{Elokuun Epelit 2012} HEINÄKUU

Hei kaikille ja hyvää heinäkuuta! :)

Jenny Kiitos uudesta pinosta. :)

Nippe Onnittelut! :flower:

Veikkaus Heinäkuussa syntyy 8 vauvelia.

Sairaalakassi Olen pikkuhiljaa pakkaillut, ettei tule kiire. Neuvolasta saadun vanhemmaksi kirjan mukaan ei tarvitse kuin neuvolakortin, omat tossut ja hygieniatarvikkeet... Varmaan sitä muutakin pakkailee, mutta esim. isä voi vauvan vaatteet tuoda myöhemmin. :) Tuolla ne on koottain luokiteltu laatikkoon. Osaa ottaa sieltä. ;)

Imetysliivit Olen käyttänyt jo, vaikka ei tarvetta periaatteessa olisi. Ostin kaarituelliset Triumphin liivit. Mukavammat kuin tavalliset rintaliivit. :)

Rintapumppu Medelan pienen käsikäyttöisen rintapumpun pakkasin sairaalakassiin. Muutama kaveri on suositellut, että hyvä olla mukana. Katsotaan sitten miten tarpeelliseksi oikeasti osoittautuu. :) En tiedä olisiko tuota tullut hankkineeksi ennen syntymää, mutta kun kaverilta sai. ;)

(.) Neuvolassa käyty jälleen maanantaina ja kaikki ok. Hemoglobiinikin oli alkanut nousta. :) Viimeksi oli 111 ja nyt 126. :) Seuraava käynti onkin kahden viikon päästä neuvolalääkärillä (synnytystapa-arvio). Sitä odotellessa. =)

Taiteilijatar ja Tättägluu 34+3
 
Ennakoivat merkit:
Mulla oli ekasta raskaudessa käytännössä melkein supistukseton raskaus, mitä nyt pari kertaa pvässä loppuaikoina tuli kovettumisia. Syntyi sitten sektiolla 40+1
Toisella kertaa alkoi supistelut jo alle rv 20, mutta olivat näitä harkkareita. Sitten alkoi rv 37 tulemaan päivittäin todella kipeitä supistuksia ja ramppasin kokoajan neuvolassa ku en tienny mitä tarkotti tää "kyllä sitten tunnistat kun on oikeita"... Nyt tiedän =) Nää kipeät supistukset alkoi, kun laskeutui kanavaan.
Mutta käytännössä katsoen mitään limatulppia tai muita merkkejä en saanut, jotta olis osannu odotella synnytystä. Limatulppa tais mennä siinä kun oli pari tuntia tullut oikeita supistuksia.

Taksit
ainakin meillä päin ottaa synnyttäjät kyytiin. Ja meiltä on pitkä matka synnyttämään, eli voivat joutua olla hätäisenkin naisen kanssa reissussa. Ja neuvoloilla voi olla ihan hyvin kaukaloita lainattavaksi, jos mies vaikka kävisi hakemassa sitten sieltä lainaan, kun tulee kotiinlähdön aika. Se voi sitten olla taksiyrittäjä kohtasta, että onko ottaa kaukaloa yrittäjän puolelta matkaan.

Kuukautisjomottelu
voi olla ihan jotain venymiskipuja. Supistuksen aikana kohtu muuttuu pinkeäksi ja veltostuu hetken kuluttua, kipeät supistukset voi sitten tuntua samalta kivulta kuin kuukautiskipu, mutta kivun tosiaan tulisi tulla vain lyhyempinä sykäyksinä, ei niinkään jatkuvana jomotuksena.
 
NP
Vti-tuntemukset. Mulla on ollut vti monta kertaa elämäni aikana, ei kuitenkaan muistaakseni koskaan raskauden aikana. Oireet on pikkuisen vaihdelleet (lähes ilman kirvelyä - kova kirvely, pissaamisen tarve kova - ei tarvetta), mutta sanoisin erottavani milloin on kyse siitä ja milloin jostain muusta. Jos asia yhtään huolettaa niin kannattaa mainita asiasta neuvolassa. Kun Ykköstä odottaessa (kahden viimeisen kk:n aikana, en muista tarkemmin) musta tuntui kuin rakkoa olis hakattu sukkapuikolla, kävin testissä th:n toiveesta, mutta tulehdusta ei ollut. Paineen tunne, joka välillä häviää, ja lirahtelut voivat olla ihan normaalia. Mut tosiaan, jos huolettaa niin testiin. :)

Imetysliivit. Mä muistelen, että mulla on jo sellaiset ja ne saavatkin riittää. Käytän yleensä vain kaarituellisia liivejä, mutta imetysliivit ovat ilman kaaritukia. Näin siksi, että tavisliivit tuntuu mukavammalta esim. nukkuessa.

Rintapumppu. Itse en ostaisi etukäteen, en ainakaan kallista. Me ostettiin semmoinen apteekista kotiutumismatkalla, koska oli selvää, että mulla on sille tarvetta. Jonkun edullisen käsikäyttöisen voisin ehkä valmiiksi ostaa, jos on semmoiset fiilikset. Saahan sen sitten myytyä, jos ei käyttöä tule.

Taksilla synnyttämään/sairaalasta kotiin. Eipä ainakaan taksikeskuksesta soitettavat taksit varmaan voi alkaa valkata asiakkaitaan, että enpäs kuljeta, kun oot synnyttämään menossa. Mutta jos joutuu taksiin turvautumaan niin kysyisin autoa varatessa, että miten pitkään sen tuleminen kestää. Päivällä saanee nopeammin kuin baarien sulkeutumisen aikaan, mikä kannattaa huomioida. Kiire ja hätä jos tule niin sitten 112. Ja itse varaisin taksin penkille jonkun suojan (esim. kertakäyttöisen vaipanvaihtoalustan tai muovitettua froteeta) siltä varalta, että lapsivesi menee, ja varsinkin jos se on jo mennyt ja valumista voi vielä tulla (+side housuun).

(Edelliseen hieman liittyen...) Olikos se niin että jos vauva ei ole kiinnittynyt ja lapsivesi menee niin matka sairaalaan pitäis tehdä vaakatasossa, ettei napanuora luiskahda ulos?

Taksi + turvakaukalo. Neuvolat ja vakuutusyhtiöt kannattaa kysyä läpi, jos haluaa lainata. Ula-takseilla ei aina välttämättä ole vauvojen turvakaukaloa vaan isommalle lapselle tarkoitettu turvaistuin. Jos käyttää tiettyä yrittäjää niin häneltähän voi tarkistaa asian suoraan.

Synnytystä enteilevät oireet. Ei Ykköstä eikä nyt Kakkosta odottaessa ole ollut (kipeitä) supistuksia. Joskus kohtu/alavatsa kramppaa, mutta se johtuu liikkumisesta/rasituksesta.

Ykköstä kun odotin niin illalla käytiin miehen kanssa iltakävelyllä. Mietittiin, että milloin syntyy ja kumpikohan se on (arveltiin tyttöä). Tästä kävelystä meni pari tuntia ja kuulin vatsasta napsahduksen. Mentiin nukkumaan. Kuulin toisen napsahduksen. Kärsin helposti nukahtamisvaikeuksista ja nytkin odottelin unta 2-3 tuntia. En ehtinyt nukahtaa, kun tunsin, että jotain valuu - lapsivesi. Onneksi ehdin vessaan, koska en ollut älynnyt laittaa muovitettua froteeta meidän sänkyyn. (Soitto ä.polille. Käskivät olla kotona "kunnes ei tunnu enää kivalta" tai jos lapsivesi muuttuu likaiseksi/epänormaaliksi.) Tästä meni ½ tuntia ja supistukset alkoi. Noin 4h supisteli (enkä tosiaankaan saanut nukuttua) ja sit oli pakko lähteä sairaalaan (poika syntyi 8h tästä). Eli ihan yllättäen mulla ainakin alkoi.
 
mimski ku lähin esikoista synnyttää niin mentiin taksilla. soitettiin normaalisti taksi osoitteeseen X, sittenku taksi oli pihassa niin kerrottiin että kätilöopistolle kiitos. eipä se mitään "en vie" sanonu :D ja jouduin varmaan viikosta 30 ravaa joka viikko kättärillä kun oli paljon supisteluja ym. ja niit selvitettiin sit useesti.. ja taksilla sit menin ja aina oli mukavia kuskeja, suurin osa mies puolisia ja mukavia jutteli/oli juttelematta jos huomasivat ettei mulla ihan juttu luista. meil oli kyl oma turvakaukalo(autoilen paljon anopin kanssa kauppaan siks oltiin hankittu) mut käsittääkseni taksifirmoilla on myös turvakaukaloita joita voi pyytää kuljetukseen mukaan tai sitten jos on mahdollista niin lainaatte sukulaisilta? :)

scarlett89 synnytyskäynnistyy joko vesien menosta tai tihenevään päin tulevista supistuksista. et jos sul ei oo tähän mennes mitään ollut niin oo onnellinen :) itse myös suht tyytyväinen et oon saanut olla näinkin pitkään rauhassa ilman niitä, tosiaan edeltävässä raskaudessa niitä tuli jo 30vk asti eikä tiedetty syytä ennen viikkoa 37-38(?).. ja oli tosi inhottavaa kun ekaa odotti ja ei tiennyt ekoilla kerroilla että mitä olis tehnyt, sai soitella aika useesti kättärille ja kysyä että mitäs nyt ku taas supistaa jnejne.. ja poika synty 40+2 et eipä ollut yliaikainen. viel tosiaan kerkee muuttuu tilanne mutta ainaki ite toivon että kun alkaa supistaa niin se tarkoittais synnytystä eikä mitään pelleilyä :D tosta limatulpasta en tiedä niinkään, kyllähän sekin jotain lähenevästä synnytyksestä kertoo mutta eikai ole mitenkään erikoista jos tulee aikaisemmin ulos ja menis viel muutamia viikkoja että oikeasti käynnistyis. kannattaa vaan lepposin mielin olla ja nauttia jos vielä hyvät olot on :) ittellä kans suht hyvä fiilis, kyllä sen huomaa kun on tullut rehkittyä mutta normaali tilassa suht seesteinen olo.

rintapumppu no mähän en ekalla kerralla ollut hankkinut sitä.. kotiutumisesta seuraavana päivänä kun maito oli oikein kunnolla noussut niin olin hieman pulassa hetken kunnes sisko kulta onneks huristeli nopeasti meille ja toi omansa lainaan. tällä kertaa ajattelin ostaa oman, vielä on kaupan hyllyssä odottelemassa, unohdin tänään nimittäin ostaa sen. ainu medelan ajattelin hankkia, siinä tulee mukana se hyväks kehuttu tuttipulloki joka jotenki on samankaltainen kuin jos rinnasta imis(?), joku täällä oli enemmänki ottanut selvää kyseisestä jutusta, en nyt vaan muista nimimerkkiä. ajattelin käsikäyttösen ostaa, en uskalla mitään moottoroitua laittaa rinnoilleni.

huomenna olis se ä-poli käynti jonka viime viikol siirsin sen oksennus episodin takia, ei onneks tosiaan ollut oksennustautia :D se vielä olis tästä puuttunut. ärsyttää se aihe miks sinne joutuu menemään (alhanen hemoglobiini) mutta sit ainaki pääsee kurkkii beibii ultrassa ja alakerta tsekataan onks vahingossakaan muutosta tapahtunut, vähän salaa toivon että olis mutta en jaksa pettyä jos kaikki on viel visusti kiinni :D aloittelin eilen tosi provosoivasti masua kohtaan lipaston muodonmuutoksen, eli eka hiekkapaprua ja sitten maalausta ja muutenki tuli huseerattua sisustus juttuja kotona, lipasto jäi kesken ja eiks se aina mee niin että kun aloittaa jonkun projektin joka olis hyvä saada valmiiks ennen vauvan syntymää niin nyt se jää sitten kesken? ;) toivottavasti ei :D tänään oli vaan niin lämmin ja kaunis päivä etten jaksanut kuluttaa sitä sisä hommiin.

joku muistaakseni sano että tuntuu että näkee vaan kokoajan joka puolella raskaana olevia. mulla oli tänään sama fiilis tuol keskustassa kävellessä ja äsken vielä rannalla, tuntu et joka toisella viltillä oli pallomaha :D muumimaailmassakin oli todella paljon paksuuntuneita liikkeellä. hassua on vielä kun kiinnittää huomiota tollaseen. sama kun alkais kattoa että onpas paljon vaalea hiuksisia liikenteessä .. kai sitä tiedostaa paremmin tollaset kun itsekin on hautomo :D

plääh tulipa sekalaista hölöpölöä, voisin suunnata viileeseen suihkuun jäähdyttelemään pääkoppaa.

eilen taidettiin poksuaki, 34!(+1) samunäiti+alex
 
Viimeksi muokattu:
Terkut kaikille ja erityisesti niille, joiden kanssa alkutaival tuli tallustettua.

Täällä tulee pojan keskeytyksestä kolmen päivän päästä jo kolme kuukautta. Toisaalta pitkä aika, toisaalta ei. Iloisempaa uutista sain tänään, sillä plussasin tuon menetyksen jälkeen ja nyt varovasti raskaana. Toivottavasti tällä kertaa päästäisiin loppuun asti.

Kaksosten odottajat huikatkaa, mitä teille kuuluu? Samoin te, joilla np-ultrassa turvotus oli yli 3mm, mitä uutisia teillä on? :)

Kilu87 ja Onni-Unelma 3+4
 
hei oikeesti.. miten paljon tota limatulppaa ihan tosissaan voi tulla? :confused: taas tänään koko päivän tullu.. joka vessareissulla on jääny kellertävä pitkä paksu limamato vessapaperiin. (anteeks nyt :D) sitä on ny tullu jo päälle 1.5dl? aamulla jomotteli lantioo taas, ja tänään on supistellu aika ahkeraan, mut ei oo silleen sattunu kuitenka. välillä pikkusen, muttei pahemmin. hitto soikoon että tää on ärsyttävää! :kieh: tuntuu välillä tommosta ihmeellistä vihlontaa jonnekin tonne kohdunsuulle.. tietääkö kukaan mistä se vois johtua? :O

emilien ja pikkunen 34+6 :heart:
 
Huomenta!
Kilulle ihan hurjan kovat tsempitykset että nyt kaikki menee nappiin! Onnea plussasta ja hyvää onnentuulta oikein hurja hurjan paljon!

Täällä kävästy neuvolassa, eipä ihmeitä siellä. Vajaat 2kg painoa tullu ekasta neuvolasta eli samoissa on keikkunu kokolailla raskauden ajan. Vilkas ipana vatsassa, poikittain tykkää köllötellä (joka nyt ei ole yllätys kun tunteehan vauvan tossa kokoajan :D) ja paineet sun muut ok. Turvotustakaan ei ole vielä yhtään, mikä on kyllä ihme kun en juurikaan muista juoda päivisin ja juoksen liikkeellä ipanoiden kanssa kokoajan. Kolmen viikon päästä seuraava neuvola, joka lienee sitten viimeinen kun siitä on niin lyhyt aika (kaiketi) leikkauspäivään. Ensi viikolla siis synnytyspäivää mennään valkkaamaan ja tsekataan mimmonen kirppu tuolla masussa asustaa. Neuvolan tätsäkin oli sitä mieltä (oli joku sijainen) että aika pikkunen siellä majailee ja hyvin tuntus olevan tilaa liikuskella, ja vettäkin on vielä reilusti missä heijata itteensä ympyrää.

Imetysliiveistä: mulla oli esikoisen imetyksen aikana useammat kaarituelliset ja sain monta rintatulehdusta, ne siis painoi jotenkin niitä rauhasia. Vaikka siis olin ihan liiviliikkeestä ostanut ne, niin kakkosen kohdalla siirryin suoraan pehmoliiveihin ja moiset tulehdukset oli täysin historiaa. Kannatan siis ainakin isompirintaisille niitä pehmosia, se rintatulehdus on yhtä helv***iä. :mad:
Pitäis ostaa yhdet uudet, parit vanhat löytyykin mutta on aika kovin käytetyt. :D Ja yhden uuden imetyspaidan (boob) meinasin kans investoida, siis näin etukäteen. Ne on niin mukavia et vaikkei imetys onnistuisi niin tulee kyllä pidettyä alkuaikoina. Te, jotka olette menossa leikkuriin (ja miksei muutkin) niin kantsii myös ottaa kokoa suuremmat pehmoset alkkapökät sairaalaan (semmoset saumattomat tylsät mummo-alkkarit) jos ei halua verkkohousuissa kuleksia. Mä ite ainakin meinaan vaihtaa heti kun vaan olo sallii, omat housut jalkaan. Ja niitä isoja imusiteitä tarvii kyllä kans, jälkivuoto on reipasta myös sektion jälkeen ;)
Sit esikoista odottaville, multa oli menny ekaa odottaessa ihan ohitte se maidonnousuun liittyvä kipu-jutustelu. Se teki törkeen kipeetä, kuumekin nous hetkellisesti ja jestas että rinnat oli kipeet kun niihin nous maito. Toisen lapsen kohdalla se oli jo paaaaljon vähäisempää se kipu, mut jälkisupparit sitten olikin jotain uskomatonta...uagh, ja ne kuulemma pahenee mitä enemmän lapsia on maailmaan saattanu.

Mutta tämmösillä mietteillä, pikkuhiljaa pitäis sairaalakamoja ja vauvan kamoja kai alkaa kattelemaan, pari koneellista olen pienimpiä vaatteita kyllä pessy ja silittäny valmiiksi mutta muuten kaikki on vielä tekemättä, mutta onneks suurin osa kamoista on jo hankittuna. Turvakaukalo on vielä vähän auki et pitääkö kaupasta kipasta vai saadaanko tuttavilta ostettua niiden vuoden vanha, oman vanhan pistin jo kiertoon kun se alkoi olemaan jo niin vanha...

Mutta tämmöstä, äitiys"loma" se alkoi täälläkin, vaikkei eroa huomaa :D

runttis ja toukka 35+0 neuvolakortin mukaan
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Niin ja Emilien, oletan että sun kroppa pikkuhiljaa valmistautuu synnytykseen. Edellisessä odotuksessa oli kans muutama odottaja, joilta tulppaa tuli hirveeesti monta viikkoa, mut synnytys oli ihan normaalissa ajassa kuitenkin :) Ja vihlonnat ja aika tiheätkin kivuttomat supparit kyllä kuuluu jo nyt asiaan, onhan sitä kuormaa tossa kannettavana. Ja alapää on vielä enemmän kovilla jos vauva on jo pää alaspäin ;)
 
Täälläkin poksuttiin 35 eilen, ja alkoi virallinen äitiysloma.

Rintapumppu Mulle oli todella tarpeellinen esikoisen kanssa. Sillä nostatin maitoa ja helpotin oloa yöllä kun vauvaa kiinnosti nukkuminen enemmän kuin syöminen. Mulla on Ainun vanha käsikäyttöinen sekä se paristokäyttöinen, joskin ite sain enemmän maitoa pumpattua käsikäyttöisellä.

Synnytyksen oireista Nämähän taitaa olla kuitenkin tosi yksilöllisiä. Itsellä esikoinen rupesi syntymään 41 + 5, tuli ensin limatulppaa ja sitten valvottiin pari yötä kipeiden supistusten kanssa jotka aina loppuivat. Lopulta 42+0 syntyi käynnistyspäivänä mutta itsekseen. Toivon vähän nopeampaa prosessia tällä kertaa kyllä, koska tuo monen päivän prosessi vei mehut aika tehokkaasti ja kohtukaan ei jaksanut supistella synnytyksen loppuun asti.

ON Päätä särkee nyt neljättä päivää. Alkoi iskeä huoli raskausmyrkytyksestä. Joten tänään pitää verenpaineet tarkistaa kunhan mies saapuu töistä ja pääsen autolla neuvolaan. Ei ole mukavaa yhtään kun on ihan vetämätön olo koko ajan ja esikoisen kanssa pitäisi jaksaa. Lievästi huono omatunto kun odottaa isiä kotiin saapuvaksi, joka jaksaa sitten lähteä pyörälenkille yms. Onneksi ei ole enää kauhean pitkä aika ja mieskin aloittaa loman tänään.
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Lonkkakivut Onko muita joilla nämä pahenee varsinkin öisin? Päivisin on kävely ihan siedettävää ja aamuisin ei tunnu kipua enää juuri ollenkaan mutta koko yö menee aivan harakoille jäätävien kipujen kanssa.
Täällä tekee asennonvaihtaminen niin kipeää että melkein itken itseni uneen. Lonkka rutisee liitoksistaan. Rusahti jo niin pahasti että luulin sen menevän sijoiltaan. :D
Auttaako noihin lonkkavaivoihin jokin? Tukivyöt? Venyttely? Hieronta? Lenkkeily?
En tiedä miten hiivatissa näistä selvitään vielä tuo 7 viikkoa, kun pahenevat koko ajan.
Kylläpä olen aikasemmin turhasta kivusta valitellutkin, nyt nimittäin sattuu ja oikeasti.

Mieskin sai hyllyt valmiiksi lastenhuoneeseen, nyt voipi huokaista. :) Kaikki tavarat saa paikoilleen. Tänään lähtään varmaan viimeistä kertaa ostoksille, katsotaan mitä matkaan tarttuu..
 
Moikkelis!

Kilulle paljon onnea ja hyviä tuulia! Meillä oli siis tämä yli 3mm nt, edelleenkään ei ole havaittu mitään poikkeavaa, poika kasvaa keskikäyrän tuntumassa, on hyvin vilkas ja harjoittelee hengittämistä päivittäin voimakkaasti hikkaamisen lisäksi. Tuohon tosin saattaa vaikuttaa ne annetut kortisonit rv 32.

Neuvolasta kuulumisia.. Ensimmäinen viikko, kun paino ei ole noussut tippaakaan :D Johan tuota on 18kg tullutkin : /, tosin lähtö BMI oli 18,5. Hemoglobiini on vihdoin korjaantunu jopa 132. Sf-mitta pysynyt 31, tähän syynä se, että vauva on jo laskeutunut ja kiinnittynyt! Tässä sitä siis ootellaan lähtöä aika tiiviisti, on jo sen verran tukala olokin. Vielä kaks viikkoo kun kestäs niin ois täysaikanen, sit vois lähtä vaikka maratonille että käynnistyis! Tuntuu kamalalta, miten kovasti haluais jo kaverin ulkoistaa. Joka päivä on hyödyksi, mutta en usko, että mitään ongelmia kummemmin olisi, jos nyt tulisi.

Lonkkasäryt on jotain aivan käsittämätöntä, tässä ykskin päivä nukahdin kyljelleen 1g panadolin voimin ja herätessä aivan ### kivut molemmissa lonkissa. Piti oikein huutaa kun itsensä ylös hilasi (lääkityksestä huolimatta), onneksi liikkeessä helpottaa. Surusilmät Mulla vaivaa päivin ja öin, kun suurimman osan aikaa sängyssä vietän. Yöllä toki pahenee sen vuoksi, että ei herää ajoissa vaihtamaan kylkeä (väh. 30 min välein) ja sit ei auta kun nousta kävelemään. Nyt oon sit joutunu nukkumaan ohjeistuksen vastasesti selällään, että saisi edes vähän levättyä. Iso tyyny reisien alla heti pepun tuntumassa helpottaa myös, nukun nyt kyljeelläänkin siten, että jalat on sikiöasennossa tyynyn päällä. Itse oon miettiny, että kivut johtuu tuosta laskeutumisesta, että painaa jotain hermoja tms. Muutoinkin liikkuminen alkaa olla jo vähän väkinäistä, kun kersa on niin alhaalla, tekis niin mieli puuhailla pihalla, mutta kipeää tekee vähästäkin.

Supistuksia täällä on harjoitusten muodossa päivittäin epäsäännöllisesti ja välillä kipeämmin. Su käytiin 20min kävelyllä kun kaatuu nämä seinät päälle, siitä seuraksena ma n. 40 supparia onneksi täysin epäsäännöllisinä ja suurin osa täysin kivuttomana. Saman lenkin jälkeen huomasin tulleen kamalat raskausarvet alavatsaan, onhan noita jo odoteltu! Limatulppaa odottelen, luulisi sen jo näillä puserruksilla pikkuhiljaa tulevan. Ens viikolla ois viimonen lääkärineuvola, sittenhän sen tietää onko yhtään mitään tapahtunut.

Imetysliivit yhdet ostin jo melko aikaisin, eli eihän ne mene päälle enää millään ilveellä.. Pari löysää toppiliiviä olen ostanut, kun tuntui osastolla hyvältä, jospa ne sit toimis imetyksessäkin ees sen verran, että ehtis oikeen kokoisia liivejä ostamaan sit kotiuduttua. Osaston huonetoveri (3. ja 4. tulossa jos ei jo tullut) kehuskeli ihan Halpa-Hallin liivejä, pitää varmaan käydä niitäkin katsomassa kun ei haluaisi hirveästi rahaa käyttää.

Miumau ja poitsu 35+1
 
Viimeksi muokattu:
Imetysliiveistä Tilasin liivit tuolta -> MaMidea Mun mielestä ei liian kalliita ja toimitus tuli 2 päivässä. Tilasin kaarituettomat ja on kyllä mukavat päällä. Otin koon sen mukaan että on vielä kasvuvaraa, jos vaikka vielä kasvaa kun maito nousee :)

Ninzi & Tyllerö 35+0
 
Mitäs mammat, meinaatteko ostaa imetystyynyn - tai onko teillä suosituksia edellisten imetysten ajalta? Tuntuu jakavan mielipiteitä. Haaveileen Doomoo Soft Isosta imetystyynystä jota kaverini ylisti. Sen hinta on noin 80 euroa joten pitää harkita. Siitä kun saisi kuulemma tukea nukkumiseen lonkkiin/mahan alle jo nyt loppuaikoina, sitten imetystä helpottamaan ja vielä tueksi/ pehmusteeksi sänkyyn vauvan viereen.

Imetysliivit: Aattelin tilata yhden imetystopin M-kokoa jolla pääsen alkuun. Tissit on tosiaan kokoa iso A, ja eivät ole kasvaneet. Joten JOS maito nousee ja pääsen imettämään niin epäilen että kokokin vielä kasvaisi ja liivit on parempi ostaa vasta sitten.

Penni ja pikkunen 34+5
 
Kilulle Isosti onnea ja halauksia ja tsemppiä, että tällä kertaa kaikki menisi hyvin!! :heart:

Imetysliivit Mä tilasin kans MaMideasta parit kaarettomat, toiset on ollu jo käytössä yöllä nukkuessa. Ei voi kuvitellakaan käyttävänsä kaaria, kun tuntuu välillä et haluis olla vaan ilman mitään liivejä :D

Tyynyä mäkin mietin, mut tulin siihen tulokseen et enköhän mä pärjää läjällä normaaleja tyynyjä.

Lonkkakivut, supistukset jne kivut/säryt loistavat edelleen poissaolollaan. Oonko mä jotenkin epänormaali kun mihkään ei satu vaikka painoakin tullu jo 15kg lisää? :D Oon 161 pitkä joten luulis jo että tällänen painonlisäys tuntuis jossain, mut ei näköjään. Tietty luonto säästää kaikki tuskat ja vaivat synnytykseen missä saan ne kaikki kerralla.. :stick:

(.) Tyyppi pyörii samoihin aikoihin joka päivä mutta aamusin en edes herää jumppailuun. Nukkua voisin 12h joka yö, tosin menen nukkumaan about 1 maissa aamulla.. :D Pesin eilen ekan koneellisen vauvan vaatteitakin mut nyt en tiiä mihin laitan ne. Pitänee jommankumman vaatekaappiin tunkea kunnes parin viikon päästä saadaan meidän uus lipasto :) Muuten tänne ei ihmeempiä kuulukaan, samaa vanhaa vaan.

inieh ja tyyppi 32+3
 
Hips, imetystyyny oli mulla kahden aiemman kanssa käytössä (semmonen missä oli jotain styroxpalloa sisällä, sai muotoiltua vaikka miten sitä), mutta enää sitä mulla ei ole. Kun aika tehokkaasti pistin pois kamaa pojan syntymän jälkeen :whistle: Nyt en oikein tiedä mitä tekis, toisaalta se helpotti sitä imettämistä tosi paljon - mut esimerkiksi tyttö aikoinaan oppi siinä syömään ja sit muualla ei oikein suostunukaan, et kaipas sitä semmosta rentoa selällään kellotusasentoa. Nyt kun on jo nuo kaksi ennestään niin olisi syytä kyllä syöttämisen luonnistua paikassa kuin paikassa, mikäli nyt sitten onnistuu. Eli taidan jättää tyynyn hankkimatta vielä, vaikka se kyllä helpotti elämää.. varsinkin alussa kun vauva on vielä sen verran pieni. Katsellaan nyt, mitä sitä tarvii. Esikoista kun odotin niin kaikki kamat oli valmiina jo pitkän aikaa ennen syntymää, nyt on vähän semmonen eletään tilanteen mukaan fiilis - poika meni välissä silleen et kaikki oli vielä tytön jäljiltä niin ei tarvinnu oikeestaan mitään hankkia, paitsi poikavaatteita ;) Onneks nytkin on vielä paljon kamaa, mutta just imetystyynyt ja turvakaukalo ja semmonen leikkikaarimatto, ne on jo poissa kierrossa muualla maailmalla.... saa nähdä hankinko semmosta mattoakaan. Näkee sitten :D Turvakaukalo nyt pitää varmaan ennen synnytystä hankkia, ja jos parit tuttiosat pulloihin ja vaippoja paketin pari kävis, niin siinä varmaan kaikki mitä tarvii vielä vauvalle :D
 
Ajattelinpa tulla tänne vähän purkaa tuntemuksia, mutta mutta eilen kerkisin jo iloita että sokerirasitus meni hyvin kun sanoivat TK:lta että kaikki arvot on hyvät, mut tänään kuitenki neuvolasta soitettii ett 2h jälkeen arvo oli 9.6 vaikka pitäisi olla alle 8.6, nii täss nyt miettii ett mitäs mä olen tehny väärin ku näin loppuvaiheessa sokerit alkaa heittelee :confused:
Ja toiseksee alko mietityttää ett saankohan sit jonku jättivauvan synnyttää..
Mut ens viikon to sit on neuvolalääkäri ja siell saan painoarvioita, hieman jänskättää kuulla mitä se sanoo.
Mut onko toi sf mitta milläänlailla verrannollinen lapsen kokoon, mietin vaan ku oma sfmitta on koko ajan menny sen keskikäyrän alapuolella, et voiko silti olla tosi iso lapsi vaikka kaikki mitat olisikin pienet?
Ei vaan voi olla miettimättä näitä ku eka synnytystuloss, eikä mitään 4,5kg haluais synnyttää:whistle:

mimski ja pikkuine 35+2
 
Kilu87: Onnea uuteen raskauteen :heart:

(.) Eilen tuli talsittua Särkänniemessä koko päivä ja nyt sen huomaa olotilassa. Huvittavaa kun yritin kuopuksen kanssa muutamaan laitteeseen ja turvakaaret ei mahtuneetkaan kiinni :LOL:.
Huomenna ois synnytystapaarvio. Toivon NIIN kovasti että aika annettaisiin 2 viikon päähän!! Itse olen tästä kummusta kyllä jo täysin valmis luopumaan. Jännät on paikat :popcorn:.

Uimisesta: Jos paikat on kiinni niin ei ole täällä ainakaan uimista kielletty. Kävin juuri edellispäivänä, vaivana oli tosin hirmuinen suonenveto pohkeissa ja reisissä vedessä :O. Joten sen puoleen taitaa olla uimiset uitu.

Vauvan liikkeet ovat vähentyneet selvästi, mutta tuntuvat sitäkin mojovemmilta kun aloittaa oikomisen :D

Mirkku76+ vauveli 35+6 (Huomenna poksuu 36+0 :D )
 
kivut/säryt paikat antaa enemmän periks näin tokal kerral niin ohan tuolla häpyluun alueella jomotuksia mutta ei niihin kerkeä keskittyä kun vasta iltaisin yleensä. siinä vaiheessa meneekin jo nukkumaan niin ei siis vaivat pahemmin kiusaa :D

ä-polilla sitten sanoivat että huomenna pitäis mennä osastolle makoilemaan piuhojen päihin jatkeeks ja saan siis suonen sisälle tungettavaa rautaa, tippunut arvot siis entisestään, nyt oli 82 tuo hemoglobiini. ultrasivat sitten samal mukulan ja tutkivat tilanteen alakerrassa, vauva oli kooltaan jotain 2,8kg luokkaa (jos näihin nyt tosiaan on uskominen) ja kohdunkaulaa 2,5cm(edellis kerral kun on tutkittu oli 3cm)&pehmentynyt yhdelle sormelle auki. ei kommentoinut tohtori siitä enempää, sanoi vain että tulee varmaan ajallaan kun ekakaan lapsi ei näköjään yliaikainen ollut mutta samaan hengen vetoon sanoi että eihän näistä ikinä tiedä :D no ei tosiaan joo tiedä, kyl mä oon valmistautunut odottelemaan ainaki siihen laskettuun päivään asti suht normaalisti sen enempää hötkyilemättä vaikka kyllä tietty olis mahtavaa jos muutaman viikon aikasemmin putkahtais ulos, alkaa nimittäin tämä odottelu kyllästyttää tavallaan. no mitäs tätä nyt enempää spekuloimaan :)

imetysliivejä mulla on tosiaan jo kahet edellis kerrasta, sellaset kova että pehmeäkuppiset tai no noi pehmeä"kuppiset" on just sellaset lörttöset. muistaakseni tuli enemmän käytettyä niitä lörttöjä, olivat miljoona kertaa mukavammat kun ne kovakuppiset ja ympärysmittansa puolesta ne kovakuppiset tuskin menee enään mulle. lisäks tuli käytettyä sloggin "urheilu"liivejä joita löytyy useampiakin kaapista, mutta varmaan yhet henkkamaukan liivit vois käydä noutamassa viellä lisäks. yks imetystoppi mulla on ja niitä voisin kans 1-2 vielä hankkia, sellaisesta kuin villiankka.fi hankin ton edeltävän mutta nyt huomasin että mamalicious merkillä on sellaisia kohtuu hintaisia jossa viellä vatsan kohdalla on se slimming osa eli on tukeva ja slimmaa tosiaan vatsan kasaan jonka pitäis edistää palautumista jonkin verran. sellanen sitten kiva laittaa just vaikka johonki vähän juhlavampiin tilaisuuksiin ettei tartte sellasena lörttömahana kulkea :D

tää mun teksti on jo niin jaarittelua, liekö väsymys mutten ees muista mitä kaikkea oon sepustanut, ruuan laittoon niin pääsee viel hetkeks sohvalle lepuuttaa ja myöhemmin kaverin kanssa keskustaan pyörimään pitkästä aikaa :) YKSIN ( eli ilman samua jee )

kilulle muuten paljon onnea, liityin tähän ketjuun liian "myöhään" että tietäisin asiasta enempää mutta kiva kuitenkin että iloisia uutisia olet saanut :)
 
Viimeksi muokattu:
Imetystyynystä: Itsellä ei ole ikinä ollut enkä ole kaivannut. Alkuun imetin paljon kyljellään sängyn päällä ja sitten jos istuallaan imetin niin tavallinen tyyny ajoi tukityynyn asemaa. Sitten kun vauva vähän jämäköityy ja imetys rutinoituu niin ei siinä enää tyynyjä kaipaa. Minusta ei oo mitään järkeä maksaa hirveitä summia tyynystä joka voi jäädä vielä melko vähälle käytölle. Ainakaan etukäteen en sitä ostaisi kun ei tiedä onnistuuko koko imetys.

Imetysliiveistä: Itse olen ostanut ihan lindexiltä liivejä. Itse suosin pehmeitä ja kaarituettomia. Kaaritukia ei suositella imetysliiveihin muutenkaan kun ne tuet voi painaa maitotiehyeet tukkoon ja muutenkin ainakin itse kaipaan semmoset mahdollisimman huomaamattomat ja puristamattomat liivit. Eihän ne monetkaan oo kovin kummosen näköisiä mutta välttävät sen ajan mitä niitä tarvitsee. Itse olen normaalisti kokoa 80b ja imetysliivit ostin kokoa 85C ja otin ne käyttöön jo nyt. Alkuunhan ne rinnat tahtoo paisua isommaksi kun maito nousee eikä tarjonta ja kysyntä ole vielä kohdanneet. Mutta kyllä ne siitä tasottuu ettei kovin paljon suurempia liivejä kannata ostaa etukäteen. Ostaa vaikka jonkun joustavan toppimallin jolla pärjää sitten siihen asti että pääsee sovittamaan kunnon liivejä kun tietää tarkemmin lopullisen koon. Carriwellilla on myös hyviä liivejä, eivät liian kalliita ja minusta sieltä löytää isompiakin kokoja.

Täällä tänään 34+0 täynnä, eli enää ei pysäyteltäs vaikka lähtis syntymäänkin. Mutta tuskipa tämä seuraavaan 6vko vielä syntyy kun ei oo edellisetkään tullu eikä oo tämäkään mitään merkkiä antanut.

Kaks:ssa on ainakin ohjeistus että mikäli vedet menee niin mentävä ambulanssilla sairaalaan ja pysyttävä koko ajan makuuasennossa. Monessa sairaalassa on löysemmät ohjeet, mutta täällä ollaan aika tiukkoja. Täällä oon kuullu juttua että kätilöt on monesti haukkuneet ambulanssimiehetkin jos ovat antaneet äidin kävellä itse autoon tai autosta pois. Just tuo napanuoran ulos luiskahdushan siinä on riskinä mikäli vauva ei ole kiinnittynyt. Jos se luiskahtaa ulos niin sitten on jo kiire hätäsektioon. Mulla molemmat pojat ovat kiinnittyneet vasta ponnistusvaiheessa jonka vuoksi kalvojakaan ei ole puhkaistu kuin vasta ponnistuksen alettua. joten jos mulla vedet menee niin se tietää ambulanssikeikkaa, tosin jos vanhat merkit paikkansa pitää niin minun kalvot on niin sitkeää sorttia ettei kätilö meinaa saada niitä apuvälineilläkään puhki.
 
Kilulle paljon onnea plussasta! :heart:

Nyt omaa ( . )

Tänään siis oli jälleen tuo Tyksin ultra. Pojat olivat molemmat painoarviolta 2,5kg, eivät siis paljoa kasvaneet 2 viikossa enää. Ja molemmat edelleen perätilassa, seuraava ultra-aika 11.7 ja 19.7 leikkaus! :O Jolleivat aikaisemmin synny, kohdunsuu oli kahdelle sormelle auki, viimeksi 18.6 siis ollut kiinni kokonaan. Eli meille tulee vauvat heinäkuun puolella! :) Toisaalta helpottavaa tietää "se viimeinen eräpäivä", mutta toisaalta pelottaa/jännittää/ahdistaa koko leikkaus. Tai ei ehkä niinkään itse leikkaus, vaan kaikki ne alkuvalmistelut katetrit yms. Kuulostaa ehkä vähän tyhmältä, ettei pelkää leikkausta vaan pelkkiä alkuvalmisteluja ja leikkauksen jälkeistä aikaa.. :D No tässä ehtii vielä sulatella asiaa ja lukea kaiken maailman komplikaatioista mitä ikinä voi sattua ja näin saada itselleen vielä suurempi paniikki.. Oliko täällä mammoja kelle tehty suunniteltu sektio?

Jee ja tänään äitiysloman ensimmäinen päivä! :heart: Tätä lomaa jatkuukin sitten 27.7.2013 asti :)

Sinful89 ja perätila-pojat 35 POKS!
 
Sinful, mulle on tehty sekä suunniteltu että hätä - ja tämä viimeinen menee myös suunnitellulla. SIinä on se hyvä puoli että on rauhallinen toimenpide ja kylä siitä hengissä selviää. Sulla kun on vielä kaksi tulossa niin todellakin uskon tuon olevan hyvä ratkaisu, tuttavapiirissä mönkään mennyt synnytys kaksosilla alateitse :( Ja jos vain mahdollista, heti liikkeelle kun lupa siihen heltiää, se nopeuttaa sitä paranemista ;) Hyvin se menee ja sullahan on kunnon kokoset pojat jo masussa :)
 
Apua kun kaikilla alkaa olla jo isot viikot menossa :D
Itse roikun täällä peräpäässä ja synnyttelen varmaan viimeisenä. :LOL:

Sinfulilla89llä jännät paikat, temppiä tulevaan koitokseen! :)

miumau84, Juuri tuollaista se on minullakin. |O
Eli pitää vissiin yöllä vaan kammeta itseni todellakin sen huudon voimalla ylös sieltä sängystä ja lähteä vaan kävelemään hetkeksi. Nytkin oon yrittäny vessakäynnit jättää minimiin koska se nouseminen sattuu niin paljon. Ei vaan naapurit varmaan tykkää hyvää jos rupean kovin keskellä yötä karjumaan. :LOL: Tyyny on täälläkin ollut apuna tuolla jalkojen välissä jo pitkään, ilman sitä en pysty nukkumaan. Muutenkin tuo masu painaa sivuasennossa tosi pahasti ja poju ei tykkää yhtään jos nukun kyljellään. Alkaa aivan tajuton mesoaminen aina kyljelle käännyttäessä. Vaan selälläänkään ei pysty nukkumaan kun painaa keuhkoja ja henki korisee. Eli täälläkin on tullut riesaksi kuorsaus, vaikken normaalisti tee tuota ollenkaan.
On muuten muita jotka joutuu vessassa ravaamaan yöllä turkasen monta kertaa?

Shoppailureissulta tarttui mukaan vaaville body ja pipo.
Edelleen vaatteita tarvittaisiin muutamia lisää, myös kotiutumisvaatteet on ostamatta.. Pitää odotella vielä tämä kuu, kun vauvakirppis on täälläpäin kiinni tällä hetkellä ja aukeaa vasta heinä-elokuun vaihteessa. Toivottavasti ei tule kiire..
Tavaroitakin on hankkimatta vaan kaupassa tulee kummallinen olo ja en vaan osaa ostaa enää mitään. :LOL: Tuntuu että kaikki on niin uutta ja kummallista etten tiedä mitä oikeastu tarvitsee, joten jätän ne suosiolla sinne hyllyyn ja haetaan vasta kun vauva syntyy. Vaippoja tosin pitää ostaa, vaan niitäkin on ihan pirkuleesti. Mikähän mahdollisesti on toimivin merkki?
 
Kilu87 Ihana uutinen! Oikein paljon onnea plussasta ja temppiä odotukseen. Pidän peukkuja, että tällä kertaa kaikki menee hyvin.:)

Sinful89 Mahtavaa, että pojat ovat jo noin hyvän kokoisia. Nimim. syntyessään 2510g...:) Varmasti on yhtä aikaa jännittävää ja mukavaa, kun nyt tietää, milloin pikkuiset syntyvät. Ymmärrän muuten todella hyvin sen, ettei leikkaus sinänsä hermostuta vaan siihen liittyvät toimet; minulla on sama tunne edelleen epiduraalien ja muiden piikkien ja pistosten suhteen - niitä pelkään, synnytystä tai sektiota en.

Uimisesta en edes lääkäriltä kysynyt; minun tilanteessani on selvää, että uiminen on kielletty. Neuvolantäti mainitsi synnytystoivekeskustelun yhteydessä myös, että minun kohdallani ammeeseen pääsykin olisi kielletty infektiovaaran takia. Hyvä siis, etten suunnitellut sitä osaksi toivelistaa.

Rintapumppua olen itsekin harkinnut, joskaan en ole vielä malleihin yms. perehtynyt, juuri sen vuoksi, kun ei tiedä, että tarvitseeko. Oli kuitenkin kiva lukea kokemuksista.:)

Imetysliiveistä olen nyt oppinut paljon uutta, eli lähden tässä jonakin päivänä metsästämään imetysliivit, jossa ei kaaritukea ole. Se oli hyvä tieto, sillä normaalisti vannon kaarituellisten nimeen. Yhdet minulla tosiaan on olemassa alkuhätään, mutta lisää tarvitaan. Imetyspaitoja minulle ei vielä ole, joten samalla kertaa hankin niitäkin. Olen jo bongannut muutamat kivat, joten ne käyn sovittamassa.

ON Heräsin kuukautiskipumaiseen jomotukseen, jota tuli uudelleen aamupäivällä. Jomottelu hiipui alle tunnissa ja olen sen jälkeen pysynyt kiltisti levossa ja unohdin päivän "hurjan" suunnitelmani käydä julkisilla lähikaupassa kääntymässä. Mieli tekisi jo kovasti tehdä hieman enemmän ja käydä tekemässä hankintoja, mutta pitää vielä malttaa mieleni. Lähipiiri ainakin tahtoo pitää minut vielä vuodelevossa, joka toisaalta on kivaa, mutta toisaalta hieman myös turhauduttaa, kun kuitenkin jo saisi tehdä enemmän. Pikkuinen on tärkein, mutta ei olisi kovin kivaa mennä synnyttämään niin, että kaikki lihakset ovat totaalisesti surkastuneet...:LOL:

Luckygirl & Vintiö 34+5
 

Yhteistyössä