*** ELOKUISET 2010 MAALISKUUSSA ! ***

Ääh, nyt pännii! Avomiehen isosisko oli taas eilen avautunut synttärikemuilla avomiehen äidille meidän tilanteesta (avomiehellä ja tämän isosiskolla on siis eri äidit). Meidän lapsemme tulee olemaan avomiehen äidin ensimmäinen lapsenlapsi. Tuleva mummo on tietysti onnessaan hehkuttanut asiaa. Lupautui vaunutkin ostamaan ja pitämään lasta aina kun on tarvis. Asiasta oli ollut puhetta synttäreillä. (Emme siis menneet synttäreille, kun talossa on ollut oksennustautia).

Isosisko oli tähän tokaissut: "Mulla on ainakin ollut tapana pitää omat lapseni. Ettei muiden tarvitse niitä pitää." Ja mitä kaikkea muuta laukonut siellä. Että harmittaa! Tämä sisko oli ennen hyvä ystäväni kunnes sain kuulla mitä kaikkea hän puhui meistä selän takana. Taustalla on myös kateus siitä että rakennutimme marraskuussa '09 uuden omakotitalon. Avomiehen äiti on aina pitänyt lapsiaan hyvin, toisin kuin siskon oma äiti. Mutta miksi ihmisen elämä tarvitsee olla niin p****n puhumisen täytteistä?! Anteeksi tämä purkautumiseni täällä. Turhauttaa vaan tää tilanne. Kai se pian puhuu, että musta ei oo edes äidiks kun en pysty lastani pitämään :( Eikä siis ole tarkotus lasta mummun hoidettavaksi koko ajan viedä.

Sannuli ja vaavi 16+3
 
Matilda84 Aivan. Toisaalta vaan helpommin sanottu kun tehty. Entisen hyvän ystävän suusta sanottuna nuo asiat vaan loukkaa. Ja kun tarvitsee olla kyseisen ihmisen kanssa tekemisissä kun on kerran toisen sisko. Nooh, kai se tästä :)
Hei, millaset vaunut saat?
 
Matilda84
Alkuperäinen kirjoittaja Sannuli88:
Matilda84 Aivan. Toisaalta vaan helpommin sanottu kun tehty. Entisen hyvän ystävän suusta sanottuna nuo asiat vaan loukkaa. Ja kun tarvitsee olla kyseisen ihmisen kanssa tekemisissä kun on kerran toisen sisko. Nooh, kai se tästä :)
Hei, millaset vaunut saat?
Ostettiin emmaljungan city cross, creme (luonnonvalkoinen minusta) Melkein kokonaan nahkaiset,tuota celebration mallistoa. (melkein samat kuin Martina Aitolehti osti ) :D Ne vaan osu ja uppos ja ne oli saatava :whistle:
En halunnut kovaa kantokoppaa,niin otettiin se pehmyt kantokassi joka muuttuu sitten ajan myötä kolmeksi erivaihtoehdiksi.mm lämpöpussiksi,taljkasi pyllyn alle....
 
Mulla tuo paino ei oo noussu ku 4kg, mikä nyt ei sinänsä oo paha. Ja paino on nyt sama mikä esikosta oli ennen raskautta, eli siinäki mielessä ihan jees. Mutta ois se silti kiva jos se luku alkas seiskalla, eikä kasilla. Ja pituuttakaan ei oo ku vaan 163. Vaan nyt päätin että herkkujen syönti loppuu tähän, oikeesti. Olin jo nakkaamassa lauantailta jääneitä karkkeja roskiin, mutta mies takavarikoi pussin itelleen :LOL: Rupeen taas merkkaileen tuonne kiloklubiin nuita syömisiä, niin pysyypähän itekki perässä että mitä sitä tuleekaan syötyä.

Rupesin eilen illalla ku nukkumaan menin, kokeileen että tuntuuko tuosta mahan päältä missä vauva köllii. Ja siinähän se oli heti. Vissiin hermostu ku sitä siinä härpin, ja monotti niin että ihan mahan läpi tuntu :heart:

Mahallaan en oo voinu enään pariin viikkoon nukkua. Mutta eipä sillä että normaalisti etes nukkusin. Yleensä nukun niin, että toinen jalka on koukussa tuossa sivussa, eli melkeen mahallaan kuitenki. Vaan niinhän tuo seki asento tänä aamuna tuntu aika epämiellyttävältä. Eli kohta sitä pitää ruveta taas nukkuun kokonaan kylellään :/

Marlin ja papu 18+6
 
neuvolassa kävin aamulla tarkistamassa tilanteen. sydänäänet kuului hienosti ja kohtu kasvanu vaikkei päältäpäin näy. terkkari sanoi että ei masua yleensä olekaan näillä viikoilla, vaikka kolmas jo tulossa. joten ilmeisesti huoleni oli aiheeton. nyt nauttimaan raskaudesta :heart:

NUKKUMISESTA niin masulla edelleen. ehdottomasti. en mä muuten pystyisi edes nukkumaan :D

VAUNUT meillä saa kelvata BRIO 2006 ja BRIO tuplat 2008 mitkä löytyy kellarista. nuorempi nukkuu vielä päikkärit noissa ekoissa mutta kesällä saa lopettaa päikkärit ja vauva saa sitten ne omiksi. löytyy myös rattaat ja parvekevaunut. saa luvan riittää ;)

iloista naistenpäivää kaikille :flower:

korvapuusti 16+3
 
Matilda84
korvapuusti Meillekkin olis riittänyt vanhat vaunut jos olis ollut tallessa. Molemmat lapset meni esikoisen vaunuilla Brion yhdistelmät silloin.sitten myytiin kaikki lasten tarvikkeet ja vaatteet pois. Eli kaikki muut paitsi pinnasänky joudutaan nyt hankkimaan uusiksi. Näinhän se menee,silloin kun sitä vähiten odottaa niin tulee raskaaksi. :D
Mä käyn varaa tänään turvakaukalon vielä lastentarvikkeesta, tulevat vasta liikkeeseen huhtikuun puolen välin jälkeen. Haluan juuuri tietyn värin (ylläri) =) http://www.lastentarvike.fi/images/Tuotekuvat/Large/002407-1005_lim_full.jpg tuon tuosta.
 
Mahallaan pystyn kyllä vielä jotenkin nukkumaan, esikoisesta en tässä vaiheessa enää pystynyt.

Vaunut vielä hankkimatta, mut onhan tässä vielä aikaa. Turvakaukalokin pitäis varmaan sitten hankkia, ku sellaistakaan ei oo.

Painosta, esikoisesta mulla varmaan oli tähän mennessä tullut kuta kuinkin 5-8 kiloa, silloin ei huolestuttanut painon nousu. Nyt en tiedä mitä paino näyttää, mut keskiviikkona on neuvola ni silloin oon varmaan viisaampi. Kolme viikkoa takaperin oli paino tippunut ensimmäisestä neuvolakäynnistä noin 2 kiloa. Mutta mullahan tätä ylimääräistä löytyy joten eipä tuo haittaa vaikka paino tippuisi vielä hieman lisääkin. Bmi on muistaakseni yli 30.

Masu kyllä hiukan alkaa näyttää jo erinäköiseltä kuin ennen, joten ehkä se pikku hiljaa alkaa näyttää siltä vauvamasulta:)

Maijamehi ja Toukka rv 19+1 (ihan kohta ollaan puolessä välissä...)
 
Hola!

Painosta sitä on ihan liikaa, mutta en jaksa stressata asian suhteen! Onpahan enempi mitä rakastaa... :LOL: Tottakai siinä on terveydelliset seikat jne jne... No worries!

Pakko hehkuttaa tai nooh että viime tiistaina enkkulasta tilataut vaunut, as followes...
08/03/2010 10:53:00 Helsingfors Arrival at I/B Gateway :D Nyt saa vaan jännätä että milloin saan ne kotiovelle... ja ilmeisesti tullu lentorahtina joten olkoot satamatyöläiset ihan rauhassa lakossa!

Mukavaa naistenpäivää arvon mamat! :wave:
 
Hips, lukaisin siitä vauvan viemisestä Iltalehden sivuilta ja vauva on löydetty elossa, onneksi. Tuli mieleen, etä olisiko voinut joku pieni lapsi saada päähänsä ottaa leikkiin vauvan ja sitten jättänyt sen hankeen, kun se siitä lähistöltä löytyi.... huh, kyllä on varmasti ollut kamalaa vanhemmille etsiä pienokaista, ja niin pienikin vielä, 3 kk ikäinen!

Aika monilla meistä on keskiviikkona neuvola, mäkin just muistin että piru vie, mulla on kans! Tjaah, tänään on ollu kyllä vähän huonotehoinen päivä töiden suhteen, nyt tätä suuta vielä särkee kun puudutus on ohitte ja suu on aina tommosen ison ronkkimisen jälkeen kipeenä.. mutta jospa tästä lähtis vaikka hakemaan omaa pientä pirpanaa hoidosta, aina maanantaisin mulla on kauhea ikävä tyttöä kun on viikonlopun saanu olla yhdessä :heart: No, pian helpottaa kun voi sitten jäädä kotiin tyttökin =)

Ei muuta kuin palaillaan neidit ja rouvat!

=) runttis ja sytkylä 17+3
 
No onpahan meillä kaikilla sitte keskiviikkona päivitettävää pinoon, kun näin monella neuvola samana päivänä. :whistle:

mua kans niin järkytti tuo vauvan katoamis juttu. :'( Mutta onneks kaikki kuitenkin päättyi hyvin tässä tapauksessa. :heart:

Ihania masukuvia piti jo aiemmin kommentoida, että söpöjä masuja kaikilla :heart: Ehkä sitä jossain vaihees sitte omakin tuu laitettuu, kun se tuolta röllyköiden alta esiin kunnolla putkahtaa. :D
 
Pakko mun ilmottaa, että mulla myös keskiviikkona neuvola :LOL: Tai tarkemmin sanoen rakenneultra! Eli ei ihan perusneuvola :) Jännittää, mutta onneksi on viimepäivinä tuntunu vähäisiä liikkeitä :heart: Painoa mulla tullu tähän mennessä 1kg. Esikoiselta oli tähän mennessä tullu 4kg, mutta tässä raskaudessa lähtöpaino olikin sit 7kg enemmän ku esikosta :xmas: Mustakin tuo vauvan sieppaus tuntunu niin kauheata, sitä jotenkin niin samaistuu tilanteeseen, miltä tuntuiskaan jos sattuis omalle kohalle :'( Onneksi vauva löyty! Meidän ei paljon tarvi hankintoja tehdä, kun tuon melkein 2-vuotiaan jäljiltä lähes kaikki. Vaunut, kaukalo ym on esikoiselle ostettu uutena -08 eli ne menee vielä täysin. Tuplarattaat on mietinnässä, tosin saattaa jäädä hankkimatta. Pitää pohtia vielä.

miinuliinu rv 19+5
 
Painoa ei vielä ole tullut yhtään. Hyvä niin, tätä on tarpeeksi jo ennestään!
Mahallaan en enää pysty nukkumaan. Sen takia tässä on öitä valvottukkin koska olen tottunut nukahtamaan mahallani...
Harmittaa kun niitä liikkeitä ei vieläkään tunnu :/ tuntuis jo!

n11na ja tiitti 18+3
 
etusivu päivitetty ! :)

Ajatuksia oli tuhannen mitä kirjoittaisin , mutta kyllä unohtu kun sai mennä pihalta huutamaan tytöt sisälle ... Tää talo on myyty ja pitäisi koittaa pitää samassa kunnossa kun oli esiteltäessä .... Ja tyttö POTKII RÄNNIÄ !!!!!! Ajattelinkin alkaa korjaamaan vielä rännejäkin ja maksamaan niiden korjauksen ... voi s............................. ottaa päähän !!!!!

neitim
 
Täällä kans yks jolla keskiviikkona neuvola :D
Ai niin mulle vois päivittää tonne etusivun listaan, että poikaolo on mulla :D Saas nähdä sitte mitä rakenneultrassa 31.3 veikkaavat et kumpi tulee..

Nyt salkkareita katsomaan.

jonna ja pikkuveli 17+0
 
Painosta
pakko on tähän kommentoida.. mulla on sellanen "kauhutarina" tästä :kieh:
ekasta lähtöpaino 69 tuli 26 tokasta lähtöpaino 78 ja tuli jotain 28 ja no nyt oli lähtöpaino 83 ja nyt tanään näytti vaaka 86 joo ja olen 166 pitkä että painoa ON liikaa mutta en ole vain saanut asennoiduttua sitä tiputtamaan.. :ashamed: kävi kyllä kesällä jo 76 mutta pomppas takaisin..
mutta tosiaan nyt on tullut tuo 3 kg niin jospa pysytään kohtuudessa..
 
täällä myös keskiviikkona neuvola :D aika hyvin osunu vaikka lasketutajat kaikilla varmaan eripuolilla kuuta.
autokuume ois valtava...tahtooooo :kieh: hirmusesti ollaa nettiä selailtu ja katteltu vaihtoehtoja mut ei oo vielä täysin natsannu, huomenna ehket jos paria kävis kattelee ja ajelee...
ja mulle vois päivitellä etusivulle poikalupaus :heart: salaisuutena pidetty mut saas nähdä pysyykö viel rakenneultran jälkeen ku kaikki kuitenki tahtoo tietää ja oon niin innokas shoppailee et voi paljastuu..
vois ehkä lähtee tuutilullaa ni ei tarviis aamulla niin kovin valittaa et väsyttää...

pikkumökö+ elmo-elmeri viikkoja jotain..
 

Yhteistyössä