"Eikö se vieläkään puhu?"

  • Viestiketjun aloittaja Tuppisuu
  • Ensimmäinen viesti
Tuppisuu
Eli tätä otsikon kysymystä kuulen harvasepäivä ja nyt itsekkin olen alkanut miettimään onko jotain vialla:( Meidän poika on nyt 1v 5kk ja hän ei osaa sanoa vielä ainuttakaan sanaa.. Itse siis en ole ollut tilasteesta kovin huolissaan, mutta kaikki muut tuntuu olevan ja minäkin nyt sen takia kun muut ovat. Neuvola meillä on vasta heinäkuun lopussa, joten sieltäkään ei apua nyt tule. Mistä ihmeestä voi johtua että poika ei osaa puhua, olenko tehnyt itse jotain väärin esim. raskausaikana tai en ole motivoinut tarpeeksi häntä puhumaan?? Kun jotkut puhuvat jo ihan sujuvasti tämän ikäisenä..
 
sere79
meidän poika on 2 v ja melkein 2 kk päälle, tulee ainoastaan muutamia sanoja ja nekin harvoin eli ei oikeastaan puhu. ei olla huolissaan eikä neuvolassakaan olla, kyllä se siitä lähtee ajallaan sujumaan ja 3 v asti voi odotella rauhassa. ei ne kaikki lapset puhua pulputa ennen 2 v ikää.

en usko et olisit tehnyt jotain väärin, ole rauhassa vaan.i
 
tuoreäitielli
olen kohta 40 v enkä paljoa puhu vieläkään. Opettelen juttelemaan lapseni kanssa, että se edes oppii puhumaan kunnolla. Nyt vasta löytyy motivaatiota puheluun, muuten olen ikäni katsonut parhaaksi pysytellä enimmäkseen hiljaa. En mitenkään periaatteesta, olen vain luonteeltani tällainen yksikseni viihtyvä lukutoukka. ja jos saa sanoa, kielellisesti erityislahjakas. Mieluisessa seurassa juttelen kun sille päälle satun, sitä ei mitenkään tapahdu päivittäin jo elämäntilanteista johtuen: äitiysvapaa, yksinäinen työ ja harrastukset, hiljainen mieli :)

Lapset oppii puhumaan sitten kun ovat valmiita ja haluavat. kaikilla se kyky on, kehitymme vaion eri tahdissa. pöllöä kiirehtiä ja ihmetellä turhaan.

nimim. kielitieteilijä (oikeestikin)
 
Tiitiäisen äiti
Saisitko neuvolasta varattua ajan lähemmäksi, jos olet kovin huolestunut?

Muista kuitenkin, että toi on kysymys, jota ihmiset kysyy a) jutustellakseen, b) kysyäkseen jotain lapseen liittyvää eivätkä keksi muuta. Täällä on aiemmin keskusteltu siitä, miten alle 1 v. lasten äideiltä koko ajan kysytään, että ryömiikö/konttaako/käveleekö vauva jo. Ja äidit siitä stressaantuvat. Kukaan ei koskaan kysy vaikka, että osaako se jo pinsettiotteen eli kiinnitetään huomiota vain joihinkin tiettyihin taitoihin. Kysyjillä ei aina itsellä ole kokemusta lapsista eikä siten edes tietoa, milloin lapset ylipäänsä rupeavat puhumaan...
 
Tuppisuu
Juu pöllöhän minä.. Ja pöljästi myös kirjoitin, eli siis ei puhetta vaan kun ei osaa sanoa ainuttakaan sanaa.. Tiedän kyllä etää on hiljaisia ja vähän vähemmän hiljaisia ihmisiä, mutta he nyt kuitenkin osaavat sanoa sanoja.

Edelliselle: en saa neuvolaa aikaisemmaksi koska ovat lomalla ja ei kai ole niin hätäinen tapaus.. Kiitos vastauksista:)

Mutta edelleen haluaisin tietää onko kenelläkään tietoa miksi jotkut eivät vain kertakaikkiaan osaa muodostaa sanoja ja toiset taas puhuvat ihan täysillä? Mistä siis johtuu, onkohan tätä tutkittu mitenkään?
 
en tiedä
En tiedä, mutta joskus kuopus ei puhu aikaisin kun ei tarvitse, muut hoitavat hänenkin asiansa... Huolestuisin jos ei 2v. vielä sano mitään... mutta silloikin siis huoli usein täysin aiheeton.

Minulla on yksi lapsi, 1v3kk eikä sano sanaakaan. On luettu ja laulettu paljon ja lapsi ymmärtää kaiken. Osaa aina muutoin ilmaista mitä haluaa tai minne haluaa mennä ym. Ei edes yritä vielä sanoa mitään sanaa, vaikka välillä jotain tättättäätä tuleekin. En ole huolissani ollenkaan.
 
tyyt
En olisi asiasta kovinkaan huolissani. Toiset vaan oppii myöhemmin. 3-vuotiaaksi voit tosiaan odotella hyvillä mielin. Luetteko paljon kirjoja? Selitätkö tavaroiden nimiä? Ja jutteletko muuten lapsellesi? Matkimalla oppii parhaiten.
 
Silkkimaki
Meidän poika täyttää juhannuksena 2 v ja on nyt alkanut viimeisen kk aikana tapailla sanoja. Ei sano edelleenkään yhtään kokonaista sanaa. Ei mitään syytä huoleen ap, ei todellakaan!! Jos 2 v ei selkeästi ymmärrä puhetta, aletaan tutkia tarkemmin. Jos ymmärtää, ei oman puheen tuotolla ole niin kiire. Sinun lapsesi iässä ei mitään kiirettä tuolla puolella.

Mä en ole edes lapsestani ollut missään vaiheessa huolissani koska se niin selvästi ymmärtää puheen.
 
3vee
Meillä on nyt aloitettu puheterapia, poika täyttää kohta 3. Nykysuositus meillä neuvolan ja lastenlääkärin taholta on, että jos muuta hälyyttävää ei ole ja jos lapsi on vuorovaikutteinen (ottaa katsekontaktia, "keskustelee" elein) voidaan rauhassa odotella kolmeen ikävuoteen. Puheen viivästymä voi johtua tietysti monestakin asiasta, mutta teillä taidetaan mennä vielä ihan normaaleja latuja!
 
katju'
Ap. älä missään nimessä itseäsi syyllistä lapsen puhumattomuudesta. Jokainen lapsi on yksilö ja kehittyy omaan tahtiinsa. Sinun lapsi on vasta 1v5kk, joten hyvin kerkiää puhumaan oppia.

Toki huolestumisesi ymmärrän, koska oma poikani sanoi ensimmäisen sanan "vasta" 1v9kk. Sitä ennen ei sanan sanaa. Kaksivuotis syntymäpäivillään hän sitten jo puhui monen sanan lauseita ja nyt 2v7kk iässä puhuu täyttä häkää. Välillä ihan hämmästyttää miten hyvin puhuu. Ihan kuin pojalla olisi tulppa lähtenyt suusta =))).



 
Juuuulia
On tosi yleistä että lapsi alkaa puhua vasta kun on 2v mittarissa ilman et on mitään häikkää. Yleensä ei tarkemmin edes tutkita alle 2,5-vuotiaita eikä sitä nuoremmat yleensä edes pääse puheterapiaan. Ihan järkevää mielestäni koska lapsetkin -yllättäin =) -ovat erilaisia; toinen puhuu 1,5-vuotiaana pitkiä lauseita ja toinen alkaa tapailla sanoja vasta yli 2-vuotiaana tai vieläkin myöhemmin.

Jos on dysfasiaa niin ei se kuitenkaan selviä vielä 2-vuotiaalla. Eri asia jollei lapsi siinä vaiheessa ymmärrä puhetta, se on se tärkeämpi juttu kuin puheen tuottaminen.
 
mii83*
Ystäväni lapsi ei tuottanut muiden ymmärrettävää puhetta vielä lähes kolme vuotiaanakaan. Äiti ymmärsi kyllä, pojan oman kielen (ne harvat "sanat"). Kun 3v. synttärit lähenivät, niin pojalta jotenkin irtosi tulppa ja päivittäin alkoi tulemaan useampi "oikea" sana. Muutamassa viikossa puhui jo silleen että toisetkin ymmärsivät hyvin. Heillä myös neuvolassa puhuttiin että 3v. on raja tuossa että pitäisi alkaa puhumaan. Ystäväni lapsi meni kyllä puheterapiaan, mutta siellä todettiin vain että voisihan tässä ottaa ½ vuoden päästä yhden konrtollikäynnin varuiksi eli periaatteessa kaikki oli ihan hyvin kun pato vain aukesi.
 
beebeebee
voi itku että ärsyttää kaiken maailman kommentoijat: "eikö se vieläkään puhu?" "vieläkö se syö tissiä?" "eikö se jo pian kävele?" "ettekö oo vieläkään laittanut hoitoon?"

kaikki aikanaan sanon minä! ihmiset ovat persoonia ja erilaisia ja se lienee kaikkien etu!
 
mami5
Ei kiirettä ap:)
Jokainen lapsi on oma yksilönsä ja kehittyy tässäkin asiassa eri tahtia kuin muut. Omista lapsistani yksi puhua paapatti jo reilu 1v useamman sanan lauseita, kun taas yksi lausui ensimmäisen sanat lähempänä 3v..., jokaiselle heille on puhuttu ja kirjoja luettu samallalailla, iltatähtikin sanoo vasta muutaman sanan, vaikka ikää on jo 2.3v... no vuoden kuluttua saamme tuskin enään suunvuoroa hänen höpötellessään:)
 
Aq*
Ne muiden ihmisten kommentit osaa kyllä olla ärsyttäviä. Ekoilla kerroilla vielä jaksaa hymyillä kun joku kyselee että "joko Kaisa on alkanut puhumaan?" mutta kun se tapahtuu seitsemättä kertaa niin jopas ärsyttää. Mistähän johtuu että meidän suvussa ne pahimmat kyselijät on olleet molemmat miehiä..?

Vanhempi lapsemme osasi n. 10 sanaa 2-vuotiaana, synttäreiden jälkeen niitä alkoi tulla kovaa vauhtia ja muutaman kuukauden kuluttua tuli kunnon lauseita. Nuorempi taasen on tässä asiassa paljon hitaampi eikä puhe kehity ollenkaan samaa tahtia. Hän on pian 3v ja vasta parin viimeisen kuukauden aikana puhetta on alkanut tulla enemmän.Pikkuhiljaa alkaa muodostamaan pieniä lauseita ja opettelee sanoja innokkaasti joten eiköhän se tästä. Puheterapiassa ei ole kun jonot niin pitkät. Pääasia että ymmärtää ja yritystäkin löytyy vihdoin.
 
hissukan äiti
Poikani nyt melkein 1v8kk ja sanoo vain yhden sanan kunnolla (oikein) loput n.5kpl sanoo vähän sinne päin. Ystäväni lapsi n. 1v10kk sanoo selvästi vain 5 sanaa. Kyllä sitä alkoi itseänikin huolestuttaa kun neuvolassa sanoivat että 2v pitää osata kahden sanan lauseita (tuttavani saman ikäinen hallitsee n.100sanaa), mutta onneksi kaikki tutut ovat lohduttaneet, että kaikki aikanaan.. kyllä se kolmevuotiaana.. sitä odotellessa. Eka vähän sinne päin sanan meillä tuli 1v2kk iässä ja siihen se jäikin moneksi kuukaudeksi.
 
tuoreäitielli
tarkotin ilman muuta, että muut ovat pöljiä udellessaan mitä sattuu ja aiheuttaessaan ajattelemattomuudellaan turhaa stressiä lapsille ja vanhemmille. Itse kirjoitan ja varmaan ajattelenkin huolimattomasti koneella äitiysvapaalla :)

Tietenkin puheen kanssa voi olla ongelmia. Murheista kannattaa puhua neuvolassa ja muidenkin kanssa, täälläkin. Mutta turha huoli pois, varsinkin kun lapsi on vielä noin pieni.
 
tuoreäitielli
Meilläpäin muut ovat huolehtineet jo muurahaisista, hyttysistä, kylmästä, kuumasta, saako lapsi tarpeeksi ruokaa, kätkytkuolemasta, vakuutuksista, putoilusta, hoitopöydistä yms. Lapseni on kuukauden vanha, terve ja kasvaa hurjaa vauhtia... Koko ajan pitäisi pelätä ja varustautua kaikkeen turhalla krääsällä ja vaikka millä. Mä uskon, että huolehtisin muutenkin ihan riittävästi, kukapa äiti ei. vasta näin unta, että lapsellani on vaikean synnytyksen seurauksena kehitysvamma, joka huomataan vasta muutaman vuoden iässä. mahdollista tietenkin. Toisten hössötys harmittaa, pelottaa ja huvittaa.
 
äiti+2lasta
meillä poika oppi ennen kahta vuotta paljon sanoja ja sitten jo muodosti lauseita. tyttö on nyt 1v9kk ja sanoo joitakin sanoja ja yksi sana voi tarkoittaa montaa eri asiaa, jotka minä kyllä tajuan, että mitä hän tarkoittaa. että kaikki aikanaan. kaikki oppivat eri aikaan puhumaan tai vaikka juoksemaan. ei syytä huoleen
 
Erilaisia lapsia
Ap;lle, älä vielä huolehdi, odota nyt rauhassa sinne neuvolaan.
Ymmärtäähän lapsesi sanoja? Tarkoititko ettei hänellä ole edes nk. omia sanoja esineille? Sanooko hän äiti? Lapset on niin erilaisia..
Esimerkkinä omista lapsistani; poika (vanhempi) puhui nk. omaa kieltään vielä kolme vuotiaana, eli hänellä oli vallan omia sanoja joita ei muut kuin lähimmät ymmärtänyt. Ei ollut motivoinnin tai korjaamisen puutteesta, näin vain oli. Nyt hän on reipas ja oikeaa suomea puhuva koululainen.
Hänen pikkusiskonsa sanoi ensimmäisen _lauseen_ (selvällä suomenkielellä) alle 1-v! Eikä sekään terveydenhoitajan mukaan ole hyvä....
Minulle eräs lasten erityisopettaja sanoi, että jos lapsi on kotona äidin (tai miksei isänkin) kanssa, hänellä ei ole tarvetta oppia puhumaan, koska vanhemmat ymmärtävät usein ilman erilaisia sanojakin mitä lapsi on vailla. Sitten kun alkaa kerhot tm. kielellinen kehitys pääsee vauhtiin.
 
äitiliini---
Meillä poika 2 vuotta ja 7kk sanoja kymmenisen joita sanoo silloin kun hällä itsellä huvittaa, ja varmasti ei sano jos sanoo hälle et sanoppa kissa, nauraa vain velmusti. Eli meillä tahtoo olla niin et ei pidä kiinnittää pojan sanomisiin paljolti huomiota kun jotenkin ujostaa sitten... Neuvolassa eivät ole lainkaan huolissaan vaikka itsellä huoletti jokin aika sitten. Itse olen kotiäiti ja lapsen kanssa koko ajan, tässäten olin melkein päivän pois ja kotia kun tulin poika oli oppinut "äiti" sanomaan, olisikohan niin että palvelu pelaa liian hyvin kun olen kotona niin ettei pojan tarvitse puhua?!
 
Tuppisuu
Kiitos Teille ihanista vastauksista:) Kyllä tuli itsellä paljon parempi mieli kun teidän kirjoituksia luin:)

Muutamia vastuksia tulleisiin kysymyksiin. Lapsi ei siis osaa sanoa edes äiti, eikä hänellä ole ns. omia sanoja. Osaa sanoa tätätäätä, pääppääpää, määmääm, mutta näitä en ole yhdistänyt mihinkään vaan tulevat milloin missäkin välissä, ÖÖH on "sana" joka kuvaa kaikkea;)

Luemme myös tosi paljon kirjoja, lehtiä, mainoksia ja poika tykkää lukemisesta yli kaiken (varsinkin mainokset ovat kivoja). Ymmärtää kyllä hyvin puhetta eli osaa osittaa (yleensä) oikeaa kuvaa kun häneltä kyselee esim. missä lintu,puu, setä, auto, kukka, aurinko yms. kaikki yleisimmät. Hän tietää myös mihin pitää milloinkin mennä, eli kun sanoin mennään laittamaan pyykkikone päälle, osaa menää pesuhuoneeseen ja tiskikoneen tyhjennykset ynnä kaikkea muuta.. Itse olen erittäin kova puhumaan ja puhunkin lapselle todella paljon, kerron myös aina kun hän osoittaa jotain että mikä esine on kysessä.

Heh just anoppi soitti ja eka kysymys oli "mitenkäs puhuminen"? Vitsit kun pitäis keksiä jokin naseva vastaus tähän kysymykseen;) Mutta vielä kiittelen teitä ja olen myös kiitollinen että ymmärsitte huoleni ja osasitte oikein rohkaisevasti vastailla!
 

Yhteistyössä