ei ymmärrä miks ekaluokka menee 8n kouluun!!

meillä onneks vain yksi kaheksan aamu ekaluokkalaisella, muut aamut ysiin. tuo tyttö on ns.iltapäiväryhmässä, ns. aamuryhmä menee kyllä sitte kasiin melki joka aamu ja sit pääsee jokusena päivänä tuntia aikasempaa ku tää iltapäiväryhmä...
 
Kahdeksan aamut johtuvat usein ihan lukujärjestysteknisistä asioista. Jakotunnit (jolloin on vain puolikas luokka) ovat yksi syy, toisaalta uskonnon / liikunnan tunnit sekä kuljetukset eritoten vaikuttavat myös. Ja lukujärjestyksethän kootaan niin, että koko koulu kaikkine luokkineen pyörii järkevästi. Aikaiset aamut eivät ole ekaluokkalaisille paras ratkaisu, mutta toisaalta eivät kyllä klo 13-14 jälkeiset tunnitkaan. Iltapäivästä ei meinaa moni enää jaksaa olla ja keskittyä.

Jaksamista aikaisiin aamuihin!!
 
Jette
Meillä on kohta 5v eskarilainen (3. ja vika vuosi eskarissa) ja kohta 9v nelosluokkalainen. Molempien koulu on joka päivä 8.30-15.20. Joka ikinen vuosi sama juttu.

Aamuisin "opiskelee" myös pienet, ip on sitten enemmän vapaata leikkiä ja askartelua. Peruskoulussa pitää jaksaa opiskella myös ip. Vain perjantaina kaksi vikaa tuntia on ns; ateljé eli askartelua tai pelaamista.

On vanhemmille tosi kätevää kun lapset menevät samaan aikaan kouluun. Ainakin nyt kun molemmat ovat samassa koulussa. Täällä ei tule kuuloonkaan että edes 9v kulkisi yksin. Koulu suostuu 5. lk alkaen päästämään lapset yksin kotiin, jos siihen on kirjallinen lupa vanhemmilta.
 
sau
Meidän ekaluokkalaisen koulupäivät alkavat aina puoli yhdeksältä ja jos alkaisivat jo kahdeksalta, niin mitä sitten? Mentäisiin vaan puoli tuntia aikaisemmin nukkumaan, mitä nyt mennään.

Nyt olen kotiäitinä ja viedään toistaiseksi ekaluokkalainen kouluun koko porukalla pyöräillen. Jos olisin töissä, niin vielä vähemmän vaivaisivat mahdolliset kahdeksan aamut. Siinä menisivät samalla reissulla isoin kouluun, pienet päiväkotiin ja äiti töihin.
 
..ja iltapäiväkerho on olemassa. Olisi varsin kurjaa jättää ekaluokkalainen lähtemään yksin ja jännittää, pärjääkö pitkähkön matkansa. Samoin maksan mielelläni siitä, että lapseni on valvotussa iltapäivätoiminnassa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Jette:
Meillä on kohta 5v eskarilainen (3. ja vika vuosi eskarissa) ja kohta 9v nelosluokkalainen. Molempien koulu on joka päivä 8.30-15.20. Joka ikinen vuosi sama juttu.

Aamuisin "opiskelee" myös pienet, ip on sitten enemmän vapaata leikkiä ja askartelua. Peruskoulussa pitää jaksaa opiskella myös ip. Vain perjantaina kaksi vikaa tuntia on ns; ateljé eli askartelua tai pelaamista.

On vanhemmille tosi kätevää kun lapset menevät samaan aikaan kouluun. Ainakin nyt kun molemmat ovat samassa koulussa. Täällä ei tule kuuloonkaan että edes 9v kulkisi yksin. Koulu suostuu 5. lk alkaen päästämään lapset yksin kotiin, jos siihen on kirjallinen lupa vanhemmilta.

Meillä myös täällä (siis Espanjassa ollaan) 3v (eskarin ekaluokka) ja 6v (peruskoulun ekaluokka) menevät kouluun joka aamu 8.30 (tunnit alkaa 9.00) ja tuntien loppuessa klo 14.00 jäävät ruokalaan, josta haen pois 15.30.
Oma työpäivä on 8-15 ja miehen 8.45 - 15.45, eli aikataulut on semmoset kuin meille sopii.
Joo, voi olla että vähän säälittää päivän pituus, mutta muutakaan mahista ei olisi edes vaikka koulupäivä ois lyhyempi. Kukas ne veisi ja hakisi......
 
Meilla myös taalla Turkissa koulupaivat ovat pitkia heti alusta alkaen. Koko ala-aste menee kouluun klo 9 ja paasee klo 16. Helppoa, ei tarvitse miettia lukujarjestyksia ;) Koulukuljetus hakee lapsen ovelta klo 8.20 ja kotona on sitten taas klo 16.30.

Paivat ovat pitkia, mutta janna juttu: taalla kaikki lapset todella tykkaavat koulunkaynnista! En koskaan kuule valituksia keltaan, ettei huvittaisi menna, koulussa on tyhmaa, ruoka on pahaa... Painvastoin, sunnuntaina odotetaan jo kovasti aamua, ja koulusta tultaessa innoissaan selitetaan mita paivan aikana on tapahtunut ja mita ruokaa on ollut...

Eskari alkaa monesti jo 3-vuotiilla, ja paivat ovat samanmittaiset, tosin iltapaivaan kuuluu paivaunet.
 
Meillä molemmat ollaan vuorotöissä ja pitkiäkin päiviä. Koitetaan sumplia niin ettei koskaan menisi vuorot päällekkäin. Pahimmillaan tytön päiväkoti(eskari siellä välissä) päivä alkaa klo7 (herätys kuudelta) ja tullaan hakemaan klo17 juoksujalkaa suoraan töistä ennenkuin päiväkoti sulkee ovensa. Onneksi niitä päiviä ei ole kuin muutama /kk.. Mutta kyllä se kirpasee varsinkin joskus perjantaisin kun päiväkodin piha on ihan tyhjä kun kaikilla muilla vanhemmilla on varmaan ollut lyhyt päivä ja ovat jo viettämässä vkonloppua.. :(
Mutta sellasta elämä on, kaikki äidit ei ole kotona äitiyslomalla, kaikilla ei ole edes mitään mummoa tms. samalla paikkakunnalla joka auttaisi, joten olen oikein iloinen, kun kuulin että tytöllä alkaa ensi vuonna koulussa ainakin 3 aamuna kasilta, ei tartte tytön yksin aamulla nousta ja lähtee kouluun..
 
Pysyn kumminki alkuperäses kannassani, ymmärrän tilanteet et on tätä elämän kiire-aikaa ja isä ja äiti lentää töihin aikaisin ja tulee myöhään, ikävää se silti on lapselle.. ja kamala herätä kovin aikaisin jne, onneks ite alan yrittäjäksi ja aloitan päiväni sitten vasta kun laps koulus ja pienemmät 9jälk hoidossa muutamana pvänä vkossa, ihanaa ei kiirettä!!
 

Yhteistyössä