Diagnoosi-galluppi

  • Viestiketjun aloittaja Lunatic
  • Ensimmäinen viesti
Lunatic
Mitä diagnooseja sinulla on?



Tässä omani

F60.1 Eristäytyvä persoonallisuus
Englanniksi Schizoid personality disorder

•Kaavamainen sosiaalinen vetäytyminen
•Huomattavan eriskummallinen ja eristäytyvä
•Hiljainen ja ahdistavan seuraa karttava
•Ei halua läheisiä suhteita
•Haluaa mieluummin olla yksin
•Esiintyvyys 7%
•Kaksi kertaa yleisempi miehillä kuin naisilla
•Ei liity skitsofreniaan
•Krooninen, muttei aina elinikäinen
Eristäytyvän persoonallisuuden diagnostiset kriteerit DSM-IV:n mukaan
Kaavamainen vapaaehtoinen sosiaalinen vetäytyminen ja alueellisesti rajoittunut tunteiden ilmaiseminen sekä lisäksi neljä muuta oiretta:

•Ei nauti eikä halua läheisiä ihmissuhteita
•Valitsee yksintoimimisen
•Vähäinen mielenkiinto seksuaalisuuteen (toisen ihmisen kanssa)
•Saa tyydytystä vain muutamista aktiviteeteistä
•Muutama läheinen ystävä
•Välinpitämätön kiitokselle ja kritiikille
•Tunne-elämän kylmyys, viileys tai latistunut vaikutus


+


Masennus

Masennus eli depressio on mielialahäiriöiden (ICD-10 F3) ryhmään kuuluva psykiatrinen sairaus. Sitä luonnehtii koettu ja usein muillekin nähtävissä oleva apeuden, melankolian, alavireisyyden ja toivottomuuden tila. Masennus usein häiritsee sosiaalista kanssakäymistä ja alentaa elämänlaatua. Masennukseen liittyy monesti myös erilaisia somaattisia oireita, kuten kipua, fyysistä voimattomuutta ja unettomuutta. Masennukseen liittyy usein myös itsetuhoisuus tai itsetuhoiset ajatukset. Masennusta ei pidä kuitenkaan sekoittaa suruun eli elämän traagisia tapahtumia seuraavaan ei-patologiseen reaktioon.

Masennus on varsin yleinen sairaus, sillä arviolta noin 5–6 % suomalaisista kärsii masennuksesta.[1] Masennus on yleisin sairauslomaan johtava diagnoosi: se on syynä kolmasosasta puoleen määrätyistä sairauslomista. Depressio on yleinen sairauslomadiagnoosi, koska Kela ei hyväksy uupumusta sairausloman syyksi.[2]

Joskus masennuksesta tai masentuneisuudesta puhutaan, kun tarkoitetaan alakuloista mielialaa, mutta ei kuitenkaan kliinistä masennusta. Jotkin aivotoiminnan häiriöt, kuten krooninen unettomuus lisävät riskiä sairastua masennukseen.[3]
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
"kipsukka"
Diagnosoituna:
- ADHD
- tarkemmin määrittelemätön ahdistushäirö (no siis tuohon ei oo dg, mutta lääkärini tuon on kirjoittanut adhd:n yhteydessä).

Luultavasti on, muttei diagnosoitu (oma vahva epäily): epävakaa pershärö
 
"elina"
rohkeudesta ja avoimuudesta pisteitä kirjoittajille. Jokaiselle piisais diagnooseja jos ruvettais oikein kunnolla jakamaan. Onko tein diagnooseihin olemassa hoitosuosituksia tai hoitoja vai miten elätte sen diagnoosin kanssa?
 
,,,
F60.9 Määrittämätön persoonallisuushäiriö
F31 Kaksisuuntainen mielialahäiriö
F41.1 Yleinen ahdistuneisuushäiriö, yleinen tuskaisuus
F43.1 Traumaperäinen stressireaktio
Depressio
 
"kipsukka"
[QUOTE="elina";25569628]rohkeudesta ja avoimuudesta pisteitä kirjoittajille. Jokaiselle piisais diagnooseja jos ruvettais oikein kunnolla jakamaan. Onko tein diagnooseihin olemassa hoitosuosituksia tai hoitoja vai miten elätte sen diagnoosin kanssa?[/QUOTE]

Mä syön lääkkeitä sekä adhd:een ja ahistukseen. Auttavat kyllä. :)
 
Minulla on paljon samankaltaisia luonteenpiirteitä kuin ap:n kuvailemassa listauksessa. Yksinäinen susi olen aina ollut. Tykännyt enemmän asioista kuin ihmisistä. Isot ihmisjoukot ahdistaa ja on kiusattu omituisuuden takia. Luovuus on lapsesta saakka ollut itselle tosi iso voimavara. Minulla ei oikeastaan muita erityislahjakkuuksia ole kuin taiteen lahjat, mut en ole varmaan niitäkään osannut koskaan hyödyntää tällä persoonalla juurikaan.

Olen siis tosi vetäytyvä ja tosi ailahteleva. Saatan innostua jostain asiasta, mutta sitten tovin päästä kiinnostus loppuukin ja en saa otetta samasta asiasta. Aloitan jotain uutta ja edelliset jutut jää kesken. Kaksisuuntaista persoonallisuushäiriötä olen itse aikoinaan epäillyt ja nyt kun tuli tää vastaan niin kyllä, eristäytyvä persoonallisuus kuvaa myös enemmän kuin hyvin itseäni.

Itse olen saanut huomattavaa helpotusta elämääni ja tunne-elämäni ymmärtämiseen kristillisestä eheytymisterapiasta ja muutenkin sen jälkeen kun tulin uskoon, ovat monet aiemmin negatiivisesti korostuneena olleet tunne-elämän häikät tasoittuneet. Ihan jo sen takia että nyt koen vapautta puhua heikkouksistani. En häpeä ongelmiani niinkuin ennen.

Ajattelen että tietyissä tilanteissa viralliset diagnoosit on helpotus, mutta joskus niitä lähdetään ehkä vähän turhaankin penkomaan. Jos kokee että oma elämänlaatu radikaalisti kärsii jostain oireilusta ja siihen voi lääkkeellä vaikuttaa niin parempi etsiä diagnoosi ja sopiva täsmälääkitys, mutta lääkkeitä ovat yhtälailla myös kaikki muut terapeuttiset vaihtoehdot.
 
Viimeksi muokattu:
hei

miten tuo alempi diagnoosi vaikuttaa elämääsi? Minulla oli myös sama, mutta jo parantunut(lapsen atodettiin ja parannuin). kun sairaus oli päällä, tuli herkästi nenästä verta ja mustelmia jaloissa. Miten sinulla?
Mullakin on jo mennyt parempaan päin tämä, minulla todettiin muistaakseni 12-vuotiaana ja olen nyt 18-vuotias. Ennen tuli just myös aivan älyttömän herkästi verta nenästä ja mustelmia myös joka paikkaan. Myös ikenistä vuosi helposti verta.
Ei vaikuta elämään juuri yhtään muuten. :D
 
ADD..

12 vuotta hoidettiin maanis-depressiivisenä ja tunne-elämältä epävakaana persoonana, ja ite olin koko ajan sitä mieltä että ei ne päde muhun. Mitkään lääkkeet ei auttaneet, paitsi sillon kun oikein masensi niin masennuslääkkeet autto, ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaiheessa niiden EI kuuluis auttaa. Vihdoin löysin hyvän psykiatrin joka löysi oikeen diagnoosin ja varsinkin oikeet lääkkeet. Kolmeen vuoteen en oo muita lääkkeitä tarvinnu kun Concertan :)
 
"vieras"
On ollut masennusta (ei enää) ja diagnosoitu joskus sekamuotoinen persoonallisuushäiriö ja ADD. Itse olen diagnosoinut aspergerin (sekamuotoista ei varmaan olekaan ja masennus hävisi, kun tajusin tämän) ja sitten jonkin näköistä kakkostyypin kaksisuuntaista ehkä myös on (kulkee suvussa).
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";25569668]sitten jonkin näköistä kakkostyypin kaksisuuntaista ehkä myös on (kulkee suvussa).[/QUOTE]
Mutta tasoittunut tämäkin. Ennen oli mielialanvaihtelukausia. Nyt välillä vaan hieman hypomaanisia oloja.
 
"Sirkkeli"
Epävakaaseen ei oikeasti ole muuta "hoitoa" kuin "kasvaa aikuiseksi". Lääkkeet saattaa hieman tasoittaa heittelevää mieltä, mutta usein niistä ei ole apua.
Olen maalaisjärjellä varustettu huolehtivainen äiti, joka elää muuten normielämää, mutta en tahdo tulla toimeen ihmisten kanssa. Paitsi lapsien. Mutta nykyisin en hirveästi jaksa heitäkään. Eläimiä rakastan, olen aina rakastanut. En halua myöskään ihmissuhteita solmia, haluan olla "rauhassa". Ei mun hyvää päivää-tutuista voi kukaan arvata diagnoosiani. Olen lähes aina iloinen ja juttelen jos joku aloittaa sen.
 
  • Tykkää
Reactions: Dynamiitti
epävakaa
[QUOTE="elina";25569628]rohkeudesta ja avoimuudesta pisteitä kirjoittajille. Jokaiselle piisais diagnooseja jos ruvettais oikein kunnolla jakamaan. Onko tein diagnooseihin olemassa hoitosuosituksia tai hoitoja vai miten elätte sen diagnoosin kanssa?[/QUOTE]

Mä käyn psykoterapiassa ja lisäksi syön lääkkeitä.
Terapia on tosi rankkaa ja eheytyminen mutta samalla elämänlaatu kuitenkin paranee ja onkin parantunut huomattavasti. Olen selvinnyt paljosta ja toipunut mm. pitkäaikaisesta masennuksesta.

Esim. paniikkeihin olen ruvennut suhtautumaan siten, että niitä tulee jos tulee, niihin ei kuole, eikä ne enää rajoita liikaa.
Ne ei ole siten vakavia mt-ongelmia (kuten esim. skitsofrenia), vaikkakin voivat pahimmillaan rajoittaa elämää vakavasti.

Kun on tällaisia ongelmia ja tausta on millainen on, niin jollain tapaa olen oppinut nauttimaan tosi "pienistä" jutuista, vaikka joskus koko maailma kaatui pienimmästäkin.

Terapia on todellinen tutkimusmatka itseen, omaan elämään ja läheisiin.
Olen todella tyytyväinen, että menin nuorena hoitoon.

Joskus saatan kirota päävikojani, mutta on ne opettaneet paljon.
On helppo ymmärtää monenlaisia ihmisiä sekä tilanteita ja asioita.
 
  • Tykkää
Reactions: Dynamiitti
[QUOTE="Sirkkeli";25569678]Epävakaaseen ei oikeasti ole muuta "hoitoa" kuin "kasvaa aikuiseksi". Lääkkeet saattaa hieman tasoittaa heittelevää mieltä, mutta usein niistä ei ole apua.
Olen maalaisjärjellä varustettu huolehtivainen äiti, joka elää muuten normielämää, mutta en tahdo tulla toimeen ihmisten kanssa. Paitsi lapsien. Mutta nykyisin en hirveästi jaksa heitäkään. Eläimiä rakastan, olen aina rakastanut. En halua myöskään ihmissuhteita solmia, haluan olla "rauhassa". Ei mun hyvää päivää-tutuista voi kukaan arvata diagnoosiani. Olen lähes aina iloinen ja juttelen jos joku aloittaa sen.[/QUOTE]

Olen melko epävakaisen äidin kasvattama ja samaa mieltä tuossa ettei ole muuta hoitoa kuin kasvaa aikuiseksi. Itse haluan selvittää syitä ennemmin kuin suin päin söisin lääkkeitä oireiluihin. Suurin osa oireiluista on johtunut lapsuustraumoista ja olen löytänyt tosi merkittäviä vastauksia käyttäytymiselleni terapiassa. Se on huojentanut mieltä hirveästi.
 

Yhteistyössä