~~Elorakkaat Toukokuussa~~

nti. mulla on kans tuommosta kipua mahassa kun kävelee ja mulla se ei ole supistusta vaan ihan siitä kohdun venymisestä johtuvaa kipua, siihen vois auttaa tukivyö ja vauhdin hidastaminen.
Supistus tuntuu semmosena kiristävänä vähän niinku joku vanne tuolla ylämahassa, maha kovenee mut ei satu mihinkään.
Synnytyssupistukset mulla tuntui ekana niinku voimakkaana menkkakipuna ja sit niinku siellä kohdunsuulla olis narulla vedetty aina vaan kireämmälle ja kireämmälle. Ja sit se lakkaa. Sit supistuskipu siirtyi myös alaselkään polttavaksi tunteeksi.

Just tänään kelalla vähän kyselin noista äitiyspäivärahoista ja uskomatonta mutta totta, mut mä saan äitiyspäivärahan mun edellisten työtulojen perusteella vuodelta 2007. Eli 2007 toukokuulla jäin äitiyslomalle ja poika syntyi heinäkuussa, seuraava syntyi sit helmikuussa 2009 eli alle sen 3 vuoden ja nyt tämä vauveli syntyy heinä-elokuulla ja ikäeroa edelliseen n 2½ vuotta. Eli alle sen 3 vuoden taas. Töissä en ole välillä ollut vaan kotihoidontuella olen kotona. Ei voi ku ihmetellä tuota kelan touhua. Mun etu tietenkin että tulee työtulojen mukaan eikä miniminä niin kuin ajattelin. Ja tuosta 2½ vuotiaasta tulee vielä sitä kotihoidontukea sen ½ vuotta.
 
Vimmu: Niitä ylimääräisiä ultria tehdään ihan todetun raskausdiabeteksen takia useampia. Siihen ei siis "riitä" pelkästään ylitys rasituksessa vaan sen jälkeisissä kotimittauksissakin pitää olla vikaa tai jopa insuliinit. :)
Yritän tässä siis ajatella positiivisia puolia raskausdiabeteksesta.. ;)
 
Totinen torvensoittaja mä ainakin taisin suositella niitä liivejä, kun tykkään itse niistä todella paljon ja sain silloin esikoista odottaessa vinkin niistä palstalla.

Parasta tässä palstailussa onkin kun saa muitakin kuin omia kokemuksia ja mielipiteitä kuin omat! :)

Mä en oikeasti tiedä onko mun maha taas jotenkin tosi pieni mutta multa kysy tänään puistossa yksi äiti kun olin tuulitakki päällä että koska mä menen töihin. Ja sit kun sanoin etten vähään aikaan kun tulee toinen lapsi niin sanoi ettei huomannut ollenkaan. No huh. Kävin tänään työpaikallakin ja kaikkien mielestä mun maha oli tosi pieni. Itestä se ei tunnu kauheen pieneltä.

Kauankohan tätä peliä jaksaa katsoa ennenkuin nukahdan.. |O

Päksäkkä 29+0
 
Kiitos Majj, vinkistä tohon Firkonin ketjuun, taidan kyllä olla päätymässä Gessleinin Visioneihin, vaikka ovatkin kolmipyöräset, on ne silti vankoiks ja talvellakin hyvin kulkeviks kehutut. Onko täällä jollain ko. tai muita Gessleinin vaunuja?

Meilläkin on tykätty Kimperin pipoista, kuten Rabarberilla. Tosin, en tiedä miten pysyy ihan pienen vauvan päässä, kokemusta vasta yli 1v jollon otettiin meillä käyttöön?

Hemarille peukut pystyyn pääsykokeiden tuloksia odotellessa! :wave:

Imetyspaitoja suosin minäkin, ei tartte tissipaljaana olla.

Viola, kyllä menisin ultraan kanssa jos ei se pahkura sieltä häviä viikossa parissa maks, ja tarvittaessa myäs rintojen? Ihan vaan vaikka, että sais mielenrauhan, jos ei muuten. Kainalossahan kyllä on paljon imusolmukkeita yms jotka voivat syystä tai toisesta ärtyä, mutta parempi tarkistaa jos yhtään huolettaa.

Nti., mäkään en ihan yhdistä tota sun kuvaamaan tunnetta supistukseen, enemmänkin kuulostas musta just esim fasettilukolle tai muulle rankaperäselle/liitoskiputyyppiselle. Mutta jokainenhan kokee myös supistukset omalla tavallaan, kannattaa kuulostella tilannetta, ja jokatapauksessa otahan rauhallisesti. :hug:

Kerhoista, esikoisesta kuuluttiin Liberokerhoon ja pitäs tästäkin liittyä. Vaukirjaan kuuluttiin myös ja mä kyllä tykkäsin niistä kirjoista, enemmänkin kun Lasten parhaat kirjat- tai Lasten oma kirjakerho-kirjoista, joihin kuuluttiin myös :ashamed: Erosin niistä kaikista vasta viime syksynä, kun esikko oli 2v, kun liian usein kävi niin että unohdin perua aina sen kuukauden paketin joka sitten tuli ja sitten kun en jaksanut palauttaakaan vaikkei kirjat olleet ihan niin mieleisiä, piti se maksaakin... Mutt tohon Vaukirjaan varmaan liityn taas kun uus vauva tulee.

Sokereista, kenellä oli matalahkoja, nehän ei oo ongelma, jos ei ole insuliinia, kuten joku kirjoittikin. Eli ei tartte huolehtia tommosista 3 arvoista, jos olo ok etkä ole insuliinilla

Blanco, toivotaan että pääset alkuviikosta kotiin!

Missä on Huikkis?

Itellä maanantaina taas töihin paluu. Katsotaan miten käy voinnin ja supistusten suhteen, nyt tilanne ollut hyvä. Tosin, tää Suomen pelin jännittäminen ei ehkä parasta tässä tilassa ole...:O

Kirppiina ja Muru 28+4
 
nti, mun mielestä tuo sun kuvaamas ei kuulostanut supistukselta. Supparissa koko maha menee piukeaksi, ja jos se on kivulias niin se tuntuu kyllä joka puolella. Kivuliaat supparit on lisäksi sellaisia aaltomaisia, alkaa hiljalleen, kovenee, kovenee, ja jossain vaiheessa "kääntyy" ja häviää vähitellen kokonaan. Luulen kyllä tunnistavani tuon kuvaamasi kivun(kin), mulla tulee niitä kanssa välillä kävellessä, mutta luulen, että se on vaan sellainen pahanlaatuinen pistos. Jota liitoskivut sitten pahentaa, niin että se säteilee sinne häpyluun suuntaan.

Minttu, mä olen toissä heinäkuun alkuun asti, ja silloin on sitten 4 viikkoa laskettuun aikaan jäljellä. Eli siis taitaa olla tuonne viikon 35 loppuun suurinpiirtein kun meinaan tehdä toitä. Esikoista odottaessa yritin tehdä hommia laskettuun aikaan asti, mutta en kyllä tainnut saada juuri mitään aikaiseksi, kauhean stressin vaan... eli kuopusta odottaessa jäin suosista 50%:lle n. 3 viikkoa ennen la, ja pari vikaa viikkoa taisin sitten lomailla. Mulla on istumatyö, eli ei rasita fyysisesti. Se, mikä sen tekee raskaaksi on se, että ajatukset tuntuu loppua kohden lentävän omille teilleen, eli keskittyminen ja ajatteleminen on tosi vaikeaa. Ymmärrän, että raskasta fyysistä työtä tekevät jäävät aikaisemmin lomille, mutta en kyllä ihan ymmärrä tuota lääkärin kommenttia...

Uimisesta rv 30 jälkeen, mä ainakin kävin vesijumpassa esikoista odottaessa ihan loppuun saakka. Itse asiassa se taisi alkaa tuolla rv 30 paikkeilla... Ainoa rajoite, minkä muistan oli se, että jos oli lapsivedet menneet (tai epäilystä siitä) niin silloin ei veteen saanut mennä tulehdusvaaran takia. Nyt ei ole vesijumppaa lähistöllä, tekisi kyllä muuten niin hyvää : /

Siobhan ja Plutte 28+2
 
Moi!
Oli pakko tulla vielä kommentoimaan, ku pystyin. Mie olen nyt lentokoneessa: täällä on ilmainen WLAN!! :D
Mulla on kipuja kävellessä, liitoskipuja ja semmosia vatsalihasten venymiskipuja ja joskus harvoin myos supistelee. Lisäksi iltaisin on monesti kiristävä vanne ylämahassa ja lapojen välissä. Siihen auttaa rentoutuminen ja niskojen venyttely ja hieronta. Johtuu varmaan istumatyöstä.. Tsemppiä muille sen kanssa kärvisteleville.
Kiitos onnitteluista. On hauskaa tietää kumpi tulee niin voi ehkä jo kohta uskaltautua jotain ostamaankin.

Mukavaa viikonloppua!

- Mandalay ja Onni rv 27+3
 
Karvatonkoira mie en saa tuosta reilu 2vuotiaasta mitään kun jään äitiyslomalle..olis voinu olla mahdollisuus khtuen lisäosaan mutta tulot olevinaan taas ylittyy..laskevat meille aina ärsyttävästi tuloja suunnilleen tonnin enemmän kun meillä on metsää,vaikka siitä mitään tuloja harvoin tulee =/ ja mie en ymmärrä sitä että koululaista ei lasketa kuuluvaksi perheeseen!!ihan älytöntä!!
 
Pikasesti kommenttia. Meillä on esikoisella käytössä Gessleinin vaunut ja ovat olleen aivan loistavat. Oltais ostettu kaksostenrattaatkin gessleiniltä jos tekisivät. Meillä on ainakin kuljettu umpihangessa, loskassa, metsässä ja hyvin ovt toimineet. Meillä on "normit" nelipyöräiset kun en niiistä kolmipyöräisistä pidä. Suosittelen lämpimästi Gessleiniä.
 
Kiitos teille jotka vastasi tuohon mun RD kysymykseen :) Ei mua se enään oikeastaan harmita.. pari päivää meni et melkeen itkua piti vääntää mut nyt tuntuu jo ihan positiiviselta ja ei tuo mittailu niin kamalaa oo.. Tosiaan Mulla oli siis kaksi viimeistä arvoa koholla, ja siitä lähti lähete sinne äitipolille ja sieltä eilen mulle soitettiin.. tosi mukava nainen oli puhelimessa ja selitteli mikä täällä on seurantakäytäntö..
Eli merkkaan nyt kaks kertaa viikossa kaikki päivän ateria-arvot ennen ja jälkeen lounaan ylös sekä jokapäivä aamupaaston. Sähköpostilla laitan Jorviin diabeteshoitajalle nämä tulokset ja ne niitä siellä sit seurailee.. tarvittaessa sit tulee toki käyntiä sinne ja ainakin mulle sanottiin että n. viikolla 36 on se ultra jokatapauksessa..
Mulla ei oo yhtään arvoista mennyt yli mun normaalisyömisellä ja oon syönyt ihan ruisleipää, paahtoleipää, rasvatonta jughurttia yms niinkuin ennenkin.. Ja osa mun arvoista syömisen jälkeen on ollut tosi matalia ennemmin..
Luulen et mulla sen sokerinheittelyn sai aikaseks niin suuri määrä sitä sokeria eli karkit ja muut makeat herkut jätin nyt anyway ruokavaliosta pois ja seurailen hiilarimääriä annoksissa mitä syön.. Eiköhän tämä sillä toistaiseksi mee ainakin. Onneks tässä ei enään kovin pitkä aika kuitenkaan oo jäljellä.. synnärille sit vaan suklaata mukaan ;DD

Luulen et on ihan kuntakohtasta ja sairaalakohtasta miten toimitaan missäkin RD tapauksissa.. mulla ainakin heti kun sokerirasituksessa ne kaks arvoa oli vähänkin koholla niin RD merkintä tuli.. mut on se ihan kiva saada se ylimääränen ultra.. joten sitä odotellessa ;)

Ja ps. kaikille muillekkin joilla tämä on valitettavasti todettu, niin tsemppiä! Ei tämä ikuisuuksia kestä :)

Elokuunvaavi 28+0
 
vimmu sellainen suositus kuulemma on olemassa että viimeisen kuukauden aikana uintia ei harrastettais, nyt ku tarkemmin mietin tuota niin muistan neuvolatädin maininneen joskus myös asiasta. Liittyiskö sit jotenkin lähestyvään synnytykseen et jos paikat on alkanut valmistautumaan niin olisiko tulehdusriskiä tai jotain, tiedä tuota... mulle uinti on tullut tosi tärkeäksi nyt ku huomaan että kaikki pienentkin kivut ja kolotukset häviää aina sinne altaaseen!

siobhan jussille asti olin itsekin ajatellut töitä tekeväni, vähän joo itsekin ihmettelin sitä kommenttia, taisi vain yleistää se lääkäri sitten, kun onhan varmasti paljon äitejä joille tulee juurikin sen 30 viikon jälkeen niin paljon kipuja ja supistuksia, tai jo aiemminkin että joutuvat sairaslomalle vaikkeivat sitä olleetkaan suunnitelleet... Jos tällä hetkellä olen itse niiltä suurimmilta kivuilta vielä välttynyt kop,kop, niin ehkä vain hyvää tuuria... mut tosiaan eihän sitä voi sit tietää vaikka itsekin joutuis vielä sairaslomalle ennenku oli suunnitellut jäävänsä lomalle, ja nyt kun lähipiirin tuttujakin mietin niin kaikki ovat jääneet ennen mammalomaa ja lomaa saikulle niin kyllä sitä varmaan tosi onnekas on jos pystyy tekemään loppuun asti töitä. Päivä kerrallaan mennään vauvelin ehdoilla :heart:

Eilen sit hankintoja tehty, vaunut varattiin ja sit kuitenkin ostettiin Gracon turvakaukalo+telakka ja sitten sille sopivat matkarattaat. Sitteri, rintapumppu, mobile ja jumppalelu/matto ostettiin myös. Ja löysin ihanat Mamaliciousin shortsit alesta, käyvät hyvin vaikka leggareidenkin kanssa =)

Ajatus oli et saisi aloitettua ikkunoiden pesun, kiinnostaa yhtä paljon kuin kilo p.....

Minttu+PikkuJ 27+1
 
Uimisesta, just siks sitä ei suositella vaikka kaikki oiski kunnossa kun kuitenkin vedestä voi saada alapäähän tulehduksen joka voi käynnistää synnytyksen.. Loppua kohden paikat on kuitenki "herkemmät".. Mut jotkuhan ui silti loppuun asti.. Mut esim multa se kiellettiin jo rv16 supistelujen takia, vaikka paikat kunnossa olivatkin ja ovat toivottavast edelleen mut mitään ylimäärästä tulehdusta ei kuulemma kannata uimahallista/järvestä nyt "hankkia"..
 
Mä uin esikoista odottaessa järvessä vielä ainakin viikolla 35+ mökillä. Mulla oli kyllä paikat tiukasti kiinni vielä senkin jälkeen viimeisessä lääkärineuvolassakin.

Mitenköhän ihmeessä sitä jaksaa huomenna katsoa sen pelin illalla?!?

Päksäkkä 29+1:heart:
 
Huh, olipahan peli eilen! :eek: Miten tosiaan malttaa huomenna katsoa finaalia.

Huikkis, hyvä että olet taajuuksilla ja ilmeisesti kaikki hyvin siis!:)

Vauva-10, Gessleineihin päädyttiin:) Kävin just hakemassa liikkeestä Gesslein Vision-fi:t, alunperin olin ajatellut F6 tai Futureja joissa ne 4 pyörää, mutta tuolla oli nuo Visionit tarjouksessa 449 e, kun oikea hinta on 669,- ja nelipyöräiset ois maksaneet uutena 850 e. Kovasti netissä kehuttiin että Visionitkin kulkevat tosi hyvin talvellakin ja sohjossa, kun se etupyörä on niin iso, joten päätin luottaa siihen, ja neljällä sadalla eurolla ihan mielelläni lykin vaunuja vähän enemmänkin=) Muuten eivät juuri eroa F6:sta tai Futureista. Lisäksi nää oli AIVAN ihanalla Jääkukka-kuosilla, jota ei uusiin vaunuihin enää saa.. Tässä kuva kuosista: Myydään Gesslein F6 (-09) Yhdistelm Oon niin ihastunut noihin vaunuihin, nyt vielä odotellaan käyttäjäänsä :heart: Esikoista varten ostettiin seisomalauta ja syksymmällä sitten katsotaan, millaisiin kahdenistuttaviin matkarattaisiin on tarve. Vielä pitää hankkia Britax Babysafe plus SHR II turvakaukalo ja isofix-jalusta ja adapterit, joilla sen saa tohon Gessleinin runkoon kiinni.
 
Onko täällä ketään kenellä olis todettu kakkumainen istukka ja siinä raskaudessa tullu raskausmyrkytys? Mulla 4D:ssä sellainen todettiin ja voi kuulemma viitata riskiin saada TAAS se myrkytys..kiinnostais vaan tietää kuinka paljon ne on liitoksissa toisiinsa..


Mammy+piipero 26+3
 
Tulin poksauttaa 27 viikon rikki :rolleyes: ja KIITTÄMÄÄN TAAS NEUVOISTA JA VINKEISTÄ :heart: On se kyllä hyvä, että nää palstailut on keksitty, välillä olisin ihan pulassa ilman teitä, joten rutistus ja rentouttavaa viikonloppua teille kaikille :flower:

Nti. + pikkuneiti 27
 
Sairaalalapuista ja muista paikallisista käytännöistä vielä, joo ihan outoa, että kaikkialla on eri käytäntöjä. :O On niitä näemmä muissakin jutuissa kun tosiaan kävin nyt uudessa neuvolassa ja siellä tehdään pissatestit eri tavalla ku edellisessä paikassa. Täällä annetaan pissanäyte purkkiin ja hoitsu tekee liuskatestin ku edellisessä paikassa sai ite tehä. No, en valita. Mut näitten neuvoloitten välillä on jopa hurjat 4km välimatkaa. :D

Töistä pois jäämisestä, höööö mä taidan olla kovin optimistinen ku meinasin olla töissä ihan sinne asti ku äippäloma alkaa, eli viikolle 35+0! :LOL: Kesälomankin kun pidän sitten jälkikäteen. No, saas nähä kuin tää tyttö jaksaa. :p

Liityin Liberokerhoon, kiitos vinkistä! :wave:

Joko ootte joutunu kokemaan mahanlääppimistä? Mä pääsin nauttimaan sellaisesta täs yks päivä kun vanhempi vähän höppänämpi työkaveri silitteli ihan yhtäkkiä. Oli kyl kovin puulla päähän lyöty olo. Ja mä ku vannoin, et jos joku mua lääppii ilman lupaa nii mä silittelan samalla mitalla takasin/puristelen hyökkääjän tissejä/kaljamahaa/tms.. Tilanne oli sit niin nopeesti ohi, etten ehtiny muuta ku hölmistyä. :stick: Ei sentään traumoja jääny, ko. tyyppi on kuitenkin sellanen hyväätarkottava tapaus. En nyt oikeen tiedä pistäkö itkeä vai nauraa. Mulla kuitenki ku on noita makkaroita sen 40-50 kg ylimäärästä, nii tää silitteli ei suinkaan vauvamahaa vaan niitä vararenkaita. :LOL:


u & Liipukka 26+3
 
Moikkkis!

Ukko lähti siskosa miehen polttareihin viikonlopuksi eli täällä pidetään mökkiä koiruuden kanssa pystyssä. : )

nti. mulla ollu kans jos jonkinlaista kipua mahassa ja kyljissä, myös hyvin samantyyppistä kuin tuo sun kuvailema kipu, mutta en usko et mullakaan vielä supistuksia ollut. Välillä tulee menkkamaisia kipuja mutta "jomotus" kestää sen verran kauan, että ei vois olla supistus. Lisäksi nyt tulla uusi hieman "nolo" oire eli välistä tuntuu tuolla peräaukon suunnalla kummallinen paineentunne? :ashamed: Muilla ollut samanlaista? Sekin kestää joitakin minuutteja ja menee sitten ohi. Joinakin päivinä kolottaa koko ajan jostakin ja jotkut päivät taas voin ihan hyvin.

Ihana kuosi noissa kirppiinan ostamissa kärryissä! :)

Minä en päässyt vaunujen kanssa vieläkään päätökseen, täytyy käydä kiertämässä nuo lastentarvikeliikkeet jahka alkaa loma. Vielä olisi kolmisen viikkoo töitä. Hurjaa kui tuo aika menee, vähän haikea fiilis kun musta tuntuu, että en taida enää tuonne paikkaan äippäloman jälkeen takaisin päästä :( Ikävä tulee kaikkia työkavereita. Ja muutenkin ravintola-alalla on niin oma fiiliksensä olla töissä, et kyllä ikävä tulee. Veikkaan et yhtään täyspäistä ei ravintola-alalla töissä ole, sen verran hullua hommaa :LOL: Ihan mielenkiinnosta kyselen vie, että onko täällä muita alan ihmisiä?

Kiitos noista kerhovinkeistä!!
Täytyypi kyllä johonkin liittyä!

Mahalääppimistä en sen kummemmin ole kokenut, töissä yksi baarimikoista ollut koko raskauden ajan mahan kimpussa lähes joka päivä. Alkuun kyllä kohteliaasti kysyi, että saako koskea, mutta nykyää tulee ensimmäisenä taputteleen mahaa kun nähdään töis :LOL: Ja harmittelee kovasti kun sanoin et mulla tuo istukka edessä niin ei varmaan tuu tuntemaan potkuja tuon paksun duunitakin läpi, ja takin helemoja kun en viitsi rueta töissä nostelemaan ja mahaani sen kummemmin esittelemään :LOL: Mutta tuo "lääppiminen" ei häiritse kun hyviä kavereita ollaan muutenkin :)

Jahas jos sitä rupeis sitten virittäytyyn euroviisu-iltamiin :)

Piianappula + Pikku Pena 27+2 :heart:
 
Piianappula, toi sun paineentunne voi varmaankin hyvinkin olla vaavin pää/joku muu ruuminosa joka painaa pahasti just yhteen kohtaan. Niillä kun on taipumusta painaa vaikka minne... mulla vaavi on yleensä tosi korkealla ja painaa tosi paljon jo kylkiluihin. Välillä kun se kääntyy poikittain tulee oikein tosi ihana olo kun saa kerrankin kunnolla ilmaa :) Ja sitten taas joskus se on painanut aika lailla alaspäin, oikein kirveli tuolta häpyluun paikkeilta.

Omaan napaan ei taaskaan kuulu mitään uutta. Paitsi että alkaa tää raskaana olo kyllästyttään :ashamed: Tuntuu kuin olisin ollut raskaana taas ikuisuuden...
 
Kiitos Siobhan, olinpas hölmö kun en tuota itse tajunnut :) Välillä meinaan kun on lenkillä niin ihan selvästi tyyppi möyrii niin alas, että painaa kovin rakkoon ja just tuonne häpyluun paikkeille. Siinä sitten mukava jos lenkkiä vielä useampi kilometri jäljellä niin yrittää päästä liikkumaan. Niin voihan kaveri tosiaan pyöriä siellä suuntaan jos toiseenkiin ja aiheuttaa sitä paineentunnetta.. :)

No onneksi on tää palsta niin voi kysellä hölmöjä :)

Leppoisaa (joskin täällä suunnalla aika sateista) sunnuntaita kaikille mammoille!

Piianappula + Pikku Pena 27+3
 
Piiannappula - mulla tuli kans ekana mieleen painaisko vauvan pää tms. Niinkuin jo Siobhankin sanoi! :)

Eilen illalla tuli taas jonkun verran supistuksia, ja joka supistuksen kohdalla tuntui sellasta vihlontaa alapäässä. : / Onneksi huomenna neuvolalääkäri niin näkee saako nua jotain aikaseksi, vai mitä.

Muuten omaan oloon kuuluu ihan hyvää vain! Maha ei tunnu vielä olevan tiellä ja pystyy muutenkin elämään ihan normaalisti. Ainut mikä pistää mieltä matalaks, on nua raskausarvet. Niitä ei oo onneks tullut vielä ainakaan uusia, mutta vanhat alkaneet kivasti punertamaan, ekan synnytyksen jälkeen ne kyllä vaaleni tosi nopeesti, mutta nyt kun tulee kesä niin ei paljoa maha esillä olla.

Tänään olis tarkotus mennä ns. "mammakavereiden" + lasten kanssa grillailemaan, vaikka sää ei ainakaan tällähetkellä näytä kovin kivalta.

Majj & 26+6
 
Kiitos Kirppiina ja Hyppy vinkeistä riistasuojaa ja imetyspaitoja koskien! =)

Vaunukeskustelua taas käydään täällä kovasti. Onko kukaan ostanut tai ostamassa Emmaljungia? Mulla on kyseisestä merkistä joku päähänpinttymä että ne on pakko saada vaikka maksavat hunajaa :O. Ongelmana vaan tuntuu nyt olevan että ostanko ne sillä kovalla vaunukopalla vaiko sillä kantokassilla vai mikä lie nimeltään? Jos joku viitsisi vinkata onko koppa "turha" , käyttöikähän sillä on lyhyt kuitenkin. Joku mulle sanoi että se kantokassi on sitten niin näppärä nostaa sisään jos vauva nukkuu.

Mullakin meinaa noi yöunet olla aika vähissä täällä. Selkäkin on kipeytynyt mutta suurin valvottaja on kyllä toi kamala närästys . Siihen kun ei auta mikään!!! meinaa mennä ihan täysin hermot tähän vaivaan. AAARHHHH!!!

No siinäpä mun suurimmat huolet tänään ;) kivaa sunnuntaita kaikille!!

megalintunen+sykerö 25 ja jotain
 
Megalintunen, meillä on emmaljungan duo edget esikoisella kovalla kopalla ja mä ainakin oon tykänny tosi paljon, on kyllä olleet hintansa arvoset.. Musta se kova koppa on hyvä, meillä poika nukkui siinä pienenä jos oltiin vaikka mun vanhempien luona käymässä.. Ja se koppa on tosi tilava, sinne menee vauveli kyllä helposti ihan topattunakin.. Ja mä oon kyllä sen kovanki kopan nostanu sisälle jos vauva nukkuu, se on niin näppärä irrottaa ja kyllä mä sen kantaaki jaksoin vaikka meille pitää kiivetä yhet raput..

Huikkis ja typy rv25 POKS POKS :heart:
 
Heippa pitkästä aikaa, laiska aktivoituu :)

Huh, olipas tullu paljon juttua kun en oo aikoihin päässy koneelle.. En kylläkään muista puoliakaan mutta ehkä pääsen taas mukaan kun luen aktiivisemmin ;)

Mulla vähän sama tilanne kuin Blancolla, voimia sulle, tiedä miltä tuntuu maata sairaalassa ja pelätä pahinta! :hug:

Kävin alkuviikosta neuvolalääkärillä kontrollissa supistelujen takia, kun pari viikkoa sitten oli tarkastuksessa kohdunsuu pehmentynyt ja hieman lyhentynyt. Nyt sitten alkuviikon kontrollissa kaulaa oli jäljellä enää sentti ja kohdunsuu hieman sormelle auki. Lääkäri antoi lähetteen sairaalaan ja sinne ne sit heti otti mut osastolle :(

Sain heti kortisoni-piikin vauvan keuhkoja kypsyttämään ja kipulääkettä supisteluun, seuraavana päivänä annettiin vielä toinen kortisoni-piikki ja juoda pitäis 3 litraa vettä päivässä. Aika haastellista muuten ku saa sitä mukaa ravata myös vessassa.. Perjantaina lääkäri sit tsekkas mut ja ultralla tilanne näytti onnex hyvältä eikä edistystä ollu enempää tapahtunu. Ultralla kohdunkaula oli kuukausi sitten 4,9 milliä ja nyt 3, mut kuitenkin riittävä kuulemma. Pääsin siis kotilepoon ja maanantaina ultraan uusix. Täytyy nyt vaan yrittää ottaa levon kannalta..

Edellinen synnytys käynnistyi viikolla 28 ja poika syntyi 4 päivää myöhemmin. Taitavat olla sen takia varovaisia ja puuttua tilanteeseen ajoissa, mikä on kyllä hyvä! Pojan sairaala-aika on vielä niin tuoreessa muistissa, että teen kyllä mitä vaan, et tää kaveri malttais pysyä hieman pidempään vatsassa!! Extra-jännitystä tuotti edellisellä kerralla se, että olimme Espanjassa lomamatkalla kun synnytys käynnistyi ja jouduimme pojan kanssa olemaan siellä 2,5 kuukautta ennen kuin saimme lentoluvan kotiin. Nyt ollaan onnex kotimaassa ja kaikki apu ja tuki on lähellä! ;)

Oon täs yrittäny löytää hyviä tuplarattaita käytettynä, mut vielä ei oo tullu vastaan mitään hyviä, toivotaan, että nekin tässä kesän kuluessa vielä löytyy ;)

Voimia kaikille supistusten kanssa painiville ja muillekkin kipuilijoille, kyllä me tästä selvitään!! :hug: pari kuukautta enää :D

Palaan taas paremmalla ajalla kommentoimaan kun saa rauhassa lukea :)

Hyvää peli-iltaa kaikille, kannustetaan Suomi voittoon!!!! :D

Happy & Nestori 27+2
 

Yhteistyössä