***ELOMASSUT VIIMEISEN KERRAN***

Pieni poikamme syntyi vihdosta viimein 28.8.08 iltauutisten ja urheiluruudun välissä. Pituutta 54cm, painoa 4420g ja pipa 38cm, rv 41+4. Aivan kerrassaan hellyttävä poika! Synnytys oli helppo ja nopea, ponnistinkin vain pari-kolme kertaa. Isäkään ei ehtinyt sairaalaan asti ennenkuin poika oli jo maailmassa! Synnytyksen käynnistyminenhän ei ollutkaan ihan niin nopea...

Sairaalassa oltiinkin sitten viikon verran. Kotiin oltiin lähdössä jo 2pv iässä, mutta lääkäri kuuli sydämestä hennon sivuäänen ja sitä ryhdyttiin tutkimaan. Ja viikonloppuisinhan ei tapahdu yhtään mitään |O . Sydän ultrattiin ja löydöksenä oli avoin valtimotiehyt, mikä on sinänsä vaaraton ja itsestään umpeutuva. Aortan kaari on läpimitaltaan normaalin alarajoissa, joten sen kasvua seurataan jatkossa sydänpolilla. Viikonloppuna ja alkuviikosta otettiin sitten pojasta 4-raajaverenpaineita x monta (paras tutkimus aortan ahtauteen). Ongelmana oli, että mittaustulokset olivat jatkuvasti teknisesti kelpaamattomat lääkärille, siis lapsi ei ollut "tasaisen rento" ja kätilöt eivät osanneet ottaa paineita riittävän hyvin. Olin aivan ylikypsä asiaan ja tiistaina vaadin jo lääkärin päätä vadille asiasta; meiltä kotiutuminen evättiin ma ja ti vedoten epäluotettaviin mittaustuloksiin. Vihdoin tiistai-iltana tuli kokenut kätilö iltavuoroon ja sai HETI mitattua lääkärille kelpaavat tulokset. Pakkasin samantuen pojan ja kimpsut&kampsut ja soitin miehen hakemaan.

Nyt opetellaan taas ihanaa vauva-arkea. Poika on supervirkeä, syö ja nukkuu hyvin, viime yönäkin 5h putkeen. Oma vointikin mitä mainioin, synnytys oli todella helppo ja nopea (vaikkakin äärettömän kivulias Cytotecien vuoksi). Isoveljet ovat aivan haltioituneita uudesta tulokkaasta, joskin mustasukkaisuuttakin on ilmassa, hyvä niin. Kakkoselle oli kova paikka olla viikko erossa äidistä, haluaa olla koko ajan äidin lähellä nyt. Molemmat isot pojat ovat myös flunssaisia. Mutta eiköhän tämä tästä.

Pakko vielä hehkuttaa myös pikkusiskon puolesta: Hemuli80 on saanut aamulla pienen tytön!!!

Bonus ja Lauri -vauva 6pv :heart:
 
Sone
Onnea Bonus ja Hemuli!


Btw. Raskauskiloja jäljellä virallisesti 3! Ristiäisiin mennessä meinasin tiputtaa, kuukausi aikaa :) Luulisin että pelkkä imetys riittää hoitamaan homman ja lenkkeily, ja tietty suklaata ei tarvia syödä.. :LOL:
 
Tutti: Ite en ole ajatellut sitä ottaa käyttöön. Kaksi edellistä lasta pärjäsi hyvin ilman tuttia ja toivon mukaan nytkään ei siihen kapistukseen tarvitse sekaantua :LOL:

Pullo: Meillä neiti sai sairaalassa ja alkupäivinä kotona reilusti lisämaitoa pullosta, kun maidonnousu kesti niin kauan. Nyt ollaan ilman pulloa jo oltu hyväsen aikaa ja hyvin rintamaito riittää. Välillä tulee ihan suihkulla, että pieni ei meinaa keretä samaa tahtia nielemäänkään!!

Ulkoilu: Vauva oli vajaan viikon vanha, kun käytiin ensimmäisen kerran vaunuttelemassa. Sen jälkeen onkin ollut sateista ja kylmää eikä ole viitsitty ulos mennä. Nyt kaiken kukkuraksi pieni sai sisaruksistaan kovan flunssan ja neuvolatäti kielsi nyt menemästä ollenkaan pihalle. Se saattaa pahentaa nuhaa entisestään.

Yöt: Yleisesti neiti nukkuu 21.30-1.00 ja syö. Sitten nukkuu johonkin 4-5 asti ja taas syö. Aamulla herätään aamupesuille siinä 8.00 ja syödään. Sen jälkeen valvotaan puoleen päivään asti, kun ei saa vauvaa millään nukkumaan. Masuvaivoja tulee jonkin verran mun lääkekuurista ja tuo flunssa tekee vielä olon levottomaksi. On todella raskasta, kun vauvaa ei saa päivällä nukkumaan ollenkaan, kun 2,7-vuotiaalle ei mulla sitten riitä aikaa. Vauva on vain sylissä tai tissillä. Välillä meinaa mennä hermot, kun vauva vain on sylissä tai tissillä eikä senkään jälkeen ole hyvä olla, vaan itkee ja kitisee koko ajan. Kotityöt ja kaikki seisoo ja muut lapset, varsinkin tuo 2,7 v. kärsivät, kun äidillä ei ole niille enää yhtään aikaa.

Ristiäiset: Ne pidetään 20.9. ja vieraita oman perheen kanssa on yhteensä tulossa jotain 30-33 henkeä. Viikonloppuna pikkuveli oli meillä ja leivottiin yhdessä valmiiksi jo korvapuustit.

Ensimmäinen neuvolatädin kotikäynti oli tasan viikon iässä. Syntymäpaino oli 4130 g ja sairaalasta kotiinlähtiessä 3990 g. Ekalla kotikäynnillä paino oli jo 4210 g ja 2 viikon iässä (nyt tiistaina) paino oli JO 4670 g. Että kai se on luotettava, että tissimaito riittää vaikka vauva on kärttyinen ja itkuinen koko päivän.

Sitteri: Ohjeissa lukee, että 2 viikon iästä 15 kiloon asti. Vauva oli reilun viikon, kun laitoin siihen ekan kerran ja ei se siinä viihdy sitten yhtään. Sitterin saa täysin makuuasentoon ja siitä sitten asteittain istuma-asentoon.

Ite en kauheesti vauvaa röyhtäytä. Joskus se sattuu röyhtäistä olalla ollessaan. Pulautteleekin hyvin harvoin ja lähinnä maitoa tulee suusta vain vähän jos on tullakseen yli. Yhden kerran kyllä lensi kaaressa, että oli koko sänky oksennuksessa. Se taas johtui siitä, kun yritin tyrkyttää lisämaitoa pullosta.

Siivoamisesta tai ruuanlaitosta ei meinaa tulla sitten yhtään mitään. Tai siivous ei onnistu ollenkaan, kun vauva ei kerran nuku eikä sitterissä viihdy. Rintarepun saan vasta ristiäislahjaksi, kun erään vieraan kanssa on siitä sovittu. Tiskit odottaa koneesta kaappiin laittoa ja likaiset sinne. Pyykit usein seisoo koneessa tunti tolkulla ennenkuin ehdin ne laittaa kuivamaan ja ruuanlaitto venyy usein ties minne asti iltaa tahansa. Välillä tuntuu niin epätoivoiselta ja yksinäiseltä ja mieskin on vasta ilta viiden jälkeen töistä kotona. Sukulaiset asuu yli 100 kilometrin päässä eikä niistä siis ole mulle apua. Pärjättävä on yksin vaikka mikä olis. Tuo vauvan nukkumattomuus eniten tässä stressaa ja rassaa koko perhettä. Onneksi sentään yöt nukkuu, että jotain positiivistakin löytyy.

Jokos teidän synnyttäneiden vauvat nostelee päätään? Meidän neiti nosti jo laitoksella päätään ja nyt parin viikon iässä vielä paremmin! Välillä vaavi on mun olkaa vasten, pää nousee ja se tapittaa silmillään mua. Sitten juttelen sille ja mies sanoo, että älä kiusaa sitä!! Tarkoittaa sitä, kun vauva nostaa niin kovaa päätään ja vahtaa :LOL:

Jahas, siinäpä enimmät kuulumiset tällä erää. Ei tänne koneelle meinaa enää ollenkaan ehtiä, kun vauva takkuaa nämä päivät. Tsemppiä vielä odottaville ja ONNEA jo vauvansa saaneille!! Jaksellaan taas vauvan tuoksuista arkea eteenpäin :D

Tatjana80 ja neiti 2 viikkoa 2 pvä
 
Lämpimät onnittelut taas vauvansa saaneille!! :flower: :) :hug:

Meillä huomenna vihdoinkin neuvola, on kyllä jo aikakin, ku tuo tyttö on jo yli 5vkoa vanha ja vasta yks neuvola ollut sillon 2vkon iässä. Meinaa nimittäin ressata aina se, että saako vauva tarpeeksi ruokaa ja onko paino noussu ollenkaa. Tää varmaan tuttua jokaiselle äidille... Neidillä on ollu jotain ihme säätämistä nyt tuo imeminen. Jos rinta on liian täynnä maitoa,hän ei avaa kunnolla suuta,eikä näin ollen saa kunnon imemisotetta ja maitoa valuu joka paikkaan. Sitten taas jos rinta on aika tyhjä, mut maitoa silti selvästi on, niin neiti ei saa kunnolla otetta rinnasta, vaan nokkii sitä ja meinaa hermostua... :kieh: Tosi rasittavaa.. välillä oon sitten antanut korvikettakin pullosta, jos rinnat tosiaan on tyhjät, mut helpolla en kyllä luovuta tuosta tissillä imemisestäkää.. esikoisen kans nimittäin oli alusta asti sellasta säätöä hänen imetys,ja jouduttiin koko ajan antamaan myös korviketta. Nyt toivoisin niin, että saisin imettää neitiä mahdollisimman kauan...

Vauva on kyllä ollut edelleen ihanan kiltti, mut tänään hänellä meinasi olla ilmeisesti massukipuja... itkeskeli eikä meinannut alkaa päiväunille... pelottaa heti,että tästäkö se itkuisuus sitten alkaa, ku vauva on ollut tähän asti niin helppo.. mut jospa nuo ois vain jotain ohimeneviä juttuja, eikä tulis pahempia massuvaivoja/koliikkia tms.

Pulauttelusta ja röyhtäsemisestä: Minä yritän kyllä röyhtäyttää aina syötön jälkeen neidin, mutta aina se ei onnistu. Joskus röyhtäys tulee tosi helposti ja joskuse ei ollenkaan, ja sillon yleensä tuleekin pulautusta. Välillä sitä lentää kaaressa pitkin äidin vaatteita.. :kieh: Mut yleensä nuo pulautukset on sellasia normi pukluja, että vähän tulee maitoa ulos.

Mutta nyt vois mennä syömään, ku vihdoinki sain molemmat lapset päikkäreille... :) Laitan teille tähän linkin, mistä näkee meidän tytön kuvan... :heart:

http://www.aijaa.com/v.php?i=2661238.jpg

Toivon paljon supistuksia teille jotka vielä vauvaa odotatte, pian on kaikilla omat pienokaiset sylissä... :heart: :hug:

Annilia & Nuppuliini 5vkoa+3pv :heart:
 
Lisään vielä muutaman jutun....

Sitteristä: Me ei olla otettu sitä vielä käyttöön, mut pian ois kyllä tarkoitus...

Tutia oon opettanu vauvalle eilisestä lähtien.. hirveen hyvin ei vielä syö, mut sitte ku jonkun aikaa pitää tuttia hänen suussaan, niin alkaa jo sitä imeä. Ite toivon että vauva oppis tutille, koska sillä on kuitenkin monessa asiassa rauhoittava vaikutus ja se on lapselle sellanen "turvakin"..

Pään kannattelusta: Meilläkin neiti pitelee jo päätään tosi hyvin ylhäällä. Jos hänet laittaa mahalleen, niin heti nostaa päätään ja katselee ympärilleen hienosti.. :)

Jokos muuten tiedän vauvelit on antaneet "Oikean ensihymynsä?" :)
Meidän neiti katsoi yhtenä päivänä suoraa silmiini, ku hänelle juttelin. Seurasi tosi tarkasti mun ilmeitä ja yhtäkkiä väläytti oikein ihanan hymyn, mikä sulatti äidin sydämen... :heart: Voiko olla ihanampaa kuin oman lapsen ensihymy? :heart: Tämän jälkeen on tyttö muulloinki hymyillyt ihan selvästi, kun hänelle juttelee... :)
 
Onnea Bonus ja Hemuli nyyteistä! :heart: :heart:

Päänkannattelu, meijän tytsy kanssa kannattelee jo hienosti päätään. Olkapäällä ollessaan koko ajan nostaa pään ja yrittää katsoa kantajaa kasvoihin. Just samallalailla kun Tatjana kerto heidän vauvansa tekevän. =)

Ensihymy, en tiiä oliko eilen se vai mikä, mutta tytsy katso mua pitkän aikaa sylissä silmiin ja sit kun aloin juttelemaan oikein lässyttämällä hempeitä, heläytti se sellasen hymyn kasvoilleen kaks kertaa, että meinas ihan itku tulla, niin hellyyttävä näky se oli. :heart:

Msn yhteisöön kirjoitin eilen ohjeen edelliselle sivulle :wave:

Meillä on otettu sitteri käyttöön jo heti alusta alkaen. Tollanen abc:n, minkä saa ihan makuuasentoon. Tytsy aika vähän siinä viihtyy, mutta joskus kun on sillä tuulella, niin nostan sitterin keittiön pöydälle, niin seurailee siinä mun touhuja ja on huomattavasti helpompi tehä ruokaa, kun ei tarvi koko ajan olla vauva kainalossa. :)

Tuttiin ja pulloon ollaan tyttö totutettu kumpaakin. Pääsee äitikin välillä pois kotoota, kun isäntä voi antaa pullosta mölöä. Ja tutilla rauhoittuu nukkumaan.

Olikohan muuta mihin piti kommata...Ei muistu mielee. Pakko mennä kattoo ettei ruoka pala.

Heipsan ja edelleen jaksuja masulaisille, ei oo enää kovin pitkä aika jäljellä. :hug:

HooÄs ja Pimatsu 2vko 5vrk
 
Hei kaikille!
Kiva aina lukea toisten vauvaelamasta.
Tutista: olen tarjonnut sita tytolle, mutta ei vaan oikein huoli sita, toisin kuin 3 isompaa sisarustaan aikanaan. Olisi ihan hyva kun ottaisi, etta joku muukin voisi hanta rauhoittaa kuin mina, mutta en nyt vakisinkaan voi sita hanelle opettaa. :|

Sitterista: meilla on sellainen, jonka saa ihan makuuasentoon. Tytto viihtyy siina vaihtelevasti mutta aika lyhyita patkia. Selvasti parhaiten viihtyy sylissa. :heart:

Masuvaivoista: tytolla on niita selvasti valilla ollut, kipristelee ja kitisee. Eilen ostin sellaisia tippoja apteekista, farmaseutti niita suositteli. Annoin niita siis eilen, ja tytto huusi koko illan ihan kamalasti... :( eivat tainneet tipat sopia. Oli tyon takana saada pikkuinen rauhoittumaan, se onnistui vain kun kavelin han sylissani pimeassa huoneessa... tuntui aivan hirvealta etta toisesta tuntui niin pahalta :'( Tanaan en ole tippoja antanut ja tahan asti paiva on sujunut rauhallisissa merkeissa, mielenkiinnolla ja osin kauhulla odotan iltaa, uusiutuuko eilinen vai ei...

Paan kohottamisesta
: tuossa olalla ollessaan meidankin tytto nostelee kovasti paataan. Joskus laitan vahaksi aikaa vatsalleen, silloinkin vahan kohottaa paataan mutta tuppaa hermostumaan nopeasti. :)

Pulauttelusta/royhtaisemisesta: yritan aina royhtayttaa, mutta aina ei onnistu ja myohemmin sitten nipristyttaa tai tulee paukut poksyyn. :D Yhtaan pulautusta ei ole tahan mennessa tullut. Taysimetyksella mennaan.

Imetysongelmista: aikanaan eli isompien lasteni vauva-aikana sain monta kertaa apua imetystukilistalta kaikenlaisiin ongelmiin ja kysymyksiin, eli jos jotakuta avun tarpeessa olevaa kiinnostaa, kannattaa kirjautua listalle.

Hymysta: tytto hymyili ensimmaisen tarkoituksellisen hymyn alle 2-viikkoisena ja on siita lahtien valaytellyt ihania hurmaavia hymyjaan, lahinna minulle kun on sylissa ja jutellaan. On se vaan niin ihanaa :heart:

Ihania hetkia kaikille pikkuisten kanssa ja voimia viela niille joiden vauvat viihtyvat masun sisapuolella - ei enaa mene pitkaan ja vauvat ovat sylissanne. :hug:

Helmi71 ja tytto 3 vk 2 pv
 
Hei kaikille!
Kiva aina lukea toisten vauvaelamasta.
Tutista: olen tarjonnut sita tytolle, mutta ei vaan oikein huoli sita, toisin kuin 3 isompaa sisarustaan aikanaan. Olisi ihan hyva kun ottaisi, etta joku muukin voisi hanta rauhoittaa kuin mina, mutta en nyt vakisinkaan voi sita hanelle opettaa. :|

Sitterista: meilla on sellainen, jonka saa ihan makuuasentoon. Tytto viihtyy siina vaihtelevasti mutta aika lyhyita patkia. Selvasti parhaiten viihtyy sylissa. :heart:

Masuvaivoista: tytolla on niita selvasti valilla ollut, kipristelee ja kitisee. Eilen ostin sellaisia tippoja apteekista, farmaseutti niita suositteli. Annoin niita siis eilen, ja tytto huusi koko illan ihan kamalasti... :( eivat tainneet tipat sopia. Oli tyon takana saada pikkuinen rauhoittumaan, se onnistui vain kun kavelin han sylissani pimeassa huoneessa... tuntui aivan hirvealta etta toisesta tuntui niin pahalta :'( Tanaan en ole tippoja antanut ja tahan asti paiva on sujunut rauhallisissa merkeissa, mielenkiinnolla ja osin kauhulla odotan iltaa, uusiutuuko eilinen vai ei...

Paan kohottamisesta
: tuossa olalla ollessaan meidankin tytto nostelee kovasti paataan. Joskus laitan vahaksi aikaa vatsalleen, silloinkin vahan kohottaa paataan mutta tuppaa hermostumaan nopeasti. :)

Pulauttelusta/royhtaisemisesta: yritan aina royhtayttaa, mutta aina ei onnistu ja myohemmin sitten nipristyttaa tai tulee paukut poksyyn. :D Yhtaan pulautusta ei ole tahan mennessa tullut. Taysimetyksella mennaan.

Imetysongelmista: aikanaan eli isompien lasteni vauva-aikana sain monta kertaa apua imetystukilistalta kaikenlaisiin ongelmiin ja kysymyksiin, eli jos jotakuta avun tarpeessa olevaa kiinnostaa, kannattaa kirjautua listalle.

Hymysta: tytto hymyili ensimmaisen tarkoituksellisen hymyn alle 2-viikkoisena ja on siita lahtien valaytellyt ihania hurmaavia hymyjaan, lahinna minulle kun on sylissa ja jutellaan. On se vaan niin ihanaa :heart:

Ihania hetkia kaikille pikkuisten kanssa ja voimia viela niille joiden vauvat viihtyvat masun sisapuolella - ei enaa mene pitkaan ja vauvat ovat sylissanne. :hug:

Helmi71 ja tytto 3 vk 2 pv
 
hei tuiccu! Et ole viimeinen, täällä pyörin minäkin maha äärimmilleen venytettynä.. :headwall: :headwall:
kyllä tämä on niin tuskaa! päätä on särkeny jo viikon ajan (mut ei ole raskausmyrkytystä) ja närästää niin kovasti, että ruokatorvi on varmaan palanu karrelle.
ei tässä jaksa muuta ku valittaa. mikkää ei huvita.. toivottavasti huomenna olis helpompi päivä.
on se vaan kumma ettei se vauva synny. puhelimeen ei viitti enää vastata, ku kaikki kyselee "miksei se synny jo". no en mie p****le tiedä...
valivali täältäpäin..
onkos siellä muita minun j a tuiccun lisäksi.. ollaanko viimeiset kärvistelijät? :eek:

40+6
 
hei tuiccu ja MariKoo!

Meilläkin odotellaan vielä. Nyt jo 41+1 eikä näytä kovin lupaavalta, että ihan heti syntyisi. Soitellaan nyt loppuviikosta jorviin ja kysellään josko pääsisi jo yliaikaisuusnäytille.
Meillekin tulee paljon puheluita, joissa aina vain kysellään, että eikö se jo synny... ärsyttävää.

Lähden kävelyttämään vaimoa, että saadaan synnytys käyntiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuiccu:
Oonko viimeinen elokuinen kärvistelijä :(
Joko kaikki muut saaneet vauvansa??

:headwall: :headwall:

Tuiccu ja MariKoo:
Täällä ollaan yhdessä läjässä.
Nyt vasta ennätin ilmoittautumaan, kun "piti" miehen vapaapäivän kunniaksi "juoksennella" erinäisissä ostoskeskuksissa...

Tulis jo, tulis jo, ei enää malttaisi odottaa... :kieh:
"JokoJoko" -kyselyihin saa alkaa vastailemaan heti aamuisin herättyään..täytyy soittajille ilmoittautua, ku muuten tulee viestiä, että "taijatpa olla laitoksella..." Sitten kun ilmoittaudun, satelee kysymyksiä, miksi miksi et vielä..? Välillä kyllä kieltämättä fiilis, että luulevat aivan ku MINÄ en haluaisi jakaantua...
:kieh: :kieh:
Äitini antoi oivan neuvon vastaisen varalle, mikäli satutaan vielä joskus uudelleen odottamaan lasta. Hän on meidän kaikkien kohdalla (huomattuaan että kaks ekaa lasta meni 2viikkoa yli l.a:n) ilmoittanut kyselijöille lasketuks ajaks l.a+2vk, ja on saanu olla kohtuu "rauhassa"h-hetkeen asti...
Onhan siinä hyviäki puolia, että ihmiset on kovasti kiinnostuneita ja hengessä mukana tässä meidän odotuksessa. Meillä kun vaan NIIIN iso perhe/suku, että välillä on olo ku Serranojen perheessä olis...kysymysten ristiaallokossa ja kauheassa hälinässä siis .
:LOL:

No, toivon todella, että huomenna olis positiivisempi päivä. Anoppi ja appiukko just matkalla pohjoisesta meille loppuviikoks. Tulee ainaki mulle ohjelmaa, mies ku on töissä, niin ei oo ainaskaa yksinäistä...Vaikka mieluiten suuntaisin naistenklinikalle. Vaikka nyt heti

:ashamed: .


Muita jakaantumattomia mun, tuicun ja MariKoon lisäks?
Tsemppiä teille muille kärvistelijöille ja onnea tietysti paljon kaikille jo vauvansa saaneille :flower: !

E-o + Jyry 40+6 (41+3)
 
Onnittelut Möyrylille ja Muville :flower: :flower: :flower:

no olihan meitä sentään vielä nelijä ainaki. Minä jo aattelin ku olin ainut joka ei kertonut vauva kuulumisia, että olenko vimppana täällä roikkumassa.
Samat fiilikset kuulostais olevan kaikilla, eli ku syntyis jo.
Puhelin alkaa täälläkin olla jo kammotus :kieh: Mieskin tuumaili että häntäkin tympii jo "joko?" tai "onko mitään merkkejä, et ois lähtö lähellä?" tyyppiset kysymykset.
Pitää muistaa ite vastaisuudessa muistaa armahtaa raskaana olevia näiltä kysymyksiltä, se vaan tahtoo unohtua ku ite ei oota viimisillään,tai siis "yliaikasena" :D

Pitääpä mennä laittaa taloo "yö kuntoon"

tuiccu :headwall:
 
:heart: kiitos
:hug: :hug: Haleja kaikille teille jotka ette ole vielä saanu vauvaa syliin. Ne on tuskasia päiviä ne viimeset päivät :( Mutta ei se auta ku odottaa.
Mä olin jonku aikaa osastolla ennenku poika sit synty niin oli pakko laittaa välillä puhelin kiinni ku kokoajan joku pommitti että miten menee... (ihana että ihmiset välittää ) en vaan jaksanu siinä tilassa kellekkään olla vastaamassa yhtenään ku itsekki oli niin epävarma ja turhautunu. Ja tuntu että ne hoitajat ja kätilöt ei tajua mitään |O :D
 
Aatos80: kiitos vinkistä. On se kyllä niin että parempi turhaan hälyttää hoitaja kuin se, että autos joutuis synnyttämään, eiköstäs tämä tästä vielä järjesty...vähän kyllä jännittää, miten menee :whistle:
 
Taas oli paljon elovauvoja syntynyt. Onnea kaikille :flower: :heart: .
Ei varmaan montaa ole enää syntymättä..tsemppiä viimeiselle masunkantajille!!!!!

Meillä illat ovat alkaneet venyä koko ajan myöhäisemmiksi. Esikkokin menee taas vasta 23 jälkeen nukkuun ,vaikka tässä jokin aikaa sitten meni jo 22.30 maissa. Vauva nukahtaa tuossa puolen yön paikkeille. Illat on niin tohinaa ,kun olen töissä 21 saakka. Pian siinä reilu pari tuntia menee ennen kuin iltatoimet on tehty, vaikka mies tietty mukana. Sitten vauva haluaa tisutella koko ajan ja esikolla on ollut äidinsyliä ikävä niin iskä ei tahdo kelvata. No molemmat on sitten mun sylissä. Onneksi mahtuvat :)

Tänään kävin jo vauvan vaatekaappia läpi ja pienimpiä vaatteita laitoin pois. Tuntui ihan hurjalle ,kun vauva kasvaa niin nopsaa, että osa vaatteista jo pieniä. Myös vaipoissa siirryttiin kakkos koon Pampersseihin.

Me aloittiin tänään Jekovit - d-tipat. Saa nähdä kuinka vaikuttaa. Muutenkin tänään vauvalla ollut sellainen sylipäivä , ettei missään muualla viihdy. Tämä alkoi kyllä ennen tipan antamista. Onneksi on kantoliina ja -reppu ,joten jotain pystyy tekemään vauva sylissäkin.

Nyt nukkuun. Hyvää yötä!!
-Poni ja vauva
 
Moneskohan yö putkeen hereillä...neljäs? :wave:
Uni tuppaa nykyisin tulemaan vasta siinä viiteen mennessä...mikään nukkuma-asento ei enää tunu hyvältä ja nytkin pari tuntia sängyssä pyörittyäni ja unta houkutellessani vauva liikkuu niin voimakkaasti, ettei nukkumisesta vaan tule mitään. Kaikki muutamat supistukset jäivät iltaan, niitä ei ole sen koommin kuulunu..... :headwall:

No, alta kahden viikon pitäs kuiteski sen pikku nyytin olla sylissä, vaikka käynnistelemään jouduttaisiinkin. Toivottavasti tulee ihan itekseen............:|

E-o ja Jyry 41 (*POOOOKSISTA*) (/41+4)
 
huomenta!
huonosti nukuttu yö takana. illalla alkoi mieletön päänsärky mihin ei panadol auttanut tippaakaan. puolen yön jälkeen oli otettava yhteys päivystykseen et mitä mä teen, pää hajoaa. sain sitten luvan 800mg buranaan ja sillä sitten laukesi. paniikkia aiheutti, samalla alkavat kipeät supistukset, kun tajusin etten pystyis synnyttää rajun päänsäryn takia. supistukset sitten kyllä hiljeni.
nyt en sitten tiedä pitäiskö neuvolaan ottaa yhteys ja tarkistaa nuo paineet ja pissat. migreeniä mulla on, mutta ei raskausaikana ollenkaan. voihan se odotuksen stressi aiheuttaa..
ja menkkamaista jomotusta on nyt melkein koko ajan... alkaisko jotain tapahtuu...???
sitä päänsärkyä pelkään kyllä tällä hetkellä enemmän kuin synnytyskipuja :eek:

p.s jotain positiivista: ekaa kertaa näin unta että hoidin vauvaa ja pussailin sen jalkapohjia. :heart:
 
moiksis! jätän merkin tähän! :D

ihanaa tämä vauvaelämä... :) ainut vaan että mä jännään niin tota napajuttua.. huih.. :eek: jospa se äkkiä menis ohite! ja aivan ihana toi esikoinen kun se niin tykkää hoitaa tuota pikkuveikkaansa! :heart:

PALJON ONNEA VAUVANSA SAANEET! :flower: :heart:

JA VIELÄ VIIMOISILLE VIELÄ TSEMPIT LOPPURUTISTUKSEEN! ;)
 

Yhteistyössä