollutkaan kyseessä, niin kyllä kylmä hiki kävi monta kertaa otsalla tuon vuotelun kanssa. Tsemppiä!

Tikkerituu 30+4
 
Neppu: Mulla tuli plussan jälkeen säännöllisen epäsäännöllisesti hieman ruskeaa tuhruvuotoa pikkuhousunsuojaan ja lääläri sanoi, että se on aika yleistä alkuraskaudessa. Itsekin luulin että ruskea olisi jotenkin turvallisempaa, mutta lekurin mukaan verta kuin verta. Mut niin kauan kun ei ylly kovemmaksi tai tuu vatsakipuja, ole rauhallisin mielin. Kaikki on varmasti hyvin.
 
Hyy! Tervetuloa! tosi kiva, kun saadaan tänne porukkaa lisää! Jee!

Pikkujellona, on jo monta päivää pitänyt vastata sun viestiin, kun jäin miettii, että miten rankkaa varmasti oikeasti on kun on talonrakennus päällä, pieni lapsi/lapset, koirat, raskaana yms.. Huuh. Ajatuskin saa mut hengästyneeksi :) Oot kyllä tosi urhea kun jaksat pyörittää arkea ja hyvä, että kerrot täällä tilanetteesta jos se helpottaisi hiukan. Ja ainiin, musta et oo yhtään kiero! Tosi inhottava tilanne, kun muut näkee miehen jotenki sankarina! Usein taitaa jotenkin mennä niin, että ihmiset näkee vaan sen konkreettisen, eli työn ja rakentamisen. Ihan kuin niitä kotitöitä ei olisi olemassa tjv (niin epäreilua!) Paljon tsemppiä teille ja toivottavasti olet jo piristynyt ja saanut lisää energiaa arkeen! :heart:

Hempukkainen ja luna Tosta viikkojen laskemisesta. Koska tää projekti oli niin tarkasti käynnissä ja ultran sekä o.testin avulla tiesin, että milloin ovulaatio tapahtui, niin en ole edes miettinyt ajan laskemista kuukautisista. Neuvolassahan ne laskee sen 28 päivän kierrolla ja meilläkin tuo oli edempänä todellisesta. NP-ultrassa todettiin että vauva pienempi mutta koska oli alle viisi päivää eroa, niin sitä ei muutettu. Sulla luna näyttäis olevan ainakin sen verran iso ero, että la muutetaan. kävin tosiaan tuon myooman takia lääkärissä ja siellä oltiin vihaisia tästä systeemistä. Tuo la:han vaikuttaa siihen, että koska ä.loma alkaa. Olin tosi tyytyväinen kun lääkäri muutti sen oikeaksi (lääkäri on mukana tässä neuvolaohjemuutos projektissa)!

Neppu, paljon paljon onnea tätäkin kautta ja toivottavasti liityt pian meidän joukkoon! Ja kyselit mun vointia toisella puolella. Kiitos, ihan ookoosti tässä kai voidaan.. Pahoinvointia on edelleen(!!!) ja noin kaks vkoa sitten todettiin myooma joka aiheuttaa aika paljon kipua, mutta siis senkin kestää kun tietää, että vauvalla kaikki hyvin <3 Rakenneultraan alle kolme viikkoa ja ensi viikolla neuvola, jossa pääsee kuuntelee taas pikkuisen sydänääniä :heart:

kysymyksistäsi: Alkuraskauden aikana pienen pieni vuoto on ihan vaaratonta, kuten muutkin jo kirjoitti, että se on tosi yleistä ja kun ei ole hirveitä kipuja (kuukautiskivuista poikkeavia siis) ja vuoto ei ole runsasta, niin hätää ei pitäisi olla.
Mulla tuli alkuraskaudessa kaks kertaa vessassa käydessä ruskeaa vuotoa ja varasin ekalla kerralla heti ajan ultraan -> kaikki oli ok! Sitten kuukautiskivuista, ne on alussa ihan normaaleja kasvukipuja ja mulla ne oli välillä tosi voimakkaatkin, just ehkä pahimmillaan silloin ihan alussa. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen niitä ei saisi olla ja mulla on edelleen. Neuvolassa kirjoittaa heti viikon-kaks saikkua jos mainitsen asiasta, mutta kävin yksityisellä gynellä joka tarkisti, että kaikki kunnossa ja ei tarvitse huolestua vaikka niitä tulee vieläkin.

Nyt vaan Neppu nautit tilanteesta ja yrität ottaa iisisiti. Liikaressaaminen ei varmasti tee hyvää sinulle eikä pienenpienelle masuasukille! terveisin ressitön titiuu (about 15 raskaustestiä ja viisi ultraa ennen NP-tä) :)

Tikkerituulla on jo kunnon viikot kasassa (mäkin haluan!), paljon tsemppiä loppuraskauteen!

Ihanaa toukokuuta kaikille!

titiuu & minititiuu 16+5
 
Viimeksi muokattu:
Heipä hei kaikille! Minäkin huikkaan kuulumisia :)

Eli täällä mennään tasaisen tylsästi päivä kerrallaan. Rakenneultra on vasta kesäkuun ekalla viikolla ja neuvolaankin on vielä reilu viikko aikaa. Tuntemuksia ei vieläkään ole, vaikka jotkut samaa tahtia kulkevat jo kertovat potkuja tuntevansa. No, en jaksa asiasta huolestua, koska tosiaan esikoisen kanssa tunsin ekan kerran potkut viikolla 23.

Lasketun ajan määrittämisestä: Mulla siirrettiin laskettua aikaa np-ultran mittausten myötä yhdellä päivällä aiemmaksi. Olin kuullut, että siirtoja tehdään juurikin, jos on viikon heilahdus, mutta ainakin Jorvissa muuttivat päivää tuon yhdenkin päivän verran. Eli taitaapi tässäkin olla paikkakuntakohtaisia eroja.

Alkuraskauden vuodot: Mullakin tuli pari kertaa vessassa käydessä haalean punaista vuotoa paperiin. Ei kyllä tullut kuin muutaman pisaran verran. Esikoista odottaessa sen sijaan koin dramaattisemman kokemuksen, kun 11-viikolla töissä hulahti veret reisiä myöten housuihin. Mä päädyin työterveyden pikalähetteellä päivystykseen, missä totesivat kaiken olevan hyvin. Mulla oli kuitenkin joku verisuoni pullistunut kohdunsuulla ja se oli revennyt. Vuoteli sitten siitä eteenpäin kymmenisen viikkoa enemmän tai vähemmän. Hemoglobiinia seurattiin, mutta ei vaikuttanut siihenkään. Ja lapsi syntyi terveenä ajallaan. Silloin gynis sanoi, että raskauden myötä kohdun verisuonien kasvaessa voi just noita verisuonia repsahdella. Että ei pitänyt hätäillä - vaikka olin ihan luu kurkussa.

Mukavaa toukokuun alkua täältäkin!

fenixlintu 15+4
 
luna, Hyy ja titiuu: Kiitos kaikille vastailuista :heart:

En mä tiedä käsittikö kaikki ihan väärin, mutta siis joo.. mä käyn itekin päivätöissä :) Ollaan miehen kanssa samassa firmassa insinööreinä. Joten talonrakennus, vauva, esikoinen, päivätyö, kotityöt, kämpän remppa....... Jeejee :D ONNEKSI sain syntymäpäivänäni väännettyä viimeiset listat ja verhotangot kiinni ja sain laitettua asuntoa myyntiin edes joihinkin paikkoihin. Lisätään myyntipaikkoja pikkuhiljaa jos ei ostajaa kuulu.
Arvostan todellakin heitä, jotka ovat kotona kotitöiden ja lasten keskellä. Olin itekin hoitovapaalla vuoden esikoisen kanssa. Se ei oo mitään kevyttä hommaa. Mutta sitten kun on töissä ja odottaa, että tehdään miehen kanssa kotityöt 50-50, niin ei. Kaikki kaatuu itellä niskaan.
Mies on vielä tosi tasa-arvoinen kaikessa. Se ei nää millään lailla, että ois olemassa miesten tai naisten töitä. Eilen anelin sitä poraamaan ikkuinoiden päälle reiät verhotankoja varten, mutta sehä vaan opetti mut käyttämään porakonetta. Ja renkaat sain hoitaa autoon ihan ite. Hieman keljutti nostella niitä autoon näillä viikoilla, mutta tulivatpahan alle.
Jotenki sitä kaipais vaan jotain hemmottelua ja arvostusta myös sille "näkymättömälle" työlle, jota mä teen kotona. Ois ihanaa saada iltaisin selkä- tai jalkahierontaa tai ees jotain semmosta osoitusta sille, että esim. tää raskaus jo itessään on aika raskasta ilman tätä kaikkee muutakin.

Meillä mies on melkoinen tuhlaaja.. Mä oon se joka ressaa rahasta ja yritän saada puhuttua miehelle järkeä. Talon budjetti on ylittäny jo täs vaihees roimasti sen mitä sen piti olla. Kokonaisuudessaan. Ja mä tuun hulluksi sen asian takia.

Hyy, meillä on vasta tulossa katto- ja lattialankut talolle maalattaviksi, että hirvee kiire tässäkin tulee :D Saa nähä miten onnistuu kesäkuun deadline. Pakko vaan jotain tapahtua, ku elokuun alussa on jo LA.
Meillä on ollu koko ajan kaks timpuria tekemässä taloa, mutta mies vaan haluaa pistää päänsä ihan joka paikkaan. Se on suunnitellu koko talon ite vaikka meillä on suunnittelijakin, se on laskenu LVI-suunnittelijan puolesta energialaskelmat, se ottaa kantaa ihan kaikkeen. Jos se ei jotain tiedä, nii se viettää yöt lukien kirjoja ja selvittäen asioita. Ihan jees, että on asiaanomistautunu, mutta jos palkkaa asiantuntijoita, nii mun mielestä se on just se juttu, että sillon EI TARVI tietää ite ihan kaikkea. Ja ku ois muutaki tekemistä..
Me vielä alunperin sovittiin, että ostetaan talo niinku avaimet käteen -periaatteella, koska mä en ihan alunperin halunnu alkaa rakentaa koko taloa ollenkaa. Oksetti ajatuski. Tiedän miten rankkaa se voi olla, enkä halunnu varta vasten siihen ryhtyä, ku vois ostaa hyvän "käytetynki" talon. Sit mä kuitenki suostuin siihen, että rakennetaan, mutta ostetaan mahollisimman valmista.
Sit isäntä suunnitteli talon ja tilas sen pieneltä firmalta, joka siis veisti pelkästään hirsiseinät. Siitä se sit lähti.. Timpurit kyllä hakkaa naulat ja sillee, mutta mies on suunnilleen kertomassa niille jokasen naulanpaikan. Ja mies kuskaa niille ihan kaikki tykötarpeet 30km:n pääs olevasta rautakaupasta.

Ihanaa, ku täällä saa purkautua.. Mieshän se ois kenelle mun pitäis tästäki puhua, mutta eipä tälle enää mitää voi. Enkä mä nää sitä niin paljo, että huvittais marista :D

Ois vaan NIIIIIN ihanaa, ku vois jutella jonku kanssa tästä raskaudesta ja miettiä vaan sitä ja olla rauhallinen ja onnellinen. Mut tää on ihan jatkuvaa ees taas ravaamista ja ressaamista. En ihan oikeesti ees muista koko ajan, että oon raskaana. Ja se tekee mut surulliseksi. Tätä raskautta on niin kauan toivottu, että haluisin imee näistä kuukausista jokasen hetken muistiin. Pian tää on sit ohi.

PikkuJellona.. en mä ees muista viikkoja, ku en oo kalenterin ääressä :D
 
PikkuJellona :) hehee, mä olen myös suunnitellut meidän talon itse, laskenut energialaskelmat itse kun teen niitä muutenkin työkseni ja huohottanut niskaan kun työkaveri teki LVI-suunnitelmat. Ahdistelin maalämpö- ja IV-toimittajat varmaan hermoromahduksen partaalle ennenkuin sain päätettyä mikä pumppu ja IV-kone otettiin. Ammattitautia varmaan :) mies on meillä hoitanut sitten sitä raksaamista ja on nytkin kantamassa verkkoja lattialämmiksen asennusta ja valua odottamaan.
Nyt alan kyllä olla ihan mielissäni, että kohta pääsen suunnittelemaan vaan jotain sisustusta ja muuta leppoista.
Onhan se aika rankkaa tosiaan, mäkin käyn siis ihan päivätöissä ja siihen päälle tulee koko huushollaus. Meilläkin mies on muuten tosi osallistuvainen, mutta luonnollisesti kun menee suoraan töistä raksalle ja tulee vasta iltamyöhään, jää mulle se kodin ja esikoisen huolto...

Toisaalta "harmittaa" ettei voi vaan ottaa rennosti ja olla koko perheen kesken ja nauttia yhdessä tästä raskaudesta, kun on tota taloprokkista nyt niin paljon. Toisaalta sitten kun tää toinen syntyy, alkaa talo olla valmis ja saadaan sitten viettää aikaa yhdessä. Ehkä kaikelle on tosiaan tarkoitus, jos tää toinen raskaus olisikin alkanut aikaisemmin, olisin ollut varmaan ihan pulassa kahden pienen raksaleskenä tai oltaisko edes aloitettu koko unelmataloprojektia?

Blaaaaah, mutta huomenna sitten eka neuvola :) jännittää! Toivoisin kovasti että kuuntelisivat sydänääniä, mutta saa nähdä, onko liian aikaista. Esikoisesta sain sillä lelukotidopplerilla äänet kuulumaan aikaisemmin kun neukkutäti sillä pro vehkeellä, harmi kun se kotidoppleri ei ole enää saatavissa kun kaveri möi sen eteenpäin.

Hyy 2 9+0 poksista poks!
 
Kiitoskiitoskiitos ihanat vastauksistanne!
En uskonutkaan, kuinka paljon plussan jälkeen voisi pelottaa...
Huomenna on virallinen testi päivä ja jos sieltä ei vuotoa kuulu (HITTO, ei kuulu prkl) niin ehkä voisin alkaa ajatella kirjoittelua tänne.

Mutta, en kyllä plussannut clomeille vaan ivf:n keinoin...

Kirjoituksenne saivat minut helpottuneeksi, paitsi kun Titiuu kirjoitti, että kunhan ei ole voimakkaita. IIK. Onko voimakkaat, jos joutuu pysähtymään ja keskittymään että hengittää... ?
Mulla ollut tuollaisia monina päivinä nyt, mutta tänään erityisen paljon. Kovempia kuin menkkakivut ja jollain tapaa ehkä erilaisia... ÄÄRGH, tätä epätietoisuutta.
Eli jos vaan jaksatte, Luna ainakin kirjoitteli, voisikohan joku yrittää selitellä minkälaista teillä se kipu oli ? :headwall:

Ihana kuulla Titiuu, että kaikki on hyvin <3
 
Neppu, kuulemma niin kovat, että ei pysty liikkumaan eikä mikään särkylääke auta. Tai siis silloin ne suostuu ottaa päivystyksessä vastaan ja tarkistaa tilanteen. nyt vaan yrität miettiä positiivisiä ajatuksia etkä kaikkia riskejä, koska niille ei yksinkertaisesti voi mitään.. Itse ressasin ihan liikaa alusta asti ja ressaan edelleen kaikkea, eikä se oikeasti tee hyvää vauvalle eikä itselle.. Tiedän, että on niin paljon helpompi sanoa kuin toteuttaa, mutta näin "jälkiviisaana" olisi pitänyt olla lukematta kaikista riskeistä ja nauttia oikeasti siitä ihmeellisestä tilanteesta, että pamautettiin aviomiehen kanssa kaksi viivaa kolmannesta clomikierrosta, vaikka olin ihan varma, ettei meille tule vauvaa ikinä :heart:

muoks: siis vielä mainitakseni, eli mulla nimenomaan oli tosi voimakkaat kivut ihan alussa ja teki mieli useasti napata särkylääkettä, mutta masu-asukin takia päätin olla ottamatta ja kestää kivut. Nää myyoman aiheuttamat kivut onkin taas ihan eri juttu, mutta tiedän, että vauvalla kaikki hyvin, niin särkekööt himputti! :D Ja tulkoot se ihana aamuyrjö vaikka synnytykseen asti, kun vaan minititiuulla kaikki hyvin :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Ahh, Kiitoskiitos Titiuu!!! <3
Täällä siis yritän kestää vihlontoja (kestävät niin pienen hetken, etten edes ehdi ajatella särkylääkettä =D)

Huomenna jos (siis KUN) kaikki vielä hyvin, niin soitto omalle klinikalle!
Määrääköhän ne sieltä vielä veritestiin vai ei?!? Miten teillä muilla?!

(Mulla kuitenkin yhteensä noin kuusi positiivista testiä laatikossa... Riittääköhän se?)
 
Hyy: Kuinka neuvolassa meni?
Ehkä mä oon vaan ihan tosissaan laiska tai jotain, kun tuntuu, että koko maailma kaatuu päälle kaiken tämän tekemisen kanssa. Ja kun olisi sitä aviomiestä ihan ikäväkin. Esikoinenkin alkaa jo oirehtimaan, kun ei isiä koskaan näy.
Mulla meni hermot jo siinä, kun reviin nykyisestä asunnosta tapetteja ja listoja :D Kyllä mäki ny sentään oon sitä taloa mukana ollu suunnittelemassa, keittiötä suunnittelin ja olin tilaamassa, maaleja oon ihmetelly ja laatat valkannu. Vaikken noista hommista voisi enää vähempää tykätä :D Sähkärin kanssa oon tapellu valaistuksesta ja sen semmosta. Ja nykysen asunnon mä hoidin myyntikuntoon.
Sit me purettiin viime vuonna yks hirsitalo meille saunarakennukseksi, nii sitä oon ollu purkamassa ja sit tietty tontilla oon ollu puita kaatamas ja kantamas ja porakiviä sun muuta ihmettelemäs.
Töitten puolesta mä oon enempi sähkösuunnittelija ja isäntä enempi tietotekniikkatyyppi, joten kumpikaan ei oo oikein omalla reviirillään ton talon kanssa.
Emmä tiedä.. Ehkä tässä on vaan yksinkertasesti ollu liikaa kaikkee samaan aikaan. Ja mua ressaa hirveesti kaikki, nii seki vie energiaa. Tota budjettia en ois mieluusti halunnu koskaa nähäkään :D

Ja musta tuntuu, että mulla on ihan väärä asenne tähän. Jos oisin alusta asti ollu halukas rakentamaan ja oisin tienny mitä tulee tapahtumaan, nii oisin osannu ottaa ihan eri asenteen.
 
titiuu Toivottavasti myoomakivut pian helpottaa! Ja hyvä että
ne kuitenkin kestää, ja voi vitdi minititiuu on söötti nimi:)
Me ei olla viä keksitty pienelle lempinimeä, saa nähä tuleeko
tiistain ultrassa jotai mieleen:)

Neppu testasikko jo! Joo testejä tuli tehtyä kyllä lukemattomia:p
Mua ei ainakaan pistetty verikokeisiin. Varhaisultra oli seuraava steppi
ja neuvolan varaaminen.
Jännää!!!:)

PikkuJellona hui! Kuulostas todella rankalta:/ Vaikka varmasti ihanaa sit kun kotiin
pääsee muuttamaan. Mä oon alkanut haaveileen tontista ja isosta talosta. Varmaan siks
kun ite asunu lapsuuteni maalla, missä pihaa riitti ja oli omakotitalo missä tilaa.
Mutta sopiva tää pieni rivitalokolmio nyt on, mutta ehkä joskus:)
Ja et todella kuulosta laiskalta!

fenixlintu vaikuttaako liikkeiden tuntemiseen vaikuta istukab sijainti ja kohdun asento?
kerrotaanko ne jo np-ultrassa?

Hyy2 tuu kertoon neuvolakuulumiset!:)

Enää neljä yötä ultraan!!! Jeee! Oon kuunnellu joinain päivinä dopplerilla, ihania pikkusydämenääniä:)

luna 10+6
 
Tsemppiä PikkuJellonalle! Toivottavasti pystyt myös nauttimaan projektistanne - rakennatte kuitenkin nyt ihka omaa "pesää" perheellenne :)

Nepulle myös onnenpotku täältä! Jollei nyt toisin todisteta, niin kuulut kyllä tänne joukon jatkoksi. :)

Luna: Mulla oli esikoista odottaessa istukka edessä ja se ilmeisesti vaimensi liikkeitä melkoisesti. Nyt np-ultrassa ei vielä osattu sanoa istukan sijainnista, mutta rakenneultrassa se varmasti sitten näkyy. Ihan mielenkiintoista on sitten tietää, missä se istukka tällä kertaa on ja onko tunemuksissa eroa edelliseen. Vielä en siis ole ainakaan mitään erityistä havainnut. Tosin nyt on alkanut alavatsan sisällä tuntumaan kova möykky, ihan kuin iso omena olisi tungettu sinne sisään. Rakko on myös huomannut möykyn, sillä juoksen veskissä jatkuvasti...

fenixlintu 15+5
 
PikkuJellona No et kyllä todellakaan ole laiska tai mitään :) Kuulostat tehonaiselta!
Kyllä mullakin tuntuu että kuula räjähtää välillä tän kaiken keskellä :D vaikka ei ole edes mitään edellisen kämpän myyntistressejä mukana. Mutta hoen itselleni että tää on meidän yhteinen unelma. Tai unelmat. Nyt ne vaan toteutuu yhtäaikaa. Ensi vuonna tähän aikaan helpottaa.

(.) Neuvolassa meni hyvin. Tätsä oli aika nuori mutta vaikutti oikein mukavalta. Sydänääniä ei kuunneltu, koska heidän laitteilla ei kuulema tässä vaiheessa vielä kuulu. Skerirasitukseenkin joudun nyt PCOn takia. Esikoisen aikana en joutunut, eikä mitään rd viittaavaakaan ollut, niin tuntuu hassulta. Mutta eikai siinä, mennään sit. Hulluna pitäis nyt varata ultria ja hammaslääkäriä ja neuvolalääkäriä... Miten mä ehdin niihin kaikkiin :D
LAn siirsi menkkojen mukaan lasketusti itsenäisyyspäivälle :) Hihii, helppo nyt sit ainakin muistaa.

Hyy2 9+1
 
Hyy2 kiva että neuvolan täti oli mukavan oloinen!:) Mäkin joudun sokerirasitukseen pcon takia:/ Toisaalta hyvä kun kaikki tutkitaan!

Hempukkainen Mä luin sun kirjotuksen clomittarista mutta aattelin kirjotella tänne sulle vastauksen:) Eli nyt kun sanoit, niin mullakin on tissit ehkä vähän "ei niin turvoksissa". Enkä voi enää pahoin yhtään niin paljon kun aiemmin, vain silloin jos oon syömättä liian kauan (ja siihen päälle syön jotain rasvasta, tosi järkevää:/) niin tulee tosi paha olo. Huomenna on asiakaslounas, pitää toivoa että menee hyvin. Mutta takaisin asiaan, vaikka oireet on pienentynyt niin kyllä tänäänkin kuulu tumtumtum kun kuuntelin dopplerilla:) Ja äänet on koventunut ja löytyy jo tosi nopsaan, yleensä vasemmalta, pari kertaa oikeelta.
Mutta joo tiiän kyllä noi pelon tunteet:/

Mulla on ylihuomenna niskaturvotusultra! Jotenkin nää viikot sit lopulta kuluikin, vaikka aluks tuntu että tää ultra on jossain kaukana tulevaisuudessa ja päivät ei vähene yhtään:)
Jännittää tosi paljon tulokset ja millanen pikkuinen siellä nyt näkyy. Voi kun niskaturvotus olisi ok, seulan tulokset ok, pikkuisen koko ja jäsenien koot ok ja ja, mitä muuta. Doppler kyllä rauhottanut vähän jännitystä, jos sitä ei ois ollu niin jännittäsin varmaan viä enemmän. Pitäs varmaan alkaa meditoimaan:)

Mutta ootan kyllä kovasti että taas nähdään pieni:) Voi vitsi.
Jos kaikki on hyvin, niin viikonloppuna varmaan kerrotaan vanhemmille. Sekin jännittää tosi paljon.
Mun läheiselle serkulle, joka ei tiedä hoidoista, kerrottiin tällä viikolla. Ja kun olin kertonyt että oon raskaana, aloin vaan itkeen ja se vaan jatku ja jatku ja jatku. Mun serkkukin alkoi sitten itkeen. Se nauroi kyynelten läpi että voi sinua tämähän on iloinen asia:)
Ne ei ollut multa vain onnen kyyneleitä, en osaa selittää, tuntu että jokainen nyyhkäys helpotti oloa, ihan kuin ne olisi ollut jotain muistojen surua, jotenkin tuntu että kun eka kertaa sanoin raskaudesta semmoselle ihmiselle ääneen, joka on tosi läheinen, mutta joka ei tiennyt hoidoista ja yrityksestä, niin jotkut tunteet nous täysillä pintaan.
Nää tunteet on aikamoisia, ihania mutta välillä ne vaan vyöryy isompina kun muistaa odottaa.

luna 11+1
 

Yhteistyössä