~~Elorakkaat Toukokuussa~~

Hienoa neljäskö, olen niin iloinen puolestanne!!!:heart:

Paljon on kaikille täällä tapahtunut ja tiiviisti kyllä olen seurannut kuulumisia :)

Nyt on ihan pakko tulla kyselemään sokeriarvoista. Kuinka teillä joilla on arvojen kanssa häikkää, joudutte pistämään tai muuten vaan tarkkailemaan syömisiänne, millaisia fyysisiä oireita tulee jos arvot eivät ole kohdallaan? Heikotusta, väsymystä, saamattomuutta, voimattomuutta? Kun itsellä on nyt jo muutaman viikon ollut näitä outoja ja selittämättömiä heikotuskohtauksia eikä se raudan puutteestakaan voi johtua. Sairaslomallakin joutunut olemaan mokoman takia. Ja se tuntuu aika turhauttavalta kun muuten kaikki on loistavasti. Sokerirasituskoe on edessä mutta siihen kun on vielä aikaa...Toki kaikki voi selittyä vain sillä että olen yksinkertaisesti vain raskaana, mutta silti pistää mietityttämään :|:)

Megalintunen ja sykerö 23+5
 
Minttu81 Hiuksia oon värjännyt. Väri on kyllä sama kun normaalistikkin, mutta ei pysy ihan niin pitkään hiuksissa raskausaikana. Aurinkohan saattaa myös sitten tehdä kepposet ja muuttaa aika radikaalisti hiusten väriä. ;)

Neljäskö Ihania uutisia!!! Onnea odotukseen!! Toivottavasti kaikki menee hyvin. :hug:

Täällä meni vappu myös rauhallisesti. Torilla käytiin ja hoitolapsia tuli sitten kolme yökylään. Taidoin siis olla niitä harvoja joilla ei ollut meno päällä. :p Nyt on joku vimma puuhastella kaikkea pientä. Lauantaina maalasin lipaston ja nyt meinaan siivota keittiön kaapit ennen hammaslääkäriin menoa..

Aurinkoista toukokuuta kaikille! :cool:

24+1 :heart:
 
Tänään oli äitiyspoli, vauvalla painoa 640g. sukupuolta ei vieläkään näyttänyt että olis voinut tarkasti jotain siitä sanoa.. ehkä sit taas kuukauden päästä :p
Vauvabn pää oli jotenkin kapean mallinen.. kai ne sitä sit tarkkailee. ei sanonut siitä muuta kuin että on kapea. :confused:

DarkRed 24+2
 
Viimeksi muokattu:
neljäskölle onnittelut uudesta raskaudesta :)

(.) neuvolalääkäri takana.
vauva perätilassa
paineet 104/67 (mut syke 92!! mulla normisti joku 55 leposyke)
protskut plussalla (taas)
painoa 350/viikko (nyt 6kg lähtöpainoon lisää)
vauvan syke 145
liikkeet ++
niin ja kohdunsuu oli vähän pehmeä ja sisäsuu auki tms. mut kanavaa jäljellä hyvin. Eli normaalia toissynnyttäjälle.

Ultralla katseltiin taas :) Kivaa oli nähdä pikkuinen, vaikka olikin aika samea ruutu. Ja tosi mukava lääkäri muutenkin.

Jahas, ei nyt muuta. Huomenna mennään lääkärille tytsyn kanssa.

hemari ja helmiäinen 27+3
 
Kiitoksia uudesta pinosta, ja iso kiitos edelliselle päivittäjälle! :flower:

Hemari, toivottavasti tauti tytöllä helpottaa! Ikävää kun noilla pienillä tuntuu aina tuo kuume nousevan tosi korkeelle!

Miuski, Kirppiina ja muitakin tais olla suppareiden kanssa kärvistelemässä? Täytyy ihan puuta koputtaa kun ei itellä ole suppareita ollu.. Toivottavasti helpottais ettei tarvia koko kesää pelätä niiden kans!

Piianappula, hahhahh :LOL: Teillä sit kuletaan jo kuorma-autolla ;)

Neljäskö, onnea tulevasta joulutontusta!

Meillä meni vappu oikein mukavasti tuttavapariskunnan luona! Ei tosiaan olla oltu liiemmin tekemisissä mutta nähtiin tuossa viikko sitten ja pyysivät heille vappua viettelemään kun ovat talvella muuttaneet omakotitaloon. Meillä oli kyllä ihan älyttömän mukavaa, ja muksutkin valvo puolilleöin.. Ite sit kahen maissa simahdin mut ukko kömpi viereen vasta neljän maissa :p

Heillä on koira ja kaks kissaa ja meidän koirahan ei oo kissoihin tottunu, et siinä mieles oli kyl mielenkiintosta :LOL: Mut kyllä nuo toimeen tuli, kissat piiloili yläkerrassa ja anto suosiolla koirille tilaa, ja jos meidän koira meni liian lähelle niin sai nenillään sen tuntea :D

Huhhuh, tuntuu et tää maha vaan kasvaa ja kasvaa, minkähän kokonen tää on sit elokuun alkupuolilla kun nyt jo on tämmöne pallo :O

Onko muilla napa ruvennu tulee ulos? Miulla varmaan kohta pullahtaa, onki ollu semmone kaivo aikasemmi.. Nyt on varsinki aamusin ollu tuo navan seutu tosi kipee ja kosketusarka, voiskohan johtua tuosta ulospäin pyrkimisestä?

Summersun 24+4
 
neljäskö paljon onnea! :)

kirppiina kuulostaapa kurjalle noi sun supistukset. Toivottavasti et joudu osastolle lepäilemään kun noin supistaa. Onneksi viikkoja alkaa olemaan jo hyvin kasassa jos makoilemaan joutuu. :hug:

Hiuksia värjään ihan normaalisti kampaajalla raskausaikana, nykyään tulee vaan paljon harvemmin käytyä kuin ennen.

Oma olo on ihan hyvä. Väsymystä on vieläkin ihan hirveesti mutta onneksi poika nousi tänään kuuden sijasta kahdeksalta. Mua ei onneksi supistele mutta selästä ottaa iltaisin kovasti jos on koko päivän touhunnut. Ja illalla kun on rattaiden kanssa liikkeellä niin alavatsassa tuntuu. Mutta onnekas kyllä oon kun saan vielä lenkkeillä ja touhuta. Poikaa en pysty pitkään kantamaan, se tuntuu pahalta.

Noi aikaiset supistukset on kyllä tosi tylsiä. Voin van kuvitella kuinka tylsää on koittaa olla vaan vaikka mielessä on tuhat hommaa. Ja kesä kun tulee niin on niin ihana ulkoilla lasten kanssa. Tsemppiä siis kaikille supistuksista kärsiville. :hug:

Päksäkkä 27+3:heart:
 
Pikaisesti omaa napaa. Tämän aamun neuvolareissu päättyi tänne sairaalan sänkyyn ja lääkäri sanoi, että luultavimmin kuusi viikkoa on täällä makailtava. Eli supistukset olivat tehneet tuhoaan ja nyt saan supistuksia estävää lääkettä piikillä kankkuun ja lisäksi kortisonia vauvan keuhkoja kypsyttämään. Makuullaan pitää olla tiukasti ekat pari päivää, vessassa saa käydä muttei suihkussa. Toivottavasti saan kotoa tänne kannettavan, kun tää kännykällä kirjoittelu on niin hankalaa. Voisi ajankuluksi kirjoitella teille, jos ei muuta keksi. :)

Mutta eihän tän nyt näin pitänyt mennä... Pitkät viikot on kyllä edessä. :-/

Blanco + Öttiäinen 26+0
 
Neljäskö onpa ihana kuulla<3 toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti <3

blancolle kovasti tsemppiä..tiedän tunteen..makasin esikoisen aikaan kuukauden..ei ole herkkua:(
 
Viimeksi muokattu:
Tsemppiä Blanco ja muut supistusten kanssa kouristelevat! :heart: Kurjaa olla "petipotilaana" mutta toivotaan että ne siitä rauhottuu!

Neljäskö Ihanaa!! Onnea odotukseen! Äkkiä se aika kuitenkin menee :) <3

Hiusten värjäys.. Normaalisti olen värjäilly, en kuitenkaan joka kuukausi nyt.. (laiskotuttaa...) mutta ei siitä pitäisi haittaakaan olla jos ei joka päivä värjäile :)

Hemari Voi kuinka kurjaa! lapset on muutenkin sairaana niin raasun näköisiä <3 Tsemppiä ja paranemisia sinne, kuulosti kyllä hurjalle taudille..

Omaa napaa pikaisesti.. mikähän siivouskärpänen muhun on iskeny, kaikki maailman pölyt ärsyttää mitä vaan leijailee silmien eessä ja yritän puunata ja puunata mutta aina vaan lisää paskaa löytyy :D ei oo enää hauskaa..

En tiiä onko tätä kysytty, mutta Galluppia pukkaa...
Hommaatteko hoitopöydän? jos ette niin minne laitatte vauvan vaatteet ja purnukat (rasvat, talkit ym.. ) ? Oon pähkäilly ite että miten ois järkevin, että kaikki ois käden ulottuvilla...?

Kiitoksii ku jaksatte vastailla taas :D

Hyppy ja muru siivouksen keskeltä... 25+3
 
Hyppy, esikoista odottaessa arvottiin että ostetaanko hoitopöytää.. Mä oisin kamalasti halunnu, musta ne on jotenki ihania :D Mut meillä on tuolla toisessa huoneessa sellanen matala kaapisto, ei tosin niin syvä kun hoitopöydät, mutta taas leveämpi ja siihen sitten vaan ostettiin sellanen alusta ja siihen saa kivasti kaikki vaipat ja tarvittavat tavarat viereen.. Eli periaatteessa se siis on ihan ku hoitopöytä, sopivan korkunenki, vaik siihen ei oo tarkotettukaan.. Itseasiassa käytössä vieläkin välillä vaikka poika on jo 2v :ashamed: Ja vaatteet on viereisessä olevassa korkeessa kaapissa..

Omanapailua.. Tänään on ollu ihmeen hyvä päivä supistusten suhteen, mahtavaa :) Toki niitä tulee edeleen mut harvemmin eikä oo niin ikävän tuntusia :)
 
Napa on pullahtanut - jo jonkun aikaa sitten.. :)

Hiustenvärjäys - työn puolesta oon lähes päivittäin värien kanssa tekemisissä, mutta omia hiuksia oon värjännyt parin kk välein, tai aina kun tarvii. En ehkä niin usein kuitenkaa mitä ennen raskautta..

Hoitopöytä - Ei osteta, koin esikoisen aikaan sen aika turhaksi.. Tai meillä oli vaan sellanen pinniksen päälle saatava taso.. Ostetaan vaan se pehmuste ja ajattelin laittaa pesukoneen päälle. Meillä on aika tilava kylpyhuone nii sielä mahtuu hyvin hääräilemään, sekä on vesipiste lähellä. :) Vaatteita varten pitää ostaa joku kiva lipasto, mikä varmaan tulee meidän huoneeseen. ( kylppäri on meidän huoneen vieressä)

Blancolle - Tsemppiä! Varmasti raskasta vaan maata osastolla..


Nyt mannapuuron keittoon, esikoisen lemppari puuroa! ;)
 
Voi Blanco.. :hug:
Kamalaa.. Olis edes räntäsateinen syksy, mut ei kun kesä edessä. Ei ole herkkua siellä sairaalan muovilakanoiden välissä. Miten teidän muiden lasten hoito järjestyy?

Ite makasin esikoisen aikaan 3 päivää ennen sektiota toksemian vuoksi ja sitten sektion jälkeen 8 päivää vauvan kanssa, kun hänen painonsa ei noussut, mut mun toksemia vaan paheni ja paineet nousi. Ihan hirveetä aikaa! Toisaalta, tuo aika siellä vauvan kanssa oli pelastus imetyksen kannalta, koska se saatiin siellä kunnolla käyntiin.

Me mennään vielä ihan samoissakin, joten tuntuu kurjalta, kun jouduit jo sinne makaamaan. Silloin alussa kun kuulin, että odotan kaksosia ja mietin, että jos joudun kesällä Taysiin makaamaan, niin otan läppärin mukaan ja teen meidän ikuisuustyöstä lopun.. Järjestän kaikki kuvat koneelta siellä maatessa! :D
Koitahan jaksaa ja täytä palsta tekstillä! ;) Ja oothan sä hei fb-ryhmässä? Sielläkin on keskustelua, niin aika kuluu.

Kukas se fb-ryhmän puolella kirjoittikaan, että oli ollut tänään vuotoja ja matalat paineet? Miten se asia selvis?

Galluppiin.. Meillä on tämmönen Ikean hoitopöytä. IKEA | Vauvat | Hoitopöydät | HENSVIK | Hoitopöytä/kaappi
Vähän pelkäsin silloin aikanaan, että onko tuo hempula, mutta ei ole. Oikein tukevasti on paikallaan.

Käytävällä on sopivasti sellainen syvennys mihin tuo mahtuu ja meilläkin oli vielä kuukausi sitten aktiivisessa käytössä, mut nyt ottaa maha vähän liikaa vastaan.. Ja neiti opettelee tuota pukemista itse. Tykkään kyllä, että oli aivan ehdoton juttu. Meillä on tuosta käytävältä vaan 1,5m vessaan.

(.) Vähän kurja kirjoittaa nyt omia hyviä kuulumisia, mut täällä ei siis mitään oireita, ei suppareita eikä kipuja. Koko päivä oltu tytön kanssa liikenteessä niin, ettei edes päikkäreitä ehditty nukkua. Tehtiin pyörälenkki ja vaikka ilma on kylmä, niin kyllä tällä "kunnolla" kuuma tulee kun vastatuuleen mäkiä polkee... ;) Kunto se on huonokin kunto..
Mulla olis perjantaina neuvolalääkäri, mut ajattelin kieltäytyä taas sisätutkimuksesta. 14.4 on katsottu ultralla, että cervix on kiinni ja 17.5 katotaan seuraavan kerran. Ja kun tosiaan mitään oireita ei ole, niin mitä sitä suotta ronkkimaan.

Raitis ja Salarakas 26+0
 
Blancolle jaksamista makoiluun :( :hug:

napa on mul pullahtanut jo viikkoja sitten :D

hoitopöytä ei tällä kertaa mahdu meillä mihinkään. Kahden muun kanssa sellainen on ollut..tarkoitus nyt laittaa alusta pesukoneen päälle (meillä siis tietty sivusta täytettävä kone :D) ja sitten viereiseen kaappiin rasvat yms. Kestovaipat meillä on muutenkin säilytetty vessassa.

hiustenvärjäys on kästääkseni ihan turvallista. Minä värjään kylläkin nyt raskausaikana harvemmin..

(.) Viime yönä alkoi sitten mulla supistelut. Oli aika lähellä etten jo lääkäriin lähtenyt :( Vihloi alavatsaan,selkään ja nivusiin ihan kunnolla. Menin lämpimään suihkuun jne. yöllä ja ne sitten siitä pikkuhiljaa rauhoittuivat. Vähän tänään vielä selkää vihlonut. Onneksi keskiviikkona on neuvola ja viikon päästä lääkärikin!!
Meillä esikoinen on kipeänä. Huomenna vietävä lääkäriin,on ollut yli viikon flunssainen ja meni jo viikonloppuna parempaan päin. Nyt illalla alkoi pistää keuhkoihin,hengitys rohisemaan ja lämpö nousee ja laskee. Lapsella siis astma,joten epäilen että on keuhkoputkentulehdus..

MM ja Kirppu 25+2
 
Heipati ja kiitos uudesta ketjusta! Pitkään aikaan en ole kirjoitellut ja taas omaa napaa tiedossa, sorry. Mielessä pyöriny kaikenlaista.

Oulussa kävin yksityisellä 3d-ultrassa tänään, kun jäi mietityttämään se rakenneultra aikanaan. Lakimitta oli silloin pieni ja lapsivedenmäärä vähän arvoitus. No lapsivettä on riittävästi, se selvis tänään. Mutta tuo lakimitta on tosiaan pieni, käyrien ulkopuolella. Päänympärys juuri normaalin alarajalla. Muutenkin tyttö pienenlainen, mutta tosiaan tuo lakimitta nyt mietittää. Voi tietysti viitata myös päänmalliin (pitkä, kapea pää) mutta varmaan johonkin muuhunkin (trisomiaan?). OYSsiin tuli lähete lisäkontrolliin kuukauden sisällä. Lisäksi jotkut "takasarvet" aivoissa oli ohuet suippomaiset. Liittyi ilmeisesti jotenkin niihin mitä pitkin selkäydinestettä tulee, ovat kaiketi normisti tässä vaiheessa vielä laajemmat, mutta ei osannut lääkäri sanoa, merkkaako tuo mitään että ovat nyt jo kaventuneet. Sanoi ettei noita normaalisti olisi edes huomattu, mutta kun hän nyt tuota päätä niin tarkkaan mittaili ja tutki niin pisti merkille.

Että huolet jatkuu eikä tässä ihan täysillä osaa raskaudesta nauttia, kun mielessä painaa, että onko tytöllä jokin hätänä/vikana. Hyvä, että päästään kontrolliin ja jos siellä näyttää ettei tyttö kasva tarpeeksi niin pitäisi kuulemma täällä meilläkin sitten Kokkolan päässä alkaa kasvua seuraamaan. Pitänee nuo liput ja nivaskat nyt näyttää ylihuomenna neuvolalääkärissä.

:(

Kenelläs muulla oli se lakimitta aikanaan pieni? Miten hänellä tilanne on jatkunut, en muista enää kenestä oli kyse, kun niin harvakseltaan täällä käyn.


Koralli & Tähkäpää 25+5
 
neljäskö paljon onnea odotukseesi! :wave:

koralli toivottavasti vauvan vointi selviää ja kaikki olisi tosi hyvin...

blancolle hurjasti voimia!

Kiitos vastauksistanne hiustenvärjäystä koskien, tähän asti olen sitkutellut mut nyt aattelin ottaa värin ja raidat ja epäilinkin et aika moni sitä kyllä tekee et ei kai siitä pitäis mitään haittoja olla jos ei tosiaan ihan monia kertoja kuussa omaa nuppia värjäile... tuleehan tuota kulmat ja ripsetkin kuitenkin värjättyä kerran kuussa...

raitis ja hyppy hoitopöytä ostettiin ja onkin juuri sama ihana Ikean Hensvik hoitopöytä/kaappi kuin raitiksella! Toissapäivänä se kasattiin ja on todella tukeva! Ja ihana ku sit joskus ku ei enää tarvii vauvaa siinä hoitaa niin levy vaan pois ja tilalle jää lastenhuoneen kaappi. Samaa sarjaa ostettiin myös pinnis...

Omaa napaa: Eilen taas uimassa käyty ja shoppailemassa, loppupäivän välillä taas suppaili ja sit ilmeisesti jotain liitoskipuja vai mitä lie olivatkaan joista olette täällä puhuneet, tuntuivat nivusten/häpyluun alueella aina mm kävellessä. Aika inhottavia... tänään jos ottais tän lomapäivän ihan rauhassa...neuvolalääkäri on ensi viikolla...

4D jotka olette jo käyneet niin saitteko sieltä mukaan jonkin tallenteen? muistaisin et aikaa varatessani terveystalolle nainen olis sanonut et sieltä saa 20 min tallenteen mukaan...

napa on mulla venynyt huimasti, entisen napakorun jättämä arpi on myös tasoittunut...

Minttu + Pikku-J 25+4
 
Huomenta!!

Nyt vähän vuodatusta luvassa :mad:

Eilen duunissa päällikkö kysäisi meikäläiseltä, että mitkä on mun ja meidän keittiömesun roolit/työnjako. (ite oon siis mesusta seuraavana) Tiesin heti itä ajaa takaa, mutta empä viittiny valehtelemaankaan ruveta niin vastasin rehellisesti, et mesu tekee aika pitkältä kaiken, mulla muutama oma juttu mitä hoidan ja sitten autan aina tarvittaessa. Tähänpä päällikkö tokaisi, että "no, hyvä tietää jatkoa ajatellen". Ai niin ja koko tän saatanan keskustelun aloitti näillä sanoilla: Nyt kun sä oot niinku periaatteessa lähössä pois. :kieh: Voi ristus, että kiehahti. Eli toisinsanoen mulla tuskin on enää tuolla duunipaikkaa kun äippälomalta töihin halajaisin. Perkele.

Toisaalta ymmärrän tilanteen, halvemmallahan ne pääsee kun ottaa mun tilalle jonkun jolle maksaa vähemmän palkkaa ja sysää koko vastuun köökistä mesulle. Mutta tuli vaan sellanen olo, että tässä taas saatana kiitos seisoo. Oon ollu alusta asti laittamas paikkaa pystyyn ja nyt sit saa lähteä kun "sopivasti oon periaatteessa jo lähdössä" Kyllä vituttaa. Ja pakko viel sanoa, et oon kuitenkin yksi parhaita työntekijöitä koko paikassa. Uskon, että sopii kysyä mielipidettä keltä vaan työkavereista.

En tiiä perkele, just kun saanu jotenkin tätä päätään ja elämäänsä tuon syksyn jälkeen raiteilleen, niin eikö se matto perkele vedetä taas jalkojen alta. :kieh: Sen puoleen hätää ei kuitenkaan oo, että työpaikka mulla kyllä säilyy, heittävät mut vaan jonnekki muualle firman paikoista töihin ja siinä ei sitten paljon auta vinkua jos työmatka pitenee puolella.

Voi jeesus että vitutttaa :mad: Onneks pari vapaata niin ei tarvi töissä ny kenenkään naamoja katella. No niin tai näin, kysäsen loppuviikosta asiaa suoraan päälliköltä ja voin kertoa, että jos asia näin miten ite oon päätelly niin... :kieh: Mutta voihan olla että oon väärässäkin.

Että semmonen avautuminen tällä kertaa, kiitos ja anteeksi.
 
Huomenta!
Yöunet on hemmetin katkonaiset nykyään. Murr. :kieh: Jostain syystä tuli kahden aikaan yöllä mieleen, että kaapissa ei muuten ole korppujauhoja ja sitten ei enää uni tullutkaan. Palloillut täällä pitkin asuntoa ja koittanut olla herättämättä muita. Onneksi ei tarvitse töissä enää olla.

Hoitopöytä on esikoisen vanha. Ostettu siis ikeasta 2005. Se on viitisen vuotta ollut käytössä kenkä- ja eteisenlipastona. Tarkoituksella aikanaan valitsin sellaisen, että voin sitä käyttää muuhunkin tarkoitukseen.



Jonkun huuto.net kuvia lainailen. :) Ja selkää ajatellen toi hoitopöytä on kyllä aika loistava. Pikkasen ergonomisempaa vauvanhoitoa sen päällä kuin lattialla.

Blanco Tsemppiä lepäilyyn. Hommaa ihmeessä se kannettava niin voidaan suositella sulle vaikka leffoja katseluun jos ei muuta keksi. ;)
 
Heips!
Blanco :hug: Koita jaksaa, aika on varmasti pitkä siellä petissä!

Hoitopöytä meillä on edellisten vanha, semmonen kaappi alla ja se taso päällä. Vieressä on avonainen hyllykkö jossa pidän kaikki vaatteet ja vaipat käden ulottuvilla. Saa pidettyä vauvaa toisella kädellä kiinni. Mulla on ainakin usein ollut synnytysen jälkeen selkä kipeä ja kaikki ylimääräiset kamartelut on ollut syytä unohtaa. Meillä ainakin hoitopöytä ollut joka kerta tosi tarpeen, tuskin olisi ilman pärjätty.

Maha kasvaa silmissä, kaikki housutkin on alkaneet jo kiristään vaikka onkin näitä mammamalleja. Viime yönä näinkin unta, et meidän pieni tytöntylleröinen painoi jo nyt 2kg ja syntymäpainoarvio olikin sit 5.5kg :O Toivotaan että tuo uni ei kuitenkaan toteudu.

Meillä koko perhe antibioottikuureilla, lapsilla on kaikilla korvatulehdus, ja pienimmällä vielä lisänä keuhkoissa se rohina. Miehellä poskiontelontulehdus ja mullakin se kuuri oli keuhoissa kuuluvaan rohinaan ja pitkään yskään. Lääkäri arveli, että kaikki nämä johtuu siitä mykoblasmasta joka meillä pienellä ja mulla todettiin. Kaikilla on kyllä laajavaikutteisempi antibiootti just sen mykoblasman vuoksi. Mut yskä vaan jatkuu ja jatkuu ei taida lopppua lääkkeitä huolimatta ollenkaan.

Karvis ja Elli rv 27+0 ( 27+4 )
 
Hei vaan taas kaikille!

Neljäskö isot onnittelut, olen suunnattoman onnellinen puolestanne =)

Hirrmuisesti zemppiä kaikille suppareiden kanssa tasteleville, en ees osaa kuvitella miten tylsältä tuntuis vaan makoilla koko ajan..:hug:

Joku kyseli siitä 4 D:stä. Me saatiin n 20 min, aivan ihana DVD jossa vauveli haukotteli ja venytteli ym =)

Kohta ois lähtö neuvolalääkäriin, empä nyt kuvittele että siellä mitään erikoista selviäisi ku ei oo tosiaan noita supistuksia tms ollu, mut ihana päästä taas kuulemaan vauvan sydänäänet :)

Omaan napaan ei kuulu mitään erikoista, tyttö temmeltää jatkuvasti, välillä saa aika kimakoitakin potkuja, mutta ei valittamista. Pikkuhiljaa pitäs ruveta haalimaan tavaroita kasaan , en malta odottaa et pääsee vähän ostelemaan vaatteita ym.

Mukavaa päivää kaikille mammoille! :heart:
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa!

Putosin ketjusta pois, tekstiä oli tullut niin paljon edellisiin ketjuihin etten enää pysynyt perässä kun ehti vain silloin tällöin käymään, mutta nyt sairaslomalla ollessa ei muuta olekaan kun aikaa ja muistinpa taas tämänkin pinon :LOL:.

Omista kuulumisista sen verran, että sairaslomalla ollaan oltu jo monen monta viikkoa, syynä migreeni (joka loppui heti pitkälle saikulle jäätyä!) ja järkyttävän kovat liitoskivut, jotka pahimmillaan esti liikkumisen kokonaan. Kivut ovat nyt rauhoittuneet, mitä nyt selkää vihloo silloin tällöin, varsinkin yhtään aktiivisemman päivän jälkeen. Tänään kuitenkin sitten aika nla lääkärille supitusten vuoksi :|. Lepäilyllä (siis sängyssä maaten) ne helpottavat, mutta heti jos lähtee liikkeelle alkaa sekä kivuttomat puristukset että kivuliaat menkkamaiset aallot jotka saa niin kuin joku kuvailikin kylmän hien pintaan ja puuskuttamaan. Ei kivaa, pelottaa suunnattomasti. Mutta toivottavasti kohta selviää että kaikki olisi hyvin! Ostimme silloin syksyllä vanhan rintamamiestalon jonka remontti on venynyt ja venynyt, ja sekin aiheuttaa stressiä kovasti. Pääsemme tosin tällä viikolla muuttamaan, mutta keskeneräistä siellä vielä on. Ehkä sekin osaltaan aiheuttaa näitä suppareita...?

Aika on mennyt hirmuista vauhtia, enää kolmisen kuukautta meidän kuuhun, ihanaa :heart:.

Tässä omanapainen päivitys, yritän pysytellä mukana paremmin tästä eteenpäin, olin jo unohtanut minkälaista vertaistukea täältä saakaan :)!

Vimmu 26 tai 27 ja jotain, en pysy enää kärryillä :)

Ai niin, minun POIKAOLON VOI MUUTTAA POIKALUPAUKSEKSI , saatiin rakenneultrasta mukaan erittäin selvä kuvakin todisteeksi siitä :LOL:!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä