Eihän parisuhteessa tarvitse kuunnella piikittelyä?

Minusta ei.
Silti mieheni sitä tekee vaikka olen asiasta sanonut sen sata kertaa.
On nimittelyä, moittimista, morkkaamista, vittuilua ym...
Lapset saavat osansa siitä myös (ei meidän yhteisiä lapsia).
Toista lasta morkkaa kun tämä on niin hidas syömään. Ja sitten syyttää minua kun en tee asialle mitään.
En enää jaksa. Olen sanonut miehelle etten minäkään häntä morkkaa. Mietin vaan että heitänkö hänet pihalle ja jatkan elämää lasten kanssa. Ei ole lapsillekaan oikein että heitä haukutaan ja kun mies ei tykkää lasten isästä niin sitten vittuilee toisinaan minun menneisyydestä. Ja sitten tulee sitä daddy sitä ja daddy tätä. Lapset eivät voi olla edes ylpeitä sukujuuristaan. Miehen isoisän hautajaisiin muistoadressiin äitini kanssa mietittiin miten laitetaan siihen nimet niin päädyimme sitten laittamaan lasteni nimet minun sukunimellä. No vaikka koimme että näin on järkevin niin mieheni mielestä sekin oli väärin. Mies puhuu että vieraan miehen lapsia... jne eikä hänen tarvitse heistä välittää.

Mies pelaa paljon tietokoneella tai pleikkarilla, vanhin poikani monesti katsoo vieressä ja kyselee. Mies vaan mumisee jotain takaisin.
Ja esim eilen kun pojan pyörästä lähti ketarit ja poika pyysi miestä laittamaan ne takaisin niin pitipä ensin miehen sanoa että kyllä pitäis 7-vuotiaan itse osata. Että kyllä hänki sen ikäsenä osas. Totesin siihen että no enpä osannut minäkään enkä osaa vieläkään.

Ollaan miehen kanssa seurusteltu kohta viisi vuotta. Välillä oltiin erossakin pari kuukautta. Tätä piikittelyä on jatkunut jo muutaman kuukauden. Miehen alkoholin käyttö on lisääntynyt ja pääsiäisen aikaan lupas että nyt tulee pitempi tauko niin eipä ole tullut. En voi luottaa sen lupauksiin.

Sanoja: minä rakastan sinua... en ole kuullut pitkään aikaan. Tuntuu että mies vonkaa vaan seksiä. Ja on vähän väliä tisseissä kiinni. Ja se ärsyttää. Kuin seurustelisi teinin kanssa...
Mies kyllä itsekin uhkailee välillä kerätä kamansa ja häipyä. Mielessäni sitä toisinaan toivon, varsinkin jos on ollut riitaa. Mutta en kuitenkaan saa kerättyä rohkeutta ja sanottua sitä.

 

Lapsiin kohdistunutta vittuilua ei voi käsittää, eikä tarvitse suvaita sekuntiakaan. Heitä se keskenkasvuinen torvi ulos!

 

Juu en tajua tuota logiikkaa, että ei hänen tarvitse välittää kun ei ole hänen lapsia. Väärin, hän on itse alkanut parisuhteeseen ihmisen kanssa, jolla on lapsia jo ennestään ja ne lapset menevät KAIKEN edelle, jopa hänen. Meillä miehellä on ennestään tytär, minullakin on tytär, ja nyt meille on tulossa yhteinen lapsi. Minä tein selväksi jo alusta alkaen, että jo aiemmat lapset ja mahdolliset tulevat lapset ovat aivan yhdenveroisia, hänen ja minun puoleltani. Mies ei ole koskaan sanonut mitään sen suuntaista, etteikö hänen tulisi välittää vaikkei esikoiseni olekaan hänen lihaa ja verta. Kyllä nyt olisi keskustelun paikka, teet miehelle selväksi ettei tuollainen peli vetele. Hän kuitenkin elää kanssasi ja täten antaa lapsille huonon kuvan siitä, miten aikuiset käyttäytyy. Tuo ei ole oikein, ei lapsia eikä sinua kohtaan.

 

Mies ulos vain, ennen kun lapsesi saavat vielä enemmän kärsiä! : / Tietyn asteinen piikkittely on ok, jos se tulee vitsi-mielessä, mutta vittuilu (miksi tuon kyllä luokittelen) on sitten asia erikseen. Ei sitä tarvitse kenenkään kuunnella, varsinkaan ihmiseltä jonka kuuluisi sinusta välittää.

 

Näen asiasi kuin omani. Vastaisin, että anna miehesi olla ja elä omaa elämääsi, se on paljon parempi. Vaan tiedän tunteen, kun en itse ole kyennyt noin sanomaan. Onko miehesi käytös muuttunut yllättäen? Tee pelisäännöt selväksi! Jos toiminta ei muutu tietyn ajan sisällä (6 kk tai 1 v) tee ratkaisu itsesi ja lapsiesiesi parhaaksi.

Mikä *ittu noita miehiä vaivaa nykyään? Vai onko meistä naisista tullut liian vahvoja?