Elovauvat 2014 <3 *kesäkuussa*

Tulin vaihteeksi poksumaan, kun vihdoin alkoi 30+0. :)

Viime viikolla oli neuvola ja koska pikkuinen onkin Rh negatiivinen, sain sen anti-D-piikin. Ei onneksi pistäminen ollut niin paha kuin olin lukenut. Muuten kaikki oli hyvin. Hemoglobiini oli kyllä laskenut 133:ta 114:sta ja suositeltiin syömään rautaa sisältäviä ruokia. Verenpaine oli 109/67. Pikkuisen syke oli siinä 145 paikkeilla ja sf-mitta oli 25. Ekassa mittauksessa se oli yläkäyrällä, mutta nyt se tippui sitten keskikäyrän tuntumaan. Painoa ei ollut tullut kuin 270g/vko, joten syömisen tarkkailu on tainnut auttaa. Kesällä paino alkaa varmaan taas nousta, kun turvotusta tulee, mutta se on sitten sen ajan murhe. Kunhan nyt olen saanut painon nousun vähän vähenemään. :)

Sain samalla loppuajaksi neuvola-ajat. 25.6 (N), 16.7. (NL), 30.7. (N) ja 11.8. (N) Heinäkuun loppupuolella on vielä yksi vasta-aine-verikoe ja saan varmaan neuvolalääkäriltä ajan sitten vielä yhteen ultraan, mitä rakenneultran tekijä suositteli, jossa tarkistetaan lapsen koko ja se, että hän mahtuu syntymään.

Mutta nyt esikoinen heräsi.

Peppi1981 ja Vilperi 30+0 :heart:
 
Peppi1981: Minäkin olen Rh-. Olen nyt viikolla 28+ ja multa otettiin pari viikkoa sitten se toinen seuranta verikoe. Sanoivat neuvolasta, että ottavat yhteyttä, jos tuloksissa ilmenee jotain hälyttävää. No, ei ole kuulunut mitään.

Minulle ei ole mainittukaan siitä, että Pikkuisen veriryhmä määritettäisiin. Saanko kysyä, mistä johtuu, että teidän pikkuisen veriryhmä on selvitetty ja millainen se toimenpide on? Toki, sinulla taitaa olla jo toinen lapsi kyseessä, joten ehkä sillä on jotain merkitystä.
 
Rosuliina: Otettiinko sulta kaksi putkilota verta? Toisesta tutkitaan vauvan veriryhmä ja jos vauva on + niin saat jo odotusaikana rokotteen ja samoin synnytyksen jälkeen. Tämä käytäntö on tullut ihan joskus viime vuosina koska esikoisesta ei näin vielä ollut.
 
Fiinaliina; Kävin äit.nla tänään ja mulla kans vauva perätilassa! Kolmen viikon päästä seuraava käynti,jolloin toivottavasti vauva kääntynyt,mutta vasta lääkärineuvolassa heinäkuussa (kun synnytystapa ja painoarvio ultra) ehkä mahdollinen kääntöyritys,jos suostun siihen..
Terv.hoit. sanoi että nykyään ei lähtä perätilassa olevaa vauvaa alakautta yrittään vaan suoraan sektioon. Mähän tuolla aikaisemmin kirjoitin että melkein toivoisin sektiota kun mulla synnytykset olleet niin kivuliaita käynnistysten vuoksi,mutta saa nähä..

Neuvola kuulumiset;
nyt (viimeksi)
rv30+0 (23+2)
paino 58.6 kg (55.6kg)
turvotus - -
verenpaine 111/76 117/68
pissa puhdas pissa puhdas
sf-mitta 28 21
tarjonta; pt. -
vauvan syke 146 142
liikkeet ++ ++

Mulla ollut aina sama ihana terv.hoitaja,joten uskon että tuohon sf-mittaan voin hyvin luottaa ja muutenkin on kiva kun tulee tutuksi kun saa saman ihmisen luona käydä :)


pikku-uikku ja kyytiläinen 30+0
 
pikku-uikku, kyllä minäkin tuohon mittaan luottaisin, jos sulla on kerta sama mittaajakin ollut :) Mulla kun vaan tosiaan on ollut nyt neljä eri mittaajaa, ja kahdessa viikossa oli muka 6 cm tullut lisää. Mulla on kyllä ollut kohdun kasvukipuja aika paljon, eli kyllä varmaan jonkin sortin pyrähdys tapahtunut, mut ehkei niin iso! Mutta tosi hyvät arvot sulla :)

Fiinaliina, terkkari varoitteli että ens kerralla sf saattaa olla "laskenut", ja voin sitten mittaajalle sanoa, että vauva oli nyt sellaisessa asennossa, että mitasta tuli vähän suurempi.
 
Pinsuli hienoa että sf-mitta on kasvanut, varmasti paljon mittaajastakin kiinni mutta ihana että kasvaa:) Itteäkin vähän jännittää kun parin päivän päästä neuvola.

Fiinaliina pidän peukkuja että pikkuinen vielä siellä kääntyy! Musta ainakin tuntuu että vauva pyörii vielä vaikka miten päin, parin päivän päästä neuvolassa kai eka kertaa tarkastellaan miten päin onkaan, saa nähdä. Välillä potkuja tuntuu ylävatsassa ja silloin varmaan siis pää alaspäin mutta välillä niitä kyllä tuntuu siellä sun täällä:)

pikku-uikku toivottavasti sullakin pikkuinen vielä kääntyy!

Tänään täyttyi mullakin 30+0, tuntuu uskomattomalta. Toisaalta tuntuu ettei tässä oo enää kauaa elokuuhun, mutta jos miettii taaksepäin niin tuntuu kyllä että rakenneultrasta (rv 20) on jo aikaa. Mutta viikot menee kyllä tosi nopeesti! Enää viisi viikkoa töitä!

Niin ja kiitos kaikille noista sairaalakassi + vaatetus + muista vinkeistä, ne tulee tarpeeseen:)

Tänään mulle tarjottiin täydessä bussissa kaksi kertaa istumapaikkaa:) Tuli jotenkin hämillisen hyvä mieli:) Ekasta kerrasta kieltäydyin kohteliaasti mutta toisesta en enää kehdannut kieltäytyä:)

Niin joo ja tännekin on nyt kotiutunut vaunut myymälästä <3 Alkaa vaan haaveilut isommasta kodista, kun nyt vaunut mahtuu vain olkkariin! Onko kukaan säilyttänyt vaunun runkoa autokatoksessa? Ei varmaan pysy niin hyvässä kunnossa?

luna 30+0
 
Viimeksi muokattu:
Rosuliina: Odotin esikoista vuonna 2012 eikä silloin ollut vielä tuota sikiön veriryhmän selvittämistä, ainoastaan vasta-aineita seurattiin. Esikoinen olikin Rh-, joten hänen syntymän jälkeen en saanut mitään piikkiä. Nyt tosiaan on mahdollista selvittää tuo veriryhmä jo etukäteen, mutta en tiedä miksi sitä ei ole teillä sitten selvitetty. Minulta otettiin silloin selvitystä tehdessä kaksi putkea verta, kuten Tiiti kirjoittikin. Vaikka sain tuon anti-D-piikin, niin vasta-aineita seurataan edelleen ja kuulemma tuo piikki voi aiheuttaa vähän vasta-aineen ilmestymistä vereen, mutta sen takia minulla laitettiinkin neuvolakorttiin kiinni erillinen lappu, jossa kerrotaan tuon piikin antamisesta.

Kotiutumisvaatteista: Itselläni on ongelmana, että en tiedä mitkä vaatteet mahtuvat silloin päälle. Esikoisen kohdalla oli helppoa, kun oli talvi ja pystyin laittamaan vain toppahousut. Nyt pitäisi keksiä jotkut kevyet ja vyötäröltä puristamattomat housut, joilla tulla sitten kotiin. Vauvalle aattelin laittaa pitkähihaisen muumi-bodyn, sukkahousut, lakki ja ohuet tumput ja varalta, jos on onkin kylmempää, katson jonku kivan puvun vielä päälle.

Pikku hiljaa alkaa pieni paniikki iskemään. Kymmenen viikkoa h-hetkeen ja monet asiat ovat vielä hankkimatta. Kallein taitaa olla ne tuplarattaat, en tiedä mistä ne löytyisi, kun en viitsisi uutena niitä ostaa ja tuntuu, että Tori.fi:stäkään niitä ei löydy. Heinäkuussa pitää ostaa imetysliivejä pari kappaletta ja nyt vain toivon, että Prismassa on silloin vielä niitä, joita tässä yks päivä katselin. Vielä ei tunnu rinnat niin isoilta, että viitsisin liivejä ostaa. Pelottaa, että heinäkuussa tulee vielä kiirettä, kun on niin paljon ostettavaa ja laitettavaa. Onneksi vauvan vaatteet on sentään viikattuna lipastossa ja jotain asioita ei kauheasti tarvitse laittaa.

Peppi1981 ja Vilperi 30+0
 
Pinsuli; kiitos :) mä vähän ihmettelin tuota mun verenpainetta kun yleensä ollut korkeahko edellisissä raskauksissa,nyt se on noinkin matala..
Aloin jännään kuin iso vauva tulee kun melk.yläkäyrällä kohtu kasvaa :) vaikka mulla painoa nyt 4kg vähemmän kuin viime raskaudessa tällä vk:lla, jolloin sf-mitta sama 28 ( rv30+2) (aikaisemmin kirjoitin miten mulla ollut sf-mitta suhteessa vauvan painoon ja omaan painoon).
Kiva että sulla tuo sf-mitta komeasti kasvanut:) nythän vauva vasta rupeaakin painoaan ja pituuttaan nostattaan/kasvattaan ja sehän näkyy kivasti sf-mitan pompsahduksena;)
 
Terv.hoit. sanoi että nykyään ei lähtä perätilassa olevaa vauvaa alakautta yrittään vaan suoraan sektioon. Mähän tuolla aikaisemmin kirjoitin että melkein toivoisin sektiota kun mulla synnytykset olleet niin kivuliaita käynnistysten vuoksi,mutta saa nähä..
Tämä täytyy olla joku sairaalakohtainen erikoisjuttu, koska ei tosiaan ole yleinen ohjeistus! :O Lähtökohta on edelleen, että myös perätilat mahdollisuuksien mukaan synnytetään alakautta, toki tarkemmin tutkitaan mm. äidin lantion koko ja otetaan myös huomioon synnyttäjän omat toiveet. Eli ns. "pakko" ei ole synnyttää perätilaa alakautta, mutta siihen pyritään jos muuten on odotettavissa normaali synnytys.
 
Peppi säpäs sait monta neuvolakäyntiä heti kerralla. Onko noi nyt sun ''viimiset'' sitten?

Pikku-uikku
Vai on sielläkin vauva perätilassa. Mulle sanottiin samalla tavalla viimeks, että sektioaikaa suoraan sitten varataan mikäli perätilassa pysyy. Vähän on ristiriitaiset fiilikset tosta sektiosta, mutta nyt oon jotenkuten pystyny alkaa hyväksymään - jos siis niin nyt kävis, ettei vauva kääntyis.
Mut sulla nyt on vielä hyvin viikkoja aikaakin odotella vauvan kääntymistä. Tosin jos sä ihan toivot sektiota, niin sithän vauva on vaan lukenu äitinsä ajatukset ;)

Luna
Mitkäs vaunut teille tuli? Mä en muista enää, että ootko maininnu. Vaunuja ei kyl kannata ulkona säilyttää. Rungosta en tosin tiedä, se voi ehkä vielä ihan hyvänä pysyäkin, mut noi kangasosat kyl homehtuu helposti.
 
Kaisa-Tuulikki; Niin mulle(ja näköjään Fiinaliinallekin) terv.hoit.sanoi tuosta perätilasta. Mielestäni tarkoitti "yleisemmin" eikä vain mun tapauksessa. Mä oon ite pieni,154cm kirppu..mun kohdalla n. 3,5kg vauva on se max.mitä alakautta saisin synnyttää kun vauva oikein päin tulossa.Viime kerralla oli merkintä että helposti sektioon lähdettävä kun vauvan painoarvio oli 3,6 kg ja tulossa raivotarjonnassa.En yleistä tai sano että näin kaikilla perätilassa olevilla olisi,kerroin vaan sen mitä minulle sanottiin..

Fiinaliina; Ootko sinä minkä pituinen? Rupesin miettiin miksi meille sanottu perätilasta näin.. Mä uskon että mulla vauva vielä kääntyy,ainakin viimeksi kääntyi vauva silloin vk:lla 33+ jotain.
Jännä tunne kun vauva puskee päätään kylkiluihin;) ja ei niin jännä kun hajottaa virtsarakkoa :D
Jos saisin synnyttää ilman käynnistystä niin en halua sektiota ja jos vauva raivotarjonnassa. Mä oon vaan ollu niin kipeä kun synnytykset käynnistetty,haluaisin tietää sattuuko yhtä paljon kun keho saa rauhassa synnytyksen käynnistää.
 
Viimeksi muokattu:
Varmasti pikku-uikku sun pieni koko on ilman muuta asia, jonka vuosi alatiesynnytystä ei lähdetä yrittämään, ja toisaalta mahdollisesti myös ensisynnyttäjyys Fiinaliinan kohdalla (?). Mutta automaattinen sektion syy perätila ei kuitenkaan normaalisti ole, jos on ihan normaali raskaus kyseessä, eikä äidin tai lapsen voinnissa tai koossa ole mitään keskiverrosta poikkeavaa.

Meidän esikoinen oli tänään nielurisaleikkauksessa, olipas raskas päivä myös äidille, vaikka kaikki menikin hienosti. Onpa sydäntä kylmäävää katseltavaa äidille kun lapsi nukahtaa leikkauspöydälle, muutama kyynel piti tirauttaa. Nyt onkin tekemistä, että 5 vuotiaan saa olemaan rauhallisesti viikon verran... Trampoliini ja raskaampi liikunta on kielletty 2 viikkoa. Iso kasa haettiin uusia piirrettyjä ja koitetaan keksiä muutakin rauhallista. Syöminen tulee kans olemaan haasteellista, raasu olisi jo tänään halunnut pinaattilättyjä mutta kaikkea kylmää ja pehmeää pitäis nyt vaan syödä...

Kaisa-Tuulikki 28+4
 
Moikka!
Ootte paljon tosta perätilasta puhunut. Mun tuttava odottaa myös kaksosia ja hänellä oli vielä rv34 mahtunut kääntymään vauvat ympäri. Hän on noin vajaa 170cm pitkä. Joten sanoisin että ei vielä huolta yhtä odottavalla ;)
Oonkohan sanonut täällä jo aiemmin, mutta mulle lääkäri sanoi että alatiesynnytys ei ole mahdottomuus kaksosraskaudessakaan vaikka olisi a-vauvakin perätilassa. Silloin vain kuvattais lantio ja katsottais mahtuuko. Oon 160cm pitkä. Mutta jos tilanne olisi tämä niin vaatisin sektion ilman muuta. En halua ottaa riskiä.

Mä kotiutumisvaatteiksi ajattelin maksimekkoa, ei kiristä ;)

Mmaria
 
Kiitos vastauksista tiiti85 ja Peppi1981.
En tiedä montako putkiloa verta ottivat, koska käännän pääni aina eri suuntaan (en halua nähdä toimenpidettä:)) eikä minulle ole asiasta mainittu.
Täytyy kai ottaa neuvolaan yhteyttä.
 
Huomenta! Täällä ollaan sokerirasituksessa. Kivasti pyörryin just ennen tokaa näytteenottoa. Ihan yhtäkkiä tuli huono olo ja sen että kerkesin vieressä istuvalta mummolta pyytää, et jos se vois sanoa jollekin, niin taju lähti.. Vielä vajaa puoli tuntia ja sit pääse syömään ja kotiin. :)

En oo pahemmin kirjotellut, ei oo mitään ihmeellistä tapahtunut. Paitsi että oon lihonu 5kg (!!!) kuukaudessa! :ashamed: nyt on sit ollu pakko skarpata ja ei yhtään haittais vaikka ehtis vähän paino jopa pudota ennen ens viikon neuvolaa..

Tsemppiä loppua kohti kaikille! Itsellä on vielä kolme piiitkää kuukautta edessä, tahtoisin jo oman kropan takasin...

mammuttisi ja Helmi 28+5
 
Pikku-uikku
Mä oon yli 170cm ja mulla on vielä suhteessa aika pitkä selkä, ja lääkäri mainitsi, että vaikka oon ihan hirmu kapea päällepäin niin lantio olisi kuitenkin tilava sisäisesti. Ja silti sanoi suoraan että sektioon menisi. Ja näin meille perhevalmennuksessakin vielä luennoitiin yleisesti perätilavauvoista, että yleensä sektioon ohjataan. Ja musta se on ihan hyvä näin. En mä kuitenkaan halua perätilavauvaa lähtee alakautta synnyttään, et kyl mä sitten olen ihan tyytyväinen siihen sektioon. Täytyy vaan muistaa sit helteillä ottaa rauhaksiin sen haavan kanssa, ettei tulehtuis. Mut vielä pitää pitää sormet ristissä, et vauva kääntyis (tosin mä tunnen sen pään kokoajan tossa samassa kohdassa, mistä se ei oo enää moniin viikkoihin liikkunut, että huonolta näyttää). Huomenna meilla onkin sit kontrolliultraus. Onko teillä vielä jotain kontrollikäyntejä ennen synnytystapa-arviota?
Oon kuullutkin noista käynnistyssupistuksista, että ne on tosi tuskallisen kipeitä!

Tsemppiä Mammuttisi sokerirasitukseen!
 
Fiinaliina: Joo, minulle varattiin jo kaikki viimeiset ajat. Varattiin jopa LA:n jälkeinenkin aikakin, mutta sitä en vielä tuohon listaan laittanut. Oli hyvä, kun mieskin voi laittaa nuo ajat ylös työkalenteriin ajoissa, ettei kukaan pukkaa hälle siksi aikaa mitään työtapaamisia noille ajoille. :)

Peppi1981 ja Vilperi 30+1
 
Joo noi käynnistyssupistukset on kuulemma aivan tuskaisia, toivon etten itekkään siihen joudu D: Meillä kun suvussa on enemmän sääntönä se, että käynnistetään...Mun esikoista ei onneksi tarvittu käynnistää, kun syntyi vain viikko lasketun ajan jälkeen. Toivoisin samaa tältäkin :)

Täälläkin pyöritään mahassa vielä ihan miten sattuu, ja kun vauvalla alkaa olemaan kokoa niin se tuntuu hyyyyvin epämukavalta! Mutta sanon aina, että ihan sama kuin paljon minua sattuu kunhan se vaan liikkuu siellä! :D

Fiinaliina, sähän voit yrittää puhella vauvalle että käännys nyt siellä vähän niin äiti saa yrittää puskea sut pihalle :) Se saattaa ihan hyvinkin vielä kääntyä, vaikka olis jo pidempään ollut noin päin!

Luna, eiköhän sunkin kohtu ole hyvin kasvanut, ainakin kuvien perusteella on! :)

(.) No nyt se aika alkaa madella täällä. Tarvii tekemistä tekemistä tekemistä :D Ugh.


Pinsuli ja Himpula 32+5 <3
 
Fiinaliina; Mulla on terv.hoitajalle aika heinäkuun alussa ja sitten vk:lla 36 tuo synnytystapa ultra jolloin vasta katsotaan miten päin vauva on ja yritetäänkö kääntää,myös mahd.käynnistys päätetään jos vauva isohko mulle ja jos on oikeassa tarjonnassa,veikkaan että ainakaan ihan pieni ei oo tulossa tuon sf-mitan perusteella. Mutta kyllähän terv.hoit. masun päältä tunnustelee ja itsekin liikkeiden perusteella voi arvailla vauvan asentoa.
Onhan sektio iso juttu ja mä mietin jo miten arki toimisi kun ei saa oikein mitään nostella,toki leikkaus ja toipuminen yms.kaikki huolettaa..


Närästys on ihan törkeää..varmaan kahvista luovuttava.. Lievää turvotusta,ainakin sukista jää hirveet jäljet nilkkoihin.


pikku-uikku ja kyytiläinen 30+1
 
Huomenta elomammat ja -masut! Ihmettelin eilen vauvan liikkeitä. Tunsin sellaista nykivää, tasaista liikettä vasemmalla alavatsalla, ja se ei ollut hikkaa. Ainakaan mun mielestäni, koska hikka tuntuu vähän siltä, kuin joku nakuttelisi pienellä vasaralla tuohon vatsanpeitteisiin. Tää oli oikein semmoinen, että tunsin kädellä kun joku osa vauvaa meni silleen ylös - alas. Tuntui vähän siltä kun mun sydän olis tippunut sinne ja sykkinyt siellä. Ja sitä kesti tosi pitkään! Himpula liikkui muutenkin sillä hetkellä, ei kääntyillyt, mutta kädet ja jalat vispasivat tuolla vatsan oikealla puolella. Mietin kyllä jos olis ollut kyse esimerkiksi hengitysharjoituksista, jos Himpulan rintakehä oli niin tiiviisti mun vatsaa vasten, että tunsin itsekin ne rintakehän liikkeet? En kyllä tiiä, kuulostaa aika absurdilta...Mutta se kyllä periaatteessa vähän säikäytti mut, koska Himpula vaikutti tosi levottomalta. Tuntui vähän ku se olisi sykkinyt siellä tai jotain.

Ja sitten piti kysyä, onko teillä muilla kipupisteitä vatsan alueella? Mulla on tuolla kohdun yläosissa, jos Himpula potkaisee tiettyyn kohtaan samaan aikaan ku mä pidän siinä kättäni, se sattuu ihan tajuttoman paljon! Ja toinen on mun oikean kyljen puolella, se tuntuu säteilevän nivuseen kun sinne koskee. Oisko nää jotain kohdun kannattimia? Neuvolassa meinattiin, että ne eivät olisi ehtineet palautua kunnolla tässä mun raskauksien välissä, ja sen takia ne saattaa oireilla (ja myös aiheuttaa sen, että kohdun yläosa on vähänku "lörpsähtänyt" taaksepäin).
 
Onpas täällä ollut hiljaista..

Pinsuli; Mulla on kipu kohta vasemalla puolen kohdun yläreunassa,siihen sattuu esim. kun terv.hoit. mahan päältä kokeilee vauvan asentoa ja meiän kuopus törkkäs just kyynärpäällä siihen kun vierestä istumasta lähti. Vauva ei siihen oo töninyt,varmaan vaikuttaa tuo kun istuu masussa.

Eilen illalla kun nukkumaan kävin koski masuun 4-5 kertaa inhasti,ei oikein supistus ollut, tuntui lähinnä tuolla kohdun alaosan alueella,mietin yrittikö vauva kääntyä.. Mutta ei tainnut onnistua,ainakaan liikkeiden perusteella.
 
Minäkään en haluaisi käynnistykseen koska on sellainen kuva että ne supistukset olisi voimakkaammat. Enkä halua sektiota eli jos tämä vielä päättäisi kääntyä perätilaan niin mielummin yrittäisin silti alakautta jos vaan lääkäri olisi sitä mieltä että pitäisi onnistua. Jotenkin sitä ennen ehkä ajatteli että kuka hullu haluaa synnyttää alakautta ja miksi kaikki ei vaan saa sektiota. Nyt mieli on muuttunut vaikka jännittäähän se synnytys taas vähäsen. Varsinkin mitä lähemmäksi mennään.

Eilen oli tosi kumma tilanne kun alkoi hirveät menkkakivut päivällä. Kesti jonkun nelisen tuntia ja samaan aikaan supisteli sillä tavalla kipeähkösti mutta ei mitenkään synnytyssupistuksiin verrattavasti kuitenkaan eikä säännöllisesti. Onneksi meni lopulta ohi kun pääsin töistä kotiin ja katsottiin esikoisen kanssa pikku kakkonen eli sai tunnin löhötä vaan sohvalla. Toivottavasti ei uusiudu. En muista että edellisessä raskaudessakaan olisi ollut mitään menkkakipuja edes lopussa eikä tässä raskaudessa ole ollut mitään niiden ensimmäisten viikkojen jälkeen.

Hienoa Pinsuli, että sf-mitta oli kasvanut noin hienosti! Vaikka johtuisikin eri mittaajasta osittain niin silti varmasti myös selvää kasvua :) Sinulla siis loppuivat nyt nuo ylimääräiset kontrollit?

Nimivaihtoehtoja meillä on tällä hetkellä varmaankin kaksi. Tai kaksi on sellaisia, jotka ovat tällä hetkellä selvästi muita mieluisampia. Niistä en sitten osaakaan sanoa, että kumpi on parempi, mutta onneksi on vielä aikaa antaa asian hautua. Toisen nimen kanssa en ole niin tarkka ja niitä on useampia vaihtoehtoja. Valitaan sitten se, mikä sopii parhaiten valitun etunimen kanssa.

Minäkin kyllä tiedän näin toisen lapsen kohdalla, mitä pitää hankkia ja tiedän että jäljellä olevat saisi yhdellä kauppareissulla halutessaan hommattua eikä niillä ole kiire. Mutta se on vaan ihanaa ostella niitä jo pikkuhiljaa ja katsella kaupoissa ja hypistellä kotona :) Ihana kun on vaatteet jo kaapissa niin niitä voi halutessaan käydä ihalemassa ja miettimässä sopivia kotiintulovaatteita. Pinnasänkykin kasattiin toissapäivänä. Ei vielä tuotu sitä kyllä meidän huoneeseen, enkä pyyhkinyt tai laittanut mitään patjaa tai petivaatteita mutta kiva kun se on siellä jo odottamassa :) Ja kaikki osat olivat tallella kun pelkäsin vähän että siitä puuttuu jotain kiinnitysjuttuja kun on seisonut käyttämättömänä ja toisen reunan poistamisen jälkeen kulkenut jo kaksi muutoakin.

mariet ja pieni 32+5
 
Pinsuli, hmmm, mulla hikka tuntuu just tuolta. Ja hetken päästä Aku usein alkaa vimmatusti heilua, alkaa varmaan hikka ärsyttää itseäkin. Ootko varma, ettei ollut vaan eri asennossa ja hikka tuntuu eri tavalla?

Mulla ei ole mitään kipupisteitä mahassa. Suurin ongelma on jatkuva hengästymisen ja ahdistuksen tunne, kun keuhkoille ei ole tilaa.

Tuo kääntyminen on kyllä jännää, mullakin se tuntuu (kai) joskus sellasena puristavana tunteena. Mä en ihan aina ole varma, onko harkkasupistus vai kääntyileekö Aku. Toki kun itse lähtee liikkeelle, niin supistaa ihan selkeästi, 200 m on aika lailla mun maksimi kävelymatka tällä hetkellä.

Mä mietin kuumeisesti miten jaksan töissä. Tämä viikko ollaan esikoisen leikkauksen takia kotona, mutta ensi viikolla pitäisi taas jaksaa töihin. Kaikki vapaa-aika meneekin sitten taas toipumiseen työstä, vaikka se ei raskasta olekaan. 5 viikkoa olisi vielä työtä jäljellä...

Kaisa-Tuulikki 28+6
 
Täällä on ollut pari viime päivää ihan hirmu raskaita noin fyysisesti. Tuntuu ettei mitään jaksa tehdä. Rappusten kävely on ihan hirveintä hommaa mutta eilen jouduin pysähtyä lepäämään kun piti kävellä autolta kirjastoon :D. Yhtäkkiä vaan tuntuu siltä kuin kaikki paikat olisivat maitohapoilla. Ja mummot menevät rollaattoreineen ohi... En muista että viimeksi olisi tälläistä ollut.

Nyt vähän siis kauhistuttaa ensi viikon töihin meno. Vaikka suurin osa päivästä onkin istumista. Kotona olen nyt tehnyt opinnäytetyötä ja aikalailla maksimiaika on puolituntia istuen. Sitten loppuu happi. Työssä mun asiakastapaamiset kestää noin tunnin, josta itse käytän puhumiseen noin 80%. Että saapa nähdä miten käy...

Uusi vaiva tässä raskaudessa on myös alakerran vihlominen. Välillä tulee sellaisia muutaman minuutin hetkiä kun häpyluuta vihloo niin että tekisi mieli ulvoa. Yleensä vauva ei silloin liiku joten en oikein osaa yhdistää mistä voisi johtua. Ilmeisesti kasvukipuja...

-tiiti- 32+0
 
Aika monella on ikäviä kokemuksia synnytyksen käynnistämisestä ja itsekkin useimmin kuulen että on kamalanpaa kun se käynnistetään, mut mulla taas on päinvastainen kokemus. Yksi lapsista on jouduttu käynnistämään, ainut joka on mennyt yli lasketun ajan. Käynnistettiin kalvojen puhkaisulla ja 3,5 tuntia sen jälkeen oli lapsi jo syntynyt. Ensimmäisen kipeän supistuksen tullessa sain jo spinaalin ja se vaikutti loppuun asti. Tosin mulla on ollut niin nopeita synnytyksiä etten ole aina kerinnyt mitään puudutuksia saamaan, hyvä kun sairaalaan olen kerinnyt, niin näihin verrattuna tuo käynnisetty synnytys on ollut kaikkein kivuttomin. Voi olla jos lääkkeillä koitettas käynnistää niin se voisi sitten olla tuskallisempaa, en tiedä...
 

Yhteistyössä