Elovauvat 2014 <3 *huhtikuussa*

Mekään emme varmaan ala kestoilemaan, vaikka jotain kestovaippoja meillä on. Ja suoraan ostan 2-koon vaippoja. Esikoisen kohdalla en ostanut etukäteen mitään vaippoja ja sairaalassa käytettiinkin suoraan tuon koon vaippoja, joten sitten kun mies oli tulossa hakemaan meitä, niin hän haki kaupasta mitä tarvittiin. Meillä on jotain esikoiselta jääneitä 1-koon vaippoja, joita tuli noissa vaippamainospaketeissa ja yritän kyllä tällä kertaa käyttää ne pois, ettei jää enää tuonne nurkkiin pyörimään.

Perätilasta tässä vaiheessa ei kyllä kannate huolehtia. Ekassa raskaudessa rakenneultrassa pikkuinen oli perätilassa ja ultraaja mainitsi siitä jotenkin niin, että huolestuin. Muistan, kun kirjoitin siitä juuri tämmöiseen ketjuun ja siellä muut lohdutti, että kyllä se vielä kääntyy ja kääntyihän se. Syntyi ihan oikeassa asennossa. Joskus noi ultraajat osaavat kyllä huolestuttaa ihan turhasta. Tällä kertaa itselleni huolta aiheuttaa se maininta sydämmestä ja siinä olevasta mahdollisesta reiästä, jota ei rakenneultrassa näkynyt. Ensin puhuu mahdollisesta reiästä, sen ultraamisesta syntymän jälkeen ja toisessa hetkessä sanookin, että kaikki näyttää olevan kunnossa. Ottaa tuosta sitten selvää.

Peppi1981 ja Vilperi 23+4
 
Amuniina, täällä kärsitään julmetuista selkäkivuista. Teen istumatyötä ja nyt on pari iltaa mennyt niin että ei ole kunnolla voinu liikkua, sänkyyn meno sattuu niin että silmissä sumenee, kun ei tiedä miten päin itsensä siihen heittäis. :( tänään en mennyt edes töihin vaan odottelen lääkärille pääsyä.
Tää on jotenki niin harmillista kun koirien kans lenkkeilykin on työn ja tuskan takana. :( mutta kaipa se tästä. :)
 
Saanuska
Oih miten kurjalta noi sun selkävaivat kuulostaa :/

Supistuksista
Mulla ne supistukset tulee just kävelylenkkien ja muiden ''rehkimisten'' jälkeen, vaikka ei niitä juuri rehkimisiksi oo voinu sanoa. Eilen se todella kivulian supistus tuli puutarhatöissä... Taidan tänään soittaa sinne neuvolaan (kysyäkseni myös niitä radituloksia) ja kysyn täytyykö olla huolissaan... :'(
 
Amuniina Täällä on kärsitty jo yli kuukauden verran kovista selkäkivuista. Teen myös istumatyötä, mutta en usko sen olevan ainut syy selkäkipuihin, myös kotihommat ja kaikenlainen nostelu aiheuttaa selkäkipua. Rauhallinen kävely päivittäin on mulla helpottanut.

Sain itse fysioterapeutilta jumppaohjeita ja tukivyön. Tukivyö on jo pois suljettu juttu, painaa sen verran masua ettei pysty enään käyttämään. Käyn myös joka toinen viikko hierojalla. Öisin pystyn nukkumaan selällään ja vasemmalla kyljellä, oikea puoli on niin kipeä että sillä nukkuminen ei onnistu. Ainakin joka toinen yö tulee nukuttua huonosti. Pienen avun olen saanut jättimäisestä tyynystä jonka asennan yöksi jalkojen väliin, ilman tätä en voi nukkua.

Selkäkivut on itselläni menneet pahempaan suuntaan raskauden edetessä. Tuttava lääkärin kanssa asiasta keskusteltuani, hän sanoi että väljät niveleni vaikuttavat asiaan sekä se kun olen aina ollut hoikka ja pikku hiljaa painoa alkaa eteen kertymään niin selkä rasittuu uudesta asennosta.

Mutta onneksi aurinko paistaa ja lämpö asteet kasvavat, niin mieli on virkeä :). Tsemppiä kaikille jotka näistä selkäkivuista kärsivät :)
 
Täällä on kans aivan julmetut selkäkivut. Risti- ja alaselkä juilii kokoajan, se johtuu varmaan vaan tuosta notkistuneesta selästä. Ja tuo iskias. Ihan oikeasti. Se on niin kipeä, että esimerkiksi viimeksi eilen vajosin vaan maahan ulisemaan, kun sattui niin paljon tuon oikean jalan nostaminen. Eli ylös nousemiset tekee semmoista tuskaa, ettei tosikaan. Ihanaa :(

Fiinis, kuulostaa ihan tavallisilta rasituksesta johtuvilta harkkasuppareilta, tosi monilla alkaa tässä vaiheessa ne (mullakin on ollut niitä puolesta välistä asti)! Mutta soita vaan neuvolaan tosiaan, niin tarkastavat sitten kohdunsuuta jossain vaiheessa :)

Meilläkään ei todennäköisesti tulla kestoilemaan.

Meillä käytettiin muutama viikko niitä 1-koon vaippoja, se riippuu ihan vauvan ruumiinrakenteesta tarviiko niitä pieniä vai ei :)
 
Pinsuli samoin kuin säkin totes nekkutätsä. Eli ei pitäisi olla huolta. Ensviikolla kuitenkin tiistaina 29.4 on neuvolalääkäri niin tsekataan ettei oo vielä kypsentäny paikkoja.

Sain myös sokerirasituksen tulokset ja ihan viitearvojen sisällä olivat kaikki, eli huokaista saa ainakin noiden sokereiden osalta :)
 
  • Tykkää
Reactions: Pinsuli
Heippa kaikille pitkästä aikaa! Täällä tautikierre on nyt loppunut ja elämä alkaa taas hymyilemään. Raskainta oli vesirokko x2 eriaikaan ja huonosti nukutut yöt. Mutta nyt ruvet jo kohta irti ja vesirokko unohdettu.

Kivitasku Tervetuloa joukkoon mukaan!

Kestovaipat Kakkosen kanssa jonkin verran tuli käytettyä, mutta en ole mitenkään ihastunut niihin. Luultavasti jatkan kertakäyttövaippavuoren kasvattamista.

Selkäkivut Lähinnä tuo issiashermo muistuttaa olollaan. Inhottavaa vihlontaa ja välillä tuntuu, että jalka menee alta. Kumartaminen myös tekee kipeää. Onneksi ei ole kuin silloin tällöin ja sitten jos olen oikein innostunut siivoamaan, niin silloin saa kärsiä muutaman päivän. Pidemmän matkan käveltyäni, alkaa myös alaselkä jomottamaan. Toivottavasti pysyy tällaisena eikä pahene.

Supistukset Harkkasupistukset on päivittäisiä ja joukkoon mahtuu myös toisinaan kivuliatakin supistuksia. Välillä myös öisin supistelee. Ensi viikolla on neuvolalääkäri, jossa katsotaan paikkojen tilanne.

Napa Edelleen kasvaa ;) Liikkeet tuntuu hyvin ja pientä rytmiä tuntuu kaverilla olevan. Vieläkin kärsin pahoinvoinnista ja joka aamu saan halailla pönttöä. Jo alkaisi riittää, mutta ei taida olla musta itsestäni kiinni tämä homma. Närästys on myös alkanut. Se on sitten inhottava vaiva. Työnteko ei oikein kiinnosta, mutta onneksi tässä ei tarvitse enää kauaa notkua vaan pääsee lomailemaan.

Nauttikaa auringosta ja lämmöstä mammat!

Sammi ja Anselmi 24+1 ... nää viikot menee aika vauhdilla. Kohta alkaa jo kesä :flower:
 
Moikka taas! :) täällä saikkuillaan nyt urakalla noiden liitoskipujen takia ja vapun jälkeen vasta töihin takaisin.. Tässä on sit joutessaan laitettu kotia kuntoon vauvaa varten, siirrelty huonekaluja paikasta a paikkaan b ja tänään mennään kattoo pinnasänkyä meille. Pari käytettyä on kiikarissa ja en millään malttais odottaa, että sais sen sängyn jo kotiin, niin alkaa homma tuntua todellisemmalta! Niin ja vaunutkin pistettiin perjantaina tilaukseen, joten niiden pitäis tulla kolmen viikon sisällä myöskin. :heart:

Aikani kuluksi oon myös pistänyt puikot heilumaan ja nyt on vauvalle kotiutumiseen villapuku (56-62cm) , tumput, sukat ja pipo neulottu. Sen lisäksi oon tehnyt seuraavaa satsia jo sukat ja tumput ja pipo on puikoilla tällä hetkellä. Näistä tulee sit kokoa 6/9kk, eli 68-74cm suunnilleen. :)

Kestovaippoja täällä ei tulla käyttämään, mutta kestoliivinsuojat on hankintalistalla. Viimeksi oli niin suihkutissit, että kertissuojat oli yhtä tyhjän kanssa. Kaksi kertissuojaa päällekkäin ja muovipussin palat liiveissä sai pidettyä liivit just ja just kuivina, joten kestosuojat oli miun pelastus! :) suosittelen lämpimästi!

Päätettiin ettei otetakkaan sitä äitiyspakkausta. Kaveri sai omansa tällä viikolla ja sanoi ettei vaatteet olleet läheskään yhtä kivoja kuin kuvissa. Ajateltiin sit että ostetaan kirpparilta semmosia vaatteita, joita tulee varmasti myös käytettyä. Toppapuku kun saadaan siskolta ja peitto, makuupussi, hiusharja, kylpylämpömittari, kynsisakset ym tilpehöörit on tallessa edelliskerroilta.. joten en pääse siis hypistelemään pakkausta, mutta koetan selvitä siitä huolimatta. ;)

mammuttisi ja Helmi 22+3
 
mammuttisi Mekään ei oteta äitiyspakkausta, vaikka on eka vauva. Kaikki tarpeellisin saatiin jo käytettynä / uudenveroisena ja loput ostetaan sitten itse. Musta se sisältö oli vaatteiden osalta aika karsea :D
 
Heippa pitkästä aikaa!

Tänne ei kummempia kuulu, pientä selkävaivaa niinkuin monella muullakin tuntuu olevan. Iskiasta odottelen, kun näillä viikoilla se on aina tullut, vielä ei näy onneksi.
Puutarhaa ollaan vähän viikonloppuna tuunailtu, mitä nyt oikeista töistä on jäänyt aikaa!

Mä aloin kanssa miettimään, että jos en sitä pakkausta sitten kuitenkaan ottaisi. Katselin 7 vuoden takaa olevaa makuupussia ja vauvanpeittoa ja totesin että ihan käyvät on, pesukoneen kautta vaan. Ja iso osa pakkauksen vaatteista jäi käyttämättä.

Eilen töissä kun olin niin kävin ultralla taas kurkistamassa mahaan! Siellä se pieni istui tyytyväisenä ja hieroi naamaansa. Olinkin ajatellut että on varmaan perätilassa kun potkut tuntuu niin tuonne alas :) No juu huomenna olis sokerirasitus ja sen päälle shoppailua!

Mukavaa alkavaa uutta viikkoa kaikille!!

SR 25+2
 
En malta olla täälläkin hehkuttamatta,että mulle pidettiin tänään yllätys-babyshowerit! :-D ihan mahtava päivä!! Meille piti tulla vain 3 kaveria muuten vaan kylään,mutta tulikin 10 kaveria lapsineen! Sain maistella vauvasoseita sokkona,tunnistella vieraiden vauvakuvia ja lahjaksi sain vauvatavaroiden lisäksi lahjakortin mammahierontaan. Niin kiva yllätys! En osannut todellakaan odottaa tällaista ja yllätyin kyyneliin asti.
Mukavaa vappuviikkoa kaikille!

Sushen 24+0
 
Täällä olisi huomenaamulla sokerirasitus. Vähän jännittää miten pystyn aamulla pyöräilemään tuon pari kilometriä labraan syömättä ja juomatta. Ja siitä sitten suoraan töihin. Täytyypä muistaa tehdä eväsleivät mukaan!

Nyt kaipaisin vinkkejä: Mistä löytyisi edulliset kaarituelliset imetysliivit? H&m:ltä kävin katsomassa mutta yllätyksekseni siellä ei ollut kuin kaarituettomia malleja. Lindexissä sama juttu. Liivikaupoista varmasti löytyisi mutta en ole valmis montaa kymppiä niistä maksamaan koska kuitenkin koko on väärä. Kertokaahan jos olette jossain nähneet!

-tiiti-
 
Suosittelen katsomaan Verkkokauppa kurvikkaille D-kupista alkaen | Lumingerie rintaliivit ja alusasut isorintaisille. Tosin siellä ei ole pienempiä kokoja, isorintasille suunnattu kauppa ja siellä näyttäis olevan hyvin imetysliivejäkin :) Itsellä on oikeesti isot rinnat että markettien valikoimat ei riitä ja kunnon liikkessä kovat hinnat. Tuolta olen parin vuoden ajan tilannut jo ja tyytyväinen ollut, jos onkim väärän koon tilannut niin palautus ja vaihto onnistuu nopeasti ja ilmaiseksi :)

Rinnoista puheen ollen, taidan alkaa joutua nukkumaan joku toppi päällä jos en halua petivaatteiden olevam esimaidossa :D Pidemmän aikaa jo painaessa valskannut rinnat ja nyt on alkanut itekseen vuotaa.. voi ei.. ja en tykkää pitää vaatteita nukkuessa :DD

Mmaria
 
Anteeksi omanapaisuus, mutta huolettaa! Mulla on siis eilisestä illasta asti (ja koko yön) ollut ikävä tunne alavatsassa. Ei menkkamainen kipu, ei suppari, mutta sellanen kova painokipu tavallaan. Liikkeitä tuntuu, mutta ne on muuttuneet aikalailla. Ne tuntuu kans tuolla alavatsalla, ei enää niinkään ympäri vatsaa. Mietin onko kohdun kasvukipuja?? En muista yhtään mille ne tuntuu :D //EDIT Nyt kun otin muuten kuvan mahasta (ja ylipäänsä katsoin sitä ekan kerran tänään) niin tuo mahahan on eilisestä kasvanut ihan KAMALASTI! :O Yön aikana oikein poksahtanut!
 
Viimeksi muokattu:
Pinsuli: Mulla on kanssa ollut viimepäivinä sellaista kummaa kipua alavatsalla. Ja niinkuin sanoit, liikkeet ovat jotenkin muuttuneet. Kyllä niitä tulee mutta kerralla tuntuvat enemmän juuri yhdessä paikassa. Mietiskelin että voisiko johtua siitä että tila alkaa jo käymään vähän pieneksi eikä tuo yhdellä jumppakerralla heitä enää montaa kuperkeikkaa. Kaikista ikävimmältä tuntuu nuo potkut tuolla ihan alhaalla. Saa välillä oikein irvistämään.

Terveisiä siivouskomerosta! Labrassa juuri odottelen sokerirasituksen viimeiselle näytteelle. Täytyy sanoa että ei kovin häävit lepotilat täällä meidän labrassa!

-tiiti-
 
Tiiti meillä onkin samat kuviot tänä aamuna! Makea ällö vadelmanmakuinen litku tuli kiskaistua tuossa puoltoista tuntia sitten ja vielä puolituntia niin pääsee pois! Mä istun täällä kaikkien mummojen ja pappojen joukossa, ei mitään muita tiloja kai olekkaan : /
Onneks pian saan mennä ostamaan ja syömään jotain suolaista!
 
tiiti85: Olen ostanut kaarituellisia imetysliivejä Prismasta ainakin kaks vuotta sitten siellä myytiin joten luulen että nyt löytyy myös, ensin ostin yhdet ja kun ne olivat niin hyvät niin kävin ostamassa kahdet lisää. Ne oli siis triumphin liivejä, meinaan ostaa samanlaisia nyttenkin jos tarvetta ilmenee.

Tuo sf- mitta on mulla mennyt yleensä jossain vaiheessa ihan yläkäyrillä tai keskikäyrän yläpuolella, mutta lapset ovat syntyessään olleet 3 kg:n molemmin puolin eli keskiarvoa pienempiä eli se ei välttämättä kerro ainakaan minun kohdalla vauvan koosta, mutta paljonhan se on siitä mittaajasta kiinni. Ulospäin maha ei kylläkään ole näyttänyt kovinkaan isolta, sillä minulla on taaksepäin kallellaan oleva kohtu niin se ei tule niin paljon esille, mut terkkatäti saa silti mitattua hyviä/isoja sf-mittoja.

Kävin siis perjantaina neuvolassa ja ei se terkka muistanu antaa mulle niitä kelan lappuja enkä mä muistanu niitä kysyä, kun siinä kaikesta muusta höpöteltiin. Täytyy soitella ja muistuttaa että sais ne ajallaan eteenpäin, muistaakseni ne pitäis olla toimitettu kelaan 2 kk ennen laskettua aikaa, jos en väärin muista.

kivitasku
 
"Kiva" kuulla tiiti, että jollain muullakin on samanmoisia kipuja! Tosin mulla tuntuu liittyvän vähän myös suoliston toimintaan...Muistan kyllä että esikoisen odotusaikanakin oli jotain outoa vatsakipua raskauden loppupuolella, minkä takia stressasin kovin, mut en nyt muista oliko se just tän tuntuista. Se kipu todettiin silloin harmittomaksi, ja todennäköisesti kohdun kasvukivuiksi & suolistoperäisiksi kivuiksi. Ja huomasin myös sellaisen oudon asian, että makuultaan kipu on pahempaa!

Tsemppiä kivitasku huomiseen sokerirasitukseen!

Suklaarusina
, onpa kiva kun pääset tolleen töissä kurkkailemaan masuun ;)

mammuttisi, huhhuh :D Mulle riitti sentään kahdet kertisliivinsuojat! Mut huomasin kyllä, että esimerkiksi Liberolla oli muistaakseni paljon imukykyisemmät suojat kuin Ainulla. Liberoista riitti yhdet :)

(.) Vielä vähän tätä omaa napaa... Kyllä nyt sitten kyljissä ja lantiossa poksuu ja paukkuu. Etenkin oikealla puolella. Ottaako tää masu nyt ihan tosissaan jotain ihan järkyttävää kasvuspurttia? Meilläkin taitaa vauva oleilla perätilassa, kun potkuja tosiaan tuntuu suurimmaksi osaksi tuolla ihan alavatsalla ja kohdunsuulla.

Fiinis kysyi isäpakkauksesta, en taida tälläkään kertaa tehdä. Viimeks oli tarkoitus, mutta se jotenkin jäi kun en mielestäni keksiny mitään tarpeeksi siistiä ja kivaa sinne :D Mutta se on aivan ihana idea, suosittelen ehdottomasti!

Pinsuli ja Himpula 26+4 <3
 
No nyt on meitä hemmoteltu kevätauringolla! Ihanaa! :)

Mökiltä palattu arkeen ja olipa kivaa olla rennosti mökillä. Mutta on se kiva olla myös sisävessan ja juoksevan veden äärellä. :p

Mulla on myös vatsalla ollut kipuja, jotka päättelin myös kasvukivuiksi. Mustakin tuntuu maha kasvaneen ja siitä on myös tuttavat kommentoineet. Helppo siis ainakin ajatella että kipuilu voisi liittyä kasvuun. Onhan tää nyt aika nopean kasvun aikaa ilmeisesti. Mökillä painokin taisi vähän nousta nopeammin kuin olisi pitänyt, mutta eipä tuo ihme, kun ruokavalioon tuli notkahdustakin. Suuremmilta selkä- ja iskiaskivuilta olen onneksi säästynyt.

Mä kyllä oon ajatellut että ehdottomasti haluaisin kokeilla kestovaippoja, mutta en aio tylyttää itseäni jos se homma ei toimikaan syystä tai toisesta. Mutta tarkoitus olisi tähän tutustua kyllä. Että jos joku oikeesti haluaa kestovaipoistaan eroon, niin mulle saa tarjota! Mmaria? :)

Liikunnasta: Vähän on morkkista sen suhteen. Ennen raskauttakaan en kyllä ole ollut mikään himoliikkuja, mutta sentään kun silloin liikkui, niin pystyi tekemään kunnolla. Pitkä alkupahoinvointi rapisti kunnon loputkin rippeet. Nyt tuntuu että kovin pitkään ei pysty oikeesti reippaasti kävelläkään, muuten alkaa vatsaa kiristellä ja koskea (onko nämä nyt niitä supistuksia, en tiedä!?). Onneksi vauhdin pudotus aina helpottaa. Pahoinvoinnin helpotuttua tanssin kotona tanssipelin tahtiin lähes päivittäin, nyt sekin on jäänyt. Ei kyllä tulisi puhettakaan että pystyisin enää juoksemaan! :D Että melko uskomattomalta kuulostaa jos siellä tosiaan joku pystyy vielä juoksulenkkejä tekemään. Hienoa! :)

Sushen ihanaa että ystäväsi saivat sut täysin yllätettyä! :)

Hei toi isäpakkaus kuulostaa tosi hauskalta ajatukselta! Onko jollain tietoa mitä kaikkea niihin on laitettu? Me ajateltiin kyllä ottaa äitiyspakkaus kun esikoinen tulossa. Täytyis vaan saada aikaiseksi hoitaa nekin asiat...

Hobla 25+4
 
Mä kehitin miehelle esikoisesta isyyspakkauksen. Annoin sen isänpäivänä ennen esikon syntymää. Laitoin siihen mm. isi-t-paidan ja tutin, jossa teksti "äänenvaimennin". Isä tykkäs kovisti. En muista mitä muuta siihen laitoin... oisko ollut vielä body "isin kulta"... Netistä tilasin kaikki. Vähän turhakkeita, mutta musta (ja miehestä) se oli aika hauska. Kokosin sen siis itse, googlettamalla hain vinkkejä.
 
Huhhuh, nyt tekee kyllä tiukkaa. Maha tuntuu tosi puristavalta pallolta eikä helpota missään asennossa. Lisäksi pahoinvointi on taas nostanut päätään. Ei nyt oksentamiseen asti, mutta kokoaikainen etova olo on taas palannut. Eilen oli jo samat oireet, mutta ajattelin sen johtuvan aamuisesta sokerirasitutksesta. Mutta siis sama olo jatkuu tänään. Toki eilisellä 11 tunnin työpäivälläkin voi olla joku osuus asiaan. Töissä yritän nytkin kärvistellä, mutta en kyllä tiedä kuinka kauan... Onneksi torstai on vapaa!

Te ketkä olette olleet raskauden aikana olleet sairaslomalla, oletteko käyneet neuvolalääkärillä vai työterveyden kautta?

-tiiti-
 
Heips kaikki! On kulunut kyllä kohtuuttoman pitkä aika kun oon kerenny ja jaksanu kirjoittaa tänne. Varmaan sekin vaikuttanu, ettei tässä raskaudessa oikein mitään kummallista ole tapahtunut, paitsi toi mahan kasvu. :) Se jaksaa välillä aina hämmentää. Mulle on tullu omituisia oloja kun oon jossain liikkeellä, ettei tota mahaa tajua ja kuvittelee olevansa samankokoinen kuin ennenkin. Sit takuu jostain taas että kas, tuossa se killuukin mukana.

En oo ehtiny käydä lukemassa edes muiden juttuja, tänään sitten ahkerana lueskellu. Me kun ollaan miehen kanssa oltu viikonloppuisin mökillä niin siellä ei oikein tuu netissä tai koneella oltua. Vielä on remppaa jäljellä siellä, niin osittain vaikuttaa ja hyvät kelit innostaa tietenkin olemaan ulkona.

Teillä on ollu puhetta kestovaippailusta. Mä niin haluisin kokeilla ja yrittää, mies ei sitten ollenkaan. Kenties sitten ittekseni kokeilen ja sitten mies saa käyttää kertakäyttöisiä, jos kokee että se on toooosi hankalaa. Mulla on tuttuja jotka on kestoillu ja ihan toooosi onnistuneesti. Yks ystävä taas kokeilu, niin ei pitäny ollenkaan. Se tyttö pissas ne niin litimäräksi hetkessä, että ei siinä ollu mitään järkee. Lopettivat sit suht nopeasti sen kokeilun.

Mulla meni ihan kyllä hermot siihen neuvolatätiin tossa taannoin. Mulla oli siis 22+6 neuvola. Se oli ilmottanu edellisellä kerralla että menee vähän pidempään, kun käydään ne kela-asiat läpi ja kappas kappas. Antoi vaan sen raskaustodistuksen ja siinäpä se. Totes vaan, että kelan sivuilta nään ne kaikki. No eihän sekään niin helppoa sit ollu, kun mun tulot on noussu melkoisesti siitä vuoden 2012 ajasta, niin ettei se nyt riitä vaan siellä se täyttö. Duuninkin on osallistuttava nyt tähän hommaan. Toivottavasti se tällä kertaa osaa tehdä nopeempaa ne asiat kuin kollegan kohdalla. Näiden lisäksi sitten sanoin, että haluan synnytystapa-arvioon, kun mut on leikattu ulos äidistäni, kun en oo mahtunutkaan tulemaan ulos alateitse. Meidän äiti on taas syntyny valekuolleena ja vironnu sitten, mutta hätäkastettu ja syynä kanssa ilmeisesti ahdas lantio. Tarkka sitten oli sitä mieltä että joo, no kyllä me täällä katsotaan ja mitataan, että ei meillä ultraa ole mutta jos jotain hälyttävää nyt on niin sit katsotaan jos lähetetään eteenpäin.. Jaahas. No minä kyllä vaadin sen! Piste.

Ja kaikki arvot ihan kohdillaan neuvolassa, sf-mitta 22 nyt kun ekan kerran mitattiin. Yläkäyrällä mennään.

Onko kukaan ajatellu mennä ylimääräiseen ultraan vielä tässä välissä? Siis ennen synnytystä? Kun rakenneultrassa Möykky piilotteli itseään niin ois kiva saada jotain parempaa kuvaa tuosta pikkuisesta. Osasi ehkä hippasen tajuta minkä näköinen se oikein on.

Tuntuu että teillä kaikilla tuntuu liikkeet ihan älyttömän hyvin ja vaavit on tosi vilkkaita. Voiko tosiaan vaikuttaa toi etuseinäistukka niin paljon, että silloin tällöin vaan Möykky vaan potkii? Tai sitten se on vaan rauhallinen tapaus.

Mmaria kiva kun kerroit liiviasiaa, pitää käydä kurkkaamassa minkälainen valikoima. Mulla kans tosi hankala löytää kunnollisia liivejä perusmyymälöistä ja just kun löytää hyvät, niin sit se malli jotenkin katoaa sieltä kaupasta.

Eiköhän siinä tullu taas omaa napaa tarpeeksi. Vaatteita on tullu jo hankittua, vaunutkin on katottuna, mutta ei vielä hankittuna. Me päässytkään Emmaljungiin, lähinnä sen tukevien vuoksi, kun tuolla joutuu lenkkipolulla käymään koirien kanssa, jotka ei ole kevyimmästä päästä todellakaan.

Oikein hauskaa vappua kaikille mammoille! :)
 

Yhteistyössä