eikö mikään riitä

eilen oltiin tytön kanssa sydänlääkärillä, piti olla joku rutiini tarkastus kun on kuulunut sivu ääni sydämestä , niin eikö sieltä sit se pommi tullut, lääkäri pyöritteli papereita ja sano et minä etsin näistä kuvista sitä reikää tai repeytymää. No onneks sitä ei sit siel ollu mut joku lihas oli pullistunu ja sitä pitää nyt tarkkailla 2-3 kk välein, en nyt tarkalleen muista mikä se oli, meni jotenkin ohi kaikki noi hienot sanat, tarvii ens kerralla kysyy ku on ehkä enemmän järjissään.

tyttö on nyt 5v, ensin oli kehitysviiveinen, huhtikuussa osasto jaksolla saatiin diaknoosi kehitysvammainen ja nyt vielä tämä. eikö yhdelle äidille/lapselle jo riittäs :'(

 

:hug:

Meillä myös liuta diagnooseja (vaikeat allergiat, atopia, astma, kuulon alenema, hahmotushäiriöt, cp-vamma, epilepsia)

Oikeudenmukaisuuteen on välillä tosi vaikea uskoa, aina pelkää seuraavaa murhetta, joka voi olla vielä edellistäkin suurempi.
Ja silti se oma lapsi on kaikkein paras, rakkain ja vieläpä juuri sellaisena kuin on.

 

jos kerron, että tiedän vanhempia jotka ovat menettäneet useita lapsiaan esim. yhteen ja samaan perinnölliseen sairauteen/vammaan. Sairaus on lapsissa puhjennut vasta kouluiässä...

Elämä ei ole helppoa, tuskin elämän on tarkoituskaan olla helppoa. Toisia koetellaan enemmän kuin toisia. Tulee kolhuja, suruja, murheita tai kuolemaa. Toisilta saattaa mennä vain kynsi katki ja se on melkein elämän loppu.

Helpottaako jos sanon, että vain vahvat ihmiset saavat kokea suuria mullistuksia elämässään. Tällöin tietää eläneensä. Tietää mitä kannattaa surra ja murehti ja mitä taas ei. Asiat saavat täysin uudet merkitykset. Mikä on tärkeää todella ja mikä ei? Lapsesi on luultavasti maailman tärkein, näin luulen. Rakastat häntä juuri sellaisena kuin hän on, parasta elämässäsi.

Elämänarvot osuvat oikeille kohdille kovien kolhujen jälkeen.
Lapsesihan on luultavasti onnellinen ja ei muuta odota kuin juuri sinun rakkauttasi

Muista nauttia elämästä, joka ikisestä hetkestä.

Meitä melkein kohtalon tovereita on vaikka kuinka paljon, ette ole yksin.

 

Niin, yksi pisara aloittaa vesiputouksen tippumisen niskaan. Siltä minusta välillä tuntuu. Tutkimuksia tutkimuste perään. Diagnoosia, uutta tutkimusta ja uutta diagnoosia. Jos jokin on "pielessä" niin koko ajan odottaa mitä nyt sitten seuraavaksi selviääkään.