~~ Elokuun 2013 Ihmeet heinäkuussa ~~

Ja viikko 35 poksuu;)
Eilen kävimme tutustumassa synnärille ja olihan se ihana paikka, verrattuna NKL:n synnäriin. Kaikki kolme edellistä olen siis synnyttänyt naikkarilla kilpirauhasen vuoksi, mutta nyt kun naikkari on remontissa valittiin uusi sairaala. Ajatelkaa, siis minua kolmen lapsen synnyttänyttä äitiä jännitti yhtä paljon kuin ensimmäisen kerran kun tutustuttiin sairaalaan, supistelujakin tuli ja vauva mylläsi masussa koko kierroksen ajan: ) Taisi pikkuinen vaistota äidin mielentilan.
Osaston puolella näimme kolme vastasyntynyttä, ja voi elämä kun ne oli ihania!!!! Tahtoo pian oman nyytin...
Mies lähtee hakemaan lapsia tänään mummolasta 350km päästä ja tällä mammalla on hetkinen aikaa hengähtää ilman muuta poppoota, ihanaa viikonloppua kaikille!

Kerttu ja sintti rv35
 
Huomenta!

Supistelu-asiaa
Hassua, että vaikka olen jo kerran synnyttänyt, en enää muista miltä ne "oikeat" supistukset tuntuvat, siis silloin kun synnytys on alkamassa.. kylähän ne loppuvaiheen supsitukset erottaa!!
tiesin kyllä heti mitä ne oikeat olivat, sitten kun ne alkoivat, mutta en enää osaa erottaa niitä näistä harjoitussupistuksista.
Eilen supisteli koko ltapäivän ja illan omasta mielestäni vähän kovempaa, koska kauppareissukin meni etanavauhtia ja pieninkin kumartelu vihloi ihan hulluna alapäähän.. mutta samalla vauvan vääntely ja kääntely (vauva on todella kova venyttelemään joka suuntaan) tuntuu myös välillä niin kipeältä ettei erota onko supistus vai pelkkä "vauvan punnerrus".
Viime synnytys alkoi vesienmenolla, joten ajattelen että sitten kun vedet menee synnytys on käynnissä, ennen sitä en osaa kuvitella että tietäisin mitkä ovat oikeita supsituksia, koska itselläni harjoitussupistuksia tulee melkein joka päivä ja välillä ne kestävät noin 6 tuntia ja tulee säännöllisesti, eikä häviä levossa!
Odotan mielenkiinnolla maanantain neuvolalääkäriä, kun saa tietää että onko nämä tehneet mitään! :D
 
  • Tykkää
Reactions: tieti
Onneks muillaki on vaikeuksia erottaa toisistaan suppareita ja vauvan liikkeitä, jotka tekee kipeetä. Eilen en saanu nukuttua ku vasta joskus puolen yön jälkeen ku vihlo niin kivasti, välillä aiva lyhyt vihlasu, mut välillä kesti kauanki ennenkö hellitti. Tätä oli parisen tuntia.

Kiva ku Catidanki vauva oli päättänyt itse kääntyä pää alaspäin. :)

Mulle on iskeny aiva kaamee makeenhimo. Varsinki suklaata tekis mieli, vaikka oon sille allerginen... Pitäs saada pidettyä ittensä kurissa, kun ei nuo sokeriarvot oikein tykkää hyvää, jos syö karkkia tms...

Täällä kans ootellaan mielenkiinnolla tiistaista äitipolikäyntiä, kuinka on supparit vaikuttanu... Viime raskaudes oli aika just samoille päiville (35+5), hauska verrata tuloksia esikonki aikasiin. Silloin olin sentin auki ja paikat vähän pehmentyny, eikä silloin ees supistellu. Eli ihme jos ei oo mitää tapahtunu... :D
 
  • Tykkää
Reactions: Pimatsu95
Jeeesss!! Esikoinen nukahti päikkäreille :D Huomattavasti mukavampi ilta tulossa!
Makeanhimo ollut aivan hirveä kokoajan ja pahentuu vain :/
Mietinkin sitä että kuinka paljon vauva kerää itselleen painoa jos vähän herkuttelee päivisin, mutta muuten syö terveellisesti ja liikkuu itse paljon?!
Hienoa että Catidan vauva oli kääntynyt =)

Löysin tuon masukuva ketjun äsken ja oli kiva käydä kurkkaamassa muiden masuja :) lisäsin myös omani sinne!

Hyvää viikonloppua kaikille!

Pimatsu 35+6
 
Hei pitkästä aikaa! Täällä onkin tapahtunut vaikka mitä :)

Onnittelut teille kaikille nyytin saaneille! :heart:

Me tulimme reissusta keskiviikko iltana ja vähän alkoi puolessa matkassa tuskastuttaa jo autossa istuminen. Onneksi ei ollut mitään suoraa yksitoikkoista moottoritietä vaan ihanan vaihtelevia maisemia ja mutkitteleva moottoritie :D En itse ajanut 900km matkasta kun varmaan kolmasosan tullessa. Mutta telttailu meren rannalla oli ihanaa vaihtelua tänne kaupungin kuumuuteen. Ainoastaan päivittäinen esikoisen kanssa joka asiasta vääntäminen oli rasittavaa. Hänellä on ilmeisesti joku pysyvä uhmaikä, kun tuntuu että se on jatkunut jo viimeiset kolme vuotta... Jos oltiin menossa rannalla niin olisi pitänyt päästä uima-altaille ja toisin päin. Ikinä ei ollut hyvä ja koko ajan piti ärsyttää pikkuveljeä. No toivottavasti tilanne tästä vähitellen rauhoittuu loman aikana, kun tottuvat taas enemmän leikkimään yhdessä tai muuten en tiedä miten aion selvitä, jos vauva aikoo pysyä masussa laskettuun aikaan asti.

Makeanhimo vaivaa täälläkin ja on vaivannut lähes koko raskauden ajan.

Helteet ovat nyt siirtyneet siis tänne keski-Eurooppaan ja aika tukalalta tuntuu, kun sisällä on 27 astetta ja ulkona jonkun verran enemmän. Eilen oli gyneaika ja kaikki oli vauvalla kunnossa. Raivotarjonnassa köllötellyt jo pidemmän aikaa, kohdun suuta jäljellä ja kiinteä eli ei pienintäkään merkkiä, että olisi tulossa ennen elokuun loppua tai syyskuun alkua... Jalat on turvoksissa ja vaikka se nyt ei kuulemma näytä siltä niin en ole mitään kenkiä saanut mahtumaan jalkaan enää moneen kuukauteen. Gynen mielestä minun pitäisi lähettää lapset kesäksi mummolaan hoitoon ettei tarvitse huolehtia hoitajasta sitten kun synnytys koittaa. Ehkä siinä tapauksessa, jos mun vanhemmat olisivat vähän nuorempia ja muksut voisivat molemmat matkustaa yksin niin toimisi.

Tsemppiä teille, joilla vielä vauva perätilassa ja käännösyritys edessä! Samoin teille, jotka jo kärvistelette supisteluiden kanssa lähtökuopissa. Mä olen kanssa täällä varmaan elokuun loppuun asti yksinäni juttelemassa.

- Saini ja pikkuhukka 34+1
 
O joi. Täällähän oli jänniä uutisia - tsemppiä pikkuneloselle.
Ja onnittelut samalla Mussukalle nyytistä :)

Täällä vaan odotellaan. Huomenna 38+0. Mitään merkkejä pikkuisen tulosta ei vielä näkyvillä.
Torstaina käytiin neuvolassa. Sielläkään ei juuri ihmeitä. Verenpaineet oli vähän koholla (verrattuna omiin aikaisempiin lukemiini), täytyy kotona niitä seurailla. Sf-mitta 32, joten tasaisesti kasvaa. Painoarviota en missään vaiheessa ole saanut, kun omassa neuvolassa ei ole ultraa. Käyrän ja tunnustelun perusteella n. 3,5 kiloa voisi olla LA:na. Tarjonta edelleen rt, mutta kiinnittynyt ei vieläkään. No, eiköhän se sieltä laskeudu, viimeistään synnytyksessä.
Sairaalakassia en vieläkään ole saanut aikaiseksi pakata. Ehkä pitäisi - tiedä vaikka sillä olisi joku alitajuntainen vaikutus ;)

iips ja Pyllerö 37+6
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Oi ihanaa, jokohan PikkuNelosella on nyytti kainalossa?

Ollaan oltu esikon kans kaksin kotona aamusta asti ku mies lähti ylitöihin, ei mitää tietoo koska tulee... Ihme ja kumma, oon saanu silti jotain aikaseks. Kaupassa käytiin ja onneksi jakso sen aikaa kiltisti, niin sain etittyä synttärilahjan kaverin muksulle. Kortin unohdin, mut sen saa vaikka tuosta lähikioskista... Sitte vielä sain järjestettyä vauvalle vaatteet valmiiks koreihin mitkä ostin hoitopöydän alle, nyt kun sais sen hoitopöydän oikiaan paikkaan, niin voisin täyttää sen ainaki osittain... voi olla parempi etten kaikkia tuo siihen vielä niin ei esikko kerkiä niin montaa kertaa kiskoo niitä lattialle... =)

Mut nyt on hyvä mieli kun sai jotain tehtyäki... :)
 
Mä sain tänään piiiiitkästä aikaa aikaiseksi käydä uimahallissa. Uiminen tuntu oikein hyvältä, vaikka uikkareiden saaminen päälle olikin pienen tuskailun takana :D

Muuten tänään on ollu laiskottelupäivä, kun mieskin lähti reissuun. Mua kyllä vähän hirvittää millasta vauva-arjesta tulee, kun olen niin saamaton tekemään mitään jos ei ole "pakko". Tarkotan, että jos on vapaapäivä eikä oo mitään menoa niin saattaa mennä vaikka iltapäivään ennen kuin saan edes vaatteet päälleni, saati että ryhtyisin mihinkään kotitöihin tai muuhun järkevään. Täytyy varmaan vaan heti lähteä kaikenlaisiin vauvapiireihin ja -harrastuksiin, että on jotain aikataulutettua ohjelmaa ja syy lähteä ulos neljän seinän sisältä. Tarjontaa täällä kaupungissa onneksi riittää.
 
Paljon paljon onnea kaikille vauvautuneille :heart:

ja ehtoota vaan pitkästä aikaa :)
Raskaus on sujunut hyvin, kaksi kertaa ollaan jouduttu käymään svolla reiska kuukausi takaperin, mutta "turhia" hälyjä ovat olleet. Paikat olleet hyvin kiinni jne.
Kieltämättä ei malttaisi odottaa enää yhtään! Nyt kaksi päivää olen raivolla laitellut huonetta kuntoon, jopa petivaatteetkin pinnasänkyyn paikoilleen ja kotiintuloa varten vauvalle vaatteet valittu :D ..mies kattelee mun touhuja ihan, että eiii vielä!
Ei kyllä mitään tuntemuksia ole oikein ollutkaan. Normaaleja liitoskipuja ja muuta kremppaa sitäkin enemmän.
Keskiviikkona on neuvola ja neuvolalääkäri niin näkee onko paikat yhtään menny etiäpäin.
Viimeisimmällä kontrollikäynnillä äippäpolilla vaavi oli perätilassa ja tuntuu, että on edelleen... : / keskiviikkona kai sekin selvinnee..

Nyt painelen nukkumaan ja lupaan jatkaa teidän ahkerampien kirjoittelijoiden kyttäilyä entistä tiiviimmin, ihanaa, kohta kaikilla omat nyytit sylissä <3 <3
öitä!

LadyMoon ja masukki 36+0 POKS! =)
 
  • Tykkää
Reactions: iips
35+0 (tai nyt jo 35+1) poks.

Kolotusta, jomotusta ja muuta sellaista edelleen kärsitään täällä. Saa nähdä pääsenkö aamulla sängystä ylös kun tänään tuli mattopyykillä käytyä ja sitä rataa. (Mitä enempi teen, sitä kipeämpi ja jäykempi olen seuraavana päivänä...) Saunassa olen käynyt pe ja la ja ma olisi taas lenkkisaunaan tarkoitus mennä, josko se lämpö jotenkin rentouttaisi ja auttaisi noiden kipujen kanssa. Ihan perus liitoskipuja ja sitten jotain ihan tuossa masun alapuolella, häpyluun yläpuolella.. + kaikenmaailman juilimiset kun pienokainen puskee jatkuvasti alaspäin ja suorastaan kaivautuu ulos nivusista :) valivalivali... panadolia on vedelty taas muutamana iltana.

Isosti onnea pikkuneloselle <3 !!

Jotkut on käyneet nyt niissä tutustumiskäynneillä sairaalassa? Mulle ei neuvolassa ole täti puhunut halaistua sanaakaan koko asiasta (enkä ole itsekään kyllä muistanut kysellä), luultavasti koska olen jo toisella kierroksella. Esikoisen kävin kuitenkin pyöräyttämässä naistenklinikalla niin siltä kannalta kun on menossa eri sairaalaan olen vähän miettinyt, että olisikohan tuolla kuitenkin pitänyt käydä tälläkin kertaa...? Siellä varmaan olisi kuullut paremmin noista järjestelyistä mitä siellä kättärillä nyt oikeasti on menossa, kun taisi rakenneultrassa se kätilö (?) sanoa, että siellä on nyt kaksi synnytysosastoa (kertovat vissiin kuitenkin puhelimessa minne pitää saapua sitten kun tositoimissa ollaan?) ja erityisesti vähän kiinnostaisi minkälaisia huoneita siellä synnyttäneiden osastoilla on? (= Monenko hengen kanssa voi joutua sen huoneen jakamaan? Onko kaikissa huoneissa omat vessat/suihkut vai onko niitä vaan käytävillä? Onko perhehuoneita olemassakaan? jne) Jos joku tietää jotain niin kertokaa ihmeessä.. :) Eipä mulla sinänsä muuta, kaiken näkee sitten kun lähtee synnyttämäänkin jne että eipä tuo mikään pakollinen ole kuitenkaan.

Toivon vaan ettei tarvitsisi kauhean kauaa olla siellä sairaalassa synnytyksen jälkeen ja pääsisi sitten pikaisesti kotiin toipumaan. Tuntemattomassa paikassa on niin kamalaa olla, varsinkin jos siellä joudun olemaan "yksin" (eli kaksin vauvan kanssa) ja jos pääsen liikkumaan yhtä huonosti kuin esikon synnytyksen jälkeen (= tarvitsin apua ihan kaikessa, koska liikkuminen ei onnistunut juuri mitenkään, saati vauvan kantaminen tmv.) Mielummin olisin kotona miehen passattavana kuin riippuvainen ties minkä mielisten, vaihtuvien hoitajien avusta 24/7 joista jokaiselle joutuu uudestaan aina selittämään miksi en voi käydä yksin/ilman apua vessassa tmv... :/ Miten mä sitä vauvaa siellä hoidan jos en saa nostettua sitä vierestä kehtoon(/toisin päin) enkä pääse ylös sängystä ilman apua enkä mitään!? En saanut viimeksi edes kylkeä käännettyä.. Mies voi varmaan päivisin olla siellä apuna (kai?), mutta yöllä joudun rimputtelemaan kelloa joka asiasta.. Voi luoja mä toivon, että tällä kertaa jotenkin mystisesti en ole yhtä "tuhoutunut" kuin viime kerralla (vaikka tiedossa olis n. kilon isompi jötkäle punnattavaksi....) Paniikki iskee! Niin hienosti onnistuin tämän sulkemaan mielestäni tässä pariksi viime kuukaudeksi...
 
Synnytyskertomus noin pääpiirteittäin.Saavuttiin sairaalaan noin kello 3,kun alko supparit olla tujuja.Sairaalassa sain tylyn tuomion,koko yön sekä päivän kestävistä sään.suppareista huolimatta paikat auki vaivaiset 2,5cm ja kanavaakin sentti jäljellä! Voi että meinas itku tulla.no käyrille vain istumaan kiikkustuoliin.sitten alko vauvin sydänäänissä tulla laskuja aina supistuksessa..putosi alimmillaan 60 syke.Siinä käyrillä istuinki sit urakalla kunnes näytti et ne laskut loppu.Kävelin ja kävelin huonetta ympäri jotta synnytys edistyis.Taas käyrille ja laskut palasi.Sit kutsuttiin jo lääkäriä paikalle,ja hän ol sitä mieltä et nyt pitää saaha vauva ulos,et supistuksia ei kestä enää.Olin 7cm. Auki täs vaiheessa jo,kuuden tunnin sairaalassa olon jälkeen.Kalvot puhki,seuraavasta supparista alko ponnistuttaa ja muutaman minuutin jälkeen tyttö ulkona.Pirtee tapaus,eikä siitä tullu selvyyttä et miksne syd.äänet laski nii alas.napanuora ei ollu kietoutunu eikä muuta sellasta näkyvää.Oli rankka kokemus kun joutu pelkäämään vauvan puolesta ja vielä sekin et olin yksin,kun mies joutu lähtee kotiin isompien lasten luo.Mut nyt kaikki ok :) ja isi tulee aamusta nyt katsomaan meitä kun ei ole vielä vauvaa nähnyt :)
 
pikkuneloselle suuret onnittelut pienestä tytöstä <3

Meillä heitti eilen elämä ympäri.. vanhin poika sairastanut 5 vuotta nefroosia ja nyt on yli vuoden päivät melkeinpä kaks ollut ihan kunnossa lääkityksiä vähennetty ja sairaalahoitoa ei olla tarvittu ollenkaan! Mutta eilen aamulla sitten oltiin turvoksissa ja kunnolla ja nyt ollaan lastenosastolla sisällä. Täällä kun ei oo pojan hoitavat lääkärit täällä eikä taysissa kun ovat tietty kesälomalla niin täytyy sanoa että kyllä on ihmeellisiä ratkaisuja tehty ja kyllä huomaa että saa kaiken kertoa alusta uudelleen ja uudelleen :( mies kotona selkäkipuisena ei päässyt eilen sängystä ylös joten päivystykseen tulin kaikkien 3 lapsen kansa ja kyllä alko vituttamaan kun ensimmäinen lääkäri ei tiennyt ollenkaan mistä puhutaan ja labrahoitaja mokas pojan kokeet 6h venattiin näitten 2 harjottelijan takia :stick: noh nyt pitää odottaa täällä maanantaihin että saadaan pätevä lääkäri töihin. Lapset on hoidossa kun mies pysty edes itsestään huolehtimaan :( tää sairaalan laveri tappaaselän ja kun ollaan eristykses niin ei saada täältä huoneesta poistua!!
Mies pakenee tilannetta kun hän ei voi sietää tätä hajua, mutta mun on pakko ja sit oot viimisillään raskaana ei tässä taas ite jouda synnyttämään ... jotenkin olis toivont että olis ite ollu seuraava, mut ei nyt hoidetaan toi pikkupotilas kuntoon <3 kyllä oma maailma romahti ja pahasti kun tuli päätös että osastolle joudutaan ! Mutta onneks hoitoa saatavissa! Onneks synnäri on tossa vieressä..

Tää kuuluu meidän elämään kyllä ja ollaan totuttu tän sairauden kanssa elämään kyllä jo, mutta mielenkiintoista on tulossa kun poika saa 60mg vuorokaudessa kortidonia joka tekee siitä aivan ad/hd:n iltasin vaikea nukahtaa ja sit taas ajattelin tota koulua että millä ne pitää tota tunnilla paikallaan kun keskittymiskykybon aivan täyspyöreä 0!

Että semmosta täällä anteeksi oma napaisuus!
Jaanino 35+3
 
Kättärin tutustumiskäynnillä kerrottiin, että 2 synnytysosastoa käytössä, perhehuoneita erittäin rajoitetusti ja etupäässä enssynnyttäjille. Muut huoneet 2 hengen huoneita, suihkujen ja vessojen tilannetta en muista, käsitin jotenkin, että omat ois, mutta kai siitä selviää vaik olis käytävälläkin :) Pitää kuulemma ehdottomasti soittaa etukäteen jotta tietävät varautua ja ohjata oikeaan paikkaan.

PikkuNeloselle onnittelut pienestä pömpylästä :)

PH
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
Onnittelut PikkuNeloselle ja perheelle :) Pitkään ehditkin jo olla "lähtökuopissa", mutta tulihan se maaliviivakin lopulta.

jaanino: Oi voi, rankalta kuulostaa. Miksi teidän pitää olla eristyksissä? Toivottavasti uusi viikko tuo pätevämmät lääkärit ja paremman avun.
 
Paljon onnea PikkuNelonen tytöstä!:flower:

jaaninon perheelle tsemppiä!

Huomenna neuvola ja taas mua jännittää mitenpäin tuo Eemeli majailee, periaatteessa en oo huomannu et olis kääntyny enää mut josko yöllä...hulluks tässä tulee :D

Miina & Pörri-Eemeli 37+6
 

Yhteistyössä