Elämäni mies(kö)??

Jos teillä olisi kaikista päinvastaisista tulevaisuuden suunnitelmista huolimatta lapsi tulossa, miten tekisitte?

Minulla olisi mahdollisuus saada lapsen lisäksi myös mies, mutta en tiedä olenko valmis siihen. En tietenkään aio estellä isää tapaamasta ja hoitamasta lastaan, kun hän kerran itse niin haluaa, mutta en ole ollenkaan varma voisinko elää yhdessä kyseisen miehen kanssa, tai miehen kanssa yleensä.

Lapsen isässä ei ole varsinaisesti mitään vikaa, päinvastoin. Mies osallistuu kodin askareisiin, tiskaa, imuroi hakee pyykit jne. Ei oma-alotteisesti, vaan pyynnöstä, mutta kuitenkin vastaan sanomatta. Jos pyydän häntä laittaamaan ruokaa, hän laittaa (ei välttämättä järin hyvää, mutta ruokaa kuitenkin), ja auttaa aina kun apua pyydän. Käyttää koiraa ulkona, usein ihan oma-alotteisesti. Mies ei ryyppää, ei riehu eikä rettelöi, käy säännöllisesti töissä ja tienaa leipänsä, ja on valmis osallistumaan täysipainoisesti vauvasta tuleviin kustannuksiin. Jos haluaisin jäädä kotihoidontuelle äitiysloman jälkeen, mies olisi valmis kustantamaan siltä ajalta myös minun elämääni. Boonuksena ja plussana mies on vielä ulkonäkönsä puolesta huomattavasti keskitason yläpuolella, urheilullinen muusikon tekele, ja kaiken huipuksi parasta mitä olen saanut kokea lakanoiden välissä. Eli ei ole varsinainen ihme että siitä riemusta on masuasukki saanut alkunsa...

Mies haluaisi asua meidän ja tulevan lapsemme kanssa. Sanoo että kuitenkin yksin ollessaan vain ajattelisi meitä, joten haluaisi asua yhdessä jolloin hän voisi olla koko ajan mukana meidän (ei pelkästään lapsen) elämässämme. Sanokaa hyvät ihmiset mielipiteenne, teenkö elämäni virheen jos kieltäydyn asumasta miehen kanssa yhdessä. Lapsen saaminen minua ei pelota, mutta ajatus sitoutumisesta toiseen aikuiseen tuntuu järin hurjalta. En minä ole vlmis vielä tällaiseen päätökseen... vai olenko? Periaatteessa kuitenkin ymmärrän, että moni muu olisi onnensa kukkuloilla jos löytäisi yhtä hienon miehen. Tämä on kai yksi niitä elämän suuria ristiriitoja. Se saa joka ei halua, ja joka haluaa, ei saa vaikka kuinka toivoisi.

 

Mitä sä siinä sitoutumisessa pelkäät? eikös se ole täysin luonnollinen asia, että kun tehdään lapsia niin ollaan myös valmiita sitoutumaan lapsen toisen vanhemman kanssa? Et sinä sitä ihanaa vapauttasi enää joka tapauksessa takaisin saa, lapsi on siinä loppuelämän ja sille pitää elää eikä itselle pelkästään.

 

Miksi et ottais tuollaista rakkautta vastaan? Et varmaan parempaa löydä mistään, kun joka ihmisessä on jotakin vikaa, niin minussa kuin sinussakin. Ennen kaikkea, ajattele lastasi.

 

Kannattaa yrittää :heart: Mitä siinä menetät, vaikkei kemiat pidemmän päälle sopisi yhteen? Erota voi myöhemminkin, painavemmista syistä. On se ihana apu se mies kun tuo raskausaika on todella raskasta. Sitoo sitten sun kengännauhat ja ajelee säärikarvat jne. Mulla oli samanlaisia aatoksia kuin sulla, joskus. Nyt on jo monta lasta ja aina vain paremmin menee. Anna miehelle mahdollisuus :saint:

 

"Jos vasten mieltä mennään, ei hyväkään hyvälle tunnu.
Se kelle ei ole luotu, sen vierellä kaipaa."
-- Maria Jotuni

Kammoatko sitoutumista vai puuttuuko miten sen nyt sanoisi... se jokin?

 

Näin miehenä ihmettelen, että yhdessä perheenä asuminen olisi pelkästään sinun päätettävissä. Kirjoituksestasi saa sen kuvan, että haet pelkästään sitä, mikä on sinulle parasta ja hyvää. Mutta mikä on parasta lapsellesi? Miehellesi? Perheellesi? Perheenä eläminen tarkoittaa teidän kaikkien yhteistä päätöstä. Jotenkin ymmärtäsin asian, jos olisitte päättäneet silloin kun lasta aloitte kaipaamaan, että mies luovuttaa siemenen ja poistuu takavasemmalle (hieman karrikoiden). Lapsi on kuitenkin yhteinen. En tarkoita mielipiteelläni pahaa, mutta kirjoitan näin miehen näkökulmasta.

 

Pelkäätkö sitoutumista? Onko käynyt joskus huonosti? Muutoin älä tee äkkiratkaisuja vaan etene hiljalleen ettet vain tekisi elämäsi virhettä.

 

\

Näin miehenä ihmettelen, että yhdessä perheenä asuminen olisi pelkästään sinun päätettävissä. Kirjoituksestasi saa sen kuvan, että haet pelkästään sitä, mikä on sinulle parasta ja hyvää. Mutta mikä on parasta lapsellesi? Miehellesi? Perheellesi? Perheenä eläminen tarkoittaa teidän kaikkien yhteistä päätöstä. Jotenkin ymmärtäsin asian, jos olisitte päättäneet silloin kun lasta aloitte kaipaamaan, että mies luovuttaa siemenen ja poistuu takavasemmalle (hieman karrikoiden). Lapsi on kuitenkin yhteinen. En tarkoita mielipiteelläni pahaa, mutta kirjoitan näin miehen näkökulmasta.

Hyvä onnellinen iskä,olen samaa mieltä! :attn: Turha itsekkyys pois ja pitäähän sinun miehellesi/tulevan lapsesi isälle antaa mahdollisuus,asutte sitten samassa tai eri osoitteessa..Ajattele jos asia olisi toisinpäin(vaikka se ei ole mahdollistakaan)?!Mitä itse tuntisit silloin?

 

Sullahan on oikee kultakimpale mies siellä, en oikein ymmärrä mikset tahtoisi sitoutua

 

...voipi pistää tänne meille "pikalähetyksenä",jos sulle ei kelpaa.

 

Ainut mikä korvaani särähti oli tuo muusikko. Itselläni entinen aviomies oli muusikko ja ei koskaan enää.Arvata saattaa mihin meidän avioliitto päättyi..Viinaan ja vieraisiin naisiin. Kannattaa pitää varansa. Vaikka paljon puhutaan et kyllä ne muutkin ammatin edustajat..kyllä varmaan mutta muusikot eritoten. Tämä vain näin kokemuksella kerrottuna.

 

Ainut mikä korvaani särähti oli tuo muusikko. Itselläni entinen aviomies oli muusikko ja ei koskaan enää.Arvata saattaa mihin meidän avioliitto päättyi..Viinaan ja vieraisiin naisiin. Kannattaa pitää varansa. Vaikka paljon puhutaan et kyllä ne muutkin ammatin edustajat..kyllä varmaan mutta muusikot eritoten. Tämä vain näin kokemuksella kerrottuna.

 

\

Ainut mikä korvaani särähti oli tuo muusikko. Itselläni entinen aviomies oli muusikko ja ei koskaan enää.Arvata saattaa mihin meidän avioliitto päättyi..Viinaan ja vieraisiin naisiin.

Hohhoijaa, harmi että sulla on ollu huono exä ja muusikko.
Minä olen ollu kohta 10v muusikon kanssa ja parempaa miestä saa etsiä :wave:
( ei ne kaikki muusikot juokse vieraissa ja ryyppää)

 

Tunnen monia orkesterimuusikoita. Yksikään heistä ei ole mikään juoponretale. =)