Elokuun Epelit 2012 jatkoilee

Soseita en aio aloitella, vaan imetyksellä mennään puolvuotiaaksi jos ei jotain kummallista sitä ennen tapahdu. Silloin ajattelin alkaa sormiruokien ja puuron antamisen.

Röyhtäytys muakin kiinnostaa, että milloin sen voi lopettaa? :D Vielä kyllä tuntuu ilmaa menevän sinne mahaan, sen verran komeita röyhyjä tulee.

Töihin palaan joko ens syksynä tai sitten alkuvuodesta 2014. Eli vielä tässä olisi kotona oleskelua edessä.

Vauva on nyt ehkä vihdoinkin alkanut hoksata tutin idean. Päiväunille nyt rauhoittunut pari kertaa tutin kanssa. Vihdoinkin! Heti huomasi hyödyn, kun vauva heräsi ennen kuin ehdittiin kotiin puistosta, niin kotimatka ei mennyt huutaessa niin kuin tähän asti, vaan rauhassa katseli vaunuista tutti suussa.

valf ja tyttö ylihuomenna 3kk
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Kaksi nukkuvaa lasta ja kerrankin samaan aikaan :) Esikoinen harvemmin nukkuu enää päivisin mutta nyt sain nukahtamaan autoon. Ja voi että harmittaa kun pitäisi lähteä herättelemään.

Itse toivon voivani olla kotona tällä kertaa 3-vuotta. Esikoisen kanssa olin kuukauden vajaa kaksivuotiaaksi. Eipä se kahden lapsen hoitoon vieminen edes kannata, kustannukset on kuitenkin 500 €/kk. Ja kyllä noi lapset vaan on niin pieniä niin vähän aikaa. Eikä ole edes kivaa työpaikkaa mihin palata, vaan pitäisi yrittää löytää uusi paikka sitten kun töihinpaluu alkaa olla ajankohtaista, jotta sinne olisi mielekästä taas lähteä. Toivotaan siis että rahat riittää ja mies saa käydä töissä (selvisi nyt yt:stä).

Mitä joululahjoja olette ajatelleet toivoa?
Meillä kun on vauvaleluja jo yms. niin on vähän ongelmallista pohtia mitä toivoisi. Sitä tavaraa kun ei niin hirveästi haluaisi ja vaatettakin on aika paljon.

En tiedä vielä yhtään milloin aloiteltaisiin kiinteitä. Ehkä sitten joskus 4-5kk kohdilla ruvetaan vähän maistelemaan, mutta nyt ainakin vaihtelee maidon tarve vielä hirveästi. Välillä menee 7h syömättä ja kuten viime yönä, herättiin 3h välein tissittelemään. Mutta jos kovasti imetystarve tihenee niin sitten on varmaan aika ruveta vähän maistelemaan.

Mutta nyt menen herättelemään tuon isomman ettei mene ilta liian myöhäiseksi.

Silwan ja poitsu 3,5kk
 
Hei kaikki! :)

En ookkaan pitkään aikaan kirjottanut enkä lukenut muiden kuulumisia, nyt pitää ryhdistäytyä. :D En yhtään tiedä mistä ootte puhunut kun en oo vielä ehtinyt lukemaan, mutta tässä meidän kuulumisia:

3kk. neuvolassa käyty 14.päivä, eli viime keskiviikkona. Pojan paino noussut kivasti, oli nyt 6810g ja pituus 64,5cm. Hienosti osasi tarttua tädin tarjoamaan leluun ja kovasti jo harjoittelee kyynernojaa. :) Rokotukset sai ja oli tosi reipas, pistohetken itki ja lopetti heti. Kuumetta tuli sitten illalla vähän, olin ostanut jo valmiiksi nestemäistä panadolia, mutta en sitten antanut kun poju nukkui melkein koko päivän ja illan ja yön. :D

Muuta meille ei oikeastaan kuulukaan, paitsi että saatiin uus asunto! Ihanaa, aivan mahtavan halpa vuokra ja 120 neliön omakotitalo! Saadaan se halvalla koska se on meidän tutun talo joka asuu nykyään espoossa, joten hän ei tarvitse taloa ollenkaan. Nykyiset vuokralaiset eivät ole maksaneet vuokraa kuukausiin joten heille on jätetty häätöilmoitus. Kurjaa tollanen! Tuttumme sanoikin, ettei pyri saamaan voittoa talosta,ainoastaan haluaa mielenrauhan ja kunnon vuokralaiset. :) Nyt saa meidän koirakin sitten ihan oman pihan missä juoksennella. Ja poju saa oman makkarin kunhan hiukan kasvaa ja vielä jää yksi ylimääräinen makkari. Jeee :)

Muuten arki sujuu meillä oikein kivasti, ihmettelen kyllä että poika herää nykyään 2 kertaa yössä syömään, kun tähän asti herännyt vain kerran... Mutta eipä tuo haittaa, nukkuu kuitenkin hyvin. Varmaan vain rytmi vaihtunut hiukan. :) Imetys sujuu edelleen, välillä kyllä tuntuu ettei malttais oikeen keskittyä imemään, muuta kuin unien jälkeen. Juttelee jo pitkiä kujerruksia ja hekottelee ääneen, se on ihanan kuuloista. Eihän tuolta tahdo saada suunvuoroa! :D Ei oo vielä oppinut kääntymään vaikka kova on yritys! Veikkaan että ihan pian se tapahtuu...

Palaan opiskelemaan elokuussa, kohta pitäisi siis ruveta etsiskelemään hoitopaikkaa. Hirvittää jo valmiiks että miten raaskin rakkaan pistää hoitoon niin pienenä!


Lueskelen tässä teidänkin kuulumiset. Nyt kahville!

minea ja kevin 3kk 6pvää
 
NP
Alkuperäinen kirjoittaja mennikkö;27560414:
Saatiin neuvolasta pään kannatteluharjoitteluun vinkiksi, että pitää sylissäkin aina (tai mahd. usein) vatsa tai kylki alaspäin, niin ei tarvi herran pääkoppaa silloinkaan tukea. Ollaan tuota nyt noudatettu. Muuta vinkkiä ei hirveästi saatu, mutta huomaan kyllä jo viikon jälkeen selvää edistystä. Saitteko NP jotain ohjeistusta?
Me ei saatu muuta ohjetta kuin että pitää vatsallaan puuhamaton päällä, kun vaan suostuu siinä olemaan. Yleensä ei siis suostu (tykkää olla vain selällään). Mutta olen lisäksi tehnyt juuri noin kuin mitä teitä neuvottiin, eli sylissä vatsallaan. Siitäkään ei hirmuisesti tykkää, mut sentään vähän pitempään kuin matolla.
 
noita soseita just täs yks pv pohdiskelin. kyl mä taidan niit tos 4kk iäs vähän maistattamaan mut mitään stressinäppylää en jaksa varmaan niistä ottaa. sormiruokailua oon myös miettinyt. pitää nyt kattoa mihin sitä sitten päätyy. velliä annoin eilen ekaa kertaa, peruna-porkkana ja kauhun sekasin tuntein odottelin et tuleeko huutoja mut ei, eka vähän kumma ilme naamal et mitä tää on ja sit joi kiltisti :D sekotin siis maitoon niin että maitoa oli huomattavasti enemmän kuin velliä. tai no suhde 1/3. katsotaan nyt jäikö tuokin kokeiluks vai alanko ahkerammin antamaan noita. ostin niitä onni merkkisiä kaikkia erimakuja 1 jossa oli 4kk merkintä.

minea onnittelut uudesta kodista !

joululahjat.. jaa a :D isommalle pojalle menee nyt auto vaihe. ja tykkää dvdeistä ihan hulluna. sen tiedän et mamma&pappa on ostanu jo lahjat kaikille noille lapsenlapsille ja meille omille lapsillensa. itellä on vast ajatus vaiheessa mitä ostan. vaikea sanoa, osan lahjoista teen itse. alexille varmaan aika moni ostaa vaatteita koska noit vauvaleluja on musta ihan tarpeeks. ohan se niin ettei mitään turhaa krääsää haluis mut harvemmin lapset saa sellasia? ihan mieluusti nytki toi 2v otti jokasen lahjan vastaan viime viikonloppuna synttäreillään vaikkei ymmärrä esim. palapelien päälle yhtään mitään vielä.

mä en enää orjallisesti alexia röyhtäytä joka syötön jälkeen mut aika usein se kuitenki siinä sylissä kieppuu siihen malliin et kyl se röyhy sielt tulee :D

me ollaan kaikki tääl kipeinä.. tai siis mies ei ole (onneks) mutta nyt on sit alexkin niin vähän ärsyttää. aamul heräs vaan siihen ku itki ku syötävä ja itki tasan niin kauan ennenku sain nenän imastuu tyhjäks nenäfriidalla. samulle joutu nyt astmalääkitys annostukset pitää 2h välein ja tota flixotide annosta nostaa 2/päivä.. ei onneks oo tarttenu lastenklinikalle lähtee vaikka eilen aamul jo tuntu siltä ja kauhuissani jo mietin et kuka nyt ton alexinki kanssa olis ku anoppi jossain työharjottelu jutussa.. ja samua en suostuis mitenkää päin jättää yksin sinne sairaalaan. onneks kuitenki ainaki toistaseks vältyttiin tolta reissulta.

kyselin jo tuol fb:n puolella mut kyselen viel täältä että onko lapsella jo oma huone missä nukkuu/jakaa sisaruksen kanssa huoneen vai nukkuuko vielä samassa huoneessa kuin vanhemmat? mua jotenki alko sisustus innostuksissani himottaa siirtää noi pojat jo samaa huoneeseen ku molemmat kuitenki yönsä nukkuu hyvin. vai onkohan liian aikasta? vaikka luonnollisesti lopullisen päätöksen teen minä itse niin silti olis kiva kuulla erilaisia mielipiteitä ym :)
 
Fysioterapiasta kotiuduttu!
Meni kyllä tosi hyvin, poika oli tosi reipas ja tyytyväinen. Sai kovasti kehuja mutta kyllähän sitä jäykkyyttä sieltä löytyi. Saatiin pari uutta aikaa ja neuvoja kotiin joten pitäisi noilla konsteilla saada melko piankin kuulemma pää kääntymään. Eli ei ole isosta asiasta ollenkaan kysymys. :)

Samunäiti Meillä on pojalle oma huone odottamassa, vielä nukkuu meidän huoneessa. Ajattelin joskus 6kk korvilla siirrellä poitsun omaan makkariin.
Sisustusvimma on täälläkin, se huonehan pitää laittaa kuntoon sitä ennen, että kaikki sopii kauniisti yhteen ja tavarat on käytännöllisiä. Uuden vuoden jälkeen mennään shoppailemaan kalusteet, matto ja ehkä uudet verhot. Mies ei oikein lämmenyt verhoidealle, sillä ostin uudet verhot tuonne makkariin ennen pojan syntymää. Vaan minkäs teet kun ei ne enää sovi väriteemaan minkä olen valinnut :LOL: Väriteemahan muuttui pojan syntymän jälkeen yhden ainokaisen taulun ansioista :LOL:
Kyllä se mieskin ymmärtää kun näkee huoneen valmiina!

Väsymys Onko muita totaalisen väsyneitä? Varsinkin öisin?
Nuo yösyötöt vaan tuntuu raskaammilta ja raskaammilta, ei helpota yhtään. Nykyään tuntuu etten pääse ylös ja nuokun sitten tuolissa kuin mikäkin zombi. Lisäksi oon tullut hiukan kärttyisäksi väsymyksen takia.
Huoh, milloihan tuo poika rupeaa yöt nukkumaan..helpottaisi edes jos heräisi edes kerran.

Nyt syömään!
 
Hoitopaikka/töihinpaluu: Hui, en oo ees miettiny koko asiaa, äippälomahan tuplissa on pidempi, siis lapset ois 1 v 2 kk kun isäkuukausi päättyisi siihen äippäloman loppuun, mutta varmaankin jään hoitovapaalle tai korkeintaan teen 30 h/viikko töitä. Joko hoitopaikka pitäs muka miettiä/hakea?

Samuelinäiti: Meillä myös onnivelli käytössä (maissi) ja aloiteltiin sen syöttäminen varovasti. Eli maitoannoksessa yhdellä aterialla kaksi ekaa päivää 20 ml velliä ja sitten taas kaksi seuraavaa päivää 40 ml velliä maidon sekaan jne... kunnes oli puolet jo velliä seassa ja sitten annettiin kokonaiset velliateriat. Meille myös sanottiin, että kannattaa yhtä laatua sosetta/velliä tms. antaa viikko tai jopa kaksi, ennen kuin uutta makua annetaan, jotta lapsi ennättää tottua siihen ja mahdolliset allergiat/sopimattomuus tulee huomatuksi ja tietää mistä johtuu. Joskus oireet ilmenevät vasta useamman päivän päästä ja jos on ennättänyt antaa montaa uutta makua, niin mistäs sitä tietää mikä niistä aiheuttaa vaivat... Toki hyvä ettei teille ole tullut mitään vaivoja. Ja sairaalasta suositeltiin, että alle 7 kk ikäinen ei tarvitse kuin muutaman maun mitä syö eli esim. meillä toinen syö maissivelliä, maissisosetta ja kanaa ja luumusosetta vatsantoimintaan lusikallinen. Eli ei vaihdella ja lisäillä ruokia nyt muutamaan kuukauteen. Ja jos ottaa liian aikaisin hedelmä/marjasoseet vaikka niissä lukee se 4 kk alkaen, niin sitten voi muuten käydä niin, ettei enää porkkanat ja perunat enää kelpaa...

Nukkuminen: Meillä lapset siirrettiin omaan huoneeseen nukkumaan (siis kaksoset samassa huoneessa) syyskuun alussa eli noin 2 kk iässä. Hyvin on mennyt tähän asti.

Joululahjat: Meillä toivotaan rahana lasten joululahjat ukeilta ja mummoilta syöttötuolien hankintaa varten. Koska itse ostetaan kuitenkin mieleiset ja kaikkea muuta on jo hankittu. Niin on jokin kohde rahoille, eikä antajalle jää epäselväksi mihin rahat menee.

Lapselle säästäminen: Miten säästätte lapsen/lasten tileille rahaa? Meillä avattiin heti ristiäisten jälkeen säästämistilit molemmille sekä sijoitusvakuutus. Säästetään molemmille kuukausittain säännöllisesti rahaa tilille sekä vakuutuksen kautta rahastoihin. Lisäksi tulee aina kolikot tyhjennettyä possuihin, vaikkakin tuo käteisen käyttäminen on aika vähäistä.
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Eilen oli 3kk neuvola ja painoa 7kg ja pituutta 65,5cm (2kk oli 6kg ja 60cm).. Ihan hyvin kasvaa ja samaan malliin ruokien kanssa jatketaan. Rokotteet saatiin ja tulilhan siitä sitten pientä kuumetta ja ilmeiseti kipuja jalkoihin ainakin itku oli sen mukaista, annoin panadolia yö unille mennessä ja nukkui muuten koko yön mut yhden kerran heräs syömään kun illalla söi todella huonosti.

Nyt taas on ihan oma naurava ittensä, ja eilisestä muisto vain.

Hatun nosto niille joiden vauvalla on koliikki tai muuten vaan itkee ja kiukkuaa lähes koko ajan, itse en tiedä siitä mitään kun ei toi poika juurikaan itke. Eilinen antoi jotain esi makua siitä mitä se "ihana vauva aika " olisi voinut olla, ja kiitän onneani että meillä on "helppo" vauva joka on iloinen ja tyytyväinen kun on hereillä ja nukkuu koko yön 12 tuntia putkeen. Mutta se kyllä kostautuu varmasti kun tulee uhma :D

Nippe liha ruoat tulee syömiseen mukaan vasta 5kk.. Ku ei ole tarvetta lisä proteiinille.

Bumbossa istuttaminen? Onko kukaan käyttänyt kyseistä tuolia? Kauanko siinä uskaltaa aluksi istuttaa lasta? Kokeilin eilen ja poika tykkäsi istuskella ja heilutella leluja lelukaaressa, hermostui kun nostin lattialle makaileen kun en uskaltanut hirmu pitkään siinä pitää :D
 
Ei meillä enää joka kerta varsinaisesti röyhtäytetä. Yöllä syö mun vieressä makuulla ja siitä omaan sänkyyn kun nukahtanut, ei röyhtäytetä. Muutenkin vähän jääny vähemmälle. Kyllä se sieltä joskus tulee.

Mä en varmaan oo palaamassa vanhaan työpaikkaan, mut jos suunnitelmien mukaan menee kaikki, meen kouluun ens syksynä, jolloin neiti on vuoden vanha.

Minäkuvaa en kehtaa nyt alkaa kovin availeen, oon sitä vähän aikasemmin avannutkin.

Tissimaito ei taida meillä enää oikeen riittää. Päivällä syö vähintään tunnin välein ja öisin tissimaidolla nukkuu max. 2-3 tuntia. Joten oon miettiny siirtyväni kokonaan korvikkeeseen, kun ei tässä enää oo mitään järkee. Vetää iltapalaksi pullosta 130ml ja mulla tuli monen tunnin imetystauon jälkeen pumpattuna se 130ml yht. molemmista tisseistä. Niin eihän se minkään järjen mukaan riitä jos se tunnin välein syö. Ja soseistakin ajattelin neuvolassa kysässä et voisko alotella jos ei tuolla korvikkeellakaan saada tyttöä tyytyväisemmäksi.

Säästötili ollaan tytölle avattu ristiäisten jälkeen. Mä laitan sinne 20€, mies 20€ ja vissiin mummo meinas kans alkaa sinne laittaan joskus jotain. Lisäksi isomummo on tehnyt oman säästötilin tytölle. Ja kolikot possuun..

Ja täällä ollaan sitten TAAS flunssassa. Hiivatti! Ei jaksais nyt mitään ylimäärästä ja ku toinen on tosi kiukkunen kun ei saa kunnolla happea eikä oikeen kunnon apukeinoa oo vielä löytyny. Tosta Physiomer Baby Mististä on ollu jonkulainen apu, mut meillä tyty ei tykkää kun sitä laitetaan. :D
 
Röyhtäyttämisestä Minä röyhtäytän joka aterialla. Ihan aina röyhtäytystä ei tule, vaikka kuinka yrittäisi.

Säästäminen on aloitettu meilläkin, sillä kävin avaamassa neidille oman tilin. Sinne aiomme kumpikin laittaa rahaa ja toinen isoäideistä jo kysyi tiliä, jotta voi muistaa sopivina päivinä Aadaa jollakin summalla.

Aadalla on oma huone, jossa hän on nukkunut jo pitkään. Huone on lähellä meidän makuuhuonettamme, siinä on vain vähän käytävää ja aulaa välissä. Kuulen siis hyvin, kun neiti herää. Pinnasänky ei ollut yhtään kiva juttu yhdessä välissä, heti tuli huutoa, kun laskimme Aadan pinnikseen. Kokeilin auttaa asiaa laittamalla huoneeseen valot, puuhailin omia juttujan neidin lähellä. Sitten laitoin päälle toisen lampun, jossa on tunnelmavalo ja sammutin kattovalon. Olin lähistöllä, mutten huoneessa ja kappas, neiti oli aivan unessa tuossa tuokiossa. :) Sen jälkeen pinnistä ei ole pelätty.

Aadalla on uusi juttu: kiljahtelu. Se alkoi tällä viikolla ja esiintyy joko ennen ruokaa ilmoittamaan, että nyt on nälkä tai ennen kuin neiti nukahtaa ja ilmoittaa, ettää väsyttää. Tämä äänähtely on hämäävää, sillä se kuullostaa riemunkiljahtelulta aluksi ja pikkuinen hymyilee, mutta sitten siihen tulee määräävämpi, kiukkuisempi sävy ja vaihtuu enemmän itkuksi.

Joululahjoja en ole vielä sen suuremmin ajatellut. Äitini on yleensä ostanut pikkuväelle vaatteita, joten hän varmaankin jatkaa sitä linjaa. Me varmaankin hemmottelemme Aadaa jollakin kivalla lelulla.

Paluu työelämään/opintoihin Minun pitää huhtikuussa kertoa koululle, että jatkanko opintojani elokuussa 2013 vai jatkanko tyttäreni hoitamista kotona. Tässä vaiheessa tuntuu, että olen mielummin kotona ja hoidan Aadaa. Kiintoisaa on ollut kuitenkin se havainto, että tässä vaiheessa kaikki, jotka ovat kommentoineet asiaa, ovat pitäneet itsestäänselvänä asiana, että olen kotona hoitamassa Aadaa kunnes neiti täyttää 3 vuotta. Oletteko muut törmänneet vastaavaan kommentointiin?

Luckygirl & lauantaina 3kk täyttävä Aada
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Eipä oo kukaan olettanu et kotona oisin sinne 3v asti. Tuskin kukaan uskaltaa mulle ees semmosta ehdottaa, kun tietää mun luonteen. Hyvä jos tän vuoden jaksan kotosalla olla, sit pitää päässä tekeen jotain muutakin. :D
 
no sittenku alex täyttää vuoden niin oon ollut 3v kotona. koska joskus elo-syyskuun aikoihin silloin 2010 oon jäänny mammalomalle. eli alkaa pää paukkuun :D mutta no kai mä otan täst viel kaiken irti? eipä tällästä lomailua elämä enää tule olemaan. tässä ahkerasti pohdinki nykyään usein että mitä alkaisin tekemään sitten. tää kotiäitiys on imassu mut johonki ihmeen mustaan aukkoon ja tuntuu ettei mikään ehkä kiinnosta, tai tehny ainaki jotenki aremmaks et tuntuu hurjalta mennä työhaastiksiin ym. mut ehkä se tästä :) täs on viel elämää jäljel et eiköhän se joku juttu tuu vastaan mikä kiinnostaa ihan aidosti.
 
Täälläkin ollaan sen verran "uramamma" ettei kotona olo pidemmän päälle kyllä kiinnosta, pää yksinkertaisesti ei kestä sitä vain kotona oleilua. Kaipaan muutakin virikettä elämään, työtä. :/

Väsymys ja masentuneisuus Hittolainen kun on ollut kummallinen olo muutaman päivän. Koko ajan väsyttää, nukkuminen ei auta. Mikään ei kiinnosta ja olo on tosi outo. Kaikki pienet jutut ärsyttää ja oon pahaööa tuulella. Miehen kanssa en edes vaivaudu juttelemaan, ihan kuin olisin yksin.
Aloitin pillerit viikko sitten, eihän nuo pirulaiset saa tälläistä mielialavaihtelua aikaan? :stick:

Toispuoleisuus Alkaa tosiaan turhauttaa, ollaan yritetty kohta viikon verran treenata jäppistä mutta sinnillä se vaan kääntää tuon pään väärään suuntaan. vaikka kaikki virikkeet ja lelut ja ihmiset on toisella puolella niin silti pitää vaan toljottaa tyhjää. :headwall:

Miten muiden vauvat reagoi ääniin? Joko kääntävät katsetta kun jutellaan sieltä minne vaavi ei katso?

Vauvan jokeltelu Miten äänekkäitä muiden vaavit on?
Meillä on tullut tämän kanssa takapakkia, 2-2,kk iässä pulputteli tosi iloisesti ja äänekkäästi, nyt on hiljentynyt aikalailla, ei oikein enää vastaile takaisin juteltaessa, saattaa hiukan hihkua tai jokeltaa hiukan. Kovasti kyllä aina hymyilee ja muuten ilmeilee takaisin mutta ääntä ei käytä enää niin vahvasti...?

Joululahjat Vaavi saa varmaan sukulaisilta pari pakettia joten me ei luultavasti kamalasti ostella. Luultavasti joku lelu käydään hakemassa pakettiin ja yhdet potkarit ajattelin herralle ostaa. Eihän tuo vielä niin joulun päälle edes ymmärrä. :)

Kauhukseni huomasin että 68 kokoja ei oikein ole tuolla housupuolella, ja 62 alkaa käydä pieniksi..Vaateostoksille siis. :)

Säästötili meillä avasivat mummo ja vaari pojalle nimiäislahjaksi säästötilin, jonka varoihin hän sitten pääsee käsiksi kun täyttää muistaakseni jotain 25v :) Tämä vain on sellainen tili josta varoja ei saa nostettua aikaisemmin joten muut isommat rahajutut laitetaan miehen säästötilille, jos joku antaa lahjaksi rahaa ja haluaa sillä jotain ostettavan.
Muutoin laitetaan pienemmät summat ihan pikku säästöpossuun :D

Täälläpä laitettiin eilen jouluvalot parvekkeelle! Ai että tuli ihanan valoisaa! :)

Huomenna on aika taas fysioteraupeutille, katsotaan josko hän saa pojan päätä taas hiukan treenattua paremmin.

Mukavaa tulevaa vkl! :)
 
Missä vauvanne viihtyvät parhaiten; lattialla, sitterissä vai jossakin muualla?

Laitoin tytön eilen pitkästä aikaa lattialle viltin päälle mahalleen ja kas kummaa, tyttö nosti takapuolensa ylös ja lähti puskemaan itseään eteenpäin :) Tai naamallaan siinä enemmänkin mentiin kun eteenpäin. Yleensä pidän tyttöä sohvan divaanipäädyssä, koska tuntuu että meidän lattialla on olevinaan niin viileää.. Mutta taitaa tehdä ihan hyvää välillä olla vähän kovemmallakin alustalla.
 
alex viihtyy hyvin suht missä vain :) sitterissä, lattialla, sylissä, sohvalla... lista on loputon. ei viellä mitään liike yrityksiä tee, tai siis kädet ja jalat heiluu miten sattuu mutta tuskinpa tuo mihinkää yrittää liikkua ennen puoltavuotta. samanlaiselta jauhosäkiltä tuntuu ku esikoinenki mutta eipä mua haittaa, vähemmän perässä juoksua :D

reagoi ääneen, esim äsken ku heräs niin "nyyhki" sängyssään ku oli niin yksin ;) niin ku ovelta sanoo että alex ja jotain läpätystä niin lopettaa melkein heti ja odottava katse naamalla makoilee pedissään. sittenku meikäläisen nassu ilmestyy näkökenttään niin palkitaan hymyllä.. kääntyy myös katsomaan mölyä kohti. välillä siinäkin omat haasteensa jos tv päällä, isoveikka huitelee jossain ja huutelee leikeissään ja äiti höpöttelee isin kanssa niin ei oikein tiedä mihin kattois :D

säästötiliä ei oo kummallakaan lapsella. pitäis varmaan avata? en tiedä. samuelil on säästöpossu johon ollaan kolikkoi annettu sille laitettavaks. musta tuntuu et siinä vaiheessa kun pääsen työelämään takas niin toi säästäminenki on ajankohtasempaa, on enemmän mistä laittaa.
 
Heipsan kaikille! :wave:

En tienny et tänne on tämmönenki perustettu. On kiva jakaa kokemuksia muiden kanssa. Mutta meillä siis syntyi tyttö 6.8.12.

Tyttö menee hoitoon heti toukokuussa, kun mulla alkaa vuorotyöt ja mies on päivävuoros. On viikossa max. 2 päivää hoidossa, ja vuoronvaihtojen aikana mummut/papat kattoo. :) Tosin pitää katella keväällä vielä, et niitä töitä on, kun on yt:t menossa joka paikassa.

Soseita on kahtena päivänä kokeiltu, mutta uudestaan kokeillaan 4kk iässä.

Joululahjoja ollaan osteltu jo liikaaki. Isompia vaatteita tilattiin ja paketoin ne. Lisäksi on ostettu leluja ja elokuvia. Mies aiko ostaa puuhamaton, mutta ei taija kauaa olla käytös.

Säästötili avattiin heti ristiäisten jälkeen, kun mummu ja pappa halusi antaa ristiäisrahaa. Lapsilisät menee sinne sekä miehen kanssa laitetaa jouluna (sekä synttäreinä) 300 euroa kumpiki. Eli periaattees kuukaues kumpiki laittaa omistaan 50 euroa, mutta miehen ehotuksesta laitetaan nuo rahat kahtena pompsina vuodessa.

Jaanel ja tyttö 3kk 2vk 2pv
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
töihin paluu tapahtunee ensi syksynä. Olin esikoisen kanssa reilun vuoden, sitten puoli vuotta töissä välissä ja nyt tulee taas semmonen reilun vuoden kotonaolo. Töissä ehdin olla 10-vuotta, olen aika äkkiä päässyt miesvaltaisella alalla eteenpäin ja viimeisin hommani oli vastuullinen ja stressaava.. Kotona olo onkin ollut ihanaa ja stressitöntä ja koetan nauttia ihan loppuun saakka. Välillä tietty hajoo pää ja kaipais vaihtelua. loppujen lopuksi kuitenkin aika mukavaa ja iisiä, ehtii laittamaan kotia enemmän ja ihan parasta on stressittömyys!! tai ainakin stressi on lyhyt kestoisempaa ja kohdistuu lasten syömisiin, nukkumisiin ja kitinöihin. Unohtuvat useimmiten äkkiä :) Kun töihin palaan, niin sitten saa taas niska hiessä puurtaa. Työpaikka odottaa ja toivottavasti uudet haasteet ja mahdollisuudet. Huomasin tuossa lasten välissä töissä piipahtaessani, että kyllä se lapsiperheen äidin työarkikin on aika raskasta ja omille harrastuksille on paljon vaikeampi löytää sitä aikaa. Ja tulee huono omatunto, jos työpäivät venyy.. Sitten tietty vielä se hoitopaikan löytäminen. Poika on ensi syksynä 2,5v, joten hänelle hoidon aloittaminen ei liene liian paha. Vauvelia hoitanee mies tai mummi kotona ekan syksyn, tai ehkä tehdään jotenkin osittaista viikkoa molemmat.

Meilläkin viihdytään lattialla, sylissä, sitterissä ja ihan missä vaan. Vatsallaankin lattialla varsin hyvin. Esineisiin ei vielä tartuta itse. Saattaa ottaa kiinni, jos kämmenelle laittaa ja lelukaaressa saavat kyllä kyytiä :) tosi hymyilevä ja sosiaalinen neiti. Ja nukkuu kuin unelma. Nyt yöunetkin pidentyny siitä iltayhdeksästä seittemään. Silloin tällöin herätään kerran syömään aamuyöllä. Meillä on nukuttu alusta lähtien omassa huoneessa ja molemmilla lapsilla on omat huoneet. Isompi pitäisi varmaan siirtää kohta pinnasängystä lasten sänkyyn, niin saisi pinniksen vauvalle. Jännittää mitä esikoisen nukkumaan menoista sitten tuleekaan. Toistaiseksi ei ole tajunnut kiivetä pinniksestä pois ja siksi se vielä käytössä onkin.

Meillä säästetään rahastoon, johon pääsee käsiksi täysi-ikäisenä. Lapsilisät sinne menee ainakin ja silloin tällöin enemmän.

Soseita aloitellaan ehkä hissuksiin neljän kuukauden korvilla. Tuntuu kasvavan varsin hyvin ihan vaan tissimaidollakin, että saatetaan mennä täysimetyksellä sinne puoleen vuoteen. Korviketta ei varsinaisesti vieroksuta, tyttö saa sitä, jos äiti ei ole paikalla, lähinnä iltaisin. Toistaiseksi sen verran harvoin, ettei se ole vaikuttanut omaan maitomäärääni. Jos tulee useampi korvikeilta peräjälkeen, ollaan sitten seuraavina päivinä useammin rinnalla ja ehkä herätään yölläkin syömään. Minulla näköjään maitomäärä siis mukautuu aika äkkiä vaihtuvaan tarpeeseen..

Joululahjoja ei kauhiasti ole mietitty. Vauvalle ehkä jotain vaatetta toivotaan. Annoin juuri pois ison läjän poikavaatteita, kun ei ilkiä pelkkiä autokuvioita käyttää. Aika miehekkäästi on toisinaan meidän neiti puettu ja toisinaan prinsessaksi.. Esikoiselle suunnittelen itse tehtyä joulukalenteria. Tonttu tuonee aina yöllä joulusukkaan jonkun yllätyksen, pienen lelun, jotain puuhattavas tai karkin. Jotenkin oon ihan joulufiiöiksissä jo :) tuli tilattua jouluverhotkin. Ollaan myös pitkästä aikaa kotona koko joulu, joten nyt jos koskaan kannattaa koristella! Anteeksi jouluintoiluni, jos joku ei ko. juhlasta ihmeemmin välitä.

Oon pysyny tosi hyvin ruodussa terveellisemmän ruokailun ja herkuttomuuden kanssa. Marraskuun alusta tippunu 4kg. Enää 5 kiloa vuoden takaisiin lukemiin (ja 10 esikoista edeltäneeseen lukemaan..). Ihanaa kuitenkin, kun huomaa hoikistuneensa hiukan.

Kivaa loppuviikkoa!
 
Täällä taistellaan taas rintatulehduksen kanssa. En ymmärrä miten tämä tulee muka näin useasti. Voiko tämä johtua siitä että täällä asunnossa vetää niin pahasti ja on vain liian kylmä? Pitäisikö noita pattereita ihan oikeasti saada isommalle?

Eilen alkoi kipuilut ja lämmönnousu, yritän pärjäillä viikonlopun kotikonsteilla ja saada sen menemään ohi. Jossei onnistu niin pääsempä ainakin terveyskeskukseen eikä tartte sinne perhanan päivystykseen lähteä.
Rasittavaa.

Cuplaton Vieläkö muut käyttää? Meillä jätettiin muutama pv sitten pois ja hyvin on mennyt tähän asti. Sitä ennen tiputettiin annosta 2x kertaa päivässä ja sitten 1x.

Fysioterapia Oli pojan kädet kuulemma jo rentoutuneet viime kerralla, vielä löytyy tosin aika paljon jäykkyyttä niskan puolelta. Selkää vetää myös edelleen hiukan kaarelle, samoin tuota niskaa taivuttaa liikaa taakse. Ei onneksi kuulemma tartte hätäillä, ongelma ei ole vakava. :)
Ensi kuun alussa uusi aika!

Yöunet Alkaa näyttää että herää vain enää 2x kertaa yössä, nukkuu jopa 5h-6h toisessa pätkässä. Saa tämäkin äippä jo hiukan unta kalloon.
 
Meillä ne yöunet taas on lyhentyny. Ennen nukkui ekan pätkän 5-6h korvikkeen avulla ja sit viel 3-4h vuoroin korvikkeella vuoroin tissillä. Nyt korvikkeellakin vain 3-4h ja tissillä n. 2h...

Ei meillä vaihto korvikkeeseen sit onnistunutkaan ku huusi vattaansa ku hyeena..
Ja meillä kyllä viel käytetään cuplatonia, kyllä siitä vain niin paljon apua on. Yritettiin heittää se pois, mut ei onnistunu...
 
taruolento ootteko kokeillu erikorvike merkkejä? meillä esikoiselle sillo kelpas mikä vaan ettei vatsaa juilinu mut alexin kanssa huomasin ettei NAN sovi ollenkaa, ihan hirveet huudot. en oo uskaltanu kokeilla nyt et onko vieläkin näin, se valion tuuti sit sopinu enemmän ku hyvin :)
 
Ainiin!

Unohtui sanoa että meillä muuttaa tänään pikku-ukko hiukan etuajassa omaan huoneeseen. On nyt sen 3kk. Alunperin piti siirrellä vasta 5-6kk iässä.
Olenkin valitellut tuota että täällä vetää, ja huomasin että siinä missä nukun niin käy ihan kunnon puhuri. Ihan verhot heiluu. Joten pikkumies joutuu nyt omaan makkariin ja me siirretään sänky toiselle puolelle makkaria pois ikkunan luota. :/

Miten muilla on mennyt siirto omaan huoneeseen ja mistä lähtien ovat siellä nukkuneet? :)
 
samuelinäiti, on meillä kokeiltu noita eri merkkejä sillon ku on saanu tissiä kuiten pääosin enemmän, mut nyt kun ajattelin siirtyy korvikkeille kokonaan, niin alta päivässä veti vissiin pakin sekasin niin että huusi koko yön. Totesin, että ehkä mä viel jaksan sen, että oon syöttöpossuna ½-1 tunnin välein ja viikon päästä keskustelen et joko sais alotella velliä/soseita, kun nukkuu muutenkin tosi huonosti.

Mä muuten huomasin, että neiti on kiukkuinen myös osittain vissiin hampaitten teon takia. Alhaalla edessä vaaleet ikenet, kovat siltä kohin ja vähän "turvoksissa". Koko aika pitäs jotaki saaha suuhun ja kuolaa reilusti. Ehkä tää flunssakin osaksi siitä syystä?! Kuumetta ei kuiten oo. Kuhan ei nyt kovin pitkään noita hampaita tekis ja palais normaaliksi nauravaksi itsekseen...

Huomenna ois tarkotus olla yhteyksissä neuvolaan ihan omissa asioissa, kun ei tää mun alakulo helpota millään. Parempi ottaa asia nyt puheeksi ennenkä tässä romahtaa kokonaan..
 
Surusilmät kuulostaa tosi ikävältä toi tulehduskierre! En kyllä valitettavasti tiedä mitään kikkoja, millä pitäis poissa ne. Tosi kiva kuulla, että oot saanut pitempiä unia. Niin osaan samaistua väsymykseen.
Säästötilin perustamisesta täytyy myöntää, ettei ole käynyt mielessäkään. Täytyy ehkä ottaa puheeksi, meinataanko jotain tämän suuntaista miettiä. Luultavasti ei vielä muutamaan vuoteen ainakaan. Joskus keskusteltiin kyllä siitä, otetaanko lapsilisät nyt käyttöön vai meneenkö ne johonkin lapselle talteen, niin päädyttiin siihen, että ne on nyt meille avustukseksi.
Soseita aiotaan aloittaa ajoissa. Itse asiassa ollaan jo vähän maistateltu, mutta eihän ne suurta kauppaa ole tehneet. Pari kertaa on ehkä kaksi teelusikkaa mennyt perunaa.
Tuttipullo on meillä ennen kelvannut ilman ongelmaa, mutta nyt näyttää ruvenneen vähän vieroksumaan. Viime yönä, kun piti miehen syöttää, niin ei kelvannut yhtäkkiä ollenkaan. Kääks. Täytyy vissiin ruveta vähän tiheemmin pullottelemaan ensi kuussa, ettei tule mitään ongelmaa tuosta, kun mies jää kotiin tammikuussa.
Omaan huoneeseen on meillä myös muutettu n. 3 kk 1 vkon iässä. En tiedä, mitä hää tykkää. Eipä näytä paljon mihinkää vaikuttaneen. Siirtyi samalla pinnasänkyyn rottinkisängystä, joten nyt on enempi tilaa jumppailla, ja siitä on ukkeli ottanut ainakin ilon irti. Peitto on aina poissa päältä ja suunta välillä poikittain tai miten saattuu =D Helpottanut itseä, kun ei tarvi pitää öisin enää korvatulppia, että saa nukuttua :)
Meillä on vatsavaivoja vieläkin. Täytyis muistaa vaan disflatyliä edelleen antaa. Välillä ne jo mielestäni helpotti, mutta nyt taas takaisin. Heräilee vääntelehtimään ja piereskelemään, ja uloste on välillä tosi limaista. Voi raukkaa! Tulee taas mieleen, ettei vaan ois mitään maitoallergiaa..
Jokeltelu on vaihtelevaista täällä. Välillä tulee sen päivästä monologia, ja lisäksi vauvamme on oppinut puhumaan hyvin vaativaan sävyyn halutessaan. Ei siis huutoitkua tai sen tyyppistä vaan semmoista, kun ulkomaalaiselle puhutaan vähän kovempaa suomea, ellei se meinaa ymmärtää. Se on melkoisen huvittavan kuuloista.. toivottavasti ei enteile mitään tulevaisuuden vaativasta puhetyylistä.. Varsinkin vieraissa ollaan kuitenkin niin hiljaksiin, että ihmettelen, miten osaakin olla niin erilailla eri tilanteissa.
Lelut alkaa täälläkin kiinnostamaan pikkuhiljaa. Kiitos Lamaze vinkeistä. On ollut tosi hyvät ostokset nuo muutamat Lamazet :)
Yksi arkipäiväinen kysymys: Pysyvätkö sukat vauvojenne jaloissa? Jos pysyvät niin, miten kummassa onnistutte!?!
Tulipas tarinaa!
 
Viimeksi muokattu:
Eka yö nukuttu ilman vauvaa samasssa huoneessa!
Täytyy sanoa että olipa varmaan kamalampi juttu äitille entä mukulalle.
Molemmat nukkui tosin erittäin hyvin, ja heräsimpä ihan samalla tavalla huuteluun yösyötöillä. :) Nyt en vain joutunut heräämään niihin alkuähinöihin, joissa poitsu nukahtelee itsekin vielä, joten unenlaatuni oli parempaa. Aamullakin tuntui ekaa kertaa virkeältä! :O

Tulehduskierre Täytyy sanoa joo että alkaa mennä hermot. Pitää neuvolassa kysyä mikähän tuon voisi aiheuttaa, en tiedä pitääkä alkaa kulkemaan untuvatakki päällä sisälläkin. :D Positiivista on se että se taitaa mennä kotikonsteilla ohi! Vielä en huokaise ja jatkan mielipuolista hautomista kaurapussukalla ja menen asumaan kuumaan suihkuun. Mutta se todella kipeä alua ei ole enää kuin hiukan arka ja paranemaan päin joten jospa se paranisi..joohan..? :LOL:

Menkat Unohdin mainita että nämäkin alkoivat eilen, luultavasti pillereiden aloituksen myötä. Toivottavasti vuoto ei kestä pitkään.

Sukat Ei todellakaan pysy jos ovat vähänkin liian "löysää" mallia :D
Koko ajan saa olla korjailemassa, meiltä löytyy tasan yksi pari jotka pysyvät paikallaan, kaikki muut tuo potkuri huiskii jaloistaan hetkessä :)

Tuttipullo Täällä on mennikkö huomattu hiukan sama ongelma. Ei meinaa alkaa syömään, menee vaan sellaiseksi imeskelyksi ja leikkimiseksi. Lopulta kuitenkin syö ihan kiltisti. Pitää ehkä meilläkin pullotella hiukan enemmän, nyt nimittäin on ollut tissillä melkomoisen paljon kun iskä ei ole paljon yösyötellyt enkä minä ole ollut missään.

Hampaiden tulo Täälläkin on "merkkejä", mutta poika ei kyllä ole kärttyinen ollenkaan. Kuolaa tulee ihan hirveästi, näyttää ihan vaahtokoneelta välillä kun sitä on niin paljon :LOL: Suussa täytyy myös koko ajan pyöritellä nyrkkiä tai lelua tai ihan mitä sinne saadaankaan. Ikenet näyttää myös parista kohtaa hiukan pulleilta, vaan mistäpä tuota tietää, ei ole hajuakaan miltä niiden kuuluu näyttää kun hampaita tulee :D Jäädään seurailemaan.

Taruolennolle tsemppiä matkaan, toivottavasti saat mielen parempaan kuntoon :hug:

Me taidetaan lähteä pojan kanssa Tiimariin ja apteekkiin ostoksille!
Samalla nukutella sitten poika päiväunillle!

Tänään muuten alkaa kuntokuuri, meikäläinen palaa salille, jihuu, saa nähdä miten painot nousee! :cool:
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Meillä on 2 paria sukkia, jotka pysyy jalassa. Muut on aina potkujen jälkeen missä sattuu tippuneena. Niinpä ne 2 paria on nyt pyöriny meillä sen 3kk jaloissa ja ovat jo melkoisen nyppääntyneet, mutta asiansa ajavat.

Meilläkin oli tosi vetoisa kämppä ja patterit oli kylminä. Mies otti termostaatit pois, että ne huutaa kokoajan täysillä ja nyt on kämpässä normi lämpötila. Meillä kun oli -7 asteen pakkasella sisälämpötila +16, kun patterit toimi miten halus, joten pakko oli tehdä tällainen ratkaisu.

Meillä on tyttö nukkunut vain yhden kerran omassa sängyssä puolet yöstä. Muutoin nukkuu vielä minun vieressä. Nyt on sitten aloittanut n. viikko sitten ne yöähinät, mitä monilla on jo pidempään ollut. Niihin kyllä herää ja aina luulen, että yks on täysin hereillä mutta sitten kun tarkemmin tiiraa, niin silmät kiinnihän hän siinä häslää. Pitäis yrittää saada nukkumaan paremmin sinne omaan sänkyyn. Meinaa olla nimittäin aivan turhan leveä tuo tytön tyyli nykyään nukkua. Ennen nukkui myttyrällä kyljellään, nyt on oppinut vaihtamaan asentoa itsekseen ja potkii minusta vauhtia, että pääsee johonkin suuntaan ja kädet harallaan makaa selällään sitten kun on saanut potkittua minut kauemmas. Mulla on sitten melkoisen kipeä selkä, kun joudun mykyrällä pötköttämään jossain sängyn kulmassa, koska mieshän ei omasta tilastaan anna periksi, vaan leveilee samaan tyyliin kun tyttö unissaan.

Tuttikoulu on täällä onnellisesti saatu päätökseen. Alkoi nimittäin peukalonimu olla sellaista, että siitä olisi tullut ongelma, joten löysin sellaisen suoran, pehmeän tutin joka ilmeisesti muistutti peukaloa ja näin ollen se sitten kelpasi. Jeeee...

Minäkuva on edelleen sama. En pidä omasta kehostani. Ylipainoa on ja liikaa nahkaa. Kuntosalin aloitan, kun tyttö alkaa syömään kiinteitä, jotta voin olla pidemmän ajan pois. Nyt ei ole tuttipulloon koskenut ensimmäisten kotonaoloöiden jälkeen, joten eipä taida oikein onnistua ja tässä vaiheessa taidan jättää suosiolla koko tuttipullon pois ja opettaa sitten aikoinaan suoraan mukiin.

Työelämä
stä aion olla pois sen 3v tai no tarkemmin 2v 9kk. Etänä kyllä tälläkin hetkellä opiskelen hitaasti, mutta varmasti. Mutta kotikoneelta vain tehtäviä tehdän, mitään kontaktiopetusta ei ole tälle vuodelle suunnitelmissa. Ensi syksynä ehkä muutaman tunnin viikossa.

Meillä eilen opittiin tarttumaan leluihin kunnolla. Viime viikko oli harjoittelua, että vähän sinne päin mutta eilen avautui nyrkki niin, että tuli se ahaa elämys, että näin tästä saa kunnolla kiinni, eikä vain sinne päin. Lisäksi tuota kuolasta ja suun vaahtoamista on meilläkin. Hampaita tosin ei tällä kuolalla tee. Ikenet on ihan pehmeät. Pojilla on tullu ekat hampaat vasta 7kk iässä, joten saa nähdä tuleeko tälle tytöllekin.
Uusina ääninä on ilman puhaltaminen hienoisena pärisyttämisenä (sen takia suu onkin aina vaahdossa) ja harakalta kuulosta karmea kiljaisu, joka miellyttää vain tytön omaa korvaa ja kovasti, koska sitä tulee kokoajan. Myös tällainen vaativa keskustelu on meilläkin. Se ennakoi yleensä itkua.

Olen tosi onnellinen tällä hetkellä. Nautin vauva-ajasta todella paljon ja joka toinen päivä olen sitä mieltä, että en todellakaan halua, että lapsiluku on täynnä (joka toinen päivä mietin, että ei asiaa tarvitse vielä päättää). On ollut niin vaativat viimeiset 4v. joten tällainen rennon letkeä kotiaika tuntuu melkein kuin lomalta, verrattuna aikaisempaan.

Seksiä
on nyt myös tässä taloudessa harrastettu. Epäilin kyllä vahvasti vielä muutama päivä sitten, että se taisi loppua meiltä nyt tähän lapseen. Jännitin asiaa kuin teininä konsanaan, mutta eipä tuo ollut niin paha kokemus kuin pelkäsin. On taidettu aloittaa liian aikaisin viime kerralla, koska siitä on jäänyt vähän ikävämpi muistikuva, ehkä siksi nyt pelottikin aloittaa.

Pumppa ja tytskä tänään 3kk
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti

Yhteistyössä