Ei lahjoja vauvalle

  • Viestiketjun aloittaja "Annu"
  • Ensimmäinen viesti
"Annu"
Meillä on puolivuotias vauva ja päätimme miehen kanssa, ettemme vielä tänä jouluna osta lahjoja hänelle.
Kerroin tästä tutulleni ja hänen mielestään olen kaamean julma. Siis joulukuusen, koristeet sun muut toki laitetaan, jouluaattona käydään mummuilla(josta niitä lahjoja kuitenkin tulee), mutta pointtinani tässä "julmuudessani" on se, että vauva ei vielä ymmärrä lahjoja, niinkuin esim vuoden päästä jo ymmärtää!

Uskon, että pelkkä kuusi väreineen ja sukulaiset ja punaiset joulupallot riittää. Olenko todellakin kamalan julma äiti???
 
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tollaset jutut. Ei meilläkään ostella 5-kuiselle vauvalle mitään, älytöntä koko lahjarumba muutenkin. Mummoilta tulee jotain pientä, eihän noin pieni oikeasti vielä tajua, että "eikös äidiltä ja isältä nyt tullutkaan pakettia" :D
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuäree
"vieras"
No ei mekään kyllä ostettu viime joululna 3kk ikäiselle ainuttakaan lahjaa. Isovanhemmat ja muut sukulaiset kyllä huolehtivat että hänkin sai osansa, mutta eihän tuo ymmärtänyt niiden päälle lainkaan. Nyt tuo lapsi on 1v 3kk ja olen ostanut yhden lahjan. Isosisarus saa kyllä montakin lahjaa, hän kun osaa jo niitä odottaa. Pienempi ei tarvitse mitään eikä hän edelleenkään ymmärrä lahjojen päälle. Sen sijaan joulutunnelman, hyvien ruokien ja juhlinnan päälle hänkin ymmärtää. Minusta teet ihan oikein!
 
"hmm"
minusta olet erittäin järkevä ja fiksu äiti. :) pikkuvauvalle on turhaa tuhlausta hamstrata hirveää määrää tavaraa, sillä ne käyvät "liian pieniksi" niin vaatteiden, lelujen kuin käyttöesineidenkin osalta hyvin nopeasti eikä pieni vauva kaipaa isoa leluvuorta. niitä lahjoja jokatapauksessa aina jokunen tulee suvulta yms. ja lapsi varmasti rakastaa joulukoristeiden katselua.
 
"hanna"
Meillä 1 v 5 kk nyt jouluna ja saa lahjoja todennäköisesti aika paljonkin (miehen suvulla tapana lahjoa ylenmäärin), mutta en usko että osaisi kaivata vielä itse lahjoja vaikkei saisikaan yhtään.
 
"viima"
ei mekään ostettu edes 1-vuotiaalle lahjoja kun niitä tuli tutuilta ja sukulaisilta niin paljon. eikä taideta tänäkään jouluna ostaa. synttärit viel näin talvella niin mieluummin sit kesällä ostan jotain kivaa. hieman tasoittuu tuo pakettitulva
 
"vieras"
Jos vauva on teidän esikoinen,ymmärrän hyvin ja kannatan. Tässä yks päivä kuulin tuttavaltani järkevän perustelun myös sille että heidän alle 1v saa lahjoja: "(4v) isoveljelle tärkeä opettaa että pikkuvelikin saa lahjoja,eikä kaikki paketit ole hänelle." Isoveli oli kuulemma viime jouluna saanu avata myös aikuisten lahjat kun oli vetäny raivarit siitä ettei kaikki paketit ollu hänelle..
 
Ken guru
Mä taas ostin jo meidän jouluna 2 kk täyttävälle lahjoja, mutta yhtä hyvin olisin voinut jättää ostamatta kun ei niiden päälle vielä ymmärrä. Muille se ei kuulu piirun vertaa miten meillä toimitaan, enkä ottaisi muiden arvosteluja kuuleviin korviin.

Niin, ja meillä pukki tuo kissoillekin muutamat paketit/joulu, joten sitten vauvakin jo saa niitä :xmas:.
 
"kolmen äiti"
On tuossa pointtinsa kyllä, mutta itse sentimentaalisena romantikkona ostaisin ja paketoisin edes yhden helistimen. Olisi sitten kuvista katsella, mitä joulupukki Ihan Ekana Jouluna toi.
Lapsi tykkää varmaan syödä lahjanarua.
Näin juuri! Itse ostin meidän puolivuotiaalle Brion kulkushelistimen - jää hyässä lykyksi muistoksi vielä lapsenlapsilleenkin. Olisin ainakin vanhempana aika pettynyt itseeni, jos lapseni vähän vanhempana minulta kysyisi, että mitä sai lahjaksi ENSIMMÄISENÄ joulunaan ja vastaisin että et mitään...
 
Ken guru
[QUOTE="kolmen äiti";27649955]Näin juuri! Itse ostin meidän puolivuotiaalle Brion kulkushelistimen - jää hyässä lykyksi muistoksi vielä lapsenlapsilleenkin. Olisin ainakin vanhempana aika pettynyt itseeni, jos lapseni vähän vanhempana minulta kysyisi, että mitä sai lahjaksi ENSIMMÄISENÄ joulunaan ja vastaisin että et mitään...[/QUOTE]

Mullakin on vähän tällaista ajatusta. Ostin esim. vauvalle ihanan nallen, jonka voi sitten halutessaan vaikka säästää ensimmäisenä joululahjanaan evör.
 
"vieras"
On tuossa pointtinsa kyllä, mutta itse sentimentaalisena romantikkona ostaisin ja paketoisin edes yhden helistimen. Olisi sitten kuvista katsella, mitä joulupukki Ihan Ekana Jouluna toi.
Lapsi tykkää varmaan syödä lahjanarua.
Peesaan :) meidän vauveli 4 kk ja todellakin hänkin saa pakettinsa. Samaten meillä saa koiratkin ja jopa häkkilintu pakettinsa vaikka ne ei mitään asiasta tajua. Mielestäni kuuluu joulun henkeen muistaa kaikkia edes pienellä lahjalla, kallista ei tartte olla.
 
"Niinno"
[QUOTE="kolmen äiti";27649955]Näin juuri! Itse ostin meidän puolivuotiaalle Brion kulkushelistimen - jää hyässä lykyksi muistoksi vielä lapsenlapsilleenkin. Olisin ainakin vanhempana aika pettynyt itseeni, jos lapseni vähän vanhempana minulta kysyisi, että mitä sai lahjaksi ENSIMMÄISENÄ joulunaan ja vastaisin että et mitään...[/QUOTE]


No jaa. Ensinnäkin - mulle ei ole ikinä tullut mieleenkään kysyä, mitä sain ensimmäisenä jouluna lahjaksi. Mitä väliä sillä edes on? Olin silloin 2kk vanha, mulle oli varmasti ihan samantekevää, sainko mitään.
Toiseksi - Jos lapsi kysyisikin noin, niin siihen voisi vastata vähän mielikuvituksellisemmin. Ensimmäisenä joulunaan pieni saa lahjaksi sen joulun! Kaikki uudet tuoksut ja värit ja perheen ja sukulaisten hellyyden. Jos joulupukki käy talossa, niin vauva pääsee joulupukin syliin ja siitä ehkä on kuva.
Kolmanneksi - jos mielikuvitus ei riitä tai oma luonteesi on liian materialistinen kertomaan tuollaisista lahjoista lapsellesi, niin varmaanhan vauva jonkun paketin joltain yli-innokkaalta mummolta tai papalta on saanut. Ehkä voi kertoa siitä?

HUoh.

Ap. musta oon vain ja ainoastaan järkevä. Vauvasi välittää siitä, että teillä on jouluna hyvä ja onnellinen tunnelma! Ei mistään muusta. Edes vanhenpana.
 
Joulu on se vuodenaika jota Rakastan ja mää niin Sekoan :D Siis paaaaljon lahjoja kaikille (myös kissalle) ja koristeita ja kaikkee. Pistän kaksiosaiset lahjat kaikki eri pakettiin (kaulaliina omaan ja lapaset omaan) jotta saatas avata Monta lahjaa! Mutta tyyli on vapaa ja kaikista inhottavinta on arvostella toisten perinteitä tai tapaa juhlistaa/olla juhlistamatta mitään "pakollisia" juhlia. En miettisi muiden mielipiteitä liikaa. Teidän joulu, teidän kodissa, teidän ehdoilla ja tavoilla :hug:
 
Minusta on kuva ekana joulunani. Syön kädessäni olevaa pakettia ja tuijotan isäni sylistä epäilevin ilmein joulupukkia. Joulupukki näyttää erehdyttävästi isäni veljeltä, joka oli silloin nuorempi kuin minä nyt.
Kuva on ihana muisto ajasta, jota en itse muista ja aikuisilla on varmasti ollut hauskaa keskenään. Paketti kuuluu tuohon hetkeen olennaisena osana.

Ei se aina ole materiakeskeisyyttä, jos vauvakin saa lahjan. Ei se toisaalta ole mikään puute, jos ei saa. Jokainen tavallaan.
 
Minusta on kuva ekana joulunani. Syön kädessäni olevaa pakettia ja tuijotan isäni sylistä epäilevin ilmein joulupukkia. Joulupukki näyttää erehdyttävästi isäni veljeltä, joka oli silloin nuorempi kuin minä nyt.
Kuva on ihana muisto ajasta, jota en itse muista ja aikuisilla on varmasti ollut hauskaa keskenään. Paketti kuuluu tuohon hetkeen olennaisena osana.

Ei se aina ole materiakeskeisyyttä, jos vauvakin saa lahjan. Ei se toisaalta ole mikään puute, jos ei saa. Jokainen tavallaan.
Ei se materiakeskeisyyttä olekaan, me otetaan myös joulukuvia vauvasta paketin kanssa, paketti vaan tulee mummolta, siellä vietämme joulun aina muutenkin. Jos ei näin olisi, niin toki ostaisin vauvallekin pienen paketin.
 
rakastan joulua
Minulla kun eka oli ensimmäisenä jouluna vasta 1kk ikäinen, niin kyllä silti hälle kaikkea pientä kivaa laitoin joulupaketteihin. Ja sama on tämän toisen kohdalla, jos vain kaikki menee hyvin & meillä on keväällä toinen pikku nyytti talossa.
 
[QUOTE="hmm";27649760]minusta olet erittäin järkevä ja fiksu äiti. :) pikkuvauvalle on turhaa tuhlausta hamstrata hirveää määrää tavaraa, sillä ne käyvät "liian pieniksi" niin vaatteiden, lelujen kuin käyttöesineidenkin osalta hyvin nopeasti eikä pieni vauva kaipaa isoa leluvuorta. niitä lahjoja jokatapauksessa aina jokunen tulee suvulta yms. ja lapsi varmasti rakastaa joulukoristeiden katselua.[/QUOTE]
samaa mieltä,ei mekään osteta 4kk vauvalle mitään-sukulaiset sitten ostavat jos haluavat.
ja mun milestä nykypäivänä lapset saa muutenkin ihan liikaa lahjoja.Ei millään kerkeä kaikilla leikkimään jos tulee esim 2jätesäkillistä lahjoja esim 2lle lapselle(on tullut todistettua tämmöistäkin)
Nekin lahjarahat vois laittaa vaikka lapsen tilille säästöön.Kyllä myöhemmin löytyy kohteita mihin laittaa sitä rahaa,kuten fillaria,luistimia yms
 
AAPEEE
Siis eikö "mitä sain ekana jouluna lahjaksi?" (kuinka moni teistä muuten on kysynyt tätä ikinä vanhemmiltaan....?:D)voi näyttää ne mummujen lahjat? Mutta tosi kuin vesi, meidän koti meidän tavat, maapallo täyttyy roinasta muutenkin. ;)
 
Toivottavasti en törmää siihen aloittajan tuttuun kun me vasta julmia ollaankin. Me ei nimittäin osteta itse pojalle yhtään joulu- eikä synttärilahjaa. Synttärit on kaksi viikkoa joulun jälkeen, ja poika täyttää siis vuoden.

Niin eikä me edes tänä vuonna vielä laiteta sitä kuustakaan jouluna saati muita koristeita kun mennään viettämään joulu mummolaan jonne tulee mm. pojan kummieno perheineen, mutta synttärit toki vietetään kotona.

Ja kyllä pojalla on neljä isovanhempaa, viisi kummia ja yhteensä kuusi tätiä, enoa ja setää ettei varmasti ilman lahjoja kokonaan jää.
 
viers
Onko lapselle pakko opettaa jo pienestä pitäen että lahjoja pitää olla vähintään 10 ja arvoltaan niin tavattoman kalliita?
Ei meillä oikeesti olis varaa ostella lahjoja niin paljon ku ite sain pienenä, joten pelottaa ajatus jälkikasvusta.
 

Yhteistyössä