||Elokuun Epelit 2012||HUHTIKUUSSA<3

Kotityöt hoidan minä aika pitkälle meillä. Kerran viikossa mies auttaa siivoomisessa kun siivotaan vähän isommin. Mies nostelee usein tavaroita lattialta pöydälle ja mä vien niitä paikoilleen kun ei se osaa :D

Lääkäreistä: täällä on neuvolalääkäri 3 kertaa raskauden aikana, 1 joka kolmanneksella. 2 on jo takana mulla.

Sheivaamisesta: jalat saan sheivattua ihan hyvin kun nostan jalan lavuaarin päälle ja sheivaan, kohta tulee kesäkin niin pakko vähän nähä vaivaa :D Alapään koitin sheivata miehen iloks viikko sitten ja se sai hirveen naurukohtauksen seksin yhteydessä ku se sano että siellä oli pieniä karvatuppoja vielä sielätäällä:p

Jenny ja Papu 25+6
 
Moi:)

Tii* Meillä on edelliseltä pojalta nuo samat rattaat -09 ja edelleen oon niihin yhtä ihastunut. Että samoilla mennään nytkin. Yhden renkaan joudun hankkimaan, kun venttiilin kanssa töskäsin tuossa ja taisin sen hajottaa ihan täysin:/ Täällä ei ole tuota Emmaljungan rattaita myyvää liikettä, että pitää varmaan tilata netistä tai suoraan maahantuojalta.

Sheivaus Vaikka maha on iso ja edessä, niin toistaiseksi olen tuon alapäänkin saanut ajettua. Sääret ajan lattialla istuen :D ja alapää hoituu toinen jalka pytyn kannen päällä. Mutta kyllä se vain on melkoista taiteilua :LOL:

(.) Mahaan kuuluu hyvää ja tosiaan ne Kelan paperit pitäis hakea neuvolasta. En vain meinaa sitä muistaa. Alamahaa vihloo usein ja helposti. Mikään ei juuri saa tuonne puristaa :/ Mulla on kyllä jostain syystä jo aivan valtava maha. Ja kuulemma ultrassa lapsivettä oli todella paljon. Että jostuisko tuosta. Täällä odottelen innolla että koulu loppuis. Ei meinaa paljoa kiinnostaa kun en saa mihinkään oikein osallistua. Tylsää katsoa vain vierestä.

petite 22+1
 
nansku Meillä kans isäntä eilen kuunteli ja totes et joo kuuluu sieltä sen suuntaisia ääniä :D Hoksasin siis ehdottaa kuuntelua, kun luin tosta vaun kirjasta sieltä isän puolelta et voi jo kuulua sydänäänet paljaalla korvalla :)

Sheivaaminen sujuu täällä vielä toistaseks.. Eilen tota bikinirajaa trimmailin, se oli hieman haasteellista mut ei mahdotonta ja säärikarvat ei nyt kovin kiihkeästi kasvakaan.. Kai nekin saa epilaattorilla pidettyä kurissa, ei tarvii ku about kerran kk ajella normitahdillakaan. Jos höylällä hoitais sääret ni niitä sais olla koko ajan ostamassa :D

Lääkärissä oon mäkin käyny vaan kerran, ehkä mä torstaina saan sen toisen ajan neuvolasta.. Siis mä oon neuvolassakin käyny vasta KAKS kertaa, tuntuu et ei sitä tätiä kiinnosta mun/meidän vointi niin paljon ku luulis.. Kuitenki yli puolenvälin mennään jo :O

(.) Täällä vointi ennallaan, hiukan tuntuis et toi iskias taas vihottelee. Eipä sille kummosempia voi oikein tehdä ku yrittää venytellä ohjeiden mukaan ja liikkua kykyjen mukaan. Tätäkö tää "seesteinen" keskiraskaus on, ei oikein mitään uutta ole nyt odotettavissa. Tyyppi potkii normaalisti ja sitä mä jaksan vieläkin ihastella :heart:

inieh ja poju 22+0 (Vasta, mut poks silti :))
 
Pikaseen tulen lukeen ja tekeen päivitystä :

Tänään laitettu kelaan hakemuksia ja työnantajalle ilmoitettu tarkka päivä milloin jään äippälomalle =) odotuksen loppu lähenee koko ajan.

Kotityöt hoidan pääsääntöisesti minä, ukko laittaa joskus pyykin-ja astianpesukoneet päälle ja kiikkuttaa yläkerrasta piilottamansa astia pinon tiskipöydälle.

Meillä olis huomenna eka kerta perhevalmennusta mutta ollaan kumpikin töissä,joten ainakin tää kerta jää väliin.

Jenni* ja Mini 24+3
 
Nepo mä oon elintarviketehtaalla töissä tällä hetkellä ja siellä on ihan järjetön meteli jonka vuoksi me käytetäänkin kuulosuojaimia. Ei mulle ainakaan koskaan oo kukaan sanonu että jotain haittaa olis, onhan vauvalla kuitenkin aikamoiset äänieristeet ympärillään :) Ja kaikki muutkin siellä terveitä lapsia saaneet!

Sheivauksesta, jalat täälläki vedellään lattialla istuen ja jotenkuten tota bikinirajaaki saanu vielä ku oikein yrittää. Täytyy varmaan ottaa peili avuks loppupuolella jos ei muuten onnistu :LOL:

Meillä mies hoitaa suurimman osan kotitöistä. Ittellä on niin huono omatunto kun on aina niin väsyny ja selkää särkee ettei jaksais, ja kun ajattelee että rupeenpas nyt imuroimaan ni mies on just kerinny hakee imurin kaapista. :ashamed:
Täytyy varmaan huomen illalla yrittää siivota kun mies on iltavuorossa eikä ehdi tekemään kaikkea ennen ku mä vasta suunnittelen :D

j_enna & toukka 23+1
 
Äippäpakkauksista: Nyt ne on haettu postista ja hypistelty lähes koko ilta "saalista". Alkaa pikkuhiljaa vaatteitakin olla alkuun riittävästi kasassa. Mutta oli tosi positiivinen ylläri se talvihaalarin väri. Kelan sivuilla näyttää melko tumman harmaalle, mutta se on aivan ihana vaalee beessi (en osaa kuvailla väriä), mutta rakastuin väriin heti... ei siis ollenkaan ankea harmaa!

Melusta: Itse selvitin tuota meluasiaa ja sain lääkäriltä ohjeet (jostain suosituksia missä on esim. eri kemikaaleille altistumisesta, tärinästä, melusta ym.) että raskausaikana ei odottava äiti saisi altistua jatkuvasti yli 80-90 (en muista mikä luku noista) desibelin melulle. Melu voi aiheuttaa pienikasvuisuutta. Toki lapsivesi jonkin verran vaimentaa melua, mutta eihän vauvoille voi sinne mahaan laittaa kuulosuojaimia päähän ;) Mutta jokaisen työpaikalla työterveyslääkärihän tietää nämä altistusasiat...

Nippe + tuplat 24+6
 
Ja täällä sairasloma jatkuu liitoskipujen takia :(. Kävely on kuin geishalla ja sukkien / housujen pukeminen on yhtä tuskaa. Lääkäri totesi ettei enää taida olla töihin asiaa. Nyyh! Olo alkaa olemaan jonkin verran tukala- vielä olisi 12 viikkoa leikkaukseen aikaa...

Neuvolalääkärillä tuli käytyä viime viikolla. Paino noussut nyt kokonaisuudessaan 6 kg josta sain sitten moitetta. Mutta minkäs teet kun lenkillekkään ei voi lähteä!! Sf- mitta menee itsellä ihan omilla käyrillä, yläraja paukkuu vaan... Mites nuo sf- mitat teillä muilla tässä vaiheessa??

Muita koivuallergisia?? Miten aiotte oireita hoitaa?

Eiköhän se sitten ole kahvin paikka =).

Mirkku ja masuasukki 25+4
 
mirkku saitko tosiaan moitteita 6kg painon noususta?? Mä oon ymmärtänyt et tollanen ois ihan normaalia tässä vaiheessa jo? Itelläni about saman verran noussu paino et pitäiskö tässä ruveta syömisiään vahtimaan nyt? :D

sf-mitasta voisko joku selittää mitä toi mitta kertoo? Kun ei kai se mahan koosta kerro vai? Mulla nimittäin toi mitta oli viimeks siinä keskikäyrällä tai vähän yli, mut mun maha on kyllä keskimääräistä vähän pienempi viikkoihin nähden.

Scarlett ja sissi 24+4
 
Mirkku: Johan on ollut kumma neuvolan täti. Mulla oli viime neuvolassa painoa tullut yhteensä 4,5 kg (viikolla 22,5). tasainen 350g/vko parilla viime punnituksella. Mulle hän taas sanoi että oikein maltillisesti paino on kehittynyt, ei mitään ongelmaa.
SF mitta meni käyrän keskivaiheella.

Lääkärikäynneistä: Mulla oli eka neuvolalääkäri vkolla 14 ja seuraava on vkolla 26.( +Yksi ylimääräinen käynti oli viikolla 21 omasta toiveesta kun oli univaikeuksia ja supisteluja ja sain sitten sairaslomaa pätkän).

Mulla alkaa olla työmotivaatio 0. Ajatukset on jo vauvassa ja olisi ihanaa ajan kanssa laitella lastenhuonetta, tehdä hankintoja, ulkoilla kevätauringossa, levätä.. Vapaapäivinä on hyvä mieli ja energinen olo, työpäivinä oon ihan naatti illalla ja en jaksa tehdä yhtään mitään. Työongelmatkin tuntuu jotenkin nyt suuremmilta ja kynnys ottaa asiat kunnolla hoitaakseen on laskenut. Tekisi mieli mennä sieltä missä aita on matalin.. Onneksi Kesäkuun alusta alkaa kuukauden kesäloma+ siitä sitten mammalomalle!!

Penni ja pikkunen 24+3
 
Mä tulin vähän vaan avautumaan...:

Voi apua oikeesti.. Mä en tiiä itkisinkö vai nauraisinko!! :D Ehkä mä tyydyn jo nauramaan... Mä kävin tänään siellä äippäpolilla ja mulle sattu venäläinen lääkäri, joka ei ymmärtänyt kunnolla suomea. Ei siinä, mulla ei todellakaan ole mitään ulkomaalaisia vastaan, mutta ku ei ymmärretä kunnolla toisiamme niin on ehkä hiukka hankala toimia. Pahoinvoinnista hän sanoi, että "No se saattaa välillä olla vähän pahaolo" ja että "Nythän on mahatautia liikkeellä". Meinasin sanoa sille, että onpa sitkas mahatauti ku jo 18 viikkoa kestänyt! :D Mulla oli viime yönä ihan hirveet polttelut alaselässä ja äiti sano, että ne on supistuksia. Ei se lääkäri niihinkään mitään sanonut.. Tarkisti sentään kohdunsuun tilanteen. Noh positiivista käynnissä oli se, että tyttö oli pysynyt tyttönä, joten anopin ostamat vaaleenpunaset vaatteet voivat päästä käyttöön. :D Varasin ajan yksityiselle. En jaksa enää tätä pelleilyä.
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90 ja Penni79
Heippa vaan kaikille pitkästä aikaa! Tänään illalla sit se 4D ultra ja kyllä vaan JÄNNITTÄÄ, vaikka rakenneultrassa olikin kaikki hyvin, niin kuitenkin...ja toivon tosiaan, että neiti suostuu esiintymään, että saadaan hyvää kuvaa. Mua kiinnostaa juurikin istukan kunto (onneksi se on takana ja ylhäällä kuitenkin), ja se napanuoravirtaus (vai mikä lie) ja myös lapsiveden määrä ja tietty kaikki muukin mahdollinen :) Musta jotenkin vaan tuntuu, että vettä ois aika vähän, kun tunnen vauvan niin selvästi tuosta vatsan päältä, siis pään, jalkoja jne, toisaalta hauskaa kyllä.

Olo edelleen todella hyvä, ei siis ikä siinä mielessä paina ;D Päikkäreitä toki tykkään ottaa. Töistä jään pois siis 27.5. kesälomille ensin, jotenkin jo kärsimätön fiilis! Pitää perehdyttää tässä tuuraaja kunnolla vielä, ni sit läks ;D

Äitiyspakkausta odottelen, josko sen jo ens viikolla sais postiin, ehkä!

Mirkku: ei TODELLAKAAN pitäisi olla mitään sanomista tuosta kilomäärästä! Mulla on tullut saman verran ja aivan hyvä määrä on kuulemma tässä vaiheessa. Ihmeesti vaihtelee kyllä neuvolatätikohtaisesti nuo painokommentit! Mulla tuli kahdesta ekasta tytöstä tosiaan se about 20 kgs lisää, eikä siitäkään tullut sanomista kertaakaan.

Sheivaamisesta: hyvin sujuu vielä tuo touhu, jalka vaan lavuaarin reunalle, vähän kyllä massua varoen, ja toistaseksi näkyy hyvin tonne navan allekin ;D

Kotityöt hoitelen minä enimmäkseen, kun vielä kaksiossa asustellaan ja oon vaan sellanen, että tartun toimeen sen enempiä miettimättä, hyvin jaksan tehdä ihan kaikkea, viimeksi eilen muutettiin järjestystä olkkarissa ja kannettiin miehen kanssa sohvia ja hyllyjä eestaas ;D Kyllä se mieskin imuroi tms. aina kun vaan pyyyydän ensin, ite ei tajua..

Tota SF-mittaa kummastelen minäkin, mutta vauvan koko tarkentuu varmasti tänään tossa ultrassa, mulla oli viimeksi hiukan alakäyrän ALLA se mitta, eikä tää massu nyt ihan niin pieni ole! On kyllä vähän mittaajastakin kiinni tuo kuulemma ja siitä, onko kohtu esim. taaksepäin kallistunut.

Kovasti jaksuja kaikille ja ihanaa kun tuntuu, että nyt se kevät oikeesti on tullut (allergiaoireita odotellessa)

Tikruliini 25+6
 
  • Tykkää
Reactions: mirkku76
miten usein ootte muuten neuvolassa asioinnu? mulla ollut vasta 3 kertaa, en löydä tähän hätään samun aikaista korttia et olisin voinnu verrata oliks ekal kerral enemmän käyntejä kuin tässä toisessa.. multa ei oo viel kertaakaa mitattu sf mittaa, painosta puhuin oma aloitteisesti siksi koska en ite haluis paisua ihan järkyttäviä, edellisestä tuli kuitenki se 20kg ja ekaks siitä lähti puolet pois, sitten pikku hiljaa tyhmyyttäni kerrytin sitä takasin ku en osannu olla mässäilemättä! nyt sitten tavoite että ei tulis noin paljon koska elopainoa omasta takaa siit jo ihan liikaa! en viihdy omassa kropassani suomeks sanottuna. raskauden aikana kuitenkaan voi laihduttaa niin pidetään sitten minimissä painon nousu ettei oo niin tuskasta sitten synnytyksen jälkeen. lähtöpainosta mulla noussu 4,1kg joten oon aikas tyytyväinen. viel voi toiset mokomat korkeintaan nousta muttei mielellään enempää ja samaa mieltä oli neuvolatäti, hän sanoi ettei olis uskaltanu puhua mulle tästä paino jutusta ku on kuitenki arka aihe et hyvä ku ite otin puheeks. ja siis lisäs perään et toi painon nousu mitä nyt on tapahtunu on ihan normaali ok ettei mitään paniikkia. ja teil näyttää tääl olevan samanlaisia numeroita joten aika outoa hysterisointia mirkun neukkatätskäl :O eikä näistä painojutuista oikeesti tarttis stressaa mutta oon nyt ite kivasti kehittäny ittelleni tän paino jupakan.

tuntuu taas olevan siivouspäivä, huomaa kun ei päivään tee mitään niin johan alkaa paikat repsottelemaan, pitää molemmat sällit tässä taloudessa siitä huolen :LOL:

tänään muuten vaihtuupi viikko 23->24!
 
Mä en jaksa oottaaa!!! Tulis jo elokuu! :D Must on nyt tullu ihan malttamaton, haluun jo sen pienen ihanan palleroisen tänne. :)

Ja jeee, me pistetää kämppä myyntiin hetinyt! Mies ei olis eka halunnu myydä tätä vielä, ois halunnu pari vuotta asuu tässä ja sit ku molemmat töissä niii isompi laina ja omakotitalo. Mutta nyt se oli ruvennu miettii mun ehdotuksii ja toteskin eilen yhtäkkii että eiköhän laiteta kämppä myyntii ja muutetaa vuokraneliöö pariks vuodeks! JES! Toivottavasti vaan menis nopeesti kaupaks. Ois niin ihana alkaa sisustaa uutta kotia ja molempien lapsosten omia huoneita!

Mirkku aika jännä että oli tollasesta painonnoususta tullu sanomista, musta toi on vielä aika vähäistä. Itelläkin tullu 4,5 kiloa ja neuvolantäti sanoi että tosi vähän on tullut painoa että hyvä homma!

Kiitos kaikille jotka vastasitte melukysymykseen. Saatiin se nyt järjestettyä niin että mun ei tarvi työskennellä ollenkaan siinä osassa hallia missä on sirkkelit ja muut kovaääniset vehkeet. Muualla ei ole hirveän kova meteli. :)

Voi että mäkin haluun jo sen äitiyspakkauksen! Tänään vasta paperit laitettu että saa kyllä jonkun aikaa odotella. :D Nippe ihana homma se talvihaalari, ku mäkin katoin että ompas ankean harmaa haalari, mutta tosiaan ihanaa jos se ei livenä niin paha ookkaan. :)

Mun ymmärtääkseni toi SF-mitta ei niinkään sen mahan/kohdun koosta kerro. Siihen vaikuttaa monet muutkin asiat, esim äidin pituus, ja riippuuhan se tietysti ihan mittaajastakin. Tärkeää siinä on että se mitta kasvaa tasaisesti, sillä ei ole niinkään merkitystä meneekö se ylä,- ala- vai keskikäyrällä. Mulla oliviime raskaudessa tosi pieni maha, mutta sf-mitta muutamalla ekalla mittauskerralla meni selvästi keskikäyrän yläpuolella. Terkka sanoi sen johtuvan siitä että olen niin pitkä ja kohtu on aika ylhääll'ä tai jotain.

Herranjumala tää aika menee nopeesti! Neiti vetäny sikeitä jo yli kaks tuntii. Noh on kyllä ollut tosi aktiivinen aamu/aamupäivä ettei ihme että väsyttää. Mutta nyt mun on pakko herättää se että nukkuu sitte yölläkin.

Nepo ja Pirpana 25+4
 
Sf-mitta on erittäin tärkeä työkalu neuvolassa sen vuoksi, että kun se menee tasaisesti käyrillä, niin n. 95 % tapauksista tiedetään, että vauvalla ei ole mitään hätää kehityksessä ja raskauden kulku on normaali. Kun se putoaa käyriltä, niin vain n. 30 % on oikea hälytys, mutta kaikki kuitenkin tutkitaan. Näin osataan lähteä ä-polin seurantaan, jossa tehdään lisätutkimuksia. Ainoa missä tasaista käyrääkin lähdetään tutkimaan on se, että se menee reilusti alle tai yli keskiarvojen, eli kohtu on siis pienempi tai suurempi viikkoihin nähden.

Se on siis seulonta, joka antaa vinkkejä mahdollisesta ongelmasta. Ei niinkään kerro sitä, että mikä on varsinaisesti hätänä. Sf- tarkoittaa symfyysi-fundus eli häpyluu-kohdunpohja ja sen avulla saadaan kohdun kasvu eli ottaen myös huomioon lapsiveden määrän, sikiön kasvun kehitys. Lapsiveden määräkin kertoo myös tarpeesta lisäselvityksiin, jos se on merkityksellisen poikkeava. Kohdun asento on tosiaan merkityksellinen, odottajan pituus ja mittaaja, koska käyrät heittää mittaajien kesken radikaalistikin.

Joskus neuvolassa on mitattu ihan vatsanympärystäkin, mutta sen merkitys on minulle hieman hämärä. Samoin lantion ulkomitat synnytystapaa arvioitaessa, joilla ei myöskään ole kauheasti painoarvoa =)

ON: Minä en edelleenkään pääse irti tästä päänsärystä. Todella rasittavaa istua päätä hieroen päivät. Todella moni myös ihmettelee, kun kerron meneväni ennen äitiyslomaa vanhustyöhön, että meinaatko todella olla ihan heinäkuun puoleen väliin asti. Kyllä tässä pärjätään. Pyydetään työhön kevennystä, jos tuntuu että ei jaksa.
Ai niin ja se parvorokko. Se oli väärä hälytys, mutta kyllä se säikytti silti. Ei ole epidemioita liikkeellä.

rv 22+2
 
Pumppa Paljon tsemppiä päänsärkyjen kanssa. Toivottavasti pääset niistä pian eroon.:hug: Hienoa, että parvorokko oli väärä hälytys!

Lääkäristä En ole vielä käynyt kertaakaan neuvolalääkärissä, eka visiitti on toukokuun alussa. Ajattelin, että jos tulee suuria huolenaiheita, niin varaan ajan yksityiselle, mutta eipä ole sen kummemmin tarvetta ilmennyt. Olisihan se mahtavaa, jos jo aiemmin olisi ollut yksi käynti.

Sheivaaminen On toistaiseksi onnistunut, mutta huomasin viimeksi, että haasteita on luvassa... Virnistelin itsekseni, että jos ei onnistu yksin, niin pitää pyytää mies apuun.:D

SF mitta otettiin viime neuvolassa ekan kerran, se oli 21cm. Sitä en tiedä, että millä käyrällä se menee, mutta kommentti oli, että vastaa oikein hyvin viikkoja.

Neuvolakäynnit Olen käynyt nyt kolmesti ja seuraavan varaan neuvolalääkärillä käytyäni toukokuun alkupuolella. Neuvolantädin kyllä näen kerran ennen sitäkin perhevalmennuksen yhteydessä, joten kaipa silloinkin voi jotakin kysäistä, jos jokin asia mieltä silloin painaa.

Sydänäänien kuuntelusta Saimme neuvolassa vinkin varmaan jo ekalla kerralla, että about näillä viikoilla isä voi kuunnella wc-paperirullan avulla sydänääniä. Mies on useasti kokeillut. On kuulma kuullut popcornkoneen.:LOL:

Paljon tsemppiä sairaslomalaisille!

Ihanaa viikkoa kaikille! :)

Luckygirl & Vintiö 24+3
 
Heippa hei :)

Kotityöt meillä mies hoitaa aika pitkälti imuroinnin. Minä sitten pienempiä/kevyempiä hommia. Pyykit pesen edelleen minä. Hyvin on miehestä ollut apua.

Sheivaus on täälläkin alkanut osoittaa hankalaa puolta :D Mut otetaan sitten peili esiin kun alkaa olee mahdotonta ;)

Lääkäristä joku kyseli. Itse olen ollut kerran neuvolan lääkärillä ja toinen käynti on tulossa tuossa parin viikon kuluttua.

ON: Täällä asiat hyvin kaikin puolin. Ei kolotuksia tms. Ainoastaan nukkuminen on pätkittäistä ja tuntuu että väsymys on tullut takaisin. Hyvää nukkuma-asentoa on hankala löytää ja usein yöllä heräänkin siihen kun kaappaan miehen jalkojen väliin.. Helpompi nukkua kun jalat ei ole yhdessä.. :D

Ninzi & Tyllerö 24+5
 
Viimeksi muokattu:
Täälläkin ollaan hiukan ärtyisällä mielellä.
Töissä on ongelmia nostelun kanssa. Ei kärsi edes mitään pientä ja kevyttä kukkaa kannella (tai no keskikokoista) kun alkaa supistelemaan. Ihan raivostuttavan herkästi tulee noita kolotuksia. Pelkään joutuvani sairaslomalle, eikä sellaiseen todellakaan ole nyt varaa. Töitä on jäljellä enää se 2kk ja pitäisi kaikki roposet haalia taskuun mitä irti saa :kieh: Muutenkin on hommaa joka rasittaa kroppaa urakalla, pitäisi ottaa kevyesti vaan kun ei pysty. :headwall:

Täällä on tullut painoa lisää sellaiset vajaa 5kg. Ihan jees luku, kuhan pysyisi alle 15 tuo lukema niin ollaan plussan puolella. :)

Vaunuja katselin tuossa nettisivuilta, huomenna ollaan menossa katsastamaan tämän kaupungin liikkeet. Hieman pelottaa, mutta nyt mennään, meni syteen tai saveen. :)
Oran Jovi Airit 2012 pisti silmään, olisi meille ominaisuuksiltaan aika jees.
Onko kellään pahaa sanottavaa kyseisestä mallista/merkistä?

Huomenna pääsen lääkärille hermojani lepuuttamaan, pitääkin ottaa puheeksi nuo supparit ja kipuilut. Tänäänkin on ollut aika paljon taas sitä menkkakipuilua. Tai jotain. Liekkö vaan häpyliitokset natisee. Arghh.

Vaavi potkiskelee edelleen, en tiedä onko liikkeet mun mielestä vähän vaimentuneet.
Istukka oli nyt ihan etuseinämässä rakenneultran mukaan, liekkö sillä jotain vaikutusta asiaan.
 
Tänne tulee siihen tahtiin tekstiä ettei perässä pysy :D

Jos nyt muistaisin jotain kommentoida:

Kotityöt: Meillä hoidan minä oikeestaan kaiken. (paitsi mies vie roskat kun ite en koskaan muista ottaa pusseja mukaan..:whistle: )
Jotenkin oon asennoitunutkin niin, että mulle kuuluu kotityöt kun mies käy töissä. Silloin kun itekkin oon töissä, niin hoidellaan enemmän yhessäkin. Musta on nyt tullu muutenkin ihme siivousintoilija, oon siivoillu kaappeja ja pessy ikkunoita nyt hyvillä mielin. Kaikki tahrat ja pölyt ärsyttää suunnattomasti.. Vielä pystyy touhuamaan ilman suurempia särkyjä onneks.

Sf-mitta: mulla oli rv 22+4 24cm, sama näkyi olevan esikoisestakin vaikka painoa mulla vähemmän nyt kuin silloin.

Lääkäri: Mulla ei ole ollu vielä kertaakaan varsinaista neuvolalääkäriä josei ultrauksia lasketa. Rv 30 on istukkakontrolli, en sit tiiä tarkasteleeko silloin myös kohdunsuun tilannetta. Esikoisesta muistaakseni oli kyllä noita neuvolalääkäreitä ainakin 3 kertaa!

Olo on vieläkin hyvin energinen ja paikkoja ei tosiaan särje, vauva alkanu monottelemaan oikeaan kylkeen, siitä hiukan tukala olo tulee välillä. Mukavasti näkyy liikkeet ulospäin ja alun rauhallisuuden jälkeen tulossa taitaakin olla aikamoinen menijä ;)

Päädyin nyt sit ettei meille oteta äitiyspakkausta, kun kaikki on tallessa vielä ekasta ja mulla on vaatettakin tallessa sen verran. Nyt olis kaikki hankinnatkin oikeestaan tehtynä, että voishan se elokuu pian jo koittaa! :heart:

Kiuku ja palleroinen 23+2
 
Sf-mitta tässä raskaudessa ei ole vielä kertaakaan mitattu. Huomenna neuvola että josko siellä. Viimeks meni jossain yläkäyrillä, mutta johtui varmaan siitä että vettä oli tosi reilusti

Liitoskivut sitten sain vielä vaivakseni... Pari päivää ollut tosi tuskainen olo. Kävely ja liikkuminen yleensä tekee tosi kipeää tuossa häpyluun seudulla ja nivusissa eikä esikoisen nostelu auta yhtään asiaa. Saa nyt nähdä pystyykö enää loman jälkeen töihin menemään.

Vauva potkii ja liikuskelee kovasti. Ihana tunne :heart:

Devil+pyöriäinen 26+2
 
Aurinkoista kevätpäivää :) Pakko tulla kertomaan, että ei se sf-mitta tosiaan kauheesti vauvan koosta ainakaan kerro, eilisessä 4Dssä vauvan kooksi kerrottiin 33 cm/860 g, joka vastaa juurikin viikkoja, yllätyin, että on jo noinkin hyvän kokoinen tyttö! Ja mulla se mitta oli alalkyrän alla tosiaan viimeksi mistä meinasin pelästyä.

Kuva ois tossa ultrassa voinut olla vähän selvempää, mutta kyllä kasvojen ilmeet hyvin näkyi: haukottelu, kieltäkin näytettiin ja näytti hän siellä viheltelevänkin ;D Aivan supersuloisen näköinen oli tyttö kyllä, välillä viskas jalat nassun eteen tai heilutteli napanuoraa, siis nappas ihan kiinni siitä! (ja vielä kertaalleen varmistettiin, että tyttöhän se on). 1,5 tuntia melkein käytti lääkäri aikaa tohon ja oli kyllä hintansa arvoista, kaikki tutkittiin tosi tarkkaan ja nyt oikeasti uskallan olla levollisin mielin.

Neuvolalääkäri on mulla ollut kerran silloin alussa ja toka kerta on nyt parin viikon päästä, käsittääkseni sitten on vielä lopussa yksi. Eli kolme kertaa on se normimäärä ainakin täällä, jos ei mitään ongelmia/seurattavaa ilmene.

Unet on yö yöltä vaan käsittämättömämpiä kyllä, ei pelkästään vauvaunia, vaan ihan mitä sattuu...olo on täälläkin aika kärsimätön jo, mutta toisaalta toi aika tuntuu kyllä kuluvan tosi vauhdilla.

Tikruliini POKS 26 :D
 
Moikka! :)

Täällä taas hirveä väsymys päällä. Asunnon haku käynnissä kovasti,vähän hankalampaa vaan täältä 370km päästä :D Irtisanottiin meidän kämppä eilen, muuttopäivä olis sit toukokuun viimeinen päivä. Reilu kuukausi siis enää! Hirvittää, mutta eiköhän kaikki asiat saada hoidettua ja tavarat pakattua :D

Neuvola on mulla ollut sen 3 kertaa. Seuraavalla kerralla onkin sit neuvolalääkäri 15.5. Kyllä luulen että tuolla neuvolassa saa loppuajasta ravata ihan kyllästymiseen asti, ite oon ainakin ihan tyytyväinen ettei oo tarvinnut useammin käydä. Samat jutut siellä kuitenkin aina tutkitaan. :)

En nyt enää muista mitä muuta piti kirjoitella, mutta nyt pitää mennä tekemään vielä vähän kotihommia ennenku mies tulee töistä.

Minea ja maha-asukki 25+3
 

Yhteistyössä