Elovauvat 2014 <3 *joulukuussa*

Täällä ei oireita pahemmin ole. No pientä väsymystä kylläkin ja kipeät tissit. Mut mahassa ei tunnu mitään. Viikon päästä menen yksityiselle varhaisultraan ja siellä sitten pitäs selvitä näkyykö syke vai ei. Silloin viikkoja on kasassa 7+0. Clearbluen digitaalinen näytti tänä aamuna että raskausviikkoja on 3+ hedelmöittymisestä eli kyllä sitä hormonia elimistössä on.

Jotenkin olen tässä raskaudessa paljon rauhallisempi kuin esikoisen kanssa. En kyllä vielä kirkossa kuuluta, mutta jotenkin on rauhallinen olo, että tämä menee niinkuin on tarkoitettu. Pientä huolta on, koska ennen plussaa söin karitsan tartar-pihvin. Sain neuvolasta lähetteen toksoplasmatestiin ja tulokset pitäs tulla ens viikon aikana. Jos se testi on ok ja samoin varhaisultra, niin sitten olisi pahimmat huolenaiheet mielestä pois.

Neuvolan sain vasta 9+0 viikolle. Mutta eikai sinne mitään kiirettä oo, kun nuo ruokarajotukset ja foolihapon syönti on vielä hyvin muistissa esikoisen raskausajasta. NP-ulta pitäs tilata ja toivottavasti saan sen semmoseks päiväks et mieskin pääsee mukaan.

Lumihiutale inhottavia on nuo kaikenlaiset vuodot. Oli joko ruskeaa tai punaista. Koska ne saa sydämmen jättämään pari lyöntiä välistä. Ymmärtääkseni ei niistä voi oikein mitään päätellä. Kuten ei myöskään siitä jos ei vuoda mitään. Tää raskaana oleminen on vaan sitä odottamista ja epätietoisuutta. Sitten helpottaa kun alkaa tuntemaan liikkeet, tosin sit niitäkin saa tarkkailla, jos ei oikein tunne niitä kunnolla.

Ihanaa vuotta 2014 meille kaikille :heart:
 
Masentavaa =(
Positiiviset: hormoonitasot iloisesti tuplaantuneet toivotussa ajassa.
Negatiiviset: ultrassa ei näkynyt mitään joten epäilevät kohdunulkoista

Halusin kolmannen mielipiteen niin kävin yksityisellä ultrassa joka löyti kuiten kohdunsisäisen raskauden mutta ei vielä sikiökaikua.
Nyt sitten mietitään onko viikoissa heittoa ( piti olla 6+5, laskin että voi hyvin olla myös 5+4) vai tuulimuna.
Masentavaa sinällään kun uusi kontrolli on jo pe sairaalalla jossa ei ed. kerrankaan nähty mitään vaikka samana iltana 1cm pussukka yksityisellä.

Vaatii jo pitkää pinnaa. varsinkin kun pelkään, että jotain päätöksiä tehdään vaillinaisin tiedoin/ultranäkymin.
Tosin ajan vaikka minne saadakseni varmistuksen jos jää vaivaamaan.
Ei se harmita jos on varma tuulimuna, eihän sille mitään voi, mutta jos ei olla varmoja niin kylläpä olisi karmeaa mennä kaavintaan tai keskeyttää lääkkeellisesti.
 
Juuri kun eilen sain kirjoitettua ettei vuotoja ole näkynyt muutamaan päivään niin eikös tänään sitten alkanut niukka rusehtava vuoto. Soittelin neuvolaan tänään, josta kuitenkin rauhoiteltiin, ettei kannata huolestua... mutta minkäs teet :(

mulla tosin tukilääkkeenä oleva Lugesteron voi myös aiheuttaa vuotoa, koska olen käyttänyt niitä jo pian 2 kk putkeen. Varailin nyt kuitenkin sen mielenrauha ultran perjantaille...
 
Masentavaa =(
Positiiviset: hormoonitasot iloisesti tuplaantuneet toivotussa ajassa.
Negatiiviset: ultrassa ei näkynyt mitään joten epäilevät kohdunulkoista

Halusin kolmannen mielipiteen niin kävin yksityisellä ultrassa joka löyti kuiten kohdunsisäisen raskauden mutta ei vielä sikiökaikua.
Nyt sitten mietitään onko viikoissa heittoa ( piti olla 6+5, laskin että voi hyvin olla myös 5+4) vai tuulimuna.
Masentavaa sinällään kun uusi kontrolli on jo pe sairaalalla jossa ei ed. kerrankaan nähty mitään vaikka samana iltana 1cm pussukka yksityisellä.

Vaatii jo pitkää pinnaa. varsinkin kun pelkään, että jotain päätöksiä tehdään vaillinaisin tiedoin/ultranäkymin.
Tosin ajan vaikka minne saadakseni varmistuksen jos jää vaivaamaan.
Ei se harmita jos on varma tuulimuna, eihän sille mitään voi, mutta jos ei olla varmoja niin kylläpä olisi karmeaa mennä kaavintaan tai keskeyttää lääkkeellisesti.
Esterille kovasti tsemppiä. On varmasti raastavaa, kun ei tiedä vielä varmuutta. Toivottavasti kaikki kääntyy hyvään suuntaan!
 
Kun en tiedä kummalle puolelle menen, niin tulen tänne nyt toistaiseksi. Eli täällä kakkosen odottaja aika epävarmoin oloin. Luin pitkälti teidän keskustelua ja kaikilla on jos jotakin oiretta. Itsellä ei mahan pientä juilintaa huomioon ottaen mitään :/ ekasta olin pää pöntöllä ennen testiä jo.

Hcg on kuitenkin mitattu viiime viikon torstaina 2894 ja maanantaina 8200 joten oikein kohoaa.Katsotaan ja toivotaan vain parasta. Meillä on neljän vuoden lapsettomuus ja kaikkihoidot takana niin sillä ei uskalla tähän luomuihmeeseen uskoa ennen kuin joskus pääsee alkuraskauden ultraan.

Meillä esikoinen täytti juuri viisi, itse 28 ja olemme tampereelta. Viikkoja on jotain 5+3-6+5 väliltä jo. epäsäännöllisen kierron takia siis ei mitään varmaa käsitystä. itsellä oletus mahdolllisesta oviksesta ja silloin olis kai tasan 6 nyt viikkoja ja la oli ihan elokuun loppu. Luen taustalla ainakin täällä siis :)
 
Esteri76: tsemppiä sinne suuntaan! Epätietoisuus ja odottaminen on hermoja raastavaa. Toivotaan parasta!

Esikoista vailla: paljonko sulla viikkoja kun on ollut noita vuotoja? Itsekin tosiaan tänään rimpautin neuvolaan ku tuli hieman rusehtavas vuotoa ensimmäisen kerran. Sieltä rauhoiteltiin että on ihan normaalia, voi johtua kuivista limakalvoista tai sitte kroppa yrittää ' valemenkkoja' kun vois olla kierron mukaan se aika..aika outoa? No mutta suht rauhallisin mielin ollaan. Jos tulee kipua ja kovia verisiä vuotoja niin sitte eri juttu.

Uudenvuoden vieraita odotellaan..taas muutama kaveri kuulee uutisen. Vaikea sitä on peitellä ku ei voi mitään alkoa ottaa :)

Hyvää uuttavuotta kaikille!
 
Eilen oli sitte niin järkyttävä päänsärky ettei ennen oo moista ollu.Sitkuttelin ilman särkylääkkeitä, mutta aamulla ku meinas taas alkaa niin pakko oli panadol ottaa. Ja paha olo alkanu jo aamusta. yöks! Mutta OIKEEN MUKAVAA JA ONNEKASTA UUTTA VUOTTA 2014!! TOIVOTAAN ETTÄ MASUASUKIT PYSYY LOPPUUN ASTI MUKANA!!

althema & rutku 8+4
 
Esteri76: tsemppiä sinne suuntaan! Epätietoisuus ja odottaminen on hermoja raastavaa. Toivotaan parasta!

Esikoista vailla: paljonko sulla viikkoja kun on ollut noita vuotoja? Itsekin tosiaan tänään rimpautin neuvolaan ku tuli hieman rusehtavas vuotoa ensimmäisen kerran. Sieltä rauhoiteltiin että on ihan normaalia, voi johtua kuivista limakalvoista tai sitte kroppa yrittää ' valemenkkoja' kun vois olla kierron mukaan se aika..aika outoa? No mutta suht rauhallisin mielin ollaan. Jos tulee kipua ja kovia verisiä vuotoja niin sitte eri juttu.

Uudenvuoden vieraita odotellaan..taas muutama kaveri kuulee uutisen. Vaikea sitä on peitellä ku ei voi mitään alkoa ottaa :)

Hyvää uuttavuotta kaikille!
Tänään 8+1 ja vuotoja ollut melkeinpä alkumetreiltä. Nyt oli siis useampi päivä väliä, muuten ollut päivä tai pari. Tosi niukkaa (rusehtavaa, välillä joku epämääräinen "riekale", sori yöks) on ollut. Veriseksi ei ole muutoin muuttunut, mutta varhaisultran jälkeen seuraavana aamuna tuli pyyhkiessä ihan vähän. Joo noista kuivista limakalvoista mullekin muuten terkkari sanoi tänään. Täytyy nyt koittaa vaan rauhoittua, jospa kaikki on hyvin! :) Perjantaina sen sitten näkee...

Ihanaa uutta vuotta kaikille elomasukeille! <3
 
Heippa! Ja hyvää vuoden viimeistä päivää naiset!

Noista vuodoista, itsellä on niitä ollut kolme kertaa, ekalla kerralla oikein tulvahti mutta silti kaikki on kunnossa ja kaksoset siellä tilaa valtaa itselleen :)

Eilen kuulin että yhden tutun tyttöystävä on synnyttämässä ja tänään myös yksi kaveri lähtenyt synnyttämään :)

Mmaria ja rakkaat 9+5
 
Hei te kaikki tulevat/olevat sankarittaret!
Täällä ilmoittautuu yksi uusi tulokas siidunsa kanssa remmiin mukaan!
ikää itselläni 21vuotta ja miehellä 32vuotta.
raskausviikkoja siidulla on 7+5 ja LA olisi lääkärin mukaan 28.08.2014.
ekan kerran kävin ultrassa 5+5 kipujen takia, ja näin sydämen lyönnit ekaa kertaa.

Oireita on ihan mukavasti ollut ja rasittavin oire on väsymys ja huippailu. Olen hoitoalalla töissä ja teen pelkästään yövuoroja väsy ei yhtään auta asiaa!

lisäisitkö listaan :) ihanaa odotusta kaikille, oksenteluista ja ilmavaivoista huolimatta!
 

Yhteistyössä