Clomittaret 2013

Hempukkainen sain tasan vuosi sitten luomuplussan, joka kesti viikolle 9 asti (tai sen kokoiseksi oli jäänyt, viikkoja laskennallisesti olis pitäny olla ainakin 11 -keskeytynyt keskenmeno siis, joka ultrassa todettiin, syke oli todettu jo suunnilleen kuukausi aikaisemmin). Sitä tehtiin 9kk. Nyt toinen clomikierto, jospa se tästä lähtis... mulla siis piiitkiä kiertoja ollut, 38-56 päivää ennen clomeja. Tuo luomuplussa tuli sellasesta kierrosta, jossa ovis oli noin kp32 :D Eka clomikierto oli 36 päivää ja gynen ennusteen mukaan tästä kierrosta tulee about 30-31 päivää kestävä eli suunta on ainakin parempi :) Muutenki hiertää odotella aina uutta mahdollisuutta jos oma kierto on tuplasti sitä, mitä sen pitäis olla!!

Tsemppiä sullekkin! Vaikka onkin inhottavaa, että mitään ei tapahdu niin en silti keskenmenoa kenellekkään toivoisi. Jotenki ehti tosissaan tottua ajatukseen, että tuli äidiksi. Jos tästä kierrosta plussaan, laskettu aika ois sama, kun viime raskaudessa.
Sain syksyllä yhdessä kierrossa plussan, mutta vuoto alkoi muutaman päivän myöhässä eli varhainen keskenmeno. Suru siinä keskenmenossa ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen viime kevään keskenmenoon; tunteet oli niin syvästi jo mukana ja kaiken piti olla hyvin. Lisäksi tyhjennys kesti yli viikon enkä päässyt edes kaavintaan. Silloin toivoi, että pääsisi edes siitä fyysisestä koettelemuksesta. Sairaalassakin piti olla kolme yötä ja yksi sairaanhoitaja inhottavasti sanoi syyttäen, että olis pitänyt olla tarkempi (ilmeisesti ehkäisyn kans) niin sanoin sille että "tekisit taustatyösi kunnolla, en todellakaan ole tekemässä aborttia täällä" :'( Tulipas avautuminen. Tuli vain niin voimakkaana mieleen, kun älysin, että nyt siitä tulee kierron päätteeksi tasan vuosi, kun plussasin.
 
Miramei: Tiedän tunteen! Sitä niin ehti jo riemuita ja joutui karvaasti pettymään. Mullakin oli keskeytynyt keskenmeno mutta ei tehty kaavintaa tai lääkkeellistä vaan tuli itsestään ulos. Mulla oli laskettu aika 14.6.2012. Huoh ;(
Täällä mennään kp20 ja yritän etsiä
merkkejä vaik ei sais. Mul ois viisaudenhampaiden poistoleikkaus kp27...tietääkö kukaan voiko niistä puudutusaineista olla jotain haittaa jos ois raskaana? En viittis testata viel sillo ku ei kuitenkaan näkyisi vielä mitään.
 
Mullakin piti olla visurin poisto sillon ku olin raskaana niin lääkäri lykkäsi. Sano, ettei sillä hampaalla ollu niin kiirettä, kun siinä oli vain pieni reikä eikä se painanu mihinkään. Sano, että puudutusaineet ei haittaa, mutta särkylääkkeitä ei saa syödä ja aina on infektioriski ja sitä ois hyvä välttää. Mutta varmaan arvioi sen kiireellisyyden.
 




Tiistai 5.2.

Nimi__________kp_______YA/YK/YV__hoitokerta_____muuta

Alma*.............58/28-34.......yv2.............4.c x2
Sarppa-71.......38/28-30.....ya4/11..........2.c
NiQ................31/33.............yk10.............3.c+m+t......pco(1/2),2.lapsi
Matti Katikainen..28/24-30...yk7.............2.c+t...................pco,2.lapsi
Neppu_...........28/28(34-59)..ya2010........mp...............pco,1.lapsi,26v
Marjaana84.....26/28...........yv1.5...........1.c+ins....................1.lapsi
miimuli87........25/?..............ya2008........2.c+m...........pco,1.lapsi,25v
hanzku_91......23/29-30......ya1/2011............4.c..............selitm,1.lapsi
apsu...............23/30+.........ya 01/12......1.m+g+irr........2.lapsi,pco,30v
fenixlintu........22/29-34.......ya1/2012.....2.c......................2.lapsi,36v
Nyysy............21/28-29.......yk5......4.c+3 ins->IVF~2/03....selitm,2.lapsi
mirjami_73.....21/24-25......yv1.5............tk(c+t)...................3.lapsi
Poca...............21/34................................c.........................pco
Hempukkainen..20/28-32....ya10/10.......3.c+t.....................27v
Meri__............20/28............yk3..............1.c....................pco,1.lapsi
Angela............18/28-32.......yv8..............3.cx2......................2.lapsi
annalii............18/27-28.........................1.c+ins...............1.lapsi
Heipa…...........16/18-41……...ya11/11......3.c.....................2.lapsi,31v
Anne Elliot......16/26-32........yk12.....................................1.lapsi
Slartibart........16/28...........yk4/ya3/12...5.c..................pco,1.lapsi,25v
Enna_.............15/35-36........yk6.............1.c..........................pk,ovl
Miramei...........15/?..............ya6/11.........2.c.....................25v,1.lapsi
luna_82..........15/~34..........ya3/12.........4.c+pr+l..........pco,1.lapsi,31v
Karamelli81....14/28.............ya4/12........3.c........................2.lapsi
skorppari82...14/??..............yv2.............5.f+ins................pco,1.lapsi
TTT................14/28.............ya4/2012......2.c......................1.lapsi,29v
Hydrangea......13/31-44......yk12/ya1/12...3.ax2+l............pco,1.lapsi,26v
jenni_noora....9/27............ya10/11........11.t. tk.................1.lapsi
Mimmuskainen_..6/28-39...ya2/09.........1...............selitm,1.lapsi,24v
Hyy2..............4/28-34.......ya9/11..........1.c...........pco(1/2),2.lapsi,26v
Seemi.............2/28-41.......ya11/09.......4.c.........pco(1/2),1.lapsi,31v

lyhenteet: c=clomit, a=anazol, f=femar, g=glonal-F, m=metut, pr=pregnyl, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Tauolla/taustalla


Piinailijat
Matti Katikainen dpo 20
Marjaana84 dpo 13
miimuli87 dpo 9
mirjami_73 dpo 8
hanzku_91 dpo 7
fenixlintu dpo 6
Meri_ dpo 5
annalii dpo 5
apsu dpo 4
Heipa dpo 3
Anne Elliot dpo 2

---------------------------------------------------------

:heart: PLUSSANNEET :heart:

tammikuu:
titiuu85.... 31.1.2013..30/30-32...ya6/12....3.c+t.......pco,1.lapsi,27v

helmikuu:
Laala.........2.2.2013..28/32-40....yk9.........3.f......pco,2.lapsi,28v

Clomittaret 2012 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2072054-clomittaret-2012-a//

Clomittarien plussapinkka: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/

Päivittäjät:luna_82 ja hanzku_91
 
Miramei mulla huomenna ja Hydrangealla ylihuomenna. Hassua tässä on se että jos ois osunu molemmilla samalle päivälle oltas voitu törmätä kun sama lääkäri, heh:)
Toivottavasti säkin saat hyviä uutisia!
Ois se vaan niin kiva ettei tarviis taukoilla tätäkin kuukautta.
 
  • Tykkää
Reactions: Miramei
Miramei: No voi hitsi, nyt en tiiä mitä teen. Kun tosiaan kp 27 sillo ku ne hampaat pitäs leikata enkä varmaan sais ees näkyviin raskautta testiin viel sillo ja tuntuu hölmöltä soittaa sinne et "mitäs jos mä oisin raskaana"... Eiks parasetamoli oo turvallista raskausaikanakin? Hitto, pakko kai se on mennä kun aika on varattu jo kauan sitte ja tuskin oon raskaana ni ei huvittaisi " varmuuden vuoksi" perua aikaa...

Ulraan meniköille peukkuja et ois hyvät follit ja limikset! :)
 
Hempukkainen toi oli mun hamppilääkärin päätös ja kun ei tosiaan ollu niin kriittinen tilanne. Infektioriskihän ilmanmuuta on, varsinki jos kirurginen toimenpide. Sano, ettei oo hyväksi syödä mitään särkytabletteja sillon. Niin ja minäkin oon kyllä kuullut, että tuota parasetamolia, jos jotakin.
 
Hempukkainen mä en oo kokenut keskenmenoa, mutta meillä esikoinen on luomulapsi. Reilu vuosi pillereitten poisjätöstä plussasin n.kp 80 ja risat. Eli ovis tapahtui ilman minkäänsortin kiertoa. Hirveetön munkki kävi. Mutta mahdollista on sekin.

Tänään eka clomi otettu eikä ainakaan vielä ole aiheuttanut oireita. Flunssaa tosin pukkaa itsellä vuorostaan päälle.. Ensi maanantaina olis sit kontrolli ultra kp 10. Toivossa on hyvä elää, sano lapamato.
 
Matti Katikainen Älä heitä vielä kirvestä kaivoon! Sinuna testaisin, jos ovis on kuitenkin tapahtunut. Joillakinhan kestää pidempäänkin että näkyy testissä. :)

On Täällä vain odotellaan, josko tulis jotain kiinnittymiseen yhdistettävissä olevia tuntemuksia loppuviikosta.. Jotenki hankala vaan uskoa, että raskautusin just tästä kierrosta jossa stressaan ihan super hyper eniten. Tämä kun sattuu olemaan ensimmäinen kierto ikinä, jossa olen edes ovuloinut, ja vieläpä hyvällä limiksellä! Pelottaa vaan mahdollinen tuleva pettymys.. :(
 
Miramei: Karmea sairaalakokemus!!! - ikävä kyllä ammattilaisiakin on laidasta laitaan. Mun mielestä ammatti-ihmisen ei tapausta tuntemattaan kuuluisi kommentoida mitään. Keskeytyksenkin takana voi olla paljon muuta kuin äidin huolimaton sekstailu tai itsekkyys. Miettikääs, jos keskeytykseen joutuisi päätymään äidin vakavan sairauden takia tai jos sikiö olisi jollain tavoin niin väärin rakennettu, ettei raskaus voisi kuitenkaan jatkua loppuun asti. Mur.

Hempukkainen: Mun pitäisi käydä poistattamassa yksi luomi rintsikoiden alta enkä saa aikaiseksi varattua aikaa, kun aina ajattelen, että jos vaikka nyt tärppäisi... Pitäisi vaan saada aikaiseksi = rohkaistua.

Ultraan menijöille peukutukset täältäkin!

Omaa napaa: Just nyt ottaa anoppi päähän. Kertomatta sen kummemmin yksityiskohtia, me ei olla yhtään samalla aaltopituudella. Lapsen takia mä jaksan tsempata ja pitää hyviä välejä, mutta taas on sellainen hetki että puren vaan hammasta. Välillä mä oikeasti mietin kuinka mun appivanhemmat ovat kyenneet kasvattamaan mun miehestä niin ihana, epäitsekkään ja toisia huomioonottavan - mutta ovat itse täysiä minäminäminä-ihmisiä. Anopilla on vielä kaiken lisäksi napanuora edelleen tiukalla. Ihan kuin lähes nelikymppinen naimisissa oleva isä olisi tilivelvollinen joka liikkeestään äidilleen. Huokaus.

No, tääkin aamu tästä saadaan taas liikkeelle. Toivottavasti tänään aurinko pilkahtaa päivällä edes hetken!
 
Peukut pystyssä luna, että siellä hyvä folli köllöttelee ja limiskin optimaalinen! :)

Mua ahistaa, odottelin että ovistesti olis ollu jo eilen tai tänä aamuna plussaa, mut ei mitään viivan vahvistumista näkyvissä. Nyt pelkään ettei lääkkeet taas toimikaan eikä ovista oo tulossa ollenkaan :( voi kumpa sieltä plussa illalla pompsahtaisi..
 
Hempukkainen, pahoittelut menetyksestäsi. :hug: Multa poistettiin viime keväänä leikkauksella viisaudenhammas. Mulla poisto oli aika kiireinen, koska ien tulehtui pahasti, kun hammas ei päässyt puhkeamaan. Meillä oli silloin yritys täysillä menossa ja käytin Primoluteja tasaan kiertoja. Yhtään en kyllä muista, mikä kp oli silloin menossa. Parasetamolia saa syödä raskausaikana ja yleensä hampaanpoiston jälkeen määrätään V-Pen-kuuri, joka on myös sallittujen lääkkeiden listalla. Jos asia mietityttää, niin soita hammaslääkäriin ja kysy asiasta.

Miramei, no saitpa karmeaa kohtelua. :hug: Mun yksi ystävä plussasi 1,5 vuoden yrityksen jälkeen, mutta raskaus meni kesken ekoilla viikoilla. Hänestäkin se oli hyvin typerää olla sairaalassa samassa huoneessa toipumassa kuin abortin tehneet. Eikö tuohon asiaan voisi jotain muutosta tehdä... :( Toivottavasti clomit toisi teille pysyvän kyytiläisen matkaan pian. :)

luna, täällä peukut pystyssä. :)

fenixlintu, tsemppiä anopin kanssa pärjäilyyn. Se on harmi, kun sukulaisia ei voi aina valita.

skorppari, toivotaan pikaista ovisplussaa. :)

Matti Katikainen, no voihan harmitus! :( Luulisi vuodon jo alkaneen tai plussan tulleen, jos kerta tässä kierrossa oli ovis. Oletko miettinyt r-testiverikokeessa käymistä?

).( Täällä kp 13. Menkat kesti historiallisen pitkään, siis 11 päivää. Monet täällä on kommentoinut, että Clomien myötä menkat on lyhentynyt ja niukentunut. Mulla Anazolit on toiminut päinvastoin. Kahden Anazol-kierron jälkeiset menkat on ollut pidemmät ja runsaammat. Huomenna kp 14 olisi folliultra. Jotenkin ei nyt ole oikeen mitään odotuksia asian suhteen. Ovikset kahdessa aiemmassa kierrossa on ollut vasta myöhäsillä kp:lla (kp 20 ja 26), joten mietityttää onko annoksen nosto saanut ovista näin paljoa aikaistettua. Toisaalta taas pelottaa, jos folleja onkin useampi. Parina viime päivänä on ollut aika voimakkaitakin nippailuja, mutta testit näyttää vielä hailukkaa viivaa. No, huomenna selviää...
 
Eikä ne kokemukset siihen loppuneet. Mun huoneessa oli ihan täysissä järjissä oleva mummo, jonka kanssa juttelinkin. Hänellle oli tehty sellainen toimenpide, ettei saanut nousta vielä seuraavanakaan päivänä leikkauksesta. No, hänen leikkauksen jälkeisenä iltana menin huoneeseeni äitini vierailun jälkeen ja se haisi sille itselleen jo käytävän toiseen päähän. Kävin sanomassa hoitajalle että nyt pitäs varmaan käydä vaihtamassa kuiviin mummo niin sanoi "tiedetään, mummolla on alkanut vatsa pelaamaan, voidaan suihkuttaa huoneeseen hajusprayta". Tyrmistyneenä ja suruissani sanoin, että "minä en siihen huoneeseen astu ennenkuin siellä ei haise", (eihän senkään mielestä varmaan ole mukavaa maata kaikki jätökset housuissa ja täysissä tajuissa vieläpä) "ja astmaatikko kun olen niin mikään hajuspray ei ole kovin kauaskantoinen idea." Häivyin ovet paukkuen katsomaan käytävälle tv:tä ja ympärillä pyöri vastasynnyttäneitä vauvojensa kanssa. Menin muutaman tunnin päästä takaisin, mummo oli kuivitettu.

Ja tosiaan, serkkuni kertoi, että kun oli ollut synnyttämässä nuorimmaistaan, niin samassa huoneessa oli nuori nainen kohdunpoiston jälkeisessä seurannassa. Yhtään lasta ei ollut ehtinyt saada ja kovin järkyttynyt oli ollut. Hullua toimintaa, sillä on varmasti ihmisiä, joilla napsahtais tuomosen kokemuksenkin jälkeen sen verran että olis edesvastuutonta laittaa samaan huoneeseen pienen vauvan kanssa. Rauvostuttavia sairaalakokemuksia, indeed!
 
Miramei, järkyttävää! :mad: Voi mummo parka. Ei uskois, että tässä maassa voi tuollaista olla. Ihan kuin jollain suihkeella asiat korjaantuisi. Varmasti myös hyvin traumaattinen kokemus tuolle kohdunpoiston kokeneelle naiselle. En voi ymmärtää...
 
Folliultrakuulumiset: yksi folli 19mm ja limakalvo 7mm eli ihan jees tilanne, parin päivän sisällä pitäs ovistesti näyttää plussaa! :) Niin ja jos tästä kierrosta en raskaudu niin naikkarin gyne oli sopinut ylilääkäri-gynen kanssa, että vaihdetaan femari-nimiseen lääkkeeseen, joka on pikkusen tehokkaampi kuin clomit ja armollisempi limakalvon muodostumiselle ja sen kanssa mennään inssiin! Onnea on hyvä seuranta :) Että hoitojen kanssa julkisella kaikki on kyllä menny just niinku elokuvissa ja koen hyvää hoitoa saaneeni!
 
NiQ
Pitkästä aikaa tännekin huutelen. Eli mulle vois laittaa jännäilijöihin huomiselle dpo1. Ovis tuli pari viikkoa oletettua myöhemmin, aika pienet mahdollisuudet varmaankaan kiinnittymiselle on mutta katsellaan... Esikoisestahan ovis oli vasta kp27 :)
 
  • Tykkää
Reactions: Hydrangea
Ei johtofollia ja limis vain 4,7mm :'(
Itkuksi se taas meni:(

Tuntuu niin surkeelta, kun niin toivoin ja halusin päästä yrittämään, jännittämään, odottamaan. Tuntuu että otan nää uutiset paljon rankemmin kuin sen etten saa plussaa raskaustestiin, kun en pääse ees siihen vaiheeseen:(

Tänään oli kp 15 ja viime clomikierrossa mitään ei näkyny kp 12 mutta täyskokonen johtofolli löyty sillon kp 19. Sillä kasvulla tänään ois pitäny jotain jo näkyä. Kun kysyin voinko silti odottaa vielä vähän aikaa että josko sieltä joku lähtis vielä kasvaan (ennenkuin aloitan terot), niin lääkäri sanoi että se voisi olla ihan hyvä idea.
Mutta pidän itse sitä tosi epätodennäköistä. Enkä osaa päättää oottasinko vai alottasinko heti terot.

Lääke vaihtuu nyt anazoleihin, alan syömään niitä 2+1+2+1+2 annostuksella ens kierrosta. Niitä sit kaks kiertoo ja tauko.
Piikeillä follit saatas varmasti kasvaan mutta siinä tulee monen rakkulan kasvun riski ja sitä kautta mahdollisuus koeputkihedelmöitykseen mutta en usko että oon siihen valmis. Haluisin että voitas mennä viä monta kuukautta näin, tableteilla ja kotiyrityksellä. Mutta mitä tästä tulee jos monessa kuukaudessa vain harvoin ovuloin...

Lisäks vasemmalla puolella oli joku laaja vaalee rinkula. Lääkäri sanoi että voisi olla ovulaatiojäämä mutta että tuskin tästä kierrosta. Sanoin että vasemmalla mulla ei oo viä koskaan näkyny johtofollia mutta nyt viime taukokierrossa tunsin oviskipuja kesken terojen syönnin. Sano että terojenkin aikaan voi ovuloida. Sano myös että sitä pitää seurata mutta tuskin on mikään kasvaimen alku (!!! niinku mä oisin osannu semmosta ees epäillä!) että todennäköisesti joko ovisjäämä tai munasarjan rakennetta joka vaan vahvempi yhellä kohtaa.
Huolestuttaa nyt toikin.

Sori pitkä avautuminen. On tosi kurja olo. Ei tähän auta mitkään yritykset olla etukäteen realisti ja valmistautuminen huonoihin uutisiin:/
 
Viimeksi muokattu:
luna :hug: :( Tosi kurjaa. Voihan se silti olla, että se munis vielä kehittyy. Mullakin oli viime kierrossa kp 18 munis vasta 13mm ja vuosi sitten kun raskauduin niin ovis oli siinä kierrossa kp32. Joskus se kroppa vaan lähtee hitaasti toimimaan.
Mustakin tuntuu hurjalta, jos ens kuussa menemme jo inssiin. Ei sillä, että yritysaika alkaa lähenteleen sitä kahta vuotta, mutta uskon, että voitais onnistua kotioloissakin. Menee melko kliiniseksi tuo "vauvan teko", jos se sairaalassa suoritetaan. Mielummin tietenki siellä kuin ettei vauvaa ollenkaan.
 
Hydra: Soitin tänään hammaslääkäriin ja siirsin ajan 25.2. Siihen mennessä oon ainakin jo testannut ja oon joko raskaana tai aloittanut uuden kierron... Luin, että alkuraskaudessa kirurgisia toimenpiteitä ei mielellään tehdä sen infektiovaaran takia ja lääkkeiksikään ei vältsisti riitä se parasetamoli eli tarvitaan vahvempaa tavaraa. Eli parempi näin- sitten ainakin varmuudella tiedän etten oo raskaana kun toimenpidettä tehdään tai jos oon,aika siirtyy taas mutta se olisi iihhanaa ;)
Luna: mä oon syönyt Teroja joka kierrossa paitsi nyt Lugeja ja lekuri sanoi et tärkeetä on vaan muistaa, et aloittaa ne oviksen jälkeen. Eli jos susta tuntuu et ois pienikin mahku ovikseen, sanoisin et älä aloita vielä. Tietty siinä sit helposti kierto venyy vaan turhaan jos ei ovuloikaan ja joutuu taas odottamaan, mut hei: siinä me naiset ainakin ollaan mestareita! Koko ajanhan tässä odotetaan jotain...

Kaksi plussannut tänä vuonna, lisää nimiä listaan vaan! :)
 
Hui, mitä keskustelua täällä on! luin pari kertaa sanan keskenmeno ja päätin, että nyt en kyllä uskalla lukea enempää, koska se on viimeinen asia mistä nyt haluan kuulla.. :(
Eli pahoittelut, kun en osaa kommentoida kenellekään mitään!

Enivei, täällä on tehty miljoona testiä ja varattu varhaisultra, eli parinviikon päästä nähdään voiko todella olla niin, että mun kroppa on pystynyt raskautumaan (sitä ihmettelen yllättyneenä koko ajan) ja että onko siellä oikeasti joku (huonovointisuudesta päätellen siellä voisi asustella joku)..

Tämä positiivinen kierto oli kaiken kaikkiaan kaikista kierroista aika poikkeava (mm.ruokavalion, ajoituksen, ajatusten yms) eli voisin mielelläni kertoa jossain vaiheessa mitä tehtiin oikeasti toisin.. Uskon vakaasti, että esim.ketoosilla oli vaikutusta raskautumiseen..

Btw, multa voi ottaa tuolta plussasta t:n pois jos halutaan myöhemmin tarkempaa tilastoa mitä ollut käytössä.. Terot oli mulla vain silloin kun clomit eivät saaneet ovulaatiota tapahtumaan..

Kaikille paljon plussatuulia! Toivon teille jokaiselle sen saman tunteen, jonka minä tunsin viikonloppuna. Se oli itkua, naurua, ylpeyttä ja ennenkaikkea tunne, että olen nainen ja vaimo kun pystyn siihen, mihin kaikki ympärillä olevat äidit ovat pystyneet.
 
Viimeksi muokattu:
Voi ei, luna. :hug: Inhottavaa, jos ei saa edes mahdollisuutta yrittää, kun sulla vieläpä tuo taukokierto takana. :( Mä kyllä odottaisin vielä terojen aloituksen kanssa. Mulla oli viime kierrossa kp 15 limis 3 mm ja isoin folli 6 mm. Silti plussa tuli ovistestiin kp 25 ja ovis oikeasti tapahtui prog-tulosten perusteella. Mulla ohjeena oli silloin odottaa vuotoa kp 40 asti. Suako ei sitten enää tässä kierrossa ultrata? Samoin mullekin Johanna sanoi noista piikeistä, niin en siihen hommaan sitten viime kierrossa uskaltanut lähteä. Toivottavasti se ultrassa näkynyt juttu olisi vaan jotain ihan normaalia. Harmittaa niin sun puolesta. :(

Hempukkainen, hyvä että siirsit aikaa. Parempi ottaa näiden asioiden kanssa varman päälle, niin ei myöhemmin kaduta. :)
 
Kyllä mä oon nyt miettinyt että oottelen varmaan esim. kp25 asti, ajatuksena että jos nyt parin päivän sisään viä joku lähtis kasvaan. Koitan olla herättelemättä toivoa mutta toivon silti niiiiin paljon. Toisaalta odotan jo että jospa anazoleista löytys tasainen vaste.

Hydrangea ei ultrata enää, sen verran varmaan epätodennäköistä. Kysyin Tarjalta että voinko ovisplussan käyttää hyväks jos sen bongaan niin sano että tässä tilanteessa hän sanoo että anna mennä vaan ( :) ) eli ois varmaan tosi epätodennäköstä että siellä monta lähtis enää kasvaan.
Ohan tässä vaikea sit arvioida milloin kannattaa alkaa testaamaan mutta jos viimeks folli kasvo viikossa niin ei varmaan nyt ainakaan 6 päivään tarvii testailla.
Lääkäri laskeskeli että viime kierrossa se kasvanut folli on ottanut spurtin, koska muuten se ois voinu näkyä jo sillon kp 12 koska se ois voinu olla sillon jo 13mm tms.

Kyllä vähän nyt huolestuttaa, jotenkin oon aina luottanu lääkkeisiin että ne tekee aina sen mihin ne on tehty, ja tää tuntuu olevan joka kuu arpapeliä lääkkeistä alkaen. Kai se on Tarjalta pyydettävä lähete julkiselle. Vaikken sinne viä hetkeen oo menossa. Jos 6kk menee julkisella puolella ootteluun ja sit kai keskustelujen jälkeen voi mennä viä 4kk ennen hoitoja niin jos anazolit ja inseminaatiot ei auta niin meillä loppuu budjetti ja hyvä ois sit heti päästä julkisille ilman mitään yli puolen vuoden taukoa. Tää on vähän tämmönen pessimistinen päivä. Onneks tiiän että huomenna on heti parempi olo.
 

Yhteistyössä