{Elokuun Epelit 2012} HEINÄKUU

Sinful89 Kiitos synnytyskertomuksesta. Lääkärin ilme oli varmasti näkemisen arvoinen.:D Aika hurjalta jotkin kohdat kuullostivat, onneksi kaikki meni lopulta ihan hyvin ja pikkuiset saavat nyt hoitoa. Toivottavasti kaikki etenee hyvin ja pääsette pian nauttimaan vauva-arjesta kotona.:) Tsemppiä koko perheelle!

ElinaMaria Kiva, kun kävit kertomassa kuulumisia.:) Onnea poikalupauksesta.:)

emmin Kiitoksia kuulumisista! Toivottavasti pikkuisesta olet saanut voimia rankkaan kevääseen. :hug:

kesämasu-12 Pikaista paranemista pikkupotilaan jalalle! Ja tsemppiä kipujen kestämiseen.

Turvakaukaloa meillä ei vielä ole. Sovimme miehen kanssa, että hän etsii meille sopivan turvakaukalon ja olen aina välillä asiasta kysynyt, sillä miehellä on ollut rempan kanssa kädet täynnä. Säikähdin, että olemmeko nyt pulassa, kun mies ei ole vielä sitä hankkinut ja jos sitä pitää odottaa pitkään... Toivottavasti emme.

Turvotusta en ole havainnut, mutta neuvolantäti ohjeisti siirtämään sormukset kaulaketjuun hyvissä ajoin, etteivät jää sormeen.

ON Viikon aikana on useana päivänä tuntunut kuukautiskipumaista jomotusta ja hieman nipistelyä. Hieman pohdituttaa, että ovatko ne kaikki vain harjoitusta vai voinko tilanne edetä kohdallani. Tilanne tarkistetaan heinäkuun 18. päivä, joten mielenkiintoista nähdä, että mikä tilanne silloin on ja mitä tapahtuu sitä ennen.

Luckygirl & Vintiö 35+1
 
Viimeksi muokattu:
Ensin (.) Käyty tarkastuksessa äippäpolilla ja samalla teki synnytystapa-arvion, näillä näkymin alateitse synnytetään,paino pienellä tällä hetkellä 2400g, syntymä painoarvioksi antoi 3500g. Ei ole enää kieltoja mitä saa tehdä tai mitä ei, saa tulla kun on tullakseen. Supistuksia tulee päivittäin ja välillä vähän kovempiakin eli nyt kova odotus että syntyisi pian :)

Heinäkuussa syntyviä ainaki 3.

Onnea kaikille perheen lisäystä saanneille!

Jenni* ja Mini 35+2
 
Viimeksi muokattu:
Tervehdys kaikille!!!

Vieläkö ehtii ilmoittautumaan porukkaan mukaan? Täällä olisi neljäs matkalla.Laskettu aika
29.7. Edelliset T08, P09, T11. Synnytyssairaalaa en vielä tiedä varmuudella se on joko LKS
tai sitten joku HUS alueen sairaaloista. Riippuu missä satutaan olemaan kun babe päättää
tulla.

Sinful89 Onnittelut vauvoista:flower:

Innukka ja neljäs 37+0
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90
Sunnuntaipäivää kaikille!

Onpas hiostava ilma! Huhhuh! Odotan innolla, että saadaanko illalla kunnon ukonilma??!! Pelkään ja rakastan ukkosta, nyt ois niin kiva että illalla rätisis ja salamois kunnol ja samalla se virkistäis ilmaa ihanasti!

Mulla on sama homma, että ärsyttää kun ihmiset sanoo mulle, että no toivottavasti ei oo kuuma kesä ja sä varmaan haluut että ois viilee kesä... No en haluu! Kesällä saa olla kuuma ja aurinkoista enkä haluu että sataa koko kesän jotta lapset hyppii sisällä seinille. Eikä niin että on kylmä kesä ja joudun pukemaan tuulipukua päälle tuolle pienimmälle.
Ja feissariin kommentoinkin jo omalle seinälle, että älkää ottako riskiä ja soittako mulle, että oonko jo synnyttäny ja unohtanut ilmottaa! Lupasin ilmottaa asiasta kyllä, niin puhelimen välityksellä tai facessa. Piste.

Mielialat. Joo heittelee tosiaankin. Ja mulla nimenomaan niin päin, että oon tosi herkkä nykyään, vähän poikittaista sanaa niin johan itkuhanat aukeaa. Oon sanonu miehellekki että oikein ärsyttää, kun normaalisti oon aikalailla sanavalmis esim. meidän riitatilanteissa ja pidän kyllä puoleni, niin nyt alan vaan nyyhkyttämään ja tirisemään heti vedet silmissä enkä saa sanaa suusta! Ärsyttävää!

Omaa napaa. Täällä toissailtana supisteli kuulkaas pari-kolme tuntia jo tosi mojovasti. Samaan aikaan oli tosi paha olo ja mahassa väänsi enkä oikein tienny vessaan mennessäni että kumman pään pönttöön laitan. Vatsa toimikin sitten reilusti ja löysästi ja vähän sen jälkeen supistelutkin loppui. Vähän olin pettynyt, mutta toisaalta kai se on hyvä että pääsis sinne 37+ päiville, ennenkuin syntyy. Saishan noita tulla vaikka useemminkin, niin valmistelevat sitten kohdunsuuta..

Nyt syömään..
 
tosta ihmisten "sul on varmaan tosi hirveet ku on niin kuuma" voivottelusta ja hössötyksestä, palaa kyllä käpy! :kieh: yleensä en jätä arvailujen varaan mitä mieltä oon mistäkin asiasta, voitais puhua jopa liian suorasanaisesta ihmisestä mun kohalla, niin ihmettelen että kun eka fiilistelen kaikille kesää ja lämpöä niin sitten kaikki alkaa olee pahoillaan mun puolesta että kun tosiaan on niin kuuma ja voi sinua. kuulon ymmärryksessä ilmeisesti vikaa? ;) muutenkin sellainen ylimääräinen hössötys aiheuttaa suunnatonta v-tutusta ihan ilman raskauttakin. appi alko yks päivä kaupassa valistamaan mua terveellisestä ruokavaliosta......... teki mieli sanoa että katso omaa keskivartalo lihavuuttas ja puhu sen jälkeen mulle uusiks :D että sen takia mulla ei nyt kuulemma ole rauta imeytynyt kun en syö kuten hän haluais. ja mulla siis ihan "normi" ruokavalio. just sain pidettyä mölyt mahassa. onneksi raskaus pikku hiljaa ohi niin loppuu tollanen paapomis juttu ihmisiltä, sitten kyllä joutuu muutaman kuukauden kuulla vauvahössötys juttuja. ehkä ne kestää sitten paremmin :D

turvakaukaloa ei meilläkään vielä ole, on tulossa siskolta lainaan mutta se ei vielä ole täällä meidän talon seinien sisällä. samun aikanen vanha kaukalo on varastossa mutta jos se lähtö nyt tulis niin jälkeenpäin se istuin kuitenki tulis sinne synnärille :)

on kyllä joo hiostava ilma, käytännössä tota ilmaa vois ulkosalla leikata veitsellä, niin tiiviltä tuntuu! mutta kunnon jyrinöitä ja salamoita odotellessa, poikaki pääsee kunnolla ihmettelemään :) kerran vain tän kesän aikana on kuullut jyrinää, salamaa ei kerennyt nähdä mutta jo jyrinä aiheutti hyvän ilmeen naamalle että :D

mielialat heittelee reippaasti, johtuu kyllä varmaan muustakin kuin raskaushormoneista joten ei sillai mitään erikoista. välillä kyllä joutuu kiroomaan kyynelkanavat alimpaan helvettiin kun radiota vaikka kuuntelee, joka toinen kappale herkistää, onneks on ollut paljon aurinkoisia päiviä niin aurinkolasit pelastanut mut häpeältä :LOL:

tänään syöty hyvin ja vähän koitettu siivota, aika heikko esitys sen suhteen tosin :D uus kameraki käytiin ostamassa sen rikkomani tilalle, ai että on hieno! kosketusnäyttö ja kaikki. en oo eläissäni ikinä omistanut mitään kosketusnäytöllistä joten katotaan meneekö hermot kuinka nopiaa vai tuleeko hulluus kohtaus että uus kosketusnäyttöpuhelinki pitää heti saada. masu kuvaa vois lähipäivinä ottaa ja ehkä tännekin lisätä. seuraavalla viikolla sitten neuvolaa ja perjantaina taas rautaa suoneen.

samunäiti&alex 34+5
 
Innukka Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan! :) Minusta ainakin on vain mukavaa, että näin loppumetreilläkin keskustelijoiden määrä vain kasvaa.

Olen täällä koko päivän odotellut, että koskas se ennustettu ukonilma alkaa, mutta eipä ole näkynyt. Ei kyllä yhtään haittaa, koska en yhtään pidä ukkosesta. Eilen vähän kolisteli, mutta eipä sitä voi kunnon ukonilmaksi sanoa.

Hössötys on iskenyt lähipiiriinikin, sillä mies erikseen kysyi, että purkaako ruokaostokset, ettei se ole liian raskasta minulle? :x Lähetin miehen remppaamaan ja purin itse joka ostoksen. Äitini taas oli aivan kauhuissaan, kun olin pessyt pyykkiä... Miten minä muka voin rasittaa itseäni hieman enemmän, kun koko ajan komennetaan takaisin lepäämään...? Oikeasti, kyllä minä saan hieman enemmän tehdä kuin kävellä sängystä sohvalle, keittiöön ja vessaan!

Tavaraa Äitini löysi vanhoja vauvanmekkojani ja toi ne tänne. Tätini puolestaan ajoi äitini luokse erikseen tuodakseen äitiyspakkaukseen tarkoitetun reunakankaan. Miehen veli toi kaikenlaista tyttärensä vanhaa tavaraa, kuten vanhan turvaistuimen. Anoppi puolestaan soitti ja oli tarkistanut sitterin kunnon: se on hyvässä kunnossa ja kangas on pesty, sitä ei kuulemani mukaan tarvitse vaihtaa.
 
Toivottavasti teille kellekkään tayssiin synnyttämään menijällä ei käy niin ku mulla kävi kun olin joulukuussa 2005 siel synnyttämässä ja tosiaan ehdin olla vaan 7min ennen tytön syntymää siel sairaalassa mutta sitte jouduin oottelemaan tosi kauan ennen ku sain puhtaat vaatteet ja pyyhkeen että pääsisin pesulle..mutta en päässyt sitte pesulle lainkaan siel synnytysosastolla kun seuraavaa synnyttäjää pukataan jo samaan synnytyshuoneeseen missä mä oon viel vauvan kanssa oottelemassa sitä henkilöä ketä lupas tuua mulle ne vaatteet :D mutta sitte pitiki jo osastolle siirtyä kun oli hieman ruuhkaa sillon synnärillä :D mut mua oikeesti huvitti kun jossain toisessa salissa joku huutaa saatanaa,perkelettä,helvettiä ja että ottakaa se ny saatana ulos sieltä tai mää kuolen :D

itelläki ois laskettuun kuukausi aikaa enää jos ois loppuunasti päästy :) joka päivä oon nyt käyny teijän pinoa kurkkimassa jos niitä vauvoja ois syntyny ja onhan niitä eli kaikille vauvansa saaneille oikein paljon onnea pikkunyyteistä :heart:
 
Isot onnittelut kahden pienen äidille:flower:

Ja sitten tulee kyllä omaa napaa, tulikin jännät paikat...Kävin siis perjantaina synnytystapa-arviossa äitiyspolilla Tyksissä. Minut otti vastaan kokenut lääkäri (nimi oli tuttu) ja hän kyseli edellisistä synnytyksistä. Sitten ultrattiin vauvaa ja tämänhetkinen painoarvio oli 3400g!!! Ensin lääkäri sanoi, että on ihan normaalin rajoissa, mutta sitten kerroin, että poikakin arvioitiin normikokoiseksi, mutta koska ei ollut pullero,vaan pitkä ja hoikka, meni arvio pieleen. Sen jälkeen lääkäri katsoi yksittäisiä mittoja ja huomasi, että pää ja vatsa olivat viikkoja vastaavia/vähemmän, mutta vartalonmitta ja reisiluu reilusti edellä viikkoja. Eli ennusteet, että tämäkin vauva on kokoa maxi, ovat suuret...

No, lääkäri sanoi, että käynnistetään, kun on vähän yli 38vk, jotta vauva ei pääse kasvamaan niin isoksi. Menen 23.7. kontrolliin uudelleen, siellä katsotaan kohdunsuun tilanne (nyt ei katsonut, kun sanoi, että se on ihan sama tässä vaiheessa) ja vauvan koko. Tilanteesta riippuen jään joko heti osastolle tai sitten seuraavien päivien aikana. HUI!

Ehkä tämä on järkevin ratkaisu, Tyksissä ei taideta kovin helpolla käynnistää, joten ilmeisesti ison vauvan synnyttämisessä on isommat riskit, kuin käynnistämisessä. Mulle kyllä tuli pieni paniikki, mielessä on vain kauhukertomuksia käynnistyksistä, kuinka se on ollut kivuliasta ja hidasta (ja mun synnytykset on muutenkin olleet pitkiä ja raskaita). Onko täällä kellään kokemuksia käynnistyksestä? Miten tehtiin ja miten meni?

Nyt taidan sitten minäkin liittyä heinäkuisten joukkoon, meidän vauva saattaa syntyä jo vähemmän, kuin kolmen viikon päästä! Lisästressiä tulee siitä, että meille tulee loppuviikosta vieraita, jotka viipyy vielä pari päivää Tyksin ajan jälkeenkin (miehen sukulaisia ulkomailta). Toivottavasti pystyn myös lepäämään ja keskittymään tulevaan koitokseen. Tuntuu hurjalta, että enää tämä viikko omana perheen kanssa ja sitten seuraavaksi meitä toivottavasti onkin jo viisi.

Nyt tuli pitkä sepustus omia juttuja, mutta kaipaisin vähän tukea tuohon käynnistykseen...:|

Fleur ja pikkukukka 36+3

PS: yritin vielä kysellä vauvan sukupuolta, mutta eipä lääkäri kommentoinut sitä mitenkään, eli yllätykseksi jää
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90
Käynnistysten kauhukertomukset hyvin yleisesti liittyy aikaan, jolloin kohdunsuulle asetettiin kokonainen cytotec -tabletti, joka aiheutti hyvin voimakkaat supistukset, koska vaikuttavan aineen määrä oli liian suuri. Nykyisin jos käytetään cytotecia (en ole aivan varma, onko tätä enää käynnistysmenetelmänä suomessa, koska polemiikkiakin asiasta on) niin aloitetaan ihan murusella ja kypsytellään sillä sitten kohdunkaulakanavaa aukeamaan, jotta päästään varsinaiseen toimintaan ja mahdollisiin muihin käynnistäviin toimenpiteisiin. (kalvojen puhkaisu ja/tai oksitosiinitippa)
 
Viimeksi muokattu:
Hips, mulla on käynnistetty kun poika oli 42+0 ja vedet menneet jo pari päivää aiemmin, ja alko tulehdusarvot nousemaan. Se murunen sitä tablettia ei auttanu yhtään, mutta tippa pisti sit liikaakin vauhtia synnytykseen - tai supistusten rajuuteen, tippa piti vallan keskeyttää. Mullahan meni lopulta hätäsektioon, mutta ei ne käynnistykset aina epäonnistu. Sillä kai ne käynnistyksiäkin välttää kun kohtuu usein ne sit sektioon kuitenkin päätyy, mutta tiedän useamman käynnistyksen jotka on menneet ihan mallikkaasti :) Mulla ei siitä jääny mitään traumoja, poika syntyi terveenä ja viikko leikkurista olin itekin jo ihan ihmisten kirjoissa :) Toivotaan oikein onnistunutta käynnistystä -tai jos vaikka menis niin ettei sitä tarvitsisi tehdä vaan tulisi ihan omin keinoin ulos :)
 
Oivoi.

Täällä tulee taas vaihteeksi valvoskeltua öisin, viime yönäkin uni tuli silmään vasta joskus 3 maissa. |O
Juuri kun olin tulossa hehkuttamaan miten hyvä vointi on ollut ja lonkatkin ovat toimineet kuin unelma pari päivää, niin kivut tuli takaisin viime yönä kahta kauheampina :LOL: Että se siitä hyvästä olosta. Koko hemmetin värkkikin oli ihan puutunut koko yön, ei tuntoa juuri ollenkaan, hermoja taisi painaa ja pahasti. :LOL:

Täälläkin odotellaan malttamattomana tuota perjantain (13päivä) neuvolaa.
Toivttavasti saadaan hyviä uutisia eikä olisi epäonnen päivä. Vaikken taikauskoinen nyt olekaan niin silti. :D Olisi mukava kuulla hiukan kokoarviota.

Vauvanliikkeet täällä tykkää poju pyöriä ja potkiskella varsinkin öisin.
Liikkuu tosi tempperamenttisesti ja lujaa ja paljon.
Kohta vissiin tila alkaa loppua ja liikkeet hiukan rauhoittuu? Eikö näin? Toivottavasti?
Alkaa olla niin murjottu ja kipeä olo etten tiedä mitenpäin olla. Vaan ihana että tuolla masussa on joku mylläämässä. :)
Virtsarakko (?) on myös ilmeisesti tosi kovilla, vauvan pää taitaa painaa sinne kun jatkuvasti kävellessä/makoillessakin sinne suuntaan vihlaisee tosi rajusti.

Täälläkin on tosi hiostava ilma, tulisi kunnon ukkonen joka vähän raikastaisi eloa!

Nyt takaisin petiin, "päiväunille".

Ss ja Poju 33+2
 
SUPISTAA!!! :'( Ralli alkoi perjantaina 4 tunnin sessiolla, lauantaina vain muutama tunti. Eilen alkoi supparit klo 19 10 min välein. Puolilta öin sain nukuttua mutta heräsin tunnin välein kipeisiin supistuksiin. Ja sama meno jatkuu. Tämä on niin hanurista :mad:!! Äippäpolillekkin soitin mutta eivät mua sinne ota ennenkuin en enää jaksa supistusten kanssa kotona olla. Taitaa olla jälleen haavekuva mikään sovittu sektio, taatusti kiireellä mennään loppuviikosta jos entiset kuviot toistuu :headwall:.

Sori omaa napaa, nyt ärsyttää ja väsyttää koko tilanne :'(

Mirkku76+baby 36+3
 
Viimeksi muokattu:
voiei mirkku, johan nyt "lykästi taas" sitten! itsellä onneks se perjantain supistelu laantui. milles päivälle se sun sektio oltiinkaan varattu? toi taitaa olla aika vakio vastaus ä-polilta, ihan viimeseen asti pitävät ihmiset kotona.

surusilmät sulla oli jo liian mukavaa niin pakkohan oli kivut tultava takas :D kyllä ne vauvan liikkumiset juu hieman rajoittuvat kun isommaks kasvelee, ei ole enää niin kovaa mylläystä :) itse kans vähän odottelen enempiä viikkoja että loppuis toi zumba, inhottavaa jos esim vatsa hellänä niin sitten päälle kaverin mylläykset niin ei oo kaukana etteikö laattalentäis :x

fleur05 toivottavasti silti kertoilet tännekin miten sujui asiat lopuksi, jos tosiaan päätät liittyä heinäkuisiin :) oon vaan kans kuullut niitä kauhukertomuksia käynnistyksistä, joku jo onneks sanoi että on niitä hyviäkin kokemuksia kuullut ja haluan uskoakin että on. kaikkea hyvää sulle ja vauvalle :)

tää pesänrakennusvietti ei sitten vissiin ota loppuakseen, nyt vaihtu olohuoneen järjestys eilis illan päähänpiston vuoksi. parempi tää on näin ku ennen, mutta jotenki naurattaa jo tää sisustelu juttu :D onneks mies ei mitään sano, varmaan mielummin antaa mun puuhastella kuin kattois myrtsiä ämmää. oon koko aamun hikoillut ku pieni sika + yölliset hikoilut vaikka tuuletin laulo melkeen kainalossa joten olis suihkun paikka ja sitten prismaan ihmettelemään yhtä lattiavalaisinta. eilen tuli leikittyä uudella kameralla mutta masu kuvaa en sitten saanut aikaseks, tota samuelia on niin paljon kivempi kuvailla kun itteään niin siihenhän se taas sitten meni. jotenki ihanan energinen olo, varmaan johtuu siitä kun heti aamusta alkaa toimeliaana tekemään eikä rötvää sohvan pohjalla :p toivottavasti tää energia taso pysyis pitkään ylhäällä, mieluiten vaikka koko loppuraskauden niin menis varmaan viikotki joutusammin.

samunäiti&alex 34+6 (jee huomenna poksuu =) )
 
moi taas :wave:

tänne ei pahemmin mitään uutta.. edelleen supistelee samanlailla. eilen oli semmosta menkkamaista jomotusta/kipua alavatsassa ja alaselässä, jota kesti parisen tuntia, ja meni sit ohi. ja mun valkovuoto on hävinny johonkin? :O eilen ei tullu niinku mitään pihalle.. toissapäivänä taas vuosi limatulpan rippeitä. huomenna olis neuvolalääkäri, ja mä en millään malttais odottaa! :D mua niin kiinnostaa kuulla mitä tuolla on tapahtunu! (jos on tapahtunu mitään) aion myös kysästä osaako se antaa jonkun näköstä painoarvioo.. esikoisesta en semmosta saanu ku synnytysosastolla ja kätilökin sitä tosiaan sillon ihmetteli kun ei oo annettu.
toivottavasti siellä kohdunsuulla olis tapahtunu etenemistä.. mä niin haluisin päästä vaikka jo kahden viikon päästä tositoimiin!
yöt on alkanu meneen ihan pipariks. heräilen monesti yöllä millon minkäkin syyn takia, ja välillä ihan muuten vaan. toivottavasti tän enempää ne ei alkais ny meneen huonommin että sais yöllä levättyä ja nukuttua.
vauvan liikkeet on tainnu vähän rauhottua. ei enää jyllää tuolla ihan hulluna, vaan oikoo jalkojansa ja käsiään ja välillä heiluttelee niitä sillain et näkyy vattan päälle ku jalka menee vatsan oikeelta puolen vasemmalle :D

ja nyt tarttee taas kiitää..

emilien ja pikkunen 35+4 :heart:
 
Paljon onnea pienistä Sinful ja kiitos kertomuksesta. :heart:

Tsemppiä kaikille jotka kärsii suppareista, jomotuksista ja kaikista muista inhottavista vaivoista !!! :hug:

Täällä ei vauveli anna mitään merkkiä ulostulosta, ei siis supistele eikä jomottele, toisin sanoen olen ehkä elämäni kunnossa :whistle: Ainut on että kävelen kun ankka ja nilkat + sormet turpoilee.
Perjantaina olisi sitten se odotettu nlalääkäri ja sais ehkä tietää miten päin tuolla kiikutaan. Voisin kyllä olla varma että rt:ssä ollaan. :)
Tasan kuukausi la:han, mutta kun on kaikki niin hyvin, niin eiköhän sitä mennä rutkasti yli... :| Vai onko kellään alkanut synnytys äkkiseltään, ilman ennakkovaroituksia?

Ninzi& Tyllerö 35+4
 
Heipsan:wave:

Mirkulle
tsemppiä supistusten kanssa painiskeluun. Jos vähänkin tuntuu ni äitipolille mars..ei ne sieltä sua uloskaan aja.

Imetystyyny: Se on tällä hetkellä miehen käytössä. Se halailee sitä nukkuessaan kun ei vaimoaan voi:) Käytin sitä esikoisella sen mitä kerkesin käyttää ja oli mun mielestä iha hyvä. Välillä tuin sillä vaan omaa istumaasentoa..se on semmosta pirntä styroxpalleroa, jota pystyy siis muokkailemaan miten haluaa.

Täällä tultu juuri synnytystapa-arviosta. Tytsy paino jo 3100g..esikoinen paino syntyessään 2650g joten pikkuisen on suurempi siskosta tulossa:) KOhdunsuu oli sormelle auki ja pehmenny, mutta oli vielä 2,5cm jäljellä, mutta pääasia että jotain on alhaalla edes tapahtunu. On vähän enemmän supistellukin, mutta ei mitenkään erityisn kipeesti. Samalla otettiin strepto-B, joten niitä tuloksia sitten odotellaan. Kahden viikon päästä sitten viel ultraillaan taas. Se sais olla sit viimenen kerta ja sit voiskin pikkuinen jo ulostautua..tai saa tulla kyllä aikasemminkin:)RT:ssä majaili joten alakautta lähdetään kokeilemaan, vaikka sektiosta tulee kahden viikon päästä vasta vuosi täyteen. Mutta herkästi siirrytään sitten sektioon.

Täällä viikonlopun polttarit meni hienosti. Morsian tykkäs ja mäkin jaksoin hienosti valvoa muitten mukana. Nyt on vaan kolme yötä tullut nukuttua tosi huonosti. Viime yönä naapurin kakskymppiset tytsyt piti kavereittensa kanssa neljän aikaan sellasta meteliä pihalla, että tältä mammalta meni hermot ja painelin aamutakissa silmät turvonneina marmattamaan kun mikäkin matami:) Luulis nyt ihmisten tajuavan, et useimmat menee maanantai aamuna töihin, joten tommonen kuuden ihmisen kokoontuminen pihaterassille ja hölötys neljältä yöllä ei nyt mikään ihan paras mahdollinen ajankohta oo. Varsinkin kun on viel pakko pitää ikkunaa auki, et saa ees jotenki nukuttua ni sehän kuulosti iha ku ne ois samas huonees jutellu..argh:kieh: No onneks siirtyivät kiltisti sisätiloihin.

Annubella, jolla edelleen vauvan vaatteet odottaa silitysrautaa ja onni-Ilona 36+3:heart:, jonka isukki on ruvennut nyt ihan hirveesti jännittämään tulevaa:)
 
Mulla käynnistettiin tuo nelonen kalvojen puhkasulla tyksissa rv 42+1 kun ite sitä vaadin kun ne ois lähettäny mut vielä kotiin!! Mutta sain onneksi jäädä jo sisälle ja se oli kyllä hyvä kun saliin pääsisn 11.25 aikaan ja kalvot puhkastiin klo 11.30 ja supistukset alko klo 11.40 ja poika oli ulkona klo 12.29 :D ja poikahan oli 4800g ja 52cm vaikka piti olla vaan 3600g korkeintaan :)

Viitonenki käynnistettiin sitte ennen laskettua ettei kasva yhtä isoksi ja se sovittiin jo sillon ku tuo nelonen synty ja se päätös onneksi pidettiin.Viitonen synty kanssa vauhdilla rv 39+3 mitoin 4160g ja 53cm ja tuo oli kans käynnistetty synnytys ja sekin kesti vain 45min
 
Hei vaan!

Ei tullu eilisistä ukkosista sit täällä mitään :( Mä jo odotin aamusta asti että joko joko mut ei. On niin tuskan hiki päällä jo ties monettako päivää et sais nyt edes sataa :(

Yöt on täälläkin katkonaisia, ei tuu nukkumisesta mitään ja tuuletin pöhisee vieressä edesauttaen valvomista. Yks ilta tein enkat; 3 kertaa pissalle ennen nukahtamista :D Ehkä osasyynä se että juon nyt enemmän vettä ettei tuu turvotusta näillä helteillä. Tyyppi kans alkaa mylläämään heti kun kyljelleen käy ja selällään ei voi nukkua kun tuntuu että tukehtuu. Ja vielä on viikkoja jäljellä.. :D

Sinfulille paljon onnea pikkuisista!! :flower:

inieh joka on kesäihminen yleensä ja tuleva judomestari 33+0 POKS (vasta..)
 
Jaksamisia kaikille supistuksista kärsiville, mirkulle paljon tsemppiä!

Samunäiti: Täälläkin on joku pesänrakennusvietti meneillään. Sisustan koko ajan kämppää ja siivoan kaappeja ja järjestelen neuroottisesti tavaroita. :LOL:
Eilenkin tuli tilattua olohuoneeseen sellainen seinänpeittävä sisustustarra.

Turvotukset ei vielä täällä vaivaa, mutta pari kertaa olen öisin joutunut sormukset pois ottamaan kun kuumuus on ahdistanut pahasti. Milloinhan sitä joutuu nuo kokonaan pois ottamaan? :S

Raskausarvet Mulla on tainnu tulla kaksi ensimmäistä pientä jälkeä ihan tuonne alavatsaan. Hiphei, nytkö se repeäminen alkaa.

Meillä ajettiin koira pois makkarista. Sain totaalisen hermoromahduksen ja slaagin kun karvaa alkoi olla joka puolella. Nyt turrilla ei ole enää asiaa kyseiseen huoneeseen, portti kiinnitettiin ovenpieleen.
Nyt tuumitaan samankaltaista ratkaisua tuohon lastenhuoneen oveen..



en, toimeentulo on hankalaa.
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Voi huokaus näitä neuvolalääkäreitä.. Esikoista odottaessa kävin näillä viikoilla lääkärikäynnillä, ja silloinen lääkäri meinasi tehdä synnytyksen jälkitarkastuksen ensin. Ja mulla ei ollut pieni maha!
Tänään oli taas sen vuoro, ja siellä oli joku hyvin nuori tyttö, joka edellisen potilaan kohdalla juoksi th:lta kysymään neuvoa ja puhui potilaan asiat siinä käytävällä.. Mun kohdalla ei osannut sanoa missä asennossa vauva on vaan jätti kirjaamatta kokonaan. Ensiksi kun juuri alkaa rv 36 ja jos ei ole raivotarjonnassa, niin käsittääkseni pitäisi jo laittaa lähete synnytystapa-arvioon. Ja toiseksi tämä vauva on ollut jo kuukauden raivotarjonnassa, ultrallakin varmistettu kaksi viikkoa sitten. Voihan ne vielä toki pyöriä, mutta kun asento ei ole muuttunut niin kyllä se niin päin on. Onneksi kävin äitipolilla gynellä kaksi viikkoa sitten, muuten voisi olla vähän epävarma olo.

Lauantaina tuli siivottua kunnolla kotona, ja eilen sitten tuli käveltyä vähän enemmän. Seurauksena oli kivuliaita supisteluja ja selkäsärkyä loppuillan. Mutta ainakaan tuon neuvolalääkärin mukaan mitään ei ollut kohdunsuulla tapahtunut gynen käyntiin verraten. Jos siihen nyt voi luottaa..

Miehellä alkoi nyt loma ja on esikoisen kanssa pyöräilemässä. Huomenna lähdetään 22h risteilylle, vähän päästään pois kotoa ja ainahan mä voin lepäillä hytissä jos siltä tuntuu. Mihinkään pidemmälle automatkalle en enää lähde tällä selällä istumaan joten vaihtoehdot on vähän vähissä.

Siinäpäs ensin omaa napaa.

valvomisesta Sitä on tullut tehtyä tässä raskaudessa ihan kiitettävästi. Levottomat jalat on viimeisen kuukauden ajan vaivanneet öisin, ja mikään ei ole kyllä inhottavampaa. Venyttelen sitten öisin täällä välillä että saisin unta, tai siirryn sohvalle nukkumaan joka jostakin syystä toimii kuin häkä pariksi tunniksi ainakin.

Turvontuksia on ollut jo tosi pitkään ja jaloissa lisääntyy vain. Ei kuitenkaan pahasti.

Mirkulle tsemppiä supistusten kanssa painimiseen. Toivottavasti olo helpottuu vähitellen.

Muillekin jaksamista vaivojen kanssa. Meitä on niin monia aktiivisia kirjoittajia ja mulla tämä vastauskenttä on jotenkin tosi hankala niin en pääse tarkistamaan aikaisempia kirjoituksia kovin näppärästi joten se henkilökohtainen kommentointi on sen vuoksi vähäisempää.

Silwan_81 ja tyyppi 35+5
 
Housut märkinä jälleen ollaan,oikein päälihousut myös.
Vauva alkoi hurjasti liikkumaan,supistele ei nyt ainakaan vielä kovasti.

Se oli sellaista kirkasta,mutta valkovuotoa mukana,(eikä pahemmin tuoksunutkaan miltään) mutta menisikö se valkovuoto pikkareiden ja päälihousujen läpitte?? Laitoin taas siteen ja vessapaperia,seuraillaan..

kesämasu-12 & poitsu 36+2 :heart:
 
Hei vaan mammat!

Ensinnäkin Paljon onnea Sinful! Ja toiseksi tervetuloa uusille!

Kovasti on tekstiä tullut ja ihanasti meni aika niitä lukiessa kun tänä aamuna alkoi jumalaton kipu oikealla puolella masua ja kylkeä. Välillä kipu laantuu hieman semmoseks menkkajuilinnaks/-jomoiluks mutta sitten tulee taas aivan armoton kipupiikki joka säteilee alaselkään oikealle puolelle ja myöskin pakaraan ja samaan syssyyn jämähtää/kiristyy alamaha. Vuotoja ei ole mutta siis tuskanhiki päässä saa olla noiden kipupiikkien kanssa ja alakerrassa tuo paineentunne senkun lisääntyy :stick: Neuvolaan soittelin niin nyt sit neuvolatädin mielestä eletään tosiaan varmasti noiden isompien viikkojen mukaan kun se mun LA ja viikot on aina muuttunu kun ultrassa on käyty ja nyt tämä mamma sitten menee viimestään huomen aamuna "hälytyskäynnille" lekuriin ja siellä sitten kurkkaillaan mikä on tilanne. Kovasti tuo neuvolan täti oli sitä mieltä et vois olla H-hetki jo aika lähellä mutta sitä kun ei tiedä kun kurkkaamalla onko mitään tapahtunu... Ja mun tuurilla siellä ollaan samassa jamassa kun viimekskin :kieh: Alkaa jo mitta olla täynnä tätä halvatun raskautta ja kipuja. Ja siis tätä kipuilua ja kipupiikkejä kun on nyt noin aamu 8 asti jatkunu eikä loppua tunnu näkyvän vaikka vaan lepäileekin... Tuli mieleen et joskohan sitä koht rupeis sitä sairaalakassia miettimään.
Jopas tuli purkauduttua sangen reippaasti ja ehkä hieman epäselvästi :whistle:

Nyt jotenkin lyö nuppi niin tyhjää etten oikeen osaa mihinkään kommentoida joten jääkööt tämä sepustus nyt tämmöseks omanapailu viestiks... Nyt taidan lähtee kärvistelemään näiden kipujen ja kipupiikkien kanssa säkkituoliin tuulettimen viereen.
 
kesämasu-12: täällä myös eräs joka kärsii noista hulahduksista. Sen takia aina kun kotoonta lähden, laitan kunnon siteen housuihin. Mulla sillon 2kk sitten tuli ja niin paljon että farkut oli aivan läpimärät, mutta oli tutkimusten mukaan vain valkkaria... eli on mahdollista. Ikävä vaiva, varsinkin näillä lämmöillä olla side housuissa miltei kokoajan...
 
Viikonloppu menikin täällä kiireisissä merkeissä, oli niin hyvät ilmat että oltiin miehen porukoilla pihalla pesemässä mattoja ja maalaamassa pinnasänkyä. Nyt on sitte pinnasänky koottuna meidän makkarissa. :) Vielä kun saadaan pinnasänkyyn patja niin voikin pedata pikkuiselle pedin valmiiks. :heart: Ostettiin myös kauan kaivattu pimennysverho makkariin ja tilattiin uus ihana jenkkisänky! Ah autuutta, kohta päästään sillä nukkumaan. Tähän asti ollaan oltu HIUKAN ahtaasti, meidän vanha sängynrotisko on naurettavat 120cm leveä... :D Nyt on kyllä viime viikot ruvennu olemaan tuskaa, miehelläkin selkä ihan jumissa.

Yöt on alkanu menemään aika katkonaisesti, nyt on muutamana yönä joutunu heräämään pariin otteeseen vessassa ja tuntuu, että herään pienimpiinkin ääniin. Hyvän asennon löytäminen on melko vaikeeta, kyllä sitä pikkuhiljaa rupee toivomaan ettei ainakaan hirveesti yli lasketun ajan menis! :D

Vauva tönii virtsarakkoa ihan tosi kovalla voimalla nykyään, oikeesti ottaa kyllä kipeää! Onneks ei sentään oo päässy pissat mulla housuun, vielä ainakaan :D

Synnytysvalmennukseen mennään miehen kans keskiviikkona. Huomenna meenki taas neuvolaan ja sitte vielä torstaina synnärille tutustumiskierrokselle. :) Ohjelmaa ainakin riittää tälle viikolle!

Pesänrakennus on täälläkin päällä, ahdistaa kaikki tekemättömät jutut ja tulee semmoisia siivouskohtauksia, ei malta lopettaa. :D Äsken imuroin ja pesin lattiat + pari koneellista pyykkiä. Sitte olikin jo pakko syödä välipalaa ja istahtaa levähtään hetkeks. Meidän koirasta lähtee hirveesti karvaa, niin pakko imuroida usein muutenkin...

Mielialoista mieli on herkkänä täälläkin, jos vaikka mies sanoo poikittaisen sanan niin kyllä meinaa ruveta itkettään. Samoin myös pinna tuntuu palavan melko herkästi. Eilenkin meillä oli "vieraita" joista pari oli oikeestaan kutsumatonta (maailman ärsyttävimmät ja huonotapaisimmat kakarat + heidän äiti, josta en pidä) ja voitte vaan kuvitella kun meidän 63 neliön asunnossa oli 12 ihmistä + koira! Kyllä oli hermo piukassa mutta pakko oli purra hammasta siihen asti että porukka hajaantui.
Muuten mieli on hyvä, hassua vaan kun saa tehdä päivisin ihan mitä haluaa ja välillä se ahdistaakin vähän. Toisaalta ihana, kun on aikaa itselleen vielä ja saa levätäkin välillä. :) Jännittää kamalasti, miten vauvan kanssa sujuu sitten kun se syntyy! Itse synnytys ei edelleenkään jännitä vielä...

Nyt tuli kyllä niin pitkät höpötykset että taidan lopettaa tältä erää. Tsemppiä kovasti kaikille kuumuuden ja vaivojen kanssa kamppaileville! Pian meillä on vauvat sylissä :) Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Minea ja maha-asukki 36+1
 

Yhteistyössä