en osaa olla yksin

tilanteeni on tämä:

minulla on poika kohta 2v. olemme miehen eli lapsen isän kanssa on off suhteessa ja en vain saa itseäni irti tästä tilanteesta. mies on tuurijuoppo..valehteli pitkät pätkät ja sai luottamuksen menemään täysin. monet kerrat itkin ja olin suunnattoman ahdistunut kun ukko ryyppäs ja halusin vaan hänet kotiin. on myös ollut väkivaltainen tuttaviani kohtaan ja minua kohtaan hyvin mustasukkainen ja vainoharhainen.

enää mua ei kiinnosta. ihan sama vaikka lähteekin ottamaan ,eipähän tuu yöks tänne ja saan olla rauhassa pojan kanssa. eipä tuu utelemaan että missä oot ollu ja onks sulla uus ukko jne. mutta silti kun ukko kysyy,mitä tehdään,niin en pysty sanomaan sitä lopullista,että häivy kokonaan pois.
kaipaan välillä hänen viereen niin että sattuu. mutta joskus,vaikka hän olisi selväkin en halua häneen koskea,mutta en halua että menee poiskaan.

en halua jäädä pojan kanssa kaksin. olen jo nyt tosi ahdistunut siitä että olen nuori ja äiti ja että oon tollasen ukon joskus ottanut. mitä ihmettä teen,ei tilanne näin voi jatkua. johan poikakin kohta tajuaa että mitä me touhutaan.

miks ihmeessä tuntuu niin kamalalta että jäisi yksin. kaksin ei selvästi ole helppoa..mietin jo nyt että pakko ois heti saada joku siihen ,etten vaan olisi yksin. tiedän ettei tämä voi olla oikein.

kiitos jos joku jaksoi lukea ja ehkä vastaakin..

 

Tuttu tunne. Minäkään en uskalla ottaa viimeistä askelta, tosin toivoakin ehkä vielä on. En tiedä.

Mutta kun mies ei ole läsnä, teen päätöksiä ja kun minun pitäisi kertoa niistä miehelle, en pysty/uskalla.
Pelkään kai juuri yksin jäämistä, läheisyyden puutetta ja sitä tuskaa. :/
En tiedä Sinun tilannetta, mutta omaa miestäni rakastan (ja vihaan yhtä aikaa). Siksi se on niin vaikeaa, en halua loukata, en satuttaa.

On joskus uhannut itsemurhallakin, onneksi sen on jo ymmärtänyt ettei se ole ikinä vaihtoehto tai ratkaisu mihinkään. Pelkäsinkin joskus sanoa. Nyt kun sen puolesta uskaltaisin sanoa, en saakaan mitään sanottua.

Voimia! :hug:

Kyllä alkoholistin luota kannattaa lähteä tai käskeä itse holistin lähteä.
Ja mitä väkivaltaan tulee, se on jo viimeinen pisara. Älä tee lapsellesi sitä. Olen itse lapsena kokenut väkivaltaa, ja jo silloin tiesin sen, että jos oma mies ikinä olisi väkivaltainen, hän olisi aina. (Onneksi ei ole).
Väkivallan käytössä tulee taukoja, mutta ne ovat vain taukoja. Lapsesi kärsii, jos ette eroa toisistanne. Ymmärrän että se on vaikeaa.
Lapsesi ansaitsee turvallisen ja onnellisen lapsuuden. 2 vuotias alkaa jo ymmärtää jo näkemänsä tai kuulemansa perusteella asioita, vaikkei ymmärräkään niitä. Lapsi saattaa muistaa pahimpia tapauksia jopa vanhempana, ja silloin ymmärtää, mitä pienenä onkaan nähnyt ja muistaa sen hämmentävän tunteen, jonka pienenä koki, vaikkei silloin vielä ymmärtänyt mitä se oli, muuta kuin tunteen tai ilmapiirin. (Muutenhan vasta n. 4 v alkaa muistaa, mutta yksittäisiä kärjistetyimpiä tunteita ja tilanteita saattaa muistaa pienempikin hämärästi).

Voisitko jättää kirjeen tai laittaa tekstiviestin jotta saisit asian kakistetuksi ulos? Pyytää jotakuta toista kertomaan?

 

ap:n kirjoitus kuin itse olisin sen kirjoittanut..meillä mies juoppo ja ilkeä humalassa, väkivaltainenkin. Viikonloput oltu pojan kanssa minun vanhemmilla että mies saa rauhassa ryypätä ja rellestää. Humalassa aina haukkumassa minua ja sitten rapuloissaan pyytelee anteeksi, jaksoin tätä kolme vuotta, mutta nyt riitti! kerroin miehelle suoraan että jompi kumpi lähtee, että enää ei ruikutukset ja anteeksipyytelyt auta. Laitoin asuntohakemuksen, koska mies ei aijo tästä lähteä, ja lähden heti kun sopiva asunto löytyy! Rakkaus on haukkumisten ja ilkeilyjen myötä kuollut jo aikoja sitten..ja kotityöt ja pojan olen miä yksin hoitanut tämän kolme vuotta. Meni tässä vuosi että uskalsin tehdä päätöksen, se pojan kanssa yksinjääminenhän se eniten pelotti, mutta paremmin me pärjätään keskenään...

 

Yksivaihtoehto olisi hakea perheterapiaan, sinne voi mennä yksinkin jos puoliso ei suostu.

Olin itse aikoinaan samassa tilanteessa, ja käytiin terapiassakin ei auttanut. Nyt olen asunut yksin ja on kuitenkin helpompaa olla yksin kuin aina pelätä koska ryyppyputki alkaa.

Vaikka kuinka rakastaisit ei rakkaus raitista ketään, se pitäisi lähteä miehen omasta päästä.

Eikä heti kannata ensimmäistä vastaantulijaa ottaa yksinäisyyden takia, helposti löytää itsensä samassa tilanteessa.

Hakeudu muitten seuraan, leikkipuistoissa on muitakin yksinäisiä äitejä tutustu uusiin ihmisiin.
Tsemppiä elämään :hug: