En halua miestäni..

Taas olen tässä samassa tilanteessa niin kuin edellisenkin kanssa.
Tapasin vuosi sitten mieheni ja ihastuin häneen nopeasti ( ihastun todella helposti) huomasin nopeasti että olen myös rakastunut ja olin varma että tämä on se oikea.
Miehessä itsessään ei ole vikaa, rakastaa lastani kuin omaansa, luotettava, huomaavainen ja lähes palvoo minua.
Nyt ihan tässä lyhyen ajan sisään minulle on kuitenkin tullut tunne ettei hän enään tunnu oikealta.
Minun ei oikeen tee mieli edes suudella häntä.

Haluaisin kovasti rakastaa ja olla onnellinen tämän miehen kanssa.. Voiko tämä vain olla jokin vaihe että tunteet ovat hetkeksi ns laantuneet?

En millään haluaisi rikkoa tätä kaikkea nyt, viedä välittävää ja ihanaa isäpuolta lapseltani enkä satuttaa miestäni..

 

Sun täytyy miettiä miksi olet samassa tilanteessa kuin edellisen kanssa. Mikä johti edellisessä suhteessa eroon? Miksi olet taas samassa pisteessä? Kannattaa nyt tutkiskella omaa käyttäytymistä.

 

Olen itse kokenut vastaavia tilanteita useamman, kunnes löytyi se oikea johon tunteet eivät ole laantuneet vielä kymmenessä vuodessakaan. Älä pitkitä väistämätöntä turhaan, aina menee vaikeammaksi, mitä kauemmin roikut epätyydyttävän henkilön kanssa. Ajan kanssa siihen kyllä tottuu ja seurauksena on jumiutuminen ns. kämppis suhteeseen ja muutut vain katkeraksi. Tiedän mistä puhun..

 

Käsitinkö oikein, näin on käynhyt ennenkin?
Voisitko olla riippuvainen rakastumisesta? Siis kaipaat ja haet sitä alkuhuumaa ja kun se väistyy, oletkin kyvytön rakastamaan. Rakastuminen ja rakastaminen kun on kaksi eri asiaa!

 

Läheisriippuvuus? Oletko koskaa ollut yksin? Siis ilman parisuhdetta vaikka noin vuoden, pidemmän ajan kuitenkin?

 

Sen siittä saa ko ottaa kiltin, kivan ja tunnollisen, joka sun tunteitas kunnioittaa. Olisit ottanut sen "gansterin" herkän ja vaarallisen, jolla on vain huonoja ideoita. Oikeat miehet ei löydy kirjastosta vaan kapakasta.

 

Kummalisinta tässä on se että vielä kuukausi sitten oli aivan erilaiset fiilikset. Halusin häntä ja paljon. Tuntuu että ihan yhtäkkiä jotain ois vaan tapahtunut ettei vaan enään kiinnosta mies..

 

Kokeilkaa kotikuria. Sillä saa helposti uutta tunnetta parisuhteeseen ja jopa sellaisen tunteen, kuin suhteen alkuinnostus aina vain jatkuisi.

 

Sinä olet rikki ja tuskin korjauskelpoinen. Voisin käytää tässä myös todella rumia ilmaisuja mutta en nyt lähde siihen. Sääliksi käy miestä, todella sääliksi. Toistamalla samaa käyttäytymismallia eli nopea ihastuminen -> kyllästyminen -> uusi suhde et paranna itseäsi vaan levität muiden ihmisten päälle puhdasta paskaa. Ihmispaskaa. Sitä pahinta ja haisevinta mitä ihminen voi tuottaa.

Katkaise suhde välittömästi äläkä ikinä, ikinä aloita enää uutta. Sinun kaltaisesi naiset ovat parisuhteen kannalta täysin hyödyttömiä ja arvottomia eikä heidän tulisi ikinä alkaa ihmissuhteisiin koska kylvävät ympärilleen vain pettymyksiä ja pahaa oloa.

 

Kummalisinta tässä on se että vielä kuukausi sitten oli aivan erilaiset fiilikset. Halusin häntä ja paljon. Tuntuu että ihan yhtäkkiä jotain ois vaan tapahtunut ettei vaan enään kiinnosta mies..

Ja tässä kohtaa siis olet edellisenkin kerran heittänyt hanskat tiskiin? Tiedätkö, rakkaus vaatii työtä ja pitkäjönteisyyttä. Luuletko että 50 vuotta naimisissa olleet on elänyt aina alun rakastumisen huumassa. Ehei... on varmasti hetkiä jolloin tunteet horjuu. Mutta kyse onkin päätöksestä joka on tehty. Elää yhdessä. Rakastaa silloinkin kun se tuntuu vaikealta. Ja unohtaa ilotulitukset, jatkuvat sellaiset.
Lapsesi vuoksi sinun kannataisi nyt miettiä omia vaateita rakkauden suhteen.

 

Ei paras mahdollinen sinu rakkausriippuvuudesta, mutta sivuaa aihetta kumminkin: L

"Niin kauan kuin kuvittelemme, että meillä on oltava toinen ihminen elämässämme ollaksemme onnellisia, olemme vain addikteja, riippuvia, jotka yrittävät suojella huumevarastoaan - käyttäen toista ihmistä huumeenamme. Se ei ole oikeaa rakkautta - eikä rakastamista"