Clomittarien plussaketju (lapsettomuushoidoista plussanneet)

Kirjuutellaans lisää, kun vauhtiin pääsin :p
Soitin tänään polille ja kyselin, että mitäs nyt tehdään. Hoitaja antoi sitten lekurilta sellaiset ohjeet, että metut jätän pois ja astmalääkityksen kanssa jatkan normaalisti.
Lisäksi, kun kysyin veritestistä, niin hoitajan mukaan eivät sellaisia enää oikein tahdo teettää, ultralla katsovat sitten. Ja sinne sainkin ajan ensi viikon perjantailla.

Ajattelin nyt tulevana perjantaina tehdä tuon mun toisen digitestin, jos se ei vuotoa tule ennemmin. Silloinhan sen pitäisi näyttää sitten 3+

Mua on taas pitkin päivää ollut sellaisia menkkamaisia nippailuja ja poltteluja tuolla sisuksissa. Lisäksi ollut sellainen kuvottava olo muutamaan kertaan. Tissit ei ole herkät tai turvonneet, mutta nännit on herkemmät kuin normaalisti...
nimim. luulotautinen :x
 
Miyaka tsemppiä odotteluun:) Ensi viikon perjantaina voi sitten näkyä jo pieni syke <3
Lähes kaikki oireet menkkajomotteluista alkaen on normaaleja:) Itselläni oli aika oireeton alkuraskaus, joskus rv 6+ alkoi pahat olot jne.

luna 15+0 *poks*
 
heipä hei pitkästä aikaa! Täällä mennään 28+1 (tai 28+2). Mennyt oikein hyvin, paitsi kuten ensimmäiselläkin kerralla niin nytkin taitaa tulla verenpaineenlaskuja kuumassa tai pitkään seisomisen jälkeen tms. Jos erehtyy talvitamineissa kauppaan ja joutuu jonottaan niin on aivan varma, että alkaa pyörryttää - mutta vielä en ole pyörtynyt.

Varsinaisesti supistuksista en voi varmasti sanoa olisiko ollut, sellaista mahan kovettemista silloin tällöin jos on tiukemmat housut jalassa.

Toivoakseni tällä kertaa siis mennään pidemmälle kuin 34 viikkoa.
 
Kamalaa, pahoittelut vauvatoiveinen!:'( "Jaksuhaleja" teille..

Kiitos luna, voit lisätä listoille. Eli jadelyn ja la 17.7

Tänään onkin julkistettu uusi äitiyspakkaus. Omaan makuuni ei montaakaan kivannäköistä vaatetta pakkauksessa ollut ja muutenkin näytti olevan turhaakin tavaraa mukana. Pitää vielä pohtia otetaanko rahana vaan.
Vaatteita olen ostanut ihan muutamia yksittäisiä kappaleita alennuksesta, vaunut ja kantokoppa/kaukalo autoon (vai mikä se nyt on) ostettiin jo joulun jälkeen kun halvalla saatiin. Myyjän kanssa sovittiin, että tuotteet saisi palauttaa jos keskenmeno tulisi.
Tarjouksesta ostettiin myös vauvalle sänkykin jo valmiiksi.

Oletteko muut tehneet jo paljon hankintoja? Ja mistä olette ostaneet äitiysvaatteita?

jadelyn ja ensio 19+5
 
vauvatoiveinen Voi ei! Voimia sinulle ja puolisollesi valtavasti :hug:

luna_82 Eli normimeininkiä nää miun "kuvitelmat" siis, hyvä ;)

jadelyn84 Mie en oo uskaltanut vielä miettiä vaate- tai muutakaan hankintoja, ehkä sitten joskus viikon 12 jälkeen? Jos silloinkaan :rolleyes::)

Kuulkaas, löysin vielä yhden liuske-raskaustestin ja tein sen äsken (kun heräsin kolmen tunnin päiväunilta...) siihen tuli selkeästi vahvempi viiva kuin lauantaina:

[/IMG]
O M G
 
25.2.2014 :

Nimi___________LA_______plussaushoito&muuta

takkuapina.........22.2.14...............3.c,26 v,1. lapsi,pco
Pumppeli...........14.4.2014..........2.c.,pco,2.lapsi,31v
Mimmuskainen...17.4.2014..........1.le, 1.lapsi, selittämätön
Muruli................1.5.14................1.ivf, 31v, 1.lapsi
hiulu..................19.5.14..............3. c+pr+ins, 2.lapsi, selitm.sekund.
Poca..................21.5.2014......... .3.c+cf
Monsuliino..?
luna_82.............18.8.2014..........a+pu+pr+lu, pco, 31v
Seemi..................7.9.2014............1.lapsi, ½pco
jadelyn84...............17.7.2014............

:heart::heart::heart:

Syntyneet
Tikkerituu.............10.7.2013........tyttö
PikkuJellona..........10.8.2013........poika
titiuu85................14.10.2013.......tyttö
Hempukkainen......30.11.2013......tyttö
Neppu.................24.1.2014........tyttö
NiQ.................... 25.1.2014.........poika
miss_piggy..........10.2.2014.........poika

Kadoksissa?
fenixlintu
Hyy2


 
vauvatoiveinen :hug: en tiedä mitä sanoa:(

hiulu mukava kuulla kuulumisias, toivottavasti verenpaine pysyisi aisoissa, niin ja supistukset myös, sopiville viikoille asti.

jadelyn äitiyspakkaus vaikuttaa kyllä kivalta, odotan sen tilaamista kovasti:)
Vanhassa pakkauksessa oli kyllä söpömpi makuupussi, heh:)

Hankinnoista ostin nt-ultran jälkeen yhden nutun pikkuiselle:) Muuta ei ole vielä hankittuna. Varmaan rakenneultran jälkeen pikku hiljaa lisää.

Äitiysvaatteita oon hankkinu pelkästään h&m:ltä, mutta vielä en oo ottanu käyttöön niitä tässä raskaudessa, vielä menee normivaatteet. Netistäkin oon vähän katellu kivoja kesämekkoja odottajille, sieltä täältä:) Mutta en oo viä tilaillu.

Miyaka Hienosti vahvistuu :heart:

(.) Pientä mukellusta tuntuu mahassa aina joskus, niin ihanaa, vahvistuis vaan nopsaan että vois olla 100% varma että se on pikkuinen joka tuntemukset tekee :p

luna 15+1
 
Viimeksi muokattu:
vauvatoiveinen osaanottoni ja voimia! :hug:

Tilasin tänään äitiyspakkauksen , mutta toivon että tulee viime vuoden pakkaus. Makuupussi oli minusta söpömpi uudessa :D

äitiysvaatteita olen hirveän vähän löytänyt tai ostanutkaan. Housut ostin, mutta vielä olen mennyt vanhoilla isoilla paidoilla. Nyt alkaa kyllä olla vatsa niin iso, ettei riitä isotkaan vaatteet :ashamed:

Olen saanut hirveän lantionseudun säryn jokayölliseksi seurakseni. Haittaa tosissaan jo nukkumista :(
 
vauvatietoinen kovasti voimia :hug:

Miyaka ja jadelyn onnittelut plussasta!

MP suuret onnittelut poitsusta! :heart:

Tälläinen pikapäivitys. Täytyy lähteä nt-ultraan!!! Jännittää ja pelottaakin ihan hirviästi! Yksin joudun vielä menemään, mies ei pääse mukaan työjuttujen takia! KÄÄK...

Seemi 12+3
 
Poca toivottavasti lantiokivut helpottaisivat, ootko kysynyt neuvolassa voisiko niihin saada jotain apuja jostain venytyksistä tai tyynystä jalkojen välissä öisin tms?
Hih, mun mielestä ne siilit oli söpömpiä kun apinat, mutta sama se, söpöjä kaikki, ihana pakkaus:)

Seemi hurjasti onnea ultraan :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Poca
Ultrassa kaikki hyvin! Että mä jännitin! Siellä se pikkuinen heilui ja potki, kätilökin sanoi, että ompas vilkas kaveri :) Taitaa isäänsä tulla :p Olisin voinut tuijottaa sitä ruutua vaikka koko päivän :D Onneksi sain kolme kuvaa mukaan! Pitkä aika odottaa taasen seuraavaa ultraa huhtikuun lopulle.

Mekin ollaan mietitty, otetaanko pakkausta ollenkaan. Ei hirveästi säväyttänyt tämä uusi.

Kesäksi olen ostanut muutamia isompia toppeja ja pari mekkoa. Housu ostoksille pitäisi kait kohta lähteä, alkaa pikkuhiljaa kaikki housut puristamaan :p Hirmuisesti on tehnyt mieli ostaa pikkuiselle jotain, kun on kaupassa nähnyt jotain ihanaa. Ehkäpä nyt uskaltaisi jo jotain pientä.

Seemi 12+3
 
  • Tykkää
Reactions: luna_82
Seemi onnea hyvistä ultrakuulumisista.
Oletteko jo kertoneet läheisille? Me kerrottiin vasta muutama viikko nt-ultran jälkeen vanhemmille, johon anoppi tokaisi että miksei kerrottu jo jouluna, kun oltiin kylässä! Sen verran taisi ottaa nokkiinsa, kun ei ole yli kuukauteen pitänyt yhteyttä! Ennen tuli aina ystävänpäivänä kortti/tekstari, nyt ei mitään. Jännä sinänsä, kun anoppi itse on jo viimeiset viisi vuotta painostanut perheen perustamiseen.

Hiulu, anteeksi uteluni, mutta miksi edellinen raskautesi kesti vain rv34 asti? Vai luinko väärin?

jadelyn 20+0 puolivälissä siis
 
jadelyn, useita syitä, mutta lapsivettä alkoi tihkua 33+3, 33+5 olin sairaalassa osastolla liikkumiskiellossa (ei edes vessaan saanut nousta), esteltiin rv 34 asti ja 34+2 syntyi. Suurimmat syyt oli varmaan reilu lapsiveden määrä tai sen nopea lisääntyminen keskiraskaudesta lähtien, rv 31 otettu punktio, esikoisen suolistosairaus ja joku tulehdus, lisäksi oli aivan hirveä hellekesä ja en tajunnut ottaa tarpeeksi rauhassa, kun ei ensimmäisen kohdalla tajunnut mikä on ok määrä normaalia ja mikä ei...Nyt eivät ole edes seuranneet tarkemmin, koska suurimmat syyt katsottiin esikoisesta johtuneiksi eikä minusta, eli jollei mitään ihmeitä ole ei ole edes ylimääräistä kontrolliultraa loppupuolella. Yleensä keskosen aiemmin saaneita seurataan tarkasti seuraavalla kerralla.

28+3
 
jadelyn me kerrottiin kanssa pari viikkoa nt-ultran jälkeen vanhemmille. Muutama ystävä ja sisko tiesi jo heti kun testin tein (tiesivät hoidoista) ja sitten joillekin läheisille ystäville kerroin varhaisultran jälkeen. Töissä myös oon kertonut tiimille, koska pian alkaa jo näkyäkin:)
Hassu tuo anoppisia, onhan se nykyisin niin yleistä ettei raskaudesta heti huudella.

hiulu toivottavasti vältyt nyt tuollaisilta liikkumiskielloilta ja lapsivesitiputteluilta!

Seemi onnea!!:heart:

luna 15+3
 
Vauvatoiveinen Voimia paljon teille molemmille <3

Jadelyn84 Mä oon ostanu muutamat lökäpöksyt h&m:stä ja sieltä myös muutamia paitoja, ulkomailta tilasin housuja ja mitkään ei ollu hyviä joten mennään sitten loppuun asti lökäreillä.

Miyaka Onnea plussasta <3

Poca Toivottavasti saisit niihin jonkun avun. Kannattaa kysyä neuvolasta.
Minähän oon ite ollu sairaslomalla jo marraskuusta lähtien =/ No virallisesti äippäloma alkaa sitten parin viikon päästä, eipä ollu järkeä alottaa aiemmin kun ihan sama on saikulla olla =/

Seemi Me käytiin paniikkiultrassa joskus 9+ jotain ja sillon sano kanssa ultraaja, että on vilkas tapaus :D Meillä oli vähän töykeen olonen ultraaja kunnallisella sillon np-ultrassa niin eipä paljoo sanonut.
Kyllä uskaltaa jo ostaa, mä ostin ensimmäisen potkupuvun 6+5 ultran jälkeen <3 ja sitten aloin vaatetta ostelemaan pikkuhiljaa np-ultran jälkeen, ennen sitä ehin yhen makuupussin ostamaan. Ja rakenneultran jälkeen aloin sitten kattelemaan kalliimpia hankintoja (vaunut, sänky, kaukalo yms...) Viikko sitten haettiin vasta sänky ja vaunutki tulee vasta ens kuussa ja kaukalo on ollu kuukauden verran.

hiulu Miten sulla oireili tuo liiallinen lapsivesi? Mulla nimittäin pompsahti sf-mitta ja oon senkin takia nyt miettiny kaikkea mahollista, joo toki mittaaja oli taas eri ja vauva oli pylly pystyssä jne.. Mutta silti meinas yöunet mennä. Tiiän, että on hyvät mahdollisuudet selviämiseen jo näillä viikoilla, mutta niin kovasti haluisin, että pieni pysyis vielä kyydissa muutamat viikot <3

Täällä on kans viime päivinä supistellu aika paljon ja mua on oikeesti alkanu nyt pelottamaan tuo ennenaikasuus, joo onneks viikkoja on jo 33+1, mutta haluaisin niin kovasti, että tää pikkunen kasvais vielä muutamat viikot masussa <3 <Toki jos siellä joku hätänä niin parempi tulla ulos sitten <3
Yöllä sai valvoa vaikka kuinka paljon kun kauhee ummetus on ollu ja vatsaan koskeen ja tää meidän pikkunen näyttää olevan yökukkuja, hirmu jumputus kävi aina kun heräsin :D

Minä jätin viime tippaan äippäpakkauksen tilaamisen, joten varmaan tulee silti se vanhempi. Uudessa oli aika paljon retrohenkisyyttä ja "likasia" värejä mun makuun. Mutta en valita, se on ilmainen pakkaus ja meillä on Suomessa tuollainen etuoikeus annettu ja ainahan sen olis voinu rahana ottaa :)

Mimmuskainen 33+1
 
Mimmuskainen en minä sitä silloin ymmärtänyt, mutta nyt tähän toiseen verraten: pinkeä/kova maha, paineentunne mahassa, supisteli herkästi kovastikin ja sarjoina, ei siis mitään yksittäisiä vatsan kovettumisia, noh iso maha ja ilmeisesti sellainen "loppuraskausolo", että ahdistaa herkästi ja hengästyy... Loppuraskaudestahan en oikeasti mitään tiedä... Mutta mulle sanottiin silloin, että jos on tosi tukalaa, lapsivettä voi imeä pois mikäli muuten on riski siihen, että kalvot repeää liian aikaisin jostain. Se tehdään samoin kuin punktio. Mutta kun en sitten tajunnut, että mikä se "tosi tukalaa" on, ilmeisesti mulla oli tosi tukalaa, mutta luulin olevan suht normaalia. Mutta punktio isoilla viikoilla on myös riskialtista eikä se tutkimussyistä otettu mennyt mulla ihan kaikken parhaiten... Nyt kun mietin, niin näillä viikoilla ei todellakaan kävelty reipasta lenkkiä koiran kanssa (kuten eilen) vaan 100metriä teki tiukkaa. Se, että vettä on reilusti tasaisesti koko raskauden ei kai itsessään ole niin suuri riski kuin just se, että se alkaa lisääntyä voimakkaasti jossain vaiheessa.

Jos sua huolettaa niin soita äippäpolille, että pääsiskö tarkistukseen.

Lohdutukseksi Mimmuskainen rv 34 jälkeen ei enää estellä, koska vauva selviää jo hyvin. Meillä oli lähes täysiaikaisen kokoinen 9 pisteen vauva, keskolassa oli 2 viikkoa.

Ja ai niin, paljon paljon onnea kaikille uusille plussan saaneille ja vahvistuneille viivoille! <3

Takkuapina Kuinka sujuu? :popcorn:

28+4 (elämäni kunnossa :) )
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mimmuskainen_
Ambrosia ONNEA <3

hiulu Eivät ne neuvolassa olleet mitenkään huolissaan ja reilu viikon päähän sain uuden ajan, että tarkistetaan tilanne, mutta entä jos se on sillon liian myöhästä? Vaikka on jo hyvin viikkoja niin silti on huoli kova. Tässä tulee vielä viikonloppuki ja huoh... En mä osaa olla hälläväliä asenteella kun haluan pikkuselle vaan kaikkea hyvää <3
Nyt mä en tiiä mitä mä teen, supisteluja tulee ja vatsa on jotenki täyden oloinen, mutta kun mulla on hirvee ummetuskin niin seki vaikeuttaa tätä, onneks voi mennä päivystykseen jos olo menee tukalaks =/
 
Mimmuskainen Mee päivystykseen mieluummin liian aikaisin kuin myöhään, jos sua huolettaa. ne tarkistaa ja lähettää sut kyllä kotiin, jos kaikki hyvin :) Itsellänihän oli myös kamala ummetus ja ponnistuskielto, kun esteltiin, peräruiskeita sai sitten osastolla... mutta saa niitä apteekistakin. Älä ainakaan ummetuksen kanssa kärvistele, jos se pahentaa tilannetta.

Oli mulla muutakin asiaa, jos joku on harkinnut imetystyynyä niin mollavauvan nettikaupassa oli vielä 7 kpl perusmallin tyynyjä 35e/kpl (norm. 59e). Värinä limevirheä kirahvikuvioinen kangas :)
 
Viimeksi muokattu:
hiulu Niin pitää mennä jos nyt tästä vielä muuttuu. Mua on tuo ummetus vaivannu alusta asti ja pegorion toimii tähän, mutta nyt on taas annostusta pitäny muuttaa, jospa se alkais taas toimimaan, yleensä riittää 2 pussia päivässä, nyt menee neljä taas =/ Mutta pakko tuo maha on saada toimimaan.
 

Yhteistyössä