Ei se köyhä lapsuus kasvata.

Kun kaikki aina löytää muka hyviä puolia köyhästä lapsuudesta niin itse sellaisen eläneenä en kyllä siinä mitään kasvattavaa tai hienoa näe,käsrsimystä se oli. Miksi jotkut väittävät muuta?

 

Puhutaanko nyt todellisesta köyhyydestä (lapsella ei riittävästi ruokaa, ei ikätasoisia leluja, rikkinäiset ja vääränkokoiset vaatteet, ei varaa harrastuksiin tai osallistua esim. leirikouluun jne) vai siitä, että lapsi ei saa kaikkea HALUAMAANSA?

 

Samaa mieltä olen ap. Itsekin köyhän lapsuuden saanut ja mihinkään ei ollut koskaan varaa. Kaikki vaatteet ja kengät oli siskojen vanhoja, rumia ja kulahtaneita. Koskaan ei tehty mitään kivaa arjesta poikkeavaa. Äiti oli kotiäiti 20 vuotta, miksei mennyt töihin tienaamaan ja kantanut puolta vastuuta ison perheen elättämisestä?? Isä oli töissä ja vapaa-ajat juopotteli.

Omille lapsille olen onneksi pystynyt tarjoamaa parempaa mieheni kanssa ja kannan vastuun perheen elättämisestä ihan niin kuin miehenikin. Lapset saa kaiken mitä tarvitsee ja hieman enemmänkin, menemättä överiksi. Aikaakin lapset saavat molemmilta vanhemmilta, joten työmme ei sulje sitäkään pois.

 

Samaa mieltä ap:n kanssa. Lapsuudesta jäi käteen vain huonommuuden tunne, kun aina oli huonot kirppisvaatteet päällä (oli muutes 80-luvulla tosi häpeä, nykyään ei niinkään), ei ollut mitään harrastuksia, ja esim. koulun laskettelupäivinä piti jäädä yksin pulkkamäkeen kun ei ollut rahaa suksien vuokraan.

Mihinkään lisämaksulliseen aktiviteettiin ei voinut osallistua, ja koulun myyjäisissäkin oli niin ja näin oliko varaa tuoda sinne myytävää. Hiihtopäivinä oli ainoa jolla oli vanhan malliset liian pienet sukset joita ei koskaan voideltu (=maksaa) ja luistimet käytettyinä ostetut eikä niitäkään teroitettu (=maksaa). Kyllä siinä joukosta erottui, ja muistan kuinka pelkäsin ja häpesin etenkin noita liikuntapäiviä kun en voinut mihinkään osallistua.

Eli vieraalle ainakin sanoisin että kyse oli TODELLISESTA köyhyydestä. Sitäkin kuules on ollut suomessa. Ja se todella vaikuttaa lapsen omanarvon tuntoon, kun aina on se resuinen raukka joka ei pääse tekemään mitään.

 

ei myöskään rikkaus tee ihmistä onnelliseksi, kyllä se on ihan muut asiat, jotka sen tekee

 

En tiedä mitä ap tarkoittaa sillä etteikö köyhyys "kasvata", mutta kyllä se ihan varmasti vaikuttaa enemmän tai vähemmän siitä Millainen ihmisestä kasvaa.

Omassa ystäväpiirissäni on köyhyydessä syystä ja toisesta kasvaneita ja kyllä minä väitän, että he eivät olisi 100% niitä ihmisiä mitä nyt ovat jos lähtökohdat olisivat olleet erilaiset. Se rahan puute vaikuttaa hirveän moneen osa-alueeseen, lähes kaikkeen ja siten muovaa ihmistä. Enkä väitä missään nimessä, että (pelkästään) huonompaan suuntaan. Kamalaa se on, sitä en kiellä, mutta kyllä ap nyt puhuu tavallaan kahdesta eri asiasta jotka eivät "liity toisiinsa mitenkään".

 

Mut se on ainakin kasvattanut siihen, että osaan arvostaa sitä mitä saan. Mulla on mediaania alemmat tulot, mutta pidän itseäni onnekkaana ja jopa rikkaana, ja rahat riittää kaikkeen siihen mitä koen tarvitsevani. Toisin kuin parempituloisella kollegallani, joka on elänyt rikkaamman lapsuuden: hänellä on ihme tarve pitää yllä jotain kulissia siitä miltä elämän pitäs näyttää ulospäin, ja tuhlaa rahansa moiseen.

Köyhyys on myös kasvattanut musta empaattisen, ymmärrän toisten kärsimyksen paremmin. Rakastan ja huolehdin köyhistä vanhemmistani nyt aikuisena ja olen mukaa vapaaehtoistyössä auttamassa apua tarvitsevia.

En tiedä olisinko samanlainen jos olisin kasvanut yltäkylläisyydessä.

Mun lapsuudessa kokema köyhyys oli just sitä että ei ollut kuin käytettyjä vaatteita, samaa reppua käytin 4 vuotta kunnes se meni ihan rikki, ei ollut sopivia urheiluvarusteita, välillä oli sähköt ja puhelimet poikki, ruokana oli usein vain perunoita ja ruskeeta kastiketta, en päässyt mukaan luokkaretkille jos ne maksoi jne. Ja joskus saatiin "köyhäinapupaketti" kyläläisiltä. Se kirpaisi, kun muutkin siis tiesi meidän köyhyydestä.

 

Samaa mieltä ap:n kanssa. Lapsuudesta jäi käteen vain huonommuuden tunne, kun aina oli huonot kirppisvaatteet päällä (oli muutes 80-luvulla tosi häpeä, nykyään ei niinkään), ei ollut mitään harrastuksia, ja esim. koulun laskettelupäivinä piti jäädä yksin pulkkamäkeen kun ei ollut rahaa suksien vuokraan.

Mihinkään lisämaksulliseen aktiviteettiin ei voinut osallistua, ja koulun myyjäisissäkin oli niin ja näin oliko varaa tuoda sinne myytävää. Hiihtopäivinä oli ainoa jolla oli vanhan malliset liian pienet sukset joita ei koskaan voideltu (=maksaa) ja luistimet käytettyinä ostetut eikä niitäkään teroitettu (=maksaa). Kyllä siinä joukosta erottui, ja muistan kuinka pelkäsin ja häpesin etenkin noita liikuntapäiviä kun en voinut mihinkään osallistua.

Eli vieraalle ainakin sanoisin että kyse oli TODELLISESTA köyhyydestä. Sitäkin kuules on ollut suomessa. Ja se todella vaikuttaa lapsen omanarvon tuntoon, kun aina on se resuinen raukka joka ei pääse tekemään mitään.

Samanlainen lapsuus oli minulla. Muistan kun 15v teimme luokkaretken aika kauaksi ja sitä varten oli osallistuttava myyjäisiin ja minun osalle tuli leipoa 10 kuivakakkua myyntiin. No äitihän sanoi ettei aineisiin ole rahaa ja jouduin leipomaan vaan 3 kuivakakkua ja lisäksi äiti antoi vyön joka viedä myyjäisiin. Voi että häpesin sitäkin eikä se hyvää koulukiusatulle tehnyt. Toinen juttu oli että mulla oli vain puusukset kun kaikilla muilla lasikuituiset yms tällaisia tilanteita on monta muutakain. Tämä tapahtui lapsuudessani 80-luvulla. Lisäksi ihan ruuasta oli pulaa,kotona syötiin hyvin vähän yms.

 

Mä olen ikuisesti kiitollinen kavereilleni teini-iässä, he lainasivat minulle vatteita ja meikkejä joten en erottunut muista nuorista.
Lapsuudessa oli ruuasta aina pulaa, jugurtti oli luksustuote samoin makkara leivän päällä. Jouluisin saatiin seurakunnalta 500mk jolla ostettiin kaappi täyteen ruokaa. Sillon sai meetvurstia leivän päälle..hienoja hetkiä :|

Olen kyllä oppinut tyytymään vähään ja ymmärrän rahan arvon. Tiedän ettei mikään ole ilmaista ja kaiken eteen on tehtävä töitä. Olen todella pihi ihminen ja säästäminen tekee minut iloiseksi, tilillä on oltava riittävä summa pahanpäivän varalle.

 

Uskon vakaasti, että köyhyys itsessään ei kasvata, mutta ei myöskään tee lapsuudesta sen kurjempaa. Köyhyyteen usein liittyvät oheisongelmat ne lapsuudesta kurjan tekee. Alkoholismi, mielenterveysongelmat, riitely, kiusaaminen, jne., tuntuvat kuulkaa lapsesta aivan yhtä pahalta hiihtää hän sitten puusuksilla tai lasikuitusuksilla.

Oma lapsuuteni oli taloudellisesti vauras, mutta kuolemantapausten ja isäni tunneköyhyyden takia "rankka". Parhaan ystäväni koti oli köyhä. Heillä oli monta lasta ja heillä ei ollut edes sisävessaa, jne. Kaverini halusi usein tulla meille leikkimään minun leluvuorillani. Minä taas halusin kaikista eniten leikkiä heillä, sillä rakastin heidän kotinsa seurallisuutta ja rakastavaa tunnelmaa. Ei liene yllätys, että minä en lapsuuttani kovinkaan hyvällä muistele, mutta ystäväni kokee saaneensa parhaan mahdollisen lapsuuden.

 

[QUOTE="niin";29190670]Kun kaikki aina löytää muka hyviä puolia köyhästä lapsuudesta niin itse sellaisen eläneenä en kyllä siinä mitään kasvattavaa tai hienoa näe,käsrsimystä se oli. Miksi jotkut väittävät muuta?[/QUOTE]

Köyhä lapsuus ei itsessään kasvata. Pointti on siinä että joistain köyhistä, samoin kuin rikkaista, ihmisistä kasvaa menneisyydestään huolimatta mahtavia ihmisiä. Toisista sitten kasvaa vähemmän mahtavia, ja siihenkään ei välttämättä vaikuta elinolosuhteet yhtään mitenkään.

Mutta köyhyys itsessään ei ihmistä jalosta mitenkään.

 

Mä olen ikuisesti kiitollinen kavereilleni teini-iässä, he lainasivat minulle vatteita ja meikkejä joten en erottunut muista nuorista.
Lapsuudessa oli ruuasta aina pulaa, jugurtti oli luksustuote samoin makkara leivän päällä. Jouluisin saatiin seurakunnalta 500mk jolla ostettiin kaappi täyteen ruokaa. Sillon sai meetvurstia leivän päälle..hienoja hetkiä :|

Olen kyllä oppinut tyytymään vähään ja ymmärrän rahan arvon. Tiedän ettei mikään ole ilmaista ja kaiken eteen on tehtävä töitä. Olen todella pihi ihminen ja säästäminen tekee minut iloiseksi, tilillä on oltava riittävä summa pahanpäivän varalle.

Meilläkin lions club toi ruokaa jouluksi kun olin pieni ja muistan kun olin 4-5v niin ihmettelin ja sanoin sille sedälle joka toi niitä ruokia että ihanaa kerrankin meillä on ruokaa muistan kuinka säälien se setä katsoi mua.

 

[QUOTE="aloittaja";29190980]Meilläkin lions club toi ruokaa jouluksi kun olin pieni ja muistan kun olin 4-5v niin ihmettelin ja sanoin sille sedälle joka toi niitä ruokia että ihanaa kerrankin meillä on ruokaa muistan kuinka säälien se setä katsoi mua.[/QUOTE]

Oliko teillä perheessä alkoholismia, mielenterveysongelmia, sairautta, tms.? Minun on nimittäin vaikea uskoa, että kahden fyysisesti ja henkisesti terveen vanhemman lapset ovat nykyaikana puhdasta nälkää nähneet.

 

[QUOTE="aloittaja";29190980]Meilläkin lions club toi ruokaa jouluksi kun olin pieni ja muistan kun olin 4-5v niin ihmettelin ja sanoin sille sedälle joka toi niitä ruokia että ihanaa kerrankin meillä on ruokaa muistan kuinka säälien se setä katsoi mua.[/QUOTE]

Kun muutin kotoa pois ja menin ekaa kertaa ruokakauppaan poikakaverin kanssa niin tuli vieno hymy jugurttihyllyn edessä, eihän ne edes maksa paljoa niin miten sellaseenkaan ei ollut rahaa?
Me oltas muuten lapsuudessa pärjätty, mutta oli lama ja eron takia asunto jonka vanhemmat omistivat piti myydä halvemalla kuin se oli ostettu ja sen laina erotuksen maksaminen jäi äidilleni. Hän kyllä yritti parhaansa.
Onneksi kaikki meidän perheestä nykyään pärjää hyvin ja kaikilla on rahaa ruokaan

 

[QUOTE="vieras";29190992]Oliko teillä perheessä alkoholismia, mielenterveysongelmia, sairautta, tms.? Minun on nimittäin vaikea uskoa, että kahden fyysisesti ja henkisesti terveen vanhemman lapset ovat nykyaikana puhdasta nälkää nähneet.[/QUOTE]

Lapsuuteni oli 80-luvulla ja vanhemmillani oli työttömyyttä ja masennusta.

 

[QUOTE="vieras";29190992]Oliko teillä perheessä alkoholismia, mielenterveysongelmia, sairautta, tms.? Minun on nimittäin vaikea uskoa, että kahden fyysisesti ja henkisesti terveen vanhemman lapset ovat nykyaikana puhdasta nälkää nähneet.[/QUOTE]

Jos tienaa juuri niillä rajoilla ettei saa toimeentulotukea niin kyllä on rahat tiukassa.

 

Kun muutin kotoa pois ja menin ekaa kertaa ruokakauppaan poikakaverin kanssa niin tuli vieno hymy jugurttihyllyn edessä, eihän ne edes maksa paljoa niin miten sellaseenkaan ei ollut rahaa?
Me oltas muuten lapsuudessa pärjätty, mutta oli lama ja eron takia asunto jonka vanhemmat omistivat piti myydä halvemalla kuin se oli ostettu ja sen laina erotuksen maksaminen jäi äidilleni. Hän kyllä yritti parhaansa.
Onneksi kaikki meidän perheestä nykyään pärjää hyvin ja kaikilla on rahaa ruokaan

Juu meilläkin kaikilla sisaruksilla on asiat ihan ok. Mä ihmettelin sitä kun hyvästä perheestä ollut mieheni laittoi leivän päälle sekä juustoa,kinkkua että kurkkua tai tomaattia kun meillä kotona oli vain margariinia ja salaatteja ei ikinä ehkä muutaman kerran kurkkua ja tomaattia yms.

 

Jos tienaa juuri niillä rajoilla ettei saa toimeentulotukea niin kyllä on rahat tiukassa.

Ymmärrän kyllä, ettei tämän päivän todellisilla köyhillä (eli juuri niillä jotka tienaa juuri ja juuri tuon maagisen rajan yli), ei ole rahaa ns. turhuuteen. Ihmettelin vain tuota nälän näkemistä.

 

Kaikkeen voi säästä ja käyttää rahat järkevästi.

 

[QUOTE="aloittaja";29190999]Lapsuuteni oli 80-luvulla ja vanhemmillani oli työttömyyttä ja masennusta.[/QUOTE]

Tämä selittää paljon. Masennus on todella iso "virtahepo olohuoneessa". Niin köyhillä kun rikkaillakin.

 

Kaikkeen voi säästä ja käyttää rahat järkevästi.

Tämä on aivan totta, mikäli köyhyys on ainoa ongelma perheessä. Yleensä köyhyyden ongelmat eivät johdu suoraan siitä köyhyydestä, vaan fyysisistä tai psyykkisistä ongelmista. Ja taas kääntäen voi sanoa, että usein köyhyys johtuu juuri samoista ongelmista.

 

Kyllä ne on olleet ihan muut ongelmat kuin köyhyys jotka on varjostaneet mun elämääni.

Toki köyhyydellä on lieveilmiönsä, mutta pelkkä RAHAN VÄHYYS ei ole ollut hirveä asia mulle. En tajua sitäkään, miksei muka pettymys voisi olla kasvattava kokemus? Tässä ketjussa moni tuntuu olevan vain katkera. Itse suhtaudun kokemiini pettymyksiin niin, että ne ovat tehneet musta empaattisemman, ymmärtävämmän ja hyväksyvämän.

 

Köyhiä on niin eri tyyppiä. Omassa lapsuudessani koti oli pieni ja ruoka hankittiin niin pitkälti itse kuin vain voitiin (katiska, marjojen ja sienten kerääminen metsästä yms.), kun taas jotkut lapset elivät nälässä ja kolmas söi viikoittain rafloissa, neljännen nauttiessa peruskotiruokaa.

Oman lapsuuteni perusperhe on monen nykymitalla köyhä.

100 neliön talo on palstan mukaan pieni. Ilman iphonea ei saa kavereita ja lapsi voi harrastaa vain kaliita lisenssijuttuja ollakseen tyytyväinen. 25 euron t-paita taaperolle on halpa ja markettitoppaa ei suvaita.

 

[QUOTE="vieras";29190965]Uskon vakaasti, että köyhyys itsessään ei kasvata, mutta ei myöskään tee lapsuudesta sen kurjempaa. Köyhyyteen usein liittyvät oheisongelmat ne lapsuudesta kurjan tekee. Alkoholismi, mielenterveysongelmat, riitely, kiusaaminen, jne., tuntuvat kuulkaa lapsesta aivan yhtä pahalta hiihtää hän sitten puusuksilla tai lasikuitusuksilla.

Oma lapsuuteni oli taloudellisesti vauras, mutta kuolemantapausten ja isäni tunneköyhyyden takia "rankka". Parhaan ystäväni koti oli köyhä. Heillä oli monta lasta ja heillä ei ollut edes sisävessaa, jne. Kaverini halusi usein tulla meille leikkimään minun leluvuorillani. Minä taas halusin kaikista eniten leikkiä heillä, sillä rakastin heidän kotinsa seurallisuutta ja rakastavaa tunnelmaa. Ei liene yllätys, että minä en lapsuuttani kovinkaan hyvällä muistele, mutta ystäväni kokee saaneensa parhaan mahdollisen lapsuuden. [/QUOTE]

Mun lapsuus kai oli aika köyhä. Ruokaa kyllä oli aina, nälässä ei tarvinut olla mutta tuskin nyt hienoimpia herkkuja pöydässä näki muulloin kuin ehkä jouluna. Tosin mä sellasia osannut kaivatakaan.
Vaatteet. No niitä oli käytettyjä, isosiskojen vanhoja ja joskus uuttakin. Enpä muista että olisin niistäkään kärsinyt, en ilmeisesti kuitenkaan joukosta paljon erottunut. Puhtaat oli vaatteet ja äiti kyllä ahkerasti paikkasi esim. risat sukkahousut eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.

Kurjinta oli ehkä just toi että mulla oli siskojen vanhat puusukset ja ne karseat kuluneet monot, taisin olla ainoa laatuaan kun muut oli jo siirtyneet hienoihin uusiin lasikuitusuksiin Kyllä se hävetti, varsinkin kun jouduin hiihtokilpailuun ja piti hakea niitä kurjia monoja kotoa rikkaan kauppiasperheen kyydillä

Ei mua koskaan kiusattu kuitenkaan. Asuttiin pienellä paikkakunnalla jossa nyt ei mitään kauheaa eroa ollut rikkaampiin ja köyhempiin.

Kyllä mä muistan lämmöllä lapsuutta ja olen aina pitänyt sitä parhaana lapsuutena. Vaikka näin jälkikäteen olishan se ollut kiva matkustaa joskus ulkomailla tai harrastaa jotain hienoa tai saada niitä hienompia leluja tai edes uusia joskus muulloinkin kuin jouluna.

Mä olin kans se joka tykkäsin käydä naapureissa leikkimässä kun niillä oli niin kivoja hienoja leluja. Oma leluvarasto oli tosiaan aika köyhä, käytetty ja tylsä.

Mutta parhaat leikit me leikittiin kavereitten kanssa ulkona, joten eipä niillä leluilla paljon silloin ollut merkitystä.

Että uskon kans ettei se pelkkä köyhyys ole lapsuuden pilaaja vaan ne lieveilmiöt ellei nyt sit ihan nälässä ja puutteessa joudu elämään!

 

[QUOTE="niin";29190670]Kun kaikki aina löytää muka hyviä puolia köyhästä lapsuudesta niin itse sellaisen eläneenä en kyllä siinä mitään kasvattavaa tai hienoa näe,käsrsimystä se oli. Miksi jotkut väittävät muuta?[/QUOTE]

Miksi se oli kärsimystä? Kyllä se lapsen onnellisuus syntyy mielestäni muista asioita kuin materiasta. Tärkeintä on tietenkin, että saa elämälle tärkeät perustoiminnot eli lämmintä ruokaa ja kodin.

Mutta kumpi lapsi on mielestäni onnellisempi:
-se, jonka äiti tekee uraa ja on poissa vähintään 8h työpäivä + 1h työmatka kumpaankin suuntaa (+kaupassa käynnit, harrastukset, kokkaus yms)?
-se, jonka äiti on vaikka kotiäiti tai työtön yms, rahaa ei ole kauheena, mutta on aina läsnä?



Väitän yhä, että Suomessa voi olla onnellinen, oli sitä rahaa tai ei.