En enää jaksa!!!!!!

Olen äärettömän yksinäinen ja mies on paljon töissä, jauhan päivät monen pienen kanssa ja koitan selvitä päivästä toiseen. *se tavallinen tarina*

Nyt vaan tuntuu, etten enää jaksa sietää tätä!! Ei ole KETÄÄN kelle puhua, ei KETÄÄN joka haluais auttaa!! Ei oikeasti ketään. Neuvolakaan ei ole vaihtoehto. MIKSI IHMEESSÄ TÄÄ PITÄÄ OLLA TÄLLASTA!?!?!?
ONKO KOTIÄITIYS AINA YHTÄ KUIN ÄÄRETÖN YKSINÄISYYS JA UMPIVÄSYMYS??
Minulla on paljon sisaruksia, mutta heistä ei ole mitään apua. Ei vanhemmistanikaan. Miehen sukulaiset ovatkin sitten kaukana.
Kaikilla on aina kiire, kiire, kiire, ei ole aikaa hetkeksi pysähtyä kuuntelemaan toista...tämä on niin sairasta...
Onko nykyajan ihmiset yleensäkin tällaisia vai onko vain minun sukulaiset ja tuttavat tällaisia!? Jos sitten joukossa on joku, joka tulee kysymään kuulumisia, tekee hän sen vain siksi, että saa mässäillä asioitamme eteenpäin...*huokaus*

 

:hug:

 

Eikö sulla oo kavereita/ystäviä? Äippä-tuttuja vai mitä ne nyt oli...

 

Onko ne ihmiset oikeasti sellaisia, vai tuntuuko vaan?
Umpiväsyneenä kun asiat joskus tuntuu ihan toisilta, kuin mitä ne oikeasti on! Jokaisen sanan kuvittelee arvosteluksi ja kokoajan vaan miettii "mitä toi tolla tarkoitti" vaikka toinen olis ihan oikeasti vaan jutellu ilman taka-ajatuksia.
Onko teillä lasten kanssa mahdollisuus lähteä liikkelle? Minkä ikäisiä laset on?
Meillä sekä äiti että lapset nauttii shoppailu-päivistä. Tai oikeastaan mikä vaan liikkeellelähtö kelpaa :saint:

 

Eikö sulla oo kavereita/ystäviä? Äippä-tuttuja vai mitä ne nyt oli...

No siskoni on ainoa, johon voin luottaa täysin, mutta hänelläkin on aina kiire, kiire...ei ole aikaa jutella, vaikka hänellä itsellä ei ole lapsia, töitä eikä koulua tällä hetkellä. Kiirettä vaan kummasti silti riittää. Toivotonta.

 

Missäpäin asut? Ihan vaan josko me yksinäiset yhdistettäs voimamme...

 

Kyllä ihmiset ovat juuri tälläisiä. Kun pitää itsekin pyrörittää omaa arkeaan (joka voi olla super-helppoa sinun arkeesi nähden) niin ei jaksa ihmisiä, jotka ovat aina väsyneitä. Ihmissuhteet perustuvat siihen, että itsekin saa jotain. Tietysti rankassa elämänvaiheessa tuetaan läheistä, mutta jos toinen vain aina kaataa omat juttunsa muiden niskaan niin ei sitä jaksa.

Myönnän, että olen itse sanonut muutaman viime viikon aikana, että nyt en kertakaikkiaan jaksa kuunnella. On pakko suojella omaa arkea ja omaa jaksamistansa.

Toisten asioilla mässäily on kyllä väärin :headwall: mutta tuntuu kuuluvan ihmisluontoon.

Miksi neuvola ei ole vaihtoehto? Olisko mahdollista, että saisit vaikka kodinhoitajan ja pääsisit itse nukkumaan/lenkille/siskon kanssa kahville/edes kauppaan ilman lapsia?

Onko mitään mahdollisuutta, että lähdet samalla oven avauksella ulos kun mies tulee sisään, tai laitat miehen lasten kanssa pihalle?

Jaksuja! :heart:

 

Eikö sulla oo kavereita/ystäviä? Äippä-tuttuja vai mitä ne nyt oli...

No siskoni on ainoa, johon voin luottaa täysin, mutta hänelläkin on aina kiire, kiire...ei ole aikaa jutella, vaikka hänellä itsellä ei ole lapsia, töitä eikä koulua tällä hetkellä. Kiirettä vaan kummasti silti riittää. Toivotonta.

Olen ollut vasta niin vähän aikaa äiti, että muistan paremmin kuin hyvin tuon siskosi elämänvaiheen. Se ei ole ilkeyttä. Se voi olla sitä itsesuojelua monellakin tasolla.

Ja sitten: kun ei ole kokenut kunnon yövalvomisia ja sitä sitoutumisen tasoa mitä lapset vaatii niin sitä ei vain tajua.

 

Eikö sulla oo kavereita/ystäviä? Äippä-tuttuja vai mitä ne nyt oli...

No siskoni on ainoa, johon voin luottaa täysin, mutta hänelläkin on aina kiire, kiire...ei ole aikaa jutella, vaikka hänellä itsellä ei ole lapsia, töitä eikä koulua tällä hetkellä. Kiirettä vaan kummasti silti riittää. Toivotonta.

Johon voit luottaa täysin? Täytyykö niiden kavereiden kanssa sitten jauhaa omia henk koht asioita? Eikö sitä voi kertoa, että Jarmo-Kaaleppi kakkasi tänään kolmesti? Tuskinpa se nyt on sellainen asia, mitä sit joku toitottelis tuolla kylillä... Kyllähän sitä yksinäiseksi tulee, jollei muiden seura kelpaa.

 

Tuli muuten mieleen, että ainakin meidän lähellä on avoin päiväkoti. Olisko mistään sellaisesta apua? Siellä on ihan kivaa porukkaakin.

 

Tuota se tahtoo olla. Kotona olo käy pitemmän päälle puuduttavaksi. Tutuilla ei ole enää saman ikäisiä lapsia, työelämä vie ja pitää kiireisenä. Voimia sinulle.

 

Kyllä ihmiset ovat juuri tälläisiä. Kun pitää itsekin pyrörittää omaa arkeaan (joka voi olla super-helppoa sinun arkeesi nähden) niin ei jaksa ihmisiä, jotka ovat aina väsyneitä. Ihmissuhteet perustuvat siihen, että itsekin saa jotain. Tietysti rankassa elämänvaiheessa tuetaan läheistä, mutta jos toinen vain aina kaataa omat juttunsa muiden niskaan niin ei sitä jaksa.

Myönnän, että olen itse sanonut muutaman viime viikon aikana, että nyt en kertakaikkiaan jaksa kuunnella. On pakko suojella omaa arkea ja omaa jaksamistansa.

Toisten asioilla mässäily on kyllä väärin :headwall: mutta tuntuu kuuluvan ihmisluontoon.

Miksi neuvola ei ole vaihtoehto? Olisko mahdollista, että saisit vaikka kodinhoitajan ja pääsisit itse nukkumaan/lenkille/siskon kanssa kahville/edes kauppaan ilman lapsia?

Onko mitään mahdollisuutta, että lähdet samalla oven avauksella ulos kun mies tulee sisään, tai laitat miehen lasten kanssa pihalle?

Jaksuja! :heart:

Ap.ta tuntemati peesaan tätä kirjoitusta. Siis en tarkoita että juuri sinä olisit tälläinen, mutta näitä löytyy ja se on oikeasti rankkaa toiselle.

 

Hei! Jos sulle kelpaa nettituttavuus ja sähköpostikorvat, niin mulle voit kirjoittaa!
Ei mullakaan montaa ystävää ole ja parhaimmat ystävät ovat löytyneetkin tätä kautta.
liinuska74@@mail.com
Saa muutkin kirjoittaa!

 

No olen sen luontonen, etten ihan herkästi "kaada kuormaani" kenenkään niskaan. Siis olen erittäin hidas puhumaan ulkopuolisille omista asioista. Mutta joskus tulee tunne, että on PAKKO saada puhua ja sitten ei olekaan ketään, jolle puhua...
Toisten asioita ja ongelmia taas olen kuunnellut uupumukseen asti. Olen ollut ihan liian kiltti, tiedän. Öitäkin olen valvonut, jotta joku läheinen on saanut tukea ja apua, kun on sitä tarvinut. Ei ehkä oli kannattanut ihan tässä määrin, kun on jaksamista omastakin takaa.

Autoa minulla ei ole päivisin käytössä, en pääse lasten kanssa sen pidemmälle päiväsaikaan. Iltaisin, kun mies tulee kotiin, olemme molemmat niin sippejä, että köllöttelemme vaan lasten kans jossain sohvalla, kunnes menemme nukkumaan. En niinku jaksa siinä vaiheessa enää ajatellakaan mitään lähtöä mihinkään...enkä kyllä edes tiedä, mihin menisin.

 

Eikö sulla oo kavereita/ystäviä? Äippä-tuttuja vai mitä ne nyt oli...

No siskoni on ainoa, johon voin luottaa täysin, mutta hänelläkin on aina kiire, kiire...ei ole aikaa jutella, vaikka hänellä itsellä ei ole lapsia, töitä eikä koulua tällä hetkellä. Kiirettä vaan kummasti silti riittää. Toivotonta.

Johon voit luottaa täysin? Täytyykö niiden kavereiden kanssa sitten jauhaa omia henk koht asioita? Eikö sitä voi kertoa, että Jarmo-Kaaleppi kakkasi tänään kolmesti? Tuskinpa se nyt on sellainen asia, mitä sit joku toitottelis tuolla kylillä... Kyllähän sitä yksinäiseksi tulee, jollei muiden seura kelpaa.

Siis jos elämä oikein vetää tupelle ja tulee tilanne, että ei enää kerrassaan pää kestä, niin kyllä siinä tarvii saada puhua muutakin, kun että se jarmo-kaaleppi karkasi. Älä viitsi.

 

Mistä päin olet?

 

perhekerhot? lapset seurakunnan päiväkerhoon? minkäikäiset lapset?

 

Eikö sulla oo kavereita/ystäviä? Äippä-tuttuja vai mitä ne nyt oli...

No siskoni on ainoa, johon voin luottaa täysin, mutta hänelläkin on aina kiire, kiire...ei ole aikaa jutella, vaikka hänellä itsellä ei ole lapsia, töitä eikä koulua tällä hetkellä. Kiirettä vaan kummasti silti riittää. Toivotonta.

Johon voit luottaa täysin? Täytyykö niiden kavereiden kanssa sitten jauhaa omia henk koht asioita? Eikö sitä voi kertoa, että Jarmo-Kaaleppi kakkasi tänään kolmesti? Tuskinpa se nyt on sellainen asia, mitä sit joku toitottelis tuolla kylillä... Kyllähän sitä yksinäiseksi tulee, jollei muiden seura kelpaa.

Siis jos elämä oikein vetää tupelle ja tulee tilanne, että ei enää kerrassaan pää kestä, niin kyllä siinä tarvii saada puhua muutakin, kun että se jarmo-kaaleppi karkasi. Älä viitsi.

Eikös sulla ole mies? Eikö se kuuntele sua? Voisit helpottaa sitä yksinäisyyttäsi poistumalla kotoa ihmisten pariin niin ehkä ei sit olisi enää niin paljon "pää ei kestä" -aiheita puhuttavana. Ja ehkä sitten niitä oikeita ystäviäkin saisi, joihin jonain päivänä voisi luottaa.

 

Eikö sulla oo kavereita/ystäviä? Äippä-tuttuja vai mitä ne nyt oli...

No siskoni on ainoa, johon voin luottaa täysin, mutta hänelläkin on aina kiire, kiire...ei ole aikaa jutella, vaikka hänellä itsellä ei ole lapsia, töitä eikä koulua tällä hetkellä. Kiirettä vaan kummasti silti riittää. Toivotonta.

Johon voit luottaa täysin? Täytyykö niiden kavereiden kanssa sitten jauhaa omia henk koht asioita? Eikö sitä voi kertoa, että Jarmo-Kaaleppi kakkasi tänään kolmesti? Tuskinpa se nyt on sellainen asia, mitä sit joku toitottelis tuolla kylillä... Kyllähän sitä yksinäiseksi tulee, jollei muiden seura kelpaa.

Siis jos elämä oikein vetää tupelle ja tulee tilanne, että ei enää kerrassaan pää kestä, niin kyllä siinä tarvii saada puhua muutakin, kun että se jarmo-kaaleppi karkasi. Älä viitsi.

Eikös sulla ole mies? Eikö se kuuntele sua? Voisit helpottaa sitä yksinäisyyttäsi poistumalla kotoa ihmisten pariin niin ehkä ei sit olisi enää niin paljon "pää ei kestä" -aiheita puhuttavana. Ja ehkä sitten niitä oikeita ystäviäkin saisi, joihin jonain päivänä voisi luottaa.

No on mies ja ihana onkin ja paljon hänelle puhunkin, mutta en ihan määrättömästi voi hänenkään niskaan kaataa työpäivän jälkeen...poistumalla kotoa ihmisten pariin? Kun tietäisin mitä tämä tarkottaa. Mammakerhoja ja -kahviloita täällä ei ole. Eikä minulla autoa päivisin.

 

entäs jos viet lapset hoitoon ja lähdet töihin?

 

Mullekkin saa laittaa yv:tä jos haluaa.
Ite sairastin masennuksen jokin aika sitten, nyt olen käsittääkseni toipunut aika hyvin, ja ihan oikeasti tuo että illalla ei jaksa lähteä mihinkään jotenkin tökkäs muo. Sitähän se siloin oli...Ja kuitenkin kun vaan lähtee väkisin, niin olo on paljon parempi. Lapsetkin oli 3 vuotta kokonaan ilman harrastuksia, koska mä en vaan jaksanu viedä niitä mihinkään. Ja mä ihmetelin, miten joku voi vielä työpäivän jälkeen jaksaa lähteä kylään tai harrastamaan.

 

Tosi kurjaa, että ystävyyssuhteet eivät näy jakautuvan tasaisesti kohdallasi.

Olisko auton hankkiminen mitenkään mahdollista? Lähteminen ihmisten ilmoille oikeasti auttaa, vaikka se vaikeaa onkin.

Entä ne kotiapujutut?