ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - maaliskuussa

Illusia85, en mitenkään halua siis olla töykeä tai mitään, mutta mielestäni on miehen oma asia jos tahtoo polttaa ja keuhkonsa pilata, enkä usko että uhkailu kiristys ja takavarikointi on oikeita keinoja koittaa TUKEA toista lopettamaan!
Meillä minä lopetin tupakoinnin raskaaksi tultuani, mies jatkaa silti tupruttelua. Sen olen sanonut että pahalle haisee minun nenään enkä itseäni tuppaa lähelle kun on just tupakkia poltellut. Mutta takavarikoida nyt aikuisen ihmisen tupakat?! Anteeksi, mutta kuullostaa musta kummalliselle. Noin pienestä en jaksaisi omaa stressi tasoa nostattaa.

Voimia teille että selviätte tupakan kiroista :)
 
Huomenta!

Jaksamisia kaikille joilla parisuhteessa vaikeaa! Mun mielialat on muuttunut niin vauhdilla, että ihme kun mun mies on kestänyt hermostumatta! Stresiä on ollut koulutehtävien kanssa mutta tän viikon jälkeen ei enää niitä tarvitse ajatella. Tehtävät on tehty. Tällä viikolla vielä pari päivää koulua!

Mä kuuluin myös niihin onnellisiin joiden ei tarvinnut kärsiä pahoinvoinnista ja todella kävi sääliksi niitä otka voivat pahoin. Itse olen ollut tämän raskauden aikana viisi päivää sairaslomalla ja nekin harmittavat, kun normaalisti en ole juuri ollenkaan. No en mä viitsi alkaa niitä stressaamaan. Harmi kyllä mun selkä alkaa jo nyt kipuilemaan ja loppuun asti en tule töissä kestämään. Tukivyön käyn hankkimassa ensi viikolla kun olen lomalla ja on aikaa lähteä sovittamaan. Kesälomat olen ajatellut pitää pois ennen äippälomaa ettei tarvitisi olla sairaslomalla jos selkä ei kestä. Mun työ kun on aika raskas ja eilen kaiken nostelujen ja kyykkäilyjen jälkeen piti vielä pari pesukonetta nostaa. Siitä varmaan selkä ärtyi enemmän.

Kauhea tilitys mutta kyllä mustakin olisi ihanaa olla elämäni kunnossa. Mä olen kyllä aina tiennyt ettei mun selkä välttämättä kestä raskautta mutta jospa se menisi vielä parempaan suuntaan. Varsinkin kun saa ensi viikon levätä. Viimeksi kun olin syksyllä lomalla meni loma ihan pilalle, koska selkä oli niin kipeä etten voinut tehdä mitään. No seuraavalla viikolla olin taas töissä hyvässä kunnossa! Toivottavasti tällä kertaa olisi parempi onni!

Liikkeistä mä en ole vieläään tuntenut tietääkseni. Onnea kaikille jotka tuntee!

Viides raskauskuukausi alkoi. Hui, kun aika menee nopeasti!

Päksäkkä 18+8 POKSIS
 
Huomenta kaikille !

Illusia85 ymmärrän hyvin miltä susta tuntuu tuo miehen tupakoinnin aloittaminen uudestaan.
Meillä oli nimittäin samantapainen tilanne eilen.
Meillä mies on addikti ( siis on ennen käyttänyt huumeita, nyt ollut jo kohta 3 vuotta kuivilla )
ja eilen kun tuli kotiin niin ensimmäinen asia mitä sanoi oli että "Mä retkahdin".
Tietysti ensin pelästyin että on alkanut juomaan tai jotain vielä pahempaa, mutta arvasin kuitenkin että on tupakoinut.
Oli kyllä polttanut vain yhden tupakan kun kaveri oli tarjonnut, ja sanoi ettei maistunut ollenkaan hyvältä ja ettei enää tee mieli polttaa.
Mutta kuitenkin oli jo monta päivää puhunut että tekee kauheasti mieli tupakkaa.
Ja minähän suutuin ihan kauheasti.
Oon kyllä itsekin polttanut, mutta lopetin jo ennen kun tavattiin miehen kanssa, ja siis tiedän kyllä että lopettaminen on vaikeaa, mutta kuitenkin...
Ja meillä siis mies lopetti tupakoinnin uutenavuotena.
Mutta väkisinkin tuli mieleen että kun hänen niin teki mieli tupakkaa monta päivää ja sitten päätti polttaa vaikka olin kyllä sanonut että suutun jos vielä aloittaa, niin ei oo mitenkään varmaa ettei sitten taas jonkinajan päästä mene yli aski päivässä.
Ja siis vauvan takia en halua että mies polttaa.
Saa sitten lapsi itse pilata keuhkonsa jos siinä vaiheessa haluaa kun on itsellä ikää ostaa omat tupakkansa, mielestäni se ei ole oikein lasta kohtaan että siinä vieressä tupakoidaan..
 
unikuu108
mä olen siitä onnellisessa asemassa että meillä ei juoda tai polteta silleen vakkaristi.en sellaisen miehen kanssa olisi koskaan lapsia halunnut rueta tekemäänkään. mies on ollut raittiina n vuodesta 2000/01 ja itse 2003 ja viime vuoden syksyllä join kaksi kertaa; ison tumman oluen serkun synttäreillä ja toisen oman esityksen lopettajaisissa.. mies on tänä vuonna juonut kaksi kertaa. ekan kerran firman juhlissa barcelonassa ja toisen kerran ystävän luona kalsarikännit.
olen nimenomaan pyytänyt että ei juo. eikä meillä juoda lasten nähden. anniskelualkaa kaikilla asunnossa olevilla vasta klo 21 :kieh: siis kaikissa juhlissakin (meille viime vuonna kahdet 30v juhlat).eikä saunakaljojakaan jne..
tupakkaa mieheni ei ole tainnut polttaa oikeestaan koskaan ja mä lopetin 2003.
olen tehnyt hyvin selväksi miehelle että mä en juoppoja kattele. että saa joko juoda itekseen tai elää meidän kanssa.
hyvin sille tämä on sopinut..
mutta nämä säännöt on tehty jo ennen lasten tuloa. kummallakin suvussa kaheita tapa- ja rapajuoppoja joten eipä nappaa.
mies on joskus kertonut että pienenä hänen äitinsä joi muiden sukulaisten kanssa esim jouluisin ja sitten pitivät lystiä lasten kustannuksella huppelissa.. niinku naureskelivat niille kun eka käskivät tehdä jotain tyhmää..jne.. tosi reilua ja järkevää..
 
täällä myös yksi onnellinen,kenellä ei ole mitään raskausvaivoja :wave:
tai no närästystä on pikkuhiljaa alkanut tulemaan,sitä oli esikostakin. mutta luulenpa,että tämä odotus menee aika samaan tapaan kuin esikostakin..alussa vointi todella hyvä,mutta lopussa vaivasivat kivuliaat ennakoivat supistukset(saattoi kestää kahdeksankin tuntia putkeen!!) ja jatkuva närästys.rennietä meni kuin karkkia esikkoa odottaessa..

tupakoinnista itse tupakoin esikkoa odottaessa,ja lopetin kahden viikon sisällä siitä kun plussasin (olin tupakoinut noin 5vuotta). painostin ukkoa kanssa lopettamaan.kyllä se silloin vähän jurnasi vastaan,mutta suostui myös yrittämään.nyt ukkokin ollut reilusti yli vuoden tupakoimatta ja kiittänyt mua jälkeenpäin pienestä painostuksesta =) ukko tupakoi kyllä edelleen silloin kun ottaa alkoholia,mutta se sallittakoon :D
ja säästyy siinä rahaakin,meidänkin taloudessa kun kummatkin tupakoi ennen..

tasan viikko rakenneultraan!!! =)

nyt imuroimaan,kun esikko meni unille.. :wave:

ajatar&vempula 18+3 & veera kohta 7kk
 
Nyt on neuvolassa käyty. Tässä tiivistetysti:

Vauvan syke: 148
Kohdunpohjan korkeus: 20,5
RR: 122/77
Hemoglobiini: 124
Painon muutos/vko: 146
Pissa: puhdas

Elikäs kaikin puolin kaikki kunnossa. Viikon päästä sitten rakenneultra.. niin ja huomenna ollaankin jo puolessa välissä :)

Sain neuvolasta vaikka mitä kivaa luettavaa mukaan..niin ja sitten yhden dvd:n :) Mulla oli tällä kertaa se "oikea" terveydenhoitaja eikä sijainen, niinku aiemmin. Tykkäsin kyllä niin paljon enemmän tuosta terveydenhoitajasta.



Outiko 19+6
 
Moikka taas =)
Miten tää kirjottaminen tänne onkin näin vaikeaa, lukemassa käyn joka päivä, mutta kirjoittaminen aina jää :ashamed:
Tigrita täällä raskausvaivoja on paljon, mutta täytyy kyllä sanoa, että elämäni parasta aikaa tämä on kaikesta huolimatta ja mitään ei raskauden takia ole jäänyt tekemättä =) Ajattelen niin että on itsestä kiinni miten jaksaa jos liikaa alkaa miettimään niin kaikki on vaikeampaa =)
parisuhdeongelmien kanssa kamppaileville iso :hug: Itselläni on nyt kaikki todella hyvin, mutta exäni kanssa oli yhtä helvettiä viimesen odotus, meidän suhteessa oli väkivaltaa ja toisia naisia yms. Niinpä päätin kun nelosta odotin että nyt jatkuu elämä lasten kanssa yksin. Päätöstä en ole hetkeäkään katunut, vaikka elämä yksin 4 lapsen kanssa oli aluksi aika rankkaa.
La Vidalle hurjasti onnea :flower:
Meillä on perjantaina rakenneultra, jännittää todella paljon :/
Kärsiikö täällä muut ummetuksesta ? Tuntuu ettei mikään auta ja olo on aikas tukala, kun kolmatta päivää on edellisestä vessakäynnistä |O
nyt siivoomaan, kun vapaapäivä...

Heitu ja onni-helmi rv19+3 :heart:
 
Meillä ei alkoholia käytetä lainkaan eikä meillä tupakoidakaan.. olen tästä kyllä äärimmäisen iloinen :heart: . Olen omassa lapsuudessa seurannut molempien ongelmien kanssa kamppailua ja toivotankin tsemppiä heille, jotka pyrkivät tupakoinnista eroon! :flower:

Työnteko on alkanut käydä tosi raskaaksi (työ itsessään ei fyysisesti raskasta, henkisesti ajoittain on).. siis "energinen" aika päivästä menee juuri töissä ja kotiin kun pääsee, niin ei enää jaksa yhtään mitään ja olisihan sielläkin jotain saatava aikaiseksi. :ashamed:

Minä olen ihan malttamattomana jo alkanut katselemaan kantoliinoja!! Saa nähdä missä vaiheessa en enää malta olla tilaamatta :p

L3nen (19+2)
 
Hui, kun oli taas tullut textiä kovasti ja aivan ihania masukuvia :heart:
Kateellisena niitä katselen kun oma masu vielä niin piilossa, mutta mullahan on siis kohtu taaksepäin kallistunut :)

Mulla on nyt ekaa kertaa sellainen raskaus että todella nautin tästä. Onhan mulla kipuja ja supistuksia ja viikonloppuna nousi järkyttävä hormonaalinen ihottuma (jota oli myös tyttöä odottaessa) mutta muuten nautin kyllä täysin siemauksin. 2ssa edellisessä raskaudessa olen näillä viikoilla ollut jo sairaslomalla supistelujen vuoksi ja muiden ongelmien mutta nyt olo mainio ja odotan ensi viikolla alkavia töitä positiivisin mielin B)

Painajaisista joku kyseli ja liityn siihen joukkoon joka niitä näkee. Siis ihan joka yö ja yleensä ne liittyy siihen et miehen kaa on ongelmia, mies kuolee tai erotaan jne... Ihan kammottavia :/

Meidän perheessä alkoi nyt säästökuuri kun suunnittelen matkaa ensi talvelle jolloin tulee 30 mittariin... Vauvalle ei onneksi tarvi hankintoja tehdä ja tuplatkin on jo ostettu. Jos siis joku tarvii lähes uudet Brion Kombi yhdistelmät niin täältä saisi halvalla ja on todella hyvät ja uudenveroiset, kaikilla herkuilla varusteltu!
Onko muut suunnitelleet matkoja pienen vauvan kanssa ensi talvelle???

Nyt lapsille ruokaa ja kahvinkeittoon :wave:

kleopatra ja melkein 18 täynnä, kai...
 
Painajaisista vielä, mä nään joka yö melkeen jotain kamalaa unta! Liittyy useimmiten mieheen tai vauvaan ja on niin todentuntuisia aina, että herään melkeen joka kerta itkuun. Viimeksi toissa yönä näin unta, ettei vauvamme tule syntymään elävänä yms. Huomaan kyllä, että useimmat omista peloista tulee myös uniin.
 
Nyt on käyty neuvolassa ja on kyllä pakko nostaa hattua meidän äitiysneuvolalle ja omalle tätille. Puhuttiin paljon mun supistuksista ja säryistä ja sanoin, että viimiseen asti toivon että vältetään saikkua. Jos saikua tulee, sille tosiaan sit joudun, että ei ole vaihtoehtoja. Tähän asti on ollut vähän semmonen tunne, että saikkua saa jos haluaa ja mulle se tuo epävarman olon...en osaa selittää. Nyt tehdään niin, että jatkan töissä pitäen taukoja, kun tuo istuminen just aiheuttaa suppareita. Sit illat pitää huilia, eli urheilu on meikän osalta pannassa. Lisäksi raskaat kauppareissut yms. Ensi viikolla on lääkäri ja arvioidaan tilanne uudestaan, katotaan kohdunsuu yms. ja näin jatketaan, ainakin reilu 20 viikolle, että nähään johtuuko kohdun ylösnoustusta lantiosta ja kasvusta. Eli seurannalla mennään. Tuntuu jotenkin että olen hyvissä käsissä ja se rauhoittaa mieltä. Lisäksi otin tänään tukivyön käyttöön ja katotaan onko sillä vaikutusta. Muuten kaikki arvot ok, painoa oli tullut +329, minkä arvasinkin kun syönyt oon niin kuin silloin kun harrastin liikuntaa tosi aktiivisesti ja nyt oon kaksi viikkoa jo vaan lepäillyt, plääh. No vauvan parhaaksi ja nyt pitää tietosesti vähän keventää ruokaa tai ainakin annoskokoja :whistle:.

Lisäksi pitää vielä oikein julkisesti kehasta miestä :) . Tänään annoin autolla vähän kosketuspintaa betonitolpasta ja takaovi meni lommoille ja maali läks...mies vaan totes, että onneksi sulle ei käynyt mitään (ja siis vauhti oli ei mitään, kun olin autokatoksessa). Ei ollut moksiskaan...jotenkin veikkaan että tää raskaus vaikutti asiaan, ei halua aiheuttaa mulle enempää stressiä, kun jo nyt stressaan noista suppareista :) .

Haleja teille, ketkä olette parisuhdeongelmien parissa. Onneksi tukea löytyy täältä ja itseäni ainakin helpottaa, kun joku muukin on ollut vastaavassa tilanteessa, eism. nyt kun oon lukenut näistä suppareista. Tokihan me nautitaan oman olon rajoissa tästä raskaudesta, onhan sen lopputulos mitä ihaninta :heart: . Katseltiin just esikoisen vauva-aikoja videolta ja tuli kyllä tippa linssiin, kun mietti että pian meillä on tuossa taas pieni käärö. Tuleva isoveikkakin on niin innoissaan, että kyynelihdin siitäkin, kuinka hän kertoo, että mitä sitten vauvalle näyttää ja kertoo. Herkillä mennään.

Mukavaa päivää kaikille ja ps. ne tulppaanit tosiaan tuo kevääntuntua kotiin, ihanaa :) :)

Permis ja Erkki 17+1
 
Mä huomaan, että mun kohtu menee kovaksi useasti päivässä. Taas tänä aamuna se nousi oikein isoksi kummuksi ja oli ihan kova. Samoin illalla sen huomaa. Mitä tämä on? Osaako kokeneemmat kertoa? Onko vakavaa vai normaalia?

Itkin eilen kun katsoin Sairaalaa ja siinä syntyi vauva. Herkillä mennään täälläkin. =)

Mandy ja nappula 19+1
 
Citilda Itse oon vaan sitä mieltä, että joko minä tai tupakointi. En halua lapselleni tupakoivaa isää. Ja mies itse vapaaehtoisesti luovutti sen askin ja sytkän mulle ja lupas olla polttelematta.

Illusia ja Emppu 17+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mandy81:
Alkuperäinen kirjoittaja heitu:
Mandy supistuksilta kuullostaa, täällä samoja tuntemuksia useinkin.
Onko tämä ihan normaalia vai pitäiskö olla yhteydessä neuvolaan?
Mulla joka raskaudessa ollut ja aina sanottu normaaleiksi, kuhan ei oo kipeitä ja menee ohi esim levossa. Voithan tietty vielä kysyä neuvolasta jos on huoli :)
 
Heippa Mandy.

Voivat olla supistuksia, jos tuntuu että masun sisältä kiristää. Kohtuhan on kuitenkin vielä kovin pieni, eikä siis koko maha supistuksissa pingotu. Tässä vaiheessa maha voi pingottua myös muista syistä varsinkin ylämasu kuulemma uudelleen synnyttäjillä on usein illalla kova pallo. Jos eivät kuitenkaan ole kivuliaita, eikä muutenkaan maha särje luulisi, että voit olla huoletta. Ota asia kuitenkin puheeksi seuraavalla neuvolakäynnillä, tai soita neuvolaan, meillä toimii hyvin tekstiviestin lähetys, vastailevat sitten kun ehtivät, mutta siis samana päivänä kummiskin. Saa mielenrauhan. Itse en ollut huolissani ennen kuin mukaan tulivat kivut, mahassa kuulemma esim. suolisto etsii paikkaansa ja voi aiheuttaa kaikenmoisia milenkiintoisia tuntemuksia. Luota vaistoosi, jos sinusta tuntuu että ei ole normaalia ota yhteyttä.

Mie en oo vielä ees uskaltanut katsoa noita synnytyksiä, viimeksi kun katsoin sain paniikkikohtauksen (ennen raskautta). Jäi vähän traumoja synnytyksestä ja olin varma, että en siihen enää kykene. Nyt kuitenkin raskauden edetessä pelot on vähän hälvennyt, pääasia että saadaan vauva terveenä vimosille viikoille asti. Voipi olla, että pelkopoli silti vielä kutsuu, mutta sitä en vielä murehdi :)
 
Joo heitu kyllä mullakin alkaa jo siinä rajoilla oleen, että koko masu pingottuu, riippuu niin juuri kohdun noususta. Jos on vielä kovin lantiossa voi olla, että ei vielä koko masu kovetu, vaikka supisteliskin. Neuvolassa tähdensivät tätä, jotta osaa erottaa supistukset. Joskin minulla ei niissä paljoa epäselvyyttä ole :(
 
Mulla näyttää pingoittuvan tuohon navan kohdalle asti. Ei ylemmäs. Noh, pitää kysellä ens viikolla neuvolassa lisää. Uskon, että kaikki on hyvin, kun pieni potkunyrkkeilijä muistuttaa itsestään vähän väliä. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja permis:
Mutta vielä pitää hehkuttaa, että tänään ollut tän tukivyön kanssa parempi olla. Toivottavasti en liian aikasin iloitse :) Mutta tänään hyvä päivä ja energinen olo, näistä pitää nauttia :) :)
Hei onko tuo tukivyö hyvä? Auttaako selkäkipuihin esim? Mulla myös rasituksesta tulee usein noita supistuksia ja välillä säikähtää, kun on hieman kipeitäkin.
 
En ole ehtinyt viikkoon kirjoitella mitään.. :( Luin nyt työaikana kirjoituksenne, jatkossa koitan olla vähän aktiivisempi! :)

Outiko; mustakin tuntuu, että nyt kun vihdoin tämä kaksos-massuni on kasvanut pari senttiä ja painoa tullut vajaa 2kg, niin reidet ja takamus on jopa hieman kaventuneet (vaikka lähtöpainokin mulla oli lievästi alipainon puolella).. Mutta ehtiihän sitä tässä vielä hyvin kerätä rasvavarastoa ja levitä joka ilmansuuntaan.. :p Nyt siis 167cm ja melkein 52kg.

Rimprenssa; me luetaan miehen kanssa joka sunnuntai seuraavan viikon "kuvaus" netistä vau.fi-sivulta (Raskaus viikko viikolta), samat jutut on tosiaan neuvolasta saadussa opuksessa! Mies nyt vaan on sellanen tietokone-ihminen, että netistä kaikki tieto ensisijaisesti etsitään.. :D

Kesälomista; kaksosraskaudestahan suositellaan jäämään sairaslomalle 26.viikolla (se on mulla jo toukokuun puolivälissä, ajatus sairasloman tarpeesta tuntuu tämän minimassun kanssa vielä tosi oudolta..). Neuvolantäti ja lääkäri sanoivat molemmat, että ei missään nimessä kannata "tuhlata" kesälomaa, kun saan automaattisesti sairasloman äitiysloman alkamiseen asti -> voin sitten pitää kesälomani äitiysloman/vanhempainloman jälkeen. Tai ottaa rahana, jos jään hoitovapaalle ja jos rahana otto työnantajalle ok (meillä pitäisi kyllä onnistua). Jään siis sihteerin työstäni viimeistään kesäkuun alussa sairaslomalle ja sitten heinäkuun puolivälin jälkeen äitiyslomalle, ellen ole jo siihen mennessä synnyttänyt.. :eek: Olen siis ehkä väärässä pinossa, kun todennäköisesti kaksoset syntyvät tai leikataan kuukautta ennen laskettua aikaa, eli heinäkuun puolella..

Lemmikeistä; meillä on vanha persialaisnarttu (täyttää seuraavaksi 16v), joka ei mielestäni ole muuttunut raskauteni aikana. Sillä ei itsellä ole ollut pentuja koskaan.

Mielialoista ja painajaisista/unista; olo on ollut koko raskauden ajan tosi levollinen, ei ole tullut hormonimyrskyjä eikä mitään muutakaan puolison tai muiden läheisten kannalta "ikävää".. Tai itseasiassa näin kyllä parina yönä surullista unta; tyyliin joku näytti unessa mulle valokuvaa mun 2,5v sitten kuolleesta vanhasta ponistani -> aloin unessa itkeä ja heräsin siihen, että itkin oikeastikkin.. :( Varsinaisilta painajaisilta olen välttynyt.

Tarvikkeista; oon surffaillut netissä, muttei olla vielä ostettu mitään. Kaksosvaunut ja mahdollisesti muitakin tarvikkeita ostetaan Noormarkusta Oraselista, kun ihan vieressä asustellaan. Nettikauppakin niiltä löytyy. On sitten ainakin edes osittain kotimaista tavaraa (mm. vaunujen kangasosat tehdään täällä.). Pinnasänkyä katselin Iskun sivuilta (kotimainen Möhkö-sarja). :) Ootellaan joko 20. viikon rakenneultraan tai 24.viikon 4D-ultraan, jolloin sukupuolet viimeistään varmistuu ja voi sitten senkin perusteella valita kuosien sävyjä jne.

Tietääkö kukaan, valmistetaanko Suomessa vauvojen hoitopöytiä?

Entäs tiedättekö, onko tarjolla kotimaisia tukivöitä? Patricialla on kai joskus ollut..?


Ja syvimmät osanottoni EjaV:lle.. Sylintäydeltä halauksia ja jaksamista teille!!

Ja voimia myös kaikille, joilla on parisuhteessa ongelmia..!

 
Tukivyöstä Teen istumatyötä ja olen miettinyt tuota tukivyötä. Alaselkä alkaa olla jo sen verran kipee työpäivän päätteeks :( Toisaalta mietin, et sekin vois auttaa jos hankkis työtuoliin sellasen "alaselkätuen". Työnantaja senkin kuitenkin maksais.

Kohdunpohjan korkeudesta Millasia mittoja teillä on? Mulla oli tosiaan tänään neuvolassa 20,5cm eli se on vähän normaalin yläpuolella... Kuulema tasottuu sitten jossain vaiheessa.

Outiko 19+6
 
Heippistä vain..

Suppareita tälläkin ollut jo n.2-3 vikkoa..nyt ne jo tuntuu ihan selkeinä supistuksina tai siis harkkasuppareitahan ne toivottavasti on kun eivät sen kummemin kipeää tee..kiristää vaan inhottavasti.

Tukivyötä voin suositella lämpimästi ! Mulla on Anitan 2 tukivyötä ja molemmat on aivan mahtavia tai siis sama vyö mutta mustana ja valkoisena. :) Auttaa kummasti selän vaivoihin.

Kohdunpohjan korkeutta ei oo mulla vielä mitattu mutta esikoisesta huiteli ihan kokoajan yli käyrien ja siksi mä pääsinkin kokoarvioon kun arveltiin neidin olevan iso, ja aikas iso olikin 4040g :) toki ei ihan vedä vertoja serkun pojille jotka kaikki 3 on painanut syntyessään 5kg! Viimeisin 5012g ja 55cm :) ja alakautta on tulluna.

Nopeat vastaukset taas kun töissä olen ja kotona en jaksa enää koneelle raahautua.. Pahoittelut kun en ole ollut niin aktiivisena..väsy alkanut taas painaa..oiskohan hemppa laskussaan :(

Starre ja Hippunen 18+6
 

Yhteistyössä