Ei ponnistuksen tarvetta synnytyksessä

Hei!

Onks täällä muita, jotka ei kokenu ponnistamisen tarvetta synnytyksessä?

Tää raskaus alkaa olla puolessa ja pikku hiljaa alkaa taas synnytysasiatkin tuleen mieleen. Edellisessä synnytyksessä, synnytys pitkittyi, äiti väsyi, kivunlievitys ei tehonnut.... laps oli nii iso että kätilö puristelee päätään ettei mahdu (itse en onneks sitä siinä tilanteessa huomannu, mies kerto myöhemmin), lopulta otettiin imukupilla ja sitäkin aseteltiin useampaan kertaan (siinä kohtaa todella huusin!!!) Joten kovin auvoisia muistoja ei oo.

Mitä syitä tiedätte olevan, että ponnistuksen tarvetta ei tule ja kuinka todennäköistä on että sitä ei tuu seuraavassa synnytyksessä? En jaksa tästä asiasta vielä neuvolassa kauheesti ottaa esille, kun ei se täti siihen kuitenkaan kommentoi.

:\| :\| :\|

 

Mulla ei tullu ponnistuksen tarvetta olleenkaan, koska olin niin puuduksissa epiduraalista, tosin en tuntenut kipuakaan. Mulla siis yksi synnytys takana. Koinkin tuon ponnistusvaiheen juuri siksi hankalaksi, kun en kunnolla tuntenut supistuksia enkä oikein tiennyt koska tulisi ponnistaa. Kaiketi edellisestä johtuen ponnistusvaihe olikin pitkä ja raskas 1h 10min, mutta tulihan se poika sieltä viimein jopa ilman apuvälineitä (mitä kyllä ihmettelin).

 

Minullakaan ei tullut ponnistamisen tarvetta ollenkaan, tunsin vaan että nyt jotain tulee. Ponnistusvaiheen kestoksi laitettiin 1 min..

 

Mun esikoisen kanssa oli aika samanlaista kuin sullakin, olin epiduraalissa eikä tuntunut oikein mitään missään, ähersin toista tuntia. En ole ottanut sitä sen koommin, seuraavissa neljässä synnytyksessä kaikki on mennytkin paljon luonnollisemmin.Ei se ponnistamisen tarve tunnu mun mielestä miltään "hirveeltä p..hädältä", niinkuin sitä kuulee kuvattavan.Kun ei ole kemiallisessa pöhnässä, koko homma on hallittavissa ja lapsen liikkeet tuntee hyvin ja itse vaan ikäänkuin myötäilee ulostuloa.Hengittelee ja rentouttaa käytävän. Viimeisin "ponnistusvaihe" kesti mulla alle minuutin, sitä edellinen 3min. jne.

 

Sama täällä, epiduraalista sen verran paukkuja jäljellä, etten kokenut mitään tarvetta, ponnistelin vaan kun sanottiin, että kun supistaa, niin anna mennä, no ponnistin vaikken mitään supparia tuntenutkaan ja ekalla ponnistusvaihe kesti 10min ja toisella 8min. Eikä näistä ainakaan jäänyt kuin hyvät muistot.

 

Minulla on kaksi synnytystä takana ja kummallakaan kertaa ei ole tullut minkäänlaista ponnistuksen tarvetta! Minulle laitettiin molemmilla kerroilla kohdunkaulankanavan puudutus. En tiedä vaikuttiko se asiaan. Kyllähän tuo jännittää.. miten käy tällä kertaa!

Sipra ja masuasukki 37+2 :heart: :heart: :heart:

 

esikoisesta sain epiduraalin ja puutui koko keskivartalo niin "hyvin" etten tuntenut supistuksia eikä tullut ponnistamisen tarvetta. Ponnistaminen oli hankalaa ja pojan sydänäänet laski. Opiskelija lähti hakemaan imukuppia, mutta pelkäsin pojalle käyvän huonosti ja sain jostakin voimia ponnistaa pojan ulos (tuli otsa edellä).

 

Mulle ei tullut ponnistamisen tarvetta kummassakaan alatiesynnytyksessä mitä mulla on ollut. Ekassa oli hyväepiduraali, toisessa paracervikaalipuudutus.

Ponnistaminen onnistui kuitenkin ihan hyvin, kun ponnistin kun supistus tuli.

 

Mä ponnistin aina kun kätilö sanoi, että supistus tulee. Itse en niitä tuntenut puudutteiden vuoksi. Hyvin se ponnistaminen silti sujui, ponnistusvaiheet 25 min ja 10 min.

 

Mun ponnistuksentarvetta kuvaa hyvin ihan tuollainen pienehkö kakkahätä. Esikoista tehdessä oli epiduraali ja huomasin tuon "tarpeen" vasta kun kätilö kyseli ja kuvaili (pää oli jo tulossa ). Tästä toisesta en puudutteita saanut, mutta tarve ei kuitenkaan ollut kovin kummoinen, ihan tosissani luulin että kakka oli tulossa, vaikka toista kertaa synnytin :ashamed: No, sitten kun pää oli ulkona niin teki kyllä mieli ponnistaa

 

minä en mysökään tunetenut mitään ekassa synnytyksessä epiduraalin takia.en edes supistuksia..synnytys pitkittyi ja lapsi syntyi lopulta vihreästä puurosta avosuisessa tarjonnassa imukupilla..
ponnistusvaihe 1h45min :x

 

Älä huoli, pikkuruu, vaikka et ekassa synnytyksessäsi tuntenut ponnistamisen tarvetta, ei se automaattisesti tarkoita, että sama toistuisi :hug: . Mulla oli eka synnytys aika pitkälti samanlainen kuin sulla; kesti reippaasti toista vuorokautta, sain mm. epiduraalin (x3), vauva oli iso lähes 4,5kg, kun olin vihdoin ja viimein sen 10cm auki, ei mitään ponnistamisen tarvetta. Imukupilla vauva revittiin ulos ja teki ihan sairaan kipeää. Kamala synnytys, pelko jäi aika monestakin asiasta :ashamed: .

Itse epäilen että mulla vauvan iso koko ja pitkittynyt synnytys olivat ekassa synnytyksessä syitä tuohon ponnistusvaiheen "katoamiseen". Kohtu ei jaksanut enää oksitosiinitipasta huolimatta supistella kunnolla ja olin itsekin ihan tajunnan rajamailla uupumuksesta.

Mulla synnytysten välillä vain 1v6kk ja tämä toinen oli jotain aivan päinvastaista, upea kokemus. Pitkään raskausaikana mietin, onko musta edes alakautta enää synnyttämään vai alanko puhua pelkosektiosta. Onneksi uskalsin alakautta kuitenkin synnyttää, sillä avautuminen oli suht nopea (5t), ponnistustarve tuli heti avautumisen jälkeen voimakkaana ja sain itse ponnistettua pojan hienosti ulos, ponnistusvaihe kesti 19minuuttia. Kohdunkaulan puudutteen sain avautumisvaiheen lopulla. Olin todella helpottunut ja ihmeissäni, että synnytys voi olla noin ihana kokemus :heart: .

 

Minulla kesti ponnistaminen låähes 2 h, enköä enää tuntenut mitään tarvetta ponnistaa, ponnistin vaan koko aika, ilman mitään lepoa. Oksitosiini tippa meni kyllä, mutta tilanne oli muutenkin niin sekava, etten tiedä, ponnistuttiko mua ollenkaan vai ihan kamalasti Epiduraalista ei ollu tkyse, koska sen teho ei ollut juurikana mainitsemidsen arvoinen

Mutta kaikkine kommeluksineen ihana kokemus, koska tahansa lähtisin uudestaan!

 

Mulla kävi molemmissa synnytyksissä sitten ,että avautumisvaihe oli nopea..reilun tunnin mittainen. Avautumisvaiheen lopussa tunsin voimakasta ponnistamisen tarvetta, mutta kätilöt toppuutteli ,kun piti tsekata onko paikat kokonaan auki. Kun oli katottu ja todettu ,että auki on töihin vaan niin supparit ja ponnistus tarve loppui siihen. Oksitosiinilla yritettin saada supparit takaisin ,mutta eipä niitä juuri ollut. Sitten vain punkesin lapset maailmaan tahdon voimalla. Työlästä hommaa! Ekassa kesti n.20 min ja tokassa 10 min.

 

ekassa epiduraali teki just ton. lähes tunnin sit vängersin ja tuntui hölmöltä kun supistukset ei palanneet eikä tuntunut yhtään mitään. Toista oli sitten kahdessa jälkimmäisessä synnytyksessä, jolloin en ehtinyt saada puudutuksia. Ponnistin aina kun supistus tuli, keskimmäisessä kesti 5min ja kolmannessa 2min. Olis kyllä syntynyt kahdessa sekunnissa, mutta kätilö ei antanut niin nopeesti ponnistaa kun venytti samalla kuristavaa napanuoraa vauvan kaulan ympäriltä...Että kovimpa olivat erilaisia ponnistusvaiheita.

 

Kuopuksen aikaan en tuntenut ponnistustarvetta,enkä kipuakaan ollenkaan. Spinaalin takia.

Ponnistus oli kuitenkin suhkot nopea 7minuuttia ja tikkejä ei tullut kuin 1 pieni.

 

Mulla on takana yksi (oikein hyvä ) synnytys, jossa sain pienen annoksen spinaalia ja epiduraalin heti perään. Mitään ponnistuksen tarvetta ei koko aikana ollut. Supistukset kyllä oli, ja minä vain ponnistin niiden aikana kätilön ohjeiden mukaan. 16 minuuttia oli ponnistusvaiheen kesto. En koe, että ponnistuksen tarpeen puuttuminen olisi millään lailla haitannut. =)

 

Ei ponnistamisentarvetta, kipulääkityksenä spinaali ja pudendaali.
Ponnistin supistusten tullessa sitten väkisin, ponnistusaika 2tuntia.

 

Mulla 2 synnytystä. ekassa tehoton epiduraali ja ei ponnistamisen tarvetta. tokassa ei puudutteita ja ei ponnistamisen tarvetta. supparit tunsin molemmilla kerroilla erittäin voimakkaina ja silloin ponnistin. ekassa ponnistusvaihe 25 min ja tokassa 8 min.

 

Olen synnyttänyt alatietä kuudesti. Minua ei ole pahemmin puudutettu. Epiduraalia en ole saanut koskaan. Silti en ole yhdelläkään kerralla tuntenut ponnistuksen tarvetta loppuvaiheessa. Pientä paniikkiakin on ollut ilmassa. Muistelen, että supistukset ovat loppuvaiheessa vaimenneet tai ainakin kipu on painunut jonnekin taka-alalle. Vauvan on aina sanottu olevan erittäin korkealla ponnistusvaiheen alkaessa. Mene ja tiedä - ehkä minun vauvani ovat laskeutuneet vasta viime tingassa.

Jos on tuollainen tilanne, niin minusta kannattaa vain totella kätilön ohjeita ja puskea menemään käskettyä.

Viimeisessä synnytyksessä sain hyvää apua siitä, että ponnistin ensimmäisen kerran seisaaltani. Tunsin oikeasti vauvan liikkuvan alaspäin, ja hoksasin että ahaa tuo kova möykky onkin pää. Siitä se lähtikin sitten tulemaan. Jos pakottavaa ponnistuksen tarvetta ei tule, kannattaa rauhassa hakea tuntumaa ja käyttää järkeään, jos mitään kiirettä ei vauvan voinnin puolesta ole.

Hyvää onnea synnytykseen.

 

Minulta ponnistamisen tarve hävisi aina kun siirryin selälleni. Jouduin kuitenkin ponnistamaan makuulta, pojalle oli laitettu pinni päähän ja muutenkin 'piuhat' määräsi asennon. Loppujen lopuksi jouduttiin ponnistusvaihetta nopeuttamaan imukupilla (sydänäänet heilahtelivat). Minä koin imukupin positiivisena. Kun lääkäri liikutti ponnistuksen aikana lapsen päätä, tunsin sen ja tiesin taas mitä minun piti tehdä, vaikken ponnistamisen tarvetta tuntenutkaan.

Olen jälkikäteen miettinyt, että jos olisin itse saanut valita ponnistusasennon, olisin ollut kontillaan tai puolipystyssä. Noissa asennoissa oleskelin koko avautumisvaiheen ja ne olivat minulle luontevimmat asennot myös kivun sietämisen kannalta. Selällään makuulla oleminen mielestäni poisti ponnistamisen tarpeen.

 

Kaksi synnytystä takana enkä kummassakaan ole tuntenut ponnistamisen tarvetta. Olen vaan ponnistanut silloin kun on käsketty...
Ekassa synnytyksessä sain epiduraalin, eli sillä voi olla vaikutusta asiaan. Ponnistus kävi kyllä kipeää... Toisella kertaa olin saanut kohdunkaulan puudutteen ja ponnistaminen sattui ihan kamalasti. Pahin kipu ollut se ponnistusvaiheen kipu.. mutta en ole tuntenut tarvetta ponnistaa eikä ole työnnättänyt. Että ei ollut hankaluuksia kun kätilö sanoi, että nyt ei saa ponnistaa ( vauvan kaulan ympärillä napanuora) joo, eipä ollut tarvettakaan.

Saapa nähdä kuinka tällä kolmannella kerralla käy...

eema 33+2