Edelleen vain tuntui siltä, kuin lähisairaalan lekuri hienovaraisesti yritti .........

käännyttää minua alatiesynnytyksen kannalle. Toki toistaen jatkuvasti, että tämä on sinun päätöksesi. Mutta hän vain vihjaili asiasta näin, että hän on tuleville äideille tehnyt gallupia ja kahdestakymmenestä äidistä yhdeksäntoista valitsee alatiesynnytyksen + 1 sektion.

Itse taas koen, että vaikka vauva nyt näytti suht' ok kokoiselta, painoarvio 3kg 150g, niin silti koen, että ei minulla voimat riitä pungertamaan pientä alateitse maailmaan. Saatikka kun vielä ekasta synnytyksestä (käynnistetty) jäi omat traumansa, niin en jotenkaan haluaisi joutua tätä alateitse synnyttämään.

Mutta sen näkee sitten mitä isomman sairaalan lekuri asiasta tuumii??

 

No noin pienen jaksat kyllä pungertaa. Sektio on aina riski. Anna lapselle turvallisempi tapa tulla maailmaan.

 

Onko taustalla esim jokin sairaus tmv minkä takia olet menossa sektioon? Vaikuttaako myös tuohon jaksamiseen? Tuntuu, että jotain jäi mainitsematta tästä aloituksesta nyt, koska normaali terve synnyttäjä kykenee kyllä tuonkin kokoisen alateitse synnyttämään ja huomattavasti isommankin..

 

Täällä kans yksi jolla kauheat traumat ensimmäisestä synnytyksestä. Vauvan syke laski reippaasti ja ei meinattu millään saada takaisin, kun vihdoin saatiin niin kätilö kävi kysymässä voitaisiinko tehä sektio, koska sykkeet laski tasaisesti todella alas. Lääkäri ei tähän suostunu ja minä sitten itkin koko synnytyksen ajan, koska pelkäsin vauvan kuolevan. Synnytyssali oli täynnä porukkaa ja koko ajan tarkkailtiin vauvan sykettä.

Synnytyksen kulusta ei minulle kerrottu mitään. Vasta sitten, kun olin saanut vauvan syliin kätilö sanoi, että hän oli leikannut välilihaani jotta vauva saataisiin mahdollisimman pian ulos ja yhdessä vaiheessa kätilö oli miettinyt, että jos nyt ei onnistu tehdään hätäsektio.

Ehkä parempi niin, ettei minulle kerrottu mitään, koska olin muutenkin paniikissa ja yritin kaikin voimin ponnistaa. Loppujen lopuksi poika kuitenkin sai loistavat pisteet.

Toisen lapsen haluaisin todella, mutta pelko ja pakokauhu edelleen takaraivossa jos käykin samanlailla kuin edellisellä kerralla. Haluaisin samantien sektion jos näyttäisi tilanne samanlaiselta. En vain ole vielä uskaltanut edes yrittää olisiko minun mahdollista saada toista lasta, ehkä joskus.. ehkä..

 

Sain trauman esikoisen synnytyksestä: vauvan sydänäänet laski,väärässä asennossa.Lääkäri joutui korjaamaan vauvan asentoa,tunki kätensä sisääni jne jne..
silti olen synnyttänyt 2 lasta sen jälkeen alakautta,ja ne ovat olleet taas aivan erilaisia synnytyksiä ja niistä jäänyt hyvät muistot.
Kyllä tuollaisen 3,1kg jaksaa punnertaa.Itsellä vauvat olleet: 3,5kg 3,7kg ja 4kg ja ja helpoin oli nuo kaksi isokokoista synnyttää.

 

Hallittu Kaaos, no tarkemmin sanottuna eka käynnistettiin rv.42+3 (maanantaina), tiistaina iltapäivällä päästiin jo synnytyssaliin - voimat alkoivat jo tuolloin olla itsellä lopussa supistuskipujen takia - vaikka ne vielä olivatkin hallittavissa.

Helpotuksen toi epiduraali, mutta vikan annoksen tuota sain vähän ennen kahta ti - ke yönä ja kun vaikutus lakkasi puoli neljän maissa aamuyöllä, niin kivut räjähtivät täysillä päälle. Tuntui jo siltä, että antakaa lopetuspiikki, en jaksa ja kestä näitä valtavia tuskia. Mietin jo tuolloin, että miten kukaan voi näissä tuskissa alkaa vielä pungertamaan lasta pihalle. Noh melko pian tuli lekuri paikalle ja tutki tilannettani, en ollut auki kuin 6-7cm ja lapsi tulossa ulos väärässä tarjonnassa, kasvotarjonta. Tehtiin päätös, että homma seis ja sektioon. Kolmas syy miksi lapsi piti saada nopeasti ulos oli se, että lapsivedet olivat minulla menneet jo heti käynnistämisen jälkeen maanantaina aamupäivästä.

Mutta jotenkin en halua yhtä kamalaa reissua kokea uudestaan. Siksi haluaisin mieluummin, että suoraan sektioon. Koska ainakin ekasta toivuin melko mukavasti ja nopeasti, kun minut ylös ensin sängystä nostettiin. Siitä alkoi parantuminen.

 

tiii, oliko eka tuo pienin kooltaan siis?

 

Kolmas lapsi ku teki tuloaan maailmaan lakkasi sydän sykkimästä aina supistuksen ajaksi. Tuli kiire synnyttää tippaa laitettiin,minut laitettiin istumaan,että laskeutuisi,mutta sykkeet loppuivat kun istuin,äkkiä takaisin sänkyyn,mene kontalleen,en päässyt jalat makaronia koska puudutus vaikutti jalkoihin.Huusin vain että en pääse,yritin kyllä. Sitten sanottiin eikun takaisin kyljelleen. Paikat aukesivat äkkiä ja yhdellä ponnistuksella ulos. Napanuora kaulan ympärillä. Pisteet 4/5/6. Verta keuhkoissa. Nyt raskaana ja jännittää miten käy. Kertaakaan ei puhuttu että leikattaisi koko aikana. Synnytys kesti aamu 9 kolmeen iltapäivään. Ja joka supistuksessa (klo 12alkaen) sydänäänet loppuivat kunnes alkoivat taas loppuessa. poika nyt kunnossa,mutta kyllä ihmetytti toiminta ja pelotti

 

Hallittu Kaaos, no tarkemmin sanottuna eka käynnistettiin rv.42+3 (maanantaina), tiistaina iltapäivällä päästiin jo synnytyssaliin - voimat alkoivat jo tuolloin olla itsellä lopussa supistuskipujen takia - vaikka ne vielä olivatkin hallittavissa.

Helpotuksen toi epiduraali, mutta vikan annoksen tuota sain vähän ennen kahta ti - ke yönä ja kun vaikutus lakkasi puoli neljän maissa aamuyöllä, niin kivut räjähtivät täysillä päälle. Tuntui jo siltä, että antakaa lopetuspiikki, en jaksa ja kestä näitä valtavia tuskia. Mietin jo tuolloin, että miten kukaan voi näissä tuskissa alkaa vielä pungertamaan lasta pihalle. Noh melko pian tuli lekuri paikalle ja tutki tilannettani, en ollut auki kuin 6-7cm ja lapsi tulossa ulos väärässä tarjonnassa, kasvotarjonta. Tehtiin päätös, että homma seis ja sektioon. Kolmas syy miksi lapsi piti saada nopeasti ulos oli se, että lapsivedet olivat minulla menneet jo heti käynnistämisen jälkeen maanantaina aamupäivästä.

Mutta jotenkin en halua yhtä kamalaa reissua kokea uudestaan. Siksi haluaisin mieluummin, että suoraan sektioon. Koska ainakin ekasta toivuin melko mukavasti ja nopeasti, kun minut ylös ensin sängystä nostettiin. Siitä alkoi parantuminen.

Ok. Ymmärrän, että tuosta on varmasti jäänyt omat jälkensä sinuun ja on ihan varmasti ollut rankkaa. Toisaalta uskon, että toinen kerta voisi olla hyvin erilainen ja paljonkin helpompi, mutta ymmärrän kyllä jos et riskiä haluaisi ottaa. En tiedä millä perustein se viimeinen päätös sairaalasta tulee joten siihen en ota kantaa.

Itse olen miettinyt sektion mahdollisuutta ihan vain siksi, että minulle tuli synnytyksestä kamalat liitoskivut ensimmäisellä kerralla, syytä ei tiedetä (liitoskipuja ei ollut vielä raskausaikana, vauva oli pieni) enkä edelleenkään ole tuosta fyysisesti toipunut enkä tiedä tulenko koskaan toipumaankaan. Nyt rv 24 tjtn odottelen toista ja ainoa pelko on mihin kuntoon menen synnytyksestä.. Viimeksi en pystynyt kävelemään, vaihtamaan asentoa jne alkuun yhtään ja pahimpia seiniä pitkin kävelyitä kesti 7kk. Pelottaa vietävästi, mutta koska synnytykseni muuten meni tosi hyvin (toimiva epiduraali, nopea ponnistusvaihe jne) olen periaatteessa valmis kyllä alatiesynnyttämiseenkin. En tiedä miten suhtautuisin jos oman terveyteni lisäksi vaakalaudalla olisi viimeksi ollut myös lapsenkin henki.. Toisaalta sinulla on hyvät mahdollisuudet vielä siihen että mitään ei tapahdukaan ja kaikki menee mallikkaasti.

 

Alatiesynnytys on se luonnollinen tapa vauvalle tulla maailmaan. Sektio on iso leikkaus johon liittyy riskinsä siinäkin. Ja kallistakin se on "huvin vuoksi" tehdä.

 

Itse olen kolme synnyttänyt, ja jokainen synnytys on ollut omanlaisensa kokemus... Toisen ja kolmannen välissä kävin pelkopolilla, sen verran traumaattiseksi koin toisen synnytykseni, mutta kuinka ollakaan kolmas synnytyskokemus olikin aivan erilainen, suoraan sanottuna ihana! Kolmannessa synnytyksessä olin ilman kivunlievitystä 7cm asti ja tuossakin kohtaa sen spinaalin pyysin vain ja ainoastaan siksi etten halunnut ponnistaa luomuna Ei se seuraava synnytys ole toisinto edellisestä, kaikki ne ovat omia, erillisiä tapahtumiaan jotka välillä menevät huonommin ja välillä paremmin.

 

Ja siis ei ole mitään mahtia maailmassa joka määräisi, että myös seuraavat synnytykset on kamalia. Voi mennä ihan toisin, ja itsekin voit olla ihan eri mielellä liikenteessä. Minä antaisin alatiesynnytykselle mahdollisuuden, sektio ei tarkoita sitä että pääsisit yhtään helpommalla.

 

Noin pieni muksu ja kitiset sektiota? Just.

 

Katylina, ekasta synnytyksestä todella jäi trauma. Se oli jotain hirveää, kun vika annos epiduraalia lakkasi vaikuttamasta, todella tuntui kropassa, kuin kivut olisivat räjähtäneet täysillä päälle. Toivoin vain mielessäni, että antakaa lopetuspiikki ja että nämä tuskat pian olisivat poissa. Mietin todella miten kukaan näinen voi näissä tuskan aalloissa vielä alkaa ponnistamaan pientä pihalle. En tiedä johtuiko tuo kiputuntemus ehkä siitä, että jos oksitosiinia tippui liian nopealla tahdilla? Mistä sitä tietää?

 

Katylina, ekasta synnytyksestä todella jäi trauma. Se oli jotain hirveää, kun vika annos epiduraalia lakkasi vaikuttamasta, todella tuntui kropassa, kuin kivut olisivat räjähtäneet täysillä päälle. Toivoin vain mielessäni, että antakaa lopetuspiikki ja että nämä tuskat pian olisivat poissa. Mietin todella miten kukaan näinen voi näissä tuskan aalloissa vielä alkaa ponnistamaan pientä pihalle. En tiedä johtuiko tuo kiputuntemus ehkä siitä, että jos oksitosiinia tippui liian nopealla tahdilla? Mistä sitä tietää?

Eli et ole koskaan kokenut ponnistusvaihetta? Tunne on erilainen kuin avaavissa supistuksissa. Minusta helpompi.

 

Alatiesynnytys on aina parempi vaihtoehto lapsen kannalta, jammyös äidin toipuminen on nopeampaa. Maidoneritys alkaa paremmin alatiesynnytyksen jälkeen ja hormonien tasoittuminen on äitiystävällisempää. Synnytyksen lääketieteellinen hoitaminen ja medikalisointi ylipäätään ei ole tarpeen normaalissa tilanteessa, joka sinullakin ilmeisesti on: lapsi on sopivan kokoinen, et kärsi raskausmyrkytyksestä tai -diabeteksesta, verenpaineesi ovat kunnossa, vauva on täysiaikainen, raivotarjonnassa jne. On vaikeaa nähdä mitään syytä, miksi vauva pitäisi leikata ulos noin lääketieteen ja biologian näkökulmasta. Sitähän lääkäri edustaa, ja pyrkii tarjoamaan sinulle sekä lapsesi että itsesi kannalta parasta ja tuvallisinta vaihtoehtoa. Laikkaus on aina suurempi riski, ja itse en myöskään lähtisi siihen mistään hinnasta vapaaehtoisesti, mikäli alatiesynnytys olisi mahdollinen. Esikoiseni oli perätilassa pitkään, ja käännösyritykset epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen. Sanoin ehdottomasti synnyttäväni perätilavauvan alakautta, jos saan lääkäriltä luvan. Lapsi kuitenkin sitten kääntyi ihan viime hetkillä itse.

Mutta turvallisuuskysymyshän tuo on ja myös niinkin, että alatiesynnytyksen jälkihoito ja lapsivuodeaika sujuu useammin ongelmitta verrattuna sektiosynnytyksiin.

 

Rigel, enkä haluakaan kokea. Oli tuon ekan synnytyksen loppuvaihe siis ennen sektioon menoa sen verran tuskaisa kokemus, kun epiduraali lakkasi vaikuttamasta. Lisäksi - myönnän - pelkään repeämistä kanssa todella paljon. En haluaisi revetä niin pahoin, että pissat ja kakat valuisivat housuihin, enkä voisi asialle yhtään mitään tehdä. Haluan säilyttää myös itseni ehjänä, vaikka tietysti vauva on paras palkinto ja tietysti hänen hyvinvointinsa on tärkeämpi, kuin äidin.

 

Kaiutin, itsellä on raskausdiabetes ja huhtikuun vikalla viikolla aloitin insuliinin pistämisen. Nyt verensokeriarvot ovat kohdillaan. Minulle on myös lupailtu, että yliajalle tätä ei päästetä.

Itsellä ei tullut mitään ongelmia ekan sektiosta. Ti-ke aamuyöllä pieni leikattiin ja to-iltana minut ylös sängystä nostettiin - siitä alkoi sitten toipuminen. Haavakin parani ihan mukavasti.

 

Noin pieni muksu ja kitiset sektiota? Just.

No, ehkäpä tuonkin asian voisi vähän tahdikkaamin ilmaista. Luullakseni ap kärsii synnytyspelosta joka liittyy erityisesti ponnistamiskipuun. Ehkäpä tieto asiasta auttaisi, käeskustelu kätilön kanssa. Itse voin omasta puolestani vain sanoa, että kun avautumisvaihe on ohi ja vihdoin pääsee ponnistamaan, tuntuu se upealta. Itse voi jälleen vaikuttaa tapahtumien kulkuun, eikä ainoastaan ottaa passiivisena supistusta vastaan ja koittaa selvitä niistä. Ponnistuskipu on hyvin siedettävää verrattuna loppuvaiheen avautumiskipuun -ainakin minun mielestäni. Sitä ei kannata siis pelätä. Ja avautumisvaiheeseen saa erittäin hyviä lääkkeitä -niistä kannattaa puhua jo kätilön kanssa etukäteen; peloista kipua kohtaan ja toiveista synnytyksen suhteen. Näin kätilö jo tietää suhtautua pelkoosi rauhallisesti ja tarjota apua heti kun sitä pyydät.

 

Katylina, ekasta synnytyksestä todella jäi trauma. Se oli jotain hirveää, kun vika annos epiduraalia lakkasi vaikuttamasta, todella tuntui kropassa, kuin kivut olisivat räjähtäneet täysillä päälle. Toivoin vain mielessäni, että antakaa lopetuspiikki ja että nämä tuskat pian olisivat poissa. Mietin todella miten kukaan näinen voi näissä tuskan aalloissa vielä alkaa ponnistamaan pientä pihalle. En tiedä johtuiko tuo kiputuntemus ehkä siitä, että jos oksitosiinia tippui liian nopealla tahdilla? Mistä sitä tietää?

Oletat etten itse ole kokenut erittäin kivuliasta synnytystä, loppumatonta tuskaa, tajuttomuutta, jumissa olevaa lasta ja sydän äänten tippumista yms? Kaikesta ei tarvitse traumatisoitua, kaikesta voi päästä ylitse ja suunnata ajatukset siihen positiiviseen ja vahvasti uskoo, että vauva, varsinkin kun omasi on noin pikkuinen, tulee ihan hyvin ulos sieltä ilman lekureitakin. Kamalan traumautunutta ja heikkoa porukkaa tuntuu nykyään tällä palstalla jatkuvasti vikisevän peloistaan.

 

Ymmärrän täysin, että sinullakin on omat traumasi mahdollisesti.

Mutta itselle ei todellakaan ekan synnytys ollut mikään kiva kokemus ja en halua kyllä moista "herkkua" kokea toista kertaa. Siksi haluaisin päästä suoraan sektioon.

 

Kaiutin, kävin pelkokeskustelun kätilön kanssa jo maaliskuun alussa, mutta en kokenut tuosta saavani mitään itselleni. Kätilö kävi synnytyksen kulun vaihe vaiheelta ja samoiten kaikki kivunlievitys-systeemit. Mutta ei tuo silti pelkoani alatiesynnytystä kohtaan vähentänyt.

Olen myös katsonut telkkarista synnytysaiheisia ohjelmia, mutta ei noistakaan ole ollut apua. Kauhuissani olen katsellut toisten "työtä" saada pikku ihminen maailmaan alateitse. Vaikka tokikin kun pieni on maailmassa, on äitikin jälleen ns. oma itsensä.

 

Jatkan vielä, pelkään myös alatiesynnytyksessä sitä, että mitä jos saan jonkin pahan paniikkikohtauksen kesken pahimpia tuska-ja kipuaaltoja johtuen siitä mitä tuskia koin ekassa synnytyksessä ja jos ne laukaisevat tuon paniikkikohtauksen? Kyllä minusta keho muistaa entiset vaivat. Mitä sitten kätilö voi tuossa tilanteessa tehdä??

Miten tuossa tilanteessa voidaan jatkaa synnytystä eteenpäin, jos äiti on hysteerinen ja karjuu tai kiljuu tuskissaan ja peloissaan? En todellakaan haluaisi käyttäytyä jotenkin täysin epänormaalisti. Ties vaikka kätilö ajattelisi, että miten tuo ihminen voi vauvaansa edes hoitaa, jos on mieleltään noin epävakaa.

 

Ymmärrän täysin, että sinullakin on omat traumasi mahdollisesti.

Mutta itselle ei todellakaan ekan synnytys ollut mikään kiva kokemus ja en halua kyllä moista "herkkua" kokea toista kertaa. Siksi haluaisin päästä suoraan sektioon.

Traumoja? Ei erityisemmin, en jää vellomaan sellaisiin vaan oletan,että seuraavalla kerralla menee paremmin. Jos jäisin kitisemään ja vaatimaan luksuskohtelua vain koska vähän pelottaa, en koskaan pääsisi ylitse peloistani.

 

Traumoja? Ei erityisemmin, en jää vellomaan sellaisiin vaan oletan,että seuraavalla kerralla menee paremmin. Jos jäisin kitisemään ja vaatimaan luksuskohtelua vain koska vähän pelottaa, en koskaan pääsisi ylitse peloistani.

Kiillota vielä enemmän sitä sädekehääsi! Päteä voi näköjään monella tavalla!