Clomifen

Olen ekalla clomikuurilla ja tänään kp 12 kävin seurantaultrassa. sieltä löytyi yksi iso folikkeli, joka oli 23 mm. Kuvassa folikkeli päällä oli viiva, joka lääkärin mukaan saattaa viitata siihen, että kyseessä on tyhjä munarakkula. Mitään varmaa ei osannut sanoa. Onko kellään tietoa, että voiko munarakkula olla liian suuri. auttaako siihen joku lääke?
Karmilla. sulla on niin hvyä merkkejä ollut, että varmasti tärppää pian :) usko pois!
 
Moikka. Nyt on mullakin clomiresepti sitten saatuna mutta odottelen vielä ainakin kierron verran.
Tänään uä:ssä oli "melkein normaalit" munikset mutta kp 61 ovuloimatonta kiertoa. Aiemmin on puhuttu pco:sta ja pco-tyyppisyydestä, tämä gyne ennemmin puhui ovulaatiohäiriöistä. Reilu vuosi luomukiertoja takana, joista alle puolet pituudeltaan sellaisia että ovis voisi olla mahdollinen (alle 35 pv). Itse epäilen ovuloneeni vuoden aikana 3-4 kierrossa. Se on gynen mielestä aivan liian vähän.

Ensimmäinen raskauteni 7 vuotta sitten sai alkunsa toisesta clomi-tero kierrosta ja kaksoset tuli. Kuitenkin kun ikää on tullut vuosia lisää, gyne ei halua aloittaa clomeja 1/2 tabletilla. Suunnitelmana on, että siinä kierrossa kun clomit aloitan, menen kierron 10-12.pv ultraan ja jos siellä kypsyy enemmän kuin yksi munis niin sitten pidättäytytään ja annos lasketaan puolikkaaseen seuraavassa kierrossa. Emme siis toivo uusia kaksosia.

Teroluteja en sitten saanut tällä kertaa kuin ainostaan kierron käynnistämiseen jos vuoto ei nyt ala, gyne näki jo että vähän tuhruttelee joten voi olla kierto käynnistyy itestään.
 
Ella. Mä en itseni osalta sanoa kun vasta ekaa kuuria clomeja syön. Tuttavani sanoi, että clomit olivat tasanneet kierron pitkästä yli 35 kierrosta 28 kp.Toivotaan, että löydätte oikean annostuksen.

Mulla näytti tänään ekaa kertaa elämässäni ovistesti plussaa! kp 13. Harmi vaan, että folikkelissa oli joku ihmeellinen viiva eli luultavasti siellä ei olekaan mitään.... :( onko kellään ollut ultrassa vastaavaa. näytttä kuin kaksimunarakkulaa olisivat sulautuneet yhteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emppu1976:
... clomit olivat tasanneet kierron pitkästä yli 35 kierrosta 28 kp...
Mulla kävi just niin ekasta clomikierrosta, että kierto lyheni 35-36 kp:stä 29-30 kp:n. Että ainakin ihan normaaliksi kierto palautui. Mulla oli kyllä Menopur lisänä, että silläkin toki varmasti oli vaikutusta.. Nyt oon syönyt myös toisen kuurin niin, että otin joka toinen päivä 2 ja jokat oinen päivä yhen clomin, niin että otin vaan kahtena päivänä sen yhen. Saa nähdä maanantaina ultrassa, että onko yhtään munasolua kasvanut...Ja todennäköisesti mennään sit inssiin tällä kierrolla, jos on hyvät mahdollisuudet.

Alkuperäinen kirjoittaja Emppu1976:
Mulla näytti tänään ekaa kertaa elämässäni ovistesti plussaa!

=) Hyvä! Mullakin ekasta clomikierrosta tuli eka plussa ovistestiin ja se tuntui tosi hyvältä!
 
Heipä hei!

Täältä varmasti saan ainakin asiantuntevaa tietoa clomeista :)

Olen siis syönyt clomeja 3 kierron verran ja kp24/30 taitaisi olla meneillään nyt. Ensimmäisestä clomikierrosta tulin raskaaksi, mutta se meni lähes heti plussan jälkeen kesken. Kuvittelin silloin, että nännit/rinnat tulivat kipeiksi johtuen raskaudesta... Nyt parin välikuukauden jälkeen aloitin clomit uudestaan ja viime kierrossa nännit taas kipeytyivät. Kuvittelin heti olevani 100% raskaana, mutta mitäs vielä, menkat alkoivat ajallaan jne. mutta vuoto oli tosi tosi niukkaa(clomit ohentaa limakalvoa). Nyt taas uuden clomikierron jälkipuoliskolla kipeytyivät rinnat.

Onko clomit aiheuttaneet samaa muille? Kipeytyykö teidän rinnat oviksen jälkeen, kun käytätte clomeja ja vaikka niin ei olisi ennen tapahtunut? Entäs kuukautisvuoto, onko jollain muullakin se mennyt aivan olemattomiin? Onko siihen mitään apuja olemassa?

Tuhannet kiitokset jo näin etukäteen, jos joku viitsii vastailla minulle :(


Terkuin 2 vuoden yrityksen ja 5 keskenmenon lannistama MeaMimosa
 
MeaMimosa:
Olen vasta ekassa kierrossa, muuta ymmärtääkseni clomit voi lisätä rintojen arkuutta ja niukentaa vuotoa. Onko sulla myös luget käytössä? Lääkäri määräsi mulle ne, koska mulla ongelma saattaa olla myös keltarauhasen vajaatoiminta. Silloin raskaus ei voi jatkua vaan menee kesken. Onko keskenmenojen syytä selvitetty?
Älä lannistu, en mäkään aio sitä tehdä!


 
Emppu1976: Kiitti vastauksesta! On selvitetty kolmannen jälkeen ja mitään syytä ei ole löytynyt keskenmenoille. Nyt vielä tutkiskellaan verta tarkemmin, mutta missään ei ole todettu ns. vikaa. Luget on käytössä, jos raskaustesti joskus vielä plussaa näyttää ja parhaillaan syön myös kortisonia. Se on joissain tapauksissa auttanut ehkäisemään hylkimisreaktioita. Miten sä syöt/käytöt niitä lugeja? Mitkä kp:t ja millä annostuksella? Meinaan vaan, että voishan sitä itsekin...
 
MeaMimosa: Mä syön lugeja alakautta kp 15-28 vain yhden tabun aamuin illoin. Mun ongelma on ehkä kiinnittymisvaihe, joten siksi aloitetaan luget heti ovulaation jälkeen.
Nyt on menossa kp 16 ja kauheita vihlaisuja on alavatsassa. Ovistesti näytti vahvaa plussaa kp 13 eli uskoisin että ovis oli ja meni? Lottokuponkeja laitettiin kp 12 ja kp 14, joten pitäis olla oikea ajoitus.
Jos tästä kierrosta ei tärppää niin menen katsomaan ovatko röörit auki. Sitä ei ole vielä tutkittu.
Aika arpapelille tämä kyllä tuntuu, mutta sellaista elämä kait on....
 
Emppu1976: Ok :) Repesin vähän tolle "syön alakautta" -ilmaisullesi :LOL: Mutta siis joo ymmärrän kyllä - sinnepä sinne alarööriin ne meikäläisenkin luget uppoaa sitten :) Mulla on ollut myös muutama km hyvin hyvin aikaisessa vaiheessa ja nyt tuntuu oviksesta (oletan plussasta ovistestissä ja toisinaan myös r-testissä) huolimatta olla onkelmaa tuon raskautumisen kanssa, joten taidanpa ottaa nuo luget käyttöön samalla systeemillä, kuin sinäkin :) Kiitti vaan vinkistä! Tänään alkamassa ilmeisesti menkat ja ens kierto meneekin tylsästi ilman clomeja, kun pakko kasvatella limakalvoa, mutta jos ilmankin lääkkeitä ovis tulee niin otan kyllä luget käyttöön heti! Niissä vaan ilmeisesti on kaikkia mahdollisia v-mäisiä oireita??

Voi, kun vihlaisusi olisivat merkki jostain ihanasta :) Peukkuja! Tuo onkin aikalailla piinallisinta aikaa kuukaudesta...
 
Täällä mä "joka syön alakautta" Lugeissa on valitettavasti niitä v-mäisiä sivuoireita.... Tai itse asiassa en tiedä enää mikä johtuu clomeista ja mikä lugeista. Tällä hetkellä mulla on vihlomista, kovaa palelua ja hikoilua sekä pahoinvointia. Toivottavasti tämä kaikki ei olisi turhaa. Voimia sulle ja +++++
 
Voisiko joku kokeneempi clomilainen auttaa??

eli 2v lapsettomuutta ja pco. eka clomi kierto 1 tbl/pv 3.-7. päivä, tulos 1 10 mm folli, menkat ei alkanu, 10 pv terolut kuuri, 11 pv:n päästä yhden päivän mini mini menkat ja nyt menny 2 tbl/pv 3.-7. päivä. Jos nyt alkaa enemmän muniksissa tapahtumaan ja munasolu hedelmöittymään niin onko sillä mitään mahdollisuutta kiinnittyä ku noin niukat kalvot?? mitä lääkitystä ootte saanu moiseen?

Kiitos jo etukäteen vastauksista =)
 
Onpas täällä ollut hiljaista!! Missä kaikki on???? HUHUU??

Emppu1976: Mikä tilanne siellä? Entäs muilla clomilaisilla??

äiti-88: No nuo oireet on mullakin ollu clomien seurauksena. Ovat vaan niin ärsyttävän hämääviä, että viimeksikin olin noin 100% varma raskautumisesta - mut mitäs vielä :(

Elli82: Mä en valitettavasti osaa sua auttaa. Olen kyllä itsekin miettinyt ihan samaa, kun erään clomikuukauden jälkeen menkat oli aivan minimaaliset. Sitten kuitenkin seuraavat menkat olivatkin jo melko normaalit. Saa nähdä millaset nyt tulee, kun olen pitänyt kuukauden taukoa clomeista...

ON: Täällä menkat ihan kohta justiinsa alkamassa :( Ensi kierto sitten tykitetään täysillä eli käytössä clomit, kaikki mahdolliset vitamiinit ja hivenaineet, sopivasti liikuntaa, terveellinen ruokavalio, tipattomuus sekä päälle vielä positiivinen asenne - ainiin - ja sitten vielä pitää unohtaa koko yritys :kieh:
 
Mulla kolmas clomikierto menossa.Ainoo hyvä asia on ollu iso johtofolli ja toinenkin suht iso.Tulosta ei oo tullu, mua ahistaa PAKKO SEKSI.Kahessa ekassa kierrossa ei tullu oireita, tässä kolmannnessa kuumat aallot öisin..
Menkat on olleeet kivuliaat ja runsaat,joskin lyhyet.
Nyt seuraavaks varaamaan aikaa munajohdinten aukiolotutkimukseen ja sitten kohti fertinovaa
 
Moikka !

Pääsin itekki vihdoin clomien kimppuun! juuri ennen jouluaattoa söin 1tabletin päivässä kp3-7. No sitte joulunjälkeen oltiinkin miehen kans reilu viikko eri osoitteissa =( peittoja heiluteltiin kp 8 ja nyt sit kp 17 et on tainnu ovis sitte mennä jo..
ainaki tossa oli sellaisia tuntemuksia mekkakivuista, et olis voinu ovis ollakin! Ei sitte varattu ultraakaan, ku niin pieni mahdollisuus tulla raskaaksi.

Mites te muut clomin käyttäjät, tikutatteko kaikki ovista vai heilutteletteko peittoja vaan ahkerasti? ite en haluis lähtee tikuttamaan, ku se asia on sitten mieles iha joka ikinen päivä.. Mitä mieltä siis ootte, onko tärkeää tikuttaa?
Tää kierto nyt näyttää et lyheneekö kierto kp40, toivottavasti! ja sitte seur. kierto otetaankin tosissaan ja mennään myös ultraan !

Plussa tuulia toivotellen teille kaikille ja ihanaa uutta, toivottavasti vauva vuotta !

Minä ja tyttö 1v8kk
 
Löytyihän täältä elämää :)

karmilla: Juu, pakkoseksi on kyllä aika tappavaa! Nimimerkillä joskus suunnilleen riidelty samalla... :ashamed: Olet siis menossa tän kolmannen clomikierron jälkeen, jos ei tuota tulosta, aukiolotutkimukseen? Onko siihen jotain suositusta milloin sellaiseen tulisi mennä?

Mä tuli heti ekasta clomikierrosta raskaaksi, mutta se(kin) meni kesken heti alkumetreillä, sen jälkeen söin pari kk taas clomeja - ilman tulosta. Nyt taas ollut taukoa limiksen (ja pään) takia ja seuraavassa kierrossa taas meinasin clomit ottaa käyttöön. Meille tosin lääkäri antoi suosituksen, että söisin vain joka toinen kuukausi clomeja sen monikkoraskauden suuren riskin vuoksi?! Onko muilla vastaavaa suositusta??

angel08: Mä tikutan digitestillä clomikierroissa, muuten en. Jotenkin se tikuttaminen auttaa mua relaamaan paremmin sen sekstailun suhteen, jos ei aina niin hirmuisesti tee mieli... Niin ja selviääpähän sitten tuleeko ovista vai ei... Toivottavasti heiluttelunne riittää :) Kyllähän siittiöt voivat säilyä naisen elimistössä 5vrk hedelmöityskelposina...

Plussia kaikille kaikenlaisiin testeihin :heart:
 
täälä kanssa melko koomisiakin kokemuksia tuosta pakkoseksistä kun ei vähempää vois kumpaakaan enää h-hetkellä huvittaa ja menee näyttelemisen puolelle, nauruunhan siinä on parit kerrat revetty eikä hommista oo muutenkaan enää meinannu tulla mitään :LOL:

olen ovista tikuttanut että tiedän tuleeko se edes, nyt kun testi näytti plussaa niin olikin seuraavana päivänä menkkamaista juilintaa ja tärähtely kipuja alavatsassa. mutta sen päivän ovistesti ei näyttäny enää plussaa, eikö sen pitäs olla useamman päivän plussalla? ens kierrossa en kyllä aio miehelle sanoa millon ovulaatio on kun näytti viimeksi iskevän suorituspaineet eikä hommista tullu mitään :( onneksi heiluteltiin peittoja onnistuneesti kahtena edellisenä päivänä ennen ovista, niin jospa se ois auttanu
 
Elli82: Kylläpä teidänkin sänkypuuhat kuulosta tutuilta :LOL: Toistaiseksi ne hommailut taitavat kuitenkin olla se hauskin puoli tässä touhussa... eivät vaan tuota sitä tulosta minkä toivoisi :'( Peukkuja teille tähän kiertoon :)

ON: Kp1/27-31 täällä. Menkat tuli rytinällä, just kun töihin piti palata piiitkän loman jälkeen. Karmean kipeä olen ollut tän päivän, tuntuu ettei särkylääkkeetkään auta. Taas tuli pitkä kierto, kun clomit ei ollu käytössä, saa nähdä seuraavasta kierrosta... Vaikuttaako teillä clomit kierron pituuteen?

Blaah, tylsää. Tämä alkukierto hujahtaa aika nopeeta, kun pitää laskee milloin pitää lääkkeitä napsia ja sitten kohta jo oviskin tulee. Loppukuu taas menee niiiiiiiiin hitaasti!! Olen ollut ihan ihmeissään, kun menkkojen alku ei oikeastaan surettanut. Hmm, kai tähän jo on tottunut... :|
 
Mulla ainakin clomien aikana oviksien ajat vaihteli, vaikka kierron pituus oli melkein aina vakio 32 (rasittavan pitkä aika odottaa tuo 32 päivää :LOL: ). Ovis osui yleensä siihen 14-17 kp:n tienoille. Lopulta en enää tikuttanut ollenkaan. Ajattelin, että huomaan jos huomaan ja kyllä parilla kierrolla oviksen huomasinkin. Neljännellä clomi kierrolla ovis olikin vasta kp24 (sain jälkeenpäin tietää). En ollut tikuttanut eikä selviä ovis oireitakaan ollut koko kierrossa. Tosiaan rasituin tuohon, kun rakastelut ja niiden ajoitus meni niin kaavamaiseksi ja kellon tarkkuudella ajoittamiseksi. Gynikseltä sitten varasin aikaa, kun menkat ei olleet alkaneet kp39 mennessä. Toki tähän mennessä olin tehnyt jo monta negatiivista raskaustestiä. Ultrassa ei näkynyt mitään ja gyne epäili, ettei mulla ole ollut ovulaatiota ollenkaan siinä neljännessä clomi kierrossa ja määräsi terolutit 2 tabua päivässä otettaviksi viikon verran. Nappasin sitten heti pari tabua naamaan, että saan kierron aloitettua ja kierron säännöllistettyä. Seuraavana päivänä sitten menin hakemaan apteekista kuitenkin vielä yhden raskaustestin ja se näyttikin plussaa. Mulla taustalla kuitenkin aivan mahdottomat kiertojen pituudet, menkat ehkä 3-4krt vuodessa ja siihen minulle aikoinaan nuo clomit ja terolutit määrättiin ja se oli tiedossa, jos perhettä haluan joskus perustaa. Poika syntyi lokakuussa -09. Eli mahdotonkin voi olla mahdollista. Paljon onnea oviksien bongailuun ja plussa tuulia kaikille. Itse kärvistelen tässä jo uudessa vauvakuumeessa ja voipi olla, että clomeiluksi menee sitten, kun sen aika on.
 
Elikkäs.. Ollaan mieheni kanssa yritetty lasta jo reilu 1 1/2 vuotta ja tuloksetta. Olen käynyt kaiken maailman verikokeissa ja tutkimuksissa. Viimeinen tutkimus minulle tehtiin lokakuussa 2009. Silloin kävin Turun Medisonarissa gynegologisessa ultraäänitutkimuksessa. Sieltä löytyi jotain rakkuloita. En juuri nyt muista tarkkaan, että mitä siellä sanottiin. Mulla on aina ollut säännölliset menkat, kunnes lopetin pillerit ennen kuin aloitimme raskauden yrittämistä. Sen jälkeen on ollut tosi epäsäännölliset menkat. Sitten kävin syyskuussa 2009 lääkärillä joka määräsi Terolut-nimisen kuurin. Juu, se sai menkat säännölliseksi, mutta ovulaatiota ei vaan tapahdu. Sen 3kk:n Terolut kuurin jälkeen lopetin sen syömisen. Noh, Nyt sitten minulle määrättiin Clomifen-niminen 4kk:n kuuri -> kp 5-9 pitäisi syödä ne 5 tablettia. Vähän vaan pelottaa, että miten käy? Ensi viikolla menen käymään lääkärilläni, joka antaa lähetteen seuranta ultraan koskien tuota Clomifenin aloitusta. Onko kenelläkään kokemusta sen enempää tuosta Clomifen lääkkeestä? Onko ollut samalla lailla, että olette aloittanut kp 5-9? Luin täältä, että viimeistään 12-15 päivinä pitäis jo käydä siellä ultrassa! Pitääkö paikkaansa? Entä onko jollain onnistunut ihan 100% varmuudella raskaus pelkän Clomifen tabletin avulla? :) Toivottavasti vastaatte..
 
Täällä myös yksi pariskunta, joka jälleen yrittää vauvaa. Aikaisemmin olen tähän ketjuun kirjoittanutkin lohtuviestiä siitä, että clomeilla voi todella tulla raskaaksi ja melko helpostikkin. Eli meillä tosiaan nyt 1v4kk vanha poika, joka saanut alkunsa primolut+clomifen yhdistelmästä ensimmäisellä yrittämällä. Nyt meillä on taas clomit käytössä, eka kierto menossa. Yleensä mun kierto on jotain 35 päivän paikkeilla, mutta nyt on kp 29 ja jo kaksi päivää tullut pienen pientä tuhruvuotoa. Olen aika varma, ettei ole tärpännyt, koska en bongannut ovulaatiota ja joulun aikoihin yritys oli aika minimaalista. Mun ongelma on kuitenkin tuo tiputteluvuoto..Eli, jos jollain on samanlaista, niin otteko laskeneet ekaksi kiertopäiväksi vasta sen, kun kunnon vuoto alkaa? Toinen ongelma mulla on se, että tiputteluvuodon kanssa mun vuoto kestää ainakin 8 päivää, joten hankala tietää, koska se ovulaatio on, sen pitäis olla oikeastaan melkein heti, kun vuoto on loppunut, jos vuoto loppuu kp 8...Äh vaikeita..Mutta saa nähdä miten käy..Tällä kerralla en ole tarvinnut keltarauhashormonia mukaan, vaan kuukautiset tulee ihan luomusti..Mutta olis kiva, jos joku viittis vastata tuohon tiputteluun, jos joku tietää.. =)
 
Mulla ainakin raskaus onnistui juurikin clomien vaikutuksesta. Yritettiin miehen kanssa kaksi vuotta ns. luomuna, mutta ei onnistuttu. Mulla hyvin epäsäännöllinen kierto, kuten aikaisemmasta kirjoituksestani ehkä jo luitkin. Kävin myös tutkimuksissa, mutta mitään syytä ei löydetty. Todettiin vaan, että sitten kun joskus perhettä alan perustaa on minun turvauduttava teroluteihin ja clomeihin. Aloitinkin terolut kuurilla -08 lokakuussa, jotta kuukautiset saatiin alkamaan ja sen jälkeen söin seuraavissa kierroissa clomeja 1 tbl kierron 3.-7.päivä. Yhdessä kierrossa ultrattiin, jotta nähtiin että annos on oikea. Silloin löytyi yksi 19mm follikkeli. Siitä kierrosta en kuitenkaan vielä raskautunut. Neljännellä clomikierrolla tein sitten positiivisen raskaustestin ja poika syntyi lokakuussa -09. Kannattaa tosiaan tarkistuttaa ainakin kerran ultrassa, että clomi annostus on oikea ja sitten ei kun rentoutta mukaan yritykseen :).
 
Kiitos paljon Jadish-75 hienosta vastauksestasi. On se vaan niin hienoa, jos saisi onnistumaan nyt jo ekalla clomi kierrolla. Olen jo periaatteessa niin epätoivoinen, kun raskautta ei näy eikä kuulu. :( Rakastan yli kaiken lapsia ja varsinkin vauvoja. Ne on sitten niin suloisia. Tottahan se kumminkin on, että raskauden yrittämiseen täytyy vaan laittaa kaikki peliin. Raskaaksi tulemiseen täytyy uskoa niin paljon kuin vain itse jaksaa :)

Mutta kertokaa ihmeessä muutkin kokemuksianne vielä lisää tästä Clomifenista. Haluan tietää enemmän kokemuksia, jos vaikka jollain olisi sama tilanne kuin meikäläiselläkin. :)

Vastauksianne odotellen..
 
HeidZ666 mulla on aika samanlainen tilanne kun sulakin eli 2 v yritystä takana. Söin 10 vuotta e-pillereitä, lopetin ja sen jälkeen menkat tosi epäsäännölliset (tuli 1-6 kk välein), menin arvauskeskukseen ja märäsivät terot menkkoja käynnistämään. Menkat kyllä tuli, mutta en ovuloinu. Hakeuduttiin tutkimuksiin, miehellä kaikki ok, mulla liikaa rakkuloita eli PCO-tyyppiset munasarjat, puhuko se lääkäri sulle mitään PCO:sta? Mulle tehtiin sitten vielä aukiolotutkimus ja oikeapuoli ainakin varmasti auki, vasempaa se ei nähny kunnolla niin ei voinu varmuudella sanoa mikä sen tilanne. Saatiin sitten Clomifen resepti aluksi 1 tabletti kierron 3.-7. päivä, kävin kp 13 seurantaultrassa ja oli vaan yksi 10 mm folli ja ei tullu ovulaatiota niin tuplasivat annoksen. Tupla-annoksella näky sitten jo vastetta kun kävin seuranta ultrassa ja ovulaatio oli kp 18. Nyt sitten jännäilen että alkaakohan ne menkat vai ei, huomenna tulee 14 vrk:tta ovulaatiosta.... Tällä annostuksella mennään seuraavat 3 kiertoa, ilman seurantoja, jos ei tulosta tuu niin sitten siirrytään järeämpiin toimiin. Onko teilä miestä tutkittu ollenkaan? tai onko sulle tehty tuota aukiolotutkimusta?
 

Yhteistyössä